413 resultados para virtuaalinen näyttö
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksityisten lastensuojelulaitosten yhteydessä toimivissa opetusyksiköissä tapahtuvaa, Perusopetuslain 4§:n perusteella laitoksen sijaintikunnan vastuulla olevaa sijoitettujen lasten perusopetusta. Suomessa on 1990-luvulta alkaen annettu lisääntyvässä määrin perusopetusta sijoitetuille lapsille lastenkotien yhteydessä. Toimintatavat ovat olleet vakiintumattomia ja säätelemättömiä ja opetuksen toteutumisessa on todettu epäkohtia. Lisääntyvä trendi on ollut opetusyksikkömuodossa tapahtuva opetus, jolloin laitoksen sijaintikunta vastaa opetuksesta. Ilmiötä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu ja opetusmallit eri yksiköissä ovat kehittyneet käytännössä toisistaan riippumatta. Tutkimuksessa on lähdetty selvittämään, miksi opetusyksiköitä on syntynyt, miten opetus niissä on organisoitu ja mitä se vaatii opettajalta sekä miten opetusyksikköopetuksessa toteutuu lapsen edun ideaali. Tutkimusjoukkona on ollut kolme erillistä laitosta yhteistyötahoineen siten, että tutkimukseen on haastateltu opettajia, laitosjohtajia, rehtoreita ja sosiaalityöntekijöitä. Pedagogisen sisällön selvittämisessä pääpaino on ollut opettajien haastatteluissa. Tutkimuksen perusteella näyttä, että opetusyksiköitä on syntynyt vastaamaan käytännön tarpeeseen. Osa sijoitetuista lapsista ei yksinkertaisesti kykene käymään koulua kevyemmin tukitoimin ja koulukotijärjestelmä ei riitä tukemaan kaikkia tukea tarvitsevia. Tapa järjestää opetus on kehittynyt melko samankaltaiseksi toisistaan riippumattomissa laitoksissa. Opettajalta opetusyksikköopetus vaatii tietynlaista persoonaa, haastateltavat näkivät, että kaikista opettajista ei kyseiseen työhön ole. Toimivana opetusmetodina nähtiin strukturoitu ja selkeä opettajajohtoinen opetus. Lapsen etua opetusyksiköiden nähtiin palvelevan sen osalta, että lapset saavat käydä koulua. Suurimpana nähtiin integroituminen takaisin yhteiskuntaan laitoksesta. Opetusyksikköopetus vaatisi kehittämistä nimenomaan sen osalta, miten siellä koulua käyvät oppilaat saadaan integroitua jatko-opiskeluihin menestyksellä. Laitoshuollon tutkimus Suomessa on ylipäätään melko puutteellista, joten sen vaikuttavuutta tulisi tutkia laajemmin kokonaisvaltaisesti. Lisäksi opetusyksikköopetusta tulisi kehittää yhtenäisemmin kuin jokainen laitos omillaan. Tämä vaatisi lisätutkimusta ilmiöstä.
