853 resultados para Weinberg, Steven: Unelmia viimeisestä teoriasta
Resumo:
Vuoden 2007 alussa Puolustusvoimiin perustettiin uudistettu ammattialiupseeristo. Perustamiseen liittyen Pääesikunta käski aloittaa puolustusvoimallisen suunnittelun aliupseeriston osaamisen kehittämiseksi. Tarve tähän tuli yleisistä koulutusmetodien kehittymisestä, vallitsevista oppimiskäsityksistä ja erityisesti oppivaan organisaatioon liittyvästä oppimisja koulutuskulttuurista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aliupseereiden sotilasammatillisen koulutuksen voimassaolevaa ohjeistusta oppivassa organisaatiossa tapahtuvasta työssäoppimisesta, teoriataustan ollessa työssäoppiminen. Tutkimusjoukoksi valittiin Ilmavoimien joukko-osaston, Karjalan lennoston lentotekniset aliupseerit. Tutkimus on sotilaspedagogiikan perustutkimus, jonka tutkimusote on kartoittava ja tutkimustapa on kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelminä ovat asiakirjaselvitys, puolistrukturoitu kysely ja asiantuntijoiden yksilöhaastattelut. Asiakirjaselvityksellä saadaan esiymmärrys työssäoppimisen teoriasta ja aliupseeriston koulutuksen vallitsevasta nykytilasta. Puolistrukturoitu kysely toimii aineiston keruumenetelmänä ja sen tulokset kvantifioidaan. Asiantuntijoiden yksilöhaastatteluilla tarkennetaan kyselyllä saatujen vastausten analysointia ja tarvittaessa syvennetään tehtävää analyysiä. Tutkimuksen tutkimustehtävänä eli pääkysymyksenä oli selvittää, miten Ilmavoimien lentoteknisen ammattialiupseeriston koulutusta tulisi kehittää. Alakysymyksinä oli, että onko lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppiminen suunniteltua, ohjattua ja reflektoitua sekä miten toteutuu eri toimijoiden välinen yhteistyö lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppimisen ohjauksessa. Työssäoppimisen terminä ja sen liittyminen opintoihin ei ollut kaikille selvää. Työssäoppiminen tulisi korostetusti avata opiskelijoille ja se tulee ottaa huomioon työpaikoilla kokonaisvaltaisemmin. Tässä ongelmana ovat työpaikkojen vajaat resurssit ajan ja työpaikkaohjaajien suhteen. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä koulu-työpaikka-opiskelija yhteistyön onnistumiseen. Yhteistyöllä ja sen dokumentoinnilla voidaan varmistaa koulutuksen onnistuminen ja tasainen laatu. Kaikille aliupseereille tulisi laatia ensimmäisessä kehityskeskustelussa kehittämissuunnitelma oikea-aikaisen koulutukseen hakeutumisen tueksi. Vähäisen koulutushalukkuuden johdosta vähintään perustason sotilasammatillinen koulutus tulisi olla kaikille pakollinen. Menettelyllä varmistettaisiin kaikille aliupseereille osaaminen johtamis- ja kouluttamistaidon sekä taktiikan osalta. Tuleviin koulutusuudistuksiin liittyen ei uusia vaatimuksia pidä ulottaa koskemaan kaikkia jo koulutuksen saaneita takautuvasti, koska se johtaa koulutuksen kokonaissuunnittelun epäonnistumiseen ja koulutettavien keski-iän tarpeettomaan nousuun. Jatkotutkimusesityksenä on kokonaisvaltaisen koulutuspolun laatiminen lentotekniselle ammattialiupseerille. Tässä suunnitelmassa otettaisiin huomioon sekä sotilasammatillinen että lentotekninen koulutus ja molempien työssäoppimisesta saatava synergiahyöty.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani kiinnittyy feministiseen runoudentutkimukseen. Tutkimuskohteinani ovat Johanna Venhon (s. 1971) runoteokset Ilman karttaa (2000) ja Yhtä juhlaa (2006). Tutkimuskysymyksenäni on, miten Venhon runoteosten metaforat merkityksellistävät naisten kokemusta kulttuurisesti, sosiaalisesti ja tekstuaalisesti tuotetusta ruumiillisuudesta, raskaudesta, synnytyksestä sekä äitiydestä. Lähtökohtanani on tarkastella runojen metaforia kielessä toimivien ja sukupuoleen kiinnittyvien ajattelullisten rakenteiden kuvaajina. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat George Lakoffin, Mark Johnsonin ja Mark Turnerin näkemykset kognitiivisesta metaforateoriasta sekä Marjut Kähkösen teoriasta tekemät feministiset tulkinnat. Keskityn tilaan liittyviin orientoiviin eli suuntametaforiin (”orientational metaphors”). Tutkielma pitää sisällään Säiliö-skeemaan ja käsitemetaforaan Ruumis On Säiliö liittyviä runoanalyysejä ja -tulkintoja, jotka jättävät metaforiin liittyvän monitulkintaisuuden elämään. Äitiy-den tilan kysymyksiä avaan käyttämällä myös ylhäällä – alhaalla sekä edessä – takana -polaarisuuteen liittyviä käsitemetaforapareja kuten Äitiys On Matka, Alhaalla On Huonommin, Jokapäiväinen/Arki On Alhaalla, Ylhäällä On Paremmin, Edessä On Tulevaisuus ja Mennyt On Takana. Naisen ruumiin säiliömäisyys ja yhteys luontoon korostuvat Venhon metaforissa. Runoista voidaan lukea pyrkimys naisen ja luonnon keskinäisen suhteen muuttamiseen. Vesi ja nestemäisyys korostavat naisruumiiseen ja äitiyteen kytkeytyvien metaforien kautta käsitteiden ja kokemusten liikettä ja muuttuvuutta sekä samalla naisruumiin muutosta raskauden ja äitiyden myötä. Naisen ruumiillisuus ja äitiys on runoissa luonteeltaan ambivalenttia: yhtä aikaa mahdollistavaa ja rajoittavaa. Äitiyttä ei kuvata pullantuoksuisena ihanteena vaan arkinen todentuntuisuus korostuu. Koti kuvataan sekä luovuutta rajoittavana että onnen paikkana. Fyysisen tilan avaaminen liittyy kokoelmassa henkisen tilan avaamiseen, äidin tilan laajentamiseen ja kirjoittamisen mahdollistumiseen. Metaforat antavat naiselle aktiivisen toimijan ja valitsijan roolin, mitä tulee raskaudesta, synnyttämisestä ja äitiydestä päättämiseen. Nainen on äitinä selviytyjä ja äitiyden ja arjen kuvaston muokkaaja. Vaikka kognitiivinen metaforateoria korostaa yksisuuntaisuutta merkityksen muodostumisessa, ei mielestäni voida silti kieltää jonkinasteista vuorovaikutusta lähde- ja kohdekäsitteen välillä. Tämä yhdessä runojen monitulkintaisuuden ja ironian kanssa luo naisruumiista, naisesta ja äidistä moninaisen ja liikkuvan kuvan. Venhon teosten metaforat merkityksellistävät monitasoisesti naisten kokemusta kulttuurisesti, sosiaalisesti ja tekstuaalisesti tuotetusta naiseudesta, äitiydestä ja ruumiillisuudesta ja samalla kyseenalaistavat ja laajentavat kuvaa naisen ruumiista raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen liittyen.
Resumo:
Verkkomarkkinointi ja sen eri osa-alueet ovat kasvaneet suosiotaan viimevuosina voimakkaasti, eikä aiheesta ole tehty paljoa tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan yritysten löydettävyyden luomista verkossa tutkimalla tarvelähtöisyyteen ja keskeyttämättömyyteen pohjaavia löydettävyyden luomisen keinoja. Käsiteltävät keinot ovat: yritysten hakukonemarkkinointi, toimiminen sosiaalisessa mediassa ja sisällöntuotanto verkkoon. Tutkielmassa pyritään löytämään vastauksia siihen, miten yritykset suhtautuvat verkkolöydettävyyteen ja sen luomisen keinoihin markkinoinnissa. Ensimmäiseksi selvitetään verkon yleistä merkitystä yritysten markkinoinnissa. Toiseksi pohditaan sitä, miten yritykset luovat löydettävyyttä verkossa hakukoneilla, sosiaalisella medialla ja verkkosisällöntuottamisella. Kolmas osa-ongelma tarkastelee sitä, miten yritykset aikovat tulevaisuudessa markkinoida ja luoda löydettävyyttä verkossa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena kuvailevana tutkimuksena, jossa aineistonkeruumenetelmänä olivat teemahaastattelut valituissa yrityksissä. Haastattelut teemoitettiin systemaattisesti tutkimuksen osa-ongelmien ja teoriasta nousevien teemojen avulla. Haastatteluihin valittiin kolme erityyppistä markkinoivaa yritystä ja kolme erilaisia verkkomarkkinoinnin palveluja tarjoavaa yritystä. Tutkimustuloksia analysoitiin induktiivisesti jakamalla haastatteluaineisto kokonaisuudesta osiin ja tekemällä havaintoja teemojen mukaisesti. Tutkielman tuloksissa nousee esille voimakkaasti verkkomarkkinoinnin merkityksen kasvu yrityksissä, mikä johtuu kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta ja ostopäätöksentekoprosessin osittaisesta siirtymisestä verkkoon. Verkkomarkkinoinnin kasvu johtuu osaltaan myös erilaisista eduista, kuten hyvästä mitattavuudesta ja kohdennettavuudesta, joita siihen liitetään. Keskeinen tulos tutkielmassa on myös verkkolöydettävyyden jakautuminen välilliseen ja välittömään löydettävyyteen sen perusteella, kuinka tarvelähtöisestä löydettävyyden luomisen keinosta on kysymys. Hakukoneet luovat yritykselle suoraa välitöntä löydettävyyttä ja sosiaalinen media taas pitkällä aikavälillä välillistä löydettävyyttä. Lisäarvoa luova verkkosisältö on välillisen ja välittömän löydettävyyden luomisen keskiössä, sillä hakukoneet, sosiaalinen media ja sisällöntuotanto tukevat toisiaan ja ruokkivat yrityksen parempaa löydettävyyttä verkossa. Verkkolöydettävyyden merkityksen voidaan tulevaisuudessa päätellä voimistuvan, sillä hakukoneilla on alalla hyvin voimakas asema, ja viimeaikainen kehitys hakualgoritmeissa tukee hakukonelöydettävyyden ja sisällöntuotannon merkityksen kasvamista.
Resumo:
Maavoimien taistelutapaa ja joukkorakenteita uudistetaan laajasti. Uudistus koskee koko organisaatiota, materiaalia, henkilöstöä ja toimintatapoja. Uudistuksen myötä jääkäriryhmän kokoonpanoa on muutettu ja toiminta-alueen koko on kasvanut useiden kymmenien neliökilometrien kokoiseksi. Kokoonpanomuutokset ja kasvanut toiminta-alue muodostavat uudenlaiset haasteet jääkäriryhmän johtamiselle vanhaan taistelutapaan verrattuna. Tutkimuksessa pyritään löytämään yhtäläisyyksiä jääkäriryhmänjohtajan muuttuneen johtamistoiminnan ja verkostojohtamisen teorian väliltä. Havaittujen tulosten perusteella jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaa ja koulutusta voidaan kehittää vastaamaan uudistetun taistelutavan haasteisiin. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä. Aineistona käytetään tutkimuksia, artikkeleita ja oppaita. Dokumentit analysoidaan perusteellisesti, ja niiden kautta muodostetaan tiivistetty kuvaus verkostojohtamisesta ja jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnasta. Teorioiden kuvaamisen ja käsitteellistämisen jälkeen niistä luodaan johtopäätös, jossa kuvataan verkostojohtamisen teorian soveltumista jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaan. Tutkimuksen varsinainen tutkimusongelma on: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen mahdollisuudet jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnassa hajautetussa taistelutavassa ?” ja osaongelmina ovat: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen edut ?” ja ”Mitä on jääkäriryhmän johtaminen hajautetussa taistelutavassa ?”. Jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminta eroaa verkostojohtamisen teoriasta käskyvaltasuhteessa, sillä jääkäriryhmänjohtajalla on hierarkkinen käskyvalta kaikkiin verkoston toimijoihin. Jääkäriryhmänjohtamisesta ja verkostojohtamisen teoriasta on kuitenkin löydettävissä useita yhtäläisyyksiä. Yhtäläisyyksiä ovat verkoston luonti, sen toimivuuden edistäminen, luottamuksen ja sitoutuneisuuden rakentaminen ja toiminnan kehittäminen. Ryhmänjohtajan on omalla toiminnallaan edistettävä verkoston toimintaa, sillä verkoston toimivuuden kautta koko ryhmä pääsee tavoitteeseensa. Ryhmänjohtajan johtamistoiminnassa korostuvat henkilökohtaiset ominaisuudet ja johtamisvalmiudet. Hänen on synnytettävä luottamusta ja sitoutuneisuutta verkoston sisälle sekä edistettävä hyvän ryhmäkiinteyden syntymistä. Ryhmänjohtajan on korostettava yhteisvastuuta tehtävän täyttämiseksi, ja hänen on otettava alaisensa mukaan päätöksentekoon ja toiminnan kehittämiseen. Yhteisen päätöksenteon ja toiminnan kehittämisen kautta hän saa lisättyä luottamusta ja sitoutuneisuutta. Ryhmä toimii ja saavuttaa tavoitteensa paremmin, kun sen sisällä on vahvaa keskinäistä luottamusta ja sitoutuneisuutta.
