TARINAT JA ELÄMÄ Rättäkitti Tepon talossa 1800-1900-luvuilla

TURUN YLIOPISTO Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos / Humanistinen tiedekunta SYRJÄLÄ, HELI: Tarinat ja elämä. Rättäkitti Tepon talossa 1800–1900-luvuilla Pro gradu -tutkielma, 110 sivua, 3 liitesivua Kulttuurihistoria Kesäkuu 2015 Rättäkitti-noidasta kerrottuja tarinoita on talletettu arkistoihin yli sadan vuoden ajan. Rättäkitin on monissa tarinoissa kerrottu olevan Ypäjällä sijaitsevan Mannisten kylän Tepon talon emäntä. Tarkastelen tässä tutkielmassa Rättäkitistä kerrottujen tarinoiden liittymistä Tepon talon arkiseen elämään ja asukkaisiin sekä pohdin syitä, mistä nämä liitokset voivat johtua. Tutkimuksen kohteena ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistosta sekä muista lähteistä löytyneet Rättäkitistä kertovat tarinat ja tulkinnat. Toisen suuren lähdeaineistoryhmän muodostavat kirkonkirjat, joista olen etsinyt tietoa Tepon talon asukkaista sekä heidän sosiaalisista suhteistaan. Lisäksi olen tehnyt tutkimusta varten haastatteluja. Tutkimuksen tarkoituksena on lähdeaineistojen avulla kartoittaa elämää Tepon talossa Rättäkitti-tarinoiden taustalla sekä tulkita tarinoita uudesta näkökulmasta historiallista todellisuutta vasten. Vastausten löytämiseksi olen käsitellyt aineistoa useilla eri tavoilla. Tarinoiden tulkin- taan olen käyttänyt sekä tilastollisia menetelmiä että lähilukua ja vertailua. Tepon talon asukkaisiin ja elämään olen tutustunut niin muistitietohistorian, sukututkimuksen kuin kartta-aineiston tulkinnan avulla. Rättäkitin hahmoa ja tarinoiden taustoja olen selvittä- nyt eri katsantokannoista hyödyntämällä mikrohistoriaa sekä mentaliteettien, mielen- maiseman ja kansanomaisen maailmankuvan käsitteitä. Rättäkitistä kertovien uskomustarinoiden taustalta on löydettävissä yhteyksiä todellisiin, historiallisiin tapahtumiin. Maailman modernisoituminen, arkisen elinpiirin muuttumi- nen sekä monet ajatusmaailmaa koskevat muutokset vaikuttivat siihen, että tarinat syn- tyivät. Tepon taloon ne liitettiin mahdollisesti siellä tapahtuneiden ikävien asioiden seu- rauksena ja lisäksi talosta löytyi henkilö tai henkilöitä, joihin tarinoiden tapahtumat oli helppo yhdistää. Kansainvälisistä vaellustarinoista muodostuneet Rättäkitti-tarinat sisäl- tävät paljon viittauksia 1800-luvun tapahtumiin, joten ne lienee liitetty Loimaan seudul- la eläneeseen henkilöön vasta silloin. Varmuutta Rättäkitin oikeasta henkilöstä ei lähdeaineistosta ole löydettävissä, mutta tekstissäni ehdotan yhtä henkilöä tarinoiden alkulähteeksi. Rättäkitti oli mahdollisesti henkilön lisä- tai lempinimi, jota ei koskaan kirjattu virallisiin asiakirjoihin. Tarinoiden taustalta löytyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia kansanuskomuksiin, noituuteen ja arjen mielenmaisemaan. Historia ja tarinat kohtaavat, vaikka yliluonnollisiin tarinoihin pitää välillä vain uskoa.

Mahdollisuuksien ja trendien tunnistaminen osana kilpailutilanteen kehittymistä strategisessa suunnittelussa

Tässä kandidaatin työssä tutkitaan mahdollisuuksien ja trendien tunnistamista sekä niiden hyödyntämistä osana yrityksen strategista suunnittelua. This study examines identification of opportunities and trends and utilisation of those factors in strategic planning.

"Rakkaat poikaiset!". Simon ja Wilhelmina Janssonin perhekirjeet egodokumentteina (1858-1887)

Kustavilainen talonpoikaislaivuri Simon Jansson ja hänen vaimonsa Wilhelmina o.s. Widbom kävivät kolmenkymmenen vuoden ajan kirjeenvaihtoa kouluun ja yliopistoon lähetettyjen poikiensa Waldemar, Evald ja Emil Jahnssonin kanssa. Lähes 150 suomen- ja ruotsinkielistä kirjettä on säilynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa ja Turun maakunta-arkistossa. Lähiluvun kautta kirjeistä muodostuu yksityiskohtainen lähde saaristolaisperheen elämäntapaan, arkeen ja työhön sekä saaristoyhteisön sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin. Ne kertovat myös ensimmäisen polven oppisivistyneistön synnystä ja niistä resursseista, joita hyödyntäen koulua käymättömät vanhemmat saattoivat kouluttaa lapsensa. Tutkimus liittyy suomalaisten 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien ja maaseudun kirjallistumisen tutkimukseen. Keskeinen käsite on egodokumentti, jolla tarkoitetaan kirjeitä ja muita tekstejä, joissa kirjoittaja kertoo itse omasta elämästään. Hollantilainen ja ranskalainen egodokumenttien tutkimus on pyrkinyt haastamaan uudenlaisten lähdeaineistojen kautta käsityksiä menneisyydestä sekä nostamaan esiin muun muassa yksilöllisen kokemuksen, kirjoittamisen kulttuurin ja dokumenttien materiaalisuuden. Janssonin perheen kirjeet poikkeavat monin tavoin 1800-luvun säätyläisten kirjeistä. Niiden funktio oli hyvin käytännöllinen ja arkinen, mutta ne olivat myös vanhempien keino tukea perheen yhteistä sosiaalisen nousun projektia. Kustavia koskevan tiheän uutisoinnin kautta ne pyrkivät pitämään kaupunkilaistuvat pojat osana vanhaa yhteisöään. Perheen isä vastasi suurelta osin kirjeenvaihdosta ja siihen liittyvästä huolenpidosta, mikä kertoo sukupuolittuneen työnjaon joustavuudesta saaristossa. Tutkimus osoittaa, ettei isän ammattiin perustuva yliopisto-opiskelijoiden tutkimus ole tavoittanut sitä naisten kautta välittyvää sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka saattoi olla ratkaiseva perheiden kouluttaessa lapsiaan. Kirjeiden analyysi tarkentaa kuvaa perinteisen talonpoikaispurjehduksen sopeutumisesta vuosisadan loppupuolen uudistuksiin.

Liettuan ja suomen kielen aspektin vertailua

TURUN YLIOPISTO Kieli- ja käännöstieteiden laitos / Humanistinen tiedekunta LAPĖNAITĖ, VAIDA: Liettuan ja suomen kielen aspektin vertailua Pro gradu -tutkielma, 79 s., 4 liites. Suomi ja sen sukukielet Joulukuu 2014 Tämän tutkielman tavoitteeksi valitsin vertailla liettuan ja suomen aspektia. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä lyhyesti molempien kielten aspektin tutkimushistoriaa ja tutustuttaa lukijat siihen, miten käsitys aspektista on muuttunut ajan myötä. Tutkielmassani tutkin aspektin ilmaisemista sekä käyttöä molemmissa kielissä. Tarkoituksena on myös eritellä aspektiin vaikuttavia tekijöitä. Tämän ohella analysoin suomenkielisten ja liettuankielisten kääntämiä lauseita ja pyrin löytämään niille tarkimmat vastineet. Aineiston analyysissa esittelen myös käännösten merkityseroja. Tässä tutkimuksessa on käytetty deskriptiivistä ja kontrastiivista menetelmää. Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että käännös ei välttämättä sisällä alkuperäisen lauseen merkitystä. Aspektuaalisia eroja käännöksissä pitää joskus täsmentää esimerkiksi lisäämällä adverbiaaleja. Etuliitteellisten ja etuliitteettömien verbien aspektuaalisia eroja voi suomen kielessä korvata sijanvaihtelulla. Etuliitteet sisältävät yleensä merkityksen lisävivahteita, ja sijanvaihtelusta ei näy, millä tavalla toiminta tapahtuu. Kaikki mahdolliset tulkinnat eivät myöskään ilmene käännöksistä. Äidinkielen on havaittu vaikuttavan käännöksiin silloin, kun samaa asiaa liettuassa voidaan esittää sekä rajatulla että rajaamattomalla lauseella, ja suomessa puolestaan vain toinen niistä on mahdollinen. Havaitsemiani tuloksia eivät kuitenkaan muodosta kokonaiskuvaa suomen ja liettuan kielen aspektin eroista ja mahdollisista vastineista. Toisaalta tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena ei ole luetteloida kaikkia mahdollisia vastineita, vaan olen halunnut tarkastella aspektin näkökulmasta erityyppisiä lauseita. Tutkimuksesta on hyötyä niille, jotka ovat kiinnostuneita aspektin käytöstä ja vaihtelusta, sekä niin äidinkieleltään suomenkielisille liettuan kielen opiskelijoille kuin äidinkieleltään liettuankielisille suomea opiskeleville. Uskon tämän tutkielman olevan hyödyllinen myös kääntäjille sekä tulkeille. Asiasanat: aspekti, suomen kieli, liettuan kieli, verbi, etuliite, sijanvaihtelu.

Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.

Organisaatiokulttuurin muutos kombinaatiosulautumisessa - Esimiesten odotukset ja kokemukset

Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka esimiesten odotukset ja kokemukset erosivat toisistaan kombinaatiosulautumisessa, jossa kaksi osuuskauppaa liitettiin toisiinsa vuonna 2013. Tutkimus lähestyy aihetta muutoksen näkökulmasta, kuinka organisaatio muuttuu ja mitä tapahtuu kun kaksi organisaatio-kulttuuria kohtaa. Tutkimuksen kohteeksi oli rajattu sulautumisen kannalta tärkein sidosryhmä, esimiehet, joiden odotuksia ja kokemuksia seurattiin 13 kuukauden ajan. Tiedon kerääminen tapahtui kolmessa eri vaiheessa kyselytutkimusten avulla. Tämä tutkimus vahvisti monien aiempien tutkimusten tuloksia kulttuurien kohtaamisesta ja niistä haasteista, joita organisaatiot kohtaavat muutoksen edessä. Tutkimuksen tärkein havainto oli, että organisaatiokulttuurien kohdatessa toinen kulttuureista joutuu aina sopeutumaan ja muuntautumaan valtakulttuurin mukaisesti.

Tilintarkastuksen odotuskuilu ja keinot odotuskuilun kaventamiseen kansainvälisten tieteellisten tutkimusten näkökulmasta

Tilintarkastuksen odotuskuilua on tutkittu pitkään ja yhtämittaisesti jo vuosikymmenten ajan ympäri maailmaa. Kansainvälisiä tutkimuksia tilintarkastuksen odotuskuilusta on valtava määrä, mutta tutkimustulokset odotuskuilun muodostumiseen vaikuttavista syistä ovat osittain epäselviä. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on koota yhteen kansainvälisten tutkimusten tuloksien pohjalta keskeisimmät syyt odotuskuilun muodostumiselle ja keinot odotuskuilun kaventamiseen käyttäen lähdemateriaalina 2000-luvulla ja sen jälkeen julkaistuja tutkimuksia. Tutkimus on toteutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Lähdeaineisto haettiin systemaattisesti EBSCO-tietokannasta, jonka kautta lopulliseen aineistoon valikoitui yhteensä 31 tutkimusta. Tutkimustulokset osoittavat, että tilintarkastuksen odotuskuilu muodostuu ensisijaisesti johtuen yleisön kohtuuttomista odotuksista ja yleisön tietämättömyydestä tilintarkastajien velvollisuuksista. Todennäköisinä keinoina odotuskuilun kaventamisessa ovat tilintarkastusraportoinnin laajentaminen sekä yleisön kouluttaminen erityisesti tilintarkastajien roolista heitä koskevista velvollisuuksista. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan osoittaneet yksimielistä keinoa siihen, kuinka yleisön kouluttaminen pitäisi toteuttaa.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Asiakasarvo yritysten välisessä ostamisessa: käsitteellistäminen ja taustat.

Arvo ja arvon tuotanto ovat olleet hyvin keskeisessä asemassa markkinointitutkimuksessa jo vuosikymmeniä. 2000-luvulla on erityisesti noussut pinnalle näkemys arvon kanssaluonnista toimittajan ja asiakkaan välisissä suhteissa. Tästä huolimatta arvon ostamista on tutkittu vielä hyvin rajallisesti, ja siinä missä ensimmäisiä askeleita on otettu kohti arvomyynnin käsitteellistämistä, on arvoperusteinen ostaminen jäänyt hyvin vähälle huomiolle akateemisessa tutkimuksessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten asiakasarvo näyttäytyy yritystenvälisessä ostamisessa ja missä tilanteissa yritykset ostavat arvoa. Teoreettiseksi lähtöasetelmaksi tutkielmaan otettiin palvelulogiikan näkemys arvon syntymisestä. Toinen lähtöasetelma oli ostamisen näkeminen asiakkaan ja toimittajan välisenä vuorovaikutuksena. Kvalitatiivinen tutkimus toteutettiin 10 puolistrukturoidulla haastattelulla, joissa haastateltiin edistyksellisiksi arvon ostajiksi tunnistettuja yrityspäättäjiä eri toimialoilta. Haastattelut kirjoitettiin puhtaaksi ja näin saatu aineisto analysoitiin sisältöanalyysimenetelmillä. Arvoperusteinen ostaminen määriteltiin haastatteluaineiston perusteella aktiviteetiksi, jossa asiakasyritys integroi resursseja toimittajan kanssa saadakseen aikaan kokonaistaloudellista hyötyä, joka kehittää yrityksen liiketoimintaa pitkällä aikavälillä toimittajasuhteesta realisoituvan toimittajan osaamisen kautta. Haastatteluaineiston analyysin perusteella esitettiin arvoperusteisen ostamisen ilmiön ulottuvuuksia esittävä malli. Mallissa ehdotettiin, että asiakasyritysten pääpaino ostamisessa siirtyy hinnasta ja kustannuksista arvoon sellaisissa tilanteissa, joissa asiakas on havainnut toimittajan kustannustehokkaasta ratkaisusta yhdessä toimittajan osaamisen kanssa aiheutuvan positiivista pitkän aikavälin vaikutusta asiakkaan merkittäväksi kokemaan liiketoimintaprosessiin. Ajan myötä toimittajasuhteessa realisoituva toimittajan osaamisen tuomien hyötyjen vaikea mitattavuus aiheuttaa asiakkaalle riskin tunteen arvon toteutumattomuudesta.

Mikä varusmiestä liikuttaa? : varusmiehen vapaa-ajan liikuntamotiivit

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää varusmiesten motiivit harrastaa tai olla harrastamatta liikuntaa varusmiespalveluksen vapaa-ajalla sekä niiden mahdollisia muutoksia. Lisäksi selvitettiin varusmiesten kokemusta oman tulevaisuuden liikunta-aktiivisuuden ja oman fyysisen kunnon muutoksesta palvelusaikana sekä varusmiesten liikuntakerhotoiminnan merkitystä varusmiesten liikunta-aktiivisuudelle. Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen tavoitteena on luoda varusmiehille pysyvä liikuntakipinä. Varusmiesten liikuntamotiivien tunnistaminen tukee tätä tavoitetta, sillä liikunnallinen elämätapa lähtee ihmisen omista motiiveista liikkua. Tutkimus on ryväsotantana suoritettu seurantatutkimus. Kyseessä oli määrällinen kyselytut-kimus, jossa kyselyiden tulokset käsiteltiin SPSS-ohjelmalla. Tutkimusjoukkona oli Satakunnan Tykistörykmentin saapumiserän 2/13 ja 1/14 varusmiehiä. Kyselyt toteutettiin vuoden 2014 kevään aikana kolmesti eri koulutuskausilla. Tutkimuksen lähtökohtaoletusarvona oli, että tärkein syy vapaa-ajan liikunnan harrastamiseen on siitä ansaittava kuntoisuusloma ja tärkein syy olla harrastamatta liikuntaa olisi päiväpalveluksen jälkeinen väsymys. Tutkimus osoitti, että tärkein syy harrastaa liikuntaa oli halu pysyä terveenä. Kuntoisuusloma liikuntamotiivina ei ollut merkittävä, ja sen merkitys väheni palveluksen edetessä. Liikunnan harrastamattomuuden tärkein syy palveluksen alkupuolella oli palveluksen jälkeinen väsymyksen tunne, mutta palveluksen loppupuolella se muuttui liikuntamotivaation puutteeksi. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että omasta kunnosta huolehtiminen on tärkeä motiivi varusmiesten vapaa-ajan liikunnan harrastamiselle. Heikkokuntoisemmille jo pelkkä päiväpalveluksesta suoriutuminen on alussa rankkaa. Palveluksen edetessä ja kunnon kohotessa väsymys vähenee. Liikuntakoulutuksessa tulisikin kiinnittää huomiota varusmiesten motivointiin koko palveluksen ajan.