Resumo:
Konsernin sisäinen siirtohinnoittelu perustuu verotuksessa markkinaehtoperiaatteeseen, jonka mukaan konsernin sisäisissä transaktioissa tulee käyttää hintoja, joita vastaavissa olosuhteissa käytettäisiin riippumattomien yhtiöiden välillä. Aineettoman omaisuuden kassavirtaperusteisen arvonmäärityksen suurin ongelma on laskelmiin sisältyvä suuri epävarmuus. Laskelmat ovat aina subjektiivinen näkemys tietystä tilanteesta, joka saattaa mahdollistaa tarkoituksenmukaista hinnoittelua ja lisätä verosuunnittelumahdollisuuksia. Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia miten aineettoman omaisuuden markkinaehtoinen hinta käytännössä määritetään kassavirtaperusteista arvonmääritystä hyödyntäen. Tutkielmassa käytiin läpi arvonmäärityslaskelmissa tarvittavat keskeiset komponentit aineettoman omaisuuden erityispiirteet huomioiden. Lisäksi tarkoitus oli tutkia miten ostajalle ja myyjälle transaktion seurauksena syntyvät verohyödyt ja –kustannukset tulisi huomioida markkinaehtoisen kauppahinnan määrittämisessä. Tutkimuksen keskeisenä aineistona oli neljä teemahaastattelua. Lisäksi tutkielmassa hyödynnettiin Helsingin hallinto-oikeuden päätöksiä ja kirjallisuutta. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea suurten konsulttitoimistojen edustajaa ja yhtä Verohallinnon asiantuntijaa. Aiheesta ei valinnut täydellistä yksimielisyyttä ja joidenkin aiheiden kohdalla näkökulmaerot haastateltavien välillä olivat huomattavan suuria. Laskentakorkokannan määrittämisen osalta yleinen mielipide oli, että hienovaraiset analyysit, joissa koko yhtiön tase pilkotaan osiin, jonka jälkeen määritetään yksilöllinen tuotto-odotus aineettomalle omaisuudelle, on ainakin teoriassa erittäin käyttökelpoinen menetelmä. Menetelmä on kuitenkin raskas toteuttaa, koska se vaatii luotettavuuden turvaamiseksi erittäin paljon taustadataa. Verotuskäytännössä onkin vakiintunut tapa, että aineettoman omaisuuden arvonmäärityksessä laskentakorkokanta tarkastetaan yhtiön oman pääoman tuottovaatimusta vasten. Oman pääoman tuottovaatimukseen voidaan tehdä lisäksi riskikorjauksia aineettoman omaisuuden erityispiirteiden huomioimiseksi. Jäännösarvon käyttämiseen arvostuslaskelmissa Verohallinnon edustaja suhtautui myöntyväisemmin kuin konsultit. Konsulttien mielestä jäännösarvoa tulisi hyödyntää vain erittäin harvoin, käytännössä vain erittäin vakiintuneiden brändien arvoa määritettäessä. Verohallinnon edustajan mielestä jäännösarvoa tulisi hyödyntää silloin, kun erän todellista taloudellista pitoaikaa ei voida luotettavasti määrittää. Verohyötyjen ja –kustannusten huomioimiseen siirtohinnoittelussa ei ole vakiintuneita käytäntöjä. Näyttää kuitenkin siltä, että myyjän verokustannuksen huomioiminen kauppahintaa määritettäessä on muodostumassa yleiseksi käytännöksi. OECD:n siirtohinnoittelua koskevat ohjeistukset uudistuvat jatkuvasti ja on toivottavaa, että tulevaisuudessa menetelmät ja toimintatavat vakiintuvat siten, että yhtiöt välttyvät raskailta ja kalliilta oikeusprosesseilta ja verot maksetaan jo lähtökohtaisesti oikeisiin valtioihin oikean määräisinä
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lastenpsykiatrisen avohoidon tuloksellisuutta tarkastelemalla lapsen mielenterveyshäiriössä tapahtunutta muutosta vanhemman arvioimana ja lapsen elämänlaadussa tapahtunutta muutosta lapsen itsensä arvioimana. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat lastenpsykiatriseen avohoitoon 1.8.2013–30.6.2014 tulleet lapset (n=86), joilta löytyivät tutkimuksen kannalta tarvittavat tiedot. Aineisto kerättiin lastenpsykiatrisen yksikön hoidonseuranta-taulukkoon tallennetuista tiedoista. Lapsen mielenterveyshäiriössä tapahtunutta muutosta vanhemman arvioimana mitattiin lapsen vahvuuksia ja heikkouksia mittaavalla Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ) -mittarilla. Lapsi arvioi itse omaa elämänlaatuaan 17D-mittarilla. Vanhemmat arvioivat lapsen mielenterveyshäiriötä hoidon alussa ja puolen vuoden kuluttua. Lapsi arvioi omaa elämänlaatuaan samoissa aikapisteissä. Tutkimuksessa tarkasteltiin mittareiden tuottamien kokonaispisteiden keskiarvoja kahdessa eri mittauspisteessä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti SPSS-ohjelmalla. Lapsista hieman yli kaksi kolmasosaa oli poikia (67 %). Lasten ikä oli keskimäärin 10 vuotta. Lapsista hieman yli puolella (53 %) oli käyttäytymisen säätelyn häiriö ja vajaalla puolella (47 %) tunne-elämän häiriö. Puolen