FGFR1 and PROKR2 rare variants found in patients with combined pituitary hormone deficiencies.

The genetic aetiology of congenital hypopituitarism (CH) is not entirely elucidated. FGFR1 and PROKR2 loss-of-function mutations are classically involved in hypogonadotrophic hypogonadism (HH), however, due to the clinical and genetic overlap of HH and CH; these genes may also be involved in the pathogenesis of CH. Using a candidate gene approach, we screened 156 Brazilian patients with combined pituitary hormone deficiencies (CPHD) for loss-of-function mutations in FGFR1 and PROKR2. We identified three FGFR1 variants (p.Arg448Trp, p.Ser107Leu and p.Pro772Ser) in four unrelated patients (two males) and two PROKR2 variants (p.Arg85Cys and p.Arg248Glu) in two unrelated female patients. Five of the six patients harbouring the variants had a first-degree relative that was an unaffected carrier of it. Results of functional studies indicated that the new FGFR1 variant p.Arg448Trp is a loss-of-function variant, while p.Ser107Leu and p.Pro772Ser present signalling activity similar to the wild-type form. Regarding PROKR2 variants, results from previous functional studies indicated that p.Arg85Cys moderately compromises receptor signalling through both MAPK and Ca(2) (+) pathways while p.Arg248Glu decreases calcium mobilization but has normal MAPK activity. The presence of loss-of-function variants of FGFR1 and PROKR2 in our patients with CPHD is indicative of an adjuvant and/or modifier effect of these rare variants on the phenotype. The presence of the same variants in unaffected relatives implies that they cannot solely cause the phenotype. Other associated genetic and/or environmental modifiers may play a role in the aetiology of this condition.

Suorituskyvynmittausjärjestelmä osaksi yritystä dynaamisessa kontekstissa : Organisaation elinkaaren näkökulma

Tässä tutkielmassa kuvataan suorituskykymittariston suunnittelua, implementointia ja käyttöä yrityksen elinkaaren näkökulmasta. Perusajatuksena elinkaarimalleissa on organisaation elinkaaren jakaminen toisistaan eroteltaviin vaiheisiin, joiden ilmentymiä kuvataan valittujen muuttujien avulla. Tutkielmassa selvitetään, onko organisaation elinkaaren eri vaiheissa olevilla yrityksillä erilaiset valmiudet suorituskykymittariston käyttöönotossa. Tutkielmassa kuvaillaan niitä haasteita, joita dynaamisessa ympäristössä toimiva muuttuva organisaatio asettaa suorituskykymittaristolle ja sen parissa toimiville henkilöille. Tutkimusmenetelmä perustuu teoreettiselle lähestymistavalle ja aineistona käytetään tieteellisiä julkaisuja suorituskykymittaristojen käyttöä ja organisaation elinkaarta tutkivasta kirjoittelusta. Analyysin paljastamat tutkimustulokset viittaavat siihen, että eri elinkaaren vaiheissa olevilla organisaatioilla on merkittävästi erilaiset valmiudet suorituskykymittaristojen menestyksekkääseen suunnitteluun, implementointiin ja käyttöön.

Prostaglandin E2 Prevents Hyperosmolar-Induced Human Mast Cell Activation through Prostanoid Receptors EP2 and EP4.

Background: Mast cells play a critical role in allergic and inflammatory diseases, including exercise-induced bronchoconstriction (EIB) in asthma. The mechanism underlying EIB is probably related to increased airway fluid osmolarity that activates mast cells to the release inflammatory mediators. These mediators then act on bronchial smooth muscle tocause bronchoconstriction. In parallel, protective substances such as prostaglandin E2 (PGE2) are probably also released and could explain the refractory period observed in patients with EIB. Objective: This study aimed to evaluate the protective effect of PGE2 on osmotically activated mast cells, as a model of exercise-induced bronchoconstriction. Methods: We used LAD2, HMC-1, CD34-positive, and human lung mast cell lines. Cells underwent a mannitol challenge, and the effects of PGE2 and prostanoid receptor (EP) antagonists for EP14 were assayed on the activated mast cells. Betahexosaminidase release, protein phosphorylation, and calcium mobilization were assessed. Results: Mannitol both induced mast cell degranulation and activated phosphatidyl inositide 3-kinase and mitogenactivated protein kinase (MAPK) pathways, thereby causing de novo eicosanoid and cytokine synthesis. The addition of PGE2 significantly reduced mannitol-induced degranulation through EP2 and EP4 receptors, as measured by betahexosaminidase release, and consequently calcium influx. Extracellular-signal-regulated kinase 1/2, c-Jun N-terminal kinase,and p38 phosphorylation were diminished when compared with mannitol activation alone. Conclusions: Our data show a protective role for the PGE2 receptors EP2 and EP4 following osmotic changes, through the reduction of human mast cell activity caused by calcium influx impairment and MAP kinase inhibition.

