1000 resultados para Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö
Resumo:
Käsittelen työssäni ne bis in idem- periaatetta, joka tarkoittaa ei kahdesti samassa asiassa. Kyse on kaksoisrangaistavuuden estämisestä. Periaate liittyy keskeisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklaan. Periaatteen oikeutus on perinteisesti nähty siinä, että se antaa turvaa yksilölle viranomaisten mielivaltaa vastaan. Henkilöä, joka on jo kertaalleen tuomittu tai vapautettu syytteestä, ei voida asettaa tuomioistuimessa uudelleen syytteeseen samasta teosta. Periaate on ollut kansallisessa keskustelussa esillä siksi, koska on ilmennyt, ettei kaksijakoinen järjestelmämme erityisesti veroasioissa ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta ongelmaton. Esille on noussut erityisesti kysymys hallinnollisen seuraamuksen vaikutuksesta rikosoikeudellisen rangaistuksen määräämiseen. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään muodostanut tulkintalinjan, joka poikkeaa kansallisesta oikeuskäytännöstämme. Ihmisoikeustuomioistuimen laaja tulkinta siitä, minkälaisia asioita pidetään rikosasioina arvioitaessa, onko henkilöä vastaan ryhdytty rikosperusteisiin toimiin kahdesti (bis), yhdistettynä laajaan tulkintaan asioiden samuudesta (idem) on aiheuttanut ongelmia nykyisessä seuraamusjärjestelmässämme. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää ne bis in idem – periaatteen sisältöä ja merkitystä. Kirjoituksessa pyritään esittelemään ja analysoimaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ne bis in idem- periaatteen tulkintakäytännön aiheuttamia jännitteitä. Aihe ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin ensi näkemältä vaikuttaa ja arviointi on hyvinkin hankalaa erilaisten tilanteiden paljoudesta sekä lukuisista arvioinnin osatekijöistä johtuen. Raja hallinnollisen sanktion ja rikosoikeudelliseksi rangaistukseksi katsotun hallinnollisen seuraamuksen välillä on häilyvä ja vaikeasti rajattavissa.
Resumo:
Tarkastelen tutkielmassani aikakauslehtien tuottamia käsityksiä Italiasta ja italialaisuudesta 1955–1965. Päälähteinä käyttämäni Apu- Seura ja Me Naiset -lehdet kuuluivat tutkimusajankohtana suosituimpiin perheille suunnattuihin yleisaikakauslehtiin, joten niiden artikkeleissaan tuottamat kuvat saavuttivat laajan lukijakunnan. Tutkimuksen kohteena olevissa lehdissä Italia-aiheinen kirjoittelu alkoi selvästi lisääntyä 1950-luvun puolivälissä, ja Italiaa ja italialaisuutta koskevien artikkelien määrät olivat tutkimusajankohtana suurempia myös suhteessa lehtien muita Euroopan maita, kuten esimerkiksi Ranskaa, Saksan liittotasavaltaa tai Espanjaa käsittelevien artikkelien määriin. Lehtien artikkelien sisältöjä ja tekstien diskursseja analysoimalla esiin nousi useita erilaisia Italiaa ja italialaisuutta koskevia käsityksiä. Italia nähtiin lehdissä haluttuna matkakohteena, jonne kerran elämässä tehtävä unelmien lomamatka voisi suuntautua ajankohtana, jolloin vielä harvalla suomalaisella oli taloudellisia mahdollisuuksia matkustaa ulkomaille. Lehdet tuottivat Italiasta kuvaa myös ylellisen elämän maana, jossa menestyvä elokuvateollisuus tuotti elokuvien ohella upeita, maailmanmaineeseen nousseita naispuolisia elokuvatähtiä ja rappeutunut yläluokka vietti paheellista elämää Rooman Via Venetolla. Italian muotiteollisuuden nousu kansainvälisessä muotimaailmassa varteenotettavaksi toimijaksi sai lehdet tuottamaan Italiasta kuvaa muodin huippumaana, jonka ylelliset tuotteet olivat kalleutensa vuoksi lehtien lukijoiden ulottumattomissa. Arjessaan elävät italialaiset ihmiset kuvattiin lehdissä monenlaisten stereotypioiden valossa, ja italialaisten elämää kuvattiin perhekeskeiseksi ja uskonnollisuuden sävyttämäksi. Italiasta tuotettiin lukijoille kuvaa kahtiajakautuneena yhteiskuntana, jonka köyhyydestä ja työttömyydestä kärsivässä korruptoituneessa eteläosassa järjestäytynyt rikollisuus mafian johdolla oli ottanut huolehtiakseen valtiovallalle kuuluvia tehtäviä omien lakiensa mukaan. Toisaalta tutkimusajankohtana maan pohjoisosassa tapahtuneen suuren talouskasvun myötä lehdissä tuotettiin lukijoille kuvaa Italiasta vaurastuvana teollisuuden huippumaana, jossa suunnittelu ja ammatillinen osaaminen olivat korkeatasoisia. Tutkimuksen kohteena olevien lehtien tuottamat käsitykset Italiasta ja italialaisuudesta eivät merkittävästi eronneet toisistaan; ainoastaan muotia käsittelevien aiheiden osalta Me Naiset -lehden suhtautuminen oli muita asiallisempaa.