vuoden mittauspisteessä kokonaispisteiden keskiarvot olivat tulleet paremmiksi sekä lapsen vahvuuksien ja heikkouksien että elämänlaadun suhteen. Myös tarkasteltaessa tuloksia sukupuolen, ikä- ja häiriöluokan mukaan voitiin havaita keskiarvoissa kohentumista toisella mittauskerralla. Lasten mielenterveyshäiriöiden osalta eniten edistymistä tapahtui pojilla, tytöillä, nuoremmalla ikäluokalla ja käyttäytymisen säätelyn häiriöitä olevilla lapsilla. Elämänlaadun osalta muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tulokset ovat suuntaa-antavia, mutta tuovat näyttöä hoidon tuloksellisuudesta. Lapsen kokonaistilanteen kartoittamiseksi ja hoidon suunnittelua varten on tärkeää kerätä tietoa lapsesta eri tiedonantajilta. Tiedon kerääminen mittareiden avulla on tärkeä osa lapsen kokonaishoitoprosessia. Saadun tiedon hyödyntämiseen lapsen hoitoprosessissa tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Jatkossa olisi myös mielenkiintoista tutkia lasten ja vanhempien omia käsityksiä hoidon vaikuttavuudesta sekä elämänlaadun eri osa-alueiden pistemäärien muutoksia hoidon aikana.
Resumo:
ABSTRACT Fescues consist of wild and cultivated grasses that have adapted to a wide range of environmental conditions. They are an excellent model species for evolutionary ecology studies that investigate symbiosis and polyploidization and their effects on plant performance. First, they are frequently infected with symbiotic endophytic fungi known to affect a plant’s ability to cope with biotic and abiotic environmental factors. Second, fescue species have been reported to have substantial intraspecific variation in their ploidy level and morphology. In my thesis, I examined large-scale generalizations for frequency of polyploidy and endophyte infections and their effects on plant morphology. As a model species, I selected red (Festuca rubra) and viviparous sheep’s (F. vivipara) fescues. They are closely related, but they differ in terms of distribution and endophyte infection frequency. I investigated the biogeographic pattern and population biology of 29 red and 12 viviparous sheep’s fescue populations across ≈300 latitudes in Europe (400-690 N). To examine plant ploidy levels, I implemented time- and cost-efficient plate-based high throughput flow cytometric analysis. This efficient procedure enabled me to analyze over 1000 red fescue individuals. I found three ploidy levels among them: overall 84 %, 9 % and 7 % of the red fescue plants were hexaploid, tetraploid and octoploid, respectively. However, all viviparous sheep’s fescue plants were tetraploid. Ploidy level of red fescue appeared to some extent follow gradients in latitude and primary production as suggested by previous studies, but these results could be explained better by taking the sampling design and local adaptation into account. Three Spanish populations were mostly tetraploids and one high elevation population in northernmost Finland (Halti) was octoploid, while most other populations (25 sites) were dominated by hexaploids. Endophyte infection frequencies of wild fescue populations varied from 0 to 81 % in red fescue populations and from 0 to 30 % in viviparous sheep’s fescue populations. No gradients with latitude or primary production of the sites were detected. As taxonomy of red fescues is somewhat unclear, I also studied morphology, ploidy variation and endophyte status of proposed subspecies of European red fescues. Contrary to previous literature, different ploidy levels occurred in the same subspecies. In addition to wild fescues, I also used two agronomically important cultivars of meadow and tall fescue (Schedonorus phoenix and S. pratensis). As grass-legume mixtures have an agronomic advantage over monocultures in meadows, I carried out a mixture/competition experiment with fescues and red clover to find that species composition, nutrient availability and endophyte status together determined the total biomass yield that was higher in mixtures compared to monocultures. The results of this thesis demonstrate the importance of local biotic and abiotic factors such as grazing gradients and habitat types, rather than suggested general global geographical or environmental factors on grass polyploidization or its association with symbiotic endophytic fungi. I conclude that variation in endophyte infection frequencies and ploidy levels of wild fescues support the geographic mosaic theory of coevolution. Historical incidents, e.g., glaciation and present local factors, rather than ploidy or endophyte status, determine fescue morphology.