Potential for synthetic gas in Finnish industry

Finland, other Nordic countries and European Union aim to decarbonize their energy production by 2050. Decarbonization requires large scale implementation of non-emission energy sources, i.e. renewable energy and nuclear power. Stochastic renewable energy sources present a challenge to balance the supply and demand for energy. Energy storages, non-emissions fuels in mobility and industrial processes are required whenever electrification is not possible. Neo-Carbon project studies the decarbonizing the energy production and the role of synthetic gas in it. This thesis studies the industrial processes in steel production, oil refining, cement manufacturing and glass manufacturing, where natural gas is already used or fuel switch to SNG is possible. The technical potential for fuel switching is assessed, and economic potential is necessary after this. All studied processes have potential for fuel switching, but total decarbonization of steel production, oil refining requires implementation of other zero-emission technologies.

Tuottavuuden kehittämisen esteet - Suomi eilen ja tänään

Tutkimusraportti tarkastelee tuottavuuden kehittämisen esteiden nykytilaa ja niiden muutosta lähes kahdenkymmenen vuoden aikana suomalaisissa pk-yrityksissä. Tutkimushanke on jatkumo vuonna 1997 toteutetulle tutkimukselle, jossa tutkittiin teemaa ensin päijäthämäläisissä pkt-yrityksissä ja sen jälkeen vastaavissa pirkanmaalaisissa pkt-yrityksissä. Tämä tutkimus toistaa aiemman tutkimuksen ja vertaa miten tuottavuuden kehittämisen esteet ovat muuttuneet ajan myötä. Merkittävin tuottavuuden kehittämisen este yritysten mielestä on edelleen sosiaaliturva- yms palkan sivukulujen suuruus. Tämän ohella kyselytutkimuksen tuloksista voidaan havaita kolme tuottavuusesteiden painopistealueen siirtymää verrattuna vuoden 1997 tilanteeseen: 1) Sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin – Merkittävämpien tuottavuusesteiden osalta painopiste on siirtynyt sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin. 2) Resurssien puutteesta osaamisen puutteeseen – Vuonna 1997 useimmat merkittävimmistä tuottavuusesteistä liittyivät yritysten resurssien niukkuuteen, kun taas vuonna 2014 nousi esiin osaamisen puute. 3) Henkilöstön osaamisen puutteesta johdon osaamisen puutteeseen – Vuonna 2014 esimiesten osaamisen ja koulutuksen puutteet nousivat koko tutkimuksen merkittävimmäksi sisäiseksi tuottavuusesteeksi selkeästi ohi aiemmin haasteena olleen työntekijöiden osaamisen puutteiden. Raportissa esitellään myös havaittujen muutoslinjojen perusteella suosituksia tilanteen parantamiseksi. Yhteiskunnan tulee tarjota paremmat edellytykset, puitteet ja mahdolli¬suudet tuottavuuden kasvulle sekä kannustaa yrittäjyyteen ja toiminnan kehittämiseen mm. purkamalla sääntelyä ja alentamalla kustannustasoa. Tämän lisäksi yritysten tulee tehdä käytännön tuottavuudenkehitystyötä työ¬paikoilla sekä panostaa henkilöstön osaamiseen ja kehittymiseen. Tämä tarkoittaa jatkuvaa uusien ideoiden ja innovaatioiden etsintää, uudenlaisia toimintatapoja ja prosesseja sekä uusia työmenetelmiä ja kannustavaa johtamista tuettuna tuottavuuden kehittämistä edistävällä palkitsemisella

