Yhteistoiminnallinen ja yksilömerkityksinen palautevaikutus : substantiivinen teoria palautteesta varusmiesten kouluttajien toimintaympäristössä

Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa substantiivinen teoria palautteesta varusmiesten kouluttajien toimintaympäristössä. Tavoitteena oli kuvata, minkälaisessa palauteympäristössä varusmiesten kouluttaja työskentelee, miten siellä palaute esiintyy ja minkälainen käytännön teoria varusmiesten kouluttajien näkemyksistä voidaan muodostaa palautteesta heidän toimintaympäristössään. Tutkimuksessa haettiin vastausta siihen, mitkä käsitteet kuvaavat varusmiesten kouluttajien perusteella palautetta varusmieskoulutuksen palauteympäristössä, miten käsitteet suhtautuvat toisiinsa nähden ja minkälainen substantiivinen teoria muodostuu palautteesta varusmiesten kouluttajien toimintaympäristössä. Tutkimus on empiiriseen aineistoon perustuva, jossa on induktiivis-deduktiivisesti käytetty grounded theory -menetelmää straussilaisen suuntauksen periaattein. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 14 eri varusmiesten kouluttajaa teemahaastatteluin. Haastattelut toteutettiin ensin kahdella ryhmähaastattelulla. Saatua aineistoa hyödynnettiin siten, että aineiston analyysin ensimmäisessä vaiheessa avoimella koodauksella saatuja alakategorioita hyödynnettiin yksilöhaastattelurungon laatimisessa. Kaikkien haastattelujen litteroitu aineisto analysoitiin koodaamalla, muodostamalla alakategoriat, kategoriat ja yläkategoriat sekä tunnistamalla niiden väliset suhteet. Substantiivinen teoria kehittyi muodostuneen ydinkategorian ympärille yhdessä edellä mainittujen tekijöiden perusteella. Tutkimuksen tuloksena saatiin yläkategoriat Henkinen voima, Asennekapasiteetti, Palautteen kohtaaminen, Jokapäiväinen vaikuttaminen ja Yhteinen kehittyminen, jotka ovat substantiivi-sen teorian teoreettiset käsitteet. Käsitteiden välisten suhteiden perusteella muodostettiin ydinkategoria Yksilövoimainen ja yksilömerkityksinen palautevaikutus. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että palautevaikutus ulottuu laajalle varusmieskoulutuksen toimintaympäristössä ja että monilla tekijöillä on vaikutusta palautevaikutuksen toteutumiseen. Muodostetut teoreettiset käsitteet korostavat yksilöllisellä tasolla asenteen ja palautteen arvostamisen merkitystä palautevaikutuksen toteutumisessa tai toteutumattomuudessa. Yhteistoiminnallisella tasolla korostuu nimensä mukaisesti yhteinen toiminta eli palautevaikutuksen molemminpuolinen työ onnistumisen eteen. Tutkimuksen avulla saatua tietoa voidaan käyttää varusmiesten ja varusmiesten kouluttajien palautetoiminnan ja -osaamisen kehittämiseen sekä vastaamaan varusmiesyksiköiden haasteelliseen koulutustoimintaan ja palautekulttuuriin toimivien käytäntöjen jatkuvassa kehittämisessä.

Organisaatiokulttuuri Lieksan rajavartioasemalla ja Niiralan rajatarkastusasemalla

Organisaatiokulttuurin ymmärtäminen on tärkeää, mikäli haluamme ylipäätään toimia organisaation jäsenten kanssa. Rajavartiolaitos koostuu monista työyhteisöistä, joille jokaiselle on historiansa aikana muodostunut oma kulttuurinsa. Kulttuureissa voi olla keskenään paljon yhteistä, mutta tällaisen oletuksen tekeminen ilman tutkimusta on vain hatara arvaus. Tässä tutkimuksessa perehdytään kahden Rajavartiolaitoksen operatiivisen yksikön organisaatiokulttuureihin. Tutkimuksessa organisaatiokulttuurin teoriaa edustaa aiemmissa tutkimuksissa hyödynnetty ja tunnustettu Edgar H. Scheinin malli. Schein jakaa kulttuurin kolmeen tasoon, joista keskeisin on syvien perusoletusten taso. Pinnallisempia tasoja ovat arvot ja artefaktit. Kulttuurin tehtävät liittyvät organisaation sisäiseen yhdentymiseen sekä ulkoiseen sopeutumiseen ja säilymiseen. Tutkimuksessa on kaksi pääongelmaa: Millainen organisaatiokulttuuri Lieksan rajavartioasemalla on? ja Millainen organisaatiokulttuuri Niiralan rajatarkastusasemalla on? Yhdeksän alatutkimuskysymystä liittyvät kulttuurin tasoihin ja tehtäviin organisaatiossa sekä tutkittavien kulttuureiden eroihin ja samankaltaisuuksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu organisaatiokulttuurin, tutkimusongelmien ja tutkittavien organisaatioiden ympärille. Tutkimusaineisto on kerätty internet-pohjaisella lomakekyselyllä sekä teemahaastatteluilla. Aineiston keräämisessä on käytetty aiemmissa tutkimuksissa kehitettyjä malleja. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus on laadullinen. Tutkimuksen keskeisimmät johtopäätökset liittyvät Scheinin määrittämiin kulttuurin syviin perusoletuksiin. Yksiköiden jäsenet näkevät suhteensa luontoon olevan sopusointuisen ja hallitsevan välimaastossa, ihmisluonnon he näkevät mukautumiskykyisenä. Yksiköissä totuus ratkaistaan sopimuksellisesti tai autoritäärisesti. Yhteisön edut painavat yksilön etuja enemmän, mutta yksilöä arvostetaan ja kannustetaan. Työaika on suunnitelmallista työn tekemiseen varattua aikaa. Työskentelytiloiltaan yksiköt ovat erilaisia tehtäviensä vuoksi. Yksiköiden kulttuurierot liittyivät pääasiassa erilaisiin työtehtäviin. Molempien yksiköiden ja niiden jäsenten arvot olivat samansuuntaisia Rajavartiolaitoksen strategisten arvojen kanssa. Jatkotutkimusmahdollisuuksina esitettiin laajempaa kulttuuritutkimusta Rajavartiolaitoksessa sekä nyt löydettyjen kulttuureiden alta mahdollisesti löytyvien osakulttuurien selvittämistä. Scheinin kulttuurimallin todettiin olevan pääosin toimiva tämänkaltaisessa organisaatiokulttuurin tutkimuksessa.

