Trace element distribution among rock-forming minerals from metamorphosed to partially molten basic igneous rocks in a contact aureole (Fuerteventura, Canaries)

Low pressure partial melting of basanitic and ankaramitic dykes gave rise to unusual, zebra-like migmatites, in the contact aureole of a layered pyroxenite-gabbro intrusion, in the root zone of an ocean island (Basal Complex, Fuerteventura, Canary Islands). These migmatites are characterised by a dense network of closely spaced, millimetre-wide leucocratic segregations. Their mineralogy consists of plagioclase (An(32-36)), diopside, biotite, oxides (magnetite, ilmenite), +/-amphibole, dominated by plagioclase in the leucosome and diopside in the melanosome. The melanosome is almost completely recrystallised, with the preservation of large, relict igneous diopside phenocrysts in dyke centres. Comparison of whole-rock and mineral major- and trace-element data allowed us to assess the redistribution of elements between different mineral phases and generations during contact metamorphism and partial melting. Dykes within and outside the thermal aureole behaved like closed chemical systems. Nevertheless, Zr, Hf, Y and REEs were internally redistributed, as deduced by comparing the trace element contents of the various diopside generations. Neocrystallised diopside - in the melanosome, leucosome and as epitaxial phenocryst rims - from the migmatite zone, are all enriched in Zr, Hf, Y and REEs compared to relict phenocrysts. This has been assigned to the liberation of trace elements on the breakdown of enriched primary minerals, kaersutite and sphene, on entering the thermal aureole. Major and trace element compositions of minerals in migmatite melanosomes and leucosomes are almost identical, pointing to a syn- or post-solidus reequilibration on the cooling of the migmatite terrain i.e. mineral-melt equilibria were reset to mineral-mineral equilibria. (C) 2007 Elsevier B.V. All rights reserved.

Bayesian Markov-chain-Monte-Carlo inversion of time-lapse cross hole ground-penetrating radar data to characterize the vadose zone at the Arrenaes field site, Denmark

The ground-penetrating radar (GPR) geophysical method has the potential to provide valuable information on the hydraulic properties of the vadose zone because of its strong sensitivity to soil water content. In particular, recent evidence has suggested that the stochastic inversion of crosshole GPR traveltime data can allow for a significant reduction in uncertainty regarding subsurface van Genuchten-Mualem (VGM) parameters. Much of the previous work on the stochastic estimation of VGM parameters from crosshole GPR data has considered the case of steady-state infiltration conditions, which represent only a small fraction of practically relevant scenarios. We explored in detail the dynamic infiltration case, specifically examining to what extent time-lapse crosshole GPR traveltimes, measured during a forced infiltration experiment at the Arreneas field site in Denmark, could help to quantify VGM parameters and their uncertainties in a layered medium, as well as the corresponding soil hydraulic properties. We used a Bayesian Markov-chain-Monte-Carlo inversion approach. We first explored the advantages and limitations of this approach with regard to a realistic synthetic example before applying it to field measurements. In our analysis, we also considered different degrees of prior information. Our findings indicate that the stochastic inversion of the time-lapse GPR data does indeed allow for a substantial refinement in the inferred posterior VGM parameter distributions compared with the corresponding priors, which in turn significantly improves knowledge of soil hydraulic properties. Overall, the results obtained clearly demonstrate the value of the information contained in time-lapse GPR data for characterizing vadose zone dynamics.

The Dutung-Thaktote extensional fault zone and nappe structures documented by illite crystallinity and clay-mineral paragenesis in the Tethys Himalaya between Spiti river and Tso Morari, NW India

Numerous measurements by XRD of the Scherrer width at half-peak height (001 reflection of illite), coupled with analyses of clay-size assemblages, provide evidence for strong variations in the conditions of low temperature metamorphism in the Tethyan Himalaya metasediments between the Spiti river and the Tso Morari. Three sectors can be distinguished along the Spiti river-Tso Morari transect. In the SW, the Takling and Parang La area is characterised by a metamorphism around anchizone-epizone boundary conditions. Further north, in the Dutung area, the metamorphic grade abruptly decreases to weak diagenesis, with the presence of mixed-layered clay phases. At the end of the profile towards the NE, a progressive metamorphic increase up to greenschist facies is recorded, marked by the appearance of biotite and chloritoid. The combination of these data with the structural. observations permits to propose that a nappe stack has been crosscut by the younger Dutung-Thaktote extensional fault zone (DTFZ). The change in metamorphism across this zone helps to assess the displacements which occurred during synorogenic extension. In the SW and NE parts of the studied transect, a burial of 12 km has been estimated, assuming a geothermal gradient of 25 degrees C/km. In the SW part, this burial is due to the juxtaposition of the Shikar Beh and Mata nappes and in the NE part, solely to burial beneath the Mata nappe. In the central part of the profile, the effect of the DTFZ is to bring down diagenetic sediments in-between the two aforesaid metamorphic zones. The offset along the Dutung-Thaktote normal faults is estimated at 16 km.

