Lessons from the Terra Preta de Índios of the Amazon region for the utilisation of charcoal for soil amendment

The potential of charcoal and of partially combusted organic waste to mimic the soil organic matter of the Terras Pretas de Índios (Amazonian Dark Earths) from the Amazon Region is discussed. These materials serve as soil conditioners and as sequesterers of carbon in recalcitrant and in reactive forms. Studies carried out by Brazilian and by international groups have contributed to the emergence of an awareness of the compositions and of the uses of these materials. In this contribution we report on chemical studies that are leading to the development of a scientific and technological awareness, and of innovations that will have value in finding novel uses in applications to soil of chars from organic wastes such as those from the biofuel industry, and from metallurgical and various coal plant residues.

Bacteria in shrimp pond sediments: their role in mineralizing nutrients and some suggested sampling strategies

Strategies for sampling sediment bacteria were examined in intensive shrimp, Penaeus monodon (Fabricius), ponds in tropical Australia. Stratified sampling of bacteria at the end of the production season showed that the pond centre, containing flocculated sludge, had significantly higher bacterial counts (15.5 X 10(9) g(-1) dw) than the pond periphery (8.1 X 10(9) g(-1) dw), where the action of aerators had swept the pond floor. The variation in bacterial counts between these two zones within a pond was higher than that between sites within each zone or between ponds. Therefore, sampling effort should be focused within these zones: for example, sampling two ponds at six locations within each of the two zones resulted in a coefficient of variation of approximate to 5%. Bacterial numbers in the sediment were highly correlated with sediment grain size, probably because eroded soil particles and organic waste both accumulated in the centre of the pond. Despite high inputs of organic matter added to the ponds, principally as pelleted feeds, the mean bacterial numbers and nutrient concentrations (i.e. organic carbon, nitrogen and phosphorus) in the sediment were similar to those found in mangrove sediments. This suggests that bacteria are rapidly remineralizing particulates into soluble compounds. Bacterial numbers were highly correlated with organic carbon and total kjeldahl nitrogen in the sediment, suggesting that these were limiting factors to bacterial growth.

Tracing the fate of N-15-enriched feed in an intensive shrimp system

The fate of N-15-nitrogen-enriched formulated feed fed to shrimp was traced through the food web in shallow, outdoor tank systems (1000 1) stocked with shrimp. Triplicate tanks containing shrimp water with and without sediment were used to identify the role of the natural biota in the water column and sediment in processing dietary nitrogen (N). A preliminary experiment demonstrated that N-15-nitrogen-enriched feed products could be detected in the food web. Based on this, a 15-day experiment was conducted. The ammonium (NH4+) pool in the water column became rapidly enriched (within one day) with N-15-nitrogen after shrimp were fed N-15-enriched feed. By day 15, 6% of the added N-15-nitrogen was in this fraction in the 'sediment' tanks compared with 0.4% in the 'no sediment' tanks. The particulate fraction in the water column, principally autotrophic nanoflagellates, accounted for 4-5% of the N-15-nitrogen fed to shrimp after one day. This increased to 16% in the 'no sediment' treatment, and decreased to 2% in the 'sediment' treatment by day 15. It appears that dietary N was more accessible to the phytoplankton community in the absence of sediment. The difference is possibly because a proportion of the dietary N was buried in the sediment in the 'sediment' treatment, making it unavailable to the phytoplankton. Alternatively, the dietary N was retained in the NH4+ pool in the water column since phytoplankton growth, and hence, N utilization was lower in the 'sediment' treatment. The lower growth of phytoplankton in the 'sediment' treatment appeared to be related to higher turbidity, and hence, lower light availability for growth. The percentage N-15-nitrogen detected in the sediment was only 6% despite the high capacity for sedimentation of the large biomass of plankton detritus and shrimp waste. This suggests rapid remineralization of organic waste by the microbial community in the sediment resulting in diffusion of inorganic N sources into the water column. It is likely that most of the dietary N will ultimately be removed from the tank system by water discharges. Our study showed that N-15-nitrogen derived from aquaculture feed can be processed by the microbial community in outdoor aquaculture systems and provides a method for determining the effect of dietary N on ecosystems. However, a significant amount of the dietary N was not retained by the natural biota and is likely to be present in the soluble organic fraction. (C) 2002 Elsevier Science B.V. All rights reserved.

