Maantieteellinen maailmankuva 9-luokkalaisilla

Yksilön maantieteellistä maailmankuvaa voidaan tutkia mentaalikarttojen kautta. Maantieteellinen maailmankuva sisältää yksilön kyvyn hahmottaa maailman karttakuva sekä omaksumat aluepreferenssit. Mentaalinen peruskartta maailmasta on kehikko, johon yksilö sijoittaa kokemiaan ja kuulemiaan asioita läheltä ja kaukaa. Maailman karttakuvan hahmottaminen perustuu pääosin yksilön näkemiin karttaesityksiin maailmasta. Tästä johtuen oppilaiden maailman karttakuvan hahmottamisen taso on yhteydessä maantiedon kouluopetukseen. Voimassa olevan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellään, että opetuksen tulee kehittää oppilaan maantieteellistä maailmankuvaa. Tässä tutkimuksessa tutkitaan espoolaisten ja turkulaisten yhdeksäsluokkalaisten maantieteellistä maailmankuvaa oppilaiden piirtämien mentaalikarttojen ja täyttämien taustatietolomakkeiden kautta. Aineisto (N=126) analysoitiin laadullisin luokittelumenetelmin, jonka lisäksi vastaajien taustamuuttujille ja pisteytetyille mentaalikartoille tehtiin tilastollinen korrelaatioanalyysi. Suurin osa mentaalikartoista ilmensi Mercator-tyyppistä maailmankuvaa, jossa pohjoisen pallonpuoliskon alueet ovat korostuneita eteläiseen pallonpuoliskoon verrattuna. Oppilaat hahmottivat paremmin mantereiden suhteellista sijoittumista toisiinsa nähden kuin niiden kokoa tai muotoa. Tytöt hahmottivat poikia paremmin mantereiden muotoja. Vastaajien aluepreferenssit korostivat länsimaisia valtioita. Erityisesti Yhdysvallat ja Euroopan kohteet koettiin mielenkiintoisina. Oppilaat suhtautuivat negatiivisesti alueisiin, jotka olivat ajankohtaisia konfliktialueita. Oppilaan koko maailman hahmottamisen tasolla oli yhteys oppilaan maantiedon ja kuvaamataidon arvosanaan. Maailmankuvan osatekijöiden hahmottamisella oli yhteys maantiedon arvosanaan, mutta ei yhteyttä kuvaamataidon arvosanan kanssa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mentaalikarttaharjoite tuo näkyväksi oppilaan maantieteellisen maailmankuvan. Mentaalikarttaharjoitteiden kautta opettaja voi saada tietoa myös oppilaan omaksumista alueellisista mielikuvista ja asenteista.

Developing an introductory object-oriented programming course

The state of the object-oriented programming course in Lappeenranta University of Technology had reached the point, where it required changes to provide better learning opportunities and thus the learning outcomes. Based on the student feedback the course was partially dated and ineffective. The components of the course were analysed and the ineffective elements were removed and new methods were introduced to improve the course. The major changes included the change from traditional teaching methods to reverse classroom method and the use of Java as the programming language. The changes were measured by the student feedback, lecturer’s observations and comparison to previous years. The feedback suggested that the changes were successful; the course received higher overall grade than before.

Peruskoulun yläkouluvalinnat Turussa. Perheiden yläkouluvalintojen rakentuminen äitien puheissa ja toimissa

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.