Yield and mineral nutrition of soybean, maize, and Congo signal grass as affected by limestone and slag

The objective of this work was to evaluate the efficiency of superficial application of limestone and slag, and their effects on soil chemical attributes and on yield and mineral nutrition of soybean, maize, and Congo signal grass (Urochloa ruziziensis). The experiment was carried out in a Rhodic Hapludox under no tillage system. The treatments consisted of the use of limestone or slag (silicates of calcium and magnesium) to correct soil acidity, and of a control treatment without the use of soil correctives. Rates were calculated in order to raise soil base saturation up to 70%. Soybean was sown in November 2006 and maize in December 2007. Congo signal grass was sown right after the harvests of soybean and maize, and it was cropped during the off-seasons. Soil chemical attributes were evaluated at 6, 12, and 18 months after the application of the corrective materials. Slag is an efficient source for soil acidity correction, being able to raise the exchangeable base levels in the soil profile faster than lime. Both limestone and slag increase dry matter yield of Congo signal grass, and grain yield of soybean and maize. Slag is more effective in improving maize grain yield.

Survival of zirconia- and metal-supported fixed dental prostheses: a systematic review

Purpose: The aim of this review was to systematically evaluate and compare the frequency of veneer chipping and core fracture of zirconia fixed dental prostheses (FOPS) and porcelain-fused-to-metal (PFM) FDPs and determine possible influencing factors. Materials and Methods: The SCOPUS database and International Association of Dental Research abstracts were searched for clinical studies involving zirconia and PFM FDPs. Furthermore, studies that were integrated into systematic reviews on PFM FDPs were also evaluated. The principle investigators of any clinical studies on zirconia FDPs were contacted to provide additional information. Based on the available information for each FOP, a data file was constructed. Veneer chipping was divided into three grades (grade 1 = polishing, grade 2 = repair, grade 3 = replacement). To assess the frequency of veneer chipping and possible influencing factors, a piecewise exponential model was used to adjust for a study effect. Results: None of the studies on PFM FDPs (reviews and additional searching) sufficiently satisfied the criteria of this review to be included. Thirteen clinical studies on zirconia FDPs and two studies that investigated both zirconia and PFM FDPs were identified. These studies involved 664 zirconia and 134 PFM FDPs at baseline. Follow-up data were available for 595 zirconia and 127 PFM FDPs. The mean observation period was approximately 3 years for both groups. The frequency of core fracture was less than 1% in the zirconia group and 0% in the PFM group. When all studies were included, 142 veneer chippings were recorded for zirconia FDPs (24%) and 43 for PFM FDPs (34%). However, the studies differed extensively with regard to veneer chipping of zirconia: 85% of all chippings occurred in 4 studies, and 43% of all chippings included zirconia FDPs. If only studies that evaluated both types of core materials were included, the frequency of chipping was 54% for the zirconia-supported FDPs and 34% for PFM FDPs. When adjusting the survival rate for the study effect, the difference between zirconia and PFM FDPs was statistically significant for all grades of chippings (P = .001), as well as for chipping grade 3 (P = .02). If all grades of veneer chippings were taken into account, the survival of PFM FDPs was 97%, while the survival rate of the zirconia FDPs was 90% after 3 years for a typical study. For both PFM and zirconia FDPs, the frequency of grades 1 and 2 veneer chippings was considerably higher than grade 3. Veneer chipping was significantly less frequent in pressed materials than in hand-layered materials, both for zirconia and PFM FDPs (P = .04). Conclusions: Since the frequency of veneer chipping was significantly higher in the zirconia FDPs than PFM FDPs, and as refined processing procedures have started to yield better results in the laboratory, new clinical studies with these new procedures must confirm whether the frequency of veneer chipping can be reduced to the level of PFM. Int J Prosthodont 2010;23:493-502

