Kuulla vai kuunnella – käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla

Julkisen sektorin itsensä synnyttämien innovaatioiden ja innovoinnin näkökulma on verrattain tuore innovaatiotutkimuksen tutkimuskohde. Vielä uudempaa lähestymistapaa edustaa käyttäjälähtöinen ja käyttäjää osallistava palveluinnovaatiotutkimus julkisella sektorilla. Käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto lähestymistavasta on vielä kohtuullisen niukkaa. Tämän käyttäjälähtöiseen palvelujen innovointiin keskittyvän väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena on mikrotasolla tunnistaa ja ryhmitellä käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Väitöskirjatutkimuksen alatavoitteena on tutkimuksesta saatavan tiedon avulla muodostaa kysymyslista tukemaan lähestymistavan käyttöönottamista ja toteuttamista julkisen sektorin palveluorganisaatioissa ja -verkostoissa. Julkisen palvelusektorin ohella väitöskirjan tutkimustuloksia voivat soveltuvin osin hyödyntää myös yksityisen ja kolmannen sektorin palveluorganisaatiot ja -verkostot sekä käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan suunnitteluun ja sen jalkauttamiseen osallistuvat tahot. Haasteita lähestytään tutkimuksessa käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan piirteiden kautta ja haasteita tarkastellaan kehittäjäviranomaisten (ryhmätaso) näkökulmasta. Kuntasektori on valittu tutkimukseen edustamaan julkista sektoria. Lähestymistavan piirteiksi tutkimuksessa määritellään käyttäjänäkökulman ohjaava rooli organisaation innovaatiotoiminnan strategisella tasolla ja palvelujen uudistamisprosessien tasoilla, avoimuus (erityisesti käyttäjärajapinta) ja tulkinnallisuus innovaatioprosessien varhaisessa vaiheessa sekä laaja-alainen käsitys innovaatioiden lähteistä käyttäjänäkökulmaa muodostettaessa. Tutkimuksen kohteena on hyvinvointipalveluinnovaatioprosessien varhainen vaihe, jolloin keskeisessä asemassa on uusien ideoiden sekä uuden tiedon ja ymmärryksen hankinta hyödynnettäväksi innovaatioprosessien seuraavissa vaiheissa. Tutkimuksessa rajaudutaan käyttäjälähtöisen palveluinnovoinnin muotoon, jossa käyttäjät intentionaalisesti ja konkreettisesti osallistetaan kehittäjäviranomaisjohtoisiin palveluinnovaatioprosesseihin. Käyttäjiksi tutkimuksessa ymmärretään palvelun loppukäyttäjät palvelujen ”ulkoisina hyödyntäjinä” ja yli sektorialisten palveluprosessien henkilöstö palvelujen ”sisäisinä hyödyntäjinä”. Hyvinvointipalveluista tutkimuksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskusten tarjoamat palvelut. Kuntasektorin innovaatiotoiminnan kenttä ymmärretään tutkimuksessa verkostomaisena kokonaisuutena, joka ylittää kuntien hallinnolliset rajat. Artikkeliväitöskirjana toteutetun väitöskirjatutkimuksen metodologia perustuu usean tapauksen tapaustutkimukseen (multiple case-studies) ja kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen. Työn empiirinen osuus koostuu viidestä artikkelina julkaistusta osatutkimuksesta. Osatutkimuksissa käytetään tapaustutkimuksen eri variaatioita, ja tutkimusaineistot on kerätty kolmesta eri perustutkimusympäristöstä. Osatutkimuksien tapaukset on valittu palvelun käyttäjien ”äänen jatkumon” (the voice of the customer) eri kohdista. Käyttäjän ääntä käytetään tutkimuksessa metodisena ratkaisuna ja metaforana. Lisäksi käyttäjän ääni ymmärretään tutkimuksessa paremminkin kollektiivisena ja laajemmista palvelujen kehittämisnäkökulmista kertovana tekijänä kuin