Experience and endocrine stress responses in neonatal and pediatric critical care nurses and physicians.

OBJECTIVE: Critical care is a working environment with frequent exposure to stressful events. High levels of psychological stress have been associated with increased prevalence of burnout. Psychological distress acts as a potent trigger of cortisol secretions. We attempted to objectify endocrine stress reactivity. DESIGN: Observational cohort study during two 12-day periods in successive years. SETTING: A tertiary multidisciplinary neonatal and pediatric intensive care unit (33 beds). SUBJECTS: One hundred and twelve nurses and 27 physicians (94% accrual rate). INTERVENTIONS AND MEASUREMENTS: Cortisol determined from salivary samples collected every 2 hrs and after stressful events. Participants recorded the subjective perception of stress with every sample. Endocrine reactions were defined as transient surges in cortisol of >50% and 2.5 nmol/L over the baseline. MAIN RESULTS: During 7,145 working hours, we observed 474 (12.5%) endocrine reactions from 3,781 samples. The mean cortisol increase amounted to 10.6 nmol/L (219%). The mean occurrence rate of endocrine reactions per subject and sample was 0.159 (range, 0-0.43). Although the mean raw cortisol levels were lower in experienced team members (>3 yrs of intensive care vs. <3 yrs, 4.1 vs. 4.95 nmol/L, p < .001), professional experience failed to attenuate the frequency and magnitude of endocrine reactions, except for the subgroup of nurses and physicians with >8 yrs of intensive care experience. A high proportion (71.3%) of endocrine reactions occurred without conscious perception of stress. Unawareness of stress was higher in intensive care nurses (75.1%) than in intermediate care nurses (51.8%, p < .01). CONCLUSIONS: Stress-related cortisol surges occur frequently in neonatal and pediatric critical care staff. Cortisol increases are independent of subjective stress perception. Professional experience does not abate the endocrine stress reactivity.

Hospital transfers between Swiss cantons: a first look

Objective: To assess the importance of hospital transfers between Swiss cantons and the factors associated with them. Methods: Hospital discharge data, mean number of hospitals, hospital beds and corresponding density per 100.000 inhabitants for period 1998-2008 were provided by the Federal Office of Statistics. Inclusion criteria were: >=18 years; transferred from one hospital to another and living in a canton different from the one they were transferred to. Cumulative data for the study period was used. Results: Between 1998 and 2008, 247.355 hospital transfers occurred between cantons, representing 17.7% of all hospital transfers. This value ranged between 2.7% (Geneva) and 81.6% (Appenzell Innerrhoden). The main diagnoses were: circulatory system (20.1%); musculoskeletal system (9.3%); mental and behavioural disorders (6.5%); oncology (4.6%) and repertories diseases (2.6%). Factors influencing health status (28.7%) and injuries and external causes (12%) were not included in the analysis. Cantons with a university hospital received more patients than they transferred to other cantons. The other cantons were either "senders" or "receivers" according to the disease considered. German-speaking cantons transferred patients more easily than the others. Most transfers were made between geographically or linguistically close cantons. The number of patients received was associated with the number of hospitals (r = 0.82, p <0.001) or beds (r = 0.85, p <0.001)in the canton; bed density (r = 0.51, p <0.01), but not with hospital density(r = 0.08, p <0.7). Conclusions: in Switzerland, over one-sixth of hospital transfers occur between cantons. Several cantons are dependent of others for the treatment of specific diseases. Cantons with a university hospital attract more patients, suggesting an optimisation of health resources.

Collaborative quality improvement to manage pain in acute care hospitals.

Objective. Collaborative quality improvement programs have been successfully used to manage chronic diseases in adults and acute lung complications in premature infants. Their effectiveness to improve pain management in acute care hospitals is currently unknown. The purpose of this study was to determine whether a collaborative quality improvement program implemented at hospital level could improve pain management and overall pain relief. Design.To assess the effectiveness of the program, we performed a before-after trial comparing patient's self-reported pain management and experience before and after program implementation. We included all adult patients hospitalized for more than 24 hours and discharged either to their home or to a nursing facility, between March 1, 2001 and March 31, 2001 (before program implementation) and between September 15, 2005 and October 15, 2005 (after program implementation). Setting.A teaching hospital of 2,096 beds in Geneva, Switzerland. Patients.All adult patients hospitalized for more than 24 hours and discharged between 1 to 31 March 2001 (before program) and 15 September to 15 October 2005 (after program implementation). Interventions.Implementation of a collaborative quality improvement program using multifaceted interventions (staff education, opinion leaders, patient education, audit, and feedback) to improve pain management at hospital level. Outcome Measures.Patient-reported pain experience, pain management, and overall hospital experience based on the Picker Patient Experience questionnaire, perceived health (SF-36 Health survey). Results.After implementation of the program only 2.3% of the patients reported having no pain relief during their hospital stay (vs 4.5% in 2001, P = 0.05). Among nonsurgical patients, improvements were observed for pain assessment (42.3% vs 27.9% of the patients had pain intensity measured with a visual analog scale, P = 0.012), pain management (staff did everything they could to help in 78.9% vs 67.9% of cases P = 0.003), and pain relief (70.4% vs 57.3% of patients reported full pain relief P = 0.008). In surgical patients, pain assessment also improved (53.7.3% vs 37.6%) as well as pain treatment. More patients received treatments to relieve pain regularly or intermittently after program implementation (95.1% vs 91.9% P = 0.046). Conclusion.Implementation of a collaborative quality improvement program at hospital level improved both pain management and pain relief in patients. Further studies are needed to determine the overall cost-effectiveness of such programs.

