1000 resultados para Energia fognatura recupero calore acqua reflua


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Kainuun ELY-keskus ja TE-toimisto kartoittivat kevään 2013 aikana energia-alan yritysten työvoima-, koulutus- ja muita kehittämistarpeita sekä alan kehitysnäkymiä. Kartoituksen työnantajakäynneillä haastateltiin yhteensä 12 yritystä. Haastateltujen yritysten henkilöstömäärä oli yhteensä 244 henkeä. Vaikka yritykset arvioivat henkilöstön kokonaismäärän kasvavan maltillisesti, 2,9 %, seuraavan vuoden aikana, tullaan eläköityvien tilalle tarvitsemaan runsaasti uutta työvoimaa lähivuosina. Neljäsosa yritysten työntekijöistä oli yli 55-vuotiaita ja seuraavan kahden vuoden aikana eläkkeellä jääviä arvioitiin olevan 15 henkeä (6,1 % henkilöstöstä). Yrityksissä oli tarkkoja rekrytointisuunnitelmia yhteensä 16 henkilön verran. Kainuun energia-alalla nähdään kasvupotentiaalia erityisesti metsäenergian hyödyntämisessä. Alalle kaivataan esimerkiksi polttoaineen tuotantoketjun hallinnan ja lämpöyrittäjyyden koulutusta. Haastatelluilla yrityksillä oli myös muita yritystoiminnan kehittämistarpeita sekä investointisuunnitelmia.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kehitys ja integroiminen vaatii eri maiden taseselvitysmallien harmonisointia. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat yhteispohjoismaisen taseselvitysmallin (Nordic Balance Settlement, NBS) takana. Uuden taseselvitysmallin tarkoituksena on luoda yhtenäiset normit taseselvitykselle kyseisissä maissa. Uusi taseselvitysmalli tulee muuttamaan käytäntöjä Suomen taseselvityksessä ja se tullaan ottamaan käyttöön suunnitelmien mukaan vuoden 2015 aikana. Taseselvityksessä ylimpänä tahona tulee toimimaan uusi kantaverkkoyhtiöiden yhteisomistama yhtiö, jota kutsutaan selvitysyksiköksi tässä raportissa. Yksikkö vastaa hierarkkisesti Suomen osalta Fingrid Oyj:tä nykyisessä taseselvitysmallissa. Taseselvityksen kulku muuttuu uuden yksikön myötä ja taseselvityksen aikataulu nopeutuu. Suurimpana yksittäisenä muutoksena tulee olemaan tiedonsiirron harmonisointi, joka on vielä osittain kesken. Tämä tulee myös olemaan energiayhtiöille konkreettisista uudistuksista merkittävin. Uusi taseselvitysmalli saattaa muuttua vielä hieman, sillä projektihenkilöstö on tarkastamassa joitain osia mallista markkinatoimijoiden palautteen perusteella.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

O crescimento e a eficiência na conversão da energia solar foram estudados em soja (Glycine max (L.) Merri ll, cv. 'Uberaba'), cultivada em condições de campo, sob quatro doses de metribuzin (0, 0,35; 0,70 e 1,05 kg i.a.ha-1). O valor máximo da conversão da energia solar foi de 0,75%, para as plantas cultiva das na maior dose do herbicida. Os valores da conversão da energia solar média durante o ciclo da cultura foram 0,32 ; 0,31 ; 0,32 e 0,33%. em ordem crescente de dose do metribuzin. De modo geral, na fase vegetativa as plantas controle apresentaram valores inferiores em todos os valores de crescimento determinados, superando as tratadas com metribuzin somente na fase reprodutiva, mostrando que no período crítico de competição o dano causado pelas plantas daninhas é maior que a possível fitotoxicida de causada pelo metribuzin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tavoitteet: Tämän tutkimussarjan tavoitteena oli tutkia hengitystoiminnan sekä energia-aineen¬vaihdunnan muutoksia motoneuronitautia (amyotrofinen lateraaliskleroosi, ALS) sairastavilla potilailla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat kotihoitoon soveltuvan hengityslaitteen vai¬kutus elinajan ennusteeseen sekä hengitysvajauksen etenemistä kuvaavien keuhkotoimintakokei¬den arviointi ALS-potilailla, epäsuoran kalorimetrian mittaustarkkuus ja perusaineenvaihdunnan (PAV) suuruus kajoavaa hengityslaitetta käyttävillä ALS-potilailla. Aineisto ja menetelmät: Kajoamattoman hengityslaitteen käytön ja iän vaikutusta elinajan en¬nusteeseen arvioitiin 84:llä ja hengitystoiminnan muutoksia 42 ALS-potilaalla. Epäsuoran kalo¬rimetrian mittaustarkkuutta