Antibiotic susceptibility and molecular epidemiology of Panton-Valentine leukocidin-positive meticillin-resistant Staphylococcus aureus: An international survey

The antibiotic susceptibility and molecular epidemiology of Panton-Valentine leukocidin (PVL)-positive meticillin-resistant Staphylococcus aureus (MRSA) isolates reported from 17 countries in the Americas, Europe and, Australia-Asia were analysed. Among a total of 3236 non-duplicate isolates, the lowest susceptibility was observed to erythromycin in all regions. Susceptibility to ciprofloxacin showed large variation (25%, 75% and 84% in the Americas, Europe and Australia-Asia, respectively). Two vancomycin-intermediate PVL-positive MRSA isolates were reported, one from Hong Kong and the other from The Netherlands. Resistance to trimethoprim/sulfamethoxazole and linezolid was <1%. Among 1798 MRSA isolates from 13 countries that were tested for the requested 10 non-β-lactam antibiotics, 49.4% were multisusceptible. However, multiresistant isolates (resistant to at least three classes of non-β-lactam antibiotics) were reported from all regions. Sequence type 30 (ST30) was reported worldwide, whereas ST80 and ST93 were exclusive to Europe and Australia, respectively. USA300 and related clones (ST8) are progressively replacing the ST80 clone in several European countries. Eight major clusters were discriminated by multilocus variable-number tandem repeat assay (MLVA), showing a certain geographic specificity. PVL-positive MRSA isolates frequently remain multisusceptible to non-β-lactam agents, but multiresistance is already prevalent in all regions. Surveillance of MRSA susceptibility patterns should be monitored to provide clinicians with the most current information regarding changes in resistance patterns.

What does your neighbourhood say about you? : a study of life expectancy in 1.3 million Swiss neighbourhoods

BACKGROUND: Switzerland had the highest life expectancy at 82.8 years among the Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD) countries in 2011. Geographical variation of life expectancy and its relation to the socioeconomic position of neighbourhoods are, however, not well understood. METHODS: We analysed the Swiss National Cohort, which linked the 2000 census with mortality records 2000-2008 to estimate life expectancy across neighbourhoods. A neighbourhood index of socioeconomic position (SEP) based on the median rent, education and occupation of household heads and crowding was calculated for 1.3 million overlapping neighbourhoods of 50 households. We used skew-normal regression models, including the index and additionally marital status, education, nationality, religion and occupation to calculate crude and adjusted estimates of life expectancy at age 30 years. RESULTS: Based on over 4.5 million individuals and over 400,000 deaths, estimates of life expectancy at age 30 in neighbourhoods ranged from 46.9 to 54.2 years in men and from 53.5 to 57.2 years in women. The correlation between life expectancy and neighbourhood SEP was strong (r=0.95 in men and r=0.94 women, both p values <0.0001). In a comparison of the lowest with the highest percentile of neighbourhood SEP, the crude difference in life expectancy from skew-normal regression was 4.5 years in men and 2.5 years in women. The corresponding adjusted differences were 2.8 and 1.9 years, respectively (all p values <0.0001). CONCLUSIONS: Although life expectancy is high in Switzerland, there is substantial geographical variation and life expectancy is strongly associated with the social standing of neighbourhoods.

Vitamin E intake from natural sources and head and neck cancer risk : a pooled analysis in the International Head and Neck Cancer Epidemiology consortium.

BACKGROUND: Evidence for the possible effect of vitamin E on head and neck cancers (HNCs) is limited. METHODS: We used individual-level pooled data from 10 case-control studies (5959 cases and 12 248 controls) participating in the International Head and Neck Cancer Epidemiology (INHANCE) consortium to assess the association between vitamin E intake from natural sources and cancer of the oral cavity/pharynx and larynx. Adjusted odds ratios (ORs) and 95% confidence intervals (CIs) were estimated using unconditional logistic regression models applied to quintile categories of nonalcohol energy-adjusted vitamin E intake. RESULTS: Intake of vitamin E was inversely related to oral/pharyngeal cancer (OR for the fifth vs the first quintile category=0.59, 95% CI: 0.49-0.71; P for trend <0.001) and to laryngeal cancer (OR=0.67, 95% CI: 0.54-0.83, P for trend <0.001). There was, however, appreciable heterogeneity of the estimated effect across studies for oral/pharyngeal cancer. Inverse associations were generally observed for the anatomical subsites of oral and pharyngeal cancer and within covariate strata for both sites. CONCLUSION: Our findings suggest that greater vitamin E intake from foods may lower HNC risk, although we were not able to explain the heterogeneity observed across studies or rule out certain sources of bias.

