1000 resultados para Lunkka, Juha-Pekka


Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on ollut arvioida Oy International Business Machines Ab:n sähköistä hankintatoimintaa benchmarkingin avulla. Tutkimuksessa on selvitetty, miten IBM:n sähköinen hankintatoiminta on toteutettu kolmen muun yrityksen sähköisiin hankintatoimintoihin verrattuna. Lisäksi tarkoituksena on ollut löytää uusia mahdollisuuksia IBM:n sähköisten hankintatoimintojen kehittämiseksi. Työn teoriaosassa on käsitelty ensin hankintatoimintaa ja sen roolia toimitusketjussa, jonka jälkeen on tarkasteltu Internetin käyttöä hankintatoiminnoissa. Lisäksi on esitelty IBM:n sähköistä hankintatoimintaa sekä benchmarkingia toiminnan arvioinnin välineenä. Soveltavassa osassa on rakennettu benchmarking-prosessi, jonka avulla benchmarking-tutkimus suoritettiin. Tutkimusaineisto on kerätty benchmarking-vierailujen ja kirjallisuuslähteiden avulla. Benchmarking-tutkimuksen tulokset osoittivat, että kaikilla yrityksillä on kokemuksia sähköisien menetelmien käytöstä yritysten hankintatoiminnoissa ja ne on koettu hyödyllisiksi. Yritysten hankintatoiminnot perustuivat kuitenkin edelleen sekä perinteisiin toimintatapoihin että sähköisiin menetelmiin, mutta niiden kehittäminen täysin sähköisiksi oli yrityksille lähivuosien tärkeä tavoite. IBM:n hankintatoimintojen kehittämiseksi on esitetty useiden eri tekniikoiden käyttämistä sähköisen hankintatoiminnan toteuttamisessa. Kehitysmahdollisuutena on myös ehdotettu toimittajien verkkosivujen käyttämistä joidenkin tuotteiden hankkimisessa.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tutkia pinch-menetelmän soveltuvuutta toiminnassa olevassa UPM-Kymmene Oyj:n kaukaan sellutehtaassa ja kartoittaa pinch-analyysin avulla keittämön sekä haihduttamon lämpöenergiatarpeet sekä ylijäämät kesä ja talvitilanteissa vuodelle 1999. Kesätilanteeksi on katsottu riittävän elokuu ja talvitilanteeksi helmikuu. Työn alussa on lyhyesti käyty läpi pinch-tekniikkaan liittyvää teoriaa ja tutustutaan yleisesti työssä käytettyyn Pro_pi2 laskentaohjelmaan. Laskennan tulokset on muodostettu käsittelemällä tiedonkeruujärjestelmistä haettu virtaavien nesteiden tulo- ja kohdelämpötiloista sekä massavirroista muodostuva data Pro_pi2 laskentaohjelmalla. Tulokset on esitetty kappaleessa 5, jossa kesä ja talvitilanteista saatuja tuloksia on verrattu keskenään. Mielenkiinnon vuoksi mukaan vertailuun on otettu vuoden 1999 tietojen lisäksi myös tiedot vuoden 2000 talvelle. Pinch-menetelmään perustuvan Pro_pi2 laskentaohjelman todettiin soveltuvan ennemminkin lämmön talteenottojärjestelmän sekä tehtaan energiakäytön esisuunnitteluun kuin jo olemassa olevan tehtaan tutkimiseen.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko asiakkaiden kanssa sovitut kaupintavarastojärjestelyt liiketoiminnallisesti oikeutettuja vai ovatko ne pääasiassa vain asiakkaan palvelua. Tavoitteiksi asetettiin tutkia logististen palveluiden tärkeyttä, etsiä eri näkökohtia asiakaskohtaisten varastojen ja varastopalveluiden tarjoamiselle, löytää mahdollisia korvaavia tai vastaavia palveluita, sekä esitellä menetelmä toimitusketjun palvelutason priorisoimiseksi ja hallitsemiseksi. Työhön tarvittu kaupallinen aineisto koskien tuotteita ja asiakaita saatiin