Adaptive MCMC methods with applications in environmental and geophysical models

This work presents new, efficient Markov chain Monte Carlo (MCMC) simulation methods for statistical analysis in various modelling applications. When using MCMC methods, the model is simulated repeatedly to explore the probability distribution describing the uncertainties in model parameters and predictions. In adaptive MCMC methods based on the Metropolis-Hastings algorithm, the proposal distribution needed by the algorithm learns from the target distribution as the simulation proceeds. Adaptive MCMC methods have been subject of intensive research lately, as they open a way for essentially easier use of the methodology. The lack of user-friendly computer programs has been a main obstacle for wider acceptance of the methods. This work provides two new adaptive MCMC methods: DRAM and AARJ. The DRAM method has been built especially to work in high dimensional and non-linear problems. The AARJ method is an extension to DRAM for model selection problems, where the mathematical formulation of the model is uncertain and we want simultaneously to fit several different models to the same observations. The methods were developed while keeping in mind the needs of modelling applications typical in environmental sciences. The development work has been pursued while working with several application projects. The applications presented in this work are: a winter time oxygen concentration model for Lake Tuusulanjärvi and adaptive control of the aerator; a nutrition model for Lake Pyhäjärvi and lake management planning; validation of the algorithms of the GOMOS ozone remote sensing instrument on board the Envisat satellite of European Space Agency and the study of the effects of aerosol model selection on the GOMOS algorithm.

Suullisen perinteen tekstualisaatio ja moderni kontekstualisaatio Suomessa : projektikuvaus

Ajankohtaista

Työn ja perheen suhteen sosiaalinen rakentuminen eri ikäisten puheessa

Tämän tutkielman tavoite on selvittää, miten eri ikäiset ihmiset puhuvat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Tarkoituksena on tuoda esille haastattelujen puheessa vakiintuneita diskursseja, jotka luovat sosiaalista todellisuutta. Aineistona käytetään kandeksaa eräässä Etelä-Karjalan Osuuspankin konttorissa tehtyä teemahaastattelua. Näitä haastatteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti. Haastateltujen puheessa toistuu kandeksan eri diskurssityyppiä: ihannediskurssi, "normaali" -diskurssi, organisaatio joustajana -diskurssi, omatuntodiskurssi, stressidiskurssi, minä päätän -diskurssi, ylitehokkuusdiskurssi sekä ikä ja asenteet -diskurssi.

Puunjalostuskonsernin voiteluhuollon analysoiminen ja kehittäminen

Diplomityön tarkoituksena on analysoida ja kehittää erään puunjalostuskonsernin voiteluhuoltoa. Tutkimuksen kirjallisessa osassa on selvitetty voitelun perusteet, voiteluaineet sekä voiteluhuoltoon liittyviä yleisiä käsitteitä ja termejä. Työssä on selvitetty ohjeita voiteluaineiden valintaan ja voiteluöljyjen kunnonvalvontamenetelmiin sekä selvitetty voiteluaineiden puhtauden merkitystä. Lisäksi on esitetty katselmus eri voitelumekanismista. Näiden sovellusesimerkkinä on laskettu paperikoneen kuivaussylinterin laakerin voitelukalvon ominaispaksuus. Osan lopussa on tutkittu voiteluaineiden varastoinnin ja käytettyjen voiteluaineiden jatkokäsittelyn merkitystä ympäristöasiat huomioiden. Soveltavassa osassa on edellistä hyödyntäen analysoitu puunjalostuskonsernin yksitoista eri paikkakuntaa voiteluhuollon toimivuuden kannalta. Tämä tilastollinen tieto on kerätty sekä kyselykaavakkeen avulla että haastattelemalla jokaisen paikkakunnan voiteluhuollon asiantuntijoita. Lopputuloksena on saatu voiteluhuollon kehityskohteet ja SWOT-analyysit paikkakunnittain sekä yhteenveto voiteluhuollon eri toimintojen parhaimmista käytännöistä. Lisäksi analyysin perusteella laadittiin konsernin voiteluhuollon kehityssuunnitelma.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.