yksittäisten palvelun käyttäjien tarpeista ja toiveista kertovana metaforana. Käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteiksi julkisella sektorilla tutkimuksessa tunnistetaan viisi haastetta. Tiivistetysti haasteena on 1. palvelujen käyttäjien subjektiuteen perustuva käyttäjälähtöisyys palvelujen uudistamisessa 2. tunnistaa palvelun käyttäjät innovaatiotoiminnan voimavarana ja rohkaistua heidän osallistamiseensa 3. sitoutuminen yhteistoiminnallisuuteen käyttäjä- ja muita rajapintoja ylittävissä palvelujen uudistamisprosesseissa ja innovaatiohakuisuus työskentelyssä 4. oivaltaa palvelutoivelistoja ja asiakaspalautteita laajempia kehittämisnäkökulmia 5. synnyttää luottamukseen perustuva hyvä kierre palvelun käyttäjien ja kehittäjien välille. Tutkimustuloksena syntyneet haasteet paikannetaan tutkimuksessa käyttäjän äänen jatkumolle erilaisin painotuksin. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta tehdään kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin palvelun kehittäjätahon sekä palvelun loppukäyttäjien ja palvelujen sisäisten hyödyntäjien väliltä on tunnistettavissa innovaatiopotentiaalia sisältäviä rakenteellisia aukkoja. Toiseksi kehittäjäviranomaistahon valmius ja halu laajentaa tiedonmuodostustaan palvelujen uudistamisessa palvelun käyttäjien kanssa yhteisöllisen tiedonmuodostuksen suuntaan on puutteellinen. Kolmanneksi palvelujen kehittäjätaho ei ole sisäistänyt riittävässä määrin käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan metodologisia perusajatuksia. Tutkimuksessa tunnistetut viisi haastetta osoittavat, että käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan käyttöönotto hyvinvointipalveluorganisaation tai -verkoston palvelujen innovoinnin lähestymistavaksi ei ole mekaaninen toimenpide. Lähestymistavan käyttöönottoa tukeva kysymyslista perustuu tutkimuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Kysymyslista on laadittu siten, että kysymykset liittyvät laajasti julkisten palveluorganisaatioiden ja -verkostojen innovaatiokulttuuriin. Kaksiosaisen kysymyslistan ensimmäisen osan kysymykset käsittelevät innovointia ohjaavia mentaalisia malleja. Ensimmäisessä osassa esitetään esimerkiksi seuraava kysymys: ”Millaista käsitystäpalvelun käyttäjistä (kuntalaisista) sekä käyttäjien ja kehittäjien (viranomaisten) välisestä suhteesta ilmennämme palvelujen innovoinnissa; onko palvelujen käyttäjä (kuntalainen) kohde, jolle kehitetään palveluja, vai onko hän jopa välttämätön kehittämiskumppani?”. Kysymyslistan toisen osan kysymykset liittyvät innovaatiokäytänteisiin ja valmiuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava kaksiosainen kysymys: ”Tukevatko innovaatiokäytänteemme käyttäjärajapinnan ylittäviä innovaatioprosesseja ja sitoudummeko avoimin mielin työskentelyyn palvelun käyttäjien, potentiaalisten käyttäjien tai ei-käyttäjien kanssa? Mitä hyötyjä koemme yhteistoiminnallisuudesta koituvan meille ja käyttäjille sekä innovaation laatuominaisuuksiin?”. Mitä tulee tutkimuksen otsikon alkuosaan ”kuulla vai kuunnella”, vastaus on, että pääpaino on sanalla ”kuulla”. Pohdintaluvussa tuodaan myös esille tarve – tai ainakin kriittisen tarkastelun tarve – käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin käsitteen ja sen luonteen sekä tavoitteiden määrittelemiselle julkisen sektorin ominaispiirteistä käsin vastapainona alkuperältään yksityisen sektorin liiketoimintakontekstista lähtöisin oleville määrittelyille.

