Lämmitysratkaisujen taloudellinen vertailu: Case Lauritsalan kartano

Tässä kandidaatin työssä on selvitetty Lauritsalan kartanon lämmitysmuodon korvaamista kaukolämmityksestä taloudellisesti kannattavampaan vaihtoehtoon. Selvityksessä on otettu huomioon, että kartano on museoviraston suojelema. Työssä esitellään ensin maalämpö– ja pellettijärjestelmien periaatteet ja niiden tärkeimmät komponentit. Tämän jälkeen työssä käsitellään kustannuslaskentaa. Kustannuslaskenta on tehty annuiteettimenetelmällä ja energian hinnat on laskettu nykyisten markkinahintojen mukaan. Työtä varten lähettiin tarjouspyyntöjä maalämpöjärjestelmiä myyviin yrityksiin ja pellettijärjestelmää varten hyödynnettiin Pellettienergia ry:n tarjouspyyntölomaketta. Lämmitysjärjestelmän vaihtaminen maalämpöön olisi kannattavin vaihtoehto vuosittaisten säästöjen kannalta. Tarkasteluajanjaksona käytettiin 20 vuoden pitoaikaa.

Itsenäisen Suomen ratsuväen varusteiden kehitys talvisotaan mennessä

Itsenäisen Suomen ratsuväen tarina on monivivahteinen ja hyvin mielenkiintoinen. Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Suomen ratsuväki syntyi hyvin erikoislaatuisissa ja poikkeuksellisissa sodan vaikeissa olosuhteissa. Osaltaan juuri tämä seikka antaa oman erityislaatuisen leimansa suomalaiselle ratsuväelle sekä tuo mielenkiintoista lisämakua tutkimukselle. Tutkimuksen kohteena ovat ratsuväelle ulkoisesti näkyvimmät piirteet, joita ovat ratsuväen asusteet ja varusteet sekä ratsuväen käyttämät ampuma- ja teräaseet. Juuri näistä tekijöistä tunnetaan suomalainen ratsuväki. Käsittelyn piiriin kuuluvat sekä miehen että hevosen varusteet. Ajallisesti tutkimus ajoittuu vuosien 1917 ja 1939 väliseen ajanjaksoon. Joiltakin osin, kun se tutkimuksen kannalta on tärkeää, tutkimuksessa palataan käsiteltävää ajanjaksoa aikaisempaan aikaan. Tutkimuksen pääpaino ajoittuu itsenäisyyden ensimmäisille vuosille sekä 20- ja 30-lukujen vaihteen molemmin puoliseen ajanjaksoon, jolloin tapahtui eniten muutoksia suomalaisen ratsuväen varustuksessa. Tietoa suomalaisen ratsuväen varusteista ja vaatetuksesta on olemassa, mutta se on hyvin sirpalemaista ja osittain vaikeasti saatavilla. Tästä johtuen on hyvin vaikea hahmottaa oikeaa kokonaiskuvaa suomalaisen ratsuväen varusteista, asusteista ja aseistuksesta. Se kuinka kyseiset ratsuväen varusteet, asusteet ja aseet ovat kehittyneet ja mitkä kaikki tekijät ovat olleet vaikuttamassa kehitykseen jää myös hyvin usein vaille riittävän täsmällistä vastausta. Muun muassa juuri syyseuraussuhteisiin tämä tutkimus pyrkii antamaan vastauksia. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa ymmärrettävä ja havainnollinen kuva suomalaisen ratsuväen varusteista, vaatetuksesta ja aseistuksesta itsenäisen Suomen ensi vuosikymmeninä. Tutkimus pyrkii valottamaan myös varusteiden historiallisia taustoja ja niiden kehittymistä ajan saatossa. Tarkoituksena on selvittää ja eritellä erilaisia syy-yhteyksiä varusteiden ja aseistuksen kehittymiselle. Jotta itse tutkittavaan asiaan pääsisi pureutumaan paremmin ja oikeiden syy-yhteyksien löytämiseksi, on tutkimuksessa paneuduttu joiltakin osin huomattavasti pintapuolista syvällisemmin asiaan vaikuttaneisiin tapahtumiin. Näin on toimittu esimerkiksi Vapaussodan osalta. Tutkimuksessa pyritään löytämään se kehityslinja, jota suomalainen ratsuväen mies- ja hevoskohtainen varustus on kulkenut. Tutkimuksen tärkeimpänä johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että suomalaisen ratsuväen miehistön ja ratsun varusteita kehitettiin määrätietoisesti tarkasteltavana ajanjaksona. Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina kehittyminen oli hyvin pitkälle lukumäärällistä kehittymistä. Tärkeintä tavoite oli tuolloin saada vastasyntynyt ratsuväki ylipäätään varustettua. Määräävimmäksi tekijäksi nousi varustuksen ja aseistuksen yhtenäistäminen. Varsinaista pitkäjänteistä kehitystyötä ei juurikaan kyetty tekemään. Poikkeuksena olivat teräaseet ja palveluspuvut, joiden mallit saatiin kehitettyä. Teräaseiden hankintaan päästiin kuitenkin vasta 20-luvulla. Vasta 20-luvun puolivälin paikkeilla ratsuväen varustusta lähdettiin kehittämään määrätietoisesti eteenpäin kaikilla eri osa-alueilla. Erityisesti kehitettiin ratsusatuloita ja niihin kuuluvia varusteita. Kolmekymmentäluvun puoliväliin tultaessa uudet satulamallit oli saatu kehitettyä Ratsuväkiprikaatin pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena. Myös yksittäisen miehen varusteita kehitettiin määrätietoisesti 20-luvun lopulta aina 30-luvun puoliväliin saakka, jolloin varusteissa päästiin Talvisotaa edeltäneelle laatutasolle. Aseistuksen osalta 30-luvun puolivälissä käyttöön otettu ratsuväenkivääri m/27 oli suomalaisen ratsuväen asekehityksen huipentuma. Teräaseiden osalta kehitys pysähtyi jo 20-luvun puoliväliin, jolloin syntyi ranskalaisen ratsuväensapelin muunnoksena niin sanottu suomalainen ratsuväen miekka.