Kirkko turvapaikkana: tutkimus kirkon yhteiskunnallista toimijuutta koskevasta keskustelusta

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee keskustelua, joka on syntynyt Suomen ev.lut. kir-kon edustajien osallistuttua karkotuspäätösten saaneiden turvapaikanhakijoiden auttami-seen. Keskustelua kantavana teemana on kirkon yhteiskunnallinen toimijuus. Tutkiel¬man teoreettisena viitekehyksenä toimii uskontososiologinen näkökulma, joka tutkii uskonnon ja yhteiskunnan suhteita. Keskustelun merkityksenantoja jäljittävinä työka-luina olen käyttänyt diskurssianalyysiä sekä teoriaa pyhästä. Kieli ilmaisee sen takana olevia sosiaalisia toimintoja sekä ilmentää vallitsevan kulttuu¬rin ja yhteiskunnan arvoja ja normeja. Tässä työssä keskustelua ja erilaisia merkityksenan¬toja on analysoitu haastattelemalla turvapaikkatyöhön osallistunutta Tu¬run Mikaelinseurakunnan kirkkoherraa sekä Lounais-Suomen ulkomaalaisyksikön komisa-riota. Olen myös analysoinut Mikaelinseurakunnan ja kirkkoherran saamia palaut¬teita, joita on yhteensä 24 kappaletta. Lisäksi aineistoon kuuluu suomi24.fi sekä uskojaelama.net -sivustoilta keräämääni neljä viestiketjua, joissa käydään keskustelua kirkon roolista turvapaikan tarjoajana. Aineistossa toistuvat teemat ovat antaneet mahdolli¬suuden paikantaa erilaisia näkemyksiä. Olen jäljittänyt aineistosta neljä näkemyk¬sellistä kategoriaa, jotka hahmottuvat osaksi kahta laajempaa diskurssia turvapai¬kanhakijoista ja kirkosta. Lisäksi näiden diskurssien pohjalta olen paikantanut erilaisia maailmankuvallisia elementtejä sekä pyhäkäsityksiä, joihin erilaiset näkemyk¬set nojaavat. Paikantamani näkemykset kytkeytyvät teemoihin auttamisesta, autettavista, tottelemattomuu¬desta sekä kirkon tehtävästä. Näkökulmista on nähtävissä kahtiajakoi-suutta, joiden kautta näkemykset muodostavat turvapaikanhakijoista ja kirkosta haas¬teen sekä mahdollisuuden diskurssin. Myös pyhäkäsitykset, jotka vaikuttavat erilaisten näkemysten takana, jakautuvat kahteen leiriin. Toisaalta on pyhä, joka koostuu kristilli-sen sanoman mukaisista asioista, toisaalta maallinen pyhä, jossa esim. olemassa olevat lait ja oikeusjärjestelmä nähdään yhteiskuntaa erehtymättömästi suojaavina. Kirkon edustajien toimista syntyneessä keskustelussa eriäviä näkökulmia on syntynyt niin kirkkoon kuuluvien sekä kuulumattomien välille kuin kirkon sisälläkin. Erilaiset kannat, tulkinnat ja merkityksenannot kumpuavat erilaisista maailmankuvallisista elemen¬teistä ja pyhäkäsityksistä. Ihmiset ja yhteisöt omaavat erilaisia identiteettejä ja pienoismaailmankuvia, joiden läpi kutkin tahot hahmottavat ympäröivän todellisuuden ilmiöitä.