yrityksen tietojärjestelmästä. Muut taustatiedot kerättiin yrityksen toimintaohjeista, keskustelemalla ja haastattelemalla henkilöstöä, sekä seuraamalla yrityksen toimintaa työnteon ohessa. Tutkimus on jaettu kirjallisuus- ja case-osuuteen. Työn case-tulokset osoittavat, että nykyiset kaupintavarastoasiakkaat pääosin ansaitsevat lisäarvoa tuottavan varastopalvelun. Tutkimuksesta saadut kokemukset ja tiedot auttavat tekemään lisäarviointeja, koskien myös yrityksen muita tuotantolaitoksia. Työstä saatuja kokonaishyötyjä on vielä tässä vaiheessa vaikea arvioida.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä on tutkittu asiakkuudenhallintaan liittyvää kirjallisuutta tarkoituksena löytää tekijöitä, joilla tietojärjestelmiä tuottavan ohjelmistoyrityksen asiakkuudenhallintaa voidaan kehittää. Samalla työn tarkoitus on nostaa esille tekijöitä, joihin työn kohteena olevassa yrityksessä tulisi keskittyä asiakkuudenhallinnan näkökulmasta tulevaisuuden toimintaa suunniteltaessa. Kirjallisuusosassa käsitellään asiakaslähtöistä toimintaa, asiakkuuden elinkaaren vaiheita, asiakkuuden arvoa yritykselle ja teoreettisia malleja asiakaskannan analysointiin. Tutkimuksen soveltavassa osassa käydään läpi kohdeyritystä ja sen toimintaa, sekä analysoidaan yrityksen asiakkaat ja muodostetaan analysoinnin perusteella asiakassalkkuja, jotka muodostavat kohdeyrityksen asiakasportfolion. Muodostettuja asiakasryhmiä käytetään hyväksi, kun muodostetaan uusia asiakastrategioita tuotekehitykseen, asiakaspalveluun ja myyntiin sekä markkinointiin.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä on käsitelty mikroliuskarakenteen johdinhäviöiden määrittämistä kokeellisin ja analyyttisin menetelmin. Työssä on käyty läpi mikroliuskarakenteen ominaisuudet sekä esitetty tärkeimmät kirjallisuudessa esitellyt menetelmät johdinhäviöiden laskemiseksi. Mikroliuskarakenteen häviöitä mallinnettiin modernilla momenttimenetelmään perustuvalla kenttälaskentasimulaattorilla. Simulaattorin toimintaperiaate on esitelty ja sen soveltaminen mikroliuskarakenteen simuloimiseen on käyty läpi. Eräs mikroliuskarakenne mallinnettiin taajuusalueella 1-10 GHz ja simuloituja johdinhäviöitä verrattiin analyyttisesti määritettyihin. Mikroliuskarakenteen vaste mitattiin ja sitä verrattiin mallinnetun mikroliuskarakenteen vasteeseen. Tulosten perusteella on pohdittu simulaattorin soveltuvuutta mikroliuskarakenteen johdinhäviöiden mallintamiseen. Mikroliuskarakenteen johdinhäviöiden määrittämiseen mittausten avulla on esitetty ideoita jatkotutkimusta varten.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni koostuu Kontupisteen Nettirohkeus-kurssien uudistetusta kurssirungosta sekä kirjallisesta osasta, johon kuuluu alkuperäisten Nettirohkeus-kurssien kenttähavainnointituloksien sekä uudistetun kurssirungon käytettävyystestauksen tulosten raportointi. Opinnäytetyön teososa, Nettirohkeus-kurssien uudistettu kurssirunko sisältää tutkimuksen avulla aikaansaadun johdonmukaisemman rakenteen sekä uusia yksityiskohtia opetuksessa, joita ei alkuperäisellä kurssilla ollut otettu huomioon. Uudistettu kurssirunko on kehitetty havainnoimalla alkuperäisen kurssin opetusta ja myöhemmin korjaamalla käytettävyystestauksessa havaitut puutteet ja epäkohdat. Nettirohkeus-kursseja