Naisten housut : maailmanlopun enne vai käytännöllinen puvunparsi?

Kirja-arvio

Venäläinen (uus)pakanuus ja neuvostoperintö

Kirja-arvio

Kulttuurisista olemassaolon tavoista Indonesiassa

Kirja-arvio

Proactive and Preventive Student Welfare Activities in Finnish Preschool and Elementary School: Handling of Transition to Formal Schooling and a National Anti-Bullying Program as Examples

Prerequisites and effects of proactive and preventive psycho-social student welfare activities in Finnish preschool and elementary school were of interest in the present thesis. So far, Finnish student welfare work has mainly focused on interventions and individuals, and the voluminous possibilities to enhance well-being of all students as a part of everyday school work have not been fully exploited. Consequently, in this thesis three goals were set: (1) To present concrete examples of proactive and preventive psycho-social student welfare activities in Finnish basic education; (2) To investigate measurable positive effects of proactive and preventive activities; and (3) To investigate implementation of proactive and preventive activities in ecological contexts. Two prominent phenomena in preschool and elementary school years—transition to formal schooling and school bullying—were chosen as examples of critical situations that are appropriate targets for proactive and preventive psycho-social student welfare activities. Until lately, the procedures concerning both school transitions and school bullying have been rather problem-focused and reactive in nature. Theoretically, we lean on the bioecological model of development by Bronfenbrenner and Morris with concentric micro-, meso-, exo- and macrosystems. Data were drawn from two large-scale research projects, the longitudinal First Steps Study: Interactive Learning in the Child–Parent– Teacher Triangle, and the Evaluation Study of the National Antibullying Program KiVa. In Study I, we found that the academic skills of children from preschool–elementary school pairs that implemented several supportive activities during the preschool year developed more quickly from preschool to Grade 1 compared with the skills of children from pairs that used fewer practices. In Study II, we focused on possible effects of proactive and preventive actions on teachers and found that participation in the KiVa antibullying program influenced teachers‘ self-evaluated competence to tackle bullying. In Studies III and IV, we investigated factors that affect implementation rate of these proactive and preventive actions. In Study III, we found that principal‘s commitment and support for antibullying work has a clear-cut positive effect on implementation adherence of student lessons of the KiVa antibullying program. The more teachers experience support for and commitment to anti-bullying work from their principal, the more they report having covered KiVa student lessons and topics. In Study IV, we wanted to find out why some schools implement several useful and inexpensive transition practices, whereas other schools use only a few of them. We were interested in broadening the scope and looking at local-level (exosystem) qualities, and, in fact, the local-level activities and guidelines, along with teacherreported importance of the transition practices, were the only factors significantly associated with the implementation rate of transition practices between elementary schools and partner preschools. Teacher- and school-level factors available in this study turned out to be mostly not significant. To summarize, the results confirm that school-based promotion and prevention activities may have beneficial effects not only on students but also on teachers. Second, various top-down processes, such as engagement at the level of elementary school principals or local administration may enhance implementation of these beneficial activities. The main message is that when aiming to support the lives of children the primary focus should be on adults. In future, promotion of psychosocial well-being and the intrinsic value of inter- and intrapersonal skills need to be strengthened in the Finnish educational systems. Future research efforts in student welfare and school psychology, as well as focused training for psychologists in educational contexts, should be encouraged in the departments of psychology and education in Finnish universities. Moreover, a specific research centre for school health and well-being should be established.

Pelko taistelussa : ryhmänjohtajan keinoja ylläpitää joukkonsa psyykkistä suorituskykyä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan ryhmänjohtajan keinoja vaikuttaa alaistensa pelon tuntemuksiin taistelutilanteessa ja ylläpitää heidän psyykkistä suorituskykyään. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin taistelustressin ja pelon vaikutuksia ryhmän toimintakykyyn sekä tarjota sen johtajalle keinoja pakokauhun ennaltaehkäisyyn ja torjumiseen. Tutkimusaineiston keskeisimpänä osana on suomalainen ja yhdysvaltalainen sotilaskirjallisuus sekä muutamat siviilijulkaisut. Pääosa aineistosta käsittelee pelkoa, pakokauhua, taistelustressiä ja ihmisessä tapahtuvia psykologisia ja fysiologisia ilmiöitä stressin vaikutuksen alaisena. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja sen tekemiseen on käytetty kirjallisuusanalyysiä ja tapaustutkimusta. Tutkimuksessa ilmeni, että ryhmänjohtajan pakokauhun ennaltaehkäisy alkaa taistelustressin aiheuttamien indikaattorien havaitsemisesta. Uhka täytyy ensin havaita, jotta siihen voidaan vaikuttaa. Vaikuttamisen keinoja on varsin runsaasti ennen varsinaisen pakokauhun syntymistä, mutta alkaneen pakokauhun torjunta keskittyy muutamaan vahvaan toimenpiteeseen. Verrattaessa tutkimustuloksia Reserviupseeriliiton tutkimukseen viime sotien veteraaneista, kävi ilmi, että hyvät johtajat onnistuvat hillitsemään pakokauhua parhaiten pelkillä henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan, jotka toki kuvastivat myös suuresti heidän johtamiskäyttäytymistään. Tietyn luonteiset ihmiset käyttäytyvät luonteelleen omaisella tavalla, ja useimmat hyvien johtajien ominaisuudet olivat samalla psyykkisiä jännitystiloja helpottavia tekijöitä. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että pakokauhun ehkäisy sisältää paljon muutakin kuin taistelun aikana tehtyjä toimenpiteitä. Johtajan paras keino kehittää joukkonsa psyykkistä toimintakykyä on hyvän ja tarkoituksenmukaisen koulutuksen antaminen ja tiiviin ryhmähengen luominen.