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on käsitellä tekoälyjärjestelmien käyttöä liiketoiminnassa. Tekoälyä on tutkittu pitkään, mutta sen soveltaminen liiketoimintaan on suhteellisen uutta. Työssä esitellään IBM Watson Analytics- tekoälyjärjestelmän käyttöä. Tämän esittelyn kautta on tarkoitus näyttää, kuinka helposti tekoälyjärjestelmät todellisuudessa ovat hyödynnettävissä. Kirjallisuudesta löytyvien esimerkkien kautta työssä esitellään, minkälaisia järjestelmiä tällä hetkellä käytetään, ja millaisiin tarkoituksiin ne on luotu. Tekoälyjärjestelmien monimuotoisuuden vuoksi niitä käytetäänkin laajalti erilaisiin sovelluksiin. Kirjallisuudesta huomataan, että tekoälyjärjestelmät koostuvat usein monesta eri tavasta toteuttaa tekoälyä. Kirjallisuuden ja tekoälyn toteutuksen teorian pohjalta huomataan myös, että tekoälyjärjestelmät toimivat useimmiten erilaisissa päätöksentekoa tukevissa tai helpottavissa tehtävissä. Työssä esitetään myös IBM Watson Analyticsin ja avoimen datan avulla, kuinka helposti tekoälyjärjestelmiä pystytään hyödyntämään. Työssä näytetään tämän esimerkin kautta, miten ja minkä tyyppistä liiketoimintaa tukevaa informaatiota tekoälyjärjestelmä pystyy helposti tuottamaan.
Resumo:
Hyvän syntymän hoidon tavoitteena on turvata synnyttäjän paras mahdollinen terveys, vähentää tarpeetonta puuttumista synnytyksen kulkuun ja mahdollistaa voimaannuttava synnytyskokemus perheelle. Hyvä syntymän hoito ja siihen liittyvä kätilöiden kliinisen hoitotyön osaaminen ei voi kehittyä, ellei hoitotyön käytäntöjä tutkita. Suomalaista hoitotieteellistä syntymän hoitoon liittyvää tutkimusta on vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon käytäntöjä Suomen synnytyssairaaloissa. Lisäksi seurantatutkimuksen avulla selvitettiin, miten ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen, sen aikana saamansa hoidon, ensisynnyttäjien synnytyskokemusta, kivun kokemista, vointia kolmena päivänä synnytyksen jälkeen sekä heidän seksuaaliterveyttään ensimmäisen vuoden aikana synnytyksen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa ja lisätä tietoa synnyttäneiden naisten voinnista ja seksuaaliterveydestä. Tutkimuksen ensimmäinen osio toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena (2009), johon osallistui Suomen synnytyssairaaloiden synnytysosastoilla työskentelevät kätilöt (N = 662). Tutkimuksen toinen osio toteutettiin seurantatutkimuksena (2009−2011), jossa oli neljä mittausajankohtaa: kolmantena päivänä synnytyksestä sekä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tähän osioon osallistui spontaanisti alateitse yhden elävän lapsen (pää tarjoutuvana) synnyttäneet ensisynnyttäjät (N = 453) ja sikiön perätilan vuoksi suunnitellusti keisarileikatut ensisynnyttäjät (N = 84). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimustulosten mukaan osa kätilöiden käyttämistä synnytyksen ponnistusvaiheen hoitokäytännöistä ei ole näyttöön perustuvia. Synnytyssairaalan synnytyksen hoidon kulttuuri näyttää siirtyvän mallioppimisen kautta. Ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon pääsääntöisesti myönteisenä. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä oli myönteisempi synnytyskokemus ja vähemmän kipua heti synnytyksen jälkeen ja kolmena synnytyksen jälkeisenä päivänä verrattuna keisarileikkauksella synnyttäneisiin ensisynnyttäjiin. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä kipu ja ompeleet eivät vaikuttaneet haitallisesti vastasyntyneen hoitoon tai imetykseen niin paljon kuin keisarileikkauksella synnyttäneillä ensisynnyttäjillä. Välilihan leikkaus-, repeämä- tai keisarileikkaushaavat olivat täysin parantuneet suurimmalla osalla naisista kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Yleisimpiä naisten kokemia oireita ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä olivat emättimen kostumisen vaikeus, yhdyntäkivut, peräpukamat sekä arpikudoksen kipu ja kiristys. Sukupuolinen halukkuus ja tyytyväisyys seksielämään olivat huonompaa ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä verrattuna aikaan ennen raskautta ja synnytystä. Synnytyksen aikaisella hoitotyöllä ja näyttöön perustuvalla synnytyksen ponnistusvaiheen hoidolla on suuri merkitys naisen synnytyskokemukseen, synnytyksen jälkeiseen vointiin ja seksuaaliterveyteen.
