Petrus Hispanus O.P. Auctor Summularum (III) ¿”Petrus Alfonsi” o “Petrus Ferrandi”?

Este artículo pretende ser complemento y continuación de mis anteriores trabajos sobre la figura de Petrus Hispanus O. P., Auctor Summularum. Comienzo presentando algunos nuevos documentos relacionados con las cuestiones ya examinadas en mis artículos de 1997 y 2001. A continuación, me ocupo de las cuestiones aplazadas en el artículo de 2001: los problemas relativos a la figura de “Petrus Ferrandi” y su posible relación con el “auctor Summularum”, así como los argumentos de Tugwell contra la hipótesis de la posible identidad de estas dos figuras, examinados ahora desde la perspectiva del autor de la Legenda prima. Tras analizar testimonios procedentes de muy diversos ámbitos, afirmo, por una parte, que la hipótesis de la identidad entre “Petrus Ferrandi” y “Petrus Hispanus” podría ser correcta y, por otra parte, que no hay argumentos concluyentes que obliguen a afirmar con seguridad que el autor de la Legenda prima es Pedro Ferrando. Aunque los análisis no permiten por el momento determinar si es “Petrus Alfonsi” o “Petrus Ferrandi” el “auctor Summularum”, los testimonios recogidos y las conexiones establecidas contribuirán, sin duda, a orientar futuras investigaciones en torno a la figura de “Petrus Hispanus”.

Circle of Friends a sampling of the rich and prolific repertoires of Johannes Brahms and Felix Mendelssohn December 1, 2013

Concert Program

Johannes Bellmann / Thomas Müller (Hrsg.): Wissen, was wirkt, Kritik evidenzbasierter Pädagogik. Wiesbaden: VS Verlag für Sozialwissenschaften 2011 [Rezension]

Rezension von: Johannes Bellmann / Thomas Müller (Hrsg.): Wissen, was wirkt, Kritik evidenzbasierter Pädagogik Wiesbaden: VS Verlag für Sozialwissenschaften 2011 (280 S.; ISBN 978-3-531-17688; 26,99 EUR)

Johannes Angermüller / Silke van Dyk (Hrsg.): Diskursanalyse meets Gouvernementalitätsforschung. Perspektiven auf das Verhältnis von Subjekt, Sprache, Macht und Wissen. Frankfurt am Main: Campus 2010 [Rezension]

Rezension von: Johannes Angermüller / Silke van Dyk (Hrsg.): Diskursanalyse meets Gouvernementalitätsforschung. Perspektiven auf das Verhältnis von Subjekt, Sprache, Macht und Wissen. Frankfurt am Main: Campus 2010 (341 S.; ISBN Frankfurt am Main)

Das Evangelium nach Johannes : deutsch erklärt /

Mode of access: Internet.

IG II(2) 1613+1614 – Accounts of the naval commissioners

Squeezes

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

Vida y obra de Don Juan Suárez de Peralta : cronista y protoalbéytar de América : el hombre de las dos España (1541-1613)

Don Juan Suárez de Peralta nació en la ciudad de México-Tenochtitlán en 1541, habiendo sido sus padres Don Juan Suárez Marcayda y Doña Magdalena de Peralta; el padre también conocido como Juan Suárez de Ávila, o como Juan Suárez “El Viejo”, hizo la campaña militar de la conquista del Imperio Azteca como compañero de armas de Don Hernán Cortés. Suárez de Peralta escribió tres grandes obras: “Tractado de Alveiteria” hacia 1575, “Tractado de Cavallería de la Gineta y Brida” en 1580 y “Tractado del Descubrimiento de las Indias y su Conquista” en 1589. Estos tres tratados hacen de Suárez de Peralta, una inevitable y riquísima fuente de información para todo historiador investigando las vetas de la Historia Virreinal Novohispana y de la Historia de España del siglo XVI. Su obra sobre medicina equina y zootecnia de los caballos, es un magnífico y estupendo trabajo que se levanta como el primer libro de su tipo escrito en América. Suárez de Peralta asociado con su hermano mayor, Don Luis, establece un criadero de caballos de raza fina en Tacubaya, en el poniente de la antigua ciudad de México, y es ahí en donde aprende el arte científico de la médica equina, de la reproducción y de la zootecnia caballar y sus habilidades como jinete y gran caballista. En 1579, Don Juan debido a una serie de circunstancias decide exiliarse a España arribando al puerto de Sanlúcar de Barrameda, como huésped en el Palacio de su pariente el VII Conde-Duque de Medina Sidonia, para después habitar en Trujillo y en Sevilla en donde escribe y publica sus otras dos grandes obras. Se muda a Madrid en donde contrae nupcias con una aristócrata dama de la alta nobleza castellana, Doña Isabel Hurtado de Mendoza, perteneciente a la poderosa Casa del Infantado. Con ella procrea un hijo, llamado Don Lorenzo Suárez de Peralta, quien viaja a la Nueva España para tomar posesión de los bienes de su padre, su abuelo y de su tío Luís. Don Juan, nuestro albéitar, quien “alladese enfermo de calenturas”, fallece el 8 de enero de 1613 y es enterrado en la Iglesia del Spiritu Sanctus de los Clérigos Menores en el Madrid de los Austrias. Su manuscrito “Libro de Alveitería”, permaneció olvidado y sin publicar durante más de tres cientos años en la Biblioteca Nacional de Madrid, hasta que finalmente ve la luz en la ciudad de México, en ocasión del Centenario de la fundación de la Escuela Nacional de Medicina Veterinaria y Zootecnia y del IV Centenario de la Real y Pontificia Universidad de México, ahora, Universidad Nacional Autónoma de México (UNAM) en 195