Sähkön tuotantokustannusvertailu

Työssä vertaillaan eri sähköntuotantovaihtoehtojen taloudellista kannattavuutta. Kannattavuusvertailu suoritetaan pelkkää sähköä tuottaville voimalaitoksille. Raportti on jatkoa aikaisemmille tutkimuksille, joista viimeisin julkaistiin 2008. Tutkittavat voimalaitostyypit ovat: ydinvoimalaitos, maakaasukombilauhdevoimalaitos, kivihiililauhdevoimalaitos, turvelauhdevoimalaitos, puulauhdevoimalaitos, tuulivoimala ja uutena aurinkovoimala. Kannattavuustarkastelu suoritetaan annuiteettimenetelmällä käyttäen 5 % reaalikorkoa ja maaliskuun 2012 hintatasoa. Laskelmien perusteella 8000 tunnin huipunkäyttöajalla ydinsähkön tuotantokustannus, kun laitos rakennetaan olemassaolevalle tontille olisi 43,7 €/MWh, täysin uuden ydinvoimalaitoksen 57,9 €/MWh, kaasusähkön 75,4 €/MWh, turvelauhteen 75,4 €/MWh ja hiilisähkön hiilidioksidin talteenotolla 64,4 €/MWh, kun hiilidioksidipäästöoikeuden hintana käytetään 23 €/t. Vastaavasti uusiutuvista puupolttoainelauhdesähkön tuotantokustannus olisi 70,2 €/MWh kun taas 2200 tunnin huipunkäyttöajalla maalla sijaitsevan tuulivoimalaitoksen sähkön tuotantokustannus 52,7 €/MWh ja merellä sijaitsevan tuulivoimalaitoksen 76,8 €/MWh. Erillistarkastelussa arvioitiin suurien keskittävää teknologiaa käyttävän aurinko-voimalaitoksen tuotantokustannuksen ylittävän 100 €/MWh ollen todennäköisesti lähempänä 150 €/MWh. Arvio piensähkön tuotantokustannuksista aurinkosähköisillä paneeleilla vaihtelee 90 – 130 €/MWh. Merkittävin kustannussäästö syntyy, jos aurinkosähköpaketteja voidaan tarjota kuluttajalle kokonaistoimituksena avaimet käteen. Aurinkosähkön tuottaminen kotikeräimillä näyttääkin olevan vaiheessa, jossa se on selkeästi pienkäyttäjälle edullista mikäli sijoitettava pääoma 6000 – 18000 € ei vaadi ulkopuolista rahoitusta.

Tiestön kunnossapito Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Norjassa ja Luoteis-Venäjällä 2010-2011

Tällä tutkimuksella haettiin tietoa tienkäyttäjien tyytyväisyydestä pohjoiseen tieverkostoon Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin, Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän alueilla. Tutkimusaineiston keruu toteutettiin kymmenellä eri rajanylityspaikalla ja keruumenetelmänä käytettiin informoitua kyselyä, eli haastattelija jakoi kyselylomakkeen vastaajalle ja oli mukana opastamassa vastaajaa tarvittaessa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat sekä ammattimaiset että yksityiset tienkäyttäjät, joista kesätutkimukseen vastasi 827 henkilöä ja talvitutkimukseen 862 henkilöä eli tutkimuksen kokonaisotos oli 1689 henkilöä. Kesäkunnossapidon kohdalla maakohtaiset erot olivat säilyneet selvinä ja osin jopa lisääntyneet entisestä. Suomen osalta asiakastyytyväisyyden taso on hienoisessa laskussa ja ensimmäistä kertaa kymmenen vuoden aikana Suomi jäi keskiarvolla mitattuna hieman Ruotsia heikommaksi. Kriittisimpiä olivat suomalaiset ja ruotsalaiset tienkäyttäjät, jotka arvioivat kokonaisuutena Suomen pohjoisen tieverkon kesäkunnossapitoa arvosanalla 3,0. Positiivisimmin kesäkunnossapitoa arvioivat venäläiset, jotka antoivat kokonaisuudelle arvosanan 4,6. Norjalaiset arvioivat Suomen pohjoisen tieverkon kesäkunnossapidon hyvälle tasolle (3,3). Ruotsin pohjoisen tieverkon kesäkunnossapidon tasoa koskevat arviot ovat jatkaneet positiivista kehitystä ja kokonaisuudessaan Ruotsin tieverkkoa koskevat arviot ohittivat nyt ensimmäistä kertaa Suomen vastaavat arviot. Ruotsin kunnossapitoa pidetään kohtalaisen hyvänä. Norjan pohjoisen tieverkon kesäkunnossapidon taso on kohtalainen ollen samalla tasolla kuin vuosien 2000 ja 2005 tutkimuksissa. Venäjän pohjoisen tieverkon kesäkunnossapito arvioitiin kokonaisuutena edelleen huonohkoksi. Talvikunnossapidon tasossa muutokset ovat kokonaisuutena varsin pieniä ja pitkälti samansuuntaisia kuin kesäkunnossapidon osalta. Käytännössä tyytyväisyys Suomen talvikunnossapitoon on heikentynyt eniten, mutta Suomi on pysynyt edelleen kärkisijalla. Suomen pohjoisen tieverkon talvikunnossapitoa koskeva kokonaisarvosana on pudonnut hieman vuosien 2001 ja 2005 tasoilta. Eniten ovat pudonneet ruotsalaisten ja norjalaisten antamat arviot, mutta talvikunnossapitoa pidetään edelleen hyvänä (3,4 ja 3,7). Venäläiset pitävät Suomen pohjoista tieverkkoa aikaisempien tutkimusvuosien tapaan erittäin hyvin hoidettuna (4,6). Heikoimmaksi tilanteen kokivat itse suomalaiset (2,9). Arvio Ruotsin pohjoisen tieverkon talvikunnossapidon tasosta on parantunut selvästi vuodesta 2001 ja erityisesti vuodesta 2005. Ruotsi onkin noussut talvihoidon tasossa Suomen rinnalle. Ruotsin kokonaisarvosana nousi tasaisesti kaikkien kansalaisuuksien mielestä. Norjassa ja Venäjällä tieverkon talvikunnossapitoa koskeva kokonaisarvosana on pysynyt suunnilleen vuosien 2001 ja 2005 tasolla. Norjan heikoimpina talvihoidon osa-alueina pidetään edelleen liukkaudentorjuntaa ja polanteen höyläämistä, joissa se saa selvästi huonommat arviot kuin Suomi ja Ruotsi. Venäjän talvihoidon taso on kokonaisuutena edelleen kohdemaiden huonoin, mutta pääteiden osalta ero on kaventunut selvästi. Venäjällä päätieverkon talvikunnossapito arvioitiin aikaisempia vuosia paremmin hoidetuksi ja sitä pidettiin jopa hieman parempana kuin Norjassa.