Resumo:
Pro gradu -tutkielman aiheena on oppilaiden välinen vuorovaikutus yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkä laatuista on erään 4.luokan oppilaiden ryhmätyöskentelyn aikainen vuorovaikutus ja kuinka oppiaiden välinen vuorovaikutus täyttää yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn ehdot. Tutkimusaineisto kerättiin videonauhoittamalla erään Länsi-Suomalaisen koulun 4.luokan yhteistoiminnallisin menetelmin toteutettua pienryhmätyöskentelyä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Oppilaiden välistä vuorovaikutusta jäsennettiin vuorottelujäsennyksen mukaisesti ja näin tutkimuksessa keskityttiin tulkitsemaan oppilaiden sekä verbaalien, että nonverbaalien lausumien määrää ja koostumusta. Tutkimuksessa käytetty päättely oli luonteeltaan abduktiivista ja aineistoa luokiteltiin ja sitä analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin perustein. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, joiden aiheina olivat oppilaiden ryhmätyönaikainen verbaali käytös, ryhmätyönaikaiset käyttäytymismallit ja tehtäväorientoituneen ryhmätyön aikaiset puhelaadut. Näiden kolmen kategorian avulla selvitettiin oppilaiden välisen vuorovaikutuksen määrää ja laatua. Tutkittava ilmiö ja siitä tehdyt päätelmät pohjautuvat aikaisempaan, yhteistoiminnallisten pienryhmien vuorovaikutuksesta muodostettuun teoriaan. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon Sharan & Shachar (1988), Gillies & Ashman (1996) ja Mercer (1996). Pro gradu -tutkielman perusteella näyttää siltä, että 4.luokan oppilaiden vuorovaikutustaidot ovat niin kehittyneet, että he kykenevät yhteistoiminnalliseen pienryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistossa oppilaiden vuorovaikutuksesta noin 70% keskittyikin ryhmätyön tekemiseen. Mutta vaikka näin oli, ylsi vuorovaikutus vain ajoittain yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn tavoitteena olevaan tutkivaan puheeseen. Käytännössä ryhmätöiden eteneminen nojasi vähäiseen keskusteluun ja kritiikittömään vuorovaikutukseen. Muutama oppilas kerrallaan vei ryhmätyötä eteenpäin. Tutkimustulos kertoo siitä, ettei yhteisölliseen tiedon rakentamiseen johtavaa vuorovaikutusta synny yhteistoiminnallisessa pienryhmässäkään automaattisesti ja että yhteisöllinen tiedon rakentaminen on haastavaa. Jotta olosuhteet olisivat otolliset yhteiselle tiedon rakentamiselle, täytyy sen syntymiseen tarvittaviin vuorovaikutustaitoihin kiinnittää huomiota ja oppilaiden täytyy harjoitella niitä.