Aunessilta, Tampere : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Aunessillan museosilta, vesistösilta H-389, sijaitsee Kämmenniemen kylässä Tampereella. Silta sijoittuu maantien 338 (Terälahdentie–Kaitavedentie) länsipuolelle kevyen liikenteen väylälle. Sillan rakennusvuosi on 1898–1899. Siltaa on muutettu 1967 ja entisöity 1984. Aunessilta on saumattu kiviholvisilta. Se on Suomen korkein kiviholvisilta. Sillan kivityö on korkealaatuista. Silta on rakennettu korvaamaan vanha puusilta Messukylä–Teisko–Ruovesi-tiellä. Aunessilta on mainittu yhdeksi Tie- ja vesilaitosten Ylihallituksen Länsi-Hämeen piirin kuudesta merkittävimmästä siltarakennuksesta vuosina 1860–1921. Tiepiirin panos oli sillan rakentamisessa merkittävä rahoitustuen, työnjohdon sekä urakoitsijan konkurssin jälkeisen tarkastuksen ja työarvion tekijänä. Sillan suunnittelija oli arkkitehti Georg Schreck. Sillan rakentaminen huutokaupattiin kivityömies Frans Malmlundille Ylöjärven kappelista. Hänen tarjouksensa oli liian optimistinen ja hän meni konkurssiin. Teiskon kunta rakennutti sillan valmiiksi. Aunessilta otettiin museokohteeksi ensimmäisten kohteiden joukossa vuonna 1982. Mitään perusteluja valinnalle ei ole säilynyt. Liikenneviraston museokohdekokoelman tieliikenteen ajanjaksoista Aunessilta edustaa 1800-luvun tieverkon täydennyksiä. Niiden ponnin oli sisämaan kaupan ja alkavan puunjalostusteollisuuden tarpeet. Ne molemmat lisäsivät liikenteen määrää ja erityisesti liikennevälineiden kuormia ja painoa. Yleisen liikenteen käytössä se oli vuoteen 1983, jolloin Kaitaveden silta korvasi sen. Aunessilta kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Aunessillan kunto on teknisessä ja museaalisessa näkökulmassa hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Aunessilta on helposti saavutettava ja löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska silta-, järvi- ja metsämaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Aunessilta todisteena hyvin toteutetusta siltateknisestä rakenteesta. Sillan miljöö on poikkeuksellisen näyttävän näköinen. Sillan säilyneisyys museointihetken (1982) asussa on tavoite. Kohteen vaaliminen edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan ympäristön jäsentäminen ja kulumisen ehkäiseminen. Sillan kohdeopastuksen kehittämisestä on tehty ehdotus. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan, sen ympäristön ja rakenteen tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Prenatal and perinatal risk factors for bipolar disorder

Bipolar disorder (BPD) is a severe mental disorder associated with considerable morbidity and mortality. Prenatal insults have been shown to be associated with later development of mental disorders and there is a growing interest in the potential role of prenatal and perinatal risk factors in the development of BPD. The aims of this thesis were to describe the overall study design of the Finnish Prenatal Study of Bipolar Disorders (FIPS-B) and demographic characteristics of the sample. Furthermore, it was aimed to examine the association of parental age, parental age difference, perinatal complications and maternal smoking during pregnancy with BPD. This thesis is based on FIPS-B, a nested case-control study using several nationwide registers. The cases included all people born in Finland between January 1st 1983 and December 31st 1998 and diagnosed with BPD according to the Finnish Hospital Discharge Register (FHDR) before December 31st 2008. Controls for this study were people who were without BPD, schizophrenia or diagnoses related to these disorders, identified from the Population Register Centre (PRC), and matched two-fold to the cases on sex, date of birth (+/- 30 days), and residence in Finland on the first day of diagnosis of the matched case. Conditional logistic regression models were used to examine the association between risk factors and BPD. This study included 1887 BPD cases and 3774 matched controls. The mean age at diagnosis was 19.3 years and females accounted for 68% of the cases. Mothers with the lowest educational level had the highest odds of having BPD in offspring. Being born in Eastern and Southern region of Finland increased the odds of having BPD later in life. A U-shaped distribution of odds ratio was observed between paternal age and BPD in the unadjusted analysis. Maternal age and parental age difference was not associated with BPD. Birth by planned caesarean section was associated with increased odd of BPD. Smoking during pregnancy was not associated with BPD in the adjusted analyses. Region of birth and maternal educational level were associated with BPD. Both young and old father’s age was associated with BPD. Most perinatal complications and maternal smoking during pregnancy were not associated with BPD. The findings of this thesis, considered together with previous literature, suggest that the pre- and perinatal risk factor profile varies among different psychiatric disorders.

