Oppilaan interkulttuurisuus ja asennoituminen englannin kielen opiskeluun kaksikielisellä luokalla

The purpose of this research was to study the bilingual class students attitudes toward schoolwork, studying in English and their attitudes toward ethnic diversity. Bilingualism has been shown to promote a person s cultural knowledge and to increase one s cultural tolerance. Also, it has been proven that young people are among the most receptive toward ethnic diversity. Students in bilingual classes have often lived abroad, travelled extensively, or have had contacts with different cultures through their parents work. This thesis seeks to clarify whether bilingualism has an effect on lower and upper graders intercultural competence. Also, it seeks to determine what the students think about their English language skills and what their abilities are to tolerate cultural differences. The research was carried out in one of Espoo Finland schools grades 4 to 9 in December 2008. One hundred fourteen (114) students participated in the research. Students answered the questions on a form where they were asked to submit their background information and answer which language they prefer in studying the school subjects. Students were also asked to choose from 18 pictures with ethnically different persons, telling which ones could be their friends and which ones they wished not to meet, as well as stating the reasons why. Also, the students answered to Likert-scale questions concerning their English studies and interculturalism. The data has been processed with qualitative and quantitative methods. The results show that the study language is not significant. Most of the students experienced studying in a bilingual class as a positive thing, and thought highly about their English skills. The students positive attitudes toward ethnic diversity and intercultural sensitivity were present in their answers. Tolerance and intercultural competence was especially noticeable in the written explanations by the older students.

Words as Events : Cretan Mantinádes in Performance and Composition

Words as Events introduces the tradition of short, communicative rhyming couplets, the mantinádes, which are still sung and recited in a variety of performance situations on the island of Crete. The local focus on communicative economy and artistry is further examined in an in-depth analysis of the processes and ideals of composition. Short genres of oral poetry have been widely neglected in folklore research; however, their demand for structural and semantic coherence as well as their dialogic nature appeals to very different human needs from those of the longer poems. In contemporary Crete, poems also appear in written contexts, they are submitted to modern mass media, and people widely exchange them as text messages. By striving to understand the tradition during a period of change, this study analyzes the larger principles that ground the communication, self-expression and creativity in the genre. The aim of this research is thus twofold: to present this specific register of dialogic oral poetry as well as to create a theoretical approach sensitive to the creativity of such short registers. The study is based on long-term ethnographic fieldwork conducted in Crete between the years 1997 2009. An important aspect of the methodology was to create long-term ties with a number of key-informants who composed mantinádes. The interdisciplinary theoretical and methodological basis for this analysis is in the contemporary Finnish and international research on oral poetry and on anthropological research on communicative speech genres. These theoretical insights are extended by addressing questions of spontaneity and individual agency. Since mantinádes are at the same time a model for composition and a reserve of poems in fixed form, the aesthetics and objectives of performance and composition are also plural. In a traditional singing event, the basic motivation for the singers is to provide a meaningful contribution to a selected theme, which is the shared topic of the poetic dialogue. Consequently, similar topics giving rise to poetic associations can be encountered during various moments of everyday life: the dialogic nature is embodied in the tradition to such degree that it also arises in the performances and composition of single poems and outside of any institutionalized performance arenas. Therefore, as this study discusses in detail, even the apparently non-contextualized poems recited between locals or occurring in the contemporary mass media arenas, are understood and evaluated as utterances that provide an individual perspective within a certain dialogue.

Paimen vailla hiippakuntaa : Kenttäpiispan viran synty ja vaikutus sotilaspapiston asemaan Suomen puolustusvoimissa ja kirkossa vuosina 1939 - 1944

The main purpose of this research is to shed light on the factors that gave rise to the office of Field Bishop in the years 1939-1944. How did military bishophood affect the status of the head of military pastoral care and military clergy during these years? The main sources of my research are the collections in the Finnish National Archives, and I use a historical-qualitative method. The position of the military clergy was debated within both the Church and the Defence Forces before 1939. At that stage, Church law did not yet recognize the office of the leading military priest, the Field Dean. There had been a motion in 1932 to introduce the office of a military bishop, but the bishops' synod blocked it. The concept of Field Bishop appeared for the first time in 1927 in a Finnish military document, which dealt with pastoral care in the Polish military. The Field Dean in Finland had regularly proposed improvements to the salary of the military clergy before the Winter War. After the Winter War, arguments were made for strengthening the position of the military clergy: these arguments were based on the increased respect shown towards this clergy, especially due to their role in the care of the fallen, which had become their task during the war. Younger members of the military clergy in particular supported the demands to improve their position within the Church and the army. The creation of a Field Bishop was perceived as strengthening the whole military clergy, as the Field Bishop was envisioned as a bishop within the Church and a general within the Defence Forces. During that time the Field Dean was still without any military rank. The idea of a Field Bishop was recommended to Mannerheim in June 1940, after which the Defence Forces lent their support to the cause. The status of the military clergy, in Church law, made it to the agenda of the Church council in January 1941, thanks largely to the younger priests' group influence and Mannerheim's leverage. The bishops opposed the notion of a Field Bishop mostly on theological grounds but were ready to concede that the position the Field Dean in Church law required further defining. The creation of the office of Field Bishop was blocked in the Church law committee report issued close to the beginning of the Continuation War. The onset of that war, however, changed the course of events, as the President of the Republic appointed Field Dean Johannes Björklund as Field Bishop. Speculation has abounded about Mannerheim's role in the appointment, but the truth of the matter is not clear. The title of Field Bishop was used to put pressure on the Church, and, at the same time, Mannerheim could remain detached from the matter. Later, in September 1941, the Church council approved the use of the Field Bishop title to denote the head of military pastoral care in Church law, and Field Bishops were assigned some of the duties formerly pertaining to bishops. Despite all expectations and hopes, the new office of Field Bishop did not affect the status of the military clergy within the Defence Forces, as no ranks were established for them, and their salary did not improve. However the office of the Field Bishop within Army HQ was transformed from a bureau into a department in the summer of 1942. At the beginning of the Continuation War, the Field Bishop was criticized by certain military and Church clergy for favouring Russian Orthodox Christians in Eastern Karelia. Björklund agreed in principle with most of the Lutheran clergy on the necessity of Lutheranizing East Karelia but had to take into account the realities at Army HQ. As well, at the same time the majority of the younger clergy were serving in the army, and there was a lack of parish priests on the home front. Bishop Lehtonen had actually expressed the wish that more priests could have been released from the front to serve in local parishes. In his notes Lehtonen accused Björklund of trying to achieve the position of Field Bishop by all possible means. However, research has revealed a varied group of people behind the creation of the office of Field Bishop, including in particular younger clergy and the Defence Forces.