Suomalaisen tuulivoimateollisuuden asema, kilpailukyky ja tulevaisuuden näkymät kansainvälisillä markkinoilla

Executive Summary Tuulivoimateollisuus on kasvanut erittäin voimakkaasti 2000-luvulla, ja viime vuonna asennettiin maailmanlaajuisesti ennätysmäärä noin 42 GW uutta tuulivoimakapasiteettia. Kumulatiivinen asennettu kapasiteetti oli vuoden 2011 lopussa noin 241 GW, josta eniten Euroopassa, sitten Kaakkois-Aasiassa, etenkin Kiinassa ja kolmanneksi suurimpana markkina-alueena oli USA. Kiinassa oli eniten asennettua tuulivoimaa, 26 % maailman tuulivoimasta, toisena oli USA, sitten Saksa, Espanja ja Intia. Suurin osa asennetusta koko maailman kapasiteetista on maatuulivoimaa (onshore), merituulivoimaa (offshore) oli asennettu vajaat 4 GW. Teollisuus työllisti arviolta yli 560000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja liiketoiminnan arvo oli noin 52 Mrd. euroa (73 Mrd. USD). Tuuliturbiineja oli maailmalla toiminnassa noin 200000 ja niiden keskikoko oli 1,2 MW. Turbiinien koko on tasaisesti kasvanut ja nykyisin suurimmat kaupalliset turbiinit ovat 6-7 MW kokoluokassa. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa asennettuna 163 turbiinia yhteisteholtaan 288 MW, joten olemme huomattavasti jäljessä useimpia muita EU maita tuulivoiman hyödyntämisessä. Tuulivoimamarkkinoiden ennakoidaan kasvavan keskimäärin noin 10 % vuosittain, jolloin vuonna 2020 maailmassa olisi asennettuna kapasiteettia noin 900 GW, josta offshore tuulivoimaa 75 GW. Tällöin tuulivoimalla tuotettaisiin noin 8 % sähköntuotannosta, kun arvio vuodelle 2012 on 2,26 %. Nopeinta kasvu olisi Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, merituulivoimaa sen sijaan asennettaisiin eniten Eurooppaan. Suomen ilmasto- ja energiastrategin mukainen tavoite on 2,5 GW tuulivoimaa vuonna 2020. Moderni turbiini koostuu seuraavista pääkomponenteista: tornista, kolmilapaisesta roottorista, vaihteistosta, generaattorista, ja elektroniikasta. Turbiinien hinta vaihtelee projektista ja käytetystä tekniikasta johtuen, mutta tämän hetkisenä keskiarvona voidaan käyttää noin 1 MEUR / MW hintaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa hinta on vähintään yhden kolmasosan halvempi. Turbiinihintojen ennakoidaan halventuvan jo lähivuosien kuluessa jopa 30 % johtuen muun muassa suuruuden ekonomiasta ja kiristyvästä kilpailusta. Kun mukaan lasketaan kaikki kulut, kuten suunnittelu, luvat, turbiinin perustukset ja kaapeloinnit, tulee asennetulle turbiinille keskihinnaksi noin 1,5 MEUR. Merituulivoima voi olla kaksi kertaa kalliimpi investointi. Generaattoreina käytetään tyypillisesti nopeita tai keskinopeita induktio- (DFIG) tai kestomagneettigeneraattoreita (PMSG) ja yleisesti kolmivaihteisia vaihteistoja. Hidasnopeuksisen (PMSG) suoravetogeneraattorin (DD) käyttö on kuitenkin yleistymässä, sillä tällöin vältetään vika-alttiin vaihteiston käyttö. Korkea toimintaluotettavuus on erityisen tärkeä merituulivoimaloissa. Suurimmat 15 turbiinivalmistajaa toimittivat viime vuonna lähes 90 % maailman tuulivoimaloista. Suurin toimija on tanskalainen Vestas, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli noin 6 Mrd euroa ja henkilöstöä yli 22000. Suurimpien valmistajien joukossa oli 7 kiinalaista toimijaa, jotka ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Useimmat turbiinivalmistajat valmistavat joitakin strategisia komponentteja itse tai ostavat ne omaan konserniin kuuluvalta tytäryhtiöltä ja ostavat muut komponentit ja materiaalit sopimusvalmistajilta. Yhtiöiden valmistusstrategiat kuitenkin vaihtelevat ”tehdään kaikki itse” strategiasta pelkkään avainkomponenttien kokoonpanoon ja turbiinin kokonaistoimitukseen. Tyypillisesti turbiinivalmistajia palvelee vakiintunut joukko kansainväliseen toimintaan kyvykkäitä komponenttitoimittajia varatoimittajineen. Kaiken kaikkiaan sekä turbiini- että komponenttivalmistajien kesken on tapahtunut viime vuosikymmenen kuluessa konsolidoitumista. Valmistus on myös globalisoitunut eli avainkomponentit ja etenkin isot komponentit valmistetaan lähellä asiakasta. Toisaalta kiristynyt hintakilpailu on johtanut siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoa Kiinaan, joka nykyisin onkin suurin komponenttien valmistusmaa. Alan keskittyminen ja globalisoituminen tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Suomessa on eri sektoreilta tuulivoiman huippuosaamista, mutta kokonaisvaltaista tuulivoimaklusteria meillä ei ole. Sellaisen rakentaminen tai rakentuminen vie aikaa ja edellyttäisi selkeän veturiyrityksen olemassaoloa. Tuuliturbiinien kokonaistoimituksista yleensä vastaava turbiinivalmistaja olisi luonteva veturiyritys, mutta kotimaiset valmistajat (Winwind ja Mervento) ovat kansainvälisesti pieniä, ja niiden markkina-asema on haastava. Lisäksi Winwind on ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin (velkojat hakevat yhtiöltä saataviaan käräjäoikeudessa tammikuussa 2013). Kotimaisille