Selvitys ydinkäyttöisistä pinta-aluksista ja kelluvista sähköntuotantolaitoksista

Tämä työ on kirjallisuusselvitys ydinvoimakäyttöisistä aluksista. Raportin tavoitteena on toimia kattavana tietolähteenä ydinvoiman käytöstä laivoissa ja muissa pinta-aluksissa. Työn tarkoituksena on toimia myös kompaktina lähdetietokantana lukijalle, joka haluaa perehtyä johonkin laivareaktoreiden osa-alueeseen syvällisemmin. Työn tärkein tuotos on liitteenä oleva laivareaktoritietokanta sekä siihen liittyvä lähdeluettelo. Kattavaa ja ajankohtaista tietolähdettä ydinkäyttöisistä aluksista ei ole ollut lainkaan saatavilla. Laivareaktoreihin liittyvä tieto on ollut hyvin pirstoutunutta, joten tällaiselle kokoavalle tutkimukselle on ollut kysyntää. Liitteenä oleva luettelo laivareaktoreja käyttävistä aluksista kattaa kaikki tiedossa olevat pinta-alukset. Luettelon tiedonkeruu on toteutettu pitkälti verkosta saatavien dokumenttien pohjalta. Olennaisimmat tiedot on hankittu luotettavista lähteistä ja täydentävien tietojen kohdalla on voitu nojata myös epätieteellisempiin lähteisiin kuten uutisartikkeleihin. Tämän raportin perusteella laivareaktorit ovat löytäneet korvaamattoman aseman sekä lentotukialusten että jäänmurtajien keskuudessa. Yhdysvallat tulee ylläpitämään lentotukialuskantaansa ja Venäjän jäänmurtajalaivasto tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa. Yhdysvalloilla ei ole suunnitelmia lähteä rakentamaan jäänmurtajia eikä Venäjällä aikeita lentotukialuksen rakentamiseksi, mutta Venäjällä on sen sijaan suunnitelmia kelluvien sähköntuotantolaitosten rakentamiseksi. Laivareaktoreita tullaan näkemään tulevaisuudessa liikuteltavissa FNPP-laitoksissa sekä tislausasemissa ja mahdollisesti myös rahtialuksissa.Työ herätti useita jatkotutkimusideoita laivareaktoreiden parista. Hyviä jatkotutkimusaiheita olisivat esimerkiksi ydinvoimalla toimivat tislauslaitokset, SMR-reaktorit, vedenalaiset ydinvoimalat sekä laivareaktoreiden muut vaihtoehtoiset sovelluskohteet.

Sisäisten palveluiden siirtohinnoittelu

Siirtohinnoittelu on yksi kansainvälisten konsernien tärkeimmistä verokysymyksistä ja samalla yksi valtioiden suurimmista verotukseen liittyvistä ongelmakentistä. Yhteinen konserni-intressi ja erot valtioiden verojärjestelmissä saattavat houkutella konserniyhtiöitä poikkeamaan markkinaehtoisesta hinnoittelusta keskinäisissä liiketoimissaan ja sisäinen palvelukauppa sisältää erityisen suuren verosuunnitteluriskin palveluiden moninaisen ja aineettoman luonteen vuoksi. Kansainvälisen verotuksen näkökulmasta on keskeistä tunnistaa, onko sisäistä palvelua todellisuudessa suoritettu ainakaan siinä mittakaavassa, että se oikeuttaa tai velvoittaa perimään sisäistä palvelumaksua ja onko suoritteen ominaisuuksista johtuen kyseessä edes liiketulona verotettava palvelu vai jokin muu suorite. Tulotyyppien erilainen verokohtelu luo kannusteen pyrkiä määrittämään sisäinen palvelusuorite erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa palvelua tarjotaan jonkin muun suoritteen yhteydessä ja suoritteiden välinen rajapinta on häilyvä. Palveluiden määrittäminen on olennaista myös markkinaehtoisen hinnan asettamisen ja siirtohinnoittelumenetelmän valinnan kannalta. Yhteisestä konserni-intressistä johtuen palveluiden siirtohinnoittelua tarkastellaan objektiivisesta näkökulmasta ja palvelumaksun perimisoikeuden ja -velvollisuuden lähtökohtana on palvelua vastaanottavan konserniyhtiön hyödyn odotus. Palvelumaksu on lähtökohtaisesti veloituskelpoinen silloin, kun riippumattomien yritysten välillä oltaisiin valmiita maksamaan vastaavasta palvelusta ja korvaus perustuu spesifiin toimintaan. Myös palveluiden yksilöllisillä ominaisuuksilla on vaikutusta veloituskelpoisuuden arvioinnissa. Palvelumaksun määrittämisessä voidaan lähtökohtaisesti soveltaa mitä tahansa OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukaista menetelmää, mutta kustannusvoittolisämenetelmän ja kustannuspohjaisten menetelmien yleensäkin on todettu soveltuvan parhaiten juuri palveluiden siirtohinnoitteluun. Tutkielma edustaa lainsäädännölliseltä perustaltaan vero-oikeudellista tutkimusta ja se käsittelee palveluiden siirtohinnoittelua kansainvälisen vero-oikeuden ja tuloverotuksen näkökulmasta. Oikeusdogmaattiselle tutkimusotteelle tyypilliseen tapaan tutkielmassa pyritään säännönmukaisesti systematisoimaan ja tulkitsemaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Tarkastelu pohjautuu pääasiassa kansalliseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön, oikeuskirjallisuuteen, lain valmisteluaineistoihin, sekä Euroopan Unionin ja OECD:n tuottamiin materiaaleihin. Keskeisessä asemassa ovat erityisesti OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden sisäisiä palveluita koskevat ohjeistukset, sekä tulotyyppien rajanvetokysymysten osalta OECD:n malliverosopimuksen kommentaariosio.

