945 resultados para Thesis examination


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli selvittää Stora Enso Oyj Imatran tehtaiden ympäristövaikutuksia. Tarkastelu toteutettiin kahdella lähestymistavalla. Elinkaariarvioinnilla tarkasteltiin Imatran tehtaiden kartonki- ja paperituotannon elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia. Elinkaariarvioinnin lisäksi tarkasteltiin Imatran tehtaiden aiheuttamia paikallisia ympäristövaikutuksia. Paikallisten vaikutusten arviointi perustui ensisijaisesti toiminnasta aiheutuvien päästöjen ja lainsäädännöllisesti ympäristön tilalle asetettujen vaatimusten ja tavoitetasojen vertailuun. Lisäksi työssä tehtiin arvio Imatran tehtaiden typenoksidipäästöjen vähentämisestä aiheutuvista kustannuksista. Työn teoriaosiossa tarkasteltiin elinkaariarvioinnin pääperiaatteita, paikallisten ympäristövaikutusten arviointiperusteita sekä yleisellä tasolla typenoksidipäästöjen vähentämistekniikoita. Elinkaariarvioinnissa ympäristövaikutuksiltaan merkittävimmiksi elinkaarivaiheiksi osoit-tautuivat paperin ja kartongin tuotantovaihe sekä kuljetukset. Paikallisten vaikutusten arvioinnissa todettiin tehtaiden jätevesien aiheuttavan lievää rehevöitymistä lähivaikutusalueella. Terveys- ja viihtyvyysvaikutuksista melu ja haju todettiin merkittävimmiksi. Työssä tarkastellut typenoksidipäästöjen vähentämismenetelmät osoittautuivat kalliiksi ja investoinneilla saavutetut ympäristöhyödyt vähäisiksi.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tarkastellaan paperitehtaan tarvitsemia energiavirtoja ja niiden tuottamista paperitehtaan yhteydessä olevalla voimalaitoksella. Työn perusteella tehtiin laskentamalli, jolla voidaan vertailla esisuunnittelun alussa eri laitoskonsepteja tarkemman suunnittelun pohjaksi. Tyypillistä paperitehtaan energiantuotannolle on suuri vuosittainen huipunkäyttöaika ja energiantuotannolta vaadittava luotettavuus. Lisäksi energiantuotannon voidaan edellyttää käyttävän hyödyksi paperintuotannon sivuainevirtoja. Tarkastelu on suoritettu kannattavuustarkasteluna ottaen huomiin koko voimalaitoksen käyttöiän kustannukset. Kannattavuuteen vaikuttavat investointikustannusten lisäksi merkittävästi myös polttoainekustannukset. Herkkyystarkastelulla voidaan vertailla eri konseptien kannattavuutta eri lähtötietoarvoilla. Erilaiset maksulliset päästökiintiöt voivat muuttaa eri konseptien keskinäistä kannattavuutta. Päästökiintiöiden markkinat ovat kuitenkin vielä selkiytymättömät.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työ käsittelee energian tuotannossa esiintyviä tärkeimpiä taloudellisia ja teknisiä riskejä sekä niiden hallitsemista energian tuottajan näkökulmasta. Ensiksi käsitellään yleisesti riskienhallintaa, eri riskityyppejä ja esitetään periaatteellinen riskienhallintaprosessi. Sen jälkeen tarkastellaan energiamarkkinoiden nykytilannetta lähinnä Pohjoismaiden tasolla ja verrataan sitä aikaisempaan tilanteeseen energian tuottajan kannalta. Tämä siksi, että energiamarkkinoiden vapautuminen on muuttanut merkittävästi energian tuotantoon liittyviä taloudellisia riskejä, käytännössä lisännyt niitä. Pääpaino on energian tuotannossa esiintyvien olennaisten riskien tarkastelussa ja niiden hallitsemisessa. Ensin esitellään työn kannalta olennaiset riskit ja tekijät joista ne aiheutuvat. Jokainen riski ja sen aiheuttamat haitat liiketoiminnalle kuvataan lyhyesti. Sen jälkeen kiinnitetään huomiota asioihin, jotka ovat tyypillisiä energian tuotannolle ja aiheuttavat samalla erikoisvaatimuksia riskienhallinnalle. Sitten käydään läpi sopivat riskienhallinnan menetelmät, jotka ovat yleisesti käytössä energian tuotannossa, aiemmin esitetyille olennaisille riskeille. Esitetyistä riskienhallinta menetelmistä useimpia ei ole kohdistettu millekään yksittäiselle riskille, vaan monia niistä voidaan käyttää useammankin riskin hallintaan.