Structural studies on members of the picornavirus superfamily

The pathogenic members of the picornavirus superfamily have adverse effects on humans, their crops and their livestock. As structure is related to function, detailed structural studies on these viruses are important not only for fundamental understanding of the viral life cycle, but also for the rational design of vaccines and inhibitors for disease control. These viruses have positive sense, single-stranded RNA genomes enclosed in a protein capsid. X-ray crystallography and cryo-electron microscopy studies have revealed that the isometric members of this group have icosahedrally-symmetric capsids made up of 60 copies of each of the structural proteins. The members that infect animal cells often employ one or more cellular receptors to facilitate cell entry which in some cases is known to initiate the uncoating sequence of the genome. The nature of the interactions between individual viruses and alternative cellular receptors has rarely been probed. The capsid assembly of the members of the picornavirus superfamily is considered to be cooperative and the interactions of RNA and capsid proteins are thought to play an important role in orchestrating virus assembly. The major aims of this thesis were to solve the structures of blackcurrant reversion virus (BRV), human parechovirus 1 (HPEV1) and coxsackievirus A7 (CAV7), as well as the structure of HPEV1 complexed with two of its cellular receptors using cryo-electron microscopy, three-dimensional image reconstruction and homology modeling. Each of the selected viruses represents a taxonomic group where little or no structural data was previously available. The results enabled the detailed comparison of the new structures to those of known picornaviruses, the identification of surface-exposed epitopes potentially important for host interaction, the mapping of RNA-capsid protein interactions and the elucidation of the basis for the specificity of two different receptor molecules for the same capsid. This work will form the basis for further studies on the influence of RNA on parechovirus assembly as a potential target for drug design.

Encouragement and discouragement : Essays on taxation and government expenditure

This thesis consists of an introduction to a topic of optimal use of taxes and government expenditure and three chapters analysing these themes more in depth. Chapter 2 analyses to what extent a given amount of subsidies affects the labour supply of parents. Municipal supplement to the Finnish home care allowance provides exogenous variation to labour supply decision of a parent. This kind of subsidy that is tied to staying at home instead of working is found to have fairly large effect on labour supply decisions of parents. Chapter 3 studies theoretically when it is optimal to provide publicly private goods. In the set up of the model government sets income taxes optimally and provides a private good, if it is beneficial to do so. The analysis results in an optimal provision rule according to which the good should be provided when it lowers the participation threshold into labour force. Chapter 4 investigates what happened to prices and demand when hairdressers value added tax was cut in Finland from 22 per cent to 8 per cent. The pass-through to prices was about half of the full pass-through and no clear indication of increased demand for the services or better employment situation in the sector is found.

Klassisen poliittisen taloustieteen heijastuminen Intian koleratodellisuuteen 1817–1914

Tässä työssä tutkitaan sitä, heijastuiko Britanniassa vallinnut klassisen poliittisen taloustieteen ihannointi Intian koleratodellisuuteen Itä-Intian kauppakomppanian ja Englannin kruunun hallintokausilla vuosina 1817–1914. Klassinen poliittinen taloustiede oli Britanniassa eli emämaassa dominantti ideologia ja sen vaikutus etenkin Intiassa oli huomattava. Työn lähdeaineisto koostuu pääasiassa Intiassa ja Iso-Britanniassa julkaistuista koleraa käsittelevistä teoksista. Tutkimus tarjoaa oman pienen panoksensa sekä Intian siirtomaahistoriaa että siirtomaajärjestelmän toimintaa käsittelevään tutkimukseen. Työssä esitetään, miten Intian koleraepidemiat alkoivat ja levisivät kauppakomppanian kaudella, miten kruunun alaisuuteen siirryttäessä Intiaan rakennettiin omanlaisensa koleratodellisuus ja -teoria ja miten todellisuus vasta hieman ennen 1900-luvun vaihdetta alkoi yhdentyä muun maailman koleratodellisuuden kanssa. Tutkielmasta voidaan päätellä klassisen poliittisen taloustieteen ajatusten heijastuneen Intian koleratodellisuuteen. Intian rooli raaka-aineiden tuottajana ja myöhemmin myös valmiiden tuotteiden markkinakenttänä heijastui sekä karanteenien vastustamisena että Euroopassa hyviksi todettujen koleraa ehkäisevien keinojen soveltamatta jättämisenä. Investoiminen Intian sosiaali- ja terveyssektorille ei sopinut klassisen poliittisen taloustieteen ihanteisiin, jotka painottivat markkinoiden toimintaan puuttumattomuutta ja näkymättömän käden kaikille jakamaa hyvinvointia. Kauppakomppanian kaudella puuttumattomuutta voitiin perustella yritysmäisellä toiminnalla, johon ei kuulut valtiolle kuuluvien tehtävien hoitaminen. Kruunun alaisuuteen siirtymisen myötä tilanne kuitenkin muuttui. Valtiolla oli suuremmat velvollisuudet kansalaistensa hyvinvointia kohtaan, joten kruunu joutui perustelemaan toimimattomuuttaan painokkaammin. Suurten sosiaalisektorin investointien ja karanteenien välttämiseksi Intiaan luotiin aivan oma koleratodellisuutensa, jonka mukaan kolera ei tarttunut ihmisestä toiseen, eikä sen leviämistä voinut estää, sillä se syntyi maasta nousevista höyryistä ja kulki tuulten mukana. Vääristynyt teoriapohja johti vääristyneeseen todellisuuteen. Epätietoisuus kolerasta ja sen hoidosta säilyi Intiassa 1800-luvun lopulle asti. Britannia hyväksyi saksalaisen epidemiologin, Robert Kochin esittämän bakteeriteorian vasta, kun Koch ja muu maailma totesivat, etteivät merille asetetut karanteenit enää pystyneet ehkäisemään koleran leviämistä. Merten ja kaupankäynnin vapaus ei tällöin enää ollut uhattuna, eikä Britannian siis koskaan tarvinnut luopua siirtomaajärjestelmälle niin olennaisesta tavaroiden liikkumisen esteettömyydestä.

Taajuushuutokaupan tehokkuus - Toteutuminen Suomen ja Ruotsin 2,6 GHz:n huutokaupoissa

Tutkielmassa arvioidaan taajuushuutokauppojen taloudellista tehokkuutta. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti huutokaupan allokatiivista tehokkuutta ja sen toteutumista kahdessa huutokauppatapauksessa. Työn metodeina on historiallinen tarkastelu taajuushuutokauppojen kehityshistoriasta, toimialatarkastelu teletoimialasta, peliteoreettinen analyysi monen kohteen huutokaupan taloudellisesta tehokkuudesta sekä huutokaupassa asetettujen huutojen suuruuksien sekä määrien analysointi Suomen ja Ruotsin 2,6 GHz:n huutokauppojen osalta. Historiallisen tarkastelun tuloksena esitetään, että huutokaupat ovat taloudellisesti tehokkaampi menetelmä kuin muut taajuusjakomenetelmät: arpajaiset, hallinnollinen arviointi tai ns. ”first come first serve” –menetelmä. Matemaattisen analyysin avulla määritellään tarkasti huutokaupan tehokkuus monen kohteen huutokaupassa ja miten huutokauppamekanismilla voidaan ohjata huutokauppa tehokkaaseen lopputulemaan. 2,6 GHz:n Suomen ja Ruotsin huutokauppojen osalta johtopäätöksinä esitetään, että Ruotsin huutokaupassa todennäköisesti saavutettiin tehokas lopputulema. Suomen huutokaupan osalta esitetään, että huutokaupan taloudelliset mekanismit eivät välttämättä ohjanneet huutokauppaa tehokkaaseen lopputulemaan. Suurimpana syynä Suomen huutokaupan mahdollisesti tehottomaan lopputulemaan voitaneen pitää huutokaupassa ilmennyttä, osittain mekanismista johtunutta, vähäistä kysyntää.

