797 resultados para Ferrovia Asti-Genova
Resumo:
Tutkimuksessa perehdytään työväenliikkeessä vaikuttaneen naisaktiivi Fiina Pietikäisen (1870–1956) toimijuuden myötä työväenliikkeen sukupuolisidonnaisiin käytäntöihin vuosina 1900–1930. Tutkimus edustaa kollektiivista elämänkertatutkimusta. Tässä tutkimuksessa on keskeisesti esillä kysymys Fiina Pietikäisen ja työväenliikkeen suhteesta. Aikakauden työväenliike ei hyväksynyt individualistista toimintaa, vaan edellytti yksittäiseltä aktiivilta kurinalaisuutta ja sitoutuneisuutta yhteisesti sovittuihin pyrintöihin. Toisaalta työväenliike tarjosi niin työläismiehille kuin -naisillekin aivan uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Työläisnaiset saattoivat miesten tavoin vaikuttaa poliittisissa ja ammatillisissa järjestöissä, joskin monet naiset keskittyivät vapaaehtoisesti vain puolueen naisjärjestöjen toimintaan. Tutkimus osoittaa, että Fiina Pietikäinen oli pragmaattinen naisaktiivi, joka monien muiden työväenliikkeen naisaktiivien tavoin otti tehtäväkseen työläisnaisten ja -lasten elinolosuhteiden kehittämisen. Edes poikkeusolosuhteet kuten vuoden 1905 suurlakko tai vuoden 1918 sisällissota eivät muuttaneet työväenliikkeen sukupuolisidonnaista toimijuuskulttuuria. Työväenliikkeen naisaktiivit keskittyivät vapaaehtoisesti ruokahuoltoon ja perhepolitiikkaan jättäen muut yhteiskunnalliset kysymykset miestoimijoiden vastuulle. Useimmista työväenliikkeen naisaktiiveista poiketen Fiina Pietikäinen toimi myös miesvaltaisessa ammattiyhdistysliikkeessä niin paikallis- kuin liittotasolla. Pietikäinen otti tehtäväkseen varsinkin helsinkiläisten silittäjien ja erityisesti kylvettäjien ammatillisen edunvalvonnan. Kyseiset naispuoliset ammatinharjoittajat olivat erittäin heikosti järjestäytyneitä, joten Pietikäisen ammatillinen edunvalvonta perustui pitkälti yhteiskunnallisesti otollisten tilanteiden hyödyntämiseen ja työväenliikkeen kollektiivin tukeen. Fiina Pietikäinen kannatti monien muiden naisaktiivien tavoin naisten erillistoimijuutta niin poliittisessa kuin ammatillisessa työväenliikkeessä. Hän sitoutui työväenliikkeen arvoihin ja käytäntöihin, muttei kokenut työväenliikettä tasa-arvoiseksi kollektiiviksi. Hän uskoi naisten voivan parhaiten kehittää omaa asemaansa erillistoimijuuden kautta. Poliittisen työväenliikkeen saralla naiset vaikuttivatkin aina työväenliikkeen hajoamiseen asti pitkälti omissa järjestöissään. Ammatilliseen edunvalvontaan naisten erillistoimijuus ei vakiintunut, koska ammattiyhdistysliikkeen miesaktiivit eivät kokeneet naistyöläisten aseman kehittämisen edellyttävän segregaatiota liikkeen sisällä. Käytännössä monet ammattiosastot olivat kuitenkin joko mies- tai naisammattiosastoja, koska aikakauden Suomessa sukupuoli määräsi hyvin voimakkaasti sen, mitä ammattia yksilö saattoi harjoittaa.