Del mito del hombre democrático a la nueva Internacional civil

En nom de la exportació dels valors democràtics s’ha pretès justificar la introducció dels principis del neoliberalisme a escala mundial. L’imaginari democràtic ha estat utilitzat com a disfressa elegant per a intentar tapar la progressiva debilitat generada en el cos social pels processos de globalització de l’economia. Però malgrat de l’inicial triomfalisme del “pensament únic”, paral•lelament s’ha anat generant tota una xarxa internacional de resistència que sembla tenir cada cop més un gran poder de mobilització

La gestió del regadiu a Catalunya: plans, actors i reptes de futur

Irrigation has traditionally constituted one of the most characteristic and emblematic agricultural mosaics of the Mediterranean as a key factor of socio-economic dynamism of the territorial matrix. In recent years there has been an important scientific, intellectual and social environment mobilization around water uses and, in particular, around the main socio-economic use of resource: irrigation, which is undergoing an intense and accelerated transformation process. Thus, in parallel with the decline of traditional irrigation systems, located in areas with natural availability of water, fertile soil and appropriate topographic conditions, the socio-economic changes in the last decade have stimulated the appearance of new irrigated areas with environmental, social and economic disparate characteristics. As a result, the irrigation management model has been conditioned to respond to the new parameters of water scarcity and resource efficiency. In addition, policies and actors have evolved over time as a consequence of disparate priorities –and often conflicting– in terms of irrigation, making necessary the gear of different discourses. In this context, the Model of social commitment of irrigation proposed by the Institutional and Social Innovations in Irrigation Mediterranean Management (ISIIMM) can become a starting example

Autologous Stem Cell Transplantation In Multiple Myeloma

Background. Multiple myeloma (MM) is the second most common hematologic malignancy after lymphomas In Finland: the annual incidence of MM is approximately 200. For three decades the median survival remained at 3 to 4 years from diagnosis until high-dose melphalan treatment supported by autologous stem cell transplantation (ASCT) became the standard of care for newly diagnosed MM since the mid 1990’s and the median survival increased to 5 – 6 years. This study focuses on three important aspects of ASCT, namely 1) stem cell mobilization, 2) single vs. double ASCT as initial treatment, and 3) the role of minimal residual disease (MRD) for longterm outcome. Aim. The aim of this series of studies was to evaluate the outcomes of MM patients and the ASCT procedure at the Turku University Central Hospital, Finland. First, we tried to identify which factors predict unsuccessful mobilization of autologous stem cells. Second, we compared the use of short-acting granulocyte-colony stimulating factor (GCSF) with long-acting G-CSF as mobilization agents. Third, one and two successive ASCTs were compared in 100 patients with MM. Fourth, for patients in complete response (CR) after stem cell transplantation (SCT), patient-specific probes for quantitative allele-specific oligonucleotide polymerase-chain reaction (qASO-PCR) measurements were designed to evaluate MRD and its importance for long-term outcome. Results. The quantity of previous chemotherapy and previous interferon use were significant pre-mobilization factors that predicted mobilization failure, together with some factors related to mobilization therapy itself, such as duration and degree of cytopenias and occurrence of sepsis. Short-acting and long-acting G-CSF combined with chemotherapy were comparable as stem cells mobilizers. The progression free (PFS) and overall survival (OS) tended to be longer after double ASCT than after single ASCT with a median follow-up time of 4 years, but this difference disappeared as the follow-up time increased. qASO-PCR was a good and sensitive divider of the CR patients into two prognostic groups: MRD low/negative (≤ 0.01%) and MRD high (>0.01%) groups with a significant difference in PFS and suggestively also in OS. Conclusions. When the factors prediciting a poor outcome of stem cell mobilization prevail, it is possible to identify those patients who need specific efforts to maximize the mobilization efficacy. Long-acting pegfilgrastim is a practical and effective alternative to short-acting filgrastim for mobilization therapy. There is no need to perform double ASCT on all eligible patients. MRD assessment with qASO-PCR is a sensitive method for evaluation of the depth of the CR response and can be used to predict long-term outcome after ACST.