Algunos datos paleoecológicos y tafonómicos de un yacimiento pliocénico del Ampurdán

The fossiliferous beds of the 'Cementerio de Ciurana (Gerona) ', have been studied from Taphonomy and Paleoeco.. logy viewpoints. The mode of formation of the fossil assem.. blages hardly implicates transport and the vertical successiori seems to represent a regressive sequence from former normal marine conditions.

Organic geochemistry of Jurassic-Cretaceous source rocks and oil seeps from the profile across the Adriatic-Dinaric carbonate platform

Organic geochemical and stable isotope investigations were performed to provide an insight into the depositional environments, origin and maturity of the organic matter in Jurassic and Cretaceous formations of the External Dinarides. A correlation is made among various parameters acquired from Rock-Eval, gas chromatography-mass spectrometry data and isotope analysis of carbonates and kerogen. Three groups of samples were analysed. The first group includes source rocks derived from Lower Jurassic limestone and Upper Jurassic ``Leme'' beds, the second from Upper Cretaceous carbonates, while the third group comprises oil seeps genetically connected with Upper Cretaceous source rocks. The carbon and oxygen isotopic ratios of all the carbonates display marine isotopic composition. Rock-Eval data and maturity parameter values derived from biomarkers define the organic matter of the Upper Cretaceous carbonates as Type I-S and Type II-S kerogen at the low stage of maturity up to entering the oil-generating window. Lower and Upper Jurassic source rocks contain early mature Type III mixed with Type IV organic matter. All Jurassic and Cretaceous potential source rock extracts show similarity in triterpane and sterane distribution. The hopane and sterane distribution pattern of the studied oil seeps correspond to those from Cretaceous source rocks. The difference between Cretaceous oil seeps and potential source rock extracts was found in the intensity and distribution of n-alkanes, as well as in the abundance of asphaltenes which is connected to their biodegradation stage. In the Jurassic and Cretaceous potential source rock samples a mixture of aromatic hydrocarbons with their alkyl derivatives were indicated, whereas in the oil seep samples extracts only asphaltenes were observed.

Cardiovascular Risk Prediction with Ultrasound

This paper addresses primary care physicians, cardiologists, internists, angiologists and doctors desirous of improving vascular risk prediction in primary care. Many cardiovascular risk factors act aggressively on the arterial wall and result in atherosclerosis and atherothrombosis. Cardiovascular prognosis derived from ultrasound imaging is, however, excellent in subjects without formation of intimal thickening or atheromas. Since ultrasound visualises the arterial wall directly, the information derived from the arterial wall may add independent incremental information to the knowledge of risk derived from global risk assessment. This paper provides an overview on plaque imaging for vascular risk prediction in two parts: Part 1: Carotid IMT is frequently used as a surrogate marker for outcome in intervention studies addressing rather large cohorts of subjects. Carotid IMT as a risk prediction tool for the prevention of acute myocardial infarction and stroke has been extensively studied in many patients since 1987, and has yielded incremental hazard ratios for these cardiovascular events independently of established cardiovascular risk factors. However, carotid IMT measurements are not used uniformly and therefore still lack widely accepted standardisation. Hence, at an individual, practicebased level, carotid IMT is not recommended as a risk assessment tool. The total plaque area of the carotid arteries (TPA) is a measure of the global plaque burden within both carotid arteries. It was recently shown in a large Norwegian cohort involving over 6000 subjects that TPA is a very good predictor for future myocardial infarction in women with an area under the curve (AUC) using a receiver operating curves (ROC) value of 0.73 (in men: 0.63). Further, the AUC for risk prediction is high both for vascular death in a vascular prevention clinic group (AUC 0.77) and fatal or nonfatal myocardial infarction in a true primary care group (AUC 0.79). Since TPA has acceptable reproducibility, allows calculation of posttest risk and is easily obtained at low cost, this risk assessment tool may come in for more widespread use in the future and also serve as a tool for atherosclerosis tracking and guidance for intensity of preventive therapy. However, more studies with TPA are needed. Part 2: Carotid and femoral plaque formation as detected by ultrasound offers a global view of the extent of atherosclerosis. Several prospective cohort studies have shown that cardiovascular risk prediction is greater for plaques than for carotid IMT. The number of arterial beds affected by significant atheromas may simply be added numerically to derive additional information on the risk of vascular events. A new atherosclerosis burden score (ABS) simply calculates the sum of carotid and femoral plaques encountered during ultrasound scanning. ABS correlates well and independently with the presence of coronary atherosclerosis and stenosis as measured by invasive coronary angiogram. However, the prognostic power of ABS as an independent marker of risk still needs to be elucidated in prospective studies. In summary, the large number of ways to measure atherosclerosis and related changes in human arteries by ultrasound indicates that this technology is not yet sufficiently perfected and needs more standardisation and workup on clearly defined outcome studies before it can be recommended as a practice-based additional risk modifier.

Prévalence des maladies infectieuses au Centre hospitalier universitaire vaudois [Prevalence of infectious diseases at the Vaud University Hospital Center].

The prevalence of infectious diseases at our hospital (Centre hospitalier universitaire vaudois, Lausanne [CHUV], 900 beds) was studied retrospectively over a two years period (1980-1981). The medical diagnosis of 30203 patients recorded in the computerized medical archives, representing 93% of the patients admitted during the period of observation, was reviewed. To assess the reliability of the computerized data, quality control was carried out through detailed analysis of all the histologically proven appendicitis recorded during 1981. 88% of the histologically proven appendicitis were registered in the computer and the diagnosis was specific in 87% of cases. An infectious disease was the primary reason for admission in 12.8% of the patients (3873) during the study period. Altogether, 20.2% of patients presented with an infection during their hospital stay. Because of the retrospective nature of the study it was not possible to determine whether these additional infections were nosocomially acquired. The organ systems most frequently infected were the respiratory tract (28.5% of all infections), the digestive tract (20.5%), the skin and osteoarticular system (16%) and the urogenital tract (11.6%). An infection was the primary reason for admission of 40.2% of the patients hospitalized in the dermatology service, of 19.7% of patients admitted in internal medicine, of 15-17% of the patients admitted in pediatrics, ENT and general surgery, and of 1-2% of the patients admitted in neurosurgery and radiotherapy. These observations highlight the continuing importance of infectious diseases in a modern hospital, in spite of high socio-economic levels, stringent hygiene and epidemiologic measures, and modern antibiotic availability.