Kestävän kehityksen innovaatioiden edistäminen alueellisissa verkostoissa

Yritykset ja yhteiskunta ovat joutuneet kohtaamaan haastavan taloustilanteen tuomat paineet ja aktiivisesti etsimään uusia keinoja kilpailukyvyn elvyttämiselle. Sekä akateemisesti että yritys- ja yhteiskuntatasoilla on tunnistettu innovaatioiden merkitys ja innovaatiotoiminnassa on havaittu etenkin kestävän kehityksen periaatteiden luomat mahdollisuudet uusien ideoiden synnyttämiseen. Työssä selvitetään kestävän kehityksen innovaatiotoiminnan nykytilaa ja edistämistä alueellisten verkostojen avulla. Työn alussa perehdymme kestävää kehitystä, verkostomaista liiketoimintaa sekä alueellista innovaatiotoimintaa käsittelevään kirjallisuuteen. Teorian pohjalta laadimme haastattelututkimuksen, jonka avulla selvitämme kestävän kehityksen mukaisen innovaatiotoiminnan nykytilaa alueellisessa ympäristössä. Tutkimuksen perusteella kestävää kehitystä ei vielä huomioida alueellisessa innovaatiotoiminnassa ja lisäksi alueen verkoston toimintaan tulisi tehostaa. Tunnistamalla erityisosaamisalueet sekä vahvuudet alueella on potentiaalia kehittyä merkittäväksi innovaatiokeskittymäksi kestävän kehityksen saralla. Verkoston koordinoinnin ja kommunikoinnin lisäämisellä saadaan edistettyä innovaatiotoimintaa alueellisesti.

Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyvyn kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Tutkimus käsittelee Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyvyn kehittymistä. Maihinnousukyvyllä tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat joukot, taktiikka ja kalusto. Tutkimuksen ajallinen rajaus on toisesta maailmansodasta 1980-luvun loppuun. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään miten Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyky kehittyi tarkasteluajanjaksona. Tutkimus on laadullinen sotahistorian tutkimus. Tutkimuksen päätutkimusongelmana on: Miten Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyky kehittyi toisen maailmansodan jälkeen? Alatutkimusongelmia ovat: Mikä oli Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyky toisessa maailmansodassa? Mitkä tekijät vaikuttivat maihinnousukyvyn kehittymiseen? Miten asevoimien reformit vaikuttivat kehitykseen? Mikä oli maihinnousukyky 1980-luvun loppupuolella eli mihin kehitys johti? Tutkimuksessa on käytetty vain länsimaisia lähteitä. Kotimaisista lähteistä tärkeimmät tämän tutkimuksen kannalta ovat Maanpuolustuskorkeakoulussa tehdyt opinnäytetyöt. Ulkomaisista lähteistä tärkeimpiä ovat Dominik Nargelen, Milan Vegon, Norman Polmarin sekä Siegfried Breyerin teokset.

Funktionaalisuus ja formaalisuus suomi toisena kielenä -opetuksessa. Opettajien ja opiskelijoiden haastattelukyselyn ja opiskelijoiden testitehtävän analyysi