turbiinivalmistajille, kuten muillekin tuulivoima-alan toimijoille olisi ensisijaista, että kotimaiset investoinnit käynnistyisivät täysipainoisesti. Tämä tarkoittaisi paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, niin kumuloituvaa osaamista ja ennen kaikkea referenssejä kansainvälistä kilpailua silmälläpitäen. Suomalaisten turbiinivalmistajien kilpailukykyisin businessalue löytynee erityisosaamisesta, kuten esimerkiksi arktisesta tuulivoimasektorista. Mahdollisesti liittoutumalla tai jonkin johtavan turbiinivalmistajan tytäryrityksenä suomalainen niche markkinoille erikoistunut turbiinivalmistus voisi menestyä tulevaisuuden kovenevassa kilpailussa. Kilpailu päämarkkinoilla johtavien turbiinivalmistajien kanssa tuskin tuo menestystä, sillä näiden resurssit ja referenssit ovat ylivertaiset ja osaaminenkin osin suomalaisia edellä. Suomalaista huippuosaamista edustavat muun muassa ABB, The Switch, Vacon, Vaisala, Prysmian sekä Moventas. Yhtiöiden markkina-alue on globaali ja etenkin ABB:n ja Prysmianin resurssit mittavat. Yhtiöillä on edellytykset menestyä jatkossakin kansainvälisesti tuulivoimaliiketoiminnan komponenttien ja systeemien toimittajina. Moventaksen haasteena on yrityksen taloudellinen tilanne ja kilpailukyky markkinoilla (koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi keväällä 2013). Muun muassa paperikonevalmistuksen ja meriteollisuuden johdolla Suomeen on syntynyt vahva konepajaosaaminen ja alihankintaverkosto. Esimerkiksi Holming, Componenta, Häkkinen Group ja Metso Foundries palvelevat jo tuulivoimateollisuutta. Osa yhtiöistä toimii kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus jatkossakin palvella tuulivoimateollisuutta, etenkin Suomessa ja lähialueilla. Komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden kansainvälistymisen haasteina ovat muun muassa Suomen syrjäinen sijainti Euroopan päämarkkinoilta ja päämiesten jo osin vakiintuneet toimittajaverkostot. Tuulivoiman suunnittelu ja konsultointi sekä käyttö ja kunnossapito tarjoavat suomalaisille yhtiöille liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja lähialueilla. Merkittävää uutta potentiaalia edustaa telakkateollisuus, ennen muuta STX Finland. STX konsernissa osataan erikoislaivojen tekeminen, konserni omistaa jo turbiinivalmistajan ja konsernin strategiana on tulla merkittäväksi tuulivoimatoimijaksi. Offshore perustukset ja tornit voisivat luontevasti olla omaa tuotantoa oman turbiinivalmistuksen, tuulipuistojen käytön ja kunnossapidon sekä erikoislaivojen ohella. STX Finlandilla olisi potentiaalia toimia suomalaisen tuulivoimateollisuuden veturiyrityksenä. Yhtiön rahoitustilanne ja kilpailukyky ovat kuitenkin tällä hetkellä haastavat. Rautaruukilla on potentiaalia toimittaa muun muassa ristikkorakenteisia torneja ja Parmalla hybriditorneja tuulivoimateollisuudelle. Suomalaisen tuulivoimaosaamisen ja työllisyyden kannalta keskeistä on, että Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset tuulivoimainvestoinnit saataisiin viipymättä käyntiin ja investointiympäristö säilyisi suotuisana ja ennustettavana. Tuulivoiman syöttötariffi tukee tuulivoiman taloudellista kannattavuutta lähitulevaisuudessa, mutta tuulivoimarakentamisen rajoituksia ja esteitä tulee myös merkittävästi purkaa tai lieventää.”Työpaikkoja syntyy niihin maihin joissa tuulivoimaa rakennetaan”. Tuulivoima työllistää paitsi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa, niin erityisesti laitosten 20-30 vuoden käyttö- ja kunnossapitoaikana. Teknologiateollisuuden (2012) positiivisen kasvuskenaarion mukaan tuulivoimateollisuus voisi työllistää jopa 25-30000 henkilöä vuonna 2020 nykyisten noin 2000 sijasta ja alan liikevaihto voisi olla jopa 12-14 Mrd. euroa. Tällainen kasvuskenaario sisältää kyllä merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Tarastin (2012) selvitys arvioikin kasvun ja työllisyyden kehittyvän kasvuskenaariossakin maltillisemmin. Todennäköisimmät menestysmahdollisuudet ovat alalla jo merkittävässä asemassa olevilla resursseiltaan vahvoilla ja kansainvälisillä yrityksillä. Monialayritykset kestävät pelkästään tuulivoima-alaan keskittyneitä yrityksiä paremmin alalle tyypilliset liiketoiminnan vaihtelut. Erikoistuminen ja uudet radikaalit innovaatiot voivat kuitenkin tuoda tuulivoimaliiketoimintaan täysin uusia toimijoita tai muuttaa nykyisten yritysten kilpailuasetelmia. Kaupallisesti menestyviä uusia keksintöjä harvoin kuitenkaan syntyy ilman panostuksia. Ensiarvoisen tärkeää olisi määritellä kansallinen tahtotila, millä resurssein ja mihin tuulivoimateollisuuden sektoreihin halutaan panostaa, ja kohdentaa resurssit siten, että alan yrityksillä, tutkimuslaitoksilla ja muilla toimijoilla olisi parhaat edellytykset kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja systeemeitä. Potentiaalisten uusien teknologioiden ja suomalaisten toimijoiden syvällisempi tarkastelu voisikin olla mielenkiintoisen jatkotutkimuksen aihe.