Resumo:
Merikuljetusmarkkinoiden suhdannetilanne on barometrin mukaan hieman parantunut viimeisen 12 kuukauden aikana, joskin toteutuneen kehityksen saldoluku oli edelleen huomattavan negatiivinen (-44). Puolet vastaajista arvioi, että suhdannetilanne on heikentynyt jonkin verran viimeisen 12 kuukauden aikana. Tulevaisuus nähdään kuitenkin positiivisena, mistä osoituksena on merikuljetusmarkkinoiden suhdanteita kuvaavan saldoluvun vaihtuminen negatiivisesta positiiviseksi. Merikuljetusmarkkinoiden tavoin kuljetuskysynnän ennakoidaan kasvavan merkittävästi seuraavan 12 kuukauden aikana sillä seurauksella, että saldoluku vaihtuisi negatiivisesta positiiviseksi. Tarkasteltavan kauden kuljetuskysynnän saldoluku on lähtenyt jo lievään nousuun. Suomen meriliikenteen tuonnin ja viennin ennustetaan myös kääntyvän lievään kasvuun 2011 tapahtuneen jyrkän notkahduksen jälkeen. Viennin ja tuonnin osalta viidennes vastaajista ennakoi kuljetusmäärien kasvavan jonkin verran. Kilpailu merikuljetusmarkkinoilla ei ole vähentynyt missään vaiheessa. Toteutuneen kauden saldoluku (-75) on alin koko barometrin historiassa. Merikuljetusrahtien hinnat ovat koko varustamobarometrin ajan heilahdelleet melkoisesti. Toteutuneen 12 kuukauden aikana suunta on ollut laskeva. Puolet vastaajista arvioi hintojen pysyvän ennallaan seuraavalla tarkasteluajanjaksolla ja kolmannes uskoo hintojen nousevan jonkin verran. Vuodesta 2009 lähtien polttoaineen hinnan saldoluku on laskenut rajusti vuoteen 2012 asti. Kuluneen jakson tarkastelu osoittaa, että vastaajista neljännes ilmoitti hinnan laskeneen jonkin verran ja noin kolmannes nousseen jonkin verran. Ennusteen mukaan hintakehityksen hetkellinen suunta positiivisempaan päin tulee jälleen kääntymään kohti negatiivista polttoaineen hintojen kallistuessa. Varustamon liikevaihdossa on nähtävissä sama suuntaus kuin yleisessä suhdannetilanteessa; kolme vuotta jatkuneen laskusuhdanteen ennakoidaan kääntyvän nousuun. Puolet vastaajista arvioi liikevaihdon nousevan jonkin verran tulevalla 12 kuukauden jaksolla. Varustamoiden kapasiteetin käyttöaste on parantunut merkittävästi kuluvalla tarkastelujaksolla ja positiivisen kehityksen ennakoidaan jatkuvan myös tulevalla jaksolla. Kasvun ja kehittymisen esteiden kartoitus osoitti, että talouden yleinen epävarmuus on 63 prosentilla vastaajista merkittävin yksittäinen este. Huono hintakehitys sekä kilpailun lisääntyminen ovat joka toisen vastaajan mielestä merkittäviä kasvua uhkaavia esteitä. Sen sijaan charter-kustannusten nousua ja luotsausmaksujen tasoa ei ole koettu kasvun esteinä; vain kuusi prosenttia vastaajista on valinnut nämä vaihtoehdot. Teemakysymyksillä kartoitettiin varustamoiden sopeutumiskeinoja kiristyvän rikkipitoisuusrajan noudattamiseksi eri polttoaineita tai teknologioita hyväksi käyttäen vuodesta 2015 ja vuodesta 2020 lähtien. Ylivoimaisesti suurin osa eli 88 prosenttia vastaajista valitsi vaihtoehdokseen 1.1.2015 alkaen MGO:n (marine gas oil), jonka rikkipitoisuus on 0,1 %. Vain 13 prosenttia vastaajista uskoi käyttävänsä tuolloin rikkipesuria. Moottorin muuttamista siten, että nesteytetyn maakaasun eli LNG:n käyttö polttoaineena on mahdollista, uuden LNG-käyttöisen aluksen hankkimista tai muuta vaihtoehtoista keinoa ei uskonut käyttävänsä yksikään vastanneista varustamoista. Toinen kysymys käsitteli sopeutumiskeinoja 1.1.2020 lähtien, jolloin polttoaineen rikkipitoisuuden raja tulee olemaan edelleen 0,1 % SECA-alueella ja globaalisti 0,5 %. Vastaajista reilu kolmannes valitsi vaihtoehdokseen MGO:n käytön kaikkialla ja neljännes uskoo puolestaan käyttävänsä SECA:lla MGO:ta ja muualla 0,5 % rikkiä sisältävää polttoainetta. Rikkipesuri oli edelleen vaihtoehto vain 10 prosentilla vastaajista. Moottorin muuttamista LNG-käyttöiseksi tai uuden LNG-käyttöisen aluksen hankkimista piti vaihtoehtona yhteensä noin 15 prosenttia vastaajista. Vuoden 2020 alusta muuksi vaihtoehdoksi esitettiin bioöljyä, jota uskoo käyttävänsä 15 prosenttia vastaajista. Kolmas kysymys liittyi välillisesti kiristyviin määräyksiin; varustamoilta kysyttiin harkitsevatko ne siirtävänsä toimintaansa SECA-alueen ulkopuolisille alueille. Vastaajista 87 prosenttia oli sitä mieltä, että eivät harkitse operointialueensa siirtämistä ja loput 13 prosenttia ilmoitti tätä pohtivansa.
