Kansainvälisen liiketoiminnan mahdollisuudet kehityksen edistämisessä: suomalaisyritysten kokemuksia Intiassa

Kannattava liiketoiminta nähdään yhä useammin taloudellisen ja inhimillisen kehityksen edistämisen keinona. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää pitkäaikaiseksi aiotun liiketoiminnan kehitysvaikutuksia tarkastelemalla yhdentoista Intiaan kansainvälistyneen suomalaisyrityksen toimintaa ja kokemuksia Intiassa. Teoreettinen viitekehys muodostuu kehityksen, yritysten kansainvälistymisprosessin sekä liiketoiminnan mahdollisten kehitysvaikutusten tarkastelusta. Liiketoiminnan kehitysvaikutukset ovat tutkielmassa jaoteltu teknologiaan ja inhimilliseen pääomaan liittyviin, taloudellisiin, sosiaalisiin sekä ympäristöön ja infrastruktuuriin liittyviin vaikutuksiin. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen ja se toteutettiin haastattelemalla, minkä jälkeen aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Yritykset ovat siirtäneet kansainvälistyessään teknologiaa Suomesta Intiaan ja kasvattaneet siten teknologista tasoa Intiassa, jossa niiden teknologinen taso on keskivertoa korkeampi. Niillä on ollut vaikutuksia myös inhimillisen pääoman kasvuun kouluttamalla työntekijöitä ja tarjoamalla työssä oppimisen mahdollisuuksia. Inhimillinen pääoma todennäköisesti kasvaa tutkimuksen yritysten henkilökunnalla enemmän kuin maan työntekijöillä keskimäärin. Teknologian ja inhimillisen pääoman siirtäminen hyödyttää alueen muita yrityksiä ja yhteiskuntaa laajemmin leviämisvaikutusten vuoksi. Taloudelliset vaikutukset muodostuvat suorista, epäsuorista ja kannustinvaikutuksista. Tutkimuksen yrityksistä suurin osa ei vielä toimi Intiassa kannattavasti, minkä vuoksi suorat, liikevaihtoon liittyvät, taloudelliset vaikutukset ovat rajallisia. Yrityksillä on kuitenkin taloudellisia vaikutuksia liittyen muun muassa tehtyihin investointeihin, maksettuihin palkkoihin ja välillisiin veroihin, toiminnan menoihin, kysynnän ja viennin kasvattamiseen sekä tuotantorakenteen monipuolistamiseen. Sosiaalisiin vaikutuksiin on tutkielmassa sisällytetty työllisyys, työolosuhteet, palkka sekä sukupuolten välinen tasa-arvo. Yritykset työllistävät suoraan reilu tuhat ihmistä ja määrän odotetaan kasvavan huomattavasti, minkä lisäksi yrityksillä on epäsuoria työllisyysvaikutuksia. Työolosuhteita ja palkkatasoa kuvailtiin alueen keskitasoa paremmiksi. Palkkataso jää osalla yrityksistä vielä hieman toimialan keskitason alapuolelle, mutta sitä kasvattavat merkittävät etuudet. Yritysten työvoima on miesvaltaista, minkä vuoksi vaikutukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon ovat luultavasti melko vähäiset. Ulkomaisten yritysten toiminta kehitysmaissa voi johtaa negatiivisiin ja positiivisiin ympäristövaikutuksiin. Negatiivisten ympäristövaikutusten arvellaan yrityksissä olevan suhteellisen samanlaiset Intiassa ja Suomessa. Yrityksillä vaikuttaa olevan positiivisia ympäristövaikutuksia liittyen ydinliiketoimintaan, raakaaineisiin, kone- ja laitekantaan sekä muiden yritysten toimintaan ja asenteisiin vaikuttamiseen. Enemmistössä yrityksistä uskotaan, ettei toiminnalla ole ollut vaikutusta paikallisen infrastruktuurin kehittymiseen, mutta muutamalla yrityksellä on ollut tällaisia vaikutuksia esimerkiksi ydinliiketoimintaan liittyen. Yrityksissä ollaan optimistisia toiminnan kasvun suhteen, minkä vuoksi kehitysvaikutusten odotetaan kasvavan tulevaisuudessa. Kehitysvaikutukset ovat monitahoisia ja niiden selvittäminen yrityskohtaisesti on haastavaa. Tutkimuksen kohteena olleilla yrityksillä on ollut myönteisiä vaikutuksia kaikilla kehityksen osaalueilla, mutta vaikutukset on järkevää mieltää ennemmin mahdollisina kuin täysin varmoina vaikutuksina. Teoreettisen viitekehyksen ja empiirisen osan perusteella vaikuttaa siltä, että kannattava liiketoiminta on muiden kehityksen edistämisen keinojen ohella potentiaalinen väline kehityksen saavuttamiseksi.

Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja

Suomalaisessa koulussa on erotettu tyttöjen ja poikien koulukäsityö erillisiksi oppiaineiksi ennen peruskoulun tuloa. Kansakouluasetuksessa (1866) oppiaineesta käytettiin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt. Käsityökomitean mietinnön jälkeen (1912) oppiaineen virallisina niminä olivat tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. Tämän tutkimuksen keskeinen tehtävä oli selittää, miten ja miksi tytöille suunnattu koulukäsityö on muuttunut vuosien 1866–2003 välisenä aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selittämään myös, millaisia naiseksi kasvattamiseen liittyviä tehtäviä koulukäsityöllä on ollut. Tutkimuksen keskeisiä lähdeaineistoja ovat olleet komiteamietinnöt, oppikirjat, opettajan oppaat sekä ammattilehti, jota julkaistiin ensin nimellä Käsityönopettaja, sittemmin nimellä Tekstiiliopettaja. Muutoksen selittämisessä on perehdytty koulukäsityön tavoitteisiin. Näkökulma tavoitteiden tarkasteluun oli koulukäsityön kaksinainen kasvatuksellinen ja käytännöllinen tehtävä, joihin jo Cygnaeus viittasi 1800-luvulla kansakoulua perustettaessa. Koulukäsityön tavoitteiden lisäksi muutoksen selittämisessä on tarkasteltu koulukäsityön oppisisältöjä. Tutkimuksessa perehdyttiin oppikirjoissa ja opettajanoppaissa valmistettavaksi ehdotettuihin tuotteisiin sekä niiden valmistamisessa käytettyihin käsityötekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Tutkimusaineistosta nousi viisi historiallista jaksoa, jotka osoittavat koulukäsityössä tapahtuneet keskeiset muutokset. Alkavan kansakoulun käsityönopetus (1866–1911) valjastettiin kodin hyvinvointia palveleviin tehtäviin, vaikka tavoitteissa koulukäsityön kasvatuksellinen arvo nostettiin esille. Valmistetut tuotteet, niiden valmistamisessa käytetyt käsityötekniikat, materiaalit ja työvälineet osoittivat, että koulukäsityössä keskityttiin naisten arjessa tarvittavien taitojen ja tarve-esineiden valmistamiseen. Käsityökomitean mietinnön (1912) myötä tavoitteiden painopistettä pyrittiin siirtämään kansalaisyhteiskuntaan kasvattavien tavoitteiden suuntaan. Opetuksen tavoitteita uudistettiin kasvatuksellisempaan suuntaan, vaikka tehdyt tuotteet olivat edelleen pääasiassa kodissa tarvittavia tarve-esineitä. Nukke ja sen vaatteet osoittivat kuitenkin uutta kasvatuksellista ajattelua, joka viittasi tyttöjen lapsuuden ja leikin korostamiseen. Varsinaisen kansakoulun (1946–1969) tavoitteista oli taas havaittavissa selvemmin tarve tehdä hyödyllisiä tuotteita. Olihan kyse sotien jälkeisestä kansakoulusta, jossa käsityönopetuksen keskeinen tavoite oli opettaa tuleville kansannaisille arkielämän kätevyyttä. Peruskoulun opetussuunnitelmien myötä (1970–1993) arkielämän taitojen harjoittaminen menetti merkitystään. Tavoitteena ei ollut enää jäljentävä vaan luovaa ajattelua kehittävä koulukäsityö, jolloin produktin merkitys muuttui prosessia korostavaksi. Peruskoulun myötä myös oppiaineen vahvaa sukupuolittuneisuutta pyrittiin kadottamaan muun muassa muuttamalla oppiaineen nimi tytöille suunnatusta oppiaineesta tekstiilityöksi, joka viittaa oppiaineessa käytettyihin materiaaleihin. Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen tekstiilityön tehtävän hahmottaminen oli huomattavasti vaikeampaa, koska valtakunnallisesta opetussuunnitelmien normiohjauksesta sekä koulujen ja oppikirjojen tarkastustoiminnasta luovuttiin. Opetussuunnitelma tarjosi näin ollen ainoastaan raamit koulutyön suunnittelua varten. Paluuta käsityöteknistä osaamista ja tuotekeskeisyyttä kohti oli kuitenkin havaittavissa 1990-luvun oppikirjojen perusteella, vaikkakin peruskoulun tasa-arvotavoitteita tarkennettiin ja korostettiin edelleen 1990-luvulla. Tutkimus osoittaa, että koulukäsityön kasvatuksellinen arvo on myönnetty koko sen historian ajan. Kouluopetuksen avulla hankittu tekemisen taito ja koulussa valmistettujen tuotteiden käytännöllinen arvo nousivat kuitenkin ajoittain merkittävämmiksi muun muassa käsitöiden taloudellisen hyödyn vuoksi. Kasvatukselliset tavoitteet korostivat usein käsityöprosessia, kun taas käytännölliset tavoitteet korostivat koulukäsityön avulla saatujen tuotteiden merkitystä. Koulukäsityön merkitys muuttui tutkimuksen ajanjaksona prosessipainotteiseen suuntaan. Koulukäsityön tavoitteista ja sisällöistä oli löydettävissä myös kunkin tutkimusaikakauden naiseuden ihanteita ja niiden muuttumista. Naisen elämänpiirin laajenemisen myötä naisen rooli kodin tekstiilien valmistajasta laajeni globaaliksi naiskansalaiseksi. Samaan aikaan tarvittava osaaminen muuttui tekstiilituotteiden valmistamisesta teknologian käyttötaitoja ja tekstiilitietoutta korostaviksi.