Geneerisen karttakomponentin kehitys: Tapaustutkimus kohdeyrityksen tuotteissa

Erilaisten paikkatietoon ja karttoihin perustuvien palveluiden määrä on viime vuosina kasvanut suuresti. Eräänä mahdollistajana tähän lienee Euroopan Unionin Inspire-direktiivi, jonka tavoitteena on tehostaa paikkatietoaineistojen käyttöä, laajentaa viranomaisten välistä yhteistyötä, sekä edistää monipuolisten kansalaispalveluiden syntymistä. Toisena tekijänä lienee mobiiliverkkojen tiedonsiirtokapasiteetin kasvu. Tämä diplomityö keskittyy geneerisen karttakomponentin kehitykseen. Työssä tutustutaan erilaisiin paikkatiedon välityksessä käytettäviin tiedonsiirtotekniikoihin ja paikkatiedon visuaalisen esityksen mahdollistaviin työkaluihin. Tekniikoiden esittelyn jälkeen selvitetään mitä käytettävyydellä ja geneerisyydellä tarkoitetaan kirjallisuuslähteitä apuna käyttäen. Työn seuraavassa vaiheessa toteutetaan prototyyppi uudelleenkäytettävästä karttakomponentista, sekä selvitetään hyvä tallennusratkaisu erilaisille kartalle tehtäville merkinnöille. Viimeisessä vaiheessa analysoidaan toteutusta ja valittuja ratkaisuja. Työn tuloksina saadaan uudelleenkäytettävän karttakomponentin prototyyppi sekä yrityksen tuotteisiin sopiva tallennusratkaisu karttamerkinnöille. Lisäksi prototyypin analysoinnista saatavat tulokset edesauttavat paremman tuotantoversion kehittämisessä.