Physiological and biochemical characterization of the assai palm (Euterpe oleracea Mart.) during seed germination and seedling growth under aerobic and anaerobic conditions

Physiological and biochemical aspects of assai palm during seed germination and early seedling growth were investigated. Seeds collected from plants growing in flooded and upland forests were used to determine the influence of normoxic (aerobic) and anoxic (anaerobic) conditions in germination and the initial and average time of development in the roots and shoots. After 75 days, seedlings germinated under normoxia were transferred to trays and submitted to flooding. Seed reserves (lipids, proteins, soluble sugars and starch) were monitored for quiescent and germinated seeds maintained under normoxic and anoxic conditions, as well as after 5, 10 and 20 days of seedling growth. Alcohol dehydrogenase (ADH) activity was quantified in roots and leaves of seedlings without or with flooding (partial and total). Seeds were not able to germinate under anoxia. Different strategies of storage mobilization of lipids, proteins, soluble sugars and starch were observed in seeds of each environment. ADH activity was induced by anoxia, with the highest level observed in the leaves. This study showed that, under normoxic conditions, the best developmental performance of assai palm seeds, from flooded or upland forest areas, during germination was associated with primary metabolites mobilization and seedling flooding tolerance with increased ADH activity. We conclude that the assai palm is well adapted to the anoxic conditions provoked by flooding.

Analyzing the efforts in furrow openers used in low power planters

The furrow openers for no-till system should be easy to penetrate the soil, generate low levels of soil mobilization and require a little traction force. Thus, the aim of this research was to compare six hoe-type furrow openers, four of industrial manufacturing and two handcrafted models, which were used in planters in the region of Pelotas, Brazil. The parameters for comparison among these furrow openers were the horizontal (Fh) and vertical (Fv) forces acting on the tip of the hoe and the cross-sectional area mobilized in the furrow. The experimental design was randomized, with six treatments (furrow openers) from T1 to T6, with four repetitions, constituted by their passage through plots of 20 x 3 m. The force data were collected by load cells and a signal conditioner. The determination of the mobilized area in the furrow was done by a micro soil profilometer. It was concluded that the furrow openers T1, T4 and T6 presented the lowest values of horizontal force (statistically equal and ranging between 1,034 and 1,230 N) and that T1 and T2 produced the highest vertical forces downwards (statistically identical and varying between 749 and 845 N). The furrow openers T1, T2, T4, T5 and T6 generated soil mobilization statistically equal and between 0.006993 and 0.008933 m².

Íleo biliar colônico

Colonic obstruction is a very rare complication of gallstone disease. We describe two cases of colonic obstruction by gallstone in old age women, in which the final diagnosis was made on surgery. In one it was found a cholecystocolic fistula and a stone impacted in the sigmoid colon which was milked until the cecum, where it was removed through a cecolithotomy. In the other there was a cholecystoduodenal fistula, the stone was impacted in the sigmoid colon and in association there was a colonic necrosis, treated by colectomy, ileostomy and mucous fistula, During colonic mobilization a colecystoduodenal fistula was exposed, making necessary to perform a cholecystectomy and fistula repair. Both patients died in sepsis.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Extração de fitobezoar gástrico por videolaparoscopia: considerações técnicas originais

Videolaparoscopic surgery has been used for treatment of almost all surgical abdominal diseases, mainly where there are no large ressections, or operative field is limited. In these situations, laparoscopic surgery has the advantages of less morbidity, quick recovery and good cosmetic results. Bezoars removal, or its mobilization, is probably included in these possible proceedings. Three non-laparotomic procedures were described: 1. endoscopic-laparoscopic; 2. videolaparoscopy and mobilization of intestinal bezoar to the cecum; 3. laparoscopy and gastrotomy for bezoar removal, through suprapubic incision or the umbilical punction. There have been only two publications describing the videolaparoscopic method for bezoar removal, and the methods applied can be complications or morbidity related. We describe one case where the applied technique is simple and easy to perform, time saving and probably less complications-related. This technique, with four trocars, utilized a plastic bag besides the stomach to be opened, followed by gastrotomy, bezoar removal and immediate introduction in the plastic bag, suture of gastrotomy and removal through the left subcostal trocar. This technique was feasible and easy to perform, with short operative time, and there were no intra or post-operative complications; the patient was discharged in the second post-operative day, and is without further problems after one year follow-up. We believe that this could be an adequate technique to perform laparoscopic gastric bezoar removal, and the rigid sequence of operative events allows a quick procedure, with minimal contamination. The videolaparoscopy seems to be an adequate access to surgical treatment of gastro-intestinal bezoars, with or without obstruction, and should be the ellected the procedure of choice to begin the surgical treatment, with convertion to laparotomy in case of any intra-operative adversity.