Resumo:
Tilintarkastus on muuttunut teknologian kehityksen myötä. Toiminnanohjausjärjestelmien ansiosta asiakkaiden koko aineisto on mahdollista saada sähköisesti tilintarkastusta varten. Sähköinen materiaali ja analytiikkatyökalujen kehittyminen mahdollistavat tietokoneavusteisten aineistoanalyysien laadinnan tilintarkastuksen tehostamiseksi, kunhan aineiston laatu on varmistettu. Tietokoneavusteisten aineistoanalyysien avulla sähköiselle materiaalille voidaan suorittaa haluttuja valintoja ja tehdä tarvittavaa laskentaa. Aineistoanalyyseja hyödyntämällä tilintarkastajat voivat tarkastella asiakkaan aineistoa kokonaisuudessaan pelkkien otostarkastusten sijaan ja saada tarkastuksesta kattavampaa. Tilintarkastusta on tämän avulla mahdollista tehostaa ja samalla parantaa tarkastuksen laatua. Tutkimus on rajattu Big 4 -tilintarkastusyhteisöjen (EY, KPMG, PwC ja Deloitte) aineistoanalyysien hyödyntämiseen, koska resurssit analyysien laadintaan isoissa tilintarkastusyhteisöissä ovat hyvät. Tutkimus keskittyy pieniin ja keskisuuriin asiakasorganisaatioihin. Isoissa organisaatioissa tilintarkastusta on jopa mahdotonta suorittaa ilman aineistoanalyyseja, mutta pk-yrityksissä hyödyt eivät aina näy selvästi aineiston vähyyden tai haasteellisten IT-järjestelmien johdosta. Tutkimuksessa on haastateltu neljää henkilöä, jotka edustavat kolmea Big 4 -yhteisöä. Haastateltavista kolme on KHT-tilintarkastajia ja yksi järjestelmätarkastaja, jonka työajasta suurin osa kuluu aineistoanalyysien laadinnassa. Haastattelututkimus perustuu tutkielmassa laadittuun viitekehykseen, jossa on otettu huomioon yksilön, teknologian, organisaation ja ulkoisten tekijöiden vaikutus aineistoanalyysien hyödyntämisessä. Tutkimuksesta käy ilmi, että aineistoanalyysien hyödyntämiseen pk-yrityksen tilintarkastuksessa liittyy paljon haasteita ja toisaalta potentiaalia. Aineistoanalyysien laadinta on tutkimuksessa osallistuneissa yhteisöissä jaettu tilintarkastajien ja IT-asiantuntijoiden kesken. IT-alan osaajat tulisi ottaa tiiviiksi osaksi tilintarkastustiimiä, jotta kommunikointi paranisi ja tilintarkastajien tarpeet ja aineistoanalyytikoiden tarjoamat mahdollisuudet saataisiin kohtaamaan. Aineistoanalyysien haasteena on aineiston täydellisyyden varmistaminen etenkin pk-yrityksissä. Täydellisyyden varmistamiseksi aineisto tulisi täsmäyttää johonkin toiseen dokumenttiin ennen analyysien laadintaa, jotta turhalta työltä vältytään. Pk-yritykset tulisi asiakkaan suuntaan tapahtuvan paremman kommunikoinnin avulla saada tietoisemmaksi analyysien teosta ja hyödyntämisestä. Tietoisuuden lisääntymisen avulla aineistoanalyyseilla on mahdollista saada lisäpreemiota tarjouksiin ja samalla parantaa tilintarkastusyhteisön kilpailukykyä. Tulevaisuus aineistoanalyysien osalta näyttää valoisalta. Teknologia kehittyy ja uusia työkaluja tulee tarjolle. Aineistoanalyysien osalta tilintarkastusta pystytään tulevaisuudessa tehostamaan ja kehitykseen kannattaa panostaa myös pk-yrityksien kanssa.