Stress ulcer prophylaxis in non-critically ill patients: a prospective evaluation of current practice in a general surgery department.

RATIONALE, AIMS AND OBJECTIVES: There is little evidence regarding the benefit of stress ulcer prophylaxis (SUP) outside a critical care setting. Overprescription of SUP is not devoid of risks. This prospective study aimed to evaluate the use of proton pump inhibitors (PPIs) for SUP in a general surgery department. METHOD: Data collection was performed prospectively during an 8-week period on patients hospitalized in a general surgery department (58 beds) by pharmacists. Patients with a PPI prescription for the treatment of ulcers, gastro-oesophageal reflux disease, oesophagitis or epigastric pain were excluded. Patients admitted twice during the study period were not reincluded. The American Society of Health-System Pharmacists guidelines on SUP were used to assess the appropriateness of de novo PPI prescriptions. RESULTS: Among 255 patients in the study, 138 (54%) received a prophylaxis with PPI, of which 86 (62%) were de novo PPI prescriptions. A total of 129 patients (94%) received esomeprazole (according to the hospital drug policy). The most frequent dosage was at 40 mg once daily. Use of PPI for SUP was evaluated in 67 patients. A total of 53 patients (79%) had no risk factors for SUP. Twelve and two patients had one or two risk factors, respectively. At discharge, PPI prophylaxis was continued in 33% of patients with a de novo PPI prescription. CONCLUSIONS: This study highlights the overuse of PPIs in non-intensive care unit patients and the inappropriate continuation of PPI prescriptions at discharge. Treatment recommendations for SUP are needed to restrict PPI use for justified indications.

Sur la présence de Meandrospira pusilla (Ho) (Foraminifère) dans le Trias inférieur de Kuh e Ali Bashi, Julfa NW Iran.

In the course of preliminary micropaleontologic and sédilmentologic investigations of several sections in the Lower Trias of Julfa, NW Iran, the stratigraphically significant meandrospira pusilla (Ho) (= Citaella iulia PREMOLI SILVA) was shown to be present in the uppermost beds of the platy limestones of the Elika formation

Jäähdytykseen ja täyssuolanpoistoon perustuva lauhteen puhdistus soodakattilalaitoksella

Tämän diplomityön oleellisempana tavoitteena oli tutkia ioninvaihtohartsien pitkäaikaista toiminnallista lämpötilakestävyyttä kirjallisuustutkimuksin ja kuormituskokein. Lisaksi työssä optimoitiin taloudellisesti ja teknisesti paras kytkentävaihtoehto soodakattilan lauhteenpuhdistuslaitokselle. Tässä diplomityössä selvitettiin myös soodakattilan ulospuhallusveden sisältämien veden jälkiannostelukemikaalien ja epäpuhtauksien vaikutusta ioninvaihtohartsien vanhenemiseen.; Ioninvaihtohartsien lämpötilakestävyyteen liittyvät koeajot suoritettiin Stora Enso Laminating Papers Oy Kotkan tehtaalla. Koeajoja varten oli erikseen suunniteltu koeajolaitteisto, jossa lauhdenäytettä puhdistettiin patruunasuotimella ja sekavaihtimella. Sekavaihtimessa käytettiin vahvoja anioni- ja kationihartseja. Koeajoja oli yhteensä neljäkappaletta ja niissä tutkittiin hartsien lämpötilakestävyyttä ja anionihartsin silikaatti-vuodon riippuvuutta lämpötilasta. Lämpötilakestävyyskoeajoissa käytetyt hartsit lähetettiin Rohm and Haasille analysoitavaksi. Lopulta koeajojen tuloksia verrattiin kirjallisuudessa esitettyihin aikaisempiin tutkimuksiin. Lauhteenpuhdistuslaitoksen kytkentävaihtoehtojen optimoinnissa käytettiin apuna Kotkan ja UPM-Kymmene Oyj Pietarsaaren tehtaiden kokemuksia. Kytkentävaihtoehtojen energiataseet laskettiin kuudelle eri laitokselle, joiden syöttöveden virtaukset olivat 37 -180 kg/s. Lisaksi selvitettiin kytkentävaihtoehtojen investointikustannukset ja kertakäyttöhartsien vuotuiset kustannukset laitokselle, jossa syöttöveden virtaus oli 67 kg/s. Ulospuhalluksen talteenottojärjestelmän energiataseet laskettiin kuudelle eri laitokselle, joiden syöttöveden virtaukset olivat 37 - 180 kg/s. Laskelmien lähtökohtana käytettiin kunkin soodakattilan ulospuhallusveden määriä, jotka selvitettiin tehdasvierailujen yhteydessä. Ulospuhallusveden epäpuhtauksien ja jälkiannostelukemikaalien pitoisuudet arvioitiin kattilaveden perusteella. Aikaisempien kokemusten perusteella arvioitiin, että ulospuhallusvesi johdettaisiin lisäveden valmistukseen ennen suolanpoistosarjoja. loninvaihtohartsien kuormituskokeiden ja kirjallisuustutkimusten perusteella oli selkeästi nähtävissä, että etenkin anionihartsin kapasiteetti heikkeni nopeasti lämpötilan ollessa yli 60 °C. Kationihartsin suolanpoistolle kriittinen lämpötilaraja on 100 °C.Lisäksi yli 60 °C:ssa anionihartsi ei pysty poistamaan silikaattia lauhteesta. Seuraavaksi on esitelty lauhteenpuhdistuslaitoksen optimikytkentävaihtoehdot sekä vanhoille että uusille laitoksille. Vanhalle laitokselle, jossa lauhteet on puhdistettu aikaisemmin mekaanisella suotimella ja lisäveden puhdistuksessa on käytetty sekavaihdinta, paras kytkentävaihto on erilliset sekavaihtimet lauhteelle ja lisävedelle. Uudelle ja vanhalle laitokselle, jossa lauhteet on puhdistettu aikaisemmin mekaanisella suotimella ja lisäveden puhdistuksessa ei ole käytetty sekavaihdinta, paras kytkentävaihto on yhteiset sekavaihtimet lauhteelle ja lisävedelle. Lauhteen puhdistuksessa käytetyt sekavaihtimen toimintalämpötila on 45 °C molemmissa kytkentävaihtoehdoissa. Kertakäyttöhartsien käyttö osoittautui suuressa mittakaavassa kannattamattomaksi. Tämä asia tarvinnee kuitenkin jatkotutkimuksia. Ulospuhallusveden talteenotolla saadaan energiasäästöä 6-53 k¤/a riippuenlaitoksesta. Etenkin soodakattilalaitoksissa, joissa soodakattila ja vedenkäsittelylaitos sijaitsevat lähellä toisiaan, kannattaa ulospuhallusvesi johtaa lisäveden valmistukseen. Jos edellä mainittujen laitosten etäisyydet kasvavat, saattavat ulospuhallusjärjestelmän investointi-kustannukset nousta kohtuuttoman suureksi. Tämä työ osoitti myös, että ulospuhallusveden epäpuhtauksilla ei ole merkittävää vaikutusta kemiallisesti puhdistetun veden laatuun ennen suolanpoistolaitosta ja ioninvaihtohartsien vanhenemiseen.