Helluntailaiset luokkakuvassa. uskontokulttuuri ja yksikön luokka-asema Turun Helluntaiseurakunnassa

Tässä tutkimuksessa analysoin sitä, miten helluntailainen uskontokulttuuri vaikuttaa yksilön valintoihin ja sen kautta siihen, mihin luokka-asemiin seurakuntalaiset ovat päätyneet Turun Helluntaiseurakunnassa. Tutkimus on uskontoantropologinen ja kuuluu uskontotieteen alaan. Siinä yhdistetään sosiologista luokkatutkimusta sekä rationaalisen valinnan ja toiminnan teorioita uskontoantropologisessa viitekehyksessä. Pääasialliseksi aineistoksi keräsin laajan etnografisen aineiston, joka koostuu systemaattisesta havainnoinnista, kyselyistä ja haastatteluista. Lisäksi olen tutkinut seurakunnan ja helluntailaisuutta koskevia arkistoja sekä kirjallisuutta. Tutkimuksen kohde on Turun helluntaiseurakunta, joka muodostaa tutkimusongelman kannalta mielekkään tutkimusasetelman. Tutkimus kertoo olennaista tietoa siitä, miten uskonto vaikuttaa yksilön valintoihin ja hänen yhteiskunnalliseen asemaansa. Tutkimusaineiston pohjalta laadin selittävän mallin kuvaamaan sitä prosessia, miten yksilöt tekevät valintojaan rationaalisina toimijoina eri kulttuurien vaikutuspiireissä. Antropologisena pohjana selitykselle toimii uskonnon rajojen rakentumisen, muuttamisen ja ylittämisen logiikka. Pyhän kategorisoinnin jäsentämä uskontokulttuuri ohjaa yksilöä suosimaan toisia kulttuureja, luokkakulttuureja ja tyylejä sekä vierastamaan toisia. Jos yksilö haluaa tehdä valinnan, joka nähdään arveluttavana, täytyy hänen oikeuttaa se kulttuurinsa sisäisillä symboleilla ja rituaaleilla. Turun Helluntaiseurakunnassa korostuvat auttamisen ja sivistämisen ammatit, kuten lääkäri, sairaanhoitaja ja opettaja. Nämä voidaan edelleen jäljittää seurakunnan opetuksiin sekä seurakuntalaisten käyttämiin diskursseihin ja oletuksiin hyväksytyistä elämäntyyleistä. Lisäksi diskursseissa korostuvat näkemykset ammatista kutsumuksena, koulutuksen itsestäänselvyys sekä asemaan liittyvän radikalismin välttäminen. Seurakunnan uskontokulttuurin keskiluokkaistava vaikutus näkyy ennen kaikkea toisen ja useamman polven helluntailaisissa, jotka sijoittuvat korkeampiin asemiin kuin ulkopuolelta kääntyneet. Seurakunnan uskontokulttuuri vähentää luokkatietoisuuden syntyä ja voi osaltaan ylläpitää yhteiskunnan luokkarakennetta, koska uskonnon ensisijaiset päämäärät eivät kohdistu yhteiskunnan rakenteen muuttamiseen Suomessa. Tutkimuksen mukaan yksilön omat ja häneen kohdistetut oletukset ja arvot, jotka hän kulttuurissa omaksuu, ohjaavat häntä myös kulttuurinsa näkökulmasta suosiollisiin asemiin.