Vanhustenhuolto + living lab = mahdollinen yhtälö?

Työ on laajaan dokumenttiaineistoon, haastatteluihin ja havaintoihin perustuva living lab - tyyppisen tuotekehitysprosessin yksityiskohtainen kuvaus. Hankehistoriallisessa tapaustutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen menetelmiä. Vanhustenkeskuksessa toteutetun living lab -hankkeen lopputuloksena syntyi vanhusten liikkeitä monitoroiva hoitotyön apuväline: turvalattia. Living lab -tyyppisessä tuotekehittämisessä on keskeistä teknologian kehittäminen tuotteen todellisessa käyttöympäristössä siten, että käyttäjät osallistuvat aktiivisesti kehitystyön kaikkiin vaiheisiin. Tutkimuksessa hankkeen etenemistä ja turvalattiateknologian rakentumista tarkastellaan toimijaverkostoteorian ja yhteisöllisen oppimisen käsitteen tarjoamista näkökulmista. Tutkimuksessa kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, minkälaisia intressejä teknologian kehittämiseen osallistuvilla ryhmillä on ja minkälaisia konflikteja näiden intressien pohjalta syntyy. Lisäksi tarkastelun keskiössä on käyttäjien ja tuotekehittäjien välinen oppiminen, jonka mahdollistaminen ja edistäminen on living lab -kehittämisen päämäärä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että käyttäjiltä saatu palaute on välttämätöntä käyttökelpoisen sosiaali- ja terveydenhuollon alan teknologian aikaansaamiseksi, ja turvalattian tapauksessa käyttäjäpalaute myös uudelleensuuntasi teknologisen järjestelmän innovaatioprosessia. Käyttäjien ja tuotekehittäjien yhteistyön myötä turvalattiaan kehitettiin joukko uusia toiminnallisuuksia ja käsitys tuotteen ydinominaisuuksista sekä hyötylupauksesta muuttuivat. Turvalattian tapaus osoittaa lisäksi yhteisöllisen oppimisen merkityksen innovaatioprosessissa sekä living lab -tyyppisen tuotekehittämisen potentiaalin näiden oppimisprosessien mahdollistajana ja kiihdyttäjänä. Tapaus myös valottaa sitä, kuinka monimutkainen toimintakenttä vanhustenhuolto on teknologian kehittämisen ja sen käyttöönoton näkökulmasta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että living lab -metodologian avulla voidaan ylittää joitakin geronteknologian kehittämiseen ja myös käyttöönottoon liittyviä haasteita.

Aikuissosiaalityön asiakkaiden kokemuksia ja toiveita sosiaalityön tuesta ja avusta ja yhteistyöstä sosiaalityöntekijän kanssa

Tämä tutkielma käsittelee kunnallisen aikuissosiaalityön työikäisten asiakkaiden kokemuksia ja toiveita sosiaalityön tuesta ja avusta ja yhteistyöstä sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkimus on laadullinen. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla yksilöhaastatteluna Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaaliaseman asiakkaita, jotka olivat sosiaalityöntekijän asiakkaina sosiaalityöntekijöiden työn painottuessa muuhun kuin toimeentulotukityöhön. Lähestymistapa on kuvaileva ja tulkitseva. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi Kirsi Juhilan teos Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina (v. 2006) ja Kaarina Mönkkösen tutkimus Dialogisuus kommunikaationa ja suhteena (v. 2002) ja teos Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö (v. 2007). Asiakkaiden kokemukset tuesta ja avusta jäsentyivät neljäksi eri merkityskokonaisuudeksi, tuen muodoksi. Tuki näyttäytyi arjen sujumisen ja jäsentymisen tukemisena ja päihteettömän elämän tukemisena. Tuki oli myös aktivointia työn ja koulutuksen suuntaan sekä muuhun yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Tuki näyttäytyi myös asianajona ja moniammatillisena tukena. Sosiaalityön toiminnallisilla ryhmillä sosiaalityöntekijän käyttäminä työmenetelminä oli merkitystä niin arjessa selviytymisen, päihteettömän elämän kuin yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden tukemisessa. Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän yhteistyö, asiakkaan kohtelu ja kokemukset saadusta tuesta ja avusta näyttäytyivät myönteisinä viime vuosien aikana. Asiakaslähtöinen, asiakkaan tilanteesta ja tarpeista lähtevä, asiakkaan omat näkemykset huomioiva, palvelu näytti hyvin pitkälle toteutuneen. Sosiaalityöntekijä nähtiin yleensä auttamishaluisena ja asiakasta ymmärtävänä ja sosiaalityöntekijältä myös toivottiin näitä asioita, samoin kuin asiakkaan puolella olemista, myötätuntoista asennetta ja yksilöllistä kohtelua. Asiakkaat kokivat sosiaalityöntekijän yleensä kuuntelevan heitä ja huomioivan heidän näkemyksensä omasta tilanteestaan. Asiakkaan kuuntelemista myös toivottiin. Asiakkaan ja työntekijän suhde näyttäytyi dialogisena suhteena. Sosiaalityöntekijää pidettiin rinnalla kulkijana, auttajana, asiakkaan palvelijana ja toivon ylläpitäjänä. Asiakassuhteen luottamuksellisuutta pidettiin tärkeänä. Sosiaalityö näyttäytyi lähes kaikilla suunnitelmallisena ja tavoitteellisena elämäntilanteen muutokseen tähtäävänä työskentelynä. Osalla työn painotus oli huolenpitotyössä. Yhteistyön onnistumista ja tuen saamista koettiin rajoittavan asiakkaasta itsestään johtuvat syyt ja juridishallinnollinen järjestelmä lakeineen ja ohjeineen. Asiakkaat näyttivät harjoittavan itsekontrollia eli yleensä hakivat sellaista tukea, etenkin taloudellista tukea, jota olettivat saavansa. Sosiaalityöntekijän toivottiin ottavan kantaa asioihin ja tuovan oman näkökulmansa keskusteluun, eli odotettiin dialogia ja työntekijän asiantuntemusta, jopa neuvoja. Toivottiin kokonaisvaltaista kohtaamista, missä näkyi tunnetason huomioimisen tärkeys asiatason lisäksi. Asiakkaan todellinen kyky muutokseen nousi esille asiana, joka sosiaalityössä tulisi huomioida. Asiakkaan tilanteen ymmärtämiseksi juuri tarvitaan yhteistyötä. Asiakkaan tukeminen toteutui asiakkaan ja sosiaalityöntekijän tapaamisissa ja muissa kohtaamisissa, mukaan lukien etuuksien myöntäminen. Tukeminen toteutui myös toiminnallisten ryhmien kautta ja moniammatillisena tukena.