Lyhyen kantaman ilmatorjuntajärjestelmissä käytettävät teknologiat 2030-luvulla

Ilmatorjuntajärjestelmien kehitystä on ohjannut kaksi suuntausta. Ensimmäinen on tarve vastata ilma-aseen kehitykseen. Toinen mahdollisuus järjestelmien kehittämiselle on teknisen kehityksen antamat mahdollisuudet valmistaa yhä tehokkaampia järjestelmiä torjumaan ilmasta suuntautuvaa uhkaa. Ilma-aseen osalta on jo nähtävissä 2030-luvun kohteille muodostuva uhka. Sen sijaan teknologian kehitys tulee mahdollistamaan lähivuosikymmeninä uusien teknologioiden esiinmarssin lyhyen kantaman ilmatorjuntajärjestelmiin. Tutkimus lähtee siitä, että teknologian kehittyminen mahdollistaa teknisesti kehittyneempien järjestelmien kehittämisen. Tutkimuksella vastataan siihen, mitä teknologioita on käytettävissä lyhyen kantaman ilmatorjuntajärjestelmissä 2030-luvulla. Lisäksi tutkimus tarkastelee nykyisten teknologioiden asemaa 2030-luvun järjestelmissä sekä niiden käyttöympäristöä. Tutkimus on tekniikan työlle tyypillinen kvalitatiivinen, kartoittava kirjallisuustutkimus. Menetelmän avulla etsitään uusia teknologioita sekä selvitetään vähän tunnettuja ilmiöitä. Asiakirjatutkimuksen keskeisimpinä lähteinä on käytetty Puolustusvoimien virallisia tulevaisuuskartoituksia sekä internet-tietokantoja, joista keskeisimpinä on ollut Jane’s. Aineistoa on täydennetty asiatuntijahaastattelulla. Tutkimuksen keskeisenä johtopäätöksenä on se, että ohjusteknologia tulee säilyttämään asemansa 2030-luvun lyhyen kantaman ilmatorjuntajärjestelmissä. Uusista teknologioista laser tulee mahdollistamaan uusien järjestelmien kehittämisen.

Henkilöstöjohtamisen keinot ennaltaehkäistä ja hallita työelämän epävarmuutta : fenomenografinen tutkimus Kaartin jääkärirykmentin henkilöstön työelämän epävarmuustekijöistä