kajoamatonta hengityslaitetta käytettäessä arvioitiin hereillä olevilla 12 vapaaehtoisella mieshenkilöllä. PAV:n suuruutta arvioitiin viidellä kajoavaa hengityslaitetta käyttävällä ALS-potilaalla. Osatöistä kaksi ensimmäistä olivat luonteeltaan havainnoivia (retros¬pektiivisiä) ja kaksi viimeistä seurantatutkimuksia (prospektiivisia). Tulokset: Alle 65-vuotiailla ALS-potilailla ei havaittu eroa elinajan ennusteessa kajoamaton¬ta hengityslaitetta käyttävien ja käyttämättömien potilaiden välillä. Sen sijaan yli 65-vuotiail¬la ALS-potilailla elinajan ennuste piteni merkittävästi kajoamatonta hengityslaitetta käyttävillä potilailla (elinaika diagnoosin jälkeen 22 vs. 8 kk, Hazard Ratio = 0.25, 95 % luottamusväli 0.11 – 0.55, p <0.001). ALS-potilailla, joilla kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä, hengitystiheys osoittautui diagnoosihetkellä mer-kittävästi kiihtyneeksi (21/min) ja rintakehän liike merkittävästi alentuneeksi (2.9 cm) verrattuna ALS-potilaisiin, joille kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi myöhemmin (16/min ja 4.0 cm). Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana keskimääräinen mitattu PAV vapaaehtoisilla miehillä oli 1858 kcal/vrk kun PAV ilman hengityslaitetta oli 1852 kcal/vrk, p = 0.8. Kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien viiden ALS-potilaan keskimääräinen PAV vastaavalla mittausase¬telmalla mitattaessa oli 1130 kcal/vrk, kun vastaava PAV laskettuna viidellä eri laskentakaavalla oli 1700 kcal/vrk, p < 0.001. Johtopäätökset: Yli 65-vuotiailla ALS-potilailla, jotka eivät sopeutuneet kajoamattomaan hen¬gityslaitehoitoon, oli nelinkertainen riski menehtyä aiemmin kuin kajoamattomaan hengityslai¬tehoitoon sopeutuneilla ALS-potilailla. Hengitystiheys osoittautui merkittävästi kiihtyneeksi ja rintakehän liike alentuneeksi ALS-potilailla, joille kajoamaton hengityslaitehoito katsottiin ai¬heelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä. Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana mitattu PAV ei poikennut mitatusta PAV:sta itsenäisen hengityksen aikana. Näin ollen epäsuoraa kalorimetriamenetelmää voidaan käyttää luotettavasti PAV:n määrittämiseen käytet¬täessä samanaikaisesti kotihoitoon soveltuvaa hengityslaitehoitoa. Elämää ylläpitävää kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien ALS-potilaiden PAV oli merkittävästi hidastunut laskennallisella menetelmällä arvioituun PAV verrattuna.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

As pontas de pulverização são responsáveis pela formação das gotas, e cada ponta apresenta características próprias relacionadas ao espectro de gotas e perfil de deposição, específicas para determinados alvos. Este trabalho teve o objetivo de caracterizar o diâmetro e a uniformidade das gotas e o perfil de distribuição volumétrica das pontas de pulverização AI 110015 e TTI 110015, bem como seu efeito sobre a mortalidade de corda-de-viola, com herbicida pré-emergente, associado ou não a adjuvantes. Avaliou-se o número de plantas emergidas e os pesos secos da parte aérea e radicular das plantas. Os perfis de distribuição volumétrica para a altura de 40 cm foram avaliados em mesa de deposição. A partir dos perfis de distribuição, simulou-se o padrão de deposição ao longo da barra de pulverização. O espectro do diâmetro de gotas foi determinado em analisador de tamanho de partículas por difração de luz laser . O herbicida diuron + hexazinona foi eficiente no controle em préemergência de corda-de-viola, podendo ser utilizado polimetil siloxano organomodificado ou óleo mineral como adjuvantes, associados às pontas de pulverização AI 110015 ou TTI 110015. O uso de adjuvantes proporcionou aumento no diâmetro mediano volumétrico e redução na porcentagem de gotas com diâmetro inferior a 100 µm. O espaçamento sugerido entre os bicos na barra de pulverização foi de 70 cm para o modelo AI 110015 e 80 cm para o modelo TTI 110015.