Pyridyyliryhmän sisältävien erotusmateriaalien ominaisuudet ja soveltaminen hydrometallurgiassa

Diplomityössä tutkittiin silikarunkoisen, pyridyyliryhmän sisältävän erotusmateriaalin kykyä erottaa selektiivisesti kuparia, nikkeliä, kobolttia ja kadmiumia sinkkisulfaattiliuoksista. Erotuskykyä verrattiin kolonnikokein toiseen kaupalliseen polystyreenidivinyylibentseenirunkoiseen (PS-DVB) erotusmate-riaaliin, jonka funktionaalinen ryhmä on samantyyppinen. Silikarunkoisen erotusmateriaalin happo-emäsominaisuuksia selvitettiin titrauksin. Metallien sitoutumisen kinetiikkaa ja eluointia verrattiin PS-DVB-runkoisen erotus-materiaalin kirjallisuudessa esitettyihin tuloksiin. Lisäksi määritettiin kummankin erotusmateriaalin partikkelikokojakaumat. Silikarunkoisen materiaalin havaittiin turpoavan noin 4 % muutettaessa se vapaastaemäsmuodosta happomuotoon. Turpoaminen oli huomattavasti vähäisempää kuin PS-DVB-runkoisella materiaalilla. Silikarunkoisen erotus-materiaalin titrauksen tuloksena voitiin todeta, että se oli heikosti emäksinen. Titrauskäyrä muistutti PS-DVB-runkoisen erotusmateriaalin titrauskäyrää, vaikka erotusmateriaalien protonoitumisalueet olivat hieman erilaiset. Tämä johtuu siitä, että silikarunkoisen materiaalin funktionaaliset ryhmät poikkeavat rakenteeltaan hieman PS-DVB-runkoisesta materiaalista. Tasapainokokeet osoittivat, että silikarunkoinen erotusmateriaali adsorboi tutkituista metalleista eniten kuparia ja nikkeliä ja vähiten sinkkiä. Kaikkien tutkittujen metallien eluointi silikarunkoisesta erotusmateriaalista onnistui rikkihapolla toisin kuin PS-DVB-runkoisesta erotusmateriaalista, jonka regenerointiin tarvitaan rikkihappoa tai ammoniumhydroksidia riippuen siitä, mitä metalleja siihen on ladattu.