Vahinkoeläinsodasta psykologiseen omistajuuteen. Petokonfliktien historiallinen tausta ja nykypäivän hallinta

Suurpetojen kannanhoitoon, ja etenkin suden kannanhoitoon liittyvä monitahoinen konfl ikti esiintyy jännitteinä paikallisyhteisöjen ja keskushallinnon, maaseudun ja kaupunkien sekä maallikoiden ja tutkijoiden välillä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisi näkyy kansallisen kannanhoidon tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisenä passiivisin ja aktiivisin toimin. Tällä ajankohtaisella ongelmalla on mittavat historialliset juuret. Luonnon ja ihmisen välinen suhde on ollut jatkuvaa tasapainottelua konfl iktien ja niiden hallinnan kanssa, ja suurpedot ovat väistämättä olleet konfl iktin keskiössä lajityypillisten piirteidensä vuoksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on osoittaa ympäristöhistoriallisen tutkimusotteen kautta suomalaisen vahinkoeläinhistorian keskeiset toimet ja toimijat, sekä ymmärtää vahinkoeläinten kannanhoidon tavoite- ja toimenpideasettelun vaikutukset eläinpopulaatioihin historiallisessa ja ekologisessa kontekstissa. Tutkimuksen toinen tavoite on tuottaa synteesi nykypäivän suurpetojen kannanhoidon tavoite- ja toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuudesta ja vaikuttavuudesta historiallisessa kontekstissa ja esittää uudenlainen lähestymismalli sosiaalisesti kestävämmälle suurpetopolitiikalle. Vahinkoeläinhistoriaa käsitellään deduktiivisella ja rekonstruktiivisella tutkimusotteella käyttäen aineistona lakitekstejä, maksettuja tapporahoja, sanomalehtikirjoituksia, sidosryhmien kirjoituksia sekä eläintieteellisiä julkaisuja. Etenkin laeissa ja asetuksissa eri eläimistä asetetut tapporahat ja toisaalta saalistilastojen perusteella maksetut palkkiot on nostettu tässä tutkimuksessa merkittävään rooliin asenteiden tulkinnan välineenä. Tarkastelu ulotetaan nisäkkäiden lisäksi myös lintuihin, jotka ovat edellä mainitun aineiston valossa olleet merkittävä vainottu eläinryhmä. Nykypäivän petokonfl iktin tarkastelussa keskiöön nostetaan suurpetoasenteet, niiden muodostuminen ja vaikutus suurpetopolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisessä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisiä tarkastellaan paikallisten uhmakkuutena hallintoa kohtaan ja tulkinta keinoista puuttua sosiopoliittiseen rikokseen rakennetaan tätä ajatusta vasten. Suurpetojen salakaatajat toimivat yhteisönsä puolesta ja saavat tukensa toimilleen yhteisöltään. Sosiopoliittinen rikos ei siten ole ainoastaan salakaatajien vaan sen sijaan yhteisön yhteinen. Salakaatajat ja paikallisyhteisö pyrkivät häivyttämään yhteiskunnassa viranomaisten ja sidosryhmien taholta toimintaan liittämää stigmaa ja siten oikeuttamaan tekonsa vallitsevissa olosuhteissa. Arvoristiriitoihin perustuvat konfl iktit ovat haasteellisia hallita ja lähtökohtana on oltava ymmärrys siitä, että etenkin suteen liittyvät jännitteet ja ristiriidat ihmisten välisissä suhteissa ovat väistämättömiä. Tunnistamalla historiallisen aineiston merkittävyys nykypäivän ongelmakeskeisen kannanhoidon ratkaisun tietopohjana on mahdollista rakentaa sosiaalisesti kestävämpää suurpetojen kannanhoitoa. Tässä väitöskirjatyössä painotetaan suurpetoihin liittyen ajatusta, jonka mukaan paikallisilta suurpetoalueilla eläviltä ihmisiltä tai sidosryhmien edustajilta ei edellytetä arvomaailman muuttumista, vaan hyväksytään heidän käsityksensä suurpetojen roolista vahingontekijöinä. Sen sijaan vahvistetaan suurpetojen välineellistä roolia paikallisyhteisöjen resurssina ja oleellisten sidosryhmien roolia yhteisön toimijoina psykologisen omistajuuden rakentamisen kautta. Suurpetojen kestävä kannanhoito vaatii siten riistahallinnon toimintakulttuurin muutosta ja uudenlaista suhdetta yhteiskunnan eri toimijoihin.