Ácidos húmicos extraídos do lodo de esgoto sanitário e seus efeitos em plantas

O lodo de esgoto possui alto teor de matéria orgânica porém, também estão presentes diferentes poluentes e patógenos. Desta forma, neste trabalho foi extraído ácido húmico (AH) o qual é um composto resultante do fracionamento de substâncias húmicas que compreendem um grupo de compostos de carbono gerados na decomposição de resíduos orgânicos que sofrem ressíntese formando o húmus. O ácido húmico promove diversos benefícios nos vegetais, como crescimento, elongação celular, tolerância a estresses e aumento da permeabilidade da membrana plasmática. Com base nestas características, o presente trabalho teve como objetivo avaliar os efeitos citogenéticos (ensaio Allium cepa), fisiológicos, anatômicos e bioquímicos do ácido húmico do lodo de esgoto sanitário. Foi realizada caracterização elementar do material para a definição das doses. Após 20 dias de tratamento, foram realizadas coletas do material e, posteriormente, analisadas. A caracterização química do AH indicou-o como bom condicionador para culturas apresentando elevadas taxas de C, H e N. Não foi observado efeito de toxicidade, citotoxicidade, genotoxicidade e mutagenicidade do AH. Foi verificado aumento expressivo de todos os pigmentos fotossintéticos vegetais nas concentrações mais altas (2 mM C L-1 e 4 mM C L-1). Houve aumento da expressão da ATPAse em todos os tratamentos e das enzimas do estresse oxidativo (CAT, SOD, APX, GST) em diferentes concentrações. A integração destas análises permitiu concluir que o ácido húmico do lodo de esgoto pode ser utilizado como adubo orgânico, pois foi observado benefícios no vegetal tais como maior crescimento vegetal e aumento da atividade nas enzimas do estresse oxidativo.

Contributo para a validação de uma estratégia de diagnóstico do risco de LMELT: empresas de triagem de resíduos orgânicos

Mestrado em Segurança e Higiene no Trabalho.

Minimização de odores em contentores de resíduos sólidos

Mestrado em Engenharia Química

Produção de bioetanol a partir de um resíduo orgânico proveniente da central de compostagem da LIPOR

Mestrado em Engenharia Química

Mechanisms of antifungal resistance in the opportunistic fungus Aspergillus fumigatus