Syttyminen ja palamisen eteneminen partikkelikerroksessa

Syttymistä ja palamisen etenemistä partikkelikerroksessa tutkitaan paloturvallisuuden parantamista sekä kiinteitä polttoaineita käyttävien polttolaitteiden toiminnan tuntemista ja kehittämistä varten. Tässä tutkimuksessa on tavoitteena kerätä yhteen syttymiseen ja liekkirintaman etenemiseen liittyviä kokeellisia ja teoreettisia tutkimustuloksia, jotka auttavat kiinteäkerrospoltto- ja -kaasutus-laitteiden kehittämisessä ja suunnittelussa. Työ on esitutkimus sitä seuraavalle kokeelliselle ja teoreettiselle osalle. Käsittelyssä keskitytään erityisesti puuperäisiin polttoaineisiin. Hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteet sekä kiinteiden jätteiden energiakäytön lisääminen ja kaatopaikalle viennin vähentäminen aiheuttavat lähitulevaisuudessa kerrospolton lisääntymistä. Kuljetusmatkojen optimoinnin takia joudutaan rakentamaan melko pieniä polttolaitoksia, joissa kerrospolttotekniikka on edullisin vaihtoehto. Syttymispisteellä tarkoitetaan Semenovin määritelmän mukaan tilaa ja ajankohtaa, jolloin polttoaineen ja hapen reaktioissa muodostuva nettoenergia aikayksikössä on yhtäsuuri kuin ympäristöön siirtyvä nettoenergiavirta. Itsesyttyminen tarkoittaa syttymistä ympäristön lämpötilan tai paineen suurenemisen seurauksena. Pakotettu syttyminen tapahtuu, kun syttymispisteen läheisyydessä on esimerkiksi liekki tai hehkuva kiinteä kappale, joka aiheuttaa paikallisen syttymisen ja syttymisrintaman leviämisen muualle polttoaineeseen. Kokeellinen tutkimus on osoittanut tärkeimmiksi syttymiseen ja syttymisrintaman etenemiseen vaikuttaviksi tekijöiksi polttoaineen kosteuden, haihtuvien aineiden pitoisuuden ja lämpöarvon, partikkelikerroksen huokoisuuden, partikkelien koon ja muodon, polttoaineen pinnalle tulevan säteilylämpövirran tiheyden, kaasun virtausnopeuden kerroksessa, hapen osuuden ympäristössä sekä palamisilman esilämmityksen. Kosteuden lisääntyminen suurentaa syttymisenergiaa ja -lämpötilaa sekä pidentää syttymisaikaa. Mitä enemmän polttoaine sisältää haihtuvia aineita sitä pienemmässä lämpötilassa se syttyy. Syttyminen ja syttymisrintaman eteneminen ovat sitä nopeampia mitä suurempi on polttoaineen lämpöarvo. Kerroksen huokoisuuden kasvun on havaittu suurentavan palamisen etenemisnopeutta. Pienet partikkelit syttyvät yleensä nopeammin ja pienemmässä lämpötilassa kuin suuret. Syttymisrintaman eteneminen nopeutuu partikkelien pinta-ala - tilavuussuhteen kasvaessa. Säteilylämpövirran tiheys on useissa polttosovellutuksissa merkittävin lämmönsiirtotekijä, jonka kasvu luonnollisesti nopeuttaa syttymistä. Ilman ja palamiskaasujen virtausnopeus kerroksessa vaikuttaa konvektiiviseen lämmönsiirtoon ja hapen pitoisuuteen syttymisvyöhykkeellä. Ilmavirtaus voi jäähdyttää ja kuumankaasun virtaus lämmittää kerrosta. Hapen osuuden kasvaminen nopeuttaa syttymistä ja liekkirintaman etenemistä kunnes saavutetaan tila, jota suuremmilla virtauksilla ilma jäähdyttää ja laimentaa reaktiovyöhykettä. Palamisilman esilämmitys nopeuttaa syttymisrintaman etenemistä. Syttymistä ja liekkirintaman etenemistä kuvataan yleensä empiirisillä tai säilyvyysyhtälöihin perustuvilla malleilla. Empiiriset mallit perustuvat mittaustuloksista tehtyihin korrelaatioihin sekä joihinkin tunnettuihin fysikaalisiin lainalaisuuksiin. Säilyvyysyhtälöihin perustuvissa malleissa systeemille määritetään massan, energian, liikemäärän ja alkuaineiden säilymisyhtälöt, joiden nopeutta kuvaavien siirtoyhtälöiden muodostamiseen käytetään teoreettisella ja kokeellisella tutkimuksella saatuja yhtälöitä. Nämä mallinnusluokat ovat osittain päällekkäisiä. Pintojen syttymistä kuvataan usein säilyvyysyhtälöihin perustuvilla malleilla. Partikkelikerrosten mallinnuksessa tukeudutaan enimmäkseen empiirisiin yhtälöihin. Partikkelikerroksia kuvaavista malleista Xien ja Liangin hiilipartikkelikerroksen syttymiseen liittyvä tutkimus ja Gortin puun ja jätteen polttoon liittyvä reaktiorintaman etenemistutkimus ovat lähimpänä säilyvyysyhtälöihin perustuvaa mallintamista. Kaikissa malleissa joudutaan kuitenkin yksinkertaistamaan todellista tapausta esimerkiksi vähentämällä dimensioita, reaktioita ja yhdisteitä sekä eliminoimalla vähemmän merkittävät siirtomekanismit. Suoraan kerrospolttoa ja -kaasutusta palvelevia syttymisen ja palamisen etenemisen tutkimuksia on vähän. Muita tarkoituksia varten tehtyjen tutkimusten polttoaineet, kerrokset ja ympäristöolosuhteet poikkeavat yleensä selvästi polttolaitteiden vastaavista olosuhteista. Erikokoisten polttoainepartikkelien ja ominaisuuksiltaan erilaisten polttoaineiden seospolttoa ei ole tutkittu juuri ollenkaan. Polttoainepartikkelien muodon vaikutuksesta on vain vähän tutkimusta.Ilman kanavoitumisen vaikutuksista ei löytynyt tutkimuksia.

Development of a 3D very high-resolution seismic reflection system for lacustrine settings - a case study over a thrust fault zone in Lake Geneva