Asiakasarvo teollisilla markkinoilla

Tämän kandidaatintyön tavoitteena on analysoida asiakasarvon ulottuvuuksia teollisilla markkinoilla kirjallisuuskatsauksen perusteella. Asiakasarvo on yritykselle kilpailuedun lähde ja siksi sen ulottuvuuksien ymmärtäminen on tärkeää. Asiakasarvon ulottuvuuksia ovat tarjooman arvo ja liiketoimintasuhteen arvo. Nämä arvot muodostuvat hyödyistä ja uhrauksista, joiden perusteella asiakas arvioi muodostuneen kokonaisarvon. Tarjooma voidaan jakaa tuotteeseen ja palveluun, joiden hyötyjen ja uhrausten erotuksena muodostuu tarjooman arvo. Liiketoimintasuhteen arvo muodostuu henkilökohtaisesta arvosta, strategisesta arvosta, taloudellisesta arvosta ja tietoarvosta. Myös jokainen näistä arvoista muodostuu asiakkaan kokemien hyötyjen ja tekemien uhrausten erotuksena.

Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta

Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.

Perusyksikön päällikön mahdollisuudet luoda organisaatiokulttuuria

Tutkielmassa tarkastellaan perusyksikön päällikön mahdollisuuksia luoda organisaatiokulttuuria palveluksensa aloittaville alokkaille. Tutkimus on aiempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perustuva systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Geert Hofsteden ja Edgar Scheinin teoriat kulttuurista ja organisaatiokulttuurista. Hofsteden teoria ei kuvaa erityisesti organisaatiokulttuuria, vaan se kuvaa kulttuuria yleisesti. Tutkimuksessa vertaillaan Hofsteden ja Scheinin teorioita ja todennetaan täten Hofsteden teorian käyttökelpoisuus organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Perusyksikön organisaatiokulttuuria eritellään tutkimuksessa Hofsteden teorian näkökulmasta. Organisaatiokulttuurin erittelyllä pyritään selvittämään kulttuurin rakentumista perusyksikössä ja tätä kautta löytämään vaikuttamiskeinoja alokkaiden organisaatiokulttuurin muodostumiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös perusyksikön organisaatiota ja sen henkilöstöä, sekä perusyksikön päällikön johtamiskeinoja organisaatiokulttuurin luomisessa. Organisaatiokulttuurin luominen voidaan aloittaa määrittämällä arvo, joka kulttuuriin halutaan istuttaa. Kulttuuripiirteen juurruttaminen alokkaille aloitetaan puhumalla asiasta ja perustelemalla sen merkitys. Koulutustilanteet muotoillaan tukemaan haluttua arvoa. Perusyksikön johtajat sitoutetaan päämääriin ja heidän