Kestävän kehityksen innovaatioiden edistäminen alueellisissa verkostoissa


Autoria(s): Komulainen, Miisa; Piiparinen, Sini
Data(s)

22/05/2015

22/05/2015

2015

Resumo

Yritykset ja yhteiskunta ovat joutuneet kohtaamaan haastavan taloustilanteen tuomat paineet ja aktiivisesti etsimään uusia keinoja kilpailukyvyn elvyttämiselle. Sekä akateemisesti että yritys- ja yhteiskuntatasoilla on tunnistettu innovaatioiden merkitys ja innovaatiotoiminnassa on havaittu etenkin kestävän kehityksen periaatteiden luomat mahdollisuudet uusien ideoiden synnyttämiseen. Työssä selvitetään kestävän kehityksen innovaatiotoiminnan nykytilaa ja edistämistä alueellisten verkostojen avulla. Työn alussa perehdymme kestävää kehitystä, verkostomaista liiketoimintaa sekä alueellista innovaatiotoimintaa käsittelevään kirjallisuuteen. Teorian pohjalta laadimme haastattelututkimuksen, jonka avulla selvitämme kestävän kehityksen mukaisen innovaatiotoiminnan nykytilaa alueellisessa ympäristössä. Tutkimuksen perusteella kestävää kehitystä ei vielä huomioida alueellisessa innovaatiotoiminnassa ja lisäksi alueen verkoston toimintaan tulisi tehostaa. Tunnistamalla erityisosaamisalueet sekä vahvuudet alueella on potentiaalia kehittyä merkittäväksi innovaatiokeskittymäksi kestävän kehityksen saralla. Verkoston koordinoinnin ja kommunikoinnin lisäämisellä saadaan edistettyä innovaatiotoimintaa alueellisesti.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/104805

URN:NBN:fi-fe201505228888

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #Alueellinen verkosto #Kestävä kehitys #Kestävän kehityksen innovaatio #Verkostoituminen #Yhteistyö #Regional Network #Sustainable development #Sustainable innovation #Networking #Collaboration
Tipo

Bachelor's thesis

Kandityö