Maaseutupolitiikan YTR. Itsearviointitutkimus 2010

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on pääosin poliittis-hallinnollisessa tilassa toimiva, uusi verkostomainen hallintasommitelma, jossa on mukana myös hallinnon ulkopuolisia toimijoita ja tahoja. Kokonaisuutta nimitetään tässä YTR-verkostoksi. Itsearvioinnin tarkoituksena oli argumentoida esiin YTR-verkoston toiminnan kriittiset kohdat. Arviointitutkimuksesta vastasi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja sen toteutti 25.8. – 31.12.2010 välisenä aikana tutkimusjohtaja, dosentti Torsti Hyyryläinen. Itsearviointiin osallistui valtioneuvoston viisivuotiseksi toimikaudeksi (2008-2013) nimeämän maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän jäseniä ja varajäseniä. Kokoavana tuloksena esitetään seuraava analyysi: 1. YTR-verkoston tiedollinen kapasiteetti on vahva. 2. YTR-verkostolla on potentiaalisesti laajat suhderesurssit mutta ne ovat alihyödynnettyjä. 3. YTR-verkostolla on mobilisoitikapasiteettia mutta sen omat voimavarat ovat niukat. YTR-verkostolla on ollut keskeinen rooli maaseutupolitiikan muotoutumisessa ja kehittymisessä. Keskustelu maaseudun kehittämistä olisi Suomessa ollut oleellisesti vähäisempää, heikommin jäsenneltyä ja tietopääomaltaan suppeampaa ilman YTR-verkostoa. Verkostossa on monialaista asiantuntemusta, jonka perusteella se on kyennyt vastaamaan laajoihin maaseutupoliittisiin kommunikaatiotarpeisiin. Tästä yhtenä esimerkkinä on maaseutupoliittisen selonteon perusteellinen valmistelu ja monivaiheinen käsittely eduskunnassa vuonna 2010. Verkostosuhteiden hallinnan kehittäminen nousee arvioinnissa tärkeimmäksi YTR-verkoston toimintakyvyn, tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden kehittämisen painopisteeksi. Verkosto näyttää saavuttaneen tärkeän kehitysvaiheen, josta ei päästä eteenpäin ilman sen kysymyksen pohdintaa, miten YTR-verkoston suhdekapasiteettia, eli suhteita keskeisiin sidosryhmiin voitaisiin kehittää. Valta on YTR-verkostossa komplisoiduinta ja ongelmallisinta juuri suhderesurssien alueilla. Se kiteytyy kysymykseen poliittisesta valmistelu- ja päätösvallasta, eli kenellä on legitiimi asema toisaalta muotoilla poliittiseen päätöksentekoon etenevät aloitteet ja lopulta tehdä poliittisesti sitovia päätöksiä koskien maaseutua ja sen kehittämistä. Medioiden vaikutusvallan huomioiminen on entistä tärkeämpää. Niiden suuntaan vahvemmin kommunikoimalla YTR-verkosto voi tulevaisuudessa lisätä vaikutusvaltaansa. Toistaiseksi lähes täysin käyttämätön potentiaali on sosiaalisen median verkostoissa, joihin YTR:n säikeet eivät vielä juurikaan ulotu. Suhdepääomassa on siis YTR:n voima ja samalla sen heikkous. Tämä johtopäätös on merkittävä erityisesti valtioneuvoston asettaman yhteistyöryhmän itsensä kannalta. Yhteistyöryhmän tulisi itse vapautua komiteamaisista työtavoista ja kehittää niitä monimuotoisemmiksi. Paikallaan on myös kysyä: mitä yhteistyöryhmän jäsenet ja jäsenyhteisöt ovat valmiita tekemään YTR:n suhderesurssien kehittämiseksi?

Kosteikon perustamisen haasteet

Suomessa on kuivattu kosteikkoja viimeisten vuosisatojen aikana maa- ja metsätalouden tehostamisen nimissä. Viljelysten vuoksi toteutettujen ojitusten johdosta on Suomesta hävinnyt merkittävästi kosteikkoja puroista järviin, eikä uusia kosteikoita enää synny luontaisesti, koska alueita on varattu muuhun maankäyttöön. Kosteikot kuuluvat tänä päivänä maailmanlaajuisesti uhanalaisimpien elinympäristöjen joukkoon ja ne sisältävät hyvin monimuotoisia ekosysteemejä. Maanomistajien kiinnostus kosteikkojen perustamiseen ympäristötukia hyödyntämällä on kuitenkin vaisua potentiaalisten kohteiden määrään nähden. Vuonna 2007 aloitti Maa- ja metsätalousministeriö Kansallisen riistatalouden kosteikkostrategian laatimisen tavoitteenaan edistää suomalaisen kosteikkoluonnon kokonaisvaltaista hoitoa. Erityisen tärkeäksi seikaksi strategiassa nostettiin maanomistajien, metsästäjien ja riistanhoitajien välisen yhteistyön kehittäminen. Kosteikkoluonnon monimuotoisuuden lisäämisen lisäksi tällaiset toimenpiteet edistävät vesiensuojelua ja tässä yhteydessä voidaankin käyttää termiä monivaikutteinen kosteikko. Monivaikutteisilla kosteikoilla voidaan vesiensuojelun lisäksi parantaa merkittävästi myös maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuutta ja riista-, kala- ja raputaloutta. Ne ovat myös tärkeitä elinympäristöjä vesilinnuille ja sammakkoeläimille. Maa- ja metsätalouden vesiensuojelulle asetettavat vaatimukset lisääntyvät jatkuvasti ja kosteikot toimivat erityisesti maa- ja metsätalouden valumavesien suodattumisaltaina, jotka vähentävät vesistöihin kohdistuvaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Kansallisen riistataloudellisen kosteikkostrategian käytännön toimeenpanoon tähtäävät toimenpiteet on käynnistetty MMM:n rahoittamalla valtakunnallisella hankkeella ”Kansallisen riistataloudellisen kosteikkostrategian toteuttaminen 2008–2009”, jonka tavoitteena on käynnistää valtakunnallinen kosteikkojen kunnostamiseen liittyvä hankekokonaisuus. Hanketta koordinoi Pohjanmaan riistanhoitopiiri ja sen eri osioita toteuttivat muun muassa Metsästäjäin Keskusjärjestö, Metsästäjäliitto sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Metsästäjäin Keskusjärjestö koordinoi valtakunnallisen hankekokonaisuuden valmistelua. Tässä tutkimuksessa selvitetään maanomistajien ja suunnittelijoiden näkemyksiä kosteikkotukien hakuprosessin haasteista. Tavoitteena on selvittää sekä motiivit kosteikon perustamiselle että syyt tuenhakuprosessiin lähtemiselle. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään kosteikkojen suunnittelijoiden ja kosteikkotukihakemusten parissa työskentelevien henkilöiden näkemyksiä nykyisestä järjestelmästä sekä kootaan parannusehdotuksia sen kehittämiseksi. Tieto kosteikkojen perustamisen käytännön ideoinnista ja toteutuksesta auttaa kehittämään järjestelmää siihen suuntaan, että se edesauttaisi nykyistä paremmin kosteikkojen perustamista sekä lisäisi kosteikkojen perustamisen määrää. Tutkimuksen tulokset voivat myös auttaa muovaamaan vuoden 2013 jälkeen käyttöön tulevaa, uutta ympäristöohjelmaa entistä kannustavammaksi kosteikkojen suhteen. Tutkimushankkeen aineisto muodostuu maanomistajille ja suunnittelijoille suunnatuista haastatteluista sekä kosteikon perustamiseen liittyvästä tiedonhausta. Tämän raportin tarkoituksena on selvittää maanviljelijöiden motiivit kosteikon perustamiselle sekä kosteikkoprosessin haasteet sekä kehitystarpeet. Prosessin myötä fokusta tarkennettiin tilaajan kanssa koskettamaan myös maanviljelijöiden ja suunnittelijoiden näkemyksiä siitä, miten kosteikkoja saataisiin lisää. Koska raportti keskittyy järjestelmän kehittämiseen, korostuvat siinä nykyjärjestelmän kritiikki ja kehitysehdotukset.

Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa – ­alueellinen selvitys elinkeinoelämän valmiuksista korkea-asteen oppisopimuskoulutukseen

Selvityksen tavoitteena oli kartoittaa ensisijaisesti Etelä-Savon elinkeinoelämän valmiuksia sekä edellytyksiä ja tarpeita korkea-asteen oppisopimustyyppisen koulutuksen toteuttamiseksi. Oppisopimus on Suomessa korkea-asteella uusi koulutusväline, jonka käyttömuodot ja -ohjeet ovat vielä selkiytymättömiä. Tällä selvityksellä pyrittiin hahmottamaan, millaisena eteläsavolainen elinkeinoelämä haluaisi oppisopimuskoulutuksen alueen työnantajien ja korkeakoulutetun henkilöstön käyttöön. Hankkeessa haastateltiin 58 organisaation edustajia. Tulosten perusteella oppisopimuksen uskotaan soveltuvan korkea-asteella erityisesti täydennyskoulutukseen ja tutkinnon osien suorittamiseen, pätevöitymiseen ja kelpoisuuksien hankkimiseen sekä muuntokoulutukseen, mutta ei kokonaisten tutkintojen suorittamiseen. Tutkintoon johtavan koulutuksen osana oppisopimus lisäisi opiskelijoiden työelämätuntemusta sekä aktivoisi opiskelijoiden ja koulutusorganisaatioiden yhteistyötä elinkeino- ja muun työelämän kanssa keskieurooppalaiseen tapaan. Opetusministeriö on rajannut korkea-asteen oppisopimustyyppisen koulutuksen ainakin alkuvaiheessa erityispätevyyksiä tuottavaksi täydennyskoulutukseksi. Työelämän kannalta käyttöalueen olisi mielekästä olla laajempi. Oppisopimuskoulutuksen arvioidaan Etelä-Savossa soveltuvan ainakin seuraaville korkea-asteen koulutuksen sisältöalueille: markkinointi ja myynti, tutkimus ja tuotekehitys, esimiestyö, projektinhallinta sekä henkilöstöhallinto ja suunnittelu eri toimialoilla, laadunhallinta, ympäristö- ja turvallisuusasioiden hallinta johtamisjärjestelmineen, rahoitus- ja varainhoitopalvelut, tuotannonohjaus, laskenta, viestintä, kielenkäännöstyöt sekä alakohtaiset erityistehtävät mm. kirjasto- ja farmasia-alalla sekä julkishallinnossa. Koulutusmuotoina ajatellaan täydennys- tai muuntokoulutusta. Puolet haastatelluista pitää korkea-asteen oppisopimuskoulutusta kiinnostavana. Pilottikoulutuksen toteuttamiseen lähitulevaisuudessa suhtaudutaan melko varauksellisesti, mutta myös valmiuksia ilmenee. Kiinnostusta vähentävät järjestelmän selkiytymättömyys ja vallitseva taloudellinen taantuma, jonka vuoksi koulutettua työvoimaa on monilla aloilla tarjolla riittävästi. Toisaalta lama-aika nähdään otollisena koulutuksen järjestämiselle valmistauduttaessa tulevaan nousukauteen. Oppisopimuskoulutuksen työelämälähtöisyys ja joustavuus saavat kiitosta, mutta eräiltä osin järjestelmää ja käytäntöjä toivotaan kehitettävän. Kaivataan valtakunnallisia kriteerejä opiskelijoiden osaamisen varmistamiseksi, järjestelmän toimivuuden yhtenäistämiseksi ja vaikuttavuuden tehostamiseksi. Teoriaopintojen riittävään laaja-alaisuuteen toivotaan erityistä huomiota kauttaaltaan, mutta varsinkin korkeakoulutuksessa. Yhtäläisten ohjausresurssien mahdollistamiseksi toivotaan koulutusta ohjaajille ja suurempia rahallisia korvauksia. Myös opiskelijan palkan määrittelyyn kaivataan selkeyttä. Toivotaan koulutuksen järjestäjäosapuolten tiiviimpää yhteistyötä, jotta lopputulos voisi entistä paremmin vastata elinkeinoelämän tarpeisiin. Oppisopimuskoulutuksen koetaan nykyisessä muodossaan soveltuvan korkea-astetta paremmin toiselle asteelle, jolla se parhaimmillaan toimii hyvin. Opiskelijoiden, kouluttajien, ohjaajien, tutkijoiden ja päätöksentekijöiden monipuolisella yhteistyöllä oppisopimuksesta on mahdollista muovata myös korkea-asteelle varteenotettava soveltavaa osaamista edistävä koulutusväline, jonka käyttö ja kehittäminen hyödyttävät myös elinkeinoelämää.