on toimittava esimerkillisesti toteutettavan arvon suhteen. Arvon mukaisesti toimineita henkilöitä palkitaan ja nostetaan esille. Kokonaisuutena tämä kaikki vaatii perusyksikön päälliköltä huolellista suunnittelua, ohjaamista ja käskemistä. Geert Hofsteden teorian avulla tuotettu näkökulma on käyttökelpoinen perusyksikön organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Tutkimuksessa onnistuttiin tuottamaan yleinen katsaus perusyksikön päällikön mahdollisuuksista luoda organisaatiokulttuuria alokkaille.

Kvinnornas budskap till världen

20 x 29 cm

Arvoisa kansalainen

22 x 29 cm

Naisten äänioikeus

22 x 29 cm

Kehotus Suomen naisille

14 x 23 cm

Edustajakokouksessa naisten äänioikeutta varten

22 x 28 cm

Om vigselformuläret

9 x 14 cm

Om vigselformuläret

10 x 13 cm

Om vigselformuläret

10 x 13 cm

Arvoperusteinen hinnoittelu työvälineteollisuudessa - mahdollisuudet ja haasteet

Tutkimuksessa selvitetään miten työvälineiden valmistajat käyttävät arvo-perusteista hinnoittelua teknologiaosaamisen palvelutuotteissa ja mikä vaikuttaa siihen, että sitä käytetään tai ei käytetä. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään markkinoinnin ja laskentatoimen kirjallisuuteen palveluliiketoiminnan, asiakasarvon ja arvoperusteisen hinnoittelun osalta. Palveluliiketoimintaa avataan nimenomaan teollisuuden palveluliiketoiminnan näkökulmasta. Asiakasarvoa puolestaan käsitellään näkökulmina missä asiakasarvo muodostuu ja ketkä sitä luovat. Arvoperusteista hinnoittelua tarkastellaan lähtökohtana sen erityispiirteet asiakkaan ja myynnin suhteen sekä esitetään arvoperusteisen hinnoittelumallin käytön esteitä ja hyötyjä. Empiirisessä osiossa tutkitaan miten Työvälineiden valmistajien toimiala-ryhmän jäsenet käyttävät omissa palvelutuotteissaan arvoperusteista hin-noittelua. Aineisto kerättiin web-kyselyn avulla. Tutkimuksessa nousi esiin, että kyseistä hinnoittelumallia on alettu käyttää joissakin palveluissa. Koetut hyödyt ja esteet osoittautuvat olevan paljolti samat kuin aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa on havaittu. Suurimpina hyötyinä nähtiin pysyvämmät asiakassuhteet, suurempi voittomarginaali ja positiivinen pakko perehtyä asiakkaan ansaintalogiikkaan. Suurimpina esteinä koettiin palvelusta syntyvän arvon määrittämisen vaikeus ja sen viestiminen asiakkaalle sekä asiakkaan haluttomuus sitoutua pitkiin sopimuksiin.