Tämän laadullisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten työelämän epävarmuustekijöitä ja niiden vaikutuksia voidaan ennaltaehkäistä ja hallita henkilöstöjohtamisen keinoin sekä millaisia käsityksiä Kaartin Jääkärirykmentin (KAARTJR) henkilöstöllä oli työelämän epävarmuustekijöistä ja niiden vaikutuksista. Työelämän epävarmuustekijöiden käytäntöä ilmentävä empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla KAARTJR:n henkilökunnalta. Tutkimuksessa käytettiin fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodosti puolustusvoimien henkilöstöjohtamisen kokonaisuus. Työelämän epävarmuustekijöitä tutkittiin työn epävarmuuden sekä työn sisällöllisiä ominaispiirteitä uhkaavien tekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksen empiirisen osan johtopäätösten perusteella voidaan todeta, että henkilöstön käsityksissä työelämää ja työn sisältöä uhkaavat tekijät korostuivat työn epävarmuutta vahvemmin. Henkilöstön käsityksissä ilmeni, että puolustusvoimauudistus oli keskeinen epävarmuutta aiheuttanut tekijä, joka oli lisännyt henkilöstön epätietoisuutta tulevaisuudesta, työn epävarmuutta määräaikaisissa työsuhteissa sekä lisännyt uhkaa upseereiden työn siirtymisestä toiselle paikkakunnalle. Lisäksi luottamuksen puute henkilöstöjohtamiseen aiheutti henkilöstön käsityksissä epävarmuutta. Työyhteisötasolla ilmeni, että puutteet työn organisoinnissa ja puutteelliset henkilöstöresurssit aiheuttavat eritasoista epävarmuutta yksilöiden työelämässä. Yksilötasolla työelämän epävarmuutta aiheuttivat uhka työnkuvan ja työn luonteen muuttumisesta. Tutkimustulosten perusteella uraa uhkaavat tekijät aiheuttivat epävarmuutta erityisesti sotilaiden käsityksissä ja ne koettiin vaikuttavan negatiivisesti osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen. Tulosten perusteella eriasteiset epävarmuustekijät vaikuttavat negatiivisesti työnantajakuvaan, henkilöstön sitoutumiseen, toimintakyvyn osa-alueisiin ja työasenteisiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että organisaatiotason keskeinen keino ennaltaehkäistä ja hallita työelämän epävarmuustekijöitä on oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoa vaalivaan henkilöstöpolitiikkaan pohjautuva henkilöstöjohtaminen, jossa keskeistä on luottamusperusteisen sitoutumisen lisääminen. Muutosprosesseissa tämä tarkoittaa oikeudenmukaisia menettelytapoja, laadukasta muutosjohtamista ja riittävää tiedottamista. Uraa koskevia uhkatekijöitä voidaan ennaltaehkäistä kaikkia henkilöstöryhmiä tukevalla urasuunnittelujärjestelmällä. Epävarmuuden ennaltaehkäisyssä korostuu epätietoisuuden vähentäminen tiedonkulkua lisäämällä. Henkilöstöjohtamisen keinot tukea yksilöiden osaamisen kehittämistä ovat työssä oppiminen, työ- ja tehtäväkierto sekä kouluttautuminen, joiden avulla yksilöt voivat itse vaikuttaa oman työmarkkina-arvonsa lisäämiseen ja vähentää siten työelämän epävarmuutta.

Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden uhkista trendeiksi : terrorismi ja merirosvous Somaliassa

Merellinen terrorismi ja merirosvous nousivat turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Somalian kautta. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvosto on käsitellyt niitä molempia aktiivisesti keskusteluissaan 2000-luvulta alkaen. Merellinen terrorismi ei esiinny niissä erillisenä ilmiönä, vaan se kuuluu terrorismiin yhtenä sen ulottuvuutena. Tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan terrorismia ja merirosvoutta YK:n määritelmien pohjalta. Tutkimuksessa tarkastellaan, ovatko edellä mainitut ilmiöt trendejä turvallisuusneuvoston turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Molemmat ilmiöt on linjattu uhkiksi kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Terrorismi on ollut uhka jo vuosikymmeniä, mutta merirosvous on noussut sellaiseksi vasta vuonna 2012. Keskustelua kuvaavat neuvoston kotisivuilta löytyvät viralliset, sähköiset asiakirjat, joihin kuuluu päätöslauselmat, puheenjohtajan lausunnot, YK:n pääsihteerin raportit, puheenjohtajan ja pääsihteerin välinen kirjeenvaihto, lehdistölle annetut lausunnot, missioiden raportit ja vuosiraportit. Tarkastelussa keskitytään Somaliaan liittyvien asiakirjojen tarkasteluun. Haku on suoritettu kahdessa vaiheessa kolmen hakukategorian (Somalia, terrorismi ja merirosvous) avulla. Tuloksia tarkastellaan ensin aikasarja-analyysin avulla ilmiöiden muodostamien trendien kartoittamiseksi ajalla 1990–2012 ja ennustamiseksi ajalla 2013–2050. Lopuksi pohditaan ilmiöitä ja niiden muodostamia trendejä sekä niiden tulevaisuuden näkymiä kansainvälisen poliittisen taloustieteen (IPE) avulla.

Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittäminen vuosina 1979–2007

Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittymisen tutkimuksen tarve nousee Itämeren öljynkuljetusten lisääntymisestä. Siitä on kehittynyt uhka, joka edellyttää tehokasta torjuntavalmiutta ja -kykyä. Tutkimuksessa selvitetään, miten öljyntorjunnan suorituskyky Suomessa on kehittynyt, miten sen kehittämistä on johdettu ja, miten sitä tällä hetkellä johdetaan. Tutkimuksen aikajakso on vv. 1979 – 2007. Öljyntorjunnan suorituskyvyn ja sen kehittämisen osatekijät koostuvat joukosta, materiaalista ja käyttöperiaatteesta. Nämä osatekijät ja kehittymistä tukevat toiminnot on vielä asetettava laajempaan viitekehykseen. Siihen kuuluvat muun muassa öljykuljetusten ympäristövahingon uhka, toimintaympäristöön liittyvät torjuntatoimien virka-apuviranomaiset ja suunnittelutoimintaan liittyvä strateginen johtaminen. Tutkimuksessa tarkastellaan näiden osatekijöiden välisiä suhteita muun muassa asiajohtamisen (management) näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiakirja-analyysiä. Operaatiotaidon-, torjuntatekniikan- ja torjuntataktiikan kehittymistä analysoidaan käyttäen lähdemateriaalina tutkimusraportteja, muistioita ja tutkijan henkilökohtaisia kokemuksia. Uhka-arvioiden muuttumista arvioidaan raportteja ja asiakirjoja analysoimalla. Johtamista selvitetään toimintasuunnitelmia analysoimalla. Aineistoa on hankittu myös käyttämällä menetelminä haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimusmateriaalin sisällön analyysillä saaduista tulkinnoista syntyy tarkastelujakson historia. Merkittävimmät tulkinnat nimetään kehityksen askeliksi. Historia sijoitetaan aikajanalle, jota tarkastellaan tutkimusongelmien näkökulmasta. Siitä saatuja kehitysaskeleita ovat kansainvälisyys, toimintaa tukeva lainsäädäntö sekä organisaatioiden osaaminen ja yhteistyötaito. Öljyntorjuntajärjestelmän johtamisen prosessissa ovat osatekijöinä toimijoiden suorituskyky, varautuminen, konkretisoituneet uhkat, torjuntatilanteissa opitut asiat sekä uhka-arviot. Näistä muodostuu kokonaissuorituskyky. Tutkimuksessa käsitellään merellisten toimijoiden suorituskykyä eri osatekijöiden kautta. Tutkitaan, miten osatekijöiden muutokset ja kehittyminen ovat vaikuttaneet suorituskykyyn. Kehittyäkseen suorituskyky tarvitsee johtamista. Sillä voidaan vaikuttaa kehittämisen painopisteisiin ja suuntaan. Strateginen johtaminen kytkeytyy asiajohtamiseen, johon kuuluu myös tulosjohtaminen. Operaatiotaito, taktiikka ja torjuntatekniikka ovat osa suorituskykyä ja siis asiajohtamisen kenttää. Öljyntorjunta rajataan tutkimuksessa käsittämään alusöljyvahinkojen öljyntorjunnan. Koska SYKE vastaa öljyntorjunnan johtamisesta aavalla selällä, työ rajataan käsittämään aavalla selällä tapahtuvaa öljyntorjuntaa. Tutkimustuloksista yksi tärkeimmistä on, että torjunta-alusten määrä on pysynyt samana vuodesta 1994, vaikka öljynkuljetusten määrä on tarkastelujaksolla 1979 – 2007 moninkertaistunut. Torjuntavalmiuden painopistettä on siirretty Suomenlahdelle ja erityisesti itäiselle Suomenlahdelle, mutta tällä hetkellä siellä ei ole riittävää torjuntakykyä. Lainsäädännöllä ja kansainvälisten sopimusten suosituksia noudattamalla on kehitetty materiaaleja ja käyttöperiaatteita. Näin on vaikutettu suorituskykyyn Kansainvälinen toiminta on luonut edellytyksiä alusten tekniselle kehittämiselle ja henkilöstön kouluttamiselle laajentuneessa toimintaympäristössä. Öljyntorjunnan johtamista ja yleisjärjestelyjä koskevaa kirjallisuutta on vähän METOviranomaisten työkaluiksi.

Epäsuora sodankäynti Itämeren alueen taisteluissa vuosina 1854-1855 : B.H. Liddell Hartin teorian sovellus Krimin sotaan

Tämä tutkimus on kokonaisuus, jossa käsitellään kahta sotahistorian alaan kuuluvaa aihetta, B.H. Liddell Hartin teoriaa epäsuoruudesta sodankäynnissä sekä Krimin sodan tapahtumia Itämerellä. Tavoitteenani on yhdistää ajankohtainen sotataidon tutkimus perinteiseen sotahistoriaan tavalla, joka hyödyttää molempia osa-alueita. Käytän historiallisia tapahtumia esimerkkinä kuvaamaan teoriaa käytännössä ja teoriaa selittämään sotatapahtumia uudella tavalla. Tutkimus on kaksiosainen: ensimmäisessä osassa esitellään Liddell Hartin teoria epäsuoruudesta sodankäynnissä ja toisessa osassa sitä sovelletaan analysoimalla Krimin sodan Itämeren alueen sotatoimia. Laivaston lähettäminen Itämerelle oli mielestäni ratkaisevin päätös, minkä liittoutuneet tekivät voittaakseen sodan. Laivaston toiminta osoittautui sodan kannalta monin tavoin merkittäväksi, sillä Krimin rintaman taistelut eivät tuoneet sotaan ratkaisua. Laivasto muodosti merkittävän maihinnousu-uhan rannikolla, sodan loppuvaiheessa uhka kohdistui Pietaria vastaan. Uhka sitoi Itämeren rannikolle suuria määriä venäläistä sotaväkeä, jota olisi muuten voitu käyttää Krimillä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Krimin sodan Itämeren alueen toiminta oli perustaltaan epäsuoraa suurstrategian tasolla ja osaltaan myös strategian tasolla. Epäsuora vaikutus ei välttämättä ollut suunniteltua tai edes tietoista, epäsuora vaikutus voi tapahtua myös vahingossa.