Oralismin uhrit. Diskurssianalyysi viittomakielisten kuurojen lapsuus- ja nuoruusajasta kokemuskertomusten valossa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen viittomakielisten kuurojen kokemuskertomuksia oralismin aikakautena eli aikakautena, jolloin viittomakielen käyttö oli kuurojenkouluissa kielletty. Tutkimuksessani tuon esille, miten kertojat tulkitsevat oralismin aikaa tämän päivän valossa ja mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia haastateltavien kertomuksista löytyy. Selvitän myös, miten kollektiiviset kokemukset näkyvät kuurojen elämässä nykyään. Myös aineistoni ja kuurojen kirjallisen historian yhtymäkohdat ja eroavuudet ovat kiinnostukseni kohteena. Lisäksi selvitän, miten käsitykset oralismin ajasta muuttuivat sen mukaan, mitä nuoremmista kertojista oli kyse. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu pääasiassa haastattelujen avulla ja haastattelutilanteita havainnoimalla. Haastateltavina oli kymmenen (10) viittomakielistä kuuroa, jotka olivat syntyneet 1920-60-luvuilla. Aineiston analyysimenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Haastatteluaineistosta poimin ensin seuraavat teemat: koulumuistot, perhe ja koti, kuurojen yhteisö ja kulttuuri, kieli sekä identiteetin muodostuminen ja itsenäistyminen. Näiden pohjalta rakensin neljä diskurssia: Uhri-, uhma-, yhteisöllisyys- ja yhteiskunnallinen diskurssi. Luvut 3 ja 4 rakentuvat valitsemistani teemoista siten, että teoria osuutta seuraa välittömästi haastatteluaineistostani löytyneet vastaavat teemat. Teoria ja aineistoni etenevätkin teemoista toiseen vuoropuhelunomaisesti. Tästä johtuen jo näissä luvuissa näkyy myös aineiston analyysiä. Uhridiskurssi nousi aineistossa voimakkaimmin esille. Kertojat olivat alistetussa asemassa. Erityisesti persoonaltaan vahvimmat kertojat asettuivat vähitellen kapinoimaan ja puolustamaan arempia koulutovereitaan (uhmadiskurssi). Kertojat kokivat kuurojen yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana taistelussa valtaapitäviä vastaan. Kouluajan päätyttyä kuurojenyhdistyksistä muodostui yhteisöllisyyttä ja omaa identiteettiä ylläpitävä turvaverkko (yhteisöllisyysdiskurssi). Käsitykseni mukaan kaikki edellä mainitut diskurssit ovat yhteiskunnallisen diskurssin seurausta, sillä valtaapitävät toimivat oralismin aikaisia lakeja ja normeja noudattaen. Aineistoni perusteella oralismin ja viittomakielisen ajan välissä oli myös sukupolvi, jota nimitän murrosvaiheen sukupolveksi.

Käyttöpääoman mittaaminen ja hallinta valmistavassa teollisuusyrityksessä

Diplomityön päätavoitteena on vapauttaa pääomaa kohdeyrityksen käyttöpääoman komponenteista tuottavia investointeja varten. Tutkimus on toteutettu konstruktiivisena case-tutkimuksena. Aineistona on tieteellisen kirjallisuuden lisäksi käytetty tilinpäätösraportteja, tuotannossa käytettävien komponenttien ja valmistettavien tuotteiden tuote- ja tuoteryhmäkohtaisia tietoja sekä yrityksen avainhenkilöiden haastatteluja. Kysynnän epävarmuus ja liiketoiminnan kausiluonteisuus aiheuttavat vaihteluita yrityksen käyttöpääomatarpeeseen, ja näihin vaihteluihin yrityksen tulisi kyetä vastaamaan. Työn tuloksia ovat käyttöpääoman ennuste- ja optimimittaristot sekä 16 yritykselle räätälöityä käyttöpääoman hallinnan keinoa. Keinoja ovat muun muassa tilauspisteiden jatkuva päivittäminen ja tiiviimpi toimittajayhteistyö. Mittaaminen, optimitason määrittäminen ja hallintakeinojen määritys ja toteutus muodostavat käyttöpääoman hallinnan syklin, jonka tulisi toistua käyttöpääoman hallinnassa. Käyttöpääomasta vapautunut pääoma tulee sijoittaa yrityksen tuottaviin investointeihin. Investointien myötä yrityksen kannattavuus ja maksuvalmius paranevat. Tulevaisuudessa, parantuneen maksuvalmiuden myötä on käyttöpääoman hallinnan strategia määritettävä uudelleen.

Sanelua vai vuorovaikutusta? - Soteva, Karelia ja Porin Konepajan sotakorvaustuotanto 1944–1952