Resumo:
Tässä diplomityössä kehitettiin Suomen Teollisuusosa Oy:n materiaalinhallinnan palvelulle asiakasarvon analysointityökalu palvelun myyntiä helpottamaan ja toisaalta palvelun eri elementtien arvon mittaamiseen. Keskeisenä kysymyksenä on palvelun hyötyjen tunnistaminen asiakkaan kontekstissa ja näiden hyötyjen rahallisen arvon selvittäminen. Työkalulle tunnistettiin vaatimuksia myynnin hallinnan teoriasta sekä käytännön näkökulmasta toimeksiantajan avainhenkilöitä haastattelemalla. Palvelun hyötyjen tunnistamiseen käytettiin asiakasarvon ja toimitusketjun hallinnan teoriaa sekä toimeksiantajan asiantuntijoiden ja asiakkaiden haastatteluja. Kohteena olleen palvelun asiakasarvon analysointityökalun lisäksi työn puitteissa kehitettiin simulointityökalu palvelun sisältämän laitteiston kapasiteetin riittävyyden analysointiin suhteessa asiakkaan prosessin tarpeeseen.
Resumo:
Tämä diplomityö käsittelee projektiliiketoimintaan liittyviä haasteita teorian ja käytännön näkökulmista. Teoriaosuudessa tarkastellaan standardin mukaisia projektinhallinnan ohjeistuksia sekä Insinööritoimisto Comatecin nykyisiä projektiohjeita ja verrataan niitä sisällöllisesti keskenään. Esitellään myös tulevaisuuden toimia, joilla pyritään tehostamaan projektiliiketoiminnan suorituskykyä ja kustannustehokkuutta Insinööritoimisto Comatecilla. Tätä seuraa käytännön toimet, jotka ovat jo toteutettu tai tullaan toteuttamaa tavoitteena yrityksen projekti- ja ratkaisuliiketoiminnan kehittämisstrategian toteutuminen. Teoriaosuutta täydentää Insinööritoimisto Comatecilla toteutettujen projektiliiketoimintaa analysoivien haastatteluiden purku, joista käy ilmi käytännön ja teorian väliset eroavaisuudet toiminnassa. Työn loppuosa keskittyy analysoimaan teorian ja käytännön eroja sekä pohtii syitä mahdollisten reklamaatioiden syntyyn projekteissa. Työn keskeisin tavoite on luoda lukijalle kokonaiskuva projektinhallinnan teoriasta, nykykäytännöistä, haasteista ja tulevaisuuden toimista, joilla Insinööritoimisto Comatec pyrkii markkinajohtajaksi koneenrakennuksen projekti- ja ratkaisutoimittajana.