Natriumsilikaatin liuotuslaitoksen kapasiteetin nosto

Tässä työssä tutkittiin natriumsilikaatin (vesilasi) liuotukseen ja suodatukseen vaikuttavia tekijöitä. Työssä pyrittiin optimoimaan natriumsilikaatin liuotus- ja suodatuskapasiteetti J. M. Huber Finland Oy:n Haminan tehtaan liuotuslaitoksella. Kirjallisuusosassa perehdyttiin kiinteän natriumsilikaatin ja natriumsilikaatin vesiliuoksen ominaisuuksiin, sekä käsiteltiin soveltuvin osin liuotuksen ja suodatuksen teoriaa. Kokeellisessa osassa vertailtiin kahden eri valmistajan natriumsilikaatteja toisiinsa, sekä pyrittiin löytämään molemmille laseille optimaalisimmat prosessiparametrit liuotus- ja suodatuskokeiden avulla. Erilaisia prosessiparametreja ja ajotapoja testattiin tehdasmittakaavan koeajoilla todellisilla prosessilaitteilla. Eri natriumsilikaattien vertailu tehtiin tehdasmittakaavan koeajojen sekä laboratorioanalyysien avulla. Koeajojen tulosten perusteella Taavetista toimitettu vesilasi liukenee nopeammin kuin Puolasta toimitettu ostolasi, mutta puolalaisesta lasista liuotettu silikaatti suodattuu helpommin kuin Taavetin lasista liuotettu silikaatti. Liukenemisnopeuden eroon selitettävissä Taavetin lasin suuremmalla ominaispinta-alalla sekä hauraammalla rakenteella. Suodatuseroon ei löytynyt yksiselitteistä syytä, joten sen löytämiseksi vaadittaisiin jatkotutkimuksia. Kokeiden perusteellaparas keino puolalaisen lasin liuotuksen nopeuttamiseen olisi pitää liuotussäiliön lasiylimäärä mahdollisimman korkeana jokaisessa panoksessa ja nopeuttaa liuotussäiliön panostusta lasin ja veden yhtäaikaisella annostelulla. Tulosten perusteella paras keino Taavetin lasista liuotetun silikaatin suodatuksen helpottamiseen olisi laskea liuoksen tavoitetiheyttä nykyisestä arvostaan, jolloin viskositeetti pienenee merkittävästi ja suodatus onnistuu liuotuslaitoksen kapasiteetin kannalta paremmin. Edellä mainituilla ajotavoilla tehtyjen koeajojen perusteella, molemmilla laseilla on mahdollista päästä 150 MT/d tavoitekapasiteettiin, mutta varmin tapa kyseisen kapasiteetin saavuttamiseksi olisi lisätä suodatuskapasiteettia investoimalla toiseen silikaattisuodattimeen.

Événements et déformations tardi-métamorphiques dans le segment Ossola-Ticino (Val Vigezzo-Centovalli, Italie-Suisse)