"Sitähän me ollaan, mitä me syödään" Ammattikuljettajien käsitykset ja mielikuvat terveellisestä ruoasta

Ammattikuljettajien elintavoissa ja terveydessä on parantamisen varaa. Ammattikuljettajien elintapojen taustalla vaikuttavat epäsäännölliset ja pitkät työajat, yötyö ja vähäinen liikunta. Monet ammattikuljettajista ovat ylipainoisia, mikä altistaa sairauksille, kuten diabeteksen, uniapnean, tukija liikuntaelinongelmien synnylle. Kuljetusalan ammattilaisten työ sisältää ominaisuuksia, jotka heikentävät terveellistä ruokailua. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia käsityksiä ammattikuljettajilla on terveellisestä ruoasta ja aterioista ja minkälaisia mielikuvia heillä on terveellisyydestä. Tutkimuksen teoriaosassa terveellisyyden käsityksiä tarkasteltiin aikaisempien tutkimusten pohjalta ja terveellisyyden merkitystä ja ruoan valintaa ohjaavia tekijöitä selvitettiin terveyskäyttäytymiseen sovellettavien mallien kautta. Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 12 taksiautoilijaa pääkaupunkiseudulta, jotka kuuluivat Työterveyslaitoksen ”Virkeänä ratissa- ruoasta terveyttä tien päälle” hankkeeseen. Haastattelut suoritettiin joulukuussa 2009 ja tammikuussa 2010 ja ne analysoitiin sisällönanalyysillä. Haastateltavat tiedostivat ruoan terveellisyyden tärkeyden hyvin, mutta terveellisyys ei ohjannut ruoan valintaa ensisijaisesti. Haastateltavat tunnistivat epäkohtia omissa ruoan valinnoissaan, mutta kukaan ei sanonut syövänsä pelkästään epäterveellisesti. Työn aikainen ruokailu koettiin hankalana, eikä silloin tarkkailtu ruokailua. Usein vasta terveysongelma herätti miettimään syömistä ja sen vaikutusta omaan terveyteen. Terveellisten ateriavalintojen tekeminen koettiin hankalampana, kuin epäterveellisten. Terveellisyys koettiin suhteellisena käsitteenä. Tärkeimmät terveellisyyteen liitetyt käsitykset olivat oma hyvinvointi, vaihtelua työjaksoon, tankkaus, tunnesidonnaisuus, valinnan vaikeus, taloudellinen uhrautuminen, luopuminen ja epäluulo. Tulosten mukaan kehittämistarpeita olisi etenkin työaikaisen ruokailun mahdollisuuksien parantamisessa, jossa tienvarsiateriapalveluilla on tärkeä rooli terveellisempien tuotteiden tarjonnalla asiakkailleen. Aineiston mukaan kysyntää olisi pienemmille annoksille, keitoille ja puuroille, joiden saatavuus koettiin etenkin yöaikaan heikoksi.

Maaseudun maahanmuuttajat. Kokemuksia työperäisestä maahanmuutosta Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maaseudulla.