ABSTRACT Aspergillus fumigatus is one of the most prevalent airbone fungal pathogen and can cause severe fatal invasive aspergillosis in immunocompromised patients. Several antifungal agents are available to treat these infections but with limited success. These agents include polyenes (amphotericin B), echinocandins (caspofungin) and azoles, which constitute the most important class with itraconazole (ITC) and voriconazole as major active compounds. Azole-derived antifungal agents target the ergosterol biosynthesis pathway via the inhibition of the lanosterol 14α-demethylase (cyp51/ERG1 1), a cytochrome P450 responsible for the conversion of lanosterol to ergosterol, which is the main component of cell membrane in fungi. A. fumigatus is also found in the environment as a contaminant of rotting plant or present in composting of organic waste. Among antifungal agents used in the environment for crop protection, the class of azoles is also widely used with propiconazole or prochloraz as examples. However, other agents such as dicarboximide (iprodione), phenylamide (benalaxyl) or strobilurin (azoxystrobin) are also used. Emergence of clinical azole-resistant isolates has been described in several European countries. However the incidence of antifungal resistance has not been yet reported in details in Switzerland. In this study, the status of antifungal resistance was investigated on A. fumigatus isolates collected from Swiss hospitals and from different environmental sites and. tested for their susceptibility to several currently used antifungal agents. The data showed a low incidence of resistance for all tested agents among clinical and environmental isolates. Only two azole-resistant environmental isolates were detected and none among the clinical tested isolates. In general, A. fumigatus was susceptible to all antifungals tested in our study, except to azoxystrobin which was the less active agent against all isolates. Since mechanisms of antifungal resistance have been poorly investigated until now in A. fumigatus, this work was aimed 1) to identify A. fumigatus genes involved in antifungal resistance and 2) to test their involvement in the development of resistance in sampled isolates. Therefore, this work proposed to isolate A. fumigatus genes conferring resistance to a drug-hypersusceptible Saccharomyces cerevisiae strain due to a lack of multidrug transporter genes. Several genes were recovered including three distinct efflux transporters (atrF, atrH and mdrA) and a bZip transcription factor, yapA. The inactivation of each transporter in A. fumigatus indicated that the transporters were involved in the basal level of azole susceptibility. The inactivation of YapA led to a hypersusceptibility to H2O2, thus confirming the involvement of this gene in the oxidative stress response of A. fumigatus. The involvement of the abovementioned transporters genes and of other transporters genes identified by genome analysis in azole resistance was tested by probing their expression in some ITC-resistant isolates. Even if upregulation of some transporters genes was observed in some investigated isolates, the correlation between azole resistance and expression levels of all these transporters genes could not be clearly established for all tested isolates. Given these results, the present work addressed 1) alteration in the expression of cyp51A encoding for the azole target enzyme, and 2) mutation(s) in the cyp51A sequence as potential mechanisms of azote resistance in A. . However, overexpression of cyp51A in the investigated isolates was not linked with azote resistance. Since it was reported that mutation(s) in cyp51A were participating in azote resistance in A. fumigatus, a functional complementation of cyp51A cDNAs from ITC-resistant A. fumigatus strains in S. cerevisiae ergl 1 Δ mutant strain was attempted. Expression in S. cerevisiae allowed the testing of these cDNAs with regards to their functionality and involvement in resistance to specific azote compounds. We could demonstrate that Cyp51A protein with a G54E or M220K mutations conferred resistance to specific azoles in S. cerevisiae, therefore suggesting that these mutations were important for the development of azote resistance in A. fumigatus. In conclusion, this work showed a correlation between ITC resistance and mechanisms involving overexpression of transporters and cyp51A mutations in A. fumigatus isolates. However, azole resistance of some isolates has not been solved and thus it will be necessary to approach the study of resistance