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli turkiseläinrehun valmistajan, E - P:n Minkinrehu Oy:n, jakelutoimintojen nykytilan analysointi, kehityskohteiden etsiminen ja kehitystoimenpiteiden luominen. Logististen toimintojen nykytilaa pyrittiin selvittämään haastattelujen, tutustumiskäyntien sekä kerätyn aineiston avulla. Mukaan tarkasteluun otettiin myös alan kirjallisuutta. Tutkimuksen perusteella yrityksen suurimmat jakeluongelmat liittyivät puutteelliseen jakelun ja kuljetusten suunnitteluun, penis- ja lisäarvopalveluiden puuttumiseen sekä epämääräiseen jakeluhinnoittelumenetelmään. Osa ongelmista aiheutui toimialan ominaispiirteistä, kuten sesonkiluontoisuudesta, erikoisjakelukaluston käytöstä, kalliista varastointimenetelmistä ja tuotteiden pilaantumisherkkyydestä. Jakeluun liittyviä ongelmia olivat jakelun kohdistamisongelma ja paluukuormien puuttuminen. Edellä mainituista ominaispiirteistä ja ongelmista johtuen jakelu- ja kuljetuskustannukset olivat noin 4,5 miljoonaa euroa eli lähes 20 prosenttia yrityksen liikevaihdosta vuonna 2003. Toimenpide-ehdotusten mukaan yrityksen tulisi lisätä yhteistyötä sekä toimittajien että turkistarhojen eli yrityksen osakkeenomistajien kanssa. Lähitulevaisuudessa olisi paikallaan investoiminen asianmukaiseen ja tehokkaaseen jakelun ja kuljetusten suunnittelu- ja seurantajärjestelmään. Itse jakelussa tulisi siirtyä jakelureittien optimointiin ja naiden optimaalisten jakelureittien käyttöön. Tutkimuksen mukaan jakelussa tulee siirtyä joko asiakaskohtaiseen tai osareittien mukaiseen jakeluvalin harvennukseen sesonkiaikavälillä kesäkuu - joulukuu. Jakeluhinnoittelussa on unohdettava nykyinen vyöhykehinnoittelu ja otettava käyttöön tutkimuksen perusteella jakelun todellisia kustannuksia paremmin vastaava ja asiakkaita tasapuolisesti kohteleva hinnoittelumenetelmä. Yrityksen tulisi jatkossa sisäistää jatkuvan kehityksen periaatteet sekä liiketoiminnassaan että jakelutoiminnoissaan.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kehittää alihankintaosia valmistavalle kevytmetallivalimolle Balanced Scorecard - malliin pohjautuva suorituskyvyn mittausjärjestelmä. Mittariston tarkoituksena on kasvattaa yritysjohdon tietämystä yrityksen eri toimintojen suorituskyvystä ja tarjota informaatiota päätöksenteon tueksi. Tarve suorituskyvyn mittaamiselle on syntynyt yrityksen kasvaessa ja asiakaspohjan laajentuessa. Työn alussa tutkittiin kirjallisuutta liittyen suorituskyvyn mittaamiseen. Tämän jälkeen tutkittiin strategiatyötä Balanced Scorecard – projektin yhteydessä ja itse Balanced Scorecard – projektiin liittyviä kysymyksiä. Teoriatiedon pohjalta muodostettiin kohdeyrityksen Balanced Scorecard. Ensin täsmennettiin yrityksen visiota ja strategiaa hyvän mittariston luomiseksi. Mittarit valittiin pohjautuen kriittisiin menestystekijöihin ja ne sijoitettiin