Suomen maahanmuuttajaväestö on keskittynyt kaupunkeihin, ja erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suurimpiin kaupunkikeskuksiin. Samaten kansallinen maahanmuuttopolitiikka kohdistuu ensisijaisesti suurimmille kaupunkiseuduille. Väestön ikääntymisen ja työvoimatarpeen tyydyttämisen kysymykset koskettavat kuitenkin mitä suurimmassa määrin myös maaseutua. Uusimmissa maaseutupoliittisissa ohjelmissa maahanmuutto ja maaseudun kansainvälistymisen tematiikka on jo jossakin määrin näkyvissä. Politiikka ei kuitenkaan ole voinut tukeutua maahanmuuttoa koskevaan tutkimukseen, koska aikaisemmassa tutkimuksessa ei juuri ole käsitelty maaseutuympäristöstä aiheutuvia erityiskysymyksiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työperäisen maahanmuuton nykytilaa ja kehitysnäkymiä maaseudulla. Käytännöllisenä tarkoituksena oli tarjota tietoa ja toimenpidesuosituksia siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin maaseutumaisilla alueilla parhaiten toteuttaa. Tutkimuksen kohdealueiksi valittiin kaksi maahanmuuton ääripään maakuntaa: Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa. Tutkimus koostui neljästä osasta: tilastotarkastelusta, kyläyhdistyksille ja -toimikunnille kohdistetusta kyselystä, kuntatyönantajille kohdistetusta kyselystä sekä maahanmuuttajien haastatteluista. Tulosten perusteella tutkimusalueet eroavat maakuntina toisistaan sekä maahanmuuttajien määrässä että rakenteessa. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajia on suhteessa väestöön Manner-Suomen maakunnista toiseksi eniten. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on maan alhaisin. Kummankin alueen kaksi suurinta vieraskielisen väestön kieliryhmää (poislukien ruotsi) ovat venäjä ja viro. Varsinais-Suomen vieraskielisten ryhmässä korostuu kuitenkin pakolaisten osuus. Etelä-Pohjanmaan vieraskieliset sen sijaan ovat pääosin naapurivaltioista kotoisin olevia työperäisiä maahanmuuttajia. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajat ovat asettuneet asumaan kaupunkeihin, Turkuun ja sen lähikuntiin sekä Saloon. Maaseutumaisissa kunnissa maahanmuuttajista asui vain kuusi prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla vieraskieliset jakaantuivat tasaisemmin. Noin kolmasosa heistä asui kaupungissa (Seinäjoki), reilu kolmasosa taajaan asutuissa kunnissa ja niukka kolmasosa maaseutumaisissa kunnissa. Vieraskielisten suhteellinen osuus kuntien väestöstä on kuitenkin suurempi Etelä-Pohjanmaan maaseutumaisissa kunnissa kuin Varsinais-Suomen vastaavilla alueilla. Tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että vieraskielisten asema – esimerkiksi palveluiden, näkyvyyden, tarpeiden ja niiden tyydyttämisen suhteen – on Etelä-Pohjanmaan maaseudulla vahvempi kuin Varsinais-Suomen vastaavalla alueella. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen kaupunkeihin tukee huonosti maaseudun työvoiman tarjonnan kehitystä. Työperäisen maahanmuuton lisääminen maaseudulle siten, että näköpiirissä oleva työvoiman tarve tulisi katettua, tarvitsee erityisiä toimia. Maahanmuuttajien työllistymisen osalta tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen kokoamia tilastoaineistoja, joihin on koottu maassa vähintään vuoden oleskelleiden ulkomaan kansalaisten tietoja. Tulosten mukaan kolme neljästä ulkomaalaisesta sijoittui palveluammatteihin. Painopiste oli kaupan alalla, joka oli palveluammateissa työskentelevien naisten että miesten pääasiallinen toimiala. Maahanmuuttajien ryhmässä työvoiman osuus on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien niin, että vuonna 2005 se oli jo miltei sama kuin kantaväestön keskuudessa. Samaan aikaan maahanmuuttajien työttömyysaste on laskenut, pysytellen kuitenkin yli kaksinkertaisena kantaväestöön verrattuna. Tosin eri kansallisuusryhmien väliset erot ovat suuret: Työministeriön vuotta 2006 koskevan arvion mukaan työttömyysaste vaihteli irakilaisten 66 prosentista kiinalaisten 8 prosenttiin. Maahanmuuttajaväestön asemaan työmarkkinoilla vaikuttaa voimakkaasti Suomeen saapumisen syy. Pakolaistaustaisten työllistyminen on vaikeampaa johtuen heidän yleisestä heikommasta koulutustaustastaan, kielitaidostaan sekä kulttuurisesta ja maantieteellisestä etäisyydestään. Työperäisesti maahan tulleet ovat puolestaan usein jo tullessaan koulutettuja ja työhönsä nähden kielitaitoisia. Kantaväestön ja ulkomaalaisten suurimmat erot työllistymisessä olivat siinä, että ulkomaalaisista reilu neljännes oli hakiessaan toimenpidetyöllistettyjä (kantaväestössä vain noin 14 prosenttia) ja toisaalta ulkomaalaisissa ei juuri ollut työttömyyseläkeläisiä, joita kantaväestön työnhakijoissa oli keskimäärin lähes viidennes. Maahanmuuttajat työllistyivät Etelä-Pohjanmaan maaseudulla paremmin ja keskenään tasaisemmin kuin Varsinais-Suomen maaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla oli tutkimusajankohtana tarjolla pääasiassa venäläistä ja virolaista työvoimaa: miltei puolet (46,6 %) työttömistä työnhakijoista kuului näihin kahteen kansallisuuteen. Varsinais-Suomessa työvoiman tarjonta jakaantui tasaisemmin eri kansallisuuksien kesken. Varsinais-Suomen maahanmuuttajien pakolaistausta näkyy heikosti koulutetun väestön suhteellisessa suuruudessa. Samaan viittaisi sekin, että ammattitaidottomaksi luokitellun työvoiman osuus oli Varsinais-Suomessa korkeampi kuin Etelä-Pohjanmaalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat eivät tällä hetkellä muodosta maaseudulla mitään erityistä työvoimareserviä. Tarvittaessa työvoimaa on hankittava joko kaupungeista tai suoraan maahanmuuton lähtöalueilta, mikä lisää paineita järjestää maaseutukuntiin toimivat maahanmuuttajien kotouttamispalvelut. Kansallisuuksista olisi luontevaa keskittyä venäläisiin ja virolaisiin, koska ne muodostavat jo tällä hetkellä vähäisen maahanmuuttajajoukon pääryhmät. Tällöin kotoutumispalvelujen järjestäminen olisi kaikkein helpointa. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymisessä tulee erityisesti huomioida se, ovatko he pakolaisia vai muusta syystä maahan tulleita. Myös Etelä-Pohjanmaalla tulee varautua pakolaistaustaisten maahanmuuttajien määrän lisääntymiseen. Maaseutukuntien tilanne maahanmuuttajien työnantajina ja kotouttajina osoittautui tutkimuksessa varsin haasteelliseksi. Ensinnäkin tutkimuksen aikana tapahtui lukuisia kuntaliitoksia, jotka aiheuttivat sekaannusta kuntakentässä. Toiseksi kuntien työvoimatarve ei ilmeisesti ollut tutkimuksen tekohetkellä vielä niin akuutti kysymys kuin monilla muilla aloilla. Kunnat olivat kuitenkin työllistäneet ulkomaalaisia monipuolisesti eri tehtäviin ja monet vastaajat näkivät työvoimatarvetta erityisesti hoito- ja hoiva-aloilla. Kotouttamispalvelujen osalta yhteiseksi piirteeksi nousi palvelujen järjestäminen tarpeen ja tilanteen mukaan, koska maahanmuuttajamäärät ovat olleet varsin pieniä. Kokonaisuutena kuva maaseutukunnista työllistäjinä ja kotouttajina jäi suhteellisen epäselväksi. Taustalla saattaa olla edelleen maahanmuuton kytkeminen pakolaispolitiikkaan, jossa maaseutukunnat eivät juurikaan ole olleet aktiivisia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maaseutukuntien tulee laatia tai päivittää toimivat ja riittävän konkreettiset maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, ja tiedottaa niistä tehokkaasti sekä omissa organisaatioissaan että sidosryhmien suuntaan. Ohjelmissa tulee selkeästi ottaa kantaa sekä pakolaisten vastaanoton että työperäisen maahanmuuton kysymyksiin. Ohjelmissa tulisi kotouttamispalvelujen järjestämisen lisäksi linjata myös kunnan rooli maahanmuuttajien työnantajina. Kolmanneksi ohjelmissa tulisi huomioida kolmannen sektorin toimijoiden merkitys maaseudun maahanmuuttajien lähimpänä kontaktipintana suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Virolaistaustaisten maahanmuuttajien erityistä kielitaitoa – viro, venäjä, suomi – voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää erityisesti venäläisten kotouttamisessa. Julkisen sektorin ohuus nostaa maaseutukunnissa esiin myös kolmannen sektorin merkityksen maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjänä. Yhdistykset ovat melko hyvin tietoisia alueellaan asuvista ulkomaalaisista, mitä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana. Yhdistykset ovat kuitenkin voimakkaasti jakautuneet kahteen eri ryhmään sen suhteen koskeeko maahanmuuttajakysymys niiden toimintaa. Maahanmuuttajia ei myöskään ole erityisesti tavoiteltu kyliin asumaan eivätkä yhdistykset ole järjestäneet erityistä kotoutumista edistävää toimintaa. Yhdistysten mielestä maahanmuuttajia voidaan sen sijaan kutsua mukaan normaaliin toimintaan aivan kuten muitakin kyläläisiä, mikä onkin maahanmuuttajien vähäisen määrän vuoksi varsin luonteva tapa toimia. Maaseudulle asettuneet maahanmuuttajat ovat haastattelujen mukaan suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Elämä rakentuu työn, ystävien ja perheen varaan, kuten kantaväestölläkin. Maaseudulla asumisessa on koettu myös haasteita, kuten nurkkakuntaisuus ja sosiaalisen elämän vähäisyys. Moni tunsi kuitenkin olleensa onnekas löydettyään hiljaisen, rauhallisen ja turvallisen asuinpaikan maasta, jossa on korkea elintaso ja toimivat hyvinvointipalvelut. Suomalainen maaseutu näyttäytyy silti tietynlaisena rajaseutuna, jonne ovat ehtineet ensimmäiset rohkeat tienraivaajat. Haastateltuja leimasi tietynlainen rohkeus ja pilottihenkisyys. Maahanmuuttajiin oli myös suhtauduttu yksilöinä ja heistä on oltu kiinnostuneita toisin kuin kaupungeissa. Keskeinen kysymys on, onko maaseutuyhteisöissä olemassa maahanmuuttajien suhteen jokin raja-arvo, minkä ylittäminen aiheuttaa vastareaktioiden käynnistymisen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että joko tätä raja-arvoa ei ole tai sitten siitä ollaan vielä hyvin kaukana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat ovat halukkaita ja valmiita toimimaan yhteisöjen hyväksi, ehkä jopa aktiivisemmin kuin kantaväestö. Kyläyhteisöjen kannattaisikin pyrkiä ottamaan maahanmuuttajat aktiivisesti mukaan osaksi kylän normaalia toimintaa. Maahanmuuttajat tarvitsevat kuitenkin kantaväestöä enemmän yhdistystoiminnan periaatteista tiedottamista. Lisäksi kyläyhteisöt voisivat olla aktiivisempia ulkomaalaistaustaisten asukkaiden hankinnassa. Yhdistysten tulisi myös olla tietoisia oman kunnan tai alueen maahanmuuttajille tarkoitetuista erityispalveluista, jotta he voivat ohjata maaseudulla usein yksittäin asuvat maahanmuuttajat niiden piiriin.