Tämän tutkimuksen aiheena on yksittäisen metalliteollisuusyrityksen asema sotakorvaustuotannossa sekä kanssakäyminen Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan (Soteva) ja Neuvostoliiton sotakorvauksista vastaavan valtuuston eli ”Karelian” kanssa. Sotevalla oli asetuksin määrätty valta sotakorvausten järjestämisessä ja tarvittaessa valtuudet puuttua teollisuuslaitosten tuotantoon sekä yrityssalaisuuksiksi katsottaviin seikkoihin.Karelian mittavat oikeudet nojautuivat puolestaan rauhansopimukseen. Tutkimuksen pääkysymyksenä on, kuinka paljon yritys sai päättää sotakorvaustuotannostaan ja mitkä seikat siihen vaikuttivat. Esimerkkinä toimii Rosenlew-yhtiöön kuulunut Porin Konepaja Oy. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa päälähteenä on käytetty Porin Konepajan sekä Sotevan välistä laajaa kirjeenvaihtoa ja yrityksen vuosikertomuksia sekä Lars Holmströmin Porin Konepajalle sijoittuvaa yrityksen sotakorvaustuotantoa käsittelevää muistelmateosta. Lähteitä lähestytään laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Sotakorvausurakasta suoriutuminen edellytti toimijoiden välistä luottamusta sekä yhteistyötä. Sotevalla oli vaikeuksia teollisuuskentän kapasiteetin tuntemisessa ja tuotantoa pyrittiin sijoittamaan suurempiin yrityksiin, joihin se myös luotti. Suuremmille yrityksille annettiin myös verrattain tasavertainen neuvotteluasema tuotantoon liittyvissä kysymyksissä. Myös valmistettavalla tuotteella oli vaikutusta. Tutkimuksessa perehdytään tarkemmin myös Sotevan ja teollisuuslaitosten yhteistyöhön, johon vaikutti esimerkiksi se, että teollisuuskenttä piti ideologisesti kiinni normaalin kaupankäynnin periaatteista, joita ei voitu valtion näkökulmasta sotakorvauksissa soveltaa. Sotevan kankea byrokratia sekä hinnoittelu koettiin ongelmallisiksi. Kanssakäymiseen vaikutti merkittävästi myös Neuvostoliiton vastaanottajataho Karelia, jolla oli myös omat valtuutensa ja agendansa puuttua teollisuuslaitosten toimintaan. Erittäin tiukka laadunvalvonta on melko usein yleistetty poliittiseksi painostuskeinoksi, mutta ainakin Porin Konepajan tapauksessa kyseessä oli eri tavoitteet. Tutkimuksessa avataan myös tuotantolaitoksen keinoja vaikuttaa vastaanottajatahoon ja keskinäiseen luottamukseen. Viime vuosikymmeninä on purettu sotakorvausten myyttiä, eli aikanaan poliittisesti värittynyttä uskomusta siitä, että sotakorvaukset loivat Suomen metalliteollisuuden.Tässä tutkimuksessa sivutaan myös yksittäisen yrityksen hyötynäkökulmaa käsittelemällä sotakorvausten ja Sotevan avulla saavutettuja etuja. Sodanjälkeisessä tilanteessatärkeyslistalla ensisijaiseen sotakorvaustuotantoon osallistuminen voidaan katsoa hyödyttäneen yrityksiä. Tuotannon kehittäminen ei olisi ollut mahdollista ilman Sotevanmyöntämiä hankintalisenssejä ja luottoa. Samanaikaisesti Soteva tarvitsi motivoituneitayrityksiä sotakorvauksista suoriutumiseen, mikä osittain hillitsi suoranaisten mahtikäs kyjen antamista.

Ammattiliittojen rakenteen sekä muiden instituutioiden vaikutus kansalliseen kilpailukykyyn

This thesis examines the impact of structural characteristics of wage bargaining and unemployment insurance system of trade and labour unions and governmental institutions on national competitiveness. In addition, the effect currency union has on these factors is evaluated. The analysis is conducted on 17 EU- and ETA-countries through panel data regression. The results indicate that able governmental institutions enhance national competitiveness significantly and without exceptions. The competitive benefits of wage bargaining peak when wages are negotiated decentralized, above all when the country is a member of the Eurozone. This can be explained with the reduced capability of Eurozone governments to conduct efficient income policies in coordinated wage bargaining structure, since it lacks the means to exploit monetary policies which are exercised by a politically independent central bank.

Maakaasu Suomen ja Liettuan energiastrategioissa

Euroopan unionin valtioiden energiaturvallisuus on kohdannut uudenlaisia uhkia ja mahdollisuuksia 2000-luvulla. Vuosina 2006 ja 2009 Itä-Euroopan venäläisestä maakaasusta riippuvaiset valtiot kärsivät lyhytkestoista toimitushäiriöistä Venäjän ja Ukrainan välisten maakaasukiistojen aikana. Vuonna 2014 pelko maakaasun hyödyntämisestä osana poliittisten päämäärien tavoittelua kasvoi entisestään Venäjän liitettyä Krim itseensä. Toisaalta liuskekaasu ja nesteytetyn maakaasun kuljetukset ovat johtamassa uudenlaisten maailmanlaajuisten maakaasumarkkinoiden syntyyn, mikä mahdollistaa erilaisia ratkaisuja valtioiden maakaasuhuoltovarmuuden parantamiseksi. Liettuan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on päättymässä vuoden 2015 aikana samalla kun kaikki Suomen tuoma maakaasu tulee edelleen Venäjältä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen ja Liettuan energiastrategioiden eroavaisuuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä sekä selvittää syitä niiden taustalla. Tutkimusongelmaa lähestytään uusklassisen realismin näkökulmasta soveltamalla resurssihyödyntämismallia energiaturvallisuuteen. Tutkielma on toteutettu vertailevana tapaustutkimuksena ja luonteeltaan se on laadullinen. Analyysitapana tutkielmassa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa käytetään Suomen ja Liettuan vuosien 2013 ja 2012 kansallisia energiastrategioita sekä Euroopan komission arvioita ja raportteja jäsenvaltioista. Uusklassisen realismin resurssihyödyntämismalli esittää, että valtioiden valitsemiin strategioihin vaikuttavat kansainvälinen järjestelmä sekä valtioiden päättäjien käsitykset muista valtioista. Tarkastelun kohteeksi tutkielmassa valikoituivat Suomen ja Liettuan haavoittuvuudet maakaasun toimitushäiriöille sekä uhka joutua energia-aseen kohteeksi. Keskeisimmät erot valtioiden välillä haavoittuvuuden osalta liittyvät varmuusjärjestelyjen riittävyyteen, maakaasun osuuteen energiankulutuksessa sekä kauttakulkuvaltioiden olemassa oloon maakaasuverkostoissa. Venäjän energia-aseeseen liittyvän uhkan taustalla keskeiset erot Suomen ja Liettuan välillä liittyvät aikaisempaan historiaan ja toimitushäiriöihin sekä Venäjän etupiiriajatteluun ja pyrkimyksiin säilyttää vaikutusvalta Euroopan unionin alueella. Sovelletun teorian näkökulmasta korkean haavoittuvuuden ja uhkakuvakäsityksien seurauksena Liettua on pyrkinyt monipuolistamaan maakaasun toimittajiaan tiiviissä aikataulussa. Päinvastaisessa tilanteessa oleva Suomi sen sijaan on pidättäytynyt merkittävistä ponnistuksista energiaturvallisuuden parantamiseksi.