Resumo:
Detta arbete har bedrivits i syfte att kartlägga funktionalitet, teknik och användningsområde gällande Web Services. Innehållet utgör således en teoretisk utvärdering av Web Services, samt tester av grundläggande programmeringslösningar. De frågor arbetet ämnar besvara är hur en Web Services på lämpligt sätt kan baseras på en befintlig tjänst, samt på vilket sätt denna Web Services kan göra aktuell tjänst lättare att använda. Dessutom belyses eventuella problem som kan uppstå i samband med denna Web Services-anpassning. I syfte att presentera ett lösningsförslag på ovan nämnda frågor granskades, via en litteraturstudie, ett antal informatikrelaterade begrepp liksom faktorer förknippade med kommersiell verksamhet på Internet. Erhållen teoretisk fakta analyserades via empiriskt arbete. Resultaten av analysen indikerar att en Web Services baserad på karttjänsten MapService kan innebära vissa fördelar för det aktuella företaget såväl som för deras kunder. Att bredda tjänsteutbudet med en marknadsdominerande standard innebär vissa fördelar för ett företag, inte minst i form av ett potentiellt större kundunderlag. Kundens vinster utgörs främst av för ändamålet utformade toolkits. Dessa hjälpmedel och verktyg underlättar implementationen av aktuell tjänst. Den ansats som här valts, att designa Web Servicen som en parser (tolk/konverterare) vars huvudsakliga syfte är att förmedla kommunikation mellan användare och befintlig tjänst, har vissa fördelar. Främst det faktum att redan befintlig funktionalitet kan utnyttjas. All kommunikation mellan användare och server hanteras av Web Servicen, som enligt denna princip utgör ett nytt gränssnitt med vilket tjänsten MapService kan användas. Till följd av det omfattande teoretiska utredningsarbetet har detta arbete inte genererat några prototyper, annat än på ett teoretiskt plan. Det problem som återstår är att utreda exakt hur ovan nämnda parser skall vara utformad, för att sedan implementera all funktionalitet som en helhet.
Resumo:
I kölvattnet av Nollvisionen uppstår problem för oskyddade trafikanter. Vid mittseparering av 13-metersvägar blir utrymmet för dessa trafikantgrupper otillräckligt och nya lösningar måste till. Detta examensarbete syftar till att förbättra framkomligheten och trafiksäkerheten för oskyddade trafikanter på s k MLV (Mötesseparerad LandsVäg). Målet med examensarbetet har varit att inventera problem, identifiera förbättringsområden, finna bra lösningar samt att beräkna vilka kostnader som dessa lösningar orsakar.Som ett resultat av arbetet har framkommit att det saknas en nationell samstämmighet i synen på hur oskyddade trafikanter på MLV, skall behandlas. Vidare existerar det en stor fokusering i centrala direktiv, kanske mest inofficiella, på bilisters och transportörers behov vid utformningen av MLV. Som en konsekvens av detta har de oskyddade trafikanterna blivit undanträngda, både bildligt och fysiskt talat, från dessa vägtyper och därmed begränsas deras förflyttnings-möjligheter. Ytterligare resultat är att det behövs mer utredning kring hänvisning för de oskyddade trafikanterna på MLV, detta för att i möjligaste mån separera trafikantgrupperna.I arbetet har också utförts en kostnadsberäkning av en GCM-lösning (GCM står för Gång, Cykel och Moped) på en vägsträcka, riksväg 80 mellan Falun och Hofors. Kostnaden blev 1,1 - 2,2 mn kr, vilket motsvarar en projektfördyring med 4,4 - 11 %, beroende på alternativ. De viktigaste slutsatserna i arbetet är att man bör anstränga sig till det yttersta för att erbjuda ett alternativ till en MLV, och att man då också måste förbättra skyltningen, för att undvika att oskyddade trafikanter irrar sig in på MLV:n, trots acceptabla alternativvägar. För detta har ett förslag till ett nytt vägmärke framtagits, Alternativ GCM-väg längs MLV, se Bilaga 5.
Resumo:
Renhållningen är den avdelning inom Falu Energi & Vatten som ansvarar för tömning av allt hushållsavfall i Falu kommun. Renhållningen har infört ett nytt insamlingssystem för komposterbart avfall i papperspåse vilket krävde ett extra kärl, anpassat för ändamålet. Den stora mängden extra kärl innebar att personalen inte hann med att tömma allt avfall inom ordinarie arbetstid. En övergripande omdimensionering har gjorts av SWECO VIAK och SWECO Position. Examensarbetet syftar till att utreda förutsättningar för införande av system för ruttoptimering av sophämtning och även att ge förslag till hur positionering av hämtställen ska kunna genomföras. En verksamhetsanalys och en informationsbehovsanalys har utförts och resultatet visade på att de filer som hämtades från Renhållningen och som används som körlistor, hade stora brister, vilket ledde till att hämtställen inte kunde visas i det ruttplaneringssystem som testades för ändamålet. Det saknades fastighetsbeteckning och korrekta belägenhetsadresser i många fall, därför ges ett förslag till strukturering av dessa filer. Det har även utarbetats en beskrivning i fem steg som innefattar hur en verksamhet kan anpassa sitt system till ett ruttplaneringssystem. Slutsatsen blir att det krävs mycket arbete av Renhållningen för att anpassa sitt utdata och utföra positionering av hämtställen, men ett ruttplaneringssystem skulle vara mer effektivt än den manuella ruttplanering som nu används.