Abordagem fisioterapêutica na dor pós-operatória: a eletroestimulação nervosa transcutânea (ENT)

This study provides an update on the use of Transcutaneous Eletric Nerve Stimulation (TENS) as a non-pharmacological resource of postoperative pain relief. National and international references regarding the use of TENS for the relief of postoperative pain had been selected, highlighting its mechanism of action, parameters of application, contraindications, side-effect and results. TENS is a non-pharmacological resource that has its mechanism of action based on the gate theory. It consists of a device that emits electric impulses in the skin through electrodes. It is a low cost technique, easily applicable, presents few collateral effects, good effectiveness related to the reduction of the painful perception, allowing early mobilization and reduced pharmacological analgesic consumption. TENS represents another option in the control of postoperative pain and should be inserted in a multiprofessional context.

Hepatectomia direita por videolaparoscopia

The first application of laparoscopic liver surgery consisted of wedge liver biopsies or resection of peripheral lesions, mostly benign. More recently, reports of anatomic left and right hepatectomy have been seen in the literature. Expertise in some centers has evolved to such an extent that even living related donor hepatectomy has been performed. The aim of this paper is to report a laparoscopic right hepatectomy and describe in detail the surgical technique employed. To our knowledge this is the first case performed in Brazil totally laparoscopically. The surgery followed four distinct phases: complete mobilization of the liver; hilum dissection with encircling of right portal vein and right hepatic artery, caval dissection using linear vascular stapler to divide right hepatic vein and parenchymal transection with harmonic shears and firings of linear staplers are used to divide segmental 5 and 8 branches of middle hepatic vein. The liver specimen was removed by Pfannenstiel incision. Intraoperative blood loss was estimated in 120 ml with no need for blood transfusion. Hospital stay was 5 days. Laparoscopic right hepatectomy is feasible, technically demanding but can be safely accomplished by surgeons who have experience in advanced laparoscopic procedures and open hepatic surgery. In Brazil laparoscopic liver surgery is still in its first years and there is a lack of technical description of this complex procedure.

Four-arm single docking full robotic surgery for low rectal cancer: technique standardization

The authors present the four-arm single docking full robotic surgery to treat low rectal cancer. The eight main operative steps are: 1- patient positioning; 2- trocars set-up and robot docking; 3- sigmoid colon, left colon and splenic flexure mobilization (lateral-to-medial approach); 4-Inferior mesenteric artery and vein ligation (medial-to-lateral approach); 5- total mesorectum excision and preservation of hypogastric and pelvic autonomic nerves (sacral dissection, lateral dissection, pelvic dissection); 6- division of the rectum using an endo roticulator stapler for the laparoscopic performance of a double-stapled coloanal anastomosis (type I tumor); 7- intersphincteric resection, extraction of the specimen through the anus and lateral-to-end hand sewn coloanal anastomosis (type II tumor); 8- cylindric abdominoperineal resection, with transabdominal section of the levator muscles (type IV tumor). The techniques employed were safe and have presented low rates of complication and no mortality.

Helicopter emergency medical rescue for the traumatized: experience in the metropolitan region of Campinas, Brazil

OBJECTIVE: To analyze the profile of patients served by the air medical rescue system in the Metropolitan Region of Campinas, evaluating: triage and mobilization criteria; response time; on-site care and transport time; invasive procedures performed in the Pre-Hospital Care (PHC); severity of patients; morbidity and mortality.METHODS: We conducted a prospective, descriptive study in which we analyzed medical records of patients rescued between July 2010 and December 2012. During this period, 242 victims were taken to the HC-Unicamp. Of the 242 patients, 22 were excluded from the study.RESULTS: of the 220 cases evaluated, 173 (78.6%) were male, with a mean age of 32 years. Blunt trauma was the most prevalent (207 cases - 94.1%), motorcycle accidents being the most common mechanisms of injury (66 cases - 30%), followed by motor vehicle collisions (51 cases - 23.2%). The average response time was 10 ± 4 minutes and the averaged total pre-hospital time was 42 ± 11 minutes. The mean values of the trauma indices were: RTS = 6.2 ± 2.2; ISS = 19.2 ± 12.6; and TRISS = 0.78 ± 0.3. Tracheal intubation in the pre-hospital environment was performed in 77 cases (35%); 43 patients (19.5%) had RTS of 7.84 and ISSd"9, being classified as over-triaged. Of all patients admitted, the mortality was 15.9% (35 cases).CONCLUSION: studies of air medical rescue in Brazil are required due to the investments made in the pre-hospital care in a country without an organized trauma system. The high rate of over-triage found highlights the need to improve the triage and mobilization criteria.