Medborgare, brukare av välfärd eller klient? : en jämförande studie om brukarens inflytande mellan en kommun, ett assistansbolag och ett brukarkooperativ som utför personlig assistans

The focus of this licentiate dissertation is to produce a better understanding of how we may give citi-zen as users a stronger influence over their welfare services and in the long run help to democratize the welfare state. The aim of this project is to analyze what kind of influence a user with a functional dis-order may have in different organizational contexts over his or her personal assistance. This study focuses on the influence a user may have over his or her welfare service, personal assis-tance. A municipality, an assistance firm and a user cooperative are compared with the thesis that the organization that surrounds the users shapes the possibilities the user have to influence his or her per-sonal assistance. The major thesis is thus: Participatory democracy as a model or approach may function differently when the services are delivered in a different way by different organizations – varying organizational forms. There are questions that try to answer if there are outspoken social goals within each organization. Questions regarding influence of the user when she or he is choosing the assistance provider and the users possibility to influence and his or her power to decide who and when anyone works as an assis-tant are asked. The results indicate that there are different sets of internal logic within the organizations that affect their goals and level of user influence. Within the user cooperative the user is considered a citizen and as a user expected to handle the role as work leader for his or her personal assistants. However the user is also a citizen and is expected within the usercooperative to act as a member and citizen to have po-litical influence. The usercooperative aims at influencing the political policy process regarding ques-tions concerning the rights of persons with disabilities. This gives the user a part in collective action as a member of the usercooperative. The other producers of personal assistance, the municipality and the assistance firm gives in this study a similar result as they give the user of personal assistance quite similar models for user influence within the respective organization. Within these organizations the user have chosen to let the organiza-tions handle the role of work leader in the written agreements with the producer and thereby the influ-ence they may have in practice is not so much a case of self-determination as a case of co-influence. The user can be seen as a user within a municipality, a client or consumer within the assistance firm and a citizen within the usercooperative. The results indicate the need for future research where co-production, institutional logic and development of democratic theory through democratic innovations are central aspects of future research.

Genetically Modified Organisms (GMOs) and Agroecology in Agricultural Production in the United States - A Comparative Analysis.

The world’s population is growing at a rapid rate and one of the primary problems of a growing is food supply. To ensure food supply and security, the biggest companies in the agricultural sector of the United States and all over the world have collaborated to produce genetically modified organisms, including crops, that have a tendency to increase yields and are speculated to reduce pesticide use. It’s a technology that is declared to have a multitude of benefits. During the same time period another set of practices has risen to the horizon by the name of agroecology. It spreads across many different sectors such as politics, sociology, environment, health and so on. Moreover, it involves primitive organic techniques that can be applied at farm level to enhance the performance of an ecosystem to effectively decrease the negative effect on environment and health of individuals while producing good quality foods. Since both the processes proclaim sustainable development, a natural question may come in mind that which one seems more favorable? During the course of this study, genetically modified organisms (GMOs) and agroecology are compared within the sphere of social, environmental and health aspects. The results derived upon a comparative analysis of scientific literature tend to prove that GMOs pose a greater threat to the environment, health of individuals and the generalized social balance in the United States compared to agroecological practices. Economic indicators were not included in the study and more studies might be needed in the future to get a broader view on the subject.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Challenges for virtual teams in voluntary organizations