Resumo:
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on perehtyä yrityskokoanomaliaan ja sen esiintymiseen Euroopan osakemarkkinoilla. Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää, että voidaanko yrityksen markkina-arvoihin perustuvilla sijoitusportfolioilla saavuttaa ylituottoja markkinoilta. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta indeksistä, jotka kuvaavat Euroopan 15 merkittävimmän pörssin kuukausittaisia päätösarvoja ajalta 1/2001–1/2015. Anomalian tunnistamiseksi vertaillaan kolmea markkina-arvoon perustuvaa portfoliota erilaisin kuvailevin tunnusluvuin sekä tilastollisin menetelmin. Tutkielmassa kolmea portfolioita analysoidaan myös hyödyntäen menestysmittarina Sharpen lukua. Näiden tutkimusmenetelmien avulla pyritään selvittämään yrityskokoanomalian esiintymistä Euroopan osakemarkkinoilla sekä löytämään vanhoja tutkimustuloksia tukevia johtopäätöksiä ilmiöstä. Tulosten perusteella tutkimusaikavälillä ylivoimaisesti parhaiten pärjäsivät eurooppalaiset markkina-arvoltaan pienimmät yhtiöt. Eurooppalaiset suuret yhtiöt olivat häviäjiä tässä tapauksessa, kuten aikaisemmat tutkimustulokset antoivatkin odottaa. Pienet yhtiöt pärjäsivät parhaiten lähes jokaisella mittarilla: kumulatiivisella tuotolla sekä Sharpen luvun perusteella. Tutkimuksessa vertailtiin myös portfolioiden riskiä volatiliteetilla sekä betalla, jonka perusteella pienet yhtiöt eivät olleet erityisesti riskisempiä kuin vertailuportfoliot tutkimusaikavälillä. Vaikkei millään portfoliolla pystytty saavuttamaan tilastollisesti merkittävää riskikorjattua ylituottoa, pystytään tulosten perusteella antamaan jalansijaa yrityskokoilmiölle muiden mittareiden perusteella.
Resumo:
Product placement has become more and more common in Finnish television programmes lately. Product placement, as with the whole of the television industry, is strictly regulated and monitored by law. Surreptitious advertising, sponsorship, cooperative partnerships and product placement are often confused with each other. Partially these activities are interpenetrative. Present legislation doesn't recognise product placement, therefore it doesn't have any specific position in law, thus causing problems. Product placement in domestic tv-programmes is still relatively modest. More extensive activity is perceivable at the movies where the restrictions are considerably more liberal. In the United States, product placement is a part of a production's budget. Pressure to increase financing has grouwn in both Finland and Europe. There has been considerable preparation in advance of a new television directive in the European Union which would allow more liberal advertising and product placement as a part of financing tv-programmes. The proposal for a new directive is currently only on its first round so product placement probably won't become better defined in law in the near future. Finnish television producers were interviewed as part of the research for this thesis, in order to clarify product placement position and usage in domestic televion programmes. Surreptitious advertising, sponsorship, different kinds of cooperative partnerships and the need for guidance were also discussed in the course of the themed interviews. Even though product placement does not currently play a significant part in the financing of a production, there are certainly pressures in that direktion. In the field of television, the legal boundaries of product placement are presently being explored in order to assess its position as a part of budgeting and covering expenses.