Työntekijöiden ulospäin suuntautuvan sähköisen viestinnän tekninen valvonta – huomioon otettavat työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet

Tutkielman aiheena on työntekijöiden sähköisen viestinnän tekninen valvonta. Tutkielma koostuu yleisestä osasta ja erityisestä osasta. Yleisessä osassa selvitän työntekijöiden ja työnantajan oikeuksia ja velvollisuuksia sähköisen viestinnän valvonnassa. Erityisessä osassa käsittelen ulospäin suuntautuvan sähköisen viestinnän rajoja ja mahdollisuuksia. Tutkimus on työ- ja informaatio-oikeudellinen. Tutkimus on tehty toimeksiantona yritykselle. Tutkimuksen tarkoituksena on yhtäältä selvittää ja pohtia työntekijöiden sähköisen viestinnän valvontaan liittyviä perusoikeusvaikutuksia sekä laajemminkin työnantajan ja työntekijän oikeuksia ja velvollisuuksia. Toisaalta tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on työntekijöiden sähköisen viestinnän valvontaan liittyvän lainsäädännön tila tällä hetkellä. Tutkimus on oikeusdogmaattinen ja sisältää käytännöllistä lainoppia tulkintasuositusten ja liiteohjeiden muodossa sekä myös de lege ferenda -suosituksia. Keskeisimpänä tutkimustuloksena on se, että sähköistä viestintää koskeva lainsäädäntö on edelleenkin viime vuosina toteutetuista lainsäädäntöuudistuksista huolimatta osin epäselvää ja vaikeasti ymmärrettävää. Lainsäädännössä on myös selkeitä virheellisiä viittauksia ja puutteita. Lainsäätäjän tulisikin kiinnittää näihin puutteisiin huomiota. Lainsäädännön epäselvyyden vuoksi maallikkotyönantajan tulisi kääntyä lainopillisen asiantuntijan puoleen suunnitellessaan ja ottaessaan käyttöön sähköiseen viestintään liittyviä valvontatoimenpiteitä välttyäkseen rikosoikeudellisilta seuraamuksilta. Vaikka Lex Nokian säätäminen aiheutti työntekijöissä vastustusta työnantajien suorittamaa valvontaa kohtaan, työnantajan oikeus valvoa työntekijöiden luottamuksellista viestintää on loppujen lopuksi erittäin rajallinen. Välitystietoja voidaan käsitellä vain laissa säädetyissä poikkeustapauksissa. Viestien sisältöä voidaan valvoa vain tietoturvaan liittyvissä laissa säädetyissä poikkeustapauksissa.

Osaamisen johtaminen ja kehittäminen asiantuntijaorganisaatiossa

Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena on tutkia osaamisen johtamista asiantuntijaorganisaatiossa. Kohdeyrityksenä tässä tutkimuksessa on Nordea Pankki Suomi Oyj:n pääkaupunkiseudun Private Banking yksikön sijoitusjohtajat ja heidän lähiesimiehet. Tutkimuksessa selvitetään miten osaaminen ymmärretään organisaatiossa ja kenellä on vastuu asiantuntijan osaamisesta ja sen kehittämisestä. Teoreettinen tarkastelu pohjautuu kolmeen keskeiseen käsitteeseen: osaamiseen, osaamisen johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Empiirinen aineisto kerättiin henkilöhaastatteluiden avulla. Asiantuntijan osaaminen on laajojen kokonaisuuksien hallintaa ja kykyä sopeutua vallitseviin tilanteisiin. Osaaminen voidaan määritelmällisesti jakaa substanssi-osaamiseen ja asiakasosaamiseen sekä kykyyn hallita suhdeverkostoa. Osaamisen johtaminen nähdään keskeisenä osana esimiehen työtä. Esimiesten pitäisi pystyä kartoittamaan asiantuntijoidensa osaamistaso ja mahdolliset puutteet sekä luomaan kehityssuunnitelma yhdessä asiantuntijan kanssa. Vastuu osaamista on asiantuntijalla itsellään. Osaamista ja oppimista tuetaan yrityksessä monin eri tavoin. Kursseja ja koulutusta järjestetään riittävästi. Organisaation ulkopuolisia koulutusmahdollisuuksia toivottiin enemmän. Organisaation kilpailukyvyn kannalta on oleellista ymmärtää millaista osaamista organisaatioissa tarvitaan tulevaisuudessa. Osaamiskartoituksen ja kehityskeskusteluiden jälkeen yrityksen johdon ja muiden esimiesten tulisi pohtia millaista koulutusta organisaation työntekijöille tulisi tarjota, että tulevaisuuden osaamisvaateet saadaan täytettyä.