Resumo:
The purpose of this investigation was to evaluate the possibility to enhance certain qualities of facial prostheses. Polymethyl methacrylate is still being used as base mate¬rial or clip carrier material, but it is hard and heavy, and debonding of the silicone from the acrylic base material is a frequent problem. This thesis aims to evaluate the use of fiber-reinforced composite (FRC) as framework material for maxillofacial silicone prostheses. FRC has been used as reinforcement in removable and fixed partial dentures since the 1990s. This material is lightweight and can be fabricated to compress the margins of the prosthesis slightly, to keep it tightly against the skin during jaw movements and facial expressions. Additionally, the use of a thermochromic pigment, colorless in room temperature and red in a cold environment, was studied in order to evaluate the possibility of using this color changing pigment in facial prostheses to mimic the color change of facial skin in cold weather. The tensile bond strength between pre-impregnated, unidirectional FRC and maxillofacial silicone elastomer was studied. Three different bonding agents or primers were compared. Bond strength was improved by one of the primers and by roughening the surface. The effect of a skin compressing glass fiber-reinforced composite framework on facial skin blood flow was studied by using a face mask, constructed with a compression pad corresponding to the outer margin of a glass fiber-reinforced framework beam of a facial prosthesis. The skin blood flow of ten healthy volunteers, aged 23-25 years, was measured during touch, light, and moderate compression of the skin, by using laser Doppler imaging technique. None of the compressions showed any marked effects on local skin blood flow. There were no significant differences between blood flow during compression and at baseline. Maxillofacial silicone elastomer was colored intrinsically with conventional color pigments: a control group containing only conventional pigments was compared to two test groups with 0.2 wt% and 0.6 wt% thermochromic pigment added. The color of the material was measured with a spectrophotometer in room temperature and after storage in a freezer. The color stability of the maxillofacial silicone elastomer colored with thermo¬chromic pigment was evaluated by artificial aging. The color dif¬ference of the L* (lightness) and a* values (redness), comparing color after the samples were stored at room temperature and in a freezer (-19°C), was statistically significant for both 0.2 wt% and 0.6 wt% thermo¬chromic pigment groups. The differences in the b* values (yellowness) were statistically significant for the 0.6 wt% group. Exposure to ultraviolet (UV) radiation led to visually noticeable and statistically signifi¬cant color changes (ΔE) in all color values in both test groups. The specimens containing thermochromic pigment were very sensitive to UV radiation. In conclusion, a framework of fiber-reinforced composite can successfully be bonded to maxillofacial silicone elastomer, and a framework beam, compressing the facial skin, did not remarkably alter the skin blood flow on healthy, young adults. The thermochromic pigment showed color change in maxillofacial silicone elastomer. However, artificial aging showed that it was too sensitive to UV radiation to be used, as such, in maxillofacial prostheses.
Resumo:
Background: Maternal diabetes affects many fetal organ systems, including the vasculature and the lungs. The offspring of diabetic mothers have respiratory adaptation problems after birth. The mechanisms are multifactorial and the effects are prolonged during the postnatal period. An increasing incidence of diabetic pregnancies accentuates the importance of identifying the pathological mechanisms, which cause the metabolic and genetic changes that occur in offspring, born to diabetic mothers. Aims and methods: The aim of this thesis was to determine changes both in human umbilical cord exposed to maternal type 1 diabetes and in neonatal rat lungs after streptozotocin-induced maternal hyperglycemia, during pregnancy. Rat lungs were used as a model for the potential disease mechanisms. Gene expression alterations were determined in human umbilical cords at birth and in rat pup lungs at two week of age. During the first two postnatal weeks, rat lung development was studied morphologically and histologically. Further, the effect of postnatal hyperoxia on hyperglycemia-primed rat lungs was investigated at one week of age to mimic the clinical situation of supplemental oxygen treatment. Results: In the umbilical cord, maternal diabetes had a major negative effect on the expression of genes involved in blood vessel development. The genes regulating vascular tone were also affected. In neonatal rat lungs, intrauterine hyperglycemia had a prolonged effect on gene expression during late alveolarization. The most affected pathway was the upregulation of extracellular matrix proteins. Newborn rat lungs exposed to intrauterine hyperglycemia had thinner saccular walls without changes in airspace size, a smaller relative lung weight and lung total tissue area, and increased cellular apoptosis and proliferation compared to control lungs, possibly reflecting an aberrant maturational adaptation. At one and two weeks of age, cell proliferation and secondary crest formation were accelerated in hyperglycemia-exposed lungs. Postnatal hyperoxic exposure, alone caused arrested alveolarization with thin-walled and enlarged alveoli. In contrast, the dual exposure of intrauterine hyperglycemia and postnatal hyperoxia resulted in the phenotype of thick septa together with arrested alveolarization and decreased number of small pulmonary arteries. Conclusions: Maternal diabetic environment seems to alter the umbilical cord gene expression profile of the regulation of vascular development and function. Fetal hyperglycemia may additionally affect the genetic regulation of the postnatal lung development and may actually induce prolonged structural alterations in neonatal lungs together with a modifying effect on the deleterious pulmonary exposure of postnatal hyperoxia. This, combined with the novel human umbilical cord gene data could serve as stepping stones for future therapies to curb developmental aberrations.
Resumo:
Työvoima- ja koulutustarvetutkimus on TE-toimistojen vuosittain tekemä kysely-/haastatteluaineisto, jossa ennakoidaan alueiden yritysten tulevaisuudennäkymiä. Tämän tutkimuksen aineiston on tuottanut Pohjanmaan TE-toimisto. Kyselyt on suoritettu syksyllä 2013, ja ne ennakoivat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueiden yritysten näkymiä pääosin syksyyn 2014 asti. TE-toimistot valitsevat yhteistyössä ELY-keskusten kanssa vuosittain ne toimialat, joiden työnantajien työvoima- ja koulutustarpeisiin toimisto haluaa erityisesti keskittyä. Syksyn 2013 kyselyissä painotettiin metallialan yrityksiä, ja kyselyyn vastasi 102 metallialan yritystä ja 89 muiden alojen yritystä. Tässä tutkimuksessa ryhmät on käsitelty yrityssegmenteittäin ja seutukunnittain. Kyselyssä kysyttiin tietoja henkilöstön määrään, työvoimaan, koulutustarpeeseen, toimialakohtaiseen tietoon, verkostoitumiseen, suhdannenäkymiin, vientiin, ennakointitoimintaan, liiketoimintasuunnitelmiin, T&K&I-toimintaan, investointisuunnitelmiin, työorganisaatioon ja sukupolvenvaihdoksiin liittyen.