Resumo:
This thesis considers creativity in acting and performing. The original question is how to construct roles creatively. The thesis also considers the quality of creativity at a general level. In addition, the question expands to consider directing and, briefly, the ethics of making theatre. The first section discusses acceptation as a tool for opening the blocks that restrain creativity. It also discusses what the use of acceptation causes and what challenges it brings when creativity begins. The second and the third sections deal with two productions that have changed the author's view of creativity and theatre. The first production is "Medeia Goes Karaoke". This section considers the influence of listening and being in contact when making the role of Medeia. The second production is about directing, "My Roots are Water and Blood". This section considers revising performing and directing and especially the influence of the Alexander-technique. The last section concerns the definition of what good acting is. It also discusses the differences between performing and acting and presents the author's opinions concerning the ethics of acting. The aim of this work is to define creativity in acting, performing and theatre-making, through the author' s personal experiences.
Resumo:
Tämän insinöörityön tarkoituksena on kehittää avaruusinstrumentti, joka on osa Euroopan avaruusjärjestön ESA:n ja Japanin avaruusjärjestön JAXA:n BepiColombo-yhteistyöhanketta. Satelliitti lähetetään Merkurius-planeetan kiertoradalle vuonna 2013. Avaruusaluksen matka Merkuriukseen kestää yhteensä kuusi vuotta ja on perillä vuonna 2019. Yksi BepiColombo-satelliitin tieteellisistä instrumenteista on Oxford Instruments Analytical Oy:n kehittämä SIXS-instrumentti (Solar Intensity X-ray and particle Spectrometer). Instrumentin tarkoituksena on mitata auringosta tulevaa röntgen- ja partikkelisäteilyä. Se toimii yhteistyössä Merkuriuksen pintaa mittaavan MIXS-instrumentin (Mercury Imaging X-ray Spectrometer) kanssa. Tuloksista pystytään analysoimaan ne alkuaineet, joista Merkuriuksen pinta koostuu. Työn alussa esitellään teoriataustaa alkuaineiden mittauksesta niiltä osin, kuin se tämän työn kannalta on tarpeellista. Työssä syvennytään tarkemmin auringosta tulevan säteilyn mittauksesta vastaavan instrumentin tekniikkaan ja mekaniikkasuunnitteluun. Instrumentin lämpöteknisestä suunnittelusta, värähtelymittauksista ja lujuusanalyysista on työhön sisällytetty pääasiat. Työn tuloksena on kehitetty instrumenttiin tulevan partikkelidetektorin prototyyppi sekä instrumenttikotelon malli. Lopullisen koon instrumenttikotelolle määrittää vaadittavan elektroniikan viemä tila. Mittalaitteen kehitystyö jatkuu Oxford Instruments Analytical Oy:ssä vuoteen 2011 saakka.