Miehittämättömien helikoptereiden kehitys 2000-luvulla

Miehittämättömät ilma-alukset ovat kasvattaneet tärkeyttään nykyajan sodankäynnissä jatkuvasti. Niiden avulla pystytään vähentämään operaatioissa ihmisohjaajaan kohdistuvia riskejä, mikä on tärkeää erityisesti nykyaikaisissa matalan intensiteettitason konflikteissa. Kiinteäsiipiset UAV:t ovat jo vakiinnuttaneet asemansa taistelukentällä, mutta miehittämättömät helikopterit ovat vasta viime vuosikymmenellä kehittyneet tasolle, joka mahdollistaa niiden operatiivisen käytön. Tutkielmassa tarkastellaan miehittämättömien helikoptereiden kehitystä ja vastataan pääkysymykseen: Miten miehittämättömien helikoptereiden suorituskyky on kehittynyt valittuna ajanjaksona? Lisäksi selvitetään kahden alakysymyksen avulla, mihin suorituskyvyn kehittyminen pohjautuu ja mistä suorituskyvyn eri osa-alueiden kehitystarve johtuu. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään laadullista kirjallisuustutkimusta ja laadullista sisällönanalyysiä. Tutkielmassa aihetta käsitellään kahdessa kappaleessa, joista ensimmäisessä esitellään tutkimuksen kohteena olevat ilma-alukset, sekä käydään läpi eroja eri mallien välillä. Toisessa kappaleessa tarkastellaan valittujen suoritusarvojen kautta suorituskyvyn kehittymistä. Tutkimuksen perusteella havaitaan, että hyötykuorman kantokyky on kehittynyt kaikilla tutkimuksen kohteena olevilla ilma-aluksilla. Tämä viestii kyseisen suoritusarvon tärkeydestä miehittämättömien helikoptereiden suorituskyvyn kasvattajana. Muissa suoritusarvoissa ilma-alusmallien välillä oli vaihtelua, mikä kertoo kehityksen painopisteen eroavaisuuksista. Ilma-alukset sekä niiden suoritusarvot ovatkin kompromisseja, eli jos parannellaan toista osa-aluetta, aiheuttaa se mahdollisesti toisen osa-alueen heikkenemisen.

Järeän kranaatinheittimistön kehitys Neuvostoliitossa

Järeät kranaatinheittimet (kaliiperiltaan yli 120 millimetriä) otettiin käyttöön Neuvostoliitossa toisen maailmansodan loppupuolella. Niillä korvattiin osittain raskasta tykistöä, ja kranaatinheittimien tehokkuuden vuoksi kehitystyötä jatkettiin toisen maailman sodan jälkeen kylmän sodan aikana. Tutkimuksessa pyritään selvittämään järeiden kranaatinheittimien kehityskaarta toisesta maailmansodasta Neuvostoliiton kaatumiseen saakka. Alatutkimuskysymykset tutkimuksessa ovat seuraavat: Mitä kokemuksia järeän kranaatinheittimistön käytöstä saatiin toisessa maailmansodassa? Mitä kehitystä tapahtui järeän kranaatinheittimistön kalustossa toisen maailmansodan jälkeen? Mitä kehitystä tapahtui järeän kranaatinheittimistön ampumatarvikkeissa toisen maailmansodan jälkeen? Mitä kehitystä tapahtui järeän kranaatinheittimistön organisaatiosijoituksissa toisen maailmansodan jälkeen? Mitkä olivat järeän kranaatinheittimistön kehityksen syyt? Järeät 160, 240 ja 420 millimetrin kranaatinheittimet kehitettiin Neuvostoliitossa, ja kahta pienempää mallia käytettiin divisioonatasolla tulitukiaseina. Järein kranaatinheitin ei läpäissyt kokeilukäyttöä massiivisuutensa vuoksi. Järeät kranaatinheittimet soveltuivat tavanomaisten ampumatarvikkeiden lisäksi erikoisampumatarvikkeiden ampumiseen, sisältäen kemiallisten ja biologisten taisteluaineiden levittämiseen tarkoitetut sekä ydinlataukselliset ammukset. 240 ja 420 millimetrin kranaatinheittimet kehitettiin edelleen kulkemaan miehistönkuljetuspanssarivaunun lavetille asennettuina, jolloin kranaatinheittimien liikkuvuus kasvoi entisestään.