näkökulmiin, jotka ovat sisäisten prosessien näkökulma, asiakasnäkökulma, talousnäkökulma sekä kasvun ja kehityksen näkökulma. Sisäisten prosessien näkökulmaan sijoitettiin tuotekohtaisia, osastokohtaisia ja toimittajakohtaisia mittareita. Mittaristo ei suinkaan ole projektin päätyttyä valmis vaan sitä tulee kehittää jatkuvasti. Mittariston käyttöönotto avaa mahdollisuuksia niin toiminnanohjausjärjestelmän paremmalle hyödyntämiselle kuin tavoitehinnoittelun käyttöönotolle. Myös asiakaskannattavuuslaskennan käyttöönottoa tulevaisuudessa kannattaa harkita.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tutkitaan haja-asutusalueiden sähkönjakeluverkkojen kehittämistä. Kehityskohteiksi on valittu viisi tekniikkaa, 1000 V-järjestelmä, keskijännitejohtojen siirtäminen teiden varsille, PAS -johtojen käyttö, maakaapelointi sekä pylväskatkaisijan käyttö. Teoreettisen tarkastelun tavoitteena on määrittää reunaehdot tarkasteltavien tekniikoiden kannattavuudelle. Aiemmin keskijänniteverkko on rakennettu lähes poikkeuksetta avojohtona. Viime vuosien myrskyt sekä lumikuormat ovat häirinneet sähkönjakelua ja nostaneet painetta jakeluvarmuuden kasvattamiseksi. Tutkimuksessa haja-asutusalueiden sähkönjakeluverkon kehittämiseen etsitään teknillisesti sekä taloudellisesti kannattavia ratkaisumalleja. Kehittämisen tavoitteena on parantaa kuluttajien sähkön laatua ja toimitusvarmuutta. Tutkimuksessa käsitellään tarkasteltavia tekniikoita esimerkkikohteiden avulla, jotka on valittu Itä-Suomelle tyypillisiltä jakelualueilta. Kohteissa taloudellista kannattavuutta tutkitaan vertaamalla perinteistä saneeraamista tarkastelussa oleviin korvaaviin menetelmiin. Korvaavilla ratkaisuilla toimitusvarmuus paranee, mutta kannattavuus riippuu siirrettävästä tehosta, asiakasryhmien jakaumasta sekä saavutettavasta vikataajuuden muutoksesta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli luoda Yhtyneet Sahat Oy:lle dokumentoitu sopimusvalmistusohjeisto. Laadittu ohjeisto toimii keskeisenä apuvälineenä toimeksiantajalle, kun yhtiön eri tuotantolaitokset luovat uusia tuotannollisia yhteistyösuhteita. Ohjeiston laatimista varten tutustuttiin aluksi yhtiön sisäisiin alihankintakäytäntöihin. Tämän jälkeen sopimusvalmistusjärjestelmien tarkastelu laajennettiin mekaanisen metsäteollisuuden malleihin sekä elektroniikka- että metalliteollisuuden toimintajärjestelmiin. Yhtyneet Sahat Oy:n yhteistyömallin toimivuutta testattiin koetuotteilla potentiaalisten sopimusvalmistajien kanssa. Työn viimeisenä osa-alueena oli Yhtyneet Sahat Oy:n henkilökunnan asenteiden selvittäminen sopimusvalmistusyhteistyön hyödyntämisestä. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, mm. että hyvä sopimusvalmistussuhde vaatii kirjallisen sopimuksen päähankkijan ja sopimusvalmistajan vastuista ja velvollisuuksista. Yhtenä päähankkijan tärkeänä tehtävänä on kannustaa sopimusvalmistajansa jatkuvaan kehitystyöhön. Jatkuvalla kehitystyöllä taataan yhteistyösuhteen pitkäaikainen kesto, jonka avulla yhteistyökumppanit voivat ylläpitää hintakilpailukykyään. Lisäksi yhteistyöyritysten välinen riskienhallinta korostuu valmistussuhteen syventyessä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö on tehty osana ETX-tutkimushanketta: 'Volyymiteholähteen suunnittelumetodien kehitys ja optimointi DFM-viitekehyksessä'. Työssä suunnitellaan hakkuriteholähteelle