Academiskt försök, til en physico-oeconomisk beskrifning öfwer Hwittis sokn, i Björneborgs län : ... under ... Pehr Adrian Gadds inseende, såsom et academiskt snille-prof utgifwit och förswaradt, den 26. Maji, 1759. Af Ephraim Carenius, satacundensis.

Dedicated to: Carl Fredrich Mennander, Nils Idman, Michaël Forselius, Jacob Fårskål, Anders Berendt Gadd, Georg Haveman, Catharina Tackou, née Morin, Jacob Carenius.

Academisk afhandling och oeconomisk beskrifning öfwer Kulsiala församling i Tavastehus län, ... : under ... Pehr Adrian Gadds anförande, utgifwen och förswarad af Lars Palander, Gabr. S. Tawast-Finne. I Åbo Academiens öfre lärosal den 25 Junii 1767. På wanlig tid, förr middagen.

Dedicated to: Otto Ernst Boije, Anders Boije, Eric Johan Andersin, Gustaf Lewander.

Försök til en historisk, geometrisk och physico-oeconomisk beskrifning öfwer Pedersöre sokn i Österbotn : Första delen : Öfwer sjö-staden Jacobsstad : ... under ... Pehr Kalms inseende ... förswarad af Hans Henric Aspegren, österbotninge. Den 1 Julii 1763, för midd. i Åbo Acad. öfre lärosal.

Dedicated to: Pontus de la Gardie, Ephraim Otto Runeberg, Johan Billmark, Carl Joh. Bäckman, Lars Blom, Nathanael Häggström, Matths Nyman, Anders Biring, Anders Winstefn, Petter Teliin, Carl Malm.

Försök til en historisk, geometrisk och physico-oeconomisk beskrifning öfwer Pedersöre sokn i Österbotn : Andra eller Historiska delen ... : Til allmän granskning utgifwen af Hans Henric Aspegren ... förswarad af Gabriel G. Aspegren, österbotninge. Den 19 Martii 1766. på wanlig tid förmidd.

Dedicated to: Pedersöre sokns innebyggare.

Dissertatio historica de paroecia Alandiae Lemland, eique annexa Lumparland, cujus partem priorem ... : praeside mag. Johanne Bilmark, ... Publice examinandam proponit Daniel Ferdinandus Mallén, alumnus regius, Alandus, in auditorio majori die XXV Februarii anni R. S. MDCCXCII, horis ante meridiem consuetis.

Dedicated to: Isaacus Nordberg.

Pennförare i periferin : österbottniska sockenskrivare 1721-1868

Modern research on literacy, the scriptualization of the administration and the interaction between the governing and the governed as part of the political culture, has brought to the fore the issue of different scripts and their terms. The present dissertation focuses on the parish scribes in the county of Ostrobothnia during the period 1721–1868. The peasantry had been given the right to pay parish scribes in 1624. The parish scribes who were to assist the peasants in connection with the collection of taxes simultaneously supervised the bailiffs who collected the taxes. Their writing skills made the scribes indispensable also in many other contexts. In Ostrobothnia, the peasantry had use for parish scribes, who worked as mediators between Swedish and Finnish, between the oral and the written and vice versa. The aim of this dissertation is on the one hand to explore the recruitment of parish scribes, and on the other to examine the parish scribes as a professional and social group. The parish scribes’ significance for the peasantry in everyday life, local decision-making and in connection with political processes will be analyzed by examining their work and professional activities. The recruitment of parish scribes and has been analyzed as a decision process where different actors were able to influence the election. The parish scribes’ competence requirements and terms of employment have been analyzed. The parish scribes as a professional body or a social group has not previously been explored. The examination of the 154 parish scribes as a professional and social group has been carried out in the form of a collective biography. Parish scribes’ tasks originally consisted of the collection of taxes, but the duties within the parish administration increased in the eighteenth and nineteenth centuries. The private writing assignments consisted of many different documents: bills of sale, probate inventories and estate distributions, wills, land tenancy agreements, life annuity and crofter agreements, promissory notes, auction records and different survey documents. The interaction with state power has been analyzed by examining five political decision-making processes that the peasants actively participated in.