Yritysvastuuraporttien varmennusraporttien kehitys 2002 - 2013

Tämän pro gradu – tutkielman tavoitteena oli ymmärtää ja kuvata, kuinka yritysvastuura-porttien varmennusraportit ovat muuttuneet tarkasteluajanjaksolla vuosina 2002 – 2013 sekä kuinka varmennuksen antaja voi vaikuttaa annettaviin varmennusraportteihin. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että pienilläkin eroilla varmennusraporteissa voi olla suuri vaikutus niiden tulkintaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, millaista vaihtelua raporteissa on ollut eri ajanjaksojen ja varmentajien välillä, ja millainen vaikutus tällä on raportin lukijan kannalta. Tutkimus on toteutettu laadullisen menetelmin, ja tutkimusmenetelmänä on käytetty kvantitatiivista sisällönerittelyä ja laadullista sisältöanalyysiä. Empiirisen aineiston muodostivat 16 yrityksen yritysvastuuraporteille tilintarkastajan antamat varmennusraportit, joita tarkasteluajanjaksolla oli yhteensä 67 kappaletta. Varmennusraportit kerättiin yritysten internetsivuilta.   Tutkimuksen perusteella varmennusraportit ovat monin tavoin standardisoituneet tarkasteluajanjaksolla. Merkittävä vaikutus varmennusraportteihin on ollut ISAE3000-standardien voimaantulolla, koska ne määrittävät melko tarkasti, kuinka varmennus tulee suorittaa sekä millainen varmennusraportti suoritetun työn perusteella tulee antaa. Jotkut raportit osat ovat sisällöltään samanlaisia varmentajasta riippumatta, mutta toiset osat vaihtelivat paljon varmentajasta riippuen. Eroja oli niin raportissa käytetyissä sananmuodoissa kuin itse sanoman sisällössäkin. Jossain kohdin, kuten varmennusraporttien johtopäätöksissä, oli kuitenkin havaittavissa, että vaikka standardi ei sinänsä määritä, mistä asioista johtopäätös tulee antaa, oli tässä tapahtunut ns. luonnollinen standardoituminen eri varmentajien välillä.

Taloudellinen kilpailija-analyysi osana strategista johdon laskentatoimea

Tämä kandidaatintutkielma käsittelee asiantuntijaorganisaatioiden tilinpäätöstietojen analysointia taloudellisen kilpailija-analyysin tekniikoita hyödyntäen. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten kuudessa asiantuntijaorganisaatiossa on pyritty parantamaan tai säilyttämään saavutettu markkina-asema vuosina 2011–2014. Tutkimusmuotona käytettiin tilinpäätösanalyysia. Tutkielma on case-yrityksen toimeksiannosta toteutettu taloudellinen kilpailija-analyysi. Tutkimuksen teoriaosa käsittelee taloudellista kilpailija-analyysia osana strategista johdonlaskentatoimea. Teoreettinen viitekehys rakentuu taloudellisen kilpailija-analyysin tekniikoiden, sekä näitä koskevien empiiristen tutkimusten ympärille. Empiirinen osio jakautui kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä käsittelivät case-yrityksen määrittelemän yritysjoukon seulomista muutaman taloudellisen tunnusluvun avulla. Varsinainen analyysin painopiste oli kuudelle yritykselle toteutetussa taloudellisessa kilpailija-analyysissa. Teorian pohjalta taloudellisen kilpailija-analyysin tutkimuskohteiksi valittiin kustannusrakenteet, kilpailuasema sekä tilinpäätöstiedot. Tutkielman tarkasteluajanjakso oli mielenkiintoinen, sillä vuosina 2011–2013 liikevaihtojen trendi oli jyrkästi laskeva, mutta vuonna 2014 yleisilme kääntyi nousevaksi. Tarkemman analyysin pohjalta johtopäätöksissä esiin nousivat kasvun ja kannattavuuden tunnusluvut. Opinnäytetyön tutkimustuloksissa havaittiin, että parhaiten tutkimuksen ajanjaksolla liikevaihtojen romahduksesta selvinneillä yrityksillä oli laaja-ansaintapohja sekä joustava kulurakenne. Kannattavuuden parhaiten säilyttäneet yritykset olivat tehneet runsaasti säästöjä henkilöstökuluissa, jotka muodostivat koko aineistossa suurimman osuuden kuluista. Vakavaraisuudeltaan vahvimmat yritykset eivät tehneet rajuja leikkauksia kulurakenteistaan, vaan sietivät muita pidempään heikkoa kannattavuutta.