Maaseutukaupungin lähiruoan kuluttajat ruokaostoksilla : arvojen, motiivien ja elämäntyylitekijöiden merkitys lähiruoan kuluttamisessa

Tutkielman tarkoituksena on ymmärtää maaseutukaupungin kuluttajien lähiruoan kuluttamista ohjaavia arvoja, motiiveja ja elämäntyylitekijöitä, sekä niiden suhdetta toisiinsa. Tutkimusongelman ratkaisemiseen liittyy myös lähiruoan määrittely. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan ensin kuluttajan toimintaa ohjaavia arvoja Schwartzin (1992) arvoteorian mukaisesti. Tämän jälkeen lähiruoan kulutukseen vaikuttavia arvoja ja motiiveja tarkastellaan väline-arvoketjun avulla (Gutman, 1982) Teoreettiseen viitekehykseen kuuluu myös Brunsøn ja Grunertin (1995) elämäntyylitekijöiden vaikutusta kulutukseen kuvaileva ruokaan liittyvä elämäntyylimalli. Teoreettisen viitekehyksen avulla luodaan lähiruoan kulutusta kuvaava malli, jonka soveltuvuutta analysoidaan tutkielman empiirisessä osiossa. Tutkielmaa varten haastatellaan 19 lähiruokakuluttajaa kevään 2012 aikana. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluita, joissa laddering -menetelmän avulla kartoitetaan kuluttajien arvo- ja motiivirakenteita. Lisäksi lähiruoan määrittelyä ja elämäntyylitekijöitä tutkitaan avoimien kysymysten avulla. Analyysivaiheessa haastattelut litteroidaan ja niiden pohjalta laaditaan hierarkkisia arvokarttoja. Empiriaosassa analysoidaan lähiruoan määrittelyn lisäksi lähiruoan kuluttamiseen vaikuttavia elämäntyylitekijöitä. Lähiruoka määritellään lähiruoaksi paikallisuuden -näkökulmasta, ja lähinnä ruoan tuotannon ja myyntipisteen etäisyyden mukaan. Lähiruokaa kuvaillaan lisäaineettomana, hyvän makuisena, paikallisena ja tuoreena ruokana. Myös eläimet ovat hyvin kohdeltuja sekä terveitä. Lähiruoan tärkeimpiä suosimismotiiveja ovat ruoan maistuvuus ja sen vaikutukset terveyteen. Motiivit ovat kuitenkin kokonaisuudessaan enemmän altruistisia kuin hedonistisia. Lähiruoan kulutusta ohjaavat kollektiiviset ja säilyttävät arvot. Arvojen toteuttamisella pyritään edistämään omaa, perheen ja myös muun maailman hyvinvointia. Lähiruoassa on kyse muiden huomioimisesta. Tutkielmassa havaitaan, että kaikki Brunson ja Grunertin (1995) elämäntyylimallin niin kutsutut käsikirjoitukset, eivät vaikuttaneet lähiruoan kuluttamiseen. Lähiruoan valmistustavan ulottuvuus ilmenee lähiruoan kasvatuksellisena piirteenä. Lähiruoan ostotavoissa korostuvat ruoan arvostus ja sen vastuullisuus, sekä riittävä tieto. Ruoan laadun eri ulottuvuuksia ovat sen maku, terveellisyys ja ravinteikkuus. Lähiruoalla on elintarviketeollisuudessa mahdollisuuksia, kun se vain saadaan linkitettyä kuluttajien arvomaailmaan.