1000 resultados para Avoin tiede ja tutkimus


Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli hahmottaa paperi- ja selluteollisuuden nykytilaa ja tulevaisuutta kirjallisuuden sekä empiirisen tutkimuksen avulla. Tutkimuksen avulla hahmotettiin erityisesti kestävän kehityksen ja CSR:n merkitystä paperi- ja selluteollisuudessa, paperi- ja selluteollisuuden tämänhetkistä tilannetta sekä kilpailuedun lähteitä ja liiketoiminnan mahdollisuuksia alalla tulevaisuudessa. Tutkimuksen tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä käytettiin Delfoi-menetelmää. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kestävä kehitys on tärkeä aihe paperi- ja selluteollisuudessa ja sen voidaan olettaa tulevaisuudessa olevan alalla vieläkin merkityksellisempi. Ympäristöllisistä tekijöistä ja näkökulmista on metsäteollisuudessa puhuttu jo vuosikymmenten ajan ja alan kansainvälistyminen sekä alalla viime aikoina tapahtuneet muutokset ovat nostaneet kiinnostusta kestävää kehitystä kohtaan entisestään. Tutkimuksen mukaan paperi- ja selluteollisuuden nykytilanne on tällä hetkellä haastava ja kilpailu alalla on kovaa. Syitä alan haastavaan tilanteeseen ovat alalla viime aikoina tapahtuneet muutokset ja kilpailun kiristyminen. Tulevaisuuden kilpailuedun lähteinä alalla voidaan nähdä muun muassa kestävään kehitykseen liittyvät tekijät, uudet tuotteet sekä materiaalit, markkinarakojen hyödyntäminen sekä kannattavuuden parantaminen. Uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia alalla tulevaisuudessa ovat erikoistuotteet, bioenergia, innovaatiot, sivutuotteiden käyttö, kierrätettävät materiaalit, pakkausmateriaalit sekä biotalous.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista puhetta etä-isyydestä internetin keskustelupalstalla tuotetaan suhteessa sosiaaliviranomaisiin sekä millaiseksi etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaaminen keskusteluissa muotoutuu. Aineistona käytettiin kahta internetin keskustelufoorumia (eroperhe.net ja Suomi24.fi). Aineistoon päätyi yhteensä 266 sivun, 48 viestiketjun ja 550 viestin verran etä-isien verkkokeskustelua. Tutkimus oli menetelmältään laadullinen ja analyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia. Etä-isän asema hahmottui aineistossa kolmen päädiskurssin kautta, jotka nimesin henkilökohtaisen vastuun diskurssiksi, marginaalisuusdiskurssiksi ja epätasa-arvon diskurssiksi. Henkilökohtaisen vastuun diskurssin jaottelin vastuuttavaan vertaistukeen, yhdenvertaisuusdiskurssiin ja velvoitediskurssiin. Vastuuttavalla vertaistuella etä-isälle rakennettiin aloitteellisen ja vastuullisen toimijan asema. Yhdenvertaisuusdiskurssilla etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaamisesta muodostettiin yhdenvertainen ja molemminpuolinen yhteistyöprosessi. Velvoitediskurssissa painotettiin viranomaisen vastuuta ja velvollisuuksia sekä etä-isän oikeuksia asiakkaana. Marginaalisuusdiskurssin jaoin negatiivisen ennustamisen, objektiuden ja institutionaalisen vallan puhetapoihin. Negatiivisen ennustamisen kautta etä-isälle valmisteltiin häviäjän väistämätön kohtalo. Objektoinnilla taas asetettiin etä-isä voimattomaksi tekojen kohteeksi. Institutionaalisen vallan kontekstissa korostettiin sosiaaliviranomaisen mekaanista vallankäyttöä. Epätasa-arvon ylädiskurssille rakensin juridisen, sortofeminismin, yhteiskunnallisen inertian ja laajan elatusvelvollisuuden alaluokat. Juridiikan kontekstissa korostettiin etä-isän oikeudettomuutta sekä kytkettiin yhteen etä-isän oikeudet ja lapsen etu. Sortofeminismipuheessa etä-isän epätasa-arvoa perusteltiin sosiaalityön sukupuolistuneilla käytännöillä. Yhteiskunnallisen inertian diskurssilla muodostettiin epätasapaino etä-isän tarpeiden ja vallitsevien yhteiskuntarakenteiden välille. Laajan elatusvelvollisuuden kautta etä-isä asetettiin yhteiskunnalliseksi sijaiskärsijäksi ja sosiaalisten ongelmien maksajaksi. Tutkimuksen perusteella etä-isyyteen ja heidän asemaansa liittyy voimakkaita tunnelatauksia sekä vertaistuen, keskustelukontaktin ja käytännön neuvonnan tarvetta. Etä-isät haluavat tulla kuulluiksi, kohdatuiksi ja ymmärretyiksi. Tulokset herättävät kysymyksiä etä-isille tarkoitettujen palvelujen tavoitettavuudesta, sosiaalityön sukupuolineutraaliudesta sekä sosiaaliviranomaisten valmiuksista mieserityiseen työskentelyyn.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Käsityön oppiaineen tulevaisuus on viimeaikoina puhuttanut niin opetusalan kehittäjiä, opetushenkilöstöä, opettajankouluttajia kuin opettajaopiskelijoitakin. Käsityön oppiainetta toteutetaan edelleen valtakunnallisesti kahteen eri sisältöön painottuneena tai enemmän molemmat käsityön sisällöt, tekninen työ ja tekstiilityö, huomioiden. Tulevat Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2016) eivät enää mahdollista oppilaalle painottumiseen perustuvaa valintaa teknisen työn tai tekstiilityön sisältöjen välillä, mikä on lisännyt keskustelua entisestään. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää onko käsityön oppiaineen toteuttamistavalla samansisältöisenä tai painottuneena yhteyttä oppilaan käsityön osaamiseen. Lisäksi selvitettiin onko oppilaan sukupuolella tai harrastuneisuudella yhteyttä oppilaan osaamiseen. Osaamista tutkittiin myös käsityön eri osa-alueilla, joita olivat työvälineet ja materiaalit, tuotteen suunnittelu, tuotteen valmistus ja menetelmät, kestävä kehitys, työturvallisuus ja teknologia. Tutkimus toteutettiin Opetushallituksen (Koulutuksen seurantaraportti 2011:1) käsityön osaamista arvioivan tutkimuksen syventävän tehtäväsarjan mittaria käyttäen. Tutkimus suoritettiin neljässä yläkoulussa Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella huhti- ja toukokuun 2014 aikana. Tutkimukseen osallistui yhteensä 229 7. luokan oppilasta. Tutkimusaineisto analysoitiin vertailemalla keskeisiä tunnuslukuja, keskihajontoja ja korrelaatioita. Analysoinnissa käytettiin epäparametrisiä menetelmiä ja päätestit tehtiin käyttäen Mann Withneyn U- ja Kruskal-Wallisin testiä. Tuloksista voidaan tulkita, että käsityön oppiaineen toteuttaminen monipuolisesti, molemmat käsityön sisällöt huomioivana opetuksena, ei heikennä oppilaiden käsityön osaamista. Heikoiten mittauksessa menestyivät erittäin painottuneessa käsityönopetuksessa olleet oppilaat. Tuloksista voitiin tulkita, että sukupuolella on tilastollisesti merkittävä yhteys käsityön osaamiseen. Tytöt menestyivät poikia paremmin käsityön osaamisen kokonaisarvioinnissa sekä tekstiilityön kysymyksissä. Pojat menestyivät paremmin vain teknisen työn kysymyksissä. Harrastuneisuudella ei ollut tilastollisesti merkittävää yhteyttä osaamiseen, mutta harrastajat menestyivät keskiarvovertailussa ei-harrastajia paremmin. Eri osa-alueiden keskiarvovertailuissa neljällä osa-alueella parhaiten menestyivät oppilaat, jotka olivat osallistuneet molempisisältöiseen käsityönopetukseen koko tähänastisen käsityönopetuksensa ajan.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Farmaseuttinen aikakauskirja Dosis 30 v. 1984-2014.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan lauseen aspektin ilmaisemista suomen kielessä. Aspektia käsitellään merkityskategoriana, joka osoittaa lauseen kuvaaman asiaintilan ajallisen keston, ja perustavanlaatuisena aspektuaalisena erontekona pidetään rajattuuden ja rajaamattomuuden vastakohtaisuutta. Tutkimuksessa selvitetään, millä perusteella lauseet saavat joko rajatun tai rajaamattoman aspektitulkinnan ja miten konteksti vaikuttaa tähän tulkintaan. Lauseen kontekstina käsitellään kielellistä kontekstia eli tekstiä. Työ on aineistopohjainen tutkimus kirjoitetusta nykysuomesta, ja tarkastelun kohteena on sanomalehtiteksteistä koottu lauseaineisto. Lauseiden pääverbit ovat olla, tehdä ja tulla. Aineistosta on mahdollista esittää sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia huomioita. Tutkimuksen teoreettisen ja metodologisen taustan muodostavat eräiden kognitiivisen kielitieteen suuntausten kuvauskäsitteet ja -metodit sekä fennistinen aspektin kuvaamisen perinne. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta fennistiikassa esitettyä tapaa määritellä lauseen aspektimerkitys ja osoitetaan, että ne ovat toisiaan täydentäviä. Molemmat lähestymistavat huomioon ottamalla on siis mahdollista kuvata lauseen aspektimerkityksen määräytyminen täsmällisemmin kuin vain yhteen kuvaustapaan keskittymällä. Lisäksi osoitetaan, että keskeisinä aspektin ilmaisemisen keinoina pidetyt keston ja toistuvuuden adverbiaalit jäävät aineistossa marginaalisiksi. Ajankohdan adverbiaaleja puolestaan käsitellään aiemmasta tutkimuksesta poiketen rajattuina tarkastelunäkökulmina kuvattuun asiaintilaan, ja ne toimivat tässä tehtävässä liittyessään aspektiltaan rajaamattomiin lauseisiin. Lisäksi tutkimus osoittaa, että aspektin ilmaisemisen kerroksellisuutta voidaan aspektin ilmaisemiseen osallistuvien lauseenjäsenten kerrostumisen ohella tarkastella lausekokonaisuuden eri semanttisten tasojen kerrostumisena. Lausetta laajemman kontekstin vaikutusta aspektitulkintaan ei ole aiemmin tutkittu suomen kielessä. Tutkimus osoittaa, että aspektiltaan monitulkintaisten lauseiden konteksti voi selventää tulkinnan tai mahdollistaa samanaikaisesti vaihtoehtoiset tulkinnat. Lisäksi erilaisten lauseenulkoisten rajan ilmausten avulla on mahdollista osoittaa lauseen aspektin rajattuutta siinä tapauksessa, että lause muutoin ymmärrettäisiin aspektiltaan rajaamattomaksi.