This research concerns virtual teams in the field of volunteer work. The developments in the area of information and communication technology have decreased their costs and made them easily accessible. As a result, it seems natural that also the voluntary organizations have adopted online tools and virtual teams as a part of their work modes. However, virtual teams have not received much research in this context, and one of the goals of this study was to begin closing that gap. The research had two main focus areas: the challenges that the volunteers face in the teams, and the leadership that the teams have. The study used a qualitative approach and semi-structured interviews. The interviews were conducted over Skype and email and included members from six different teams. The case organization was a European-wide student organization that widely utilized virtual teams in its work. The study identified three critical issues for managing the virtual teams. The first challenge was creating common ground for teamwork through electronic communication. Secondly, volunteering created challenges for the teams through variations in the level of commitment of the members, as some left the organization during the term of the team. Lastly, knowledge transfer was a challenge that came from changing the team members regularly each year. As for the second key topic, leadership in the teams was spread among the team members unevenly. The teams had a formal leader, but they exhibited signs of shared leadership, and the team members were able to influence the team through their own level of involvement. Especially the experience that a member had contributed the amount of influence she held. All in all, the challenges that the volunteers faced were similar to those of normal virtual teams. Volunteering brought additional challenges through the varying levels of commitment and the changing of the team members. Additionally, the role of the team leader was not as firm. The results of the study can be applied to other volunteer organizations that utilize virtual teams.

Challenges for virtual teams in voluntary organizations

This research concerns virtual teams in the field of volunteer work. The developments in the area of information and communication technology have decreased their costs and made them easily accessible. As a result, it seems natural that also the voluntary organizations have adopted online tools and virtual teams as a part of their work modes. However, virtual teams have not received much research in this context, and one of the goals of this study was to begin closing that gap. The research had two main focus areas: the challenges that the volunteers face in the teams, and the leadership that the teams have. The study used a qualitative approach and semi-structured interviews. The interviews were conducted over Skype and email and included members from six different teams. The case organization was a European-wide student organization that widely utilized virtual teams in its work. The study identified three critical issues for managing the virtual teams. The first challenge was creating common ground for teamwork through electronic communication. Secondly, volunteering created challenges for the teams through variations in the level of commitment of the members, as some left the organization during the term of the team. Lastly, knowledge transfer was a challenge that came from changing the team members regularly each year. As for the second key topic, leadership in the teams was spread among the team members unevenly. The teams had a formal leader, but they exhibited signs of shared leadership, and the team members were able to influence the team through their own level of involvement. Especially the experience that a member had contributed the amount of influence she held. All in all, the challenges that the volunteers faced were similar to those of normal virtual teams. Volunteering brought additional challenges through the varying levels of commitment and the changing of the team members. Additionally, the role of the team leader was not as firm. The results of the study can be applied to other volunteer organizations that utilize virtual teams.

Respostas a uma crítica marxista às perspectivas retórica e pragmática em economia

Answers to a marxist critic of the rhetorical and pragmatic perspectives in economics. Based on recent discussions regarding the rhetorical perspective in economics, this paper presents an interpretation of the philosophical approach of Habermas which attempts to rescue the so called 'modern spirit', forgotten in the annals of the 19th century, similar to that presented by Marshall Berman in 1982. Following the reconstructive approach of Habermas's project of modernity, we attempt to show how a 'rhetorical approach' could be applied in the field of economics, and yet still be clearly modern by taking into account intersubjectivities, given the expanded sphere of human communication (as defended in the theory of communicative action of Habermas). In this sense, we will seek to demonstrate the philosophical limits of the anti-rhetorical critiques of, for example, Paulani (1996, 2003, 2005, 2006), which seem to underestimate the linguistic and intersubjective aspect of Habermas's philosophical project that can also be found in McCloskey’s methodological approach.

Judiciário e política regulatória: instituições e preferências sob a ótica dos custos de transação

Judiciary and regulatory policy. Increasingly, judges and the courts appear as actors capable of affecting the trajectory of the government decisions, as strategic agents in the policy process. This paper presents an analytical model able to clearly and objectively measure the impact of judicial review in the design of policies in the sphere of economic regulation. Underlying the model is the concept of transaction costs, through which one can raise the levels of intervention of the judiciary in regulatory policy. In addition to the analytical model, the article demonstrates that the interaction between the heterogeneity of preferences in the courts and institutional mechanisms of the justice system is capable of generating greater coordination and cooperation than expected.

