95 resultados para Salaniemi, Taito - Vallantasaajat


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Taidekasvatuksen kaksi kulttuuria, Suomi ja Kanada? Integroitu näkemys Tutkimuksessa kuvataan kanadalaisen Learning Through The Arts –pedagogiikan mukainen suomalainen kokeiluhanke, jonka aikana taiteilija–opettaja-parit opettivat yhdessä eri oppiaineita koululuokille: esim. matematiikkaa tanssien, biologiaa maalaten tai yhdistäen eri taiteenlajeja projektimuotoiseen oppimiseen. Hanketta arvioitaessa nousee esille, ei niinkään yksittäisten taiteilijoiden ja opettajien toiminta, vaan pikemminkin Kanadan ja Suomen rakenteelliset sekä kulttuuriset eroavuudet. Tutkimus sivuaa myös Suomessa käytävää keskustelua taiteen hyödyllisyydestä ja pohtii samalla taito- ja taideaineiden asemaa koulussa. Työn teoreettisessa osassa integroidaan opetussuunnitelmateoriaa, kasvatuksen historiaa ja filosofiaa, tähdentäen taidekasvatuksen merkitystä osana koko ihmisen kasvatusta. Opetussuunnitelmateorian osalta tarkastellaan romanttista ja klassista opetussuunnitelmaa, jotka eroavat toisistaan menetelmiensä, sisältöjensä, tavoitteidensa sekä arvioinnin osalta. Ns. kovat ja pehmeät aineet tai matemaattis-luonnontieteelliset aineet vastakohtanaan humanismi, voidaan ymmärtää sekä historiallisia että epistemologisia taustojaan vasten. Pepperin maailmanhypoteesien mukaisesti on kasvatuksen ongelmien ratkaisemiseksi hahmotettavissa neljä selvästi toisistaan eroavaa lähestymistapaa: formismi; organisismi; mekanisismi; sekä kontekstualismi. Kantin filosofiaan viitaten tutkimus puolustaa käsitystä taiteesta rationaalisena ja propositionaalisena kokonaisuutena, joka ei ole vain kommunikaation väline, vaan yksi todellisuuden kohtaamisen lajeista, tiedon ja etiikan rinnalla. Näin ajateltuna taito- ja taidekasvatuksen tulisi olla luonteeltaan aina myös kulttuurikasvatusta. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan väittää, että moniammatillinen yhteistyö monipuolistaa koulun opetusta. Mikäli huolehditaan siitä, että taiteilijat saavat riittävästi koulutusta opettamiseen liittyvissä asioissa, on mahdollista käyttää taiteilijoita opettajien rinnalla koulutyössä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vastine Kari Palosen arvioon Jarkko S. Tuusvuoren suomennokseen ja toimitteeseen "Taito olla ja pysyä oikeassa" (Politiikka 2/2006)

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Luettua

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

3G-radioverkon asetusten hallinnointi suoritetaan säätämällä radioverkkotietokantaan talletettavia parametreja. Hallinnointiohjelmistossa tuhannetradioverkon parametrit näkyvät käyttöliittymäkomponentteina, joita ohjelmiston kehityskaaressa jatkuvasti lisätään, muutetaan ja poistetaan asiakkaan tarpeidenmukaan. Parametrien lisäämisen toteutusprosessi on ohjelmistokehittäjälle työlästä ja mekaanista. Diplomityön tavoitteeksi asetettiin kehittää koodigeneraattori, joka luo kaiken toteutusprosessissa tuotetun koodin automaattisesti niistä määrittelyistä, jotka ovat nykyäänkin saatavilla. Työssä kehitetty generaattori nopeuttaa ohjelmoijan työtä eliminoimalla yhden aikaa