RESUME: Une zone tectonique large et complexe, connue sous le nom de ligne des Centovalli, traverse le secteur des Alpes Centrales compris entre Domodossola et Locarno. Cette région, formée par le Val Vigezzo et la vallée des Centovalli, constitue la terminaison méridionale du dôme Lepontin et représente une portion de la zone des racines des nappes alpines. Elle fait partie d’une grande et complexe zone de cisaillement, en partie associée à des phénomènes hydrothermaux d’âge alpin (<20 Ma), qui comprend le système tectonique Insubrien et celui du Simplon. Le Val Vigezzo et les Centovalli constituent un vrai carrefour entre les principaux accidents tectoniques des Alpes ainsi qu'une zone de juxtaposition du socle Sudalpin avec la zone des racines de l’Austroalpin et du Pennique. Les phases de déformation et les structures géologiques qui peuvent être étudiées s'étalent sur une période comprise entre environ 35 Ma et l'actuel. L’étude détaillée de terrain a mis en évidence la présence de nombreuses roches et structures de déformation de type ductile et cassant tels que des mylonites, des cataclasites, des pseudotachylites, des kakirites, des failles minéralisées, des gouges de faille et des plis. Sur le terrain on a pu distinguer au moins quatre générations de plis liés aux différentes phases de déformation. Le nombre et la complexité de ces structures indiquent une histoire très compliquée, selon plusieurs étapes distinctes, parfois liées, voire même superposées. Une partie de ces structures de déformation affectent aussi les dépôts sédimentaires d’âge quaternaire, notamment des limons et des sables lacustres. Ces sédiments constituent les restes d'un bassin lacustre attribué à l'époque interglaciaire Riss/Würm (éemien, 67.000-120.000 ans) et ils affleurent dans la partie centrale de la zone étudiée, à l'Est de la plaine de Santa Maria Maggiore. Ces sédiments montrent en leur sein toute une série de structures de déformation tels que des plans de faille inverses, des structures conjuguées de raccourcissement et des véritables plis. Ces failles et ces plis représenteraient les évidences de surface d’une déformation probablement active en époque quaternaire. Une autre formation rocheuse a retenu tout notre attention; il s'agit d'un corps de brèches péridotitiques monogéniques qui affleure en discontinuité le long du versant méridional et le long du fond de la vallée Vigezzo sur environ 20 km. Ces brèches se posent indifféremment sur le socle (unités Finero, Orselina) ou sur les sédiments lacustres. Elles sont traversées par des plans de failles qui développent des véritables stries de faille et des gouges de faille; l’orientation de ces plans est la même que celle affectant les failles à gouges du socle. La genèse de cette brèche est liée à l'altération et au modelage glacier (rock-glaciers) d'une brèche tectonique originelle qui borde la partie externe du Corps de Finero. Les structures de déformation de cette brèche, pareillement à celles des sédiments lacustres, ont été considérées comme les évidences de surface d'une tectonique quaternaire active dans la région. La dernière phase de déformation cassante qui affecte cette région peut donc être considérée comme active en époque quaternaire. Une vue d’ensemble de la région étudiée nous permet de reconnaître à l’échelle régionale une zone de cisaillement complexe orientée E-W, parallèlement à l’axe de la vallée Centovalli-Val Vigezzo. Les données de terrain, indiquent que cette zone de cisaillement débute sous conditions ductiles et évolue en plusieurs étapes jusqu’à des conditions de failles cassantes de surface. La reconstruction de l'évolution géodynamique de la région a permis de définir trois étapes distinctes qui marquent le passage, de ce secteur de socle cristallin, de conditions P-T profondes à des conditions de surface. Dans ce contexte, on a reconnu trois phases principales de déformation à l’échelle régionale qui caractérisent ces trois étapes. La phase la plus ancienne est constituée par des mylonites en faciès amphibolite, associées à des mouvements de cisaillement dextre, qui sont ensuite remplacés par des mylonites en faciès schistes verts et des plis rétrovergentes liés au rétrocharriage des nappes alpines. Une deuxième étape est identifiée par le développement d’une phase hydrothermale liée à un système de failles extensives et décrochantes dextres à direction principale E-W, NE-SW et NW-SE. Leur caractérisation minéralogique a permis la mise en évidence des phases cristallines de néoformation liées à cet événement constituées par : K-feldspath (microcline), chlorites (Fe+Mg), épidotes, prehnite, zéolites (laumontite), sphène, calcite. Dans ce contexte, pour obtenir une meilleure caractérisation de cet événement hydrothermal on a utilisé des géothermomètres sur chlorites, sensible aussi à la pression et a la a(H2O), qui ont donné des valeurs descendantes comprises entre 450-200°C. Les derniers mouvements sont mis en évidence par le développement d’une série de plans majeurs de failles à gouge, qui forment une structure en sigmoïdes d’épaisseur kilométrique reconnaissable à l’échelle de la vallée et caractérisée par des mouvements transpressifs avec une composante décrochante dextre toujours importante. Cette phase de déformation forme un système conjugué de failles avec direction moyenne E-W qui coupent la zone des racines des nappes alpines, la zone du Canavese et le corps ultramafique de Finero. Ce système se déroule de manière subparallèle à l'axe de la vallée le long de plusieurs dizaines de kilomètres. Une analyse complète et détaillée des gouges de faille par XRD a montré que la fraction argileuse (<2 µm) de ces gouges contient une partie de néoformation très importante constituée par, des illites, des chlorites et des interstratifiés de type illite/smectite ou chlorite/smectite. Des datations avec méthode K-Ar sur ces illites ont donné des valeurs comprises entre 12 et 4 Ma qui représentent l'âge de cette dernière déformation cassante. L'application de la méthode de la cristallinité de l'illite (C.I.) a permis d'évaluer les conditions thermiques qui caractérisent le déroulement de cette dernière phase tectonique qui se produit sous conditions de température caractéristiques de l'anchizone et de la diagenèse. L'ensemble des structures de déformation qu'on vient de décrire s'insère parfaitement dans le contexte de convergence oblique entre la plaque adriatique et celle européenne qui à produit l'orogène alpin. On peut considérer les structures tectoniques du Val Vigezzo-Centovalli comme l'expression d'une zone majeure de cisaillement "Simplo-Insubrienne". L'empilement structural et les structures tectoniques affleurantes dans la région sont le résultat de l'interaction entre un régime tectonique transpressif et un régime transtensif. Ces deux champs de tension sont antagonistes entre eux mais sont reliés, de toute façon, à une seule phase décrochante dextre principale, due à une convergence oblique entre deux plaques. À l'échelle de l'évolution géodynamique on peut distinguer différentes étapes au cours desquelles les structures de ces deux régimes tectoniques interagissent en manière différente. En accord avec les données géophysiques et les reconstructions paléodynamiques prises dans la littérature on considère que la ligne Rhône-Simplon-Centovalli représente l'évidence de surface de la suture majeure profonde entre la plaque Adriatique et celle Européenne. Les vitesses de soulèvement qui ont été calculées dans cette étude pour cette région des Alpes donnent une valeur moyenne de 0.8 mm/a qui est tout à fait comparable avec les données proposées par la littérature sur cette zone. La zone Val Vigezzo-Centovalli peut être donc considérée comme un carrefour géologique où se croisent différentes phases tectoniques qui représentent les évidences de surface d'une suture profonde majeure entre deux plaques dans un contexte de collision continentale. ABSTRACT: A wide and complex tectonic zone known as Centovalli line, crosses the Central Alps sector between Domodossola and Locarno. This area, formed by the Vigezzo Valley and Centovalli valley, constitutes the southernmost termination of the Lepontin dome and represents a portion of the alpine nappes root zone. It belongs to a large and complex shear-zone, partly associated with hydrothermal phenomena of alpine age (<20 My), which includes the Insubric Line and the Simplon fault zone. Vigezzo Valley and Centovalli constitute a real crossroads between the mains alpines tectonics lines as well as a zone of juxtaposition of the Southalpine basement with the Austroalpin and Pennique root zone. The deformation phases and the geological structures that can be studied between approximately 35 My and the present. The detailed field study showed the presence of many brittle and ductile deformation structures and fault rocks such as mylonites, cataclasites, pseudotachylites, kakirites, mineralized faults, fault gouges and folds. In the field we could distinguish at least four folds generations related to the various deformation phases. The number and the complexity of these structures indicate a very complicated history, comprising several different stages, that sometimes are related and even superimposed. Part of these deformation structures affect also the sedimentary deposits of quaternary age, in particular the silts and sands lake deposit. These sediments constitute the remainders of a lake basin ascribed to the interglacial Riss/Würm (Eemien, 67.000-120.000 years) and outcroping in the central part of the studied area, in the Eastern part of Santa Maria Maggiore plain. These sediments show a whole series of deformation structures such as inverse fault planes, combined shortening structures and true folds. These faults and folds would represent the surface evidence of a probably active tectonic deformation in quaternary time. Another rock formation attracted all our attention. It is a body of monogenic peridotite breccia which outcrops in discontinuity along the southernmost slope and the bottom of the Vigezzo valley on approximately 20 km. This breccia lies indifferently on the basement (Finero and Orselina units) or on the lake sediments. They are crossed by fault planes which developed slikenside and fault gouges whose orientation is the same of the faults gouges in the alpine basement. This breccia results from the weathering and the surface modelling of an original tectonic breccia which borders the external part of Finero peridotite body. This breccia deformation structures, like those of the lake sediments, were regarded as the surface interaction of active quaternary tectonics in the area. So the last brittle deformation phases which affects this area seems to be actives in quaternary time. Theoverall picture of the studied area on a regional scale enables us to point out a complex shear-zone directed E-W, parallel to the axis of the Centovalli and Vigezzo Valley. The field analysis indicates that this shear-zone began under ductile conditions and evolved in several stages to brittle faulting under surface conditions. The analysis of the geodynamic evolution of the area allows to define three different stages which mark the transition of this alpine basement root zone, from deep P-T conditions to P-T surface conditions. In this context on regional scale three principal deformation phases, which characterize these three stages can be distinguished. The oldest phase consisted of the amphibolitie facies mylonites, associated to dextral strikeslip movements. They are then replaced by green-schists facies mylonites and backfolds related to the backthrusting of the alpines nappes. A second episode is caracterized by the development of an hydrothermal phase bound to an extensive fault and dextral strike-slip fault system, with E-W, NW-SE and SE-NW principal directionsThe principal neoformed mineral phases related to this event are: K-feldspar (microcline), chlorites (Fe+Mg), epidotes prehnite, zéolites (laumontite), sphene and calcite. In this context, to obtain a better characterization of this hydrothermal event, we have used an chlorite geothermometer, sensitive also to the pressure and has the a(H2O), which gave downward values ranging between 450-200°C. The last movements are caracterized by the development of important gouge fault plans, which form a sigmoid structure of kilometric thickness which is recognizable at the valley scale, and is characterized by transpressive movements always with a significant dextral strike-slip component. This deformation phase forms a combined faults system with an average E-W direction, which cuts trough the alpine root zone, the Canavese zone and the Finero ultramafic body. This fault system takes place subparallel to the axis of the valley over several tens of kilometers. A complete and detailed XRD analysis of the gouges fault showed that the clay fraction (<2µm) contains a very significant neo-formation of illite, chlorites and mixed layered clays such as illite/smectite or chlorite/smectite. The K-Ar datings of the illite fraction <2µm gave values ranging between 12 and 4 My and the illite fraction <0.2µm gave more recents values until to 2,4-0 My.This values represent the age of this last brittle deformation. The application of the illite crystallinity method (C.I.) allowed evaluating the thermal conditions which characterize this tectonic phase that occured under temperature conditions of the anchizone and diagenesis. The whole set of deformation structures which we just described, perfectly fit the context of oblique convergence between the Adriatic and the European plate that produced the alpine orogen. We can regard the Vigezzo valley and Centovalli tectonic structures as the expression of a major "Simplo-Insubric" shear-zone. Structural stacking and tectonic structures that outcrop in the studied area, are the result of the interaction between a transpressive and a transtensve tectonic phases. These two tension fields are antagonistic but they are also connected, in any event, with only one principal dextral strike-slip movement, caused by an oblique convergence between two plates. On the geodynamic evolution scale we can distinguish various stages during which these two tectonic structures fields interact in various ways. In agreement with the geophysical data and the paleodynamic recostructions taken in the literature we considers that the Rhone-Simplon-Centovalli line are the surface feature of the major collision between the Adriatique and the European plate at depth. The uplift speeds we calculated in this study for this Alpine area give an average value of 0.8 mm/a, which is in good agreement with the data suggested by the literature on this zone. TheVigezzo Valley and Centovalli zone can therefore be regarded as a geological crossroad where various tectonic phases are superimposed. They represent the evidences of a major and deeper suture between two plates in a continental collision context.

Kysyntävaihteluihin varautuminen metalliteollisuuden alihankintayrityksessä

Raportissa esitetään keinoja kysynnän vaihteluiden ehkäisemiseksi sekä vaihteluihin varautumiseksi metalliteollisuudessa alihankintayrityksessä. Keinot on jaoteltu sisäisiin ja ulkoisiin toimenpiteisiin. Sisäiset toimenpiteet on toteutettu yrityksen omassa tuotannossa ja niiden tarkoitus on kehittää valmistusprosesseja kokonaisuutena. Ulkoiset toimenpiteet on suunniteltu kehittämään kohdeyrityksen ja sen suurimman asiakkaan välistä yhteistyötä. Ratkaisukeinoja kehitettäessä raportissa tutustutaan prosessien merkitykseen toiminnan kuvaamisessa sekä ajan rooliin tilausohjautuvassa toiminnassa. Myös tilauksen kytkentäpisteen merkitystä toiminnan kehittämisessä pohditaan. Kysyntävaihteluiden perimmäisiä syitä analysoidaan ja esitellään toimintavaihtoehtoja kysyntävaihteluiden vähentämiseksi tai poistamiseksi. Kehitetyt toimenpiteet muodostavat kaksitasoisen ja kahdeksan pykäläisen ratkaisumallin. Ratkaisuista ulkoisia ovat toimintavastuiden uudelleenmäärittely, tilauskäytäntöjen kehittäminen, tiedon jakaminen sekä siirtyminen keskitettyihin toimitusratkaisuihin. Sisäiset ratkaisut ovat tuotantomuotojen uudelleenorganisointi, läpäisyajan parantaminen, resurssien tehokkaampi hyödyntäminen sekä prosessipohjaiset tuotannonohjausmenetelmät. Toimenpiteiden myötä kohdeyritys on tulevaisuudessa paremmin varautunut kohtaamaan vaihteluita kysynnässä. Yritys on sisäisesti joustavampi ja tehokkaampi ja omaa myös tehokkaita ulkoisia valmiuksia kysyntävaihteluiden varalle.

Comblike poly(a-alkyl g glutamate)s: computer simulation studies of an intermediate thermal phase.

Monte Carlo (MC) simulations have been used to study the structure of an intermediate thermal phase of poly(R-octadecyl ç,D-glutamate). This is a comblike poly(ç-peptide) able to adopt a biphasic structure that has been described as a layered arrangement of backbone helical rods immersed in a paraffinic pool of polymethylene side chains. Simulations were performed at two different temperatures (348 and 363 K), both of them above the melting point of the paraffinic phase, using the configurational bias MC algorithm. Results indicate that layers are constituted by a side-by-side packing of 17/5 helices. The organization of the interlayer paraffinic region is described in atomistic terms by examining the torsional angles and the end-to-end distances for the octadecyl side chains. Comparison with previously reported comblike poly(â-peptide)s revealed significant differences in the organization of the alkyl side chains.

Evaluacion termoquimica sobre la formacion de prehnita en las doleritas triasicas de EstopiÑan (Huesca, EspaÑa)

e ha realizado un estudio termodinámico sobre la formación de la prehnita en doleritas triásicas. A partir del diagrama establecido se propone que su formación es debida a una alteración hidrotermal, que ha afectado a las fracturas post-triásicas de la dolerita ya consolidada.

De vegetatione notulae, III

Synusie and association. Application to the therophytic Mediterranean communities. The Agropyro-Lygeetum (=Eremopyro-Lygeetum) of the Ebro Basin is a two-layered community. The aerian organs of the chamaephytic and therophytic synusies appears mosaic-like distributed, but the roots of chamaephytes forms a continuous layer under the roots of spring therophytes. The structure of other Mediterranean therophytic associations is similar.

Fraktiointikerrostuksen vaikutus paperin laatuun

Työn tavoitteena oli kehittää prosessia fraktioinnista monikerrosperälaatikolle painopaperilajeilla. Tarkoituksena oli selvittää koeajojen avulla sihti- ja pyörrepuhdistusfraktioinnin soveltuvuutta paperin kerrostuksen kannalta. Työssä vertailtiin keskenään fraktiointimenetelmiä ja niiden yhdistelmiä. Tehtävänä oli prosessikonseptin kehittäminen eri prosessikytkennöistä ja –ratkaisuista simuloinnin avulla. Kirjallisuusosassa tutustuttiin analysoiden kirjallisuusviitteiden perusteella massan fraktiointiin ja paperin kerrostamiseen sekä fraktiointikerrostetun rainan karakterisointiin. Tavoitteiden saavuttamiseksi esikokeena suoritettiin pilotkoeajo hienopaperimassalla, jossa tutkittiin pääasiassa fraktiointitulosta. Toinen koeajo suoritettiin LWC-paperilla, jossa koekonekonsepti oli optimaalisempi kerrostuksen kannalta ja fraktiointitulos voitiin linkittää paperin laatusuureisiin. LWC-koeajossa fraktioidulla massalla tehtiin laboratoriomittakaavassa monikerrosarkkimuottikokeita, joiden tuloksilla pyrittiin vahvistamaan koeajosta saatuja tuloksia ja fraktioinnnin potentialia. Prosessikonseptin kehittämiseksi rakennettiin seitsemän simulointimallia eri kytkennöistä. Malleja verrattiin keskenään täyteaine- ja kuitujakeiden fraktiointikyvyn perusteella. Koeajojen avulla selvitettiin fraktioinnin kannalta optimaaliset prosessimuuttujat. Fraktiointikerrostuksella parannettiin paperin z-suuntaista lujuutta ja etenkin pyörrepuhdistinfraktioinnilla pintojen sileyttä. Fraktiointikerrostuksella voitiin parantaa paperin täyteainejakaumaa. Kokeiden perusteella huomattiin, että kukin paperilaji tarvitsee erilaisen fraktiointijärjestelyn riippuen käytetystä massasta ja täyteaineesta.

Handling of TDM Connections with Cello Media Gateway

UMTS is a 3rd generation telecommunication system, which introduces new network architecture. The change in the network architecture introduces new logical network nodes and changes the role of existing nodes in the network. This architecture changes the current vertically specialized network into a horizontally layered structure. In practice, the layering means that different levels in network hierarchy are separated, and they communicate over well-specified interfaces. The Connectivity Layer, at the bottom of the UMTS network architecture, contains Media Gateways (MGW). The GSM radio access network and UMTS access network are connected to the connectivity network via a MGW. External networks, e.g. ISDN networks, are accessed via other MGWs. The user plane is transported across the connectivity network between/via MGWs. ATM network is used as the backbone in Ericsson’s UMTS core network release 2.0. The main goal of this thesis is to study how the MGW is used to bridge ATM and TDM networks. The Circuit Emulation Service (CES) for ATM is studied, as the conversion from TDM to ATM is made according it. The transportation is made using AAL2 and the issues that it has with voice traffic are studied. The implementation and usage of TDM switching service in MGW are described in detail.