Pörssiyritysten taloudellinen raportointi ja konkurssiyritysten vuosikertomusten sisällönanalyysi

Listattuja yrityksiä käsittelevä konkurssitutkimus on ollut vähäistä aineiston niukkuuden vuoksi. Perinteiset tutkimusmenetelmät ovat soveltaneet pitkälti kvantitatiivista lähestymistapaa, jonka historiallisesti keskeisinä vaikuttajina ovat olleet Edward I. Altman (1968) ja William H. Beaver (1966). Näiden vanavedessä suomalaiset Aatto Prihti ja Erkki K. Laitinen (1990) ovat tehneet omaa tutkimustyötään konkurssitutkimuksen parissa. Kvantitatiivisen tutkimuksen rinnalle on kuitenkin nostettu kvalitatiivinen lähestymistapa, erityisesti sisällönanalyysi. Tuoreet tutkimukset puoltavat tämänkaltaisen lähestymistavan käyttökelpoisuutta, sillä metodi perustuu ei-numeerisen tiedon, esimerkiksi vuosikertomusnarratiivien analysointiin. Narratiivien on todettu sisältävän informaatiota, joka indikoi mahdollista konkurssia jopa aiemmin kuin numeerinen tunnuslukuinformaatio Tässä tutkielmassa analysoidaan kolmen suomalaisen konkurssiin menneen pörssiyrityksen tuottamaa ei-numeerista taloudellista informaatiota viideltä vuodelta ennen konkurssia. Aineisto on rajattu johdon katsausosioihin. Lähestymistavasta huolimatta numeerista tunnuslukuinformaatiota ei ole sivuutettu tutkielmassa, vaan se kulkee rinnalla läpi työn. Tarkastelunäkökulman avulla on pyritty vertailemaan yrityksen tilinpäätöksestä johdettujen tunnuslukujen ja toisaalta yrityksen oman sanallisen kerronnan välisiä mahdollisia ristiriitaisuuksia. Tutkimusmetodina sovelletaan teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jonka valinta perustuu tutkimusaineistoon ja sen luonteeseen. Narrattivisen aineiston teemoittelu pohjautuu Osgoodin ym. (1957) sekä Houghtonin (1988) luomaan teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimustulokset osoittavat, että kunkin case-yrityksen narratiivisessa viestinnässä korostuu optimismi, positiiviset odotukset sekä vahva usko toiminnan jatkuvuuteen, vaikka tunnuslukuinformaatio viestii varsin mittavista taloudellisista haasteista. Yrityksen toimintaympäristöstä kumpuavat haasteet tuodaan myös esille, mutta myös epäonnistumiset omassa operatiivisessa toiminnassa viestitään. Samanaikaisesti viitataan kuitenkin toimenpiteisiin liiketoiminnan suunnan kääntämiseksi positiiviseksi ja asenne on tulevaisuusorientoitunut. Toimenpiteet ovat kuitenkin ennemmin rationalisointihankkeita kuin varsinaisia kehitysaktiviteetteja. Identtiset piirteet yritysten narratiivien kesken eivät kuitenkaan viesti siitä, että sanallinen kerronta olisi ristiriidassa tunnuslukuinformaation kanssa. Lisäksi johdon katsausosion vapaamuotoinen luonne tilintarkastamattomana kertomuksena antaa tietynlaisen vapauden kertoa asioista kirjoittajan toivomalla tavalla, joka hyvin tyypillisesti on katsausosiossa ollut varsinaisia tunnuslukuja väistävä.