Yhdysvaltojen Ilmavoimien hävittäjätaktiikka 1980-luvulla

Tutkimus käsittelee Yhdysvaltojen Ilmavoimien 1980-luvun hävittäjätaktiikkaa ja sen tarkoi-tuksena on kuvailla Yhdysvaltojen lentokaluston kehityksen myötä muuttunutta taktiikkaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sekä Vietnamin että Persianlahden sodan aikaisia hävittäjätak-tiikoita, jolloin saadaan kuva taktiikan kehittymisestä. F-15 Eagle ja F-16 Fighting Falcon ovat 1970-luvulla käyttöönotettuja ilmaherruushävittäjiä, jotka korvasivat aikaisemman F-4 Phantom -kaluston. F-117A Nighthawk puolestaan on häiveteknologiaa hyödyntävä lähitulitukikone ja kevyt pommittaja, jonka käyttöönottaminen vuonna 1982 osaltaan vaikutti hävittäjätaktiikan kehittymiseen. Uusien hävittäjien ja ryn-näkkökoneiden lisäksi Yhdysvallat otti 1970-luvun lopulla käyttöönsä AWACS-koneet (Air-borne Warning and Control Systems), jotka toimivat ilmavalvonta- ja taistelunjohtokoneina. AWACS mahdollistaa ilmaoperaatioille välttämättömien elementtien kuten taistelunjohtami-sen ja viestinnän ulottuvuuden moninkertaistamisen. Se on näin ollen erinomainen apuväline ilmaherruuden saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Tutkimus on kvalitatiivinen teoreettinen tutkimus, jonka aineisto koostuu pääasiassa alan artikkeleista ja kirjallisuudesta. Näin ollen työssä pääasiallisesti käytetty tutkimusmenetelmä on asiakirja- ja kirjallisuustutkimus. Päällimmäisenä tiedonhankintamenetelmänä puolestaan on käytetty aiheen historiallisen luonteen vuoksi lähdekritiikkiä, jonka keinoin tutkimuksen rakentaminen on ollut mahdollista luotettaviksi todettujen lähteiden pohjalta.