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä selvitetään kansallisen energia- ja ilmastopolitiikan toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä puolustushallinnossa. Tavoitteena on tunnistaa, minkälaisia haasteita ja edellytyksiä toteuttamiseen liittyy ja minkälaisia toimenpiteitä ja päätöksiä politiikan toteuttaminen hallinnossa edellyttää. Tutkimuskysymyksiä lähestytään strategiakirjallisuuden, olemassa olevan tutkimustiedon sekä kvalitatiivisen haastattelututkimuksen kautta. Tutkimuksen tarkoitus on edesauttaa hallinnon oman energia- ja ilmastostrategian laadintaa sekä toimia johdon työkaluna toteuttamispäätösten tekemisessä. Merkittävimmiksi toteuttamiseen vaikuttaviksi tekijöiksi tunnistettiin resursointikysymykset, johdon sitoutuminen sekä puolustustoimialan erityispiirteet. Lisäksi vaikutuksia tunnistettiin olevan muun muassa kiinteistö- ja energiasopimusjärjestelyillä, asenteilla sekä puolustusvoimauudistuksella. Kirjallisuuskatsauksen teoreettisille käsitteille löydettiin pitkälti vastineet empiirisestä tutkimuksesta, mutta osa haasteista nousi esiin nimenomaan puolustushallinnon toimintaympäristöstä. Osa tuloksista on yleistettävissä laajemmin energia- ja ilmastotoimenpiteille, valtiosektorille ja muille toimialoille. Saatujen tulosten perusteella on mahdollista määrittää reunaehdot hallinnonalan oman energia- ja ilmasto-ohjelman laadinnalle sekä ennakoida toteuttamisedellytyksiä. Ohjelman toteuttamista tukevina jatkotoimenpide-ehdotuksina esitetään yhteistyöverkoston yhteistä julkista sitoutumista energia- ja ilmastopolitiikan edistämiseen, konkreettisten toimintaohjelmien laatimista sekä tietoisuuden kasvattamista toiminnan ilmastovaikutuksista ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista toimintaan viestinnän ja seurantajärjestelmien keinoin sekä osana päätöksentekoprosesseja.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Nimiösivulla myös motto: Omne quod vivit, sive animal sive terra editum, id vivit propter inclusum in eo calorem. Cicero.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Nimiösivulla myös motto: Omne quod vivit, sive animal sive terra editum, id vivit propter inclusum in eo calorem. Cicero.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Este trabalho apresenta três aplicações da SFE com diferentes fluídos supercríticos, matrizes e sistemas de extração. Um sistema estático "home made" foi utilizado na pesquisa de fontes alternativas de insumos químicos e energéticos tais como o bagaço de cana-de-açucar e o carvão mineral. Foram usados, respectivamente, o etanol (sem e com catalisador) e o tolueno como fluídos extratores e hidrogênio como gás de pressurização. Na extração dos contaminantes do óleo mineral adsorvidos em bauxita, foi utilizado o dióxido de carbono como fluído extrator em um sistema "home made"/dinâmico. Estudos visando a maximização do rendimento de alguns dos processos também foram realizados, utilizando o planejamento fatorial e a metodologia da superfície de resposta. Os produtos de maior interesse neste trabalho (fração de resinas), obtidos do processo de extração do bagaço de cana-de-açucar e aqueles contaminantes do óleo isolante adsorvidos em bauxita extraídos com fluídos supercríticos foram caracterizados usando cromatografia gasosa de alta resolução com detector de ionização de chama (CGAR - DIC) e cromatografia gasosa de alta resolução com detector seletivo de massas (CGAR - EM) após fracionamento por cromatografia líquida preparativa em 8 frações distintas.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Estudos clínicos demonstraram que amido resistente tem propriedades semelhantes a fibras e mostra benefícios fisiológicos em humanos, podendo resultar em prevenção de doenças. A Organização Mundial de Saúde (OMS) recomenda que cerca de 55% da energia ingerida seja proveniente de carboidratos. A preocupação com o tipo de carboidrato ingerido é importante, pois há fibras, por exemplo, que devem ser ingeridas de 25-30 g/dia/pessoa, e normalmente não o são. Por ser um alimento resistente à digestão e fermentado no intestino grosso, principalmente pelas bifidobactérias, o amido resistente é um alimento prebiótico. Durante a fermentação ocorre a produção de ácidos graxos de cadeia curta, principalmente o butirato, que contribui muito para a saúde do cólon, inibindo o crescimento de células cancerígenas devido à redução do pH no intestino grosso. Além disso, contribui para a produção da energia difusa progressiva (EDP), que é a energia liberada ao longo do tempo de uma digestão lenta, e para a queda do índice glicêmico dos alimentos, proporcionando uma menor resposta glicêmica e, conseqüentemente, uma resposta insulínica mais adequada, auxiliando no tratamento da diabete, principalmente do tipo 2 e mantendo o indivíduo com sensação de saciedade por um período maior de tempo. A National Starch Food Innovation possui o Hi-Maize 260 como amido resistente que, quando comparado com as fibras convencionais, apresenta muitas vantagens. É branco e possui sabor brando, tamanho pequeno de partícula e baixa capacidade de retenção de água, praticamente não altera a textura de produtos de baixa umidade como pães, macarrão, barrinha de cereais, etc, ao contrário das fibras convencionais, o que permite formular produtos com alto teor de fibras e ainda ser rotulado como simplesmente "amido de milho". Também apresenta teor calórico reduzido e pode ser usado como agente de corpo complementar em formulações com valor reduzido ou sem gordura.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Strateginen osaaminen on yrityksen strategian toteutumisen kannalta olennaista osaamista. Sen tunnistamista voidaan pitää koko strategisen osaamisen johtami-sen tärkeimpänä – ja vaikeimpana - vaiheena. Vasta sen jälkeen, kun strategiset osaamisalueet on tunnistettu, voidaan niitä menestyksekkäästi johtaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat strategisen osaamisen tunnistamiseen ja johtamiseen. Tutkimus suoritettiin laadullisena tapaustutkimuksena energia-alan yrityksessä ja empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla konsernin johtoryhmän jäseniä. Tutkimustulos osoittaa, että strategisen osaamisen tunnistamisen ja johtamisen kannalta ratkaisevaa on yrityksen strategisten linjausten vieminen riittävän konk-reettiselle tasolle. Mitä turbulenssisempi toimintaympäristö on, sitä tiheämmin strategisen osaamisen kehittämisen suuntaa tulee tarkastella.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Microeconomic impacts of the mergers and acquisitions of energy industries in the World: an analysis for the 1990's. The energy industries have witnessed a significant growth of global mergers and acquisitions (M&A´s) process in the 1990´s. According to Unctad statistics, the total amount of global M&A deals (domestic and cross borders) on the electric, oil and gas sectors has recorded US$ 329 billions on the 1990-1999 period. The present paper sheds light on M&A process occurred on the energy industries during this period and, based on a sample of 248 transactions carried out by 18 big energy enterprises, develops an empirical microeconomic analysis about the impacts of these transactions over the performance of the firms involved. Overall, the results show significant improvements on the firms' performance after M&A operations, regarding the following variables: sales, net profits, assets, dividends, and, to a less extent, the ratio (net profits/sales).

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Starting from Evangelista Torricelli's pneumatic discoveries, we try to show that the crucial discoveries in pure science associated with the Scientific Revolution, although they may not have found immediate practical applications, have markedly impelled technological progress in the medium term - contrary to the diffused notion which states that the links between science and technology during the modern period have been tenuous, at best. Torricelli's ideas have turned into one of the privileged research areas for then newborn experimental program, actively participating in a process of reformulation in scientific research's epistemological base, which have culminated in steam power productive application.