säätäjä. Tähän suunnittelun sektoriin syventyminen on teollisuudessa jäänyt monesti vähälle. Säätö on tavallisesti ajan puutteen ja apuvälineiden käytön osaamattomuuden tai puuttumisen takia suunniteltu kokeilemalla. Työssä muodostetaan jännitemuotoisesti säädetylle hakkurille piensignaalimallilla linearisoidut siirtofunktiot, joiden perusteella voidaan tarkastella hakkurin stabiilisuutta takaisinkytketyssä säätösilmukassa. Stabiiliustarkastelu tehdään taajuustasossa käyttäen Bode-kuvaajia. Näiden kuvaajien perusteella viritetään järjestelmään säätäjä. Säätäjän toimintaa aikatasossa tarkastellaan simuloimalla ja reaalisen laitteen toimimista laboratorioprototyypin avulla. Tulosten perusteella voidaan todeta, että jännitemuotoisella säädöllä flyback-hakkuri saadaan nopeaksi epäjatkuvalla käämivirralla. Mikäli halutaan hakkurin toimivan jatkuvalla käämivirralla, on syytä käyttää muita säätömenetelmiä, esimerkiksi huippuvirtasäätöä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakkaat vaativat lisää kapasiteettia ja joustavuutta eli levylinjan paloittelusahan tapauksessa pieniä palakokoja. Vaatimukseen on lähdetty vastaamaan tuotekehitysprojektilla, jonka yksi osa-alue on uuden paloittelusahan konseptin kehitys. Konseptin kehityksen lähtökohtana on ajatus terien lukumäärän lisäämisestä, terien suunnan kääntämisestä levypinkan liikesuunnan myötäiseksi, sekä terien pitämisestä paikallaan levypinkan liikkuessa niiden läpi. Tässä työssä konseptin kehitykseen kuuluu purunpoistojärjestelmä, sahattujen hukkapalojen käsittely, murskaus ja poisto, sekä levypinkan siirtomenetelmä sahauskokonaisuuden läpi. Kirjallisuusosassa on paneuduttu puulevyjen ja pyörösahauksen teoriaan. Diplomityössä on tutkittu eri pohjaratkaisujen vaikutusta kapasiteettiin, sekä vaihtoehtoja paloittelusahan eri osa-alueiden ratkaisuiksi. Lisäksi on tutkittu murskauksen tehovaatimusta vertaamalla mitattuja arvoja laskettuihin arvoihin. Tutkimuksen otannan puitteissa todettiin laskettujen arvojen johtavan reiluun moottoreiden ylimitoitukseen.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tarkoituksena oli kuidutusrumpulaitteiston käytön- ja kannatuksen kehittä-minen. Työ rajattiin laajuutensa vuoksi koskemaan tuotesarjan viittä pienintä kokoa. Työn alkuosassa käsitellään kuidutuksen teoriaa ja siihen soveltuvia laitteistoja. Käytön suunnittelun kannalta olennaista käynnistystehon tarvetta on tarkasteltu lähtökohdaisesti fysiikan avulla. Perustietoja teorialle on haettu aiemmista tutkimuksista sekä kirjallisuu-desta. Tarkastelun tuloksena teoriaa on kehitty ja se on saatu vastaamaan todellisuutta aiempaa paremmin. Kannatuksen ja käytön toteuttamisvaihtoja etsittäessä on käytetty systemaattisen koneen-suunnittelun keinoja. Saatuja ideoita on arvioitu teknillis-taloudellisin perustein ja näistä on valittu parhaat vaihtoehdot jatkokehitykseen. Jatkokehitysvaiheessa ratkaisuvaihto-ehtoja on tarkasteltu komponenttitasolla ja näistä on tehty yksityiskohtaiset kustannus-laskelmat. Työn tuloksena on esitetty kannatuksen ja käytön toteutusvaihtoehto, jonka avulla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Korkea, 30 prosentin kustannussäästö-tavoite saavutettiin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli kartoittaa kemiallisesti parhaita käytäntöjä sellutehtaiden kemikaalien talteenottoprosessissa. Kirjallisuudesta