Resumo:
Pulssinleveysmoduloidun vaihtosuuntaajan hyötysuhteen parantaminen ja kytkentätaajuuden suurentaminen ovat johtaneet lähtöjännitteen suuritaajuiseen taajuussisältöön kaksitasoisessa, jännitevälipiirillisessä taajuusmuuttajatopologiassa. Kasvava tarve siirtää tehoa myös verkkoon päin on lisännyt aktiivisen verkkosillan käyttöä. Kaksitasoisen aktiivisen verkkosillan vaikutuksesta DC-välipiirin keskipisteen ja kolmivaiheisen kuorman tähtipisteen välinen jännite on nollasta poikkeava aiheuttaen suurentuneen yhteismuotoisen jännitteen taajuusmuuttajan lähtöön ja verkon puolelle. Lisäksi yhteismuotoisten jännitteiden aiheuttamat kytkentätaajuiset häiriövirrat voivat aiheuttaa vikavirtasuojien tahatonta laukeamista, vaikeuttaa EMC-standardien vaatimusten täyttämistä, lisätä moottorin käämieristyksien rasitusta ja mahdollisuutta moottorin laakerivaurioille. Diplomityössä tutkitaan aktiivisen ja passiivisen verkkosillan tuottamaa yhteismuotoista jännitettä simuloinneilla. Esitellään aikaisempaa tutkimustietoa yhteismuotoisen jännitteen ja virran vaimennusratkaisuista aktiivista verkkosiltaa käytettäessä. Tutkimustiedon pohjalta suunnitellaan koelaitteistolle soveltuva suodin. Suotimen toiminta testataan simuloinnein sekä kokeellisin mittauksin. Tehdyt mittaukset osoittavat, että suunniteltu suodin vaimentaa yhteismuotoista jännitettä noin 20 dB verkkosillan kytkentätaajuudella ja tämän jälkeen yli 20 dB/dekadi taajuuteen 100 kHz asti. Lisäksi yhteismuotoisen virran suuruus syöttökaapelin kautta pieneni ehdotetun suotimen vaikutuksesta.
Resumo:
Tutkimus keskittyy vuoden 2007 eduskuntavaaleja seuranneeseen vaalirahoitusta koskevaan journalismiin. Puolueiden piti ilmoittaa vaalirahoituksestaan ja useissa vaalirahailmoituksissa oli puutteita ja epäselvyyksiä. Journalistit puuttuivat asiaan ja toivat ilmi siihen liittyneitä epäkohtia. Vaalirahoitukseen liittyvä kohu velloi tiedotusvälineissä ainakin seuraaviin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin asti. Se oli juttujen lukumäärällä mitattuna toistaiseksi Suomen poliittisen historian laajin skandaali. Tutkimusaineistona ovat Sanoman sähköisen arkiston artikkelit Helsingin Sanomista ajalla 1.6.–31.12.2009. Aineiston rajaus perustuu sen keskittymiseen tietylle aikavälille sekä tuolle aikavälille sijoittuviin tapahtumiin. Työmenetelmänä on aineiston laadullinen analyysi. Työssä analysoidaan Erving Goffmanin kehysanalyysin avulla Helsingin Sanomien kirjoituksissa tuotettuja näkökulmia ja kehyksiä pääministeri Matti Vanhaseen vaalirahoituskohun uutisoinnin yhteydessä. Kehykset ovat kulttuurisesti määrittyneitä tapoja tulkita tapahtumia ja toimia niissä. Kehysanalyysin lähtökohtana on se, miten hahmotamme maailmaa sekä järjestämme ja tulkitsemme informaatiota uusissa tilanteissa. Aineistoa kuvaillaan neljän eri kehyksen syyllisyyden, syyttömyyden, arvostelun ja puolustelun kautta. Tutkimuksessa otetaan kantaa myös keskustaa koskevaan uutisointiin sikäli, kun sen voidaan katsoa väistämättä vaikuttavan Vanhasesta syntyviin tulkintoihin. Tutkimusongelma on, millaisia tulkintoja Helsingin Sanomien vaalirahoitusta koskevat kirjoitukset valikoidulla ajanjaksolla tuottavat pääministeri Vanhasesta ja miten eri kehykset heijastavat näitä tulkintoja. Lisäksi työn tutkimuskysymyksiä ovat, millaisia käsityksiä lehtitekstit tuottavat analyysin kohteena olevasta ilmiöstä ja henkilöstä, millaisia kielellisiä valintoja eri tarkastelukehyksissä käytetään sekä millaiset teemat ja aiheet lehtikirjoituksissa toistuvat. Aineistossa Vanhaseen negatiivisesti suhtautuvat kehykset näyttivät saavan hegemonisen aseman, mutta sen oletetaan olevan seurausta erityisesti toimittajien journalistisista rutiineista sekä valinnan ja muokkauksen kautta harjoitetusta vallankäytöstä. Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty artikkeleita, kirjallisuutta ja verkkosivuja skandaaleista, journalismista, mediajulkisuudesta, kehysanalyysistä ja Suomen poliittisesta lähihistoriasta