Resumo:
Kaupan omat merkit pitävät markkinaosuuden kasvua yllä Euroopassa, olipa kyse sitten kehittyvistä vähittäiskaupan markkinoista Idässä tai vakiintuneimmista vähittäiskaupan alueista. Vähittäismyyjien omien merkkien osuus myytävistä tuotteista on yli 40 prosenttia monissa Euroopan maissa. Tämän tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on tutkia kaupan omien merkkien roolia päivittäistavarakaupan tuotevalikoimassa. Tutkielman empiirisessä osiossa kaupan oman merkin roolia päivittäistavarakaupan tuotevalikoimassa havainnollistetaan Ruokakeskon Pirkka-tuotemerkin kautta. Tutkielman tarkoitusta lähestytään tarkentavien osakysymysten avulla. Teoriasta haetaan vastauksia kysymyksiin: 1. Millaisia kaupan omien merkkien tyyppejä tutkijat ovat tunnistaneet? 2. Millaisia markkinointistrategioita kaupalla niiden käyttöön liittyy? 3. Millaisia tavoitteita kauppa asettaa yleisesti omille merkeilleen? Empiirisen tutkimuksen avulla pyritään vastaamaan kysymyksiin: 1. Minkä tyyppinen kaupan oma merkki on Ruokakeskon Pirkka-brändi ja millainen on Pirkka-brändin markkinointistrategia? 2. Mitä tavoitteita Ruokakesko on Pirkka-brändilleen asettanut? 3. Vastaako ostokäyttäytyminen Ruokakeskon Pirkka-brändille asettamia tavoitteita? Tutkimusstrategiana on surveytutkimus sekä tapaustutkimus. Johtuen siitä, että kahdessa ensimmäisessä osakysymyksessä analyysiyksikkö on eri kuin kolmannessa osakysymyksessä käytetään tutkielmassa sekä laadullista että määrällistä tutkimusotetta. Kvalitatiivista sekä kvantitatiivista tutkimusotetta yhdistelemällä onnistutaan saamaan hyvä kokonaiskuva analyysiyksiköistä. Aineistoa kerättiin useammasta lähteestä. Päätutkimusmenetelmiä oli kaksi: kyselytutkimus sekä tutkimushaastattelu. Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin Forssan K-citymarketissa asiakkailta kysymyslomakkeen avulla. Otannan kooksi muodostui 295 täytettyä kysymyslomaketta. Vastaukset analysoitiin IBM SPSS Statistics 20 tilasto-ohjelman avulla. Haastattelututkimus suoritettiin avoimena haastattelua. Ei ole täysin yksiselitteistä minkä tyyppinen kaupan oma merkki tai millainen rooli Ruokakeskon omalla merkillä Pirkalla on. Pirkka-brändille asetetut keskeisimmät tavoitteet ovat erilaistaa kilpailevista päivittäistavarakauppaketjuista, tarjota paremmat katteet sekä luoda kuvaa vähittäismyyjästä. Kuluttajat ostavat Pirkka-tuotteita pääasiallisesti hinnan takia.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida mitä johdon ohjausjärjestelmiä huippuurheiluyritys käyttää ja mitä merkityksiä johdon ohjausjärjestelmäpaketilla on huippu-urheiluyrityksen liiketoiminnan ohjaukselle. Johdon ohjausjärjestelmillä tarkoitetaan kaikkia niitä muodollisia ja epämuodollisia järjestelmiä, joita yrityksen johto käyttää hyväkseen ylläpitääkseen tai muuttaakseen alaistensa käyttäytymistä tai edistääkseen alaistensa tavoitekongruenssia pyrkiessään saavuttamaan yrityksen tavoitteet. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ydin muodostuu johdon ohjausjärjestelmäpaketin mallista ja löyhän sidonnaisuuden teoriasta. Tutkielma on luonteeltaan toiminta-analyyttinen ja toteutettiin case-tutkimuksena eräässä jääkiekon SM-liigaseurassa. Casen rooli on olla havaintoja kuvaileva ja selittävä. Empiirinen aineisto muodostuu hallituksen jäsenten, toimivan johdon ja työntekijöiden haastatteluista, kirjallisista dokumenteista sekä havainnoinnista yrityksen toimistolla ja ottelutapahtumassa. Aineisto kerättiin talven ja kevään 2008 aikana. Tutkimustulokset osoittavat, että huippu-urheiluyrityksen liiketoimintaympäristö sekä johdon ohjausjärjestelmien käyttö vastaavat pitkälti aikaisempien tutkimusten perusteella muodostettua kuvaa pk-yritysten liiketoimintaympäristöstä ja johdon ohjausjärjestelmien käytöstä. Toisaalta tutkimustulosten perusteella huippu-urheiluyrityksen perimmäiset tavoitteet näyttäisivät liittyvän urheilullisiin tavoitteisiin, taloudellisten ja operatiivisten tavoitteiden toimiessa tukitavoitteina. Näin ollen huippu-urheiluyrityksen taloudellisena tavoitteena ei ole taloudellisen tuloksen maksimointi, vaan taloudellinen vakavaraisuus ja jatkuvuus. Huippu-urheiluyrityksen johdon ohjausjärjestelmien käytössä ja ohjausjärjestelmien välisissä sidonnaisuuksissa saattaa kuitenkin esiintyä puutteellisuuksia, jotka voivat johtaa heikkoon liiketoiminnan ohjaukseen ja lopulta heikkoon taloudelliseen suoriutumiseen.