mechanisms in this fungal species using alternative methodologies. RESUME Aspergillus fumigatus est un champignon opportuniste répandu et est la cause d'aspergilloses invasives le plus souvent fatales chez des patients immunodéprimés. Plusieurs antifongiques sont disponibles afin de traiter ces infections, cependant avec un succès limité. Ces agents incluent les polyènes (amphotericin B), les échinocandines (caspofungin) et les azoles, qui représentent la plus importante classe d'antifongiques avec l'itraconazole (ITC) et le voriconazole comme principaux agents actifs. Les dérivés azolés ciblent la voie de biosynthèse de l'ergostérol via l'inhibition de la lanostérol 14α-demethylase (cyp51/ERG11), un cytochrome P450 impliqué dans la conversion du lanostérol en ergostérol, qui est un composant important de la membrane chez les champignons. A. fumigatus est également répandu dans l'environnement. Parmi les antifongiques employés en agriculture afin de protéger les cultures, les azoles sont aussi largement utilisés. Cependant, d'autres agents tels que les dicarboximides (iprodione), les phenylamides (benalaxyl) et les strobilurines (azoxystrobin) peuvent être également utilisés. L'émergence de souches cliniques résistantes aux azoles a été décrite dans différents pays européens. Cependant, l'incidence d'une telle résistance aux azoles n'a pas encore été reportée en détails en Suisse. Dans ce travail, l'émergence de la résistance aux antifongiques a été étudiée par analyse de souches d'A. fumigatus provenant de milieux hospitaliers en Suisse et de différents sites et leur susceptibilité testée envers plusieurs antifongiques couramment utilisés. Les données obtenues ont montré une faible incidence de la résistance parmi les souches cliniques et environnementales pour les agents testés. Seulement deux souches environnementales résistantes aux azoles ont été détectées et aucune parmi les souches cliniques. Les mécanismes de résistance aux antifongiques ayant été très peu étudiés jusqu'à présent chez A. fumigatus , ce travail a eu aussi pour but 1) d'identifier les gènes d' A. fumigatus impliqués dans la résistance aux antifongiques et 2) de tester leur implication dans la résistance de certaines souches. Ainsi, il a été proposé d'isoler les gènes d' A. fumigatus pouvant conférer une résistance aux antifongiques à une souche de Saccharomyces cerevisiae hypersensible aux antifongiques. Trois transporteurs à efflux (atrF, atrH et mdrA) et un facteur de transcription appartenant à la famille des bZip (YapA) ont ainsi été isolés. L'inactivation, dans une souche d'A. fumigatus, de chacun des ces transporteurs a permis de mettre en évidence leur implication dans la susceptibilité d'A. fumigatus aux antifongiques. L'inactivation de YapA a engendré une hypersusceptibilité à l' H2O2, confirmant ainsi le rôle de ce gène dans la réponse au stress oxydatif chez A . fumigatus. La participation dans la résistance aux antifongiques des gènes codant pour des transporteurs ainsi que d'autres gènes identifiés par analyse du génome a été déterminée en testant leur niveau d'expression dans des souches résistantes à l'ITC. Bien qu'une surexpression de transporteurs ait été observée dans certaines souches, une corrélation entre la résistance à l'ITC et les niveaux d'expression de ces transporteurs n'a pu être clairement établie. Ce présent travail s'est donc porté sur l'étude de 2 autres mécanismes potentiellement impliqués dans la résistance aux azoles : 1) la surexpression de cyp51A codant pour l'enzyme cible et 2) des mutations dans cyp51A. Cependant, la surexpression de cyp51A dans les souches étudiées n'a pas été constatée. L'effet des mutations de cyp51A dans la résistance aux azoles a été testée par complémentation fonctionnelle d'une souche S. cerevisiae déletée dans son gène ERG11. L'expression de ces gènes chez S. cerevisiae a permis de démontrer que les protéines Cyp51Ap contenant une mutation G54E ou M220K pouvaient conférer une résistance spécifique à certains azoles, ainsi suggérant que ces mutations pourraient être importantes dans le développement d'une résistance aux azoles chez A. fumigatus. En conclusion, ce travail a permis de mettre en évidence, dans des souches d'A. fumigatus , une corrélation entre leur résistance à l' ITC et les mécanismes impliquant une surexpression de transporteurs et des mutations dans cyp51A. Cependant, ces mécanismes n'ont pu expliquer la résistance aux azoles de certaines souches et c'est pourquoi de nouvelles approches doivent être envisagées afin d'étudier ces mécanismes.

Behavioral avoidance tests to evaluate effects of cattle slurry and dairy sludge application to soil¹

The application of organic wastes to agricultural soils is not risk-free and can affect soil invertebrates. Ecotoxicological tests based on the behavioral avoidance of earthworms and springtails were performed to evaluate effects of different fertilization strategies on soil quality and habitat function for soil organisms. These tests were performed in soils treated with: i) slurry and chemical fertilizers, according to the conventional fertilization management of the region, ii) conventional fertilization + sludge and iii) unfertilized reference soil. Both fertilization strategies contributed to soil acidity mitigation and caused no increase in soil heavy metal content. Avoidance test results showed no negative effects of these strategies on soil organisms, compared with the reference soil. However, results of the two fertilization managements differed: Springtails did not avoid soils fertilized with dairy sludge in any of the tested combinations. Earthworms avoided soils treated with sludge as of May 2004 (DS1), when compared with conventional fertilization. Possibly, the behavioral avoidance of earthworms is more sensitive to soil properties (other than texture, organic matter and heavy metal content) than springtails

Soil chemical properties related to acidity under successive pig slurry application

Pig slurry application as soil manure can alter the chemical properties of the soil and affect its acidity, modifying the environment for crop growth and development. The objective of this study was to evaluate the chemical properties related to soil acidity subjected to successive applications of pig slurry. The experiment was conducted in May 2000, in an experimental area of the Federal University of Santa Maria (UFSM) under no-tillage and lasted until January 2008. Nineteen surface applications of 0, 20, 40, and 80 m³ ha-1 of pig slurry were performed, during a period of 100 months and the soil sampled in the end (layers 0-2, 2-4, 4-6, 6-8, 8-10, 10-12, 12-14, 14-16, 16-18, 18-20, 20-25, 25-30, 30-35, 35-40, 40-50 and 50-60 cm). The application of pig slurry increased soil pH values, an effect that could reach the depth of 8 cm without affecting the potential acidity values. The applications also resulted in accumulation of Ca and Mg exchangeable levels in the surface layers, increasing base saturation and reducing Al saturation. Long-term applications induced an increase in organic matter in the deeper layers. However, the effect of this residue on the potential CEC was less significant and restricted to the surface layers.

Effect of swine residue rates on corn, common bean, soybean and wheat yield

Swine residue (SR) applied as nutrient source of crops such as corn, bean, soybean and wheat, besides representing an environmental-friendly way of disposing of organic waste resulting from swine production, may significantly increase grain yields, replacing mineral fertilizer. The objective was to evaluate the effect of SR rates on corn, common bean, soybean and wheat yields from 2002 to 2007, in comparison with mineral fertilizer. The experiment was carried out at the Instituto Agronômico do Paraná - IAPAR, Pato Branco, PR and consisted of increasing SR rates (0, 15, 30, 45, and 60 m³ ha-1) and one treatment with mineral fertilizer (NPK 4-30-10), using 250 kg ha-1 for bean and 300 kg ha-1 for corn, soybean and wheat. Also, in the treatment with mineral fertilizer, 60, 120 and 90 kg ha-1 N was applied as topdressing to bean, corn and wheat, respectively. There were significant increases of grain yield in all evaluated years and crops with increasing SR rates, especially in the grass species under study. Also, with increasing SR rates applied every six months, K, P, Ca and Mg were accumulated in the soil and the pH increased. The application of 60 m³ ha-1 SR increased yields and exceeded the yield obtained with the recommended mineral fertilizer, indicating this amount as adequate for these crops.