Yritysten yhteiskuntavastuun ja taloudellisen suorituskyvyn välinen yhteys: Helsingin pörssin listayhtiöt vuosilta 2009–2012

Yritysten yhteiskuntavastuuraportointi on yleistynyt nopeasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tilikaudesta 2017 alkaen yhteiskuntavastuuraportointi muuttuu pakolliseksi suurille yrityksille sekä yleisen edun kannalta merkittäville tahoille. Tutkielman tekohetkellä yhteiskuntavastuuraportointi ei kuitenkaan vielä ole pakollista yrityksille, mutta moni yritys raportoi vapaaehtoisesti yhteiskuntavastuuasioistaan. Yhteiskuntavastuuraportointi tai yhteiskuntavastuuasioihin sitoutuminen aiheuttaa kustannuksia yritykselle, mutta oletettavasti siitä on myös taloudellista hyötyä, sillä moni yritys raportoi yhteiskuntavastuullisuudestaan ja yrityksien perimmäinen tavoite on kuitenkin voiton maksimointi. Tässä tutkielmassa yritetään saada selvyyttä siihen, millainen yhteys yritysten yhteiskuntavastuun ja taloudellisen suoriutumisen välillä vallitsee, jos yhteyttä ylipäätään on olemassa. Aikaisemmat tutkimukset aiheesta ovat ristiriitaisia. Tutkielman teoria koostuu sidosryhmä- ja legitimaatioteorioista sekä aikaisemmista tutkimuksista. Tässä tutkielmassa replikoitiin aikaisempia tutkimuksia, niissä käytettyjä mittareita ja testattiin hypoteeseja suomalaisessa kontekstissa. Tutkimuspopulaatio koostui 75 Helsingin pörssin listayhtiöstä vuosina 2009–2012. Tutkimusyritysten yhteiskuntavastuuraportointi analysoitiin neljältä vuodelta ja yritykset jaettiin tämän perusteella luokkiin. Luokkajako toimi tutkimuksessa yritysten yhteiskuntavastuun mittarina. Yritysten taloudellisen suorituskyvyn mittareina käytettiin yritysten ROA ja ROE -tunnuslukuja sekä nettovelkaantumisastetta. Toimiala ja yrityskoko toimivat tutkimuksessa kontrollimuuttujina. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin menetelmin paneeliregressioanalyysillä käyttämällä EViews-tilasto-ohjelmaa. Tutkimuksessa muodostettiin yhteensä kuusi paneeliregressiomallia. Paneeliregressiomallien tulosten perusteella havaittiin, että yritysten yhteiskuntavastuun ja taloudellisen suoriutumisen välinen yhteys on positiivinen. Toisin sanoen yhteiskuntavastuulliset yritykset ovat taloudellisesti kannattavampia kuin yritykset, jotka eivät ole yhteiskuntavastuullisia. Tutkimuksessa havaittiin myös, että yritykset, jotka raportoivat yhteiskuntavastuustaan GRI-standardiston mukaan olivat kaikista kannattavimpia verrattuna yrityksiin, jotka raportoivat vain lakisääteiset tiedot yhteiskuntavastuustaan tai vain yhdestä vastuun alueesta. Tulokset ovat linjassa suurimman osan aikaisempien tutkimusten kanssa. Tämä tutkielma siis täydentää aikaisempaa kirjallisuutta ja vahvistaa näkemystä siitä, että yhteys yritysten yhteiskuntavastuun ja taloudellisen suorituskyvyn välillä on olemassa ja se on pitkällä aikavälillä todennäköisesti positiivinen.

Sähköposti johtamisvälineenä, käyttö ja esimieheltä vaadittavat kompetenssit hajautuneessa työssä