Resumo:
Maailmanlaajuinen finanssikriisi on vaikuttanut merkittävällä tavalla euroalueen toimintaan ja tuonut esiin ongelmia sen rakenteessa. Tutkielman tavoitteena oli tunnistaa eurokriisiin johtaneita tekijöitä ja euroalueen keskeisiä rakenteellisia ongelmia. Teoriakehys muodostui optimaalisen valuutta-alueen teoriasta, jota täydennettiin velkaantumiseen, pankkikriiseihin ja vaihtotaseiden epätasapainotiloihin liittyvällä teorialla. Tutkimuksessa hyödynnettiin laaja-alaisesti olemassa olevaa teoreettista ja empiiristä kirjallisuutta sekä eri tietokannoista saatavaa makrodataa. Tulokset kertovat rahoitusmarkkinoiden keskeisestä roolista epätasapainotilojen kehittymisessä sekä rahaunionin puutteellisista mukautumismekanismeista. Institutionaalisen rakenteen osalta euroalueen keskeisiä ongelmia ovat olleet tehokkaan pankkivalvonnan puute sekä viime hetken lainoittajan puuttuminen valtionvelkakirjamarkkinoilla.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa etsitään uutta näkökulmaa turvallisuuspolitiikkaan tulkitsemalla Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa kertomuksena. Tutkimuksen lähtökohtana on selontekokäytännölle asetettu tavoite siitä, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tulee vallita laaja yhteisymmärrys ja sillä tulee olla kansalaisten tuki. Tavoitteelle ei kuitenkaan ole täyttymisen edellytyksiä, sillä kansalaiset eivät ymmärrä selontekoon poliittisesti muotoiltua kieltä ja retoriikka. Kyse on ikään kuin kielipelistä, jonka säännöt tulisi avata pelin onnistumiseksi. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on se, että Suomen turvallisuudesta on vaikea muodostaa ymmärrettävää käsitystä selonteon perusteella. Tutkimuksen tavoitteena on löytää selonteosta Suomen turvallisuuden alku, juoni, hahmot ja loppu. Tutkimustyön tarkoituksena on tutkiva oppiminen strategiasta ja turvallisuuspolitiikasta. Tutkimuksen näkökulma on konstruktivistinen. Se on muodostettu Kööpenhaminan koulukunnan turvallisuusteoriasta sekä kahdesta tiedon rakentumisen teoriasta. Tutkimusaineistona on Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2012. Sitä tulkitaan näkökulman ohjaamalla narratiivisella menetelmällä. Tutkimus osoitti, että turvallisuuspolitiikan ja kansalaisten välisen kielipelin säännöt voidaan löytää. Selonteko on kansalliseepos Kalevalan tapainen kirjoitus, joka on koottu joukosta pieniä, poliittisten intressien mukaisia kertomuksia. Suomen turvallisuus on suuri kertomus, jonka fiktiivistä juonta muotoillaan ajan ja resurssitarpeiden mukaisesti selonte-kokäytännöllä. Kertomuksen alku sijoittuu postmodernin kansainvälisen järjestyksen maisemaan. Juoni rakentuu uhkien ja keinovalikoimien vastakkainasettelusta, jossa alivoimainen sankari seikkailee kavereineen ylivoimaisen vihollisen kukistamiseksi. Kertomuksen loppu on onnellinen, kuten selviytymiskertomuksissa yleensäkin. Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että perinteinen käsitys turvallisuuden logiikasta on muuttumassa viholliskuvan, sankarikuvan ja vaikuttamisen keinojen osalta. Tutkimus perustuu ajatukseen siitä, että ihmisten maailmankuva rakentuu pitkälti kerto-musten kautta. Turvallisuutta tehdään kertomuksilla, joten kertomus on luonnollinen tapa hahmottaa sitä ymmärrettävästi. Turvallisuuden ja politiikan ymmärrettävyys korostuu erityisesti informaatiotulvan ja demokratian heikkenemisen aikakautena. Kertomus tarjoaa turvallisuusteorioita ja politiikan sääntöjä tuntemattomalle kansalaiselle yksinkertaistetun mallin turvallisuuden todellisuudesta. Selonteon kaltaisten strategisten dokumenttien tul-kinta kertomuksena avaa myös mielenkiintoisen näkökulman kielen merkityksen ymmär-tämiseen politiikassa.