Yrityksen suorituskyvyn mittaaminen hävikin hallinnassa makeisteollisuudessa

Yritysten toimintaympäristössä on tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia ja niitä tapahtuu tulevaisuudessakin yhä nopeammassa tahdissa. Yritysten on kehitettävä suorituskykyään, jotta sidosryhmien tarpeet kyetään tyydyttämään. Suorituskyvyn kehittäminen perustuu mittaustuloksiin ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin. Hävikin mittaaminen ja analysointi on osa yrityksen suorituskykyä. Mittarit, joita käytetään suorituskyvyn mittaamiseen, tulee olla luotettavia. Mittaustuloksia tulee pystyä hyödyntämään tehokkaasti. Makeisteollisuudessa hävikkimärät ovat jatkuvasti kasvaneet. Tämä oli heräte tälle tutkimukselle yrittää löytää paras tapa mitata hävikkiä. Toinen tavoite oli selvittää, kuinka olisi mahdollista vähentää hävikin syntymistä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaati selvitystä, kuinka hävikkiä mitataan tänä päivänä, mistä hävikki syntyy ja kuinka siihen reagoidaan. Tutkimuksessa mukana olevassa yrityksessä on laaja valikoima erilaisia makeistuotteita, sokerimakeisia ja suklaatuotteita. Tähän tutkimukseen valittiin saman tyyppiset valmistuslinjat jokaiselta tehtaalta. Näiltä linjoilta valittiin tutkittavaksi kaksi erilaista tuotetta. Tämän tutkimuksen tulos oli, että hävikkiä käsitellään jamitataan hyvin eri tavalla jokaisella tehtaalla. Hävikkiä mitataan juuri, kutenkirjallisuudessa on mainittu verraten myyntiin tai valmistettuihin kiloihin. Näin ollen ei ollut tarvetta muuttaa mittausmenetelmää, joka oli tutkimuksen päätavoite. Tärkeintä oli löytää kohdat, joissa hävikkiä syntyy. Ajan puutteen vuoksiei ollut mahdollista selvittää kaikkia hävikin syntyyn vaikuttavia syitä tai paikkoja, joissa hävikkiä syntyy. Suurin syy hävikkiin on huono laatu. Tähän syynäon osaamisen ja koulutuksen puute. Syynä hävikin syntyyn voi olla myös raaka-aineissa tai resepteissä. Tässä tutkimuksessa käytettiin Bill Crosbyn kirjaa 'Laatu on ilmaista'. Kirjassa käsitellään -14 kohdan ohjelmaa', joka voisi olla hyvä ohjelma nostaa tuotteiden laatutasoa myös tutkimuksessa mukana olevassa yrityksessä.On tärkeää tarkentaa säännöt, kuinka kirjataan hävikkiä, tarkistaa reseptit ja koulutuksen avulla nostaa osaamisen tasoa. Tällaiselle projektille täytyy olla koko organisaation ja ylimmän johdon tuki. Kaikki ne miljoonat eurot, jotka heitetään pois, voisivat olla tuloksessa. Se ei tapahdu yhdessä yössä, vaan vaatiijatkuvaa työtä tavoitteen saavuttamiseen.

Kompostointilaitoksen lopputuotteen käyttömahdollisuudet. Case: Himanka

Työssä selvitetään kompostointilaitoksen lopputuotteen erilaisia käyttömahdollisuuksia. Yleisten käyttökohteiden pohjalta on luotu malli Vapo Oy Biotech:n toimittaman Himangan kompostointilaitoksen kompostin hyödyntämiselle. Laitos sijaitsee Himangan kunnassa Keski- Pohjanmaalla. Laitoksella kompostoidaan pääasiassa Himangan ja ympäröivien kuntien jätevesilietteitä turkiseläinlantaa. Jätehuolto Suomessa ja koko EU:n alueella elää voimakasta muutoskautta. Orgaanisten jätteiden vienti kaatopaikoille pyritään tulevaisuudessa lopettamaan kokonaan, mikä on lisännyt niiden käsittelyä mm. kompostoimalla. Kompostoinnin lopputuotteena saadaan ravinteikasta, humuspitoista ainesta. Kompostoinnin yhtenä tavoitteena on tuottaa hyötykäyttöön soveltuvaa tuotetta, joten käyttökohteen löytäminen kompostille on laitoksen toiminnan kannalta erittäin tärkeää. Kompostin käyttömahdollisuuksiin vaikuttavat lainsäädäntö, kompostin ominaisuudet sekä paikalliset olosuhteet. Käyttökohteet on työssä jaettu ei-energiakäyttöön ja energiakäyttöön. Ei-energiakäyttöön kuuluvat maanparannuskäyttö, lannoitekäyttö, käyttö kasvualustassa, maisemointi ja julkinen rakentaminen sekä joitakin erityissovelluksia. Energiakäytön puolella on tarkasteltu kompostin soveltuvuutta erilaisille polttotekniikoille sekä vertailtu kompostia muihin kiinteisiin polttoaineisiin. Kompostien soveltuvuutta eri kohteisiin on arvioitu kompostin analyysi- ja kasvatuskoetulosten pohjalta. Kompostin ei-energiakaytössa on saatu eri tutkimuksissa lupaavia tuloksia. Kompostin on todettu soveltuvan erittäin hyvin mm. perunanviljelyyn, viljan ja nurmikasvien viljelyyn ja erilaisiin maisemointikohteisiin sekä kotipuutarhakäyttöön. Kompostin käyttöä polttoaineena ei ole vielä kokeiltu missään. Kompostin polton suurimmat ongelmat ovat korkea tuhka-, rikki- ja typpipitoisuus sekä epätasainen laatu.