ei löytynyt lipeäkiertoon liittyvää kemiallista tietoutta. Laiteteknisten ratkaisujen kautta yritettiin saada selville parhaat käytännöt. Teoriaosassa on myös käsitelty lipeäkierrossa esiintyvien vierasaineiden lähteitä, rikastumista ja poistumista prosessista. Työ tehtiin Stora Enson Suomessa sijaitseville tehtaille. Kokeellisessa osassa on suoritettu tehtailta saadun materiaalin perusteella tunnuslukujen laskentaa sekä PCA-analyysin teko. Työssä tarkastelualueena on lipeäkierto liuottajasta meesauuniin. Kaukopäässä on käytössä lipeäkierrossa kaksi lipeälinjaa ja muilla tehtailla vain yksi. Saatujen tunnuslukujen perusteella tehtaille on annettu pisteitä nollasta viiteen. Viisi pistettä on saanut parhaan arvon saanut tehdas ja nolla pistettä kaukana parhaasta arvosta olevat. Tunnuslukuja on valittu 14 ja edellä esitetyllä tavalla pisteytettynä on parhaaksi tehtaaksi saatu Kaukopään 1-lipeälinja ja huonoin on Kemijärvi. Huomioitavaa on Kaukopään 2-lipeälinjan sijoittuminen vasta neljänneksi, vaikka lipeälinjoilla on valkolipeän ja meesan käsittelyssä yhteiset syöttösäiliöt. PCA-analyysin perusteella havaittiin, että kuukausikeskiarvoja käytettäessä tulokset tasoittuvat verrattuna päiväarvoilla tehtyyn analyysiin. Analyysi osoittaa, että tehtailla lipeäkierto ei ole täysin hallinnassa. Tämä ilmenee suurina objektien liikkeinä kuvissa. Päiväarvoilla analyysi tehtiin vain Oulun tehtaalle. Tarkastelussa valittiin kuukauden mittainen ajanjakso niin hyvää kuin huonoakin jaksoa. Mallien selitysasteista voidaan nähdä eroja hyvän ja huonon jakson välillä. Tämä ilmenee niin, että hyvän jakson mallin selitysaste on korkeampi kuin huonon jakson. Objektien sijoittuminen kuvissa on myös erilainen. Hyvän jakson aikana objektit ovat pieninä ryhminä, kun huonon jakson objektit ovat hajonneet yksittäisiksi arvoiksi ja päivien väliset erot ovat suuret.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on tutkia Etelä-karjalaa asuin- ja työpaikkana. Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää asuin- ja elinympäristön laadun merkitystä alueella viihtymiseen. Tutkimus luokitellaan kaupunkitutkimukseksi, jossa tarkastelun kohteena on asuin- ja elinympäristön laatu. Tutkimuksessa hyödynnetään survey-tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen teoriaoosassa tarkastellaan globalisaation alueellisia vaikutuksia, alueiden kilpailukyvyn ja kilpailuedun muodostumista sekä alueen imagon merkitystä kilpailussa. Tutkimukseen liittyvä tutkimusaineisto kerättiin kirjekyselyllä Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuosina 1997-2000 valmistuneiden diblomi-insinöörien ja kauppatieteiden maistereiden keskuudesta. Tutkimuksen empiirisessä osassa mitataan tekijöitä, jotka vaikuttavat asuinpaikkakunnan valintaan. Lisäksi mitataan Etelä-Karjalan asuin- ja elinympäristön laatua. Aineiston perusteella voidaan todeta, että Etelä-Karjalan asuin- ja elinympäristön laadun fyysiset, toiminnalliset ja sosiaaliset ominaisuudet edesaauttavat yliopistoststa valmistuneita jäämään alueelle. Ongelmatekijäksi nousi alueen kyky tarjota korkeasti koulutetuille nuorille työpaikkoja