Resumo:
Tämä insinöörityö on dokumentti projektista, joka on tehty SF-Design Oy:n nimissä asiakasprojektina. Työssä käydään läpi turva- ja opastevalojen ryhmävalvontayksikön elektro-niikkasuunnittelu ja siihen tarvittavan mikrotietokoneen ohjaamiseen tarvittavan ohjelman suunnittelu ja kirjoittaminen. Työ jakautuu karkeasti jaoteltuna neljään osa-alueeseen. Ensiksi käydään läpi laitteiston elektroniikkasuunnittelu ja siihen liittyvää teoriaa. Seuraavaksi työssä käsitellään mikrotietokoneiden ohjelmistokehitystä ja käydään läpi työssä suunniteltu ja laadittu ohjelmisto STMicroelectronicsin ST62T10C-prosessorille. Lopuksi ennen suunnittelu- ja kehitysympäristöjen esittelyä käsitellään suunnitellun laitteiston testaus-, käyttö- ja asennustoimenpiteet. Aivan aluksi esitellään projektissa toteutettuun laitesuunnitteluun vaikuttaneet asiakkaan antama spesifikaatio ja 13.2.2003 voimaan astunut Euroopan parlamentin ja neuvoston asettama RoHS-direktiivi. Direktiivi vaikutti elektroniikkasuunnitteluun komponenttien valinnan osalta. Direktiivin mukaan sen voimaanastumispäivän jälkeen ei saa käyttää komponentteja, jotka sisältävät ympäristölle ja ihmisille vaarallisia aineita. Elektroniikkasuunnitteluosiossa suunnittelu on jaettuna toiminnallisiin osiin. Osiossa käy-dään läpi virtamuuntajien kalibrointi sekä jännitevahvistimen suunnittelu ja simulointi. Ky-seisessä osiossa käsitellään vielä prosessorin vaatimat erityiskytkennät, vikailmoitus-led-valojen ohjaukseen tarvittava kytkentä sekä ennen laitteiston vaatimien käyttöjännitteiden suunnittelua laitteistoon tarvittavien potentiovapaitten lähtöjen toteutus. Ohjelmistokehi-tysosiossa pohditaan mikrotietokoneen ohjelmoinnin perusteita, ennen kuin projektissa laadittua ohjelmaa käydään läpi. Projektissa laadittua koodia ei sen salaisuuden takia käydä yksityiskohtaisesti läpi tässä työssä. Projektissa käytettiin elektroniikkasuunnittelussa PADS-ohjelmistoja PowerLogic ja PowerPCB. Lisäksi käytettiin vahvistinkytkennän simulointiin OrCADin Capture CIS -ohjelmaa. Projektin työläimpään vaiheeseen, ohjelman suunnitteluun, kehitykseen ja kirjoittamiseen käytettiin Raisonancen STMicroelectronicsin mikrotietokoneille kehittämää ohjelmistokehitysympäristöä RIDE -ohjelmistoa. Elektroniikkasuunnittelussa käytetyt oh-jelmistot ovat hyvin yleisesti teollisuuden käytössä.
Resumo:
Opinnäytetyömme aiheena oli mitata pinta-annoksia 5-10-vuotiaiden lasten thorax-tutkimuksissa Lasten ja nuorten sairaalassa. Käytimme säteilyaltistuksen määrittämisessä annossuureina pinta-annosta (ESD) sekä annoksen ja pinta-alan tuloa (DAP). Säteilyannosten säännöllistä seurantaa ja vertailua vertailutasoihin edellytetään Euroopan Unionin 97/43/Euratom-direktiivissä. Vertailimme kahdesta eri tutkimushuoneesta saatuja säteilyannoksia keskenään sekä Säteilyturvakeskuksen lasten tutkimusten vertailutasoihin. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen. Keräsimme aineiston kahdesta eri kuvaushuoneesta lomakkeille, jotka saimme Lasten ja nuorten sairaalasta. Otoskoko oli kokonaisuudessaan 36 potilasta. Lasten saamat pinta-annokset (ESD) määritettiin laskennallisesti Säteilyturvakeskuksen ohjeistuksien mukaan kummankin röntgenlaitteen omalla säteilyntuotolla, takaisinsirontakertoimella sekä lomakkeisiin kerätyillä tutkimuskohtaisilla tiedoilla. Tulokset jaettiin ilman hilaa ja hilan kanssa saatuihin annoksiin, koska hilan käyttö muuttaa potilaan saamaa pinta-annosta niin, ettei ole mielekästä esittää tuloksia yhtenä ryhmänä. Annoksen ja pinta-alan tulojen (DAP) määrittämisessä käytettiin DAP-mittareita. Lasten keuhkokuvausten vertailutasot on annettu vertailutasokäyrinä potilaan paksuuden funktiona. Esitämme vertailutasokäyrät ja saamamme pinta-annokset sekä annoksen ja pinta-alan tulot kuvina. Kaikki saadut pinta-annokset jäävät alle vertailutason molemmissa tutkimushuoneissa kummassakin projektiossa. T-testin perusteella huoneen 1 ilman hilaa saadut pinta-annokset ovat molemmissa projektioissa tilastollisesti merkitsevästi pienempiä kuin huoneen 2 ilman hilaa saadut pinta-annokset viiden prosentin riskitasolla. Annoksen ja pinta-alan tulojen tulokset olivat huoneessa 1 hyvin alhaisia, selkeästi vertailutason alapuolella ja huoneessa 2 hyvin hajanaisia, pääasiassa hieman vertailutason yläpuolella. Mittaustuloksista voi todeta, että hilan käyttö nostaa potilaan saamaa säteilyannosta huomattavasti. Kuvauskäytännöt ilman hilaa tehdyissä tutkimuksissa täyttävät Säteilyturvakeskuksen asettamat vaatimukset. Jatkotutkimusaiheeksi ehdotamme thorax-tutkimusten annosmittauksia seuraavassa ikäryhmässä, missä syvennyttäisiin vertailemaan ja pohtimaan kahden eri röntgenlaitteiston teknisten ominaisuuksien vaikutuksia annosmittausten tuloksiin.