Neuvostojoukot Itä-Saksassa kylmän sodan aikana

Toisen maailmansodan päättymisen ja Potsdamin sopimuksen seurauksena Saksa jakautui Länsi- ja Itä-Saksaksi. Länsi-Saksan hallinnosta vastasivat Yhdysvallat, Iso- Britannia ja Ranska. Itä-Saksasta puolestaan tuli kokonaisuudessaan Neuvostoliiton hallinnassa ollut alue. Neuvostoliiton ja länsivaltojen näkemykset siitä, miten sodanjälkeistä Saksaa tulisi hallinnoida, erosivat suuresti toisistaan alusta lähtien, ollen yksi merkittävimmistä tekijöistä kylmän sodan syttymisen taustalla. Koko kylmän sodan ajan mahdollisen aseellisen konfliktin nähtiin alkavan Euroopasta, mitä todennäköisimmin Saksasta. Tämän vuoksi länsivallat ja Neuvostoliitto sijoittivat alueelle paljon sotilaallista voimaa. Kyseisen sotilaallisen voiman keskittymän seurauksena syntyi kaksi maailmanhistorian suurinta sotilasliittoutumaa: Nato ja Varsovan liitto. Näistä kahdesta sotilasliitosta ensimmäiseksi luotiin Nato vuonna 1949. Vuonna 1955 Neuvostoliitto vastasi tähän uuteen strategisen tason uhkaan luomalla Varsovan liiton. Varsovan liiton perustamista seurasi Itä-Saksan kansanarmeijan eli NVA:n perustaminen. NVA:n joukot olivat Neuvostoliiton sotilasjohdon alaisuudessa toimineita joukkoja, ja ne varustettiin Neuvostoliiton parhaimmalla kalustolla läpi kylmän sodan. Tästä esimerkkinä NVA:n varustaminen ydinaseilla 1960-luvulla. Itä-Saksan miehitystä kesti vuoteen 1994 asti, jolloin viimeiset Neuvostoliiton aikaiset miehitysjoukot poistuivat sen maaperältä. Neuvostoliiton kaatumiseen asti Itä-Saksan miehitysjoukot olivat ylivoimaisesti suurin Neuvostojoukkojen keskittymä sen omien rajojen ulkopuolella. Aluetta miehitti jatkuvasti noin 16–24 divisioonaa, jotka olivat täysivahvuisia ja hyvin koulutettuja. Näiden joukkojen liikkeellelähtövalmius oli jopa alle 24 tuntia, joka antaa hyvän kuvan siitä, miten kriittinen alue Itä-Saksa Neuvostoliitolle todellisuudessa oli.

The house that the Court built. The retained powers case law of the European Court of Justice and the constitutional structure of the Union

Euroopan unionin perustamissopimusten katsotaan muodostavan EU:n valtiosäännön, jonka rajat ovat kuitenkin perustamissopimusten määräysten väljän muotoilun sekä Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytännön valossa epätarkat. Etenkin kysymys unionin ja sen jäsenvaltioiden välisestä toimivallanjaosta on EU-oikeudellisen tutkimuksen klassikoita. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani unionin valtiosääntörakennetta ja unionioikeuden kokonaisvaikutusta jäsenvaltioiden toimivaltojen käyttöön erityisesti EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään kehittämän niin kutsutun retained powers -doktriinin valossa. Kyseisen opin mukaan EU-oikeus asettaa vaatimuksia jäsenvaltioiden toimivaltojen käytölle myös niillä aloilla, joilla sääntelytoimivalta on jäänyt jäsenvaltioille eikä sitä ole jaettu unionin kanssa. Aiheen teoreettisen tarkastelun pohjalta analysoin Euroopaun unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä erityisesti yhtä säilytetyn toimivallan alaa, koulutusta, koskevissa tapauksissa pyrkien havaitsemaan typologioita tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa. Tutkimus noudattaa EU-valtiosääntöoikeuden metodologiaa. Keskeisenä lähdemateriaalina on siten käytetty unionituomioistuimen ratkaisukäytäntöä, joka heijastaa perustamissopimuksia tarkemmin unionin valtiosääntörakennetta. Oikeuskäytännön analyysi ja tulkinta on suoritettu peilaten sitä vasten unionin kehitystä markkinaorientoituneesta organisaatiosta yleismaailmalliseksi poliittiseksi unioniksi. Tutkielmani loppupäätelmä on, että jäsenvaltiot ovat tietyissä rajoissa hyväksyneet unionituomioistuimen kehittämän doktriinin, ja unionituomioistuin on siten saanut aikaan tosiasiallisen muutoksen EU:n valtiosääntörakenteessa. Retained powers -doktriini on omiaan syventämään eurooppalaista integraatiota ja nostaa kysymyksiä toimivallanjaon merkityksestä unionioikeudessa, perustamissopimusten kyvystä heijastaa unionin valtiosääntörakennetta sekä unionituomioistuimen toiminnan poliittisesta luonteesta.