Kirkkoherrojen osaamisen johtamisen kehittäminen. Case: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan osaamisen johtamista Lappeenrannan seurakuntayhtymässä kirkkoherrojen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kirkkoherrojen osaamisen johtamista voidaan kehittää. Tutkielmassa tarkastellaan kirkkoherrojen roolia ja tehtäviä sekä käytössä olevia osaamisen kehittämisen menetelmiä. Lisäksi paneudutaan osaamisen johtamisen haasteisiin ja hengellisen työn erityispiirteisiin. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla Lappeenrannan seurakuntayhtymän kaikkia viittä kirkkoherraa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan havaita, että osaamisen johtaminen ei seurakuntayhtymässä ole kovin suunnitelmallista tai pitkäjänteistä. Tulevaisuuden haasteina nähdään etenkin kirkon yhteiskunnallisen aseman muuttuminen ja jäsenmäärän väheneminen. Suurimpana osaamisen johtamiseen liittyvänä haasteena kirkkoherrat kokevat ajan puutteen. Kirkkoherrojen näkemyksissä omasta roolistaan osaamisen johtamisessa korostuvat kokonaisuuksien hallinta, yleisten suuntaviivojen määrittely ja yhteisen suunnan selkiyttäminen. Osaamisen kehittämisen menetelmiä on käytössä monia, mutta pääpaino on keskusteluissa ja palavereissa sekä koulutuksissa. Hengellisen työn erityispiirteinä nähdään kirkon erityinen arvomaailma sekä uskon henkilökohtainen ja intiimi olemus. Osaaminen tulisi seurakuntayhtymässä ottaa tietoiseksi johtamisen kohteeksi. Kirkkoherrat voivat kehittää omaa osaamisen johtamistaan parantamalla tietoisuutta esimiehen eri rooleista ja tehtäväkentistä. Erityisesti yksilöiden oppimisen tukemiseen ja oppimista edistävän ilmapiirin luomiseen tulisi tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Osaamisen kehittämisen menetelmistä suositeltavia ovat etenkin erilaiset työssä oppimisen keinot.

Missale (MS C.ö.IV.7, "Oripään missale I")

Complete critical and codicological description of the book and its contents available in the Codices Fennici -database.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

New threats - old routines : bureaucratic adaptability in the security policy environment

Within the framework of state security policy, the focus of this dissertation are the relations between how new security threats are perceived and the policy planning and bureaucratic implementation that are designed to address them. In addition, this thesis explores and studies some of the inertias that might exist in the core of the state apparatus as it addresses new threats and how these could be better managed. The dissertation is built on five thematic and interrelated articles highlighting different aspects of when new significant national security threats are detected by different governments until the threats on the policy planning side translate into protective measures within the society. The timeline differs widely between different countries and some key aspects of this process are also studied. One focus concerns mechanisms for adaptability within the Intelligence Community, another on the policy planning process within the Cabinet Offices/National Security Councils and the third focus is on the planning process and how policy is implemented within the bureaucracy. The issue of policy transfer is also analysed, revealing that there is some imitation of innovation within governmental structures and policies, for example within the field of cyber defence. The main findings of the dissertation are that this context has built-in inertias and bureaucratic seams found in most government bureaucratic machineries. As much of the information and planning measures imply security classification of the transparency and internal debate on these issues, alternative assessments become limited. To remedy this situation, the thesis recommends ways to improve the decision-making system in order to streamline the processes involved in making these decisions. Another special focus of the thesis concerns the role of the public policy think tanks in the United States as an instrument of change in the country’s national security decision-making environment, which is viewed from the perspective as being a possible source of new ideas and innovation. The findings in this part are based on unique interviews data on how think tanks become successful and influence the policy debate in a country such as the United States. It appears clearly that in countries such as the United States think tanks smooth the decision making processes, and that this model with some adaptations also might be transferrable to other democratic countries.

Grace Anglican Church (St. Catharines, Ont.) collection

Grace Anglican Church was founded as a mission church of St. Thomas', St. Catharines. A large house, originally built and owned by the William and Maria McCalla family, was donated by Colonel R.W. Leonard for this purpose. The mission was dedicated on 29 June 1921. It was not until 1938 that Grace Church became an independent parish. A church building was constructed and opened on 28 November 1939. In April 1956 part of the church was damaged by fire, was rebuilt and enlarged.