Un système efficace de sismique tridimensionnelle (3-D) haute-résolution adapté à des cibles lacustres de petite échelle a été développé. Dans le Lac Léman, près de la ville de Lausanne, en Suisse, des investigations récentes en deux dimension (2-D) ont mis en évidence une zone de faille complexe qui a été choisie pour tester notre système. Les structures observées incluent une couche mince (<40 m) de sédiments quaternaires sub-horizontaux, discordants sur des couches tertiaires de molasse pentées vers le sud-est. On observe aussi la zone de faille de « La Paudèze » qui sépare les unités de la Molasse du Plateau de la Molasse Subalpine. Deux campagnes 3-D complètes, d?environ d?un kilomètre carré, ont été réalisées sur ce site de test. La campagne pilote (campagne I), effectuée en 1999 pendant 8 jours, a couvert 80 profils en utilisant une seule flûte. Pendant la campagne II (9 jours en 2001), le nouveau système trois-flûtes, bien paramétrés pour notre objectif, a permis l?acquisition de données de très haute qualité sur 180 lignes CMP. Les améliorations principales incluent un système de navigation et de déclenchement de tirs grâce à un nouveau logiciel. Celui-ci comprend un contrôle qualité de la navigation du bateau en temps réel utilisant un GPS différentiel (dGPS) à bord et une station de référence près du bord du lac. De cette façon, les tirs peuvent être déclenchés tous les 5 mètres avec une erreur maximale non-cumulative de 25 centimètres. Tandis que pour la campagne I la position des récepteurs de la flûte 48-traces a dû être déduite à partir des positions du bateau, pour la campagne II elle ont pu être calculées précisément (erreur <20 cm) grâce aux trois antennes dGPS supplémentaires placées sur des flotteurs attachés à l?extrémité de chaque flûte 24-traces. Il est maintenant possible de déterminer la dérive éventuelle de l?extrémité des flûtes (75 m) causée par des courants latéraux ou de petites variations de trajet du bateau. De plus, la construction de deux bras télescopiques maintenant les trois flûtes à une distance de 7.5 m les uns des autres, qui est la même distance que celle entre les lignes naviguées de la campagne II. En combinaison avec un espacement de récepteurs de 2.5 m, la dimension de chaque «bin» de données 3-D de la campagne II est de 1.25 m en ligne et 3.75 m latéralement. L?espacement plus grand en direction « in-line » par rapport à la direction «cross-line» est justifié par l?orientation structurale de la zone de faille perpendiculaire à la direction «in-line». L?incertitude sur la navigation et le positionnement pendant la campagne I et le «binning» imprécis qui en résulte, se retrouve dans les données sous forme d?une certaine discontinuité des réflecteurs. L?utilisation d?un canon à air à doublechambre (qui permet d?atténuer l?effet bulle) a pu réduire l?aliasing observé dans les sections migrées en 3-D. Celui-ci était dû à la combinaison du contenu relativement haute fréquence (<2000 Hz) du canon à eau (utilisé à 140 bars et à 0.3 m de profondeur) et d?un pas d?échantillonnage latéral insuffisant. Le Mini G.I 15/15 a été utilisé à 80 bars et à 1 m de profondeur, est mieux adapté à la complexité de la cible, une zone faillée ayant des réflecteurs pentés jusqu?à 30°. Bien que ses fréquences ne dépassent pas les 650 Hz, cette source combine une pénétration du signal non-aliasé jusqu?à 300 m dans le sol (par rapport au 145 m pour le canon à eau) pour une résolution verticale maximale de 1.1 m. Tandis que la campagne I a été acquise par groupes de plusieurs lignes de directions alternées, l?optimisation du temps d?acquisition du nouveau système à trois flûtes permet l?acquisition en géométrie parallèle, ce qui est préférable lorsqu?on utilise une configuration asymétrique (une source et un dispositif de récepteurs). Si on ne procède pas ainsi, les stacks sont différents selon la direction. Toutefois, la configuration de flûtes, plus courtes que pour la compagne I, a réduit la couverture nominale, la ramenant de 12 à 6. Une séquence classique de traitement 3-D a été adaptée à l?échantillonnage à haute fréquence et elle a été complétée par deux programmes qui transforment le format non-conventionnel de nos données de navigation en un format standard de l?industrie. Dans l?ordre, le traitement comprend l?incorporation de la géométrie, suivi de l?édition des traces, de l?harmonisation des «bins» (pour compenser l?inhomogénéité de la couverture due à la dérive du bateau et de la flûte), de la correction de la divergence sphérique, du filtrage passe-bande, de l?analyse de vitesse, de la correction DMO en 3-D, du stack et enfin de la migration 3-D en temps. D?analyses de vitesse détaillées ont été effectuées sur les données de couverture 12, une ligne sur deux et tous les 50 CMP, soit un nombre total de 600 spectres de semblance. Selon cette analyse, les vitesses d?intervalles varient de 1450-1650 m/s dans les sédiments non-consolidés et de 1650-3000 m/s dans les sédiments consolidés. Le fait que l?on puisse interpréter plusieurs horizons et surfaces de faille dans le cube, montre le potentiel de cette technique pour une interprétation tectonique et géologique à petite échelle en trois dimensions. On distingue cinq faciès sismiques principaux et leurs géométries 3-D détaillées sur des sections verticales et horizontales: les sédiments lacustres (Holocène), les sédiments glacio-lacustres (Pléistocène), la Molasse du Plateau, la Molasse Subalpine de la zone de faille (chevauchement) et la Molasse Subalpine au sud de cette zone. Les couches de la Molasse du Plateau et de la Molasse Subalpine ont respectivement un pendage de ~8° et ~20°. La zone de faille comprend de nombreuses structures très déformées de pendage d?environ 30°. Des tests préliminaires avec un algorithme de migration 3-D en profondeur avant sommation et à amplitudes préservées démontrent que la qualité excellente des données de la campagne II permet l?application de telles techniques à des campagnes haute-résolution. La méthode de sismique marine 3-D était utilisée jusqu?à présent quasi-exclusivement par l?industrie pétrolière. Son adaptation à une échelle plus petite géographiquement mais aussi financièrement a ouvert la voie d?appliquer cette technique à des objectifs d?environnement et du génie civil.<br/><br/>An efficient high-resolution three-dimensional (3-D) seismic reflection system for small-scale targets in lacustrine settings was developed. In Lake Geneva, near the city of Lausanne, Switzerland, past high-resolution two-dimensional (2-D) investigations revealed a complex fault zone (the Paudèze thrust zone), which was subsequently chosen for testing our system. Observed structures include a thin (<40 m) layer of subhorizontal Quaternary sediments that unconformably overlie southeast-dipping Tertiary Molasse beds and the Paudèze thrust zone, which separates Plateau and Subalpine Molasse units. Two complete 3-D surveys have been conducted over this same test site, covering an area of about 1 km2. In 1999, a pilot survey (Survey I), comprising 80 profiles, was carried out in 8 days with a single-streamer configuration. In 2001, a second survey (Survey II) used a newly developed three-streamer system with optimized design parameters, which provided an exceptionally high-quality data set of 180 common midpoint (CMP) lines in 9 days. The main improvements include a navigation and shot-triggering system with in-house navigation software that automatically fires the gun in combination with real-time control on navigation quality using differential GPS (dGPS) onboard and a reference base near the lake shore. Shots were triggered at 5-m intervals with a maximum non-cumulative error of 25 cm. Whereas the single 48-channel streamer system of Survey I requires extrapolation of receiver positions from the