Velvoitevarastoinnin kustannukset lääkeyhtiöille

Suomessa on käytössä laaja lakisääteinen lääkkeiden velvoitevarastointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on turvata lääkkeiden saatavuus toimituskatkojen, vakavan kriisin tai muun vastaavan uhkakuvan varalta. Velvoitevarastoja ylläpitävät lääkeyhtiöiden lisäksi terveydenhuollon toimintayksiköt sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Velvoitevarastoinnin järjestäminen on kuitenkin suurimmaksi osaksi lääketeollisuuden vastuulla. Lääkeyhtiöiden tulee varastoida normaalin liiketoiminnallisen varmuusvaraston lisäksi laissa määrättyjä lääkeaineita- ja valmisteita 3, 6 tai 10 kuukauden kysyntää vastaava määrä. Suuret varastot yhdistettynä velvoitevarastointijärjestelmän jäykkyyteen vaikeuttavat lääkeyhtiöiden varastonhallintaa ja aiheuttavat lisäkustannuksia. Viime vuosina lainsäädäntöä on pyritty kehittämään paremmin nykyaikaa vastaavaksi. Todellisuudessa velvoitevarastoihin sitoutuneen pääoman määrä on kuitenkin kasvanut, mikä on nostanut keskustelua velvoitevarastoinnin laajuudesta ja kustannustehokkuudesta. Tutkimuksen tarkoitus on määritellä velvoitevarastoinnin aiheuttamia kustannuksia toimialatasolla. Tutkimuksessa selvitetään minkä tyyppisiä kustannuksia velvoitevarastointi aiheuttaa lääkeyhtiöille ja kuinka suuria kustannukset ovat. Tutkimuksessa verrataan velvoitevarastoinnin aiheuttamia kustannuksia Huoltovarmuuskeskuksen lääkeyhtiöille maksamiin korvausmaksuihin sekä tarkastellaan velvoitemäärien muutosten vaikutusta kustannusten määrään. Tutkimusotteena käytetään konstruktiivista tutkimusta. Konstruktiivisessa tutkimuksessa kehitetään ratkaisu käytännön ongelmaan, minkä kautta myös luodaan teoreettista uutuusarvoa. Tutkimuksessa kehitettävä konstruktio pohjautuu toimiala-analyysiin, kirjallisuuskatsaukseen ja asiantuntijahaastatteluihin, joiden kautta määritellään velvoitevarastoinnin kustannuskomponentit ja kustannusmallin perusteet. Kehitetyn kustannusmallin avulla lasketaan Suomen Lääkedatan markkinatietoihin pohjautuva arvio velvoitevarastoinnin kustannuksista vuonna 2012. Kustannusanalyysin mukaan vuoden 2012 kokonaiskustannukset toimialatasolla ovat 13,9 milj. €, mikä on viisinkertainen määrä Huoltovarmuuskeskuksen korvauksiin verrattuna. Suurimmat velvoitevarastoinnin kustannuskomponentit ovat sitoutuneen pääoman kustannukset sekä säilytys- ja hävikkikustannukset. Tutkimuksessa esitetään, että velvoitemäärien pienilläkin muutoksilla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Velvoitevarastoinnin kustannuksista ei ole aikaisemmin esitetty arviota, joten tutkimus tuottaa tärkeää lisäinformaatiota käynnissä olevaa velvoitevarastointijärjestelmän kehittämistyötä varten.

Viron johtavat sotilasorganisaatiot ja niitten toiminta kansallisjoukkojen perustamisessa vuosina 1917-1918

Vuonna 1917 keväällä Venäjän vallankumouksen tuloksena ruvettiin Venäjän armeijan joukkoyksiköissä ja esikunnissa perustamaan sotilasedustuksia. Samaan aikaan venäläiset tarjoisivat Tallinnassa paikallisille virolaisille sotilaille mahdollisuuden perustaa omia kansallisjoukkoja Keisari Pietari Suuren merilinnakkeen yhteydessä. Näiden tuloksena perustettiin Tallinnassa Viron Sotilaiden Byro, joka johti Viron kansallisjoukkojen perustamista. Vaikka paikalliset bolsevikit ja Venäjän keskusjohto vastustivat voimakkaasti Viron kansallisrykmenttien luomista Tallinnassa, kasvoi Viron 1. jalkaväkirykmentin perustamisen myötä Venäjän armeijassa voimakaan virolaisten sotilaiden organisoitunut kansallinen liike.. Armeijan yhteydessä perustettiin lähes sata Viron sotilaiden edustusta. Kesällä 1917 koko Venäjän kattavassa sotilaskonferenssissa valittiin yhtenäinen ja kaikkia sotilasedustuksia yhdistävä ja johtava sotilasedustus, Viron Sotilaiden Ylin Neuvosto. Valittuun sotilasedustuksen päämääränä oli perustaa uusia Viron kansallisjoukkoja Venäjän armeijan yhteydessä yhteistyössä Viron paikallisten poliitikoiden sekä muun siviiliyhteiskunnan avulla. Vaikka Viron sotilasedustukset olivat aktiivisia ja yrittivät painostaa Venäjän poliittista ja sotilaallista johtoa, Viron 1.jalkaväkidivisioonan perustamista ei onnistuttu aloittamaan ennen vuoden 1917 joulukuuta. Vasta sitten, kun Venäjän sotilaallinen tilanne kehittyi Pohjan rintamalla niin huonoksi, että se oli suoranainen uhka pääkaupungille Pietarille, Venäjän poliittinen ja sotilaallinen johto oli valmis myöntämään luvan Viron kansallisen armeijakunnan perustamiseen. Bolsevikkien vallankaappauksen jälkeen lokakuussa 1917 ruvettiin lakkauttamaan vanhaa tsaarinarmeijaa ja sen myötä Viron Ylin Neuvosto ei onnistunut perustamaan taistelukykyistä Viron jalkaväkidivisioonaa. Päämääräksi nousi Viron sotilaiden pelastaminen Venäjältä ja I MS rintamilta sekä oman kotipihan puolustaminen peräntyvien Venäjän sotilaiden ryöstöltä. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten Viron sotilaiden johtavat sotilasorganisaatiot perustettiin ja mitä ne saivat aikaiseksi sekä ketä olivat ne henkilöt, jotka silloin työskentelivät niissä?