Pro gradu -tutkielmani käsittelee funktionaalisuutta ja formaalisuutta suomi toisena kielenä -opetuksessa. Tutkimus on kvalitatiivis-kvantitatiivinen analyysi, ja se koostuu kolmesta eri osasta: S2-opettajien haastattelun tuloksista, S2-oppijoiden haastattelun tuloksista ja S2-oppijoiden tekemän oppimistuloksia mittaavan testitehtävän tuloksista. S2-opettajien haastattelu kartoittaa sitä, missä määrin vastaajat käyttävät suomi toisena kielenä -opetuksessa formaalisen ja funktionaalisen kielenopetuksen menetelmiä sekä sitä, missä määrin nämä menetelmät vastaavat opettajien edustamaa opetusnäkemystä. Tutkimukseen osallistui 30 S2-opettajaa eri puolilta Suomea ja ulkomailta. S2-oppijoiden haastattelussa analysoin sitä, toivovatko vastaajat saavansa ennemmin formaalista vai funktionaalista S2-opetusta ja miten heidän aiemmat kokemuksensa S2-opetuksesta suhteutuvat näiden lähestymistapojen periaatteisiin. Lisäksi opiskelijoiden tuli arvioida omaa rooliaan oppijoina funktionaalisuuden ja formaalisuuden näkökulmasta. S2-oppijoiden testitehtävän analyysissä puolestaan vertailen opiskelijoiden oppimistuloksia prolatiivin reseptiivisessä ja produktiivisessa hallinnassa sen jälkeen, kun he ovat tutustuneet joko formaaliseen tai funktionaaliseen itseopiskelumateriaaliin. Haastatteluun ja testitehtävän tekoon osallistui 22 S2-oppijaa. Kaikki aineisto on kerätty keväällä 2010. Haastattelukyselyn tuloksista käy ilmi, että vastaajien näkemykset S2-opetuksen lähestymistapojen toimivuudesta ovat monipuolisesti sekä funktionaalisen että formaalisen suuntauksen mukaisia. Opettajien haastatteluvastauksissa painottuu opetuksen funktionaalisuus hieman enemmän kuin formaalisuus, ja suurin osa (60 %) opettajista vastasi myös eksplisiittisesti olevansa ennemmin funktionaalisen kuin formaalisen opetusnäkemyksen edustaja. Opiskelijoiden kohdalla haastattelukyselyn tulokset osoittavat, että he arvostavat opetuksessa yhtä lailla sekä funktionaalisia että formaalisia menetelmiä ja sisältöjä, kenties jopa formaalista lähestymistapaa suosien. Funktionaalisen ja formaalisen testitehtävän tulokset osoittavat, että formaalisen itseopiskelumateriaalin saanut ryhmä selvisi aukko- ja lauseselitystehtävästä huomattavasti paremmin. Tämä voi kertoa formaalisen lähestymistavan eduista rakenneasioita opetettaessa. Toisaalta funktionaalisen materiaalin saanut ryhmä osoitti kuitenkin prolatiivin hyvää reseptiivistä hallintaa itseopiskelumateriaalin yhteydessä olleissa alustavissa tehtävissä. Testissä ei myöskään tutkittu sitä, onko lähestymistapojen välillä eroa prolatiivin hallinnassa pitkällä aikavälillä.

Kieltoilmaisujen säilyminen konekäännöksessä – tutkimus ranska- suomi-käännösten laadusta Googlen kääntäjällä

Tutkimuksen aiheena on kieltoilmaisujen kääntyminen Google-kääntäjällä ranskasta suomeen. Tutkimuksessa käsitellään yksinkertaisen kiellon ne pas, kaksoiskiellon ni ni sekä kieltoilmaisujen ne plus, ne rien, ne jamais, ne aucun ja ne personne käännöksissä ilmeneviä virheitä. Hypoteesina oli, että kiellon jääminen pois näiden kieltoilmaisujen käännöksissä voi muuttaa sanoman merkityksen päinvastaiseksi. Tutkimusmenetelmänä oli satunnaisten ranskankielisten näytelauseiden kääntäminen Google-kääntäjällä suomeksi ja tulosten arviointi kieltoilmaisun käännöksen onnistumisen kannalta ja sen osalta, kääntyykö merkitys päinvastaiseksi, jos kielto jää pois. Tutkimuksessa todettiin kiellon jäävän pois 58/108 lauseesta. Lauseista, joista kielto oli jäänyt pois, 16:n voidaan arvioida muuttuneen merkitykseltään päinvastaiseksi. Epäselviä tapauksia oli runsaasti käännösten heikon laadun vuoksi, mikä vaikeutti arviointityötä. Monissa tapauksissa kielto kääntyi vain osittain. Jos käännettävät lauseet ovat monimutkaisia ja niissä on enemmän kuin yksi kielto, käännös onnistuu yleensä tavanomaista huonommin. Google-kääntäjä on ns. tilastollinen konekääntäjä, eli sen käännösten onnistumiseen vaikuttaa oleellisesti käytettävissä olevien yksi- ja monikielisten sanastojen ja kaksi- tai monikielisten käännösten määrä ja laatu. Konekääntäjien käytettävissä olevaa suomenkielistä sanasto- ja käännösmateriaalia pitäisikin saada lisätyksi. Konekääntäjien tulosten laadun parantamisella on oleellista vaikutusta tulevaisuuden käännöskustannusten kehittymisen ja ylipäätään lisääntyvien käännöstarpeiden tyydyttämisen kannalta.