Laminaatin toiminnallisten ominaisuuksien hallinta

Lattialaminaatti on kerrosrakenteinen levymateriaali. Tässä työssä tutkittiin laminaatin epäsymmetrisen kerrosrakenteen aiheuttamaa taipumusta käyristymiseen. Työn tavoitteena oli kehittää lattialaminaatin käyristymän hallintaan käytettävää taustapaperia niin, että käyristymää ei tapahtuisi tai käyristymä olisi lievästi alapintaa kohden heti puristuksen jälkeen ja säilyisi samanlaisena varastoinnissa. Kehityksessä huomioitiin taustan ulkonäkö. Taustapapereita valmistettiin sekä pilot- että tuotantomittakaavassa. Lisäksi työssä tutkittiin laminointiolosuhteiden vaikutusta lattialaminaatin käyristymään. Työn kirjallisuusosassa käsitellään lattialaminaatin valmistusta huomioiden ulkonäköön vaikuttavat tekijät sekä lattialaminaatin käyristymiseen vaikuttavia tekijöitä.Lattialaminaatin käyristymään vaikuttavat laminointiolosuhteet. Puulevyä vasten puristettavat kalvot kutistuvat laminoinnissa, erityisesti puristuslämpötilan kasvaessa. Laminaatin puristuksen jälkeinen käyristymä määräytyy lähinnä ylä- ja alapinnan kalvojen kutistuman erolla.Lattialaminaatin käyristymään varastoinnissa vaikuttaa ylä- ja alapinnan kalvojen dimensiostabiliteettikerroin. Yläpinnan kalvon dimensiostabiliteetti on huonompi kuin alapinnan, jolloin yläpinnan kalvo kutistuu enemmän kuivissa olosuhteissa käyristäen samalla laminaattia positiiviseen suuntaan.Taustapaperin ominaisuuksista merkittävimmin laminaatin käyristymään vaikuttaa kuituraaka-aine. Lattialaminaatin ulkonäköön vaikuttavat pinnassa olevat kuopat. Laminaatin taustan ulkonäköä voidaan parantaa lisäämällä taustapaperiin pehmitintä. Vääräntyyppisellä pehmittimellä menetetään taustan vastavetovoimaa.

Mikroaaltopahveihin käytettävien lainereiden kerroksellisuuden merkitys

Diplomityön tavoitteena oli selvittää millaisia mikroaaltopahveihin käytettävien lainerikartonkien tulisi olla ja mitä ominaisuuksia niiltä vaaditaan. Työ on jaettu kirjallisuusosaan ja kokeelliseen osaan. Kirjallisuusosassa esitellään nykyisin käytetyt aaltopahvin raaka-aineet, aaltoprofiilit ja aaltopahvin valmistusprosessi sekä raaka-aineiden ja valmiin aaltopahvin testausmenetelmät ja tärkeät ominaisuudet. Kokeellinen osa koostuu laboratoriokokeista, pilot-koeajoista ja aaltopahvin valmistuksesta. Kokeellisen osan laboratoriovaiheessa käytetty massa fraktioitiin lyhyeen ja pitkään fraktioon. Lyhyestä ja pitkästä fraktioista valmistettiin eri fraktio-osuuksilla yksi- ja kaksikerrosarkkeja. Laboratorioarkkien neliömassa-alue oli 70 - 125 g/m2. Lisäksi muuttujana oli tiheys. Laboratoriomittausten perusteella parhaimmat rakenteet valittiin ajettavaksi pilot-mittakaavan koekartonkikoneella. Koekoneella valmistetuista yksi- ja kaksikerroskartongeista valmistettiin tehdasmittakaavassa F-aaltopahvia ja saadut rakenneyhdistelmät testattiin. Koetulosten perusteella voidaan sanoa, että mikroaaltolainerille on olemassa optimaalinen rakenne, joka riippuu painotettavasta ominaisuudesta. Pintaominaisuuksien painottaminen johtaa erilaiseen rakenteeseen kuin lujuusominaisuuksien painottaminen. Myös lainerin käyttökohde (pinta- tai taustalaineri) johtaa erilaiseen optimaaliseen rakenteeseen.