Vastuullisen yrityksen raportointi – Yritysvastuun kehitys ja kehitystarpeet

Yritysvastuu eli yritysten vastuullinen toiminta koko ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan on kasvattanut voimakkaasti merkitystään 2000-luvun alusta lähtien erityisesti suuryritysten toiminnassa. Kehitystä ovat olleet vauhdittamassa alati laajeneva yritysten sidosryhmien joukko, kasvava globalisaatio sekä yritysvastuuseen liittyvät julkisuuteen päässeet skandaalit. Yritysvastuu -käsitteelle ei ole tähän päivään mennessä löydetty yksiselitteistä määritelmää, mutta eri näkökulmat ja käsitteen historiallisen kehityksen tarkastelu auttavat ymmärtämään käsitteen moniulotteisuutta. Nykykäsityksen mukana yritysvastuu jaotellaan usein taloudelliseen vastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja ympäristövastuuseen. Yritysvastuuajattelu on integroitunut lainsäädäntöömme, ja kansalliseen vastuusääntelyyn vaikuttaa tyypillisesti joukko ylikansallisia säädöksiä, jotka viitoittavat yritysvastuun kehittämisen suuntaa ja ihanteita Tämä tutkielma käsittelee yritysvastuun kehittymistä sen alkuajoilta nykypäivään tarkastelemalla yritysvastuu -käsitettä historiallisesti ja nykytutkimuksen valossa. Tutkielmassa käsitellään lisäksi yritysvastuuta nykyään säätelevää oikeusnormistoa ja sen kehityslinjoja sekä itsesääntelyohjeistoja, ja tehdään katsaus suomalaisen yritysvastuun tilaan ja erityispiirteisiin tutkimalla tuoreita suomalaisyhtiöiden tuottamia yritysvastuuraportteja. Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, miten yritysvastuuajattelu on kehittynyt, miten sitä säädellään ja miten sitä tulisi säädellä, miten yritysvastuuraportointi vastaa yrityksen sidosryhmien tiedontarpeeseen, sekä mitä yritysvastuun maailmassa voidaan odottaa tulevaisuudessa nähtävän. Suomalaisen yritysvastuun tilanne on tutkimuksessa käsitellyn raportointiaineiston ja muun tutkimuksen perusteella varsin monimuotoinen. Yritysvastuun tuoreimmat trendit näkyvät suurimpien yritysten raportoinnissa, ja mitä enemmän raportointiin on yrityksillä käyttää resursseja, sitä enemmän ne käsittelevät raportoinnissaan arvonluontia sidosryhmilleen. Yritysvastuun tulevaisuus tulee keskittymään yhä enemmän vuorovaikutteen periaatteelle, kun yrityksen vastuullisuuden mekaniikkaa tullaan selvittämään. Läpinäkyvyyden vaatimukset tulevat kohistumaan yhä rankemmin yritysten toimitusketjujen ja verovastuullisuuden tilaan. Yritysvastuuraportoinnin integraatio muun taloudellisen informaation raportoinnin kanssa on alkanut ja tulee vastaisuudessa kasvamaan. Vastuullisuuden sääntely tulee tuskin radikaalisti lisääntymään, sillä yritysvastuun raportointi on kasvavan sidosryhmäpaineen vuoksi enää vain näennäisesti vapaaehtoista.

Fonologinen kehitys ja nimeämistaidot sekä näiden välinen yhteys 3;6-vuotiailla, suomea omaksuvilla lapsilla

Fonologisen kehityksen ja nimeämistaitojen välisestä yhteydestä on olemassa vain vähän tietoa. Tutkielman aiheena on fonologinen kehitys ja nimeämistaidot sekä näiden välinen yhteys 3;6-vuotiailla suomalaislapsilla. Tutkielman tutkittavat olivat 26 lasta (23 tyttöä ja 23 poikaa), jotka olivat 3;6-vuotiaita (+ 2 viikkoa), tyypillisesti kehittyneitä, suomea omaksuvia lapsia. Lapset olivat alunperin rekrytoitu 8 kuukauden neuvolakäynnin yhteydessä Turun alueen neuvoloista. Tutkittavat ovat mukana laajemmassa tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on normittaa suomalaiseen aineistoon Varhaisen kommunikaation ja kielenkehityksen arviointimenetelmän lyhyt versio. Lasten fonologista kehitystä tutkittiin Fonologiatestin (Kunnari ym., 2012) avulla. Fonologiatestillä tutkittiin paradigmaattisia sekä fonotaktisia taitoja. Paradigmaattiset taidot tarkoittavat tutkitussa kielessä eli suomen kielessä esiintyvien yksittäisten puheäänteiden (foneemien) hallintaa eli toisin sanoen foneemi-inventaarin kokoa. Fonotaktisia taitoja puolestaan ovat äänteiden ja tavujen pituuden, oikean tavumäärän sekä äänteiden yhdistelyyn liittyvät taidot. Nimeämisen tarkkuutta tutkittiin Bostonin nimentätestillä (Laine ym., 1997) ja nimeämisen nopeutta Lukiva-menetelmän (Puolakanaho ym., 2011) nimeämissujuvuus-osiolla. Suomea omaksuvat, 3;6-vuotiaat lapset vaikuttaisivat olevan fonologisessa kehityksessään melko taitavia. Tutkittavat olivat omaksuneet suurimman osan paradigmaattisista sekä fonotaktisista taidoista. Konsonanttiyhtymien hallinnassa oli jonkin verran vaihtelua tutkittavien välillä. Nimeämisen tarkkuudessa ja nopeudessa oli paljon vaihtelua tutkittavien välillä. Paradigmaattisilla ja fonotaktisilla taidoilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä nimeämisen tarkkuuteen tai nopeuteen. Tilastollisesti merkitsevä yhteys oli kuitenkin paradigmaattisten ja fonotaktisten taitojen sekä Lukivan (Puolakanaho ym., 2011) nopean nimeämisen tehtävässä tuotettujen oikeiden oikeiden vastausten määrän välillä. Tutkittavilla oli toisin sanoen sitä paremmat fonologiset taidot, mitä tarkemmin he nimesivät kohteita nopean nimeämisen tehtävässä. Tilastollisesti merkitsevä, negatiivinen yhteys oli myös konsonanttien hallinnan ja nopean nimeämisen tehtävässä tehtyjen itse korjattujen virheiden määrän välillä. Tutkielma antoi lisätietoa tutkimusmenetelmien käytettävyydestä 3;6-vuotiailla, suomea omaksuvilla lapsilla. Menetelmät soveltuvat hyvin lasten fonologisen kehityksen ja nimeämistaitojen tutkimiseen. Fonologisilla taidoilla ja tarkkuudella nopean nimeämisen tehtävässä vaikuttaisi tutkielman perusteella olevan yhteys, joka antaa lisätietoa fonologisten ja nimeämistaitojen välisestä yhteydestä kehittyvillä lapsilla.