vievän ja mekaanisen työvaiheen. Seurauksena saadaan yhtenäisempää ohjelmistokoodia ja säästetään yrityksen ohjelmistotuotannon kuluissa, kun ohjelmoijan taito voidaan keskittää vaativimpiin tehtäviin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli arvioida ja vertailla kaupallisia sovelluskehyksiä. Lähtökohtana oli TietoEnatorin Telecom-yksikön sovelluskehityksen vaatimukset ja tarpeet. Ensin selvitettiin sovelluskehysten perusteoriaa ja käsitteistöä kirjallisuuden avulla. Arviointikriteerit valittiin liiketoiminnallisten ja teknisten tekijöiden perusteella. Tuotteiden vertailussa otettiin huomioon myös Telecom-yksikön asiakaskunnan tarpeet ja vaatimukset. Vertailu tehtiin laajennettavaan päätöspuuhun pohjautuvalla menetelmällä. Lopuksi arvioitiin tutkimuksessa käytettyä vertailumenetelmää.Sovelluskehysmarkkinoilla on tarjolla tällä hetkellä lukuisia erilaisia kaupallisia sovelluskehyksiä. Sovellusten kehittäjät rakentavat räätälöityjä sovelluksia sovelluskehysten runkojen ja uudelleenkäytettävien elementtien avulla. Sovelluskehyksen kohdealue voi rajoittua tiettyyn toimialaan tai vaihtoehtoisesti se voi olla yleinen, horisontaalisesti laajemman alueen kattava. Valikoima on myös huomattava teknisten ominaisuuksien osalta. Ongelmalliseksi sovelluskehysten vertailun tekeekin niiden monimuotoisuus ja käyttökohteiden laajuus. Sovelluskehyksiä voidaan kuitenkin käyttää tehokkaasti perinteisemmän ohjelmistokehityksen vaihtoehtona, mikäli valmista ohjelmarunkoa ja uudelleenkäytettäviä osia osataan oikein hyödyntää.Vertailun tuloksena saatiin ehdokaslistalle kaksi sovelluskehystä, joiden käyttöä voidaan suositella Telecom-yksikölle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten kehittää yrityksen nykyistä e-palvelujärjestelmää, Internet -teknologiaan perustuvaa sähköisiä kommunikaatio- ja tiedonjakojärjestelmää, yrityksen business-to-business asiakkuuksien johtamisessa. Tavoitteena oli myös luoda ehdotukset uusista e-palvelusopimusmalleista. Tutkimuksen teoriaosuudessa pyrittiin kehittämään aikaisempiin tutkimuksiin, tietokirjallisuuteen ja asiantuntijoihin perustuva viitekehysmalli. Empiirisessä osassa tutkimuksen tavoitteisiin pyrittiin haastattelemalla yrityksen asiakkaita ja henkilöstöä, sekä tarkastelemalla asiakaskontaktien nykyistä tilaa ja kehittymistä. Näiden tietojen perusteella selvitettiin e-palvelun käyttäjien tarpeita, profiilia ja valmiuksia palvelun käyttöön sekä palvelun nykyistä houkuttelevuutta. Tutkimuksen teoriaosan lähdeaineistona käytettiin kirjallisuutta, artikkeleita ja tilastoja asiakashallinnasta sekä e-palveluiden, erityisesti Internet ja verkkopalveluiden markkinoinnista, nykytilasta sekä palveluiden kehittämisestä. Lisäksi tutkittiin kirjallisuutta arvoverkostoanalyysistä, asiakkaan arvosta, informaatioteknologiasta, palvelun laadusta ja asiakastyytyväisyydestä. Tutkimuksen empiirinen osa perustuu yrityksen henkilöstöltä sekä asiakkailta haastatteluissa kerättyihin tietoihin, yrityksen ennalta keräämiin materiaaleihin sekä Taloustutkimuksen keräämiin tietoihin. Tutkimuksessa käytettiin case -menetelmää, joka oli yhdistelmä sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusta. Casen tarkoituksena oli testata mallin paikkansapitävyyttä ja käyttökelpoisuutta, sekä selvittää onko olemassa vielä muita tekijöitä, jotka vaikuttavat asiakkaan saamaan arvoon. Kvalitatiivinen aineisto perustuu teemahaastattelumenetelmää soveltaen haastateltuihin asiakkaisiin ja yrityksen työntekijöihin. Kvantitatiivinen tutkimus perustuu Taloustutkimuksen tutkimukseen ja yrityksen asiakaskontakteista kerättyyn tietoon. Haastatteluiden perusteella e-palvelut nähtiin hyödyllisinä ja tulevaisuudessa erittäin tärkeinä. E-palvelut nähdään yhtenä tärkeänä kanavana, perinteisten kanavien rinnalla, tehostaa business-to-business -asiakkuuksien johtamista. Tutkimuksen antamien tulosten mukaan asiakkaiden palveluun liittyvän tieto-, taito-, tarpeellisuus- ja kiinnostavuustasojen vaihtelevaisuus osoittaa selvän tarpeen eritasoisille e-palvelupaketti ratkaisuille. Tuloksista muodostettu ratkaisuehdotus käsittää neljän eri e-palvelupaketin rakentamisen asiakkaiden eri tarpeita mukaillen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, millaista on kulttuurisensitiivinen suun terveydenhoitotyö. Monikulttuurisuus on lisääntymässä Suomessa, ja eri kulttuurit kohtaavat myös suun terveydenhuollossa. Suomi tarvitsee kulttuuritietoisia suun terveydenhuollon ammattilaisia. Tähän velvoittaa myös Amsterdamin julistus, joka viittaa maahanmuuttajaystävällisten sairaaloiden ja kulttuurisesti pätevien organisaatioiden kehittämiseen . Tämä opinnäytetyö on osa suun terveydenhuollon koulutusohjelman hanketta: Näyttöön perustuvan monikulttuurisen suun terveydenhoitotyön kehittäminen. Tätä opinnäytetyötä varten on kerätty tietoa eri tietolähteistä ja tietokannoista: Kurre, Linda, Helka, Medici, Cinahl ja Nelli-portaali. Hakusanoina olivat maahanmuuttajat, monikulttuurisuus, hampaat, suu, ethnical, immigrants, dental multicultural ja transcultural. Lisäksi haimme tietoa monista eri hoito- ja kasvatustieteen kirjoista sekä verkkodokumenteista. Opinnäytetyössämme kuvataan kolmea eri kulttuurisen hoitamisen mallia. Mallien tarkoitus on tuoda uusia näkökulmia kulttuurisensitiiviseen hoitamiseen suun terveydenhuollossa ja kehittää asiakkaan ja hoitajan välistä vuorovaikutusta. Opinnäytetyömme maahanmuuttaja näkökulma on rajattu kolmeen ulkomaalaisryhmään: somalialaiset, venäläiset ja entisen Jugoslavian maan kansalaiset. Suuhygienistillä on opetusministeriön mukaan taito kohdata tasavertaisesti eri kulttuurista tulevia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä. Kulttuurisensitiivinen suun terveydenhoitotyö tarkoittaa sitä, että hoitotyöntekijä ymmärtää kulttuurin merkityksen potilaan kokonaishoidossa, pyrkii ihmisen kokonaisvaltaisen hoitoon ja omaa monipuolista tietoa yksilön ja yhteisön olosuhteista. Kulttuurisensitiivinen suun terveydenhoito on jatkuvaa prosessointia, joka muokkautuu tilanteiden, tietoperustan ja kokemusten kautta. Kulttuurisensitiivisyys sisältää myös halun huolenpitoon, miten ymmärtää, ajatella ja kunnioittaa toista. Jokainen suun terveydenhuollon työntekijä kehittää itselleen oman yksilöllisen kulttuurisen prosessoinnin mallin, jota oma persoona ja maailmankatsomus muovaavat.