boat position, for Survey II they could be accurately calculated (error <20 cm) with the aid of three additional dGPS antennas mounted on rafts attached to the end of each of the 24- channel streamers. Towed at a distance of 75 m behind the vessel, they allow the determination of feathering due to cross-line currents or small course variations. Furthermore, two retractable booms hold the three streamers at a distance of 7.5 m from each other, which is the same distance as the sail line interval for Survey I. With a receiver spacing of 2.5 m, the bin dimension of the 3-D data of Survey II is 1.25 m in in-line direction and 3.75 m in cross-line direction. The greater cross-line versus in-line spacing is justified by the known structural trend of the fault zone perpendicular to the in-line direction. The data from Survey I showed some reflection discontinuity as a result of insufficiently accurate navigation and positioning and subsequent binning errors. Observed aliasing in the 3-D migration was due to insufficient lateral sampling combined with the relatively high frequency (<2000 Hz) content of the water gun source (operated at 140 bars and 0.3 m depth). These results motivated the use of a double-chamber bubble-canceling air gun for Survey II. A 15 / 15 Mini G.I air gun operated at 80 bars and 1 m depth, proved to be better adapted for imaging the complexly faulted target area, which has reflectors dipping up to 30°. Although its frequencies do not exceed 650 Hz, this air gun combines a penetration of non-aliased signal to depths of 300 m below the water bottom (versus 145 m for the water gun) with a maximum vertical resolution of 1.1 m. While Survey I was shot in patches of alternating directions, the optimized surveying time of the new threestreamer system allowed acquisition in parallel geometry, which is preferable when using an asymmetric configuration (single source and receiver array). Otherwise, resulting stacks are different for the opposite directions. However, the shorter streamer configuration of Survey II reduced the nominal fold from 12 to 6. A 3-D conventional processing flow was adapted to the high sampling rates and was complemented by two computer programs that format the unconventional navigation data to industry standards. Processing included trace editing, geometry assignment, bin harmonization (to compensate for uneven fold due to boat/streamer drift), spherical divergence correction, bandpass filtering, velocity analysis, 3-D DMO correction, stack and 3-D time migration. A detailed semblance velocity analysis was performed on the 12-fold data set for every second in-line and every 50th CMP, i.e. on a total of 600 spectra. According to this velocity analysis, interval velocities range from 1450-1650 m/s for the unconsolidated sediments and from 1650-3000 m/s for the consolidated sediments. Delineation of several horizons and fault surfaces reveal the potential for small-scale geologic and tectonic interpretation in three dimensions. Five major seismic facies and their detailed 3-D geometries can be distinguished in vertical and horizontal sections: lacustrine sediments (Holocene) , glaciolacustrine sediments (Pleistocene), Plateau Molasse, Subalpine Molasse and its thrust fault zone. Dips of beds within Plateau and Subalpine Molasse are ~8° and ~20°, respectively. Within the fault zone, many highly deformed structures with dips around 30° are visible. Preliminary tests with 3-D preserved-amplitude prestack depth migration demonstrate that the excellent data quality of Survey II allows application of such sophisticated techniques even to high-resolution seismic surveys. In general, the adaptation of the 3-D marine seismic reflection method, which to date has almost exclusively been used by the oil exploration industry, to a smaller geographical as well as financial scale has helped pave the way for applying this technique to environmental and engineering purposes.<br/><br/>La sismique réflexion est une méthode d?investigation du sous-sol avec un très grand pouvoir de résolution. Elle consiste à envoyer des vibrations dans le sol et à recueillir les ondes qui se réfléchissent sur les discontinuités géologiques à différentes profondeurs et remontent ensuite à la surface où elles sont enregistrées. Les signaux ainsi recueillis donnent non seulement des informations sur la nature des couches en présence et leur géométrie, mais ils permettent aussi de faire une interprétation géologique du sous-sol. Par exemple, dans le cas de roches sédimentaires, les profils de sismique réflexion permettent de déterminer leur mode de dépôt, leurs éventuelles déformations ou cassures et donc leur histoire tectonique. La sismique réflexion est la méthode principale de l?exploration pétrolière. Pendant longtemps on a réalisé des profils de sismique réflexion le long de profils qui fournissent une image du sous-sol en deux dimensions. Les images ainsi obtenues ne sont que partiellement exactes, puisqu?elles ne tiennent pas compte de l?aspect tridimensionnel des structures géologiques. Depuis quelques dizaines d?années, la sismique en trois dimensions (3-D) a apporté un souffle nouveau à l?étude du sous-sol. Si elle est aujourd?hui parfaitement maîtrisée pour l?imagerie des grandes structures géologiques tant dans le domaine terrestre que le domaine océanique, son adaptation à l?échelle lacustre ou fluviale n?a encore fait l?objet que de rares études. Ce travail de thèse a consisté à développer un système d?acquisition sismique similaire à celui utilisé pour la prospection pétrolière en mer, mais adapté aux lacs. Il est donc de dimension moindre, de mise en oeuvre plus légère et surtout d?une résolution des images finales beaucoup plus élevée. Alors que l?industrie pétrolière se limite souvent à une résolution de l?ordre de la dizaine de mètres, l?instrument qui a été mis au point dans le cadre de ce travail permet de voir des détails de l?ordre du mètre. Le nouveau système repose sur la possibilité d?enregistrer simultanément les réflexions sismiques sur trois câbles sismiques (ou flûtes) de 24 traces chacun. Pour obtenir des données 3-D, il est essentiel de positionner les instruments sur l?eau (source et récepteurs des ondes sismiques) avec une grande précision. Un logiciel a été spécialement développé pour le contrôle de la navigation et le déclenchement des tirs de la source sismique en utilisant des récepteurs GPS différentiel (dGPS) sur le bateau et à l?extrémité de chaque flûte. Ceci permet de positionner les instruments avec une précision de l?ordre de 20 cm. Pour tester notre système, nous avons choisi une zone sur le Lac Léman, près de la ville de Lausanne, où passe la faille de « La Paudèze » qui sépare les unités de la Molasse du Plateau et de la Molasse Subalpine. Deux campagnes de mesures de sismique 3-D y ont été réalisées sur une zone d?environ 1 km2. Les enregistrements sismiques ont ensuite été traités pour les transformer en images interprétables. Nous avons appliqué une séquence de traitement 3-D spécialement adaptée à nos données, notamment en ce qui concerne le positionnement. Après traitement, les données font apparaître différents faciès sismiques principaux correspondant notamment aux sédiments lacustres (Holocène), aux sédiments glacio-lacustres (Pléistocène), à la Molasse du Plateau, à la Molasse Subalpine de la zone de faille et la Molasse Subalpine au sud de cette zone. La géométrie 3-D détaillée des failles est visible sur les sections sismiques verticales et horizontales. L?excellente qualité des données et l?interprétation de plusieurs horizons et surfaces de faille montrent le potentiel de cette technique pour les investigations à petite échelle en trois dimensions ce qui ouvre des voies à son application dans les domaines de l?environnement et du génie civil.