Resumo:
Opinnäytetyöni on monimuototyö, jonka teososa on luonto-ohjelma/dokumenttielokuva The Nature of Rebirth, jonka toteutin yhteistyössä neljän muun opiskelijan kanssa. Toimin toisena käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Luonto-ohjelman keskeisenä ideana on kertoa luonnosta tavalla, joka korostaa ihmisen ja luonnon suhdetta, vuorovaikutusta sekä yhteenkietoutuneisuutta. Luonto-ohjelman aiheena on Euroopan vanhin metsä Bialowieza Puolassa. Kirjallisessa osiossa tarkastelen ja reflektoin luonto-ohjelman hermeneuttista sisällönluomista moniosaajan (käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottajan) näkökulmasta. Hermeneuttisen sisällönluomisen käsite kuvastaa sitä prosessia, jonka kautta mielestäni lopullinen luonto-ohjelma luotiin. Se on työskentelytapa, joka perustuu kaaoksen ja järjestyksen väliseen jännitteeseen ja vuorovaikutukseen. Jännitteen ja vuorovaikutuksen kautta intuitiivisesta ideasta luodaan vaihe vaiheelta lopullista sisältöä. Hermeneuttinen sisällönluominen sopi tuotantoomme, jossa haasteena oli hakea muotoa ja tapaa kertoa Euroopan vanhimmasta metsästä ihmisten kautta. Hermeneuttinen sisällönluominen soveltuu sellaisille tuotannoille, joissa tekijällä on samanaikaisesti limittäin erilaisia pidemmän aikavälin tuotantoja. Rajaan tarkasteluni niihin tuotannon vaiheisiin, joissa hermeneuttinen sisällönluomisen prosessi oli suuressa roolissa joko omassa mielessäni tai työryhmän välisissä dialogeissa ja yhteistyössä. Nämä olivat ikään kuin solmukohtia, jotka piti ratkaista, jotta sisällönluominen olisi voinut taas jatkua. Luonto-ohjelman The Nature of Rebirth tuotannossa solmukohdat painottuivat erityisesti ennakkotuotantovaiheessa käsikirjoituksen luomiseen ja jälkituotantovaiheessa leikkausvaiheeseen. Solmukohtien lisäksi käsittelen luonto-ohjelmamme sisältöä laajemmassa yhteiskunnallisessa ja ohjelmavirran kontekstissa. Lähdekirjallisuutena olen käyttänyt sekä luonto-ohjelmiin että dokumenttielokuviin liittyviä teoksia ja artikkeleita. Lisäksi olen soveltanut monitieteisesti muiden tieteenalojen teorioita ja tutkimuksia, esimerkiksi hermeneuttisen sisällönluomisen viitekehyksessä. Osa tiedoista perustuu luentoihin Stadiassa tai keskusteluihin alan asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi kirjallisessa osuudessa tuon esiin omia huomioitani sekä luonto-ohjelman tekijänä että luonto-ohjelmien katsojana.