Wie sollten pragmatische Phraseologismen lexikografisch dargestellt werden? : Modell eines Wörterbuchartikels für pragmatische Phraseologismen in einem deutsch-finnischen Spezialwörterbuch in elektronischer Darstellungsform

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen pragmaattisia fraseologismeja ja sitä, kuinka ne pitäisi esittää elektronisessa saksa suomi-erikoissanakirjassa. Tutkielman tavoite on hahmotella sanakirja-artikkelin malli. Sanakirja on semasiologis-onomasiologinen, ts. käyttäjä voi etsiä siitä sekä tiettyä ilmaisua että tiettyä kommunikaatiotilannetta. Sanakirjan pääasiallinen kohderyhmä ovat kääntäjät, mutta se soveltuu myös kielenopiskelijoiden ja muiden saksan kielen kanssa tekemisissä olevien käyttöön. Tutkielman teoriaosuudessa käsittelen fraseologiaa, pragmaattisia fraseologismeja, niiden erityispiirteitä ja kääntämistä sekä työn kannalta merkityksellisiä leksikografian käsitteitä, sanakirjatyyppejä ja sanakirjojen rakenteita. Lisäksi esittelen elektronisten sanakirjojen ominaisuuksia. Onhan melko varmaa, että niiden käyttö yleistyy entisestään tulevaisuudessa mm. niiden helppo- ja nopeakäyttöisyyden vuoksi. Omassa kappaleessaan käsittelen pragmaattisia fraseologismeja leksikografisesta näkökulmasta ja nostan esille niiden esittämiseen liittyviä ongelmia, joista annan olemassa oleviin yksi- ja kaksikielisiin sanakirjoihin perustuvia esimerkkejä. Lopuksi hahmottelen parannusehdotuksiin perustuvan sanakirja-artikkelin teoreettisen mallin ja havainnollistan sitä kolmella esimerkkiartikkelilla. Fraseologian piiriin lukeutuvat pragmaattiset fraseologismit ovat suhteellisen uusi tutkimuskohde. Kontrastiivisia tutkimuksia kieliparissa saksa suomi on erittäin vähän, ja pragmaattisten fraseologismien kääntämistä ei myöskään ole juuri tutkittu. Pragmaattiset fraseologismit jaetaan yleensä kahteen ryhmään: rutiini-ilmaisuihin ja keskustelukiteytymiin. Rutiini-ilmaisut ovat tilannesidoksisia, kiteytyneitä ja pääsääntöisesti lauseenveroisia ilmaisuja, jotka toistuvat arkipäiväisissä kommunikaatiotilanteissa. Ne ovat syntaktisesti ja semanttisesti heterogeenisia, ja niiden funktiot ovat moninaisia: Rutiini-ilmaisuihin kuuluu monia kohteliaisuussanontoja, kuten tervehdyksiä ja toivotuksia, mutta myös hämmästystä, pelkoa, iloa, torjuntaa ym. ilmaisevia fraseologismeja. Keskustelukiteytymät sen sijaan ovat ei-idiomaattisia, esiintyvät epäitsenäisinä, ts. vain lausumaan upotettuina, eivätkä ne ole tilannesidoksisia. Keskustelukiteytymillä on monia kommunikatiivisia tehtäviä, kuten puheen jäsennys, puhekumppanin huomion kohdentaminen tai epävarmuuden ilmaiseminen. Ne ovat yleensä polyfunktionaalisia ja niitä voi usein varioida paljonkin. Kieltä käyttävien on hallittava sekä rutiini-ilmaisujen että keskustelukiteytymien käyttö kommunikaation sujuvuuden takaamiseksi ja kulttuuristen yhteentörmäysten välttämiseksi. Pragmaattisten fraseologismien esittäminen sanakirjoissa on monien tutkijoiden mukaan yhä nykyäänkin osin puutteellista. Perinteisen leksikografian metodit eivät riitä kuvaamaan pragmaattisia fraseologismeja riittävän tarkasti. Parannettavaa on sekä mikro- että makrostruktuurissa, ts. sanakirja-artikkeleissa, hakusanojen valinnassa ja järjestyksessä sekä siinä, minkä hakusanan alta ilmaisu on löydettävissä. Lisäksi ongelmia on sanakirjojen alku- ja lopputeksteissä ja hakusanojen välisissä viittaussuhteissa. Perehdyn tutkielmassani erityisesti mikrostruktuurien ongelmakohtiin. Löytämistäni esimerkeistä käy ilmi, että pragmaattisia fraseologismeja ei yleensä ole varustettu vastaavalla merkinnällä, ne on sijoitettu sanakirja-artikkeliin epäsystemaattisesti ja epäloogisesti eikä rutiini-ilmaisuja ja keskustelukiteytymiä ole erotettu toisistaan. Ilmaisusta ei aina ole annettu sitä muotoa, jossa se todellisuudessa toteutuu, mikä esim. hankaloittaa kielenoppijan mahdollisuutta oppia aktiivisesti käyttämään ilmaisua. Myös syntaktis-semanttiset tiedot ovat ajoittain liian niukkoja, samoin kuin pragmaattis-kommunikatiiviset tiedot, mikä on erittäin vakava puute. Pragmaattisten fraseologismien käyttöä on mahdotonta kuvailla ilman kyseisiä tietoja. Hahmottelemassani sanakirja-artikkelin mallissa jokainen ilmaisu on löydettävissä oman hakusanansa alta. Kääntäjiä ajatellen ilmaisulle annetaan mahdollisimman monia ekvivalentteja ja myös tietoa niistä. Artikkelissa selitetään tarkoin, mitä ilmaisu tarkoittaa ja miten sitä käytetään. Ilmaisun tyylistä, konnotaatioista, tekstispesifisyydestä, ajallisesta ja alueellisesta jakautuneisuudesta ja kommunikatiivisesta funktiosta annetaan yksityiskohtaisia tietoja. Linkeistä on mahdollisuus päästä katsomaan synonyymisten tai samaan tilanteeseen liittyvien ilmaisujen sanakirja-artikkeleita. Ilmaisuille annetaan esimerkkejä, jotka ovat peräisin sekä sanakirjoista ja autenttisista teksteistä että fiktiivisistä dialogeista ja niiden käännöksistä. Pragmaattisten fraseologismien kääntäminen on hankalaa monesta syystä, mm. siksi, että ne ovat kieli- ja kulttuurisidonnaisia ja polyfunktionaalisia. Kääntäjällä on oltava erittäin hyvän kielitaidon ja kulttuuritietämyksen lisäksi tietoa myös sekä lähde- että kohdekielen fraseologiasta. Pragmaattisten fraseologismien erikoissanakirja helpottaisi kääntäjien työtä merkittävästi.