Viestintä- ja tietoteknologian kehittyminen on muuttanut työnteon perinteisiä muotoja. Hajautettu työ on lisääntynyt organisaatioissa. Sähköpostin käyttö on kasvattanut esimiesten mahdollisuuksia liikkuvan työn ja etätyön tekemiselle. Sähköisen viestintävälineen, kuten sähköpostin välityksellä tapahtuva johtaminen on yleistynyt jatkuvasti ja esimies pystyy hoitamaan esimiestehtäviään usein myös sähköpostin välityksellä. Sähköpostijohtamista käytetään, vaikka työskennellään samassa toimitilassa. Johtaminen sähköpostin välityksellä vaatii esimieheltä erilaisia kompetensseja ja osaamista sekä taitoja kuin perinteinen työ. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää sähköisten viestintävälineiden välityksellä tapahtuvaa johtamista. Tutkielman viitekehyksessä perehdytään ensin sähköpostiin viestintävälineenä. Toiseksi kuvataan hajautettua työtä, esimiehen kompetensseja ja sähköpostijohtamista. Päätutkimuskysymys on: Miten sähköpostia käytetään johtamisvälineenä hajautuneessa työssä? Tutkimuksen alakysymykset ovat: Millaisiin johtamistilanteisiin sähköpostin käyttö liittyy? ja Millaisia johtamiskompetensseja sähköposti vaatii esimieheltä? Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena ja analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu teemahaastatteluista, joissa haastateltiin sähköpostia esimiestehtävissään käyttäviä esimiehiä. Tutkimustulosten perusteella sähköpostia pidettiin tehokkaana, helppokäyttöisenä ja nopeana viestintävälineenä. Sähköpostijohtamista käytetään tiedon jakamisessa ja työtehtävien täsmentämisessä. Sähköposti koettiin välitöntä reagointia vaativissa tilanteissa kuitenkin hitaaksi viestintävälineeksi. Näissä tilanteissa esimiehet käyttivät ennemmin pikaviestinsovelluksia. Esimiesten kompetensseista korostui kiinnostus sekä teknologian käyttöä että osaamisenkehittämistä kohtaan. Sähköisten viestintävälineiden rinnalle esimiehet kokivat tarvitsevansa myös kasvokkain tapahtuvaa johtamista. Tämän tutkimuksen mukaan sähköpostijohtamisella, ei täysin voida korvata kasvokkain tapahtuvaa johtamista. Tutkimustulosten joukosta nousi esille havainto, jossa esimiehet eivät aina kokeneet sähköisten viestintävälineiden välityksellä tapahtuvaa vuorovaikutusta johtamiseksi.

Sopeutumattomien opetuksen tyttöjen sosiaaliset suhteet vertaisiinsa ja opettajiin alakoulussa.

Luokkamuotoista erityisopetusta järjestetään oppilaille, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia ja, joiden opetusta ei pystytä yleisopetuksen opetusryhmässä järjestämään. Oppilailla, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia, haasteita aiheuttavat niin sosiaaliset kuin emotionaaliset vaikeudet. Näiden ilmenemismuotoja voivat olla mm. haasteet sosiaalisissa suhteissa vertaisten tai koulun aikuisten, opettajien, kanssa, vaikeudet luoda ja ylläpitää ystävyyssuhteita tai yleensä mielekkäitä vuorovaikutussuhteita vertaisiin, itsehillinnän ja impulsiivisuuden haasteet sekä sosiaalisten tilanteiden tulkinnat. Tyttöjen kulttuuri eroaa poikien kulttuurista ja heille asetetaan erilaisia sosiaalisia odotuksia ja tavoitteita kuin pojille. Kilttien ja hiljaisten tyttöjen rooli istuu vahvasti nyky-yhteiskunnassakin. Tytöt edustavat sopeutumattomien opetuksessa selkeää vähemmistöä. Vuonna 2011 Tilastokeskuksen tilaston mukaan tyttöjä oli peruskoulun vuosiluokkien 1-9 luokkamuotoisessa erityisopetuksessa tunne-elämän häiriön tai sosiaalisen sopeutumattomuuden vuoksi vain 6,5 % (Tilastokeskus, tilastoja). Tässä tutkimuksessa on puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin haluttu selvittää sopeutumattomien opetuksen tyttöjen käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisista suhteistaan vertaisiin ja opettajiin koulussa. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on analysoitu teemojen mukaan. Tutkimuksessa on käytetty harkinnanvaraista tutkimusjoukon valintaa ja se on toteutettu eräässä Varsinais-Suomen keskisuuren kaupungin keskitetyn palvelun koulussa (ent. erityiskoulu) sopeutumattomille oppilaille. Tutkimukseen osallistuneet ovat 11-12-vuotiaita ja saaneet itse päättää osallistumisestaan, vaikka huoltajien lupa tutkimuksen tekoon on myös erikseen pyydetty. Tutkija on tyttötutkimuksellaan antaa äänen tytöille itselleen ja heidän käsityksilleen sosiaalisista suhteistaan koulussa. Tutkimustulokset osoittavat tyttöjen onnistuneen solmimaan niin kaveruus- kuin ystävyyssuhteitakin koulussa. Luodut ystävyyssuhteet ovat pääasiallisesti tyttöjen välisiä eivätkä ne ole ristiriidattomia, vaikka ovatkin haastateltujen mukaan pitkäikäisiä. Tyttöjen suhteet myös opettajiin ovat pääasiassa positiivisia. Turvallinen ja empaattinen aikuinen mahdollistaa sen, että tytöt tulevat kuulluiksi, mutta myös sen, että he voivat keskittyä opiskeluunsa koulupäivien aikana.

Kulttuurikasvatus peruskoulun opetussuunnitelmien perusteissa. Tarkastelussa opetussuunnitelmat vuosilta 2004 ja 2014.