Painovoimaa uhmaten – Sirkusakrobatian keskeinen termistö suomi-englanti

Pro gradu -tutkielmassa keskitytään sirkusakrobatian keskeiseen termistöön suomeksi ja englanniksi. Mahdollinen kohderyhmä on sirkusalan ammattilaiset, kuten ohjaajat ja taiteilijat, jotka toimivat kansainvälisessä tai monikielisessä ympäristössä. Tutkielman sanasto-osuus on kerätty sirkusalan eri lähteistä, kuten ammattilehdistä, harjoitteluoppaista, opinnäytetöistä sekä yksikielisistä sanastoista ja sanalistoista. Mikään lähde ei osoittautunut muita tärkeämmäksi, sillä akrobatia on hyvin fyysinen laji, minkä vuoksi käsitteistö opitaan käytännön harjoitusten ohessa, ei niinkään kirjoista lukemalla. Lisäksi tutkielmassa selostetaan terminologian teoriaa ja sen eri suuntauksia. Varsinaisen sanastotyön pohjana on käytetty soveltavan terminologian deskriptiivistä suuntausta; normatiivista sanastossa on ainoastaan ensimmäisen termin suositettavuus ja termitietueiden muoto. Sirkuksen historiasta esitellään pääpiirteet antiikin ajoista nykypäivään. Lisäksi selostetaan sirkusalalla 1960-luvulla alkanutta muutosta, jossa alan viihteellisyys kyseenalaistettiin ja sirkuksen nousu taidelajiksi alkoi. Saman muutoksen aikana ala jakautui perinteiseen sirkukseen ja nykysirkukseen. Tämä jako on esitetty myös tutkielmassa kootun sanaston käsitejärjestelmässä. Tutkielman sanasto-osuus on kaksikielinen ja siinä on käytetty monikielisen sanastotyön periaatteita. Käsitejärjestelmiä on yksi, joka on jaettu viiteen osaan sirkuksen yläkäsitteisiin, ilma-akrobatiaan, notkeusakrobatiaan, pariakrobatiaan ja tasapainoiluun. Termitietueita on yhteensä 52. Haasteita aiheuttivat englanninkielisten vastineiden löytäminen sekä sanastotyön alan rajaaminen niin, että sitä olisi mielekästä mahdollisuuksien mukaan jatkaa tulevaisuudessa.

Suomi YK:n turvallisuusneuvostossa : aitiopaikalla maailmanpolitiikassa

YK:n turvallisuusneuvosto on kiistatta maailman vaikutusvaltaisin turvallisuuspoliittinen organisaatio. Tähän organisaatioon mukaan pääseminen on pienelle maalle suuri kunnia. Turvallisuusneuvoston jäsenyys asettaa pienen maan ainutkertaiseen asemaan. Se saa osakseen sellaista kansainvälispoliittista huomiota, joka muuten olisi tavoittamattomissa. Tutkin tässä työssä Suomen omien etujen ajamisen logiikkaa sen turvallisuusneuvoston jäsenyyskausilla vuosina 1969–1970 sekä 1989–1990. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat englantilaisen koulukunnan kahden keskeisimmän henkilön, Martin Wightin ja Hedley Bullin, tulkinnat koulukunnan neljästä eri tutkimusorientaatiosta. Nämä orientaatiot ovat pluralistinen, realistinen, solidaristinen ja rationalistinen orientaatio. Nämä neljä tutkimusorientaatiota tulkitsevat sotaa, kansainvälistä oikeutta ja yksilön asemaa toisistaan poikkeavalla tavalla. Suomen kausia turvallisuusneuvostossa analysoidaan näiden kolmen poikkeaman pohjalta. Tutkimusaineistona on käytetty ulkoasiainministeriön asiakirjoja, turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, Suomen suurlähettiläiden muistelmia sekä muita ulkoasiainministeriön julkaisuja. Tutkimuksen keskeisin havainto on, että Suomen toiminta turvallisuusneuvostossa muuttui varsin vähän, vaikka ajallisesti välissä oli kaksikymmentä vuotta. Maailma oli kausien välillä muuttunut hyvin erilaiseksi ja Neuvostoliiton merkitys Suomen ulkopolitiikalle vähentynyt ensimmäisestä kaudesta. Keskeistä oli silti puolueettomuuden korostaminen ja omasta agendasta oltiin valmiita tinkimään, mikäli se hyödytti YK:n työtä ja toimintaa kokonaisuutena.

Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteistyössä vuosien 1987-2015 välillä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tutkimuksen kohteena on Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteisössä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tutkimuksen ymmärtää turvallisuuskäsityksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät ja miksi turvallisuuskäsitys on rakentunut tietyllä tavalla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehyksen perusta on maltillisen jälkipositivismiin perustuvassa sosiaalisessa konstruktivismissa. Teoreettista viitekehystä on täydennetty konstruktivismiin perustuvilla turvallisuusyhteisöteorialla ja turvallistamisteorialla. Historiallisella prosessinjäljittämismenetelmällä ajalliset tapahtumat kytkettiin laadullisessa sisällön analyysissä teoreettiseen viitekehykseen. Rakennetulla metodologisella asetelmalla tarkasteltiin vuosien 1987-2015 välillä tapahtunutta turvallisuuskäsityksen muutosta kolmessa tapauksessa, jotka olivat Suomi, EU ja Nato. Tutkimuksen tapausten turvallisuuskäsitysten rakentumista verrat-tiin johtopäätöksissä toisiinsa. Kylmän sodan aikana turvallisuuskäsitystä dominoi käsitys totaalisesta sodasta, jossa valtio aiheutti uhan toiselle valtiolle ja tähän uhkaan vastattiin sotilaallisen keinoin. 1990-luvulla käsitys jäsentyi toiseutena suhteessa valtiolliseen näkökulmaan ja humanitäärisistä interven-tioista ja inhimillisestä turvallisuuskäsityksestä rakennettiin uusionäkökulma turvallisuuteen jota nimitettiin laajaksi. 2000-luvulla turvallisuuskäsitystä leimaavaksi diskurssiksi muodostui terrorismin vastainen toiminta, sotilaallinen toiminta laajennettiin perinteisen euroatlanttisen alueen ulkopuolelle. Turvallisuuteen suhtauduttiin hallinnollisesti laajemmin kuin 1990 luvulla. Uutena toimintaympäristönä nousee esille informaation merkitys. 2010-luvulla turvallisuuskäsityksen vaikuttaa voimakas globaali keskinäisriippuvuus ja sotilaallisen sektoriin toiminta jäsennetään osittain suhteessa maantieteellisiin etäisyyksiin. Informaatioympäristö jäsentyy kybertoimintaympäristöksi. 2010-luvulla turvallisuusuhkien katsotaan kohdistuvan sekä yksilöön että valtiotoimijaan. Monipuolisuudessaan ja keskinäisriippuvuudessaan turvallisuuskäsitys on tasapainottunut. Naton turvallisuuskäsityksen materiaalisena peruselementtinä on kautta tarkastelujakson säilynyt alueellinen puolustus vaikkakin sen määritelmä on ajoittain muuttunut ja ydinaseet viimeisenä sotilaallisen voimankäytönkeinona. EU:n turvallisuuskäsityksessä pehmeiden mutta kokonaisvaltaisten keinojen käyttö on leimallista koko tarkastelujaksolle. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yleiseen asevelvollisuuteen perustuva alueellinen puolustus on eri painotuksineen turvallisuuskäsityksen materiaalinen peruselementti. Muiden turvallisuusulottuvuuksien painotukset ja vaikutukset poliittisissa päätöksissä ovat vaihdelleet tarkasteluajanjaksolla.