on järjestetty Kontulassa sijaitsevan Kontupisteen tiloissa. Kontupiste on Lasipalatsin Mediakeskus Oy:n hanke, jonka tavoitteisiin kuuluu uusien helposti lähestyttävien palvelukonseptien kehittäminen tietoyhteiskunnan arkisiin tarpeisiin. Kurssit on tarkoitettu kaikille tietokoneenkäytön aloittelijoille, mutta koska tutkimuksen kohteena olleen vuoden 2007 syksyn kurssien kaikki oppilaat olivat iäkkäämpiä ihmisiä, tutkimuksessa käsitellään ikäihmisiä tietokoneen ja Internetin käytön oppijoina. Internetin ja tietokoneen käyttö ovat tärkeitä taitoja kansalaisille alati kehittyvässä tietoyhteiskunnassa. Tämän päivän ikäihmiset ovat tottuneet käyttämään henkilökohtaisia asiakaspalveluita arjessaan, eivätkä ole saaneet koulutusta tietotekniikan käyttöön saatika kasvaneet lapsesta tietotekniikan kehityksen mukana. Teososan uudistettu kurssirunko vastaa tutkimuksen avulla löytyneiden erityisvaatimuksien mukaista rakennetta.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

An oscillating overvoltage has become a common phenomenon at the motor terminal in inverter-fed variable-speed drives. The problem has emerged since modern insulated gate bipolar transistors have become the standard choice as the power switch component in lowvoltage frequency converter drives. Theovervoltage phenomenon is a consequence of the pulse shape of inverter output voltage and impedance mismatches between the inverter, motor cable, and motor. The overvoltages are harmful to the electric motor, and may cause, for instance, insulation failure in the motor. Several methods have been developed to mitigate the problem. However, most of them are based on filtering with lossy passive components, the drawbacks of which are typically their cost and size. In this doctoral dissertation, application of a new active du/dt filtering method based on a low-loss LC circuit and active control to eliminate the motor overvoltages is discussed. The main benefits of the method are the controllability of the output voltage du/dt within certain limits, considerably smaller inductances in the filter circuit resulting in a smaller physical component size, and excellent filtering performance when compared with typical traditional du/dt filtering solutions. Moreover, no additional components are required, since the active control of the filter circuit takes place in the process of the upper-level PWM modulation using the same power switches as the inverter output stage. Further, the active du/dt method will benefit from the development of semiconductor power switch modules, as new technologies and materials emerge, because the method requires additional switching in the output stage of the inverter and generation of narrow voltage pulses. Since additional switching is required in the output stage, additional losses are generated in the inverter as a result of the application of the method. Considerations on the application of the active du/dt filtering method in electric drives are presented together with experimental data in order to verify the potential of the method.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Seloste artikkelista: Miina, J., Hotanen, J.