From transcendental to practical intersubjectivity: a social psychological approach to Kant's musical aesthetics

It is well known that Kant’s aesthetics is framed intersubjectively because he upholds the claim of taste to universality. However, the transcendental foundation of this shared universality is a supersensible ground which is taken for granted but which cannot be brought directly into communicative experience. Kant’s reliance on the synthetic a priori structure of aesthetic judgment also removes it from the sphere of observable personal interaction. This argumentative strategy exposes it to skeptical challenge and generates inaccessible references to inner representations (be they intuitions, categories of the understanding or rational ideas). It is not sufficient, as Kant did, to propose a description of aesthetic experience that is subjectively plausible and thereby claim its intersubjective validity. It is indispensable to embody intersubjectivity in behavior and language. In practical intersubjectivity, aesthetic attitudes are dealt with in a concrete and accessible manner without relying on mentalistic assumptions as a foundation. Conceptual terms such as 'agreeable’, 'beauty’, 'sublime’, 'ugly’, 'universality’ acquire new meaning in a conversational context and aesthetic claims are tested in a dialogical game semantics model.

Cues to action : do they result in belief and behavioural change in women?

With incidence rates of osteoporosis increasing (Osteoporosis Canada, 2007), preventative efforts to minimize costs associated with condition diagnosis are a public health priority. Cues to action are specific internal (e.g., physical symptoms, family member with a condition) or external stimuli (e.g., public service announcements, health education campaigns) that are necessary to trigger appropriate health behaviours and serve to create an awareness of the health threat (Mattson, 1999). To date, limited understanding of the scope of influence cues to action have on health beliefs and behaviour associated with osteoporosis is known. The present investigation was designed to address this gap in the literature. More specifically, the influence of cues to action, a public service announcement (PSA) developed by Osteoporosis Canada and a bone screening by way of Quantitative Ultrasound, on health beliefs and health-enhancing physical activity (HEPA) across a four week period was investigated. Peri-and postmenopausal women (N= 174) were randomly assigned to one of three conditions 1) an osteoporosis public service announcement (PSA) condition; 2) a bone screening condition via quantitative ultrasound techniques, and 3) a PSA attention control condition. Health beliefs associated with osteoporosis were taken at three time points: prior to the cue to action intervention, immediately following the intervention, and four weeks post intervention. Knowledge of osteorporosis risk factors and HEP A were assessed pre and post-intervention only. Results of a regression analysis suggested that baseline health beliefs predicted baseline HEPA (R2 adj = .24; F (9, 161) = 6.49,p = .000; 95% CI = .12 - .35) with exercise barriers (p = -.33) being a negative predictor and health motivation (p = .21) being a positive predictor of HEP A. Baseline health beliefs predicted With incidence rates of osteoporosis increasing (Osteoporosis Canada, 2007), preventative efforts to minimize costs associated with condition diagnosis are a public health priority. Cues to action are specific internal (e.g., physical symptoms, family member with a condition) or external stimuli (e.g., public service announcements, health education campaigns) that are necessary to trigger appropriate health behaviours and serve to create an awareness of the health threat (Mattson, 1999). To date, limited understanding of the scope of influence cues to action have on health beliefs and behaviour associated with osteoporosis is known. The present investigation was designed to address this gap in the literature. More specifically, the influence of cues to action, a public service announcement (PSA) developed by Osteoporosis Canada and a bone screening by way of Quantitative Ultrasound, on health beliefs and health-enhancing physical activity (HEPA) across a four week period was investigated. Peri-and postmenopausal women (N= 174) were randomly assigned to one of three conditions 1) an osteoporosis public service announcement (PSA) condition; 2) a bone screening condition via quantitative ultrasound techniques, and 3) a PSA attention control condition. Health beliefs associated with osteoporosis were taken at three time points: prior to the cue to action intervention, immediately following the intervention, and four weeks post intervention. Knowledge of osteorporosis risk factors and HEP A were assessed pre and post-intervention only. Results of a regression analysis suggested that baseline health beliefs predicted baseline HEPA (R2 adj = .24; F (9, 161) = 6.49,p = .000; 95% CI = .12 - .35) with exercise barriers (p = -.33) being a negative predictor and health motivation (p = .21) being a positive predictor of HEP A. Baseline health beliefs predicted