Suomea omaksuvien lasten morfologian kehitys ja siinä ilmenevät yhteydet ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä

Morfologialla tarkoitetaan sanojen taivuttamista ja muodostamista kielikohtaisten sääntöjen mukaisesti. Näiden sääntöjen hallinta korostuu lapsen omaksuessa suomea taivutusjärjestelmän laajuuden ja morfologisten piirteiden tärkeän semanttisen tehtävän vuoksi. Morfologian keskeisyydestä huolimatta on sen omaksumisesta tutkimusta logopedian alalta niukasti vasta viime vuosilta. Morfologian kehityksessä ilmenevien poikkeavuuksien tunnistaminen edellyttää morfologian tyypillisen kehityksen ja kunkin ikätason keskimääräisen morfologian hallinnan hyvää tuntemusta. Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli kuvata lapsen normaalia morfologian kehitystä ja morfologisia taitoja ikäpisteissä 2;0 ja 3;6 sekä tarkastella näiden ikäpisteiden välillä ilmeneviä mahdollisia yhteyksiä morfologian kehityksessä ja morfologian ja kielellisen kokonaistason välillä. Tutkielman aineisto koostui Varhaisen kielen kehityksen arviointimenetelmän lyhyen version normitutkimuksessa mukana olleiden perheiden 9/2010 – 1/2011 syntyneestä 26 lapsesta. Lasten morfologisia taitoja arvioitiin 2;0 vuoden iässä Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmän avulla ja 3;6 vuoden iässä Morfologiatestillä. Lasten kielellisiä taitoja 3;6 vuoden iässä arvioitiin Reynellin kielellisen kehityksen testillä. Lasten todettiin hallitsevan 2;0 vuoden iässä parhaiten nominintaivutusmuodoista genetiivin, partitiivin ja illatiivin käytön, kun taas vähiten lapset olivat tähän ikään mennessä ottaneet käyttöön elatiivia ja ablatiivia. Verbintaivutusmuodoista lapset hallitsivat parhaiten imperatiivin, kieltomuotojen, yksikön kolmannen persoonan preesensin ja imperfektin käytön ja vastaavasti heikoiten liittotempusten käytön. Tutkielman tulokset tukevat aiempia havaintoja lasten taivutusmuotojen yhdenmukaisesta omaksumisjärjestyksestä. Ikäpisteessä 3;6 lapset hallitsivat parhaiten nomineista elatiivin taivutusta, kun taas adjektiivien vertailu oli vielä verrattain hankalaa. Lasten preesens- ja imperfektimuotoisten verbimuotojen hallinta 3;6 vuoden iässä oli keskenään lähes saman tasoista. Aiemmin ei suomen kielessä ole tutkittu morfologisten taitojen yhteyttä tämän tutkielman tavoin ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä, joten tutkielma antaa uutta tietoa morfologisten taitojen kehityksessä ilmenevistä yhteyksistä. Tutkielman tulosten mukaan lasten morfologian kehityksessä ilmeni ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä yhteyksiä sija- ja preesenstaivutuksessa sekä morfologiaa kokonaisuutena tarkasteltaessa. Myös morfologisten ja kielellisten kokonaistaitojen välillä ilmeni yhteyksiä 3;6 vuoden iässä. Sen sijaan varhaisten morfologisten taitojen ja kielellisen kokonaistason välillä ei ilmennyt yhteyttä.