Tutkimuksen aiheena oli kulttuurikasvatus peruskoulun opetussuunnitelmien perusteissa. Tutkimuksessa vertailtiin vuosina 2004 ja 2014 ilmestyneitä opetussuunnitelmia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten kulttuurikasvatus näyttäytyy opetussuunnitelmissa: millaiset arvot ohjaavat kulttuurikasvatuksen suunnittelua, ja millaisiin sisältöalueisiin se jakautuu. Voimassaolevaa ja pian käyttöönotettavaa opetussuunnitelmaa vertailemalla pyrittiin tuomaan esiin, minkälaisia muutoksia peruskoulun kulttuurikasvatuksessa on tapahtumassa. Tutkimuskysymykset olivat: Miten kulttuurikasvatuksen tehtävät painottuvat opetussuunnitelmissa, millaisia muutoksia opetussuunnitelmien kulttuurikasvatuksessa on tapahtunut, sekä mitä hyötyä koulun kulttuurikasvatuksesta ajatellaan olevan yksilölle ja yhteisölle. Tutkimus oli laadullinen ja tutkimusmetodina käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimusaineistona käytettiin Opetushallituksen julkaisemia virallisia peruskoulun opetussuunnitelman perusteita. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin kulttuuri-identiteetin rakentumista koskevaa kirjallisuutta. Kulttuurikasvatusta ei ole tutkimuskirjallisuudessa määritelty selkeästi. Tässä tutkimuksessa kulttuurikasvatuksen tehtäviksi määriteltiin perinteiden ja tapojen siirto, moninaisuuskasvatus, sekä eettinen ja esteettinen kasvatus. Tutkimustulokset osoittivat että kulttuurikasvatus on opetussuunnitelmissa nähty ikäkausittain etenevänä tavoitteellisena toimintana. Kulttuurikasvatuksen tehtäviä esiintyy sekä opetussuunnitelmien yleisissä osioissa että oppiainejakoisissa osioissa läpäisyperiaatteella. Perinteiden ja tapojen siirto sekä moninaisuuskasvatus painottuvat kieli- ja viestintäopintoihin, yhteiskunnallisiin aineisiin ja taide- ja taitoaineisiin. Eettinen ja esteettinen kasvatus painottuvat taide- ja taitoaineisiin sekä matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin. Keskeisimmät muutokset tarkasteltavien opetussuunnitelmien välillä olivat media- ja teknologiakasvatuksen, kestävään tulevaisuuteen tähtäävän toiminnan ja eettisen moninaisuuskasvatuksen painotusten lisääntyminen uudessa opetussuunnitelmassa. Uusi opetussuunnitelma sekä peilaa yhteiskunnan arvoja että pyrkii uudistamaan niitä. Opetussuunnitelman kulttuurikasvatuksella tuetaan sekä yksilöllisen että yhteisöllisen kulttuuri-identiteetin rakentumista.

Omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamisesta, kun perheenjäsen saa aikuisena traumaattisen aivovamman

Tutkimuksella selvitettiin omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamista silloin, kun aikuinen perheenjäsen saa traumaattisen aivovamman. Tutkimuskysymysten avulla kartoitettiin omaisten kokemuksia siitä, miten perheenjäsenen vammautuminen vaikuttaa heidän elämäänsä, millaista sosiaalista tukea he saivat ja millaista olisivat vielä tarvinneet muuttuneeseen elämäntilanteeseensa sekä mikä oli saadun tuen merkitys. Tämän lisäksi kartoitettiin näiden omaisten sosiaaliseen tukeen liittyviä toivomuksia ja heiltä kysyttiin myös elämänohjeita samaan tilanteeseen joutuville omaisille. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimusta varten haastateltiin kaiken kaikkiaan yksitoista omaista, joiden perheenjäsen oli saanut aikuisena traumaattisen aivovamman. Tutkimuksessa käytetään käsitteitä perheenjäsen, omainen tai läheinen viittaamaan vammautuneen omaan aikuiseen perheen jäseneen tai lähisukulaiseen, joka voi siis olla aviopuoliso, avopuoliso, sisarus, hänen oma aikuinen lapsensa, toinen vanhemmista tai isovanhemmista. Sosiaalisen tuen muodot jaettiin henkiseen, tiedolliseen ja käytännön tukeen. Perheenjäsenen saadessa aikuisena traumaattisen aivovamman muuttuu samalla myös hänen omaistensa elämä varsin pysyvästi ja kokonaisvaltaisesti. Myös he käyvät tällöin läpi oman henkilökohtaisen kriisin tilanteensa tasapainottamiseksi. Perheenjäsenen vammautumisella on omat vaikutuksensa omaisten terveyteen, perheen rooleihin ja arjentoimintoihin, ystävyyssuhteisiin sekä ympäristönsuhtautumiseen. Sosiaalisen tuen muodoista tarvitsivat omaiset erityisesti henkistä ja tiedollista tukea. Henkistä tukea saatiin parhaiten läheisiltä, vertaisilta sekä vaihtelevasti sairaaloiden henkilökunnalta. Omaisten hyvä huomiointi kuntoutuksessa koettiin myös merkittävänä sosiaalisena tukena. Näiden lisäksi omaiset kokivat tarpeellisena työyhteisöltä saadun tuen ja yllätyksellinen tuki muistettiin vielä vuosienkin jälkeen. Tiedollista tukea saatiin parhaiten kuntoutuspuolen henkilökunnalta sekä Aivovammaliitolta. Käytännön tuen tarve oli heillä varsin vähäistä ja se kohdentui lähinnä sosiaalipuolelta tarvittavaan apuun. Sosiaalista tukea kaivattiin lisää erityisesti sosiaalipuolelta ja sen saaminen koettiin varsin haasteelliseksi. Kaiken kaikkiaan saatu sosiaalinen tuki auttoi heitä vähitellen ymmärtämään aivovammaisuutta ja siihen liittyviä asioita sekä jaksamaan vaikeassa elämäntilanteessa.