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena on yhden lapsen kielenkehitys kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Tutkimus on aloitettu lapsen ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden (1;8) ikäinen. Kielenkehitystä seurataan ikään kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta (3;8). Tutkimusaineisto jakautuu neljään eri tarkastelujaksoon (ikä 1;8–2;0, 2;6–2;7, 3;0–3;1 ja 3;7–3;8). Olen seurannut informanttini kielenkehitystä syntymästä alkaen ja havainnut, että lapsen kielessä voi tapahtua jo hyvin lyhyessäkin ajassa huomattavaa edistymistä. Toisaalta jotkin lapsenkielelle tyypilliset piirteet, kuten ongelmat astevaihtelussa (näkit ’näit’), voivat säilyä vielä pitkäänkin lapsen puheessa. Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja lapsen puheesta tehdyistä nauhoituksista, jotka on litteroitu. Työn tavoitteena on selvittää, miten lapsen verbit ja lauserakenteet kehittyvät. Lisäksi tuon esiin jokaisena tarkasteltavana ikäkautena joitakin kyseiselle iälle tyypillisiä kielen piirteitä, kuten murteellisuutta ja uudissanoja. Aineistoa analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tutkimus kuuluu lapsenkielen tutkimuksen alaan. Tutkimustulokset osoittavat, että informanttini kielenkehitys noudattelee suomalaislapselle tyypillisiä kehityspolkuja. Informanttini ensimmäisinä omaksumat verbinmuodot esimerkiksi ovat yksikön 2. persoonan imperatiivi (iskä päisty ’väisty’) ja yksikön 3. persoonan indikatiivin preesens (Aada tottaa ’ottaa’). Persoona-, modus- ja tempuskategoriat monipuolistuvat iän karttuessa. Esimerkiksi iässä 2;6 informantti käyttää jo kaikkia muita moduksia paitsi potentiaalia. Iässä 3;0 lapsi on omaksunut kaikki persoonamuodot. Ikään 3;8 mennessä lapsi käyttää myös kaikkia tempuksia. Infinitiivejäkin puheessa esiintyy jo varhain (nykätä ’tykätä’, nukkumassa). Toisaalta variaatio voi olla samanikäistenkin lasten välillä varsin suurta, vaikka kehitys olisi täysin ikäkaudelle ominaista. Siksi jokainen lapsenkielen tutkimus antaa arvokasta tietoa kielenkehityksestä, joka on hyvin yksilöllistä. Tutkimustulokset tuovat esiin monia lapsenkielelle tyypillisiä piirteitä, kuten analogiamuotojen (hakes ’haki’) ja lapsenkielisten sanojen (sylkky ’syli’) esiintymistä puheessa. Toisaalta lapsen puheessa esiintyy alusta asti aikuiskielelle ominaisesti esimerkiksi niin konkreettisia verbejä (mennä, tulla), mentaalisia verbejä (haluta, puhua) kuin sekundaariverbejäkin (voida, täytyä). Toisaalta verbin vaatimat pakolliset täydennykset voivat toisinaan erityisesti tutkittavan ajanjakson alussa olla vielä puutteellisia. Esimerkiksi subjekti saattaa puuttua sitä edellyttävästä lauseesta (peekää tota ’Aada pelkää tuota’). Toisaalta aikuistenkin puhekielelle ovat ominaisia muun muassa yksisanaiset ilmaukset ja verbittömät lauseet. Puhekieli ja alueellinen variaatio tulisikin aina huomioida myös tutkittaessa lapsenkieltä. Nopeasti lapsen lauseet kuitenkin monipuolistuvat ja lauseissa alkaa täydennysten lisäksi esiintyä runsaasti vapaita määritteitä. Lapsen yhdyslauseet ja konjunktioiden käyttö lisääntyvät erityisesti iästä 2;6 alkaen. Lapsen lauserakenteet monipuolistuvat sanaston ja erilaisten verbilekseemien ja verbinmuotojen lisääntyessä.
Resumo:
Lyhyt katsaus oppihistoriaan 1800-luvun alkupuolelta nykypäivään asti.