SB-lateksitehtaan päästöjen minimointi

Diplomityön tavoitteena oli löytää soveltuvimmat parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan perustuvat menetelmät SB-lateksitehtaan päästöjen käsittelemiseksi. Kirjallisuuslähteinä käytettiin Euroopan komission julkaisemia toimialakohtaisia BAT-julkaisuja. Lisäksi hyödynnettiin kemianteollisuudessa jo käytössä olevien menetelmien kokemusperäistä tietoa. Kokeellinen osan pohjaksi kartoitettiin merkittävät päästölähteet: kiinteät, nestemäiset ja kaasumaiset päästöt. Päästömittaukset olivat kvantitatiivisia, mutta mittauksissa kerättiin myös kvalitatiivista tietoa. Kirjallisen ja kokemusperäisen tiedon sekä päästöjen mittaustulosten perusteella valittiin soveltuvimmat päästöjenkäsittelyvaihtoehdot. Kiinteiden päästöjen määrään vaikuttaa eniten lateksin suodatusmenetelmän valinta. Nestemäisten päästöjen uudelleenkäyttö on tehokkain tapa minimoida päästöjä. Tehokkain tapa käsitellä orgaanisia jätevesiä on kolonnistrippaus. Lateksipitoisille jätevesille soveltuvin menetelmä on membraanitekniikka. Kaasuseospäästöille soveltuvin käsittelymenetelmä on terminen kammiopoltto. Yhden kemikaalin kaasupäästöjen käsittelyssä menetelmät perustuvat kondensointiin, paikallisiin suodattimiin ja kaasujen takaisinkierrätykseen riippuen kemikaalin ominaisuuksista.

Biojätteen erilliskeräyksen ja sekajätteenkeräyksen kustannusvertailu

Tutkimuksessa selvitetään biojätteen erilliskeräyksen ja sekajätteenkeräyksen kustannusero. Tutkimuksen tarkastelualueena käytetään Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toiminta-aluetta. Selvityksessä käytettään alueelle tyypillisiä keräystapoja ja lähtötietoja. Selvityksessä tarkastellaan ainoastaan kotitalouksissa syntyvän jätteen keräyskustannuksia. Ulkopuolelle on jätetty liikekiinteistöt ja liiketiloja sisältävät asuintaloudet sekä aluekeräyspisteet, mutta muuten kustannustekijät on pyritty huomioimaan mahdollisimman laajalti. Tutkimuksen mukaan biojätteen erilliskeräyksen kustannukset ovat selvästi suuremmat kuin sekajätteen keräyksen. Omakotitaloalueilla keräyskustannukset ovat kaksi kertaa suuremmat kuin kerros- ja rivitaloalueella. Sekajätteenkeräyksen kokonaiskustannukset ovat noin 1960 mk/t ja biojätteen erilliskeräyksen noin 2900 mk/t. Muita tutkimuksia suurempi kustannusero selittyy osin sillä, että kustannustekijöitä on huomioitu laajemmin kuin muissa tämäntyyppisissä tutkimuksissa. Jätteenkeräyksen kustannuksia pystytään pienentämään esimerkiksi lisäämällä omatoimista kompostointia, keräysvälineiden teknillisellä kehittämisellä ja pientaloaluilla kiinteistöryhmäkohtaisten keräyspisteiden muodostamisella.