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Aineettomat oikeudet ovat erittäin ajankohtainen aihe sekä yritysmaailmassa että tutkimuspiireissä, koska niiden taloudellinen merkitys on kasvanut viime vuosikymmenenä räjähdysmäisesti. Tällä muutoksella on ollut vaikutusta useilla eri liiketoiminnan osa-alueilla, esimerkiksi kirjanpidossa. Tutkielman tarkoituksena on tehdä sekä teoreettinen että empiirinen katsaus aineettomiin oikeuksiin. Tarkastelu aloitetaan kirjanpidon teoreettisten lähtökohtien käsittelyllä. Tämän jälkeen siirrytään tarkastelemaan aineettomia oikeuksia eri tilinpäätösnormistojen (IAS, US GAAP ja kirjanpitolaki) näkökulmasta. Näistä muodostuu yhdessä tutkielman teoreettinen viitekehys. Empiirisessä osassa pyritään sen sijaan selvittämään kirjanpitoon liittyvää problematiikkaa erityistapauk-sessa, jossa lisensiointiyhtiö tekee liiketoimintaa yksinomaan aineettomia oikeuksia välittämällä. Kysymyksessä on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Sen lopputuloksena pyritään tekemään johtopäätöksiä yhtiön valitsemasta kirjanpidollisesta toimintamallista ja esittämään sille vaih-toehtoisia malleja. Johtopäätökset perustuvat pääasiassa teemahaastatteluin tehtyihin asiantuntijanäkemyksiin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkastelukohteena oli toimialarakenteen kehittyminen Etelä-Karjalan maakunnassa. Tutkimuksen päätavoitteena oli luoda selkeä kuva Etelä-Karjalan toimialarakenteen kehitystilanteesta ja eri toimialojen kasvuvauhdista. Keskeisenä alatavoitteena tutkimuksessa oli havaittujen kehityskulkujen taustalla olevien syiden selvittäminen. Tutkimuksessa ongelmaa lähestyttiin kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin tutkimusmetodein. Tutkimuksessa luotiin teoreettinen viitekehys olemassa oleviin teorioihin ja tutkimuksiin perustuen. Tutkimuksessa analysoitiin tilastotiedon pohjalta toimialarakenteen kehittymistä Etelä-Karjalassa vuosina 1950-2000. Eri toimialojen kehitykseen vaikuttaneita seikkoja tutkimuksessa analysoitiin asiantuntijahaastatteluiden avulla. Tutkimuksessa todetaan kehityksen Etelä-Karjalassa keskittyneen neljään kuntaan, joissa metsäteollisuus on ollut vahvasti edustettuna. Metsäteollisuus on Etelä-Karjalan kasvualoista edelleen merkittävin, mutta sen merkitys on vähentynyt muiden toimialojen merkityksen kasvaessa. Tutkimuksessa Etelä-Karjalasta löydettiin näitä aidosti kasvavia toimialoja 12 kappaletta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus tarkastelee määräaikaisia työsuhteita. Tavoitteena on selvittää määräaikaisten työntekijöiden sitoutumista ja sitouttamista organisaatiossa sekä näitä edistäviä tekijöitä. Lähtökohtana on tutkia määräaikaisuutta sitoutumisen näkökulmasta. Erityisen tarkastelun kohteena on työilmapiirin ja esimiestoiminnan vaikutus sitoutumiseen. Sitoutumisen viitekehyksenä on Curtis & Wrightin (2001) sitoutumismalli. Tutkimuksen empiirisessä osassa haastateltiin määräaikaisia työntekijöitä ja heidän esimiehiään. Aineisto käsiteltiin teemoittelun kautta. Tutkimuksen tuoman uuden näkökulman mukaan suurin osa vastanneista määräaikaisista työntekijöistä koki määräaikaisuuden positiivisena eivätkä halunneet vakinaista työpaikkaa. Samalla kaikki vastaajat olivat hyvin sitoutuneita, eivät niinkään organisaatioonsa, vaan työyhteisöönsä ja työhönsä, sen määräaikaisuudesta riippumatta. Palkankorotuksella tai vakinaistamisella ei näyttäisi tämän tutkimuksen mukaan olevan kovin suurta merkitystä määräaikaisen työntekijän sitoutumisen kannalta, sen sijaan työilmapiirillä ja organisaation johtamistavoilla on.