Genetic, prenatal and postnatal determinants of weight gain and obesity in young children – The STEPS Study

Genetic, Prenatal and Postnatal Determinants of Weight Gain and Obesity in Young Children – The STEPS Study University of Turku, Faculty of Medicine, Department of Paediatrics, University of Turku Doctoral Program of Clinical Investigation (CLIPD), Turku Institute for Child and Youth Research. Conditions of being overweight and obese in childhood are common health problems with longlasting effects into adulthood. Currently 22% of Finnish boys and 12% of Finnish girls are overweight and 4% of Finnish boys and 2% of Finnish girls are obese. The foundation for later health is formed early, even before birth, and the importance of prenatal growth on later health outcomes is widely acknowledged. When the mother is overweight, had high gestational weight gain and disturbances in glucose metabolism during pregnancy, an increased risk of obesity in children is present. On the other hand, breastfeeding and later introduction of complementary foods are associated with a decreased obesity risk. In addition to these, many genetic and environmental factors have an effect on obesity risk, but the clustering of these factors is not extensively studied. The main objective of this thesis was to provide comprehensive information on prenatal and early postnatal factors associated with weight gain and obesity in infancy up to two years of age. The study was part of the STEPS Study (Steps to Healthy Development), which is a follow-up study consisting of 1797 families. This thesis focused on children up to 24 months of age. Altogether 26% of boys and 17% of girls were overweight and 5% of boys and 4% of girls were obese at 24 months of age according to New Finnish Growth references for Children BMI-for-age criteria. Compared to children who remained normal weight, the children who became overweight or obese showed different growth trajectories already at 13 months of age. The mother being overweight had an impact on children’s birth weight and early growth from birth to 24 months of age. The mean duration of breastfeeding was almost 2 months shorter in overweight women in comparison to normal weight women. A longer duration of breastfeeding was protective against excessive weight gain, high BMI, high body weight and high weight-for-length SDS during the first 24 months of life. Breast milk fatty acid composition differed between overweight and normal weight mothers, and overweight women had more saturated fatty acids and less n-3 fatty acids in breast milk. Overweight women also introduced complementary foods to their infants earlier than normal weight mothers. Genetic risk score calculated from 83 obesogenic- and adiposity-related single nucleotide polymorphisms (SNPs) showed that infants with a high genetic risk for being overweight and obese were heavier at 13 months and 24 months of age than infants with a low genetic risk, thus possibly predisposing to later obesity in obesogenic environment. Obesity Risk Score showed that children with highest number of risk factors had almost 6-fold risk of being overweight and obese at 24 months compared to children with lowest number of risk factors. The accuracy of the Obesity Risk Score in predicting overweight and obesity at 24 months was 82%. This study showed that many of the obesogenic risk factors tend to cluster within children and families and that children who later became overweight or obese show different growth trajectories already at a young age. These results highlight the importance of early detection of children with higher obesity risk as well as the importance of prevention measures focused on parents. Keywords: Breastfeeding, Child, Complementary Feeding, Genes, Glucose metabolism, Growth, Infant Nutrition Physiology, Nutrition, Obesity, Overweight, Programming

Omien osakkeiden hankinta osakeyhtiön varojenjakotapana

Osakeyhtiön tehtäväksi on osakeyhtiölain 1:5§:ssä määritelty voiton tuottaminen sen osakkaille. Osakkaan intressissä puolestaan on saada voitto kotiutettua mahdollisimman pienin kustannuksin, joten yrityksen erilaisiin varojenjakotapoihin tulee tutustua aina tapauskohtaisesti. Tämä tutkielma käsittelee omien osakkeiden hankintaa yhtenä tapana jakaa varoja osakkaille. Käsittely painottuu yksityisiin osakeyhtiöihin, jolloin on luontevaa tutkia verotusta sekä yhtiön että osakkaan kannalta, sillä nämä ovat voimakkaasti kytköksissä toisiinsa. Tutkielman lähestymistapa on oikeusdogmaattinen. Käytetty materiaali muodostuu kirjallisuudesta, artikkeleista sekä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista, jotka ilmentävät lakien tulkintaa oikeudessa. Olemassa olevat ratkaisut luovat vahvan pohjan tulkinnalle siitä, miten oikeus tulisi uuden vastaavan tapauksen ratkaisemaan. Omien osakkeiden hankintaan vaikuttavat osakeyhtiölaki, kirjanpitolaki sekä verolait. Kaikilta osin kohtelu ei eri säädöksissä ole yhtenäistä, joten eri säädöksien tunteminen on välttämätöntä. Hankinnassa osakas luopuu osakkeistaan vapaaehtoistesti, kun taas lunastuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa yhtiöllä on oikeus vaatia osakkeita luovutettavaksi itselleen. Omien osakkeiden hankinnalla varoja on mahdollista jakaa verotuksellisesti melko tehokkaasti, mutta peitellyn osingon riski on otettava erityisen tarkasti huomioon, jotta hankinnan jälkeen ei realisoidu odottamattomia veroseuraamuksia. Kauppahinnalla on merkittävä vaikutus siihen miten järjestelyä tullaan tulkitsemaan ja siihen, millaisia erilaisia veroseuraamuksia sillä voi olla. Osakeyhtiön varojenjakomahdollisuudet ovat lain puitteissa melko laajat, ja valittava menetelmä on aina suhteutettava yrityksen kulloiseenkin tilanteeseen. Yksinomaan verotuksellisia seurauksia ajateltaessa saattaa ratkaisu osoittautua esimerkiksi liiketaloudellisesti kestämättömäksi, joten ratkaisua tulee harkita eri näkökulmista. Huomioitavaa on kuitenkin kaikessa varojen jaossa yhtiön jakokelpoiset varat ja niihin liittyvät rajoitukset. Yhtiö voi jakaa varoja ulos vain määrätyn verran, sillä jäljelle jäävän varallisuuden tulee riittää turvaamaan yrityksen jatko ja velkojien asema.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen on luonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.

Rajavartiomiehen voimakeinojen käyttö Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa

Suomen rajavartiolaitoksen rajavartiomiehet osallistuvat vuosittain Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoimiin ulkorajavalvontaoperaatioihin. Operaatioissa suomalaisten rajavartiomiesten tehtävät liittyvät usein laittoman maahantulon järjestäjien kiinniottamiseen. Kiinniottotilanteet voivat edellyttää tarvittaessa voimakeinojen käyttämistä. Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan rajavartiomiehillä on oikeus voimakeinojen käyttöön virkatehtävissään. Tämä tutkimus on sotatieteellisen johtamisen oppiaineen alaan kuuluva, oikeudellista lähestymistapaa hyödyntävä, oikeusdogmaattisella tutkimusmenetelmällä toteutettu tutkimus. Tutkimuksen päätarkoituksena oli tulkita eri oikeuslähteiden valossa, miten rajavartiomiehen toimivalta ja voimakeinojen käytön oikeudellinen perusta ulkorajavalvontaoperaatioissa muodostuu? Tässä tutkimuksessa oikeutta voimakeinojen käyttöön tulkittiin eri oikeuslähdemateriaalien kautta oikeustieteellistä näkökulmaa hyödyntäen. Tutkimuksessa kuvattiin oikeussääntöjen ja oikeusnormien hierarkkisia suhteita Suomen kansallisen lainsäädännön näkökulmasta sekä suhdetta ylikansalliseen lainsäädäntöön nähden. Tutkimuksessa rajavartiomiehen voimakeinojen käytön oikeudellista perustaa tulkittiin Suomen kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin lainsäädännön näkökulmista. Oikeuskäytännön havainnollistamiseksi käytettiin tutkimuksessa myös Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkimusaineisto muodostui voimassa olevasta oikeudesta, sen lainvalmisteluaineistosta sekä oikeusoppineiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä. Oikeusdogmatiikan keinoin tulkittiin sekä systematisoitiin tutkimuksessa käytettyä oikeuslähdemateriaalia ja muodostettiin tulkinta rajavartiomiehen voimakeinojen käytön muodostumisesta Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa. Rajavartiomiehen voimakeinojen käytön kansallinen sääntely on rajavartiolain uudistamisen myötä lähes yhdenmukainen poliisin kanssa. Ulkorajavalvontaoperaatioissa rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavat Suomen kansallisen lainsäädännön lisäksi ylikansallisen lainsäädännön velvoitteet sekä vastaanottavan jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö. Näiden oikeusjärjestyksien hierarkkisen rakennelman yksiselitteinen kuvaaminen on moniselitteinen. Oikeuslähdemateriaalin perusteella Euroopan ihmisoikeussopimus on yksi tärkeimmistä rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavista oikeussäännöistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö korostaa suhteellisuusperiaatteen huomioimista kaikissa voimakeinojen käyttöön liittyvissä tilanteissa. Suomessa suhteellisuusperiaate on myös keskeisin voimakeinojen käyttöä ohjaavista periaatteista. Erikoiskoulutettujen joukkojen voimakeinojen käytölle voidaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä johtaa tiukemmat arviointikriteerit.