Resumo:
f. 2.9.1807 i Jakobstad, d. 27.5.1879 i Helsingfors Fredrika Runeberg är den första kvinnliga författaren i Finland vars verk på ett kritiskt sätt behandlar kvinnorollens begräsningar samt kvinnans utsatta position i samhället och äktenskapet. Hennes författarskap utvecklar sig kring mitten av 1800-talet i skuggan av nationalskalden J.L. Runeberg, och hon var länge känd främst som hans plikttrogna och dugliga hustru. Fredrika Runeberg skrev på svenska och författarskapet resulterade i romaner och prosaskisser så som Teckningar och drömmar (1861). Hon var också en föregångare som författare till historiska romaner i Finland (t.ex. Fru Catharina Boije och hennes döttrar. En berättelse från stora ofredens tid, 1858). Hennes skrivande präglas av en anspråkslöshet anpassad till samtidens förväntningar på en kvinna. Fredrika Runebergs kvinnoideal har beskrivits som ’den frivilligt ödmjuka kvinnan’ (liksom i titeln till Åsa Stenwalls 1979 utgivna bok om författaren). Hennes författarskap har lyfts fram av senare generationer av kvinnomedvetna litteraturforskare och läsare, t.ex. inom den feministiska rörelsen på 1970-talet. Detta har också gett en mera komplex bild av hennes relation till kvinnosaken, och t.ex. presenterat möjligheten att läsa hennes verk som uttryck för ett undertryckt raseri. Samtidigt väcker även Fredrika Runebergs recept, husmoderliga kunskaper och trädgårdsskötsel intresse ännu idag.
Resumo:
Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014
Resumo:
Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014
Resumo:
Uma população natural de Copaifera langsdorffii Desf., espécie arbórea comumente encontrada no Brasil, foi estudada por meio da eletroforese de isoenzimas, visando determinar a taxa de cruzamento e o sistema reprodutivo. A população amostrada localiza-se ao longo de um trecho do rio Capivari, em uma área de preservação permanente (floresta ciliar), entre os municípios de Lavras e Itumirim, sul do Estado de Minas Gerais, Brasil. Foram amostrados tecidos foliares de 20 indivíduos adultos da população e 400 indivíduos jovens (progênies) procedentes de sementes coletadas de 20 matrizes na população. Cinco sistemas enzimáticos revelaram 24 e 29 alelos totais para os indivíduos adultos e progênies, distribuídos em 12 locos. O sistema reprodutivo desta população foi inicialmente abordado pelo teste de Equilíbrio de Hard-Weinberg (EHW), tendo-se verificado que a maioria dos locos dos indivíduos adultos encontra-se nas proporções do EHW e a maioria dos locos das progênies encontra-se fora do EHW. A estimativa da taxa de cruzamento multilocos (t m) e unilocos (t s) média foi, respectivamente 0,917 e 0,877 indicando a existência de autofecundação (8%) na população estudada. Os resultados obtidos indicaram também que a espécie Copaifera langsdorffii é de reprodução mista predominantemente alógama. A população estudada mostrou-se potencial para fins de conservação in situ. A área mínima estimada para conservação in situ foi de 5,0 hectares.
Resumo:
Leaves and fruits from 63 Stryphnodendron adstringens trees were sampled in the Rio Preto State Park to analyze allozyme segregation, tissue specific expression of allozyme loci, and their genetic parameters. The enzyme systems ADH, EST, ACP, PGM, PGI, GDH, G6PDH, GOT, IDH, LAP, MDH, PER and SKDH were assessed by means of starch-gel electrophoresis. The polymorphic systems PGI, IDH, MDH and GOT demonstrated a dimeric quaternary structure, while EST and PER were monomeric. The total expected genetic diversity (H E) for leaves and seeds were 0.325 and 0.244 respectively. The effective number of alleles per locus (A E) was 1.58 in leaves and 1.42 in seeds. The values of H E and A E observed in S. adstringens were comparatively higher than the average values seen in allozyme studies of other woody plants. The values of the fixation indices for the population, considering leaves (f = 0.070) and seeds (f = 0.107), were not significant. The high values of genetic diversity and of effective number of alleles per locus, as well as the non-significant fixation index and the adjustments of the Hardy-Weinberg proportions between generations for the pgi-1, mdh-2 and idh-1 loci, indicated random mating in this population. The enzyme systems EST and PER demonstrated their best resolution in leaf tissues, while the MDH, IDH, PGI and GOT systems demonstrated their best resolution in seed tissues.