-P. & Salo, K. 2009. Modelling the abundance and temporal variation in the production of bilberry (Vaccinium myrtillus L.) in Finnish mineral soil forests - Julkaisussa: Silva Fennica 43 (2010) : 4, s. 577–593.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan unionin asettamat uusiutuvan energian lisäämistavoitteet ovat kasvattaneet hajautetun tuotannon määrää Euroopassa. Eri hajautetun tuotannon verkkokoodit asettavat tuotantolaitoksille omat vaatimuksensa, mikä vaikeuttaa eri toimijoita, joten yhtenäiselle verkkokoodille on tarvetta. ENTSO-E onkin luomassa tällä hetkellä Euroopan unionille yhtenäisiä pilottiverkkokoodeja, joiden tarkoitus on myöhemmin kattaa kaikkia tuotantolaitoksia koko Euroopassa. Tämän vuoksi ENTSO-E:n verkkokoodien vaatimuksia on syytä tutkia. Tässä diplomityössä tarkastellaan hajautetun tuotannon nykyisiä ja ENTSO-E:n kehitteillä olevia verkkokoodeja. Työssä tutkitaan myös älykkäiden verkkojen ja verkkokoodien kehitystä. Verkkokoodien vertailuja suoritetaan pohjoismaisesta näkökulmasta, mutta vertailuun on otettu myös muita Euroopan maita. Tarkastelu painottuu siirto- ja jakeluverkkokoodien osalta tuulivoimalle asetettaviin vaatimuksiin. Mikrotuotannon verkkokoodien ja käytännön toimien tarkastelu keskittyy invertterin kautta verkkoonliitettäviin tuotantolaitoksiin, joissa aurinkotuotanto on merkittävin tuotantomuoto.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

2000-luvun yhteiskunnan yhtenä suurimmista huomiota ja mediatilaa saaneista kysymyksistä on ollut huoli ympäristön tilan kehittymisestä ja tarve vaikuttaa siihen. Lähes päivittäin saamme lukea tai kuulla valtakunnan ykkösmedioista, miten ilmasto ja luonto ovat pilaantumassa kiihtyvällä nopeudella ja että nyt on viimeiset hetket käsillä muuttaa kehityksen suunta. Kaupallisten yritysten yhdeksi oman julkisuuskuvan kohentamisen välineeksi on muodostunut ympäristöarvojen huomioiminen ja ympäristökuorman minimoiminen. Median luomien uhkakuvien, vallitsevan käsityksen ja kansalaisten mielikuvien takia ovat kaupalliset varustamot muuttaneet omia, kaikkien nykysäädösten mukaisia, käytäntöjään ympäristöystävällisimmiksi tukeakseen kilpailullista asemaansa. Huolimatta siitä, että viranomaisista mm. Rajavartiolaitos on vapautettu noudattamasta monia ympäristökuormituksen minimoimiseen pyrkiviä säädöksiä, on se valvontaviranomaisen roolissa ollut ”pakotettu” seuraamaan muutosta aluskalustoaan ylläpitäessään. Tutkimuksen keskeisenä ajatuksena on se, että viranomaisaseman takia on Rajavartiolaitoksen aluskalustoaan kehittäessään otettava korostetusti ja ennakkoluulottomasti huomioon ympäristöystävällisten tekniikoiden käyttäminen, edelläkävijän ja suunnannäyttäjän roolin omaksuminen sekä toimintojen kehittäminen. Tämä tukee Rajavartiolaitoksen julkisuuskuvaa, sen arvojen mukaisesti, luotettavana, ammattitaitoisena ja yhteistyökykyisenä viranomaisena sekä vastuullisena ympäristönsuojelun osasuorittajana ja ympäristörikosten tutkijana. Tutkimuksessa selvitetään kirjallisuusanalyysin keinoin Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia käyttää ympäristöystävällisiä tekniikoita vartiolaivoillaan ylläpitäen samalla siltä edellytetyn suorituskyvyn. Samalla työssä havainnollistetaan, millainen ero on perinteisesti ja ympäristötietoisesti valituilla tekniikoilla. Vai onko eroa nykyisellään olemassa laisinkaan?