Resumo:
Syftet med denna litteraturstudie var att beskriva upplevelser hos levertransplanterade patienter. Metod: En systematisk litteraturstudie där artiklarna är sökta i databasernaElin@Dalarna, Blackwell Synergy, EBSCO Host, CINAHL (EBSCO), PubMed, Wiley, inter Science. Sammanlagt analyserades 15 artiklar. Både kvalitativa och kvantitativa vetenskapliga artiklar ingick. Artiklarna kvalitetsgranskades med hjälp av granskningsmallar och de artiklar som var av hög eller medelhög kvalitet inkluderades.Resultat: Detta resulterade i tio kategorier; känslan av hopp och glädje samt oro, känslan avatt förlora kontrollen, tacksamhetskänsla, identitet, stöd och trygghet i återhämtningsprocessen, relation till andra och sig själv, plågsam smärta, emotionellt och fysiskt välbefinnande,önskan om att återgå till det normala livet och upplevelser av sjukvårdspersonalensstöd. Patienterna kände en stor tacksamhet för gåvan till nytt liv och de ville därmed leva varje dag fullt ut. Patienterna som genomgått en transplantation befinner sig i en mycket komplex situation där de samtidigt känner tacksamhet, glädje sorg och oro.Patienternas förväntningar bestod av att de hoppades kunna leva ett så normalt liv som möjligt efter transplantationen och ”ville ej ses som sjuka” efter återhämtningen. Somsjukvårdspersonal är det oerhört viktigt att vara medveten om detta för att kunna ge en godomvårdnad. Även omgivningens stöd var mycket viktigt. Känslomässigt och fysiskt välbefinnande påverkade upplevelsen av transplantationen.
Resumo:
Distriktssköterskans roll är av stor betydelse vid införandet av ett empowerment baserat förhållningssätt gentemot den äldre individen med diabetes typ 2. Empowerment är ett begrepp som uppkommit i samband den humanistiska människosynen och används i syfte att öka patienternas egenvårdsförmåga och självstyre i skötseln av sin diabetes. Livskvalitén ökar av individens delaktighet och självbestämmande, att själv kunna ansvara för sin sjukdom med stöd av distriktssköterskan. Empowerment baserad utbildning i grupp vid återkommande träffar för att få riklig kunskap om diabetes typ 2, med möjlighet till individuella träffar där individerna skapar sina egna mål är av största vikt för att bedriva egenvård. Lagar och författningar som styr distriktssköterskans arbete genomsyras av humanism. Distriktssköterskan behöver få utbildning i att använda sig av ett empowerment baserat arbetssätt och de behöver arbetsledningens stöd då det krävs ökade resurser vid införandet av ett nytt arbetssätt. Empowerment baserad grupputbildning ger en ökad förbättring av den glykemiska kontrollen för äldre individer. Diabetes typ 2 är en sjukdom som ökar i takt med att befolkningen blir äldre. Studien har genomförts som systematisk litteraturstudie.
Resumo:
Uppsatsens syfte är att undersöka hur Sveriges Lärarförbund arbetade med införandet av en ny läroplan, Lgr 80. De frågor som jag har valt att inrikta mig på är Hur Sveriges Lärarförbund arbetade med Lgr 80 och vilka förändringar som Sveriges Lärarförbund ville göra i Lgr 80. Sveriges Lärarförbund var med under hela arbetet med att ta fram den nya läroplanen genom att både arbeta med läroplanen inom förbundet och att vara med i de arbetsgrupper som skol-överstyrelsen tillsatt. Källor som jag främst har använt mig av till undersökningen är Sveriges Lärarförbunds remissyttrande, Läroplansförslