Toward responsible government; an economic appraisal of Federal investment in water resource programs.

Mode of access: Internet.

Letters on responsible government /

First letter signed: Legion--for we are many.

Democratization of local government in Brazil : decentralisation and people's councils

This research studies two cases of implementation of alternative strategies for municipal government reform in Brazil, decentralisation and People's Councils. The aim is to answer the following general question: `Can decentralisation and People's Councils be a means for democratization of municipal government in Brazil?'. The hypothesis is that initiatives to reform Brazilian municipal governments face problems that are characteristic of the Brazilian political and administrative reality. These problems are considered obstacles for the development of those initiatives and accordingly, for democratization of municipal government in Brazil. After an introduction and outline in Chapter One, Chapter Two discusses four main theories concerning local government. Chapter Three discusses decentralisation and People's Councils are discussed in Chapter Four. Chapter Five presents a historical, political and economic overview of Brazil. Chapter Six deals with Brazilian Federalism and Municipal Government. The main aspects of the Municipal Government are presented as well as the development of municipal autonomy through the various Federal Constitutions and cases of People's Councils and decentralisation in municipalities in Brazil. Chapter Seven presents the political parties responsible for the initiatives, the PSDB (Brazilian Social Democratic Party) in the case of decentralisation, and the PT (Workers' Party) in the case of People's Councils. In Chapter Eight the research strategy and the data collection techniques are described. Chapters Nine and Ten present decentralisation implemented by the PSDB in Belo Horizonte, the Minas Gerais state capital and People's Councils introduced by the PT in the town of Ipatinga in the same state. Conclusions are presented in Chapter Eleven and include a comparison and discussion of the two cases. The thesis shows that these experiments with alternative strategies of local government face problems that are generally current in Brazilian political and administrative reality. Those problems are concerned with unwillingness to decentralise power, clientelism, low levels of participation of civil society and the `political' use of the structures implemented.

Learning about knowledge management for improving environmental impact assessment in a government agency: The Western Australian experience

How does knowledge management (KM) by a government agency responsible for environmental impact assessment (EIA) potentially contribute to better environmental assessment and management practice? Staff members at government agencies in charge of the EIA process are knowledge workers who perform judgement-oriented tasks highly reliant on individual expertise, but also grounded on the agency`s knowledge accumulated over the years. Part of an agency`s knowledge can be codified and stored in an organizational memory, but is subject to decay or loss if not properly managed. The EIA agency operating in Western Australia was used as a case study. Its KM initiatives were reviewed, knowledge repositories were identified and staff surveyed to gauge the utilisation and effectiveness of such repositories in enabling them to perform EIA tasks. Key elements of KM are the preparation of substantive guidance and spatial information management. It was found that treatment of cumulative impacts on the environment is very limited and information derived from project follow-up is not properly captured and stored, thus not used to create new knowledge and to improve practice and effectiveness. Other opportunities for improving organizational learning include the use of after-action reviews. The learning about knowledge management in EIA practice gained from Western Australian experience should be of value to agencies worldwide seeking to understand where best to direct their resources for their own knowledge repositories and environmental management practice. (C) 2011 Elsevier Ltd. All rights reserved.

Claude Jones addressing a Communist Party of Australia meeting in Brisbane, Australia

Claude Jones addressing a Communist Party of Australia meeting in Brisbane, Australia. Ted Bacon can be seen at the table.

Bernie Taft speaking at a Communist Party of Australia meeting, Brisbane, Australia

Bernie Taft speaking at a Communist Party of Australia meeting, Brisbane, Australia. Claude Jones can be seen at the table.

Members of the Australian Labor Party during Mayday procession in Brisbane, Australia 1969

Members of the Australian Labor Party during Mayday procession in Brisbane, Australia 1969.

Adaptation and Localization of Open Source ERPs - The case of Parties in OFBiz

O software tem vindo a tornar-se uma parte importante de qualquer empresa, cobrindo várias áreas funcionais, tais como manufaturação, vendas ou recursos humanos. O facto de uma empresa possuir um software capaz de ligar todas ou a maior parte das suas áreas funcionais e de acomodar as suas regras de negócio permite que estas tenham acesso a dados em tempo real nos quais se podem basear para tomar decisões. Estes tipos de software podem ser categorizados como Enterprise resource planning (ERP). Tendo em conta que estes tipos de software têm um papel importante dentro de uma empresa, a aquisição dos mesmos é algo que deve ser bem estudado. As grandes empresas normalmente optam pela aquisição de soluções comerciais uma vez que estas tendem a ter mais funcionalidades, maior suporte e certificações. Os ERPs comerciais representam, no entanto, um esforço elevado para que a sua compra possa ser feita, o que limita a possibilidade de aquisição dos mesmos por parte de pequenas ou médias empresas. No entanto, tal como acontece com a maior parte dos tipos de software, existem alternativas open-source. Se nos colocássemos na posição de uma pequena empresa, a tentar iniciar o seu negócio em Portugal, que tipo de ERP seria suficiente para os nossos requisitos? Teríamos que optar por comprar uma solução comercial, ou uma solução open-source seria suficiente? E se optássemos por desenvolver uma solução à medida? Esta tese irá responder a estas questões focando-se apenas num dos componentes base de qualquer ERP, a gestão de entidades. O componente de gestão de entidades é responsável por gerir todas as entidades com as quais a empresa interage abrangindo colaboradores, clientes, fornecedores, etc. A nível de funcionalidades será feita uma comparação entre um ERP comercial e um ERP open-source. Como os ERPs tendem a ser soluções muito genéricas é comum que estes não implementem todos os requisitos de um negócio em particular, como tal os ERPs precisam de ser extensíveis e adaptáveis. Para perceber até que ponto a solução open-source é extensível será feita uma análise técnica ao seu código fonte e será feita uma implementação parcial de um gerador de ficheiros de auditoria requerido pela lei Portuguesa, o SAF-T (PT). Ao estudar e adaptar a solução open-source podemos especificar o que teria que ser desenvolvido para podermos criar uma solução à medida de raiz.

A Model of Party Discipline in a Congress

This paper studies party discipline in a congress within a political agency framework with retrospective voting. Party discipline serves as an incentive device to induce office- motivated congress members to perform in line with the party leadership's objective of controlling both the executive and the legislative branches of government. I show fi…rst that the same party is more likely to control both branches of government (i.e., uni…ed government) the stronger the party discipline in the congress is. Second, the leader of the governing party imposes more party discipline under uni…ed government than does the opposition leader under divided government. Moreover, the incumbents' aggregate performance increases with party discipline, so a representative voter becomes better off. JEL classi…cation: D72. Keywords: Party discipline; Political agency; Retrospective voting; Office-motivated politicians.

Alternation and Cooperation in a Two-party System: Implications for Resource-Based Developing Economies

This paper studies cooperation in a political system dominated by two opportunistic parties competing in a resource-based economy. Since a binding agreement as an external solution might be difficult to enforce due to the close association between the incumbent party and the government, the paper explores the extent to which co-operation between political parties that alternate in office can rely on self-enforcing strategies to provide an internal solution. We show that, for appropriate values of the probability of re-election and the discount factor cooperation in maintaining the value of a state variable is possible, but fragile. Another result is that, in such political framework, debt decisions contain an externality element linked to electoral incentives that creates a bias towards excessive borrowing.

Identification of serum and urine proteins responsible for enhanced pigment production by group B streptococci as amylases.

The serum and urine proteins responsible for enhanced pigment production in Streptococcus agalactiae in culture media were purified by chromatography and were identified as amylases by comparison of their amino acid composition with that calculated for proteins with known sequences. Similar pigment-enhancing activity was displayed by other amylases of nonanimal origin and by maltooligosaccharides.

Catalan government popularity. An example of economic effects on sub-national government support

The aim of this essay is to deal with economic voting in contexts ofmultilevel governance and to be a contribution to the debate on attribution of responsibilities in popularity functions literature. We use aggregate and individual data from Catalonia in order to analyse the relation between the state of the economy and the support for a sub-state government. The empirical analysis shows that the responsibility hypothesis works in regional governments without explicit macroeconomic competencies. We have also considered the evaluations of government performance on certain specific policies in order to clarify and determine the factors that drive Catalan government support. The article considers the implications of the findings for future attempts to model party support in a context of the European Union.

Managing the crises : how did local governments react to the financial crisis in 2008 and what explains the differences ? The case of Swiss municipalities

Swiss municipalities are, to a large extent, responsible for their financial resources. Since these resources primarily depend on income and property taxes from individuals and enterprises, municipality budgets are likely to be directly affected by the current crisis in the financial sector and the economy. This article investigates how municipalities perceived this threat and how they reacted to it. In a nationwide survey conducted at the end of 2009 in all 2596 Swiss municipalities, we asked local secretaries which measures had been launched in order to cope with expected losses in tax income and a possible increase in welfare spending. Did the municipalities rely on Keynesian measures increasing public spending and accepting greater deficits, or did they try to avoid further deficits by using austerity measures and a withdrawal of planned investments? Our results show that only a few municipalities - mainly the bigger ones - expected to be greatly affected by the crisis. Their reactions, however, did not reveal any clear patterns that theory would lead one to expect. Preferences for austerity measures and deficit spending become visible but many municipalities took measures from both theories. The strongest explanatory factors for determining how/why municipalities react are: the municipality's level of affectedness followed by whether or not the municipality belongs to the French-speaking part of the country. Size also has an impact, whereas the strength of the Social Democrat party is negligible. Explaining what kind of measures municipalities are likely to take is more difficult. However, the more a municipality is affected, the more likely it is to stick to austerity measures.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.