Niagara Regional Historical Council fonds, 1960-1989

The Lincoln County Historical Council began meeting December 17,1960 under the advisement of the Publicity, Planning and Development Committee of Lincoln County. The group was composed of three members appointed from each of the four existing historical societies: one member appointed from the executive of the Women’s Institute, one member from Lincoln County Council, the Deputy-Clerk and Treasurer of the County and a member from the Niagara Editorial Bureau. The Welland County Historical Council was soon formed after this along the same lines. In the early 1960’s the Lincoln and Welland County historical councils began work on an inventory of historic buildings with the intent to emphasize the historical significance of this area. The information gathered by volunteers and a professional photographer and an architect was used to present a “brief” to the federal government in 1962 and the provincial government in 1963. This brief, An Area of Historical Interest in the Counties of Lincoln and Welland, Ontario was published in 1962 and revised and distributed to schools and libraries in the area in 1965. The Ontario Buildings Inventory Project became a provincial initiative spearheaded by the Department of Public Records and Archives, a branch of the Department of Tourism and Information, ca. 1966. Volunteers collected and photographed buildings of historical interest in Lincoln and Welland counties. This information was recorded on standardized survey forms for every township in the Niagara region. Niagara Regional Historical Council was created with the merger of Lincoln County Historical Council and Welland County Historical Council, at the time of the formation of Niagara Regional Government in 1970. The first meeting of the new council was held January 1970.

Grantham Township Records Collection

Item one is a minute book for Grantham Township, Ontario. It records the proceedings of meetings from 1818-1854 and the names of parish and town officers from 1818 to 1842. Names include: Chisholm, Ball, Steele, TenBroeck, Shipman, Laraway, McKerney, Adams, Pawling, Merritt, Rolls, Robertson, Lampman, Phelps, Darling. Also notes the laws agreed upon for the period - mainly dealing with livestock. Item two is a report and evidence of boundary line disputes in the Township of Grantham. Includes affidavits from witnesses to the boundary dispute and a report to the Honourable the Commissioner of Crown Lands Quebec. The affadavits were recorded in 1844, and transcribed into the folio in 1852. Lewis A. Ball was the commissioner before whom the affadavits were sworn and duly recorded. Includes field notes by Frederic F. Passmore, Provincial land surveyor. The boundary lines in dispute were 1. between the 2nd and 3rd Concessions, from Lot no. 1 to Lot no. 5, 2. between the 4th and 5th concessions, from lot no. 4 to lot no. 5 and 3. between lots 14 in the 9th and 10th concession of the Township of Grantham.

Letter from George Cran regarding a Christian mission in India, 1803.

George Cran was the son of a farmer in the parish of Forgue in Aberdeen Shire, Scotland. He became a member of the church at Huntley, Scotland where his devotion to God inspired him to become a Sunday school teacher. He subsequently became a member of the London Missionary Society. In 1801 he was sent to study at the seminary in Gosport, England where he spent two to three years. His desire was to preach Christ to the “heathens”. Messrs. Ringeltaube, Des Granges and Cran were designated to work in India. No ships for the East India Company would grant passage to missionaries due to the open hostility of the government therefore they set sail from Copenhagen on April 20, 1804 and reached Tranquebar on December 5th, 1805. Cran and Des Granges were designated to supervise the churches in Tinnevelly and they were to begin a mission among the northern Circars. This would have meant that they would have to work in two different places which would have separated them by over 500 miles. The society didn’t seem to be aware of the vast hindrances that the missionaries had to face. Cran and Des Granges decided instead to work in Vizagapatam where they were welcomed by many of the European residents. They conducted English services for which they were paid a monthly salary by the governor. They also conducted services for the natives and opened a school for native children. By November of 1806 a mission house had been built and a “charity” school for Eurasian children was opened. Cran and Des Granges were also diligently studying the native language and they began to translate the Bible into Telugu (spoken by the Hindus who live along the lower basins of the Kistna and Godaveri Rivers). In November of 1808 Cran was almost killed by a fever which left him severely weakened. He was only partially recovered, but accepted an invitation by the general who commanded the local district to accompany him on a journey around the province. The journey proved to be too much for Cran and he died on January 6th, 1809. He is buried at Chicacole, India. He is remembered for his successful work at Vizagapatam and his translation of the Bible. The fact that it was 27 years after the arrival of Cran before a single native was converted attests to the fact that this was a very difficult undertaking. The London Missionary Society was formed in 1795 in England by evangelical Anglicans and nonconformists. It is a non-denominational society and now forms part of the Council for World Mission. with information from The Voice of God to the Churches a Sermon on the Death of George Cran, Augustus Des Granges and Jonathan Brain by David Bogue and The History of the London Missionary Society 1795-1895 by Richard Lovett