Aspereza equivalente de ríos con contorno granular grueso

El concepto de aspereza equivalente (ks) permite relacionar la resistencia al flujo de cauces de contorno granular con el tamaño de las partículas que lo conforman, mediante la ley logarítmica de distribución vertical de velocidad de la corriente. En este artículo se revisa el estado del conocimiento acerca de los criterios para la predicción de dicha relación con el objetivo de brindar una guía para la selección de los mismos. Pese a que el análisis de las experiencias compiladas desvela la dispersión de resultados, a efectos prácticos se recomienda para ríos de grava y de montaña: ks 3•d90; ks 3,4•d84 y ks 7•d50. Dicha dispersión y el hecho de que ks sea varias veces superior al diámetro medio del sedimento puede atribuirse en diferente grado: a la heterogeneidad del sedimento en lechos naturales, a las formas de fondo, al transporte sólido de fondo,así como a las limitaciones del modelo logarítmico de distribución de velocidad bajo ciertas condiciones de flujo. La predicción de ks en función de variables estadísticas del campo de elevaciones del lecho se ha revelado como una alternativa con una elevada capacidad explicativa, por lo que en la medida que avancen las técnicas microtopográficas se consolidará esta vía como el método del futuro.

A European survey on current practices in epilepsy monitoring units and implications for patients' safety.

OBJECTIVE: This study aimed to survey current practices in European epilepsy monitoring units (EMUs) with emphasis on safety issues. METHODS: A 37-item questionnaire investigating characteristics and organization of EMUs, including measures for prevention and management of seizure-related serious adverse events (SAEs), was distributed to all identified European EMUs plus one located in Israel (N=150). RESULTS: Forty-eight (32%) EMUs, located in 18 countries, completed the questionnaire. Epilepsy monitoring unit beds are 1-2 in 43%, 3-4 in 34%, and 5-6 in 19% of EMUs; staff physicians are 1-2 in 32%, 3-4 in 34%, and 5-6 in 19% of EMUs. Personnel operating in EMUs include epileptologists (in 69% of EMUs), clinical neurophysiologists trained in epilepsy (in 46% of EMUs), child neurologists (in 35% of EMUs), neurology and clinical neurophysiology residents (in 46% and in 8% of EMUs, respectively), and neurologists not trained in epilepsy (in 27% of EMUs). In 20% of EMUs, patients' observation is only intermittent or during the daytime and primarily carried out by neurophysiology technicians and/or nurses (in 71% of EMUs) or by patients' relatives (in 40% of EMUs). Automatic detection systems for seizures are used in 15%, for body movements in 8%, for oxygen desaturation in 33%, and for ECG abnormalities in 17% of EMUs. Protocols for management of acute seizures are lacking in 27%, of status epilepticus in 21%, and of postictal psychoses in 87% of EMUs. Injury prevention consists of bed protections in 96% of EMUs, whereas antisuffocation pillows are employed in 21%, and environmental protections in monitoring rooms and in bathrooms are implemented in 38% and in 25% of EMUs, respectively. The most common SAEs were status epilepticus reported by 79%, injuries by 73%, and postictal psychoses by 67% of EMUs. CONCLUSIONS: All EMUs have faced different types of SAEs. Wide variation in practice patterns and lack of protocols and of precautions to ensure patients' safety might promote the occurrence and severity of SAEs. Our findings highlight the need for standardized and shared protocols for an effective and safe management of patients in EMUs.