Resumo:
Kokoelma käsittää Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin kokoamaa ja lahjoituksina saamaa suomalaista lääketieteellistä kirjallisuutta 1750-luvulta 1950-luvulle (osin 1990-luvulle asti täydennyksiä). Painettuja monografioita, väitöskirjoja, eripainoksia lehtiartikkeleista, komiteamietintöjä ja asetuskokoelmia.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata syntymästään saakka kuurosokeitten ja kuulonäkövammaisten opetuksen käytäntöjä Suomessa. Kuurosokeus tai kuulonäkövamma on käsitteenä hyvin epäyhtenäinen ryhmä tiloja, joissa vamman vaikeusaste, aiheuttaja ja alkamisikä vaihtelevat suuresti. Kuurosokeus on siis erityinen kuulon ja näön toimintarajoitteiden yhdistelmä. Tämä tutkielma keskittyy tarkastelemaan miten kuurosokeita ja kuulonäkövammaisia opetetaan Suomessa sekä oppilaiden käyttämiä kommunikaatiomenetelmiä ja apuvälineitä. Lisäksi tarkastellaan aikuisen roolia kuurosokeiden opetuksessa. Tutkimus on luonteeltaan laadullista eli kvalitatiivista tutkimusta. Tutkimusmenetelminä käytän puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastateltavina oli kymmenen opetushenkilöstöön kuuluvaa aikuista neljän eri paikkakunnan erityiskoulusta. Viisi aikuisista oli koulunkäyntiavustajaa tai –ohjaajaa ja viisi oli erityisluokanopettajia. Lisäksi haastattelin kahta kuurosokeaa oppilasta saadakseni heidän omia ajatuksiaan koulunkäynnistä esiin. Tuloksista kävi ilmi, että kuurosokeiden lasten opetusratkaisut ovat hyvin yksilöllisiä ja oppilaan aisteissa saattaa tapahtua muutoksia kesken koulunkäynnin, jolloin opetusmenetelmiä on muutettava. Kuulonäkövammaisen oppilaan istumapaikan valinnassa, akustiikassa ja taulutyöskentelyssä on omat lainalaisuutensa kapean näkökentän takia Oppikirjojen värien valinta on heille tärkeää. Syntymästä asti kuurosokeitten opetus on joko oppiainejaon mukaista tai toiminta-alueittain toteutettavaa. Yhtenäistä opetusmenetelmää ei ole olemassa, mutta tutkimuksessa tuli ilmi kuurosokeitten opetukselle ominaisia opetuskäytäntöjä joka koulussa. Työtapoja muokataan ja vaihdetaan kuurosokean aistien käytölle sopivaksi eri oppiaineissa, osa kirjoista on pistekirjoituksena tilattavissa ja kuvaesimerkit muutetaan kouluilla taktiileiksi tai ne toteutetaan esineillä. Omia tarinoita muokataan taktiilikirjoiksi ja aiheiksi valitaan oppilasta kiinnostavia asioita. Kuurosokea oppilas tarvitsee oman työskentelypisteen, selkeät paikat tavaroille ja oman henkilökohtaisen koulunkäyntiavustajan. Apuvälineistä tärkeimpiä olivat haastattelujen mukaan sisäkorvaimplantti ja henkilökohtainen tietokone. Kouluissa käytetään laajasti kaikkia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiotapoja ja opetushenkilöstön lisäkouluttautumista ja ammattitaitoa arvostetaan. Aikuinen on lähikontaktissa oppilaaseen koko ajan ja toimii opettamisen lisäksi oppilaan tulkkina, kuvailijana ja opastajana koulun arjessa. Kouluissa tehdään paljon opetusmateriaalia itse. Näitä ovat mm. taktiilikansiot, pistekirjoitustehtävät, tunnustelumateriaalit, kuvat ja koritehtävät. Kuurosokeiden kanssa työskentelevältä aikuiselta vaaditaan hyviä yhteistyötaitoja, eläytymiskykyä ja motivaatiota lisäkouluttautumiseen.
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoituksena on julkisten hankintojen kilpailutusprosessin tarkastelu sitä säätele-vän lainsäädännön valossa. Työn tarkoituksena on löytää vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millainen on hankintalainsäädännön mukainen julkisten hankintojen kilpailutusprosessi? Mitä muutoksia vireillä oleva direktiiviuudistus tuo hankintalakiin ja näin ollen käytännön hankintaprosessiin? Miten julkisten hankintojen kilpailutusprosessin kehittämisellä voidaan edesauttaa tehokkaampien eurooppalaisten hankintamarkkinoiden syntyä ja direktiiviehdotuksen tavoitteiden toteuttamista? Tutkielma on luonteeltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Pääasiallisina lähteinä työssä käytetään oikeuskirjallisuutta, lainvalmisteluaineistoa, viranomaisohjeita, oikeustieteellisiä julkaisuja sekä oikeuskäytäntöä. Suurimassa roolissa työssä on tämänhetkisen hankintalainsäädännön tulkinta ja sen vertailu lain uudistusesityksiin. Hankintalainsäädännön sovellusalaan kuuluvat lain määrittelemät hankintayksiköt ja niiden tekemät hankintasopimukset. Hankintalainsäädäntö määrittelee viitekehykset toiminnoille, joita lainmukais-ten hankintayksiköiden tulee noudattaa tehdessään hankintoja. Hankintalainsäädännössä säädetään hankintamenettelyistä, joita hankintayksiköt voivat käyttää. Lisäksi hankintalaki sisältää sääntelyä hankintojen ilmoitusvelvollisuudesta, tarjouspyynnön tekemisestä ja tarjousten vertailemisesta aina hankintapäätöksen tekemiseen, siitä ilmoittamiseen sekä hankintasopimuksen tekemiseen asti. Lisäksi hankintalaissa säädetään julkisten hankintojen kilpailutusprosessiin osallistuvien osapuolten käytössä olevista oikeusturvakeinoista. Nykyiset hankintalakimme ovat olleet voimassa vuodesta 2007 alkaen ja ne pohjautuvat vuonna 2004 voimaan astuneisiin EU:n hankintadirektiiveihin. Parhaillaan vireillä olevaa hankintadirektiiviuudistusta tarkastellaan tässä työssä nykyisen lainsäädännön rinnalla. Direktiiviuudistuksen tavoitteet lainsäädännön modernisoimisesta ja yksinkertaistamisesta tuodaan esiin tutkielman eri vaiheissa. Direktiiviuudistuksella on selkeä yhteys EU:n laajemman politiikan tavoitteisiin. Julkiset hankinnat ovat merkittävässä roolissa Eurooppa 2020- strategiassa, jolla pyritään luomaan ympäristöystävällisempää, resurssitehokkaampaa ja innovatiivisempaa Eurooppaa. Hankintaprosessi on nykyisellään melko yksityiskohtainen ja jäykkä prosessi. Se miten direktiivi-uudistuksen tavoitteet tulevat toteutumaan, selviää vasta vuosien kuluessa. Kiistanalaista kuitenkin on se, onko ulkoa asetetut tavoitteet oikea keino lainsäädännön ja hankintaprosessien uudistamiselle vai pitäisikö lainsäädännön tukeutua enemmän toteutuneeseen oikeuskäytäntöön.
Resumo:
One hypothesis for the increased incidence of atopic diseases has been that it is associated with changing dietary habits, especially the changed intake of essential fatty acids (EFAs). The metabolism of EFAs produces eiconasoids, prostaglandins and leukotrienes, which are essential to organs and play a major role in regulation of inflammation and immune response. In some studies persons with atopic dermatitis have been found to have reduced levels of EFAs. The first year of infancy as well as the foetal period are crucial for the development of atopic immune response. The composition of blackcurrant seed oil (BCSO) corresponds to the recommended ratio of EFAs n-3 and n-6 in the diet (1/3-1/4) and as a dietary supplement could, even in small doses, modify the unbalance of EFAs in an efficient way. The purpose of this study was to find out whether atopic allergies can be prevented by supplementing the diet of pregnant mothers with blackcurrant seed oil and whether it could affect the immunological balance of a child. We also sought to find out whether a blackcurrant seed oil supplementation can affect the composition of breast milk to suppress the T helper 2 lymphocyte (Th2) responses in infants. 313 pregnant mothers were randomly assigned to receive BCSO (n=151) or olive oil as placebo (n=162). Supplementation was started at the 8th to 16th weeks of pregnancy, 6 capsules per day (dose of 3 g), and continued until the cessation of breastfeeding. It was thereafter followed by direct supplementation to infants of 1 ml (1 g) of oil per day until the age of two years. Atopic dermatitis and its severity (SCORAD index) were evaluated, serum total IgE was measured and skin prick tests were performed at the age of 3, 12 and 24 months. Peripheral blood mononuclear cell (PBMC) samples were taken at the age of 3 and 12 months and breast milk samples were collected during the first 3 months of breastfeeding. Parental atopy was common (81.7%) in the studied infants, making them infants with increased atopy risk. There was a significantly lower prevalence of atopic dermatitis in the BCSO group (33%) than in the olive oil group (47%) at the age of 12 months. Also, SCORAD was lower in the BCSO group than in the olive oil group. Dietary intervention with BCSO had immunomodulatory effects on breast milk, inducing cytokine production from Th2 to Th1 immunodeviation. It decreased the level of IL-4 and elevated the level of IFN-γ. BCSO intervention did not affect cytokines in the children’s PBMC. However, children of smoking parents in the combined BCSO and olive oil group had significantly elevated levels of Th2 type cytokines IL-4, IL-5 and the proinflammator cytokine TNF. Dietary supplementation with BCSO is safe. It is well tolerated and transiently reduces the prevalence of atopic dermatitis at the age of 12 months. It can possibly become a potential tool in prevention of atopic symptoms when used at the early stages of life.
Resumo:
Suomessa on maaperän tilan tietojärjestelmässä vuoden 2013 tietojen mukaan 23 850 kohdetta, joiden maaperä on mahdollisesti pilaantunut, pilaantunut tai puhdas ja kunnostettu. Polttonesteiden jakelu on aiheuttanut kolmanneksen kohteiden pilaantumisista. Näistä kohteista isännättömiä arvioidaan olevan 1 100. Isännättömällä kohteella tarkoitetaan pilaantunutta kohdetta, jossa pilaajaa tai muuta puhdistusvastuullista ei tiedetä tai tavoiteta, on kohtuutonta vaatia vastuullista puhdistamaan aluetta, vastuullinen on maksukyvytön tai häntä ei ole muusta syystä mahdollista saattaa vastuuseen. Öljyllä pilaantuneiden isännättömien kohteiden tutkimista ja kunnostusta varten on perustettu Soili-ohjelma, Esko-projektit ja Jaska-hanke. Öljysuojarahasto on ollut rahoittamassa näitä projekteja. Projektien osapuolina ovat ympäristöministeriö, Suomen kuntaliitto, Öljyalan keskusliitto ja öljy-yhtiöt. Soili-ohjelma perustettiin vuonna 1996. Soili-ohjelmaan pystyi hakeutumaan vuoteen 2005 asti, mutta tutkimuksia ja kunnostuksia ohjelman puitteissa jatketaan vuoteen 2015 asti. Soili-ohjelman rinnalle tulivat vuonna 2010 Esko-projektit, jotka ovat yksittäisiä toimeksiantoja sen aikaiselle toteutusorganisaatiolle. Esko-projektit ovat öljyhiilivedyillä pilaantuneita maa-alueita tai pohjavesialueita. Jaska-hanke perustettiin jatkamaan Soili-ohjelman viitoittamalla pohjalla vuonna 2012. Tämä diplomityö tarkastelee ja analysoi öljysuojarahaston tutkimus- ja kunnostustoimintaa sekä esittää sille jatkoa varten kehitysehdotuksia. Tässä keskitytään käsittelemään Soili-ohjelmaa, Esko-projekteja ja Jaska-hanketta. Työssä koottiin projekteissa mukana olleiden näkemyksiä ja kokemuksia kysely- ja haastattelututkimuksella. Lisäksi työssä tehtiin tapaustutkimus, jossa tutkittiin henkilökohtaisen tapaamisen vaikutusta kiinteistönomistajan aktivoimiseen. Työn tarkoitus oli selvittää projekteissa käytössä olevat hyvät toimintatavat sekä antaa eväitä heikompien kohtien korjaamiseksi. Tätä kautta saatiin selvitettyä ne toimintatavat, jotka soveltuvat parhaiten Jaska-hankkeeseen. Työssä havaittiin projektien vahvuudeksi keskitetty ja osaava projektiorganisaatio, joka tekee projekteista kustannustehokkaita, kattavia, systemaattisia ja hyvin koordinoituja. Projekteilla on saatu tutkittua ja kunnostettua paljon kohteita, mikä ei olisi ollut muutoin mahdollista. Suurimmiksi kehityskohteiksi todettiin tiedottaminen sekä kiinteistönomistajien aktivoiminen. Jaska-hankkeessa on tehty jo muutoksia parempaan suuntaan, kuten kiinteistönomistajien aktivointi henkilökohtaisella yhteydenotolla hankeorganisaation toimesta ja kiinteistönomistajan sitouttaminen ÖSR:n ehtoihin vasta, kun kunnostusvaiheeseen ollaan ryhtymässä. Kehitystä tulisi kuitenkin jatkaa tekemällä uusi ja kattava viestintäsuunnitelma, jonka päätavoitteena olisi saada osapuolet tietoiseksi hankkeesta.
Resumo:
Työssä selvitettiin uuden kostutuslaitteen toimivuutta kartongin käyristymisen hallinnassa. Työn tavoitteena oli löytää kostutuslaitteelle energiatehokas ja käyttäjäystävällinen ajotapa. Lisäksi pyrittiin etsimään tärkeimmät kartongin käyristymiseen vaikuttavat prosessimuuttujat ja selvittämään voidaanko niitä hyödyntää käyryyden hallinnassa. Työssä tutkittiin myös kostutuslaitteen käytön vaikutuksia kartongin muihin tärkeisiin ominaisuuksiin, jotta saataisiin selville miten uusi tuote eroaisi referenssituotteesta. Kirjallisuusosassa selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat kartongin käyristymiseen ja miten käyristymistä pystytään hallitsemaan. Kirjallisuusosassa käsitellään myös, miten kartongin käyristymiseen tarvittavat epäsymmetriset mittamuutokset kartongin rakenteessa syntyvät lähtien kosteuden vaikutuksista aina yksittäisten kuitujen tasolta koko kartongin rakenteeseen asti. Kokeellisessa osassa selvitetään Inkeroisten Kartonkitehtaan kartonkikoneella ajettujen koeajojen avulla toimivaa ajotapaa kostutuslaitteelle ja eri prosessimuuttujien vaikutusta käyristymiseen. Koeajoissa tutkittiin epäsymmetrisen kostutuksen, kuivatuksen, sitoutuneisuuden, sekä kuituorientaation vaikutuksia kartongin käyristymiseen. Koeajojen perusteella merkittävimmiksi tekijöiksi kartongin käyristymiseen osoittautuivat epäsymmetrinen kostutus sekä kuivatus. Muiden tekijöiden vaikutus kartongin käyristymiseen jäi vähäiseksi tai liian epäselväksi, jotta olisi voitu osoittaa, että muutos kartongin käyryydessä johtuisi nimenomaan kyseisen tekijän muutoksesta. Verrattaessa uutta tuotetta referenssituotteeseen kartongin pinta- tai lujuusominaisuuksissa ei havaittu tapahtuvan merkittävää muutosta, kun selkäkerroksen pintaliimaus korvattiin sumukostutuksella.