Aikaerotteisesti fluoresenssia mittaavan reaaliaikaisen PCR-laitteen kehitys

Kvantitatiivinen reaaliaikainen polymeraasiketjureaktio (engl. polymerase chain reaction, PCR) on osoittautunut käyttäjäystävällisimmäksi menetelmäksi nukleiinihapposekvenssien kvantitoimisessa. Tätä menetelmää voidaan herkistää pienempien DNA-pitoisuuksien havaitsemiseen käyttämällä hyväksi aikaerotteista fluorometriaa (engl. time-resolved fluorometry, TRF) ja luminoivia lantanidileimoja, joiden fluoresenssin pitkän eliniän ansiosta emission mittaus voidaan suorittaa vasta hetki virittävän valopulssin jälkeen, jolloin lyhytikäinen taustasäteily ehtii sammua. Tuloksena saadaan korkea signaali-taustasuhde. Tämän diplomityön tarkoituksena oli rakentaa TRF:än pystyvä reaaliaikainen PCR-laite, sillä tällaista laitetta ei ole markkinoilla tarjolla. Laite rakennettiin kehittämällä lämpökierrätin ja yhdistämällä se valmiiseen TRF:än kykenevään mittapäähän. Mittapään ja lämpökierrättimen hallitsemiseksi kehitettiin myös tietokoneohjelma. Valon tuottamiseksi ja mittaamiseksi haluttiin käyttää edullisia komponentteja, joten työssä käytettiin valmiin mittapään optiikkaa, jossa viritys tapahtuu hohtodiodilla (engl. light-emitting diode, LED) ja lantanidileiman emission mittaus fotodiodilla (engl. photodiode, PD) tai valomonistinputkella (engl. photomultiplier tube, PMT). Myös mittapään suorituskykyä tutkittiin. Työtä varten kehitettiin lämpökierrätin, joka koostui Peltier-elementillä lämmitettävästä PCR-putkitelineestä ja lämpökannesta. Mittalaitteen suorituskyvyn tutkimiseen käytettiin kelaattikomplementaatioon perustuvaa PCR-tuotteen havaitsemismenetelmää. Kelaattikomplementaatio perustuu kahteen erilliseen oligonukleotidimolekyyliin, joista toiseen on sidottu lantanidi-ioni ja toiseen valoa absorboiva ligandirakenne, jotka yhdessä muodostavat fluoresoivan kokonaisuuden. Kehitetyn lämpökierrättimen todettiin olevan tarpeeksi tarkka sekä tehokas ja sen lämmitys- ja jäähdytysnopeuden maksimeiksi saatiin 2,6 °C/sekunti. Detektorina käytetyn PD:n ei todettu olevan tarpeeksi herkkä emission havainnoimiseksi ja se korvattiin laitteessa PMT:llä. Käytetyllä PCR-määrityksellä kynnyssykleiksi (engl. threshold cycle, Ct) sekä kehitetylle että referenssilaitteelle saatiin 28,4 käyttämällä samaa 100 000 kopion DNA:n aloitusmäärää. Työssä osoitettiin, että on mahdollista kehittää edullisia komponentteja käyttävä, TRF:än pystyvä, reaaliaikainen PCR-laite, joka kykenee vastaavaan Ct-arvoon kuin vertailulaite. PD:n herkkyys ei kuitenkaan riittänyt. Tulokset olivat lupaavia, sillä LED- ja PD-teknologiat kehittyvät ja markkinoille on tullut myös muita komponentteja, joiden avulla on tulevaisuudessa mahdollista kehittää vielä herkempi laite.