Elements that contribute to staff nurses' commitment to lifelong professional development

This research explored the elements that contribute to staff nurses' commitment to lifelong professional development. This exploration has been undertaken to provide insights into those factors that motivate individuals to continue their education for professional development and for clinical practice improvement. This study was conducted in an acute care hospital in Southern Ontario, and investigated the thoughts and experiences ofhealth care staffworking within that setting. A qualitative case study was undertaken which involved the collection of interview, document, and class observation data. Two exemplary clinical nurse educators and two motivated, professionally committed staffnurses were interviewed during the study. Teaching document review and observation ofclasses involving the clinical nurse educators were conducted to facilitate triangulation of fmdingswith data sources and strategies. These participants provided rich data that were captured in field notes and coded for conceptual meaning. Emerging from the data were the identification ofthree major elements of influence that contribute to staffnurses' commitment to lifelong professional development. Identified within the three intersecting spheres of influence upon staff nurses' lifelong commitment to professionalleaming were the environment, the clinical nurse educator, and the staff nurse. This research explored the intersecting spheres of influence and the elements within the partnership model ofprofessional education for staff nurses.

Comprehensive school health : an ethnographic case study

The purpose of this ethnographic case study was to describe the characteristics of one school's Comprehensive School Health (CSH) initiative and to explore the experiences of school community members in order to gain an understanding of how one school embraced a Comprehensive School Health approach. An elementary school (grades Junior Kindergarten to six) in Burlington, Ontario was the research site for this study. Multiple methods of data collection (observations, document analysis, interviews) were used in keeping with the ethnographic and case study approach. The data were coded using both a deductive and then inductive process (Merriam, 1998). From a deductive perspective, the coding system and the subsequent identification of categories were based on a priori categories identified by using the elements of CSH based on the Comprehensive School Health Consensus Statement prepared by the Canadian Association of School Health and the research questions. Findings included the role that various school community members as well as the implementation of different programs and policies played in applying a CSH approach. The impact ofthe physical environment was described as well as successes and challenges related to the school's experience in implementing CSH. Three main themes emerged that characterized this school's experience. The first theme relates to the fundamental question about CSH which is the school community's understanding o/the concept. The second theme focused on positive school culture and the third and most diverse theme was that of capacity. Engaging in CSH is a complex and long-term undertaking involving both the school and greater community. Based on the experiences of this school's community members, recommendations address the different levels of influence on the health of children.

Travailler autrement: critiques et pratiques alternatives

La « critique sociale » doit être comprise comme étant la capacité d’exprimer, d’afficher et d’exercer sa différence. Par ailleurs, la capacité d’exprimer sa différence est étroitement liée à l’état d’égalité. En revanche, ce sont les inégalités sociales qui poussent à l’homogénéisation. Alors, comment les personnes qui subissent les inégalités sociales peuvent-elle échapper à l’homogénéisation et devenir agents de critique sociale et moteurs de changement ? Autrement dit, faut-il donner raison à Marcuse sur le fait qu’une véritable remise en question du modèle dominant ne peut qu’émerger à la marge ? On peut penser que c’est là le rôle des organismes communautaires, même s’il arrive que le modèle dominant les récupère pour en faire un organe d’intégration des forces en opposition. Notre premier objectif de recherche est donc de voir s’il existe une critique concernent le travail chez les personnes interviewées. En outre, notre second objectif est de voir si le fait d’être à la marge permet de développer un rapport contestataire au modèle dominant de travail.