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on selvittää millainen on toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprosessi pkyrityksissä sekä millaisia ongelmia, haasteita ja hyötyjä se aiheuttaa. Tarkoituksena on luoda selkeä kuva siitä, millaisia asioita tulee ottaa huomioon käyttöönottaessa toiminnanohjausjärjestelmää ja millaisia resursseja se vaatii pk-yritykseltä. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto pk-yrityksissä on haastava projekti. Se vaatii yritykseltä niin henkisiä, fyysisiä kuin taloudellisia resursseja. Resurssien vähäisyys on yksi syy, miksi pkyritysten tulee pohtia, kannattaako heidän lähteä toiminnanohjausjärjestelmäprojektiin olleenkaan. Vastapainona raskaalle projektille on toiminnanohjausjärjestelmästä saatavat hyödyt. Nämä hyödyt linkittyvät niin yrityksen omaan toimintaan kuin alihankkijoille ja asiakkaille. Tutkimustulokset osoittavat, että toiminnanohjausjärjestelmäprojekti on järkevä investointi pkyrityksille. Se tehostaa yrityksen toimintaa, antaa mahdollisuuden kasvaa tehokkaasti, mutta hallitusti ja parantaa yrityksen seurantaa. Tuloksissa tulee myös esille, että toiminnanohjausjärjestelmä ei ole pelkästään yrityksen itsensä hyöty, vaan se hyödyttää myös yrityksen yhteistyökumppaneita.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa selvitettiin luokanopettajien tämänhetkisen työhyvinvoinnin tilaa. Lisäksi tarkasteltiin, millaisessa yhteydessä työympäristötekijät ja stressinhallintakeinot olivat työuupumukseen ja työn imuun sekä millaista työhyvinvointia työuupumus ja työn imu osoittivat ja välittivät luokanopettajan työssä. Tutkimuksen perusjoukkona olivat Suomen perusopetuksen luokkien 1–6 luokanopettajat, joista satunnaisotannalla tutkimusjoukoksi muodostui 111 opettajaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin internetissä vastattavalla kyselylomakkeella vuoden 2006 loka- ja marraskuussa. Aineistoa analysoitiin käyttäen tilastollisia analysointimenetelmiä, ja aineiston kuvaamiseen käytettiin tilastollisia tunnuslukuja. Tutkimuksen mukaan suurin osa opettajista piti työtään haastavana, viihtyi työssään hyvin ja piti työkykyään korkeana. Kuitenkin kolmannes opettajista olisi ollut valmis vaihtamaan toiselle ammattialalle tai toiseen kouluun töihin. Työn yksittäisistä stressitekijöistä kiire, melu, opetuksen valmistelu ja oppilaiden yksilöllisen käsittelyn korostaminen aiheuttivat opettajille eniten stressiä. Stressi ilmeni useimmiten fysiologisina oireina, kuten selkäsärkynä, päänsärkynä ja unihäiriöinä, mutta kaikkiaan opettajat ilmoittivat kokevansa työstressiä aiempiin tutkimuksiin verrattuna vähän. Myös työuupumusta opettajilla ilmeni keskimääräisesti vähän. Työuupumusoireista yleisin oli uupumusasteinen väsymys, josta 49 % opettajista kärsi vähintäänkin jonkin verran. Työn imua opettajat kokivat puolestaan keskimäärin runsaasti. Työn imun ulottuvuuksista eniten koettiin omistautumista, jota esiintyi runsaana 80 %:lla opettajista. Yksilötason stressinhallintakeinoista opettajat käyttivät eniten tehtäväsuuntautuneita hallintakeinoja, ja työyhteisöstä saatavan sosiaalisen tuen määrän opettajat arvioivat keskimääräisesti korkeaksi. Työympäristötekijät olivat keskeisesti yhteydessä työuupumukseen ja työn imuun niin, että työn vaatimukset, työstressi ja yksittäisten työstressitekijöiden määrä olivat yhteydessä työuupumukseen, kun taas opettajan kokemat hallintamahdollisuudet työssään olivat yhteydessä työn imuun. Työhyvinvointia osoittavina muuttujina työuupumus ja työn imu olivat käänteisessä yhteydessä keskenään, minkä lisäksi työuupumus oli yhteydessä lisääntyneeseen psykosomaattiseen oireiluun. Työhyvinvointia välittävinä tekijöinä ne olivat yhteydessä – työuupumus heikkoon ja työn imu korkeaan – työkykyyn ja työviihtyvyyteen. Johtopäätöksenä tutkimuksen perusteella voitiin todeta, että työn vaatimukset ja työntekijän hallintamahdollisuudet olisi tärkeää huomioida työpaikalla. Tällöin voitaisiin pyrkiä suojaamaan työntekijöitä liiallisilta vaatimuksilta ja stressitekijöiltä sekä vahvistamaan työntekijän hallintamahdollisuuksia. Samalla voitaisiin ehkäistä työntekijän työuupumusta ja kohentaa työn imua, mikä olisi tärkeää siksi, että työuupumuksen ja työn imun havaittiin sekä osoittavan että välittävän hyvinvointia työssä.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää urheilijan rikosoikeudellista vastuuta toiselle urheilijalle urheilun aikana aiheuttamastaan ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksesta eli urheiluloukkauksesta. Urheilijan teko saattaa urheilutilanteessa täyttää rikoslaissa säädetyn pahoinpitelyn, vammantuottamuksen tai kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön, mutta vain harvoin teko johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Koska urheiluloukkausten oikeuttaminen ei perustu lakiin, urheilijan rikosoikeudellista vastuuta koskeva kysymys urheiluloukkauksessa on jäänyt oikeustieteellisen tutkimuksen haasteeksi. Tutkielmassa vastuukysymystä lähestyttiin kolmen tutkimusongelman avulla. Ensinnäkin selvitettiin, miten urheiluloukkausten legitimiteetti olisi perusteltavissa. Toiseksi selvitettiin, millä perusteella urheiluloukkausta olisi pidettävä rikoslainopillisesti sallittuna. Kolmanneksi tarkasteltiin, miten rikosoikeudellisesti sallitun ja kielletyn urheiluloukkauksen raja olisi määritettävissä. Menetelmällisesti tutkielma oli oikeusdogmaattinen ja määritettävissä ongelmakeskeiseksi lainopiksi. Lainopillisesti tutkielma perustui oikeuskirjallisuuteen, lainsäädäntöön, lainvalmisteluaineistoihin ja virallisjulkaisuihin. Empiirisenä tutkimusaineistona käytettiin Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien, hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien antamia ratkaisuja. Tutkielmassa urheiluloukkausten legitimiteettiperusteita tarkasteltiin kontekstisidonnaisesti selvittämällä, millaiset determinantit olivat urheiluloukkausten yleisen hyväksyttävyyden taustalla. Urheiluloukkausten legitimiteetti organisoiduissa ja vakiintuneissa urheilulajeissa systematisoitiin kolmen erillisen mutta yhtä aikaa vaikuttaneen perusteen varaan, jotka olivat yhteiskunnan hyväksyntä, urheilun autonomia sekä urheilijan yksilöautonomia ja riskitietoisuus. Rikoslainopillisesti urheiluloukkausten oikeuttamista on oikeuskirjallisuudessa perusteltu yleisimmin suostumusopilla, sosiaaliadekvanssilla ja riskinottoon perustuvilla teorioilla. Tutkielmassa tehdyn analyysin perusteella urheiluloukkausten oikeuttamista ei voitu tyydyttävästi perustella suostumusopilla eikä sosiaaliadekvanssilla, koska urheiluloukkausten oikeuttamisessa oppien soveltamiseen liittyi avoimeksi jääneitä ongelmia ja heikkouksia. Tutkielmassa päädyttiin kannattamaan mallia, jossa urheiluloukkausten rikoslainopillinen oikeuttaminen tapahtui riskinoton alaisuudessa ja jossa riskinotto jäsennettiin rikoksen rakenteessa suoraan tunnusmerkistötekijäksi. Rikosoikeudellisesti sallitun ja kielletyn urheiluloukkauksen erottamiseksi tutkielmassa systematisoitiin kolme rajanvetokriteeriä, jotka olivat urheiluloukkauksen ajallinen yhteys urheilutilanteeseen, urheiluloukkauksen luonne ja urheiluloukkauksen urheilullinen tarkoitus. Tutkielmassa systematisoitiin jäsennysmallit urheiluloukkausten legitimiteettiperusteiksi, urheiluloukkausten rikoslainopilliseksi oikeuttamiseksi sekä sallitun ja kielletyn urheiluloukkauksen rajanvetokriteereiksi. Tällä tavoin tutkielma pyrkii selkeyttämään urheilijan rikosoikeudellista vastuuta koskevaa oikeustilaa urheiluloukkauksessa.