Epidemiology and outcome of fungemia in a cancer Cohort of the Infectious Diseases Group (IDG) of the European Organization for Research and Treatment of Cancer (EORTC 65031).

BACKGROUND: Anti-cancer treatment and the cancer population have evolved since the last European Organisation for Research and Treatment of Cancer (EORTC) fungemia survey, and there are few recent large epidemiological studies. METHODS: This was a prospective cohort study including 145 030 admissions of patients with cancer from 13 EORTC centers. Incidence, clinical characteristics, and outcome of fungemia were analyzed. RESULTS: Fungemia occurred in 333 (0.23%; 95% confidence interval [CI], .21-.26) patients, ranging from 0.15% in patients with solid tumors to 1.55% in hematopoietic stem cell transplantation recipients. In 297 evaluable patients age ranged from 17 to 88 years (median 56 years), 144 (48%) patients were female, 165 (56%) had solid tumors, and 140 (47%) had hematological malignancies. Fungemia including polymicrobial infection was due to: Candida spp. in 267 (90%), C. albicans in 128 (48%), and other Candida spp. in 145 (54%) patients. Favorable overall response was achieved in 113 (46.5%) patients by week 2. After 4 weeks, the survival rate was 64% (95% CI, 59%-70%) and was not significantly different between Candida spp. Multivariable logistic regression identified baseline septic shock (odds ratio [OR] 3.04, 95% CI, 1.22-7.58) and tachypnoea as poor prognostic factors (OR 2.95, 95% CI, 1.66-5.24), while antifungal prophylaxis prior to fungemia (OR 0.20, 95% CI, .06-.62) and remission of underlying cancer (OR, 0.18; 95% CI, .06-.50) were protective. CONCLUSIONS: Fungemia, mostly due to Candida spp., was rare in cancer patients from EORTC centers but was associated with substantial mortality. Antifungal prophylaxis and remission of cancer predicted better survival.

Recursos sobre seguretat i prevenció d'accidents

Aquestes referncies documentals formen part de `l'obra: Seguretat i Prevenció d'accidents, és a dir, un dels quaderns monogràfics d'educació per a la salut a l'escola, encarregada per la Conselleria d'Ensenyament de la Generalitat de Catalunya. En premsa.

Telerehabilitació en pacients amb accidents cerebrovascular: revisió bibliogràfica.

L’ ictus és una alteració brusca de la circulació de la sang al cervell, sent la segona causa de mort al món i la primera en discapacitat. Objectius. Examinar si la telerehabilitació i la realitat virtual poden millorar l'estat físic i psíquic dels pacients amb accident cerebrovascular i avaluar l’impacte en les activitats de la vida diària. Conclusió. Els resultats indiquen que la fisioteràpia convencional i un programa combinat de telerehabilitació o realitat virtual amb fisioteràpia, milloren les capacitats físiques dels pacients, no obstant, el tractament combinat obté millores significativament superiors al tractament convencional. La tecnologia en l’àmbit de la rehabilitació pot ser una alternativa segura per promoure la recuperació motora després d'un accident cerebrovascular.

Home Blood Pressure Measurement – Epidemiology and Clinical Application

Verenpaineen kotimittaus − epidemiologia ja kliininen käyttö Kohonnutta verenpainetta, maailmanlaajuisesti merkittävintä ennenaikaiselle kuolemalle altistavaa riskitekijää, ei voida tunnistaa tai hoitaa ilman tarkkoja ja käytännöllisiä verenpaineen mittausmenetelmiä. Verenpaineen kotimittaus on saavuttanut suuren suosion potilaiden keskuudessa. Lääkärit eivät ole kuitenkaan vielä täysin hyväksyneet verenpaineen kotimittausta, sillä riittävä todistusaineisto sen toimivuudesta ja eduista on puuttunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, että kotona mitattu verenpaine (kotipaine) on perinteistä vastaanotolla mitattua verenpainetta (vastaanottopaine) tarkempi, ja että se on tehokas myös kliinisessä käytössä. Tutkimme kotipaineen käyttöä verenpainetaudin diagnosoinnissa ja hoidossa. Lisäksi tarkastelimme kotipaineen yhteyttä verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin. Ensimmäinen aineisto, joka oli edustava otos Suomen aikuisväestöstä, koostui 2 120 45–74-vuotiaasta tutkimushenkilöstä. Tutkittavat mittasivat kotipainettaan viikon ajan ja osallistuivat terveystarkastukseen, johon sisältyi kliinisen tutkimuksen ja haastattelun lisäksi sydänfilmin otto ja vastaanottopaineen mittaus. 758 tutkittavalle suoritettiin lisäksi kaulavaltimon seinämän intima-mediakerroksen paksuuden (valtimonkovettumataudin mittari) mittaus ja 237:lle valtimon pulssiaallon nopeuden (valtimojäykkyyden mittari) mittaus. Toisessa aineistossa, joka koostui 98 verenpainetautia sairastavasta potilaasta, hoitoa ohjattiin satunnaistamisesta riippuen joko ambulatorisen eli vuorokausirekisteröinnillä mitatun verenpaineen tai kotipaineen perusteella. Vastaanottopaine oli kotipainetta merkittävästi korkeampi (systolisen/diastolisen paineen keskiarvoero oli 8/3 mmHg) ja yksimielisyys verenpainetaudin diagnoosissa kahden menetelmän välillä oli korkeintaan kohtalainen (75 %). 593 tutkittavasta, joilla oli kohonnut verenpaine vastaanotolla, 38 %:lla oli normaali verenpaine kotona eli ns. valkotakkiverenpaine. Verenpainetauti voidaan siis ylidiagnosoida joka kolmannella potilaalla seulontatilanteessa. Valkotakkiverenpaine oli yhteydessä lievästi kohonneeseen verenpaineeseen, matalaan painoindeksiin ja tupakoimattomuuteen, muttei psykiatriseen sairastavuuteen. Valkotakkiverenpaine ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan täysin vaaraton ilmiö ja voi ennustaa tulevaa verenpainetautia, sillä siitä kärsivien sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili oli normaalipaineisten ja todellisten verenpainetautisten riskitekijäprofiilien välissä. Kotipaineella oli vastaanottopainetta vahvempi yhteys verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin (intima-mediakerroksen paksuus, pulssiaallon nopeus ja sydänfilmistä todettu vasemman kammion suureneminen). Kotipaine oli tehokas verenpainetaudin hoidon ohjaaja, sillä kotipaineeseen ja ambulatoriseen paineeseen, jota on pidetty verenpainemittauksen ”kultaisena standardina”, perustuva lääkehoidon ohjaus johti yhtä hyvään verenpaineen hallintaan. Tämän ja aikaisempien tutkimusten tulosten pohjalta voidaan todeta, että verenpaineen kotimittaus on selkeä parannus perinteiseen vastaanotolla tapahtuvaan verenpainemittaukseen verrattuna. Verenpaineen kotimittaus on käytännöllinen, tarkka ja laajasti saatavilla oleva menetelmä, josta voi tulla jopa ensisijainen vaihtoehto verenpainetautia diagnosoitaessa ja hoitaessa. Verenpaineen mittauskäytäntöön tarvitaan muutos, sillä näyttöön perustuvan lääketieteen perusteella vaikuttaa, että vastaanotolla tapahtuvaa verenpainemittausta tulisi käyttää vain seulontatarkoitukseen.

Hépatite C: épidémiologie, histoire naturelle et diagnostic [Hepatitis C: epidemiology natural course and diagnosis].

L'infection par le virus de l'hépatite C (HCV) représente une des causes les plus fréquentes d'hépatite chronique, de cirrhose et de carcinome hépatocellulaire au niveau mondial. D'énormes progrès ont été réalisés durant ces 25 dernières années depuis la découverte du HCV, notamment dans la compréhension de la virologie moléculaire, de la pathogenèse et de l'histoire naturelle ainsi que dans la prévention, le diagnostic et le traitement de l'hépatite C. Ces avancées seront résumées dans cet article et discutées à la lumière de nouveaux défis. Hepatitis C virus (HCV) infection represents a major cause of chronic hepatitis, liver cirrhosis and hepatocellular carcinoma worldwide. Great progress in the understanding of the molecular virology, pathogenesis and natural course as well as the prevention, diagnosis and treatment of hepatitis C have been made in over the last 25 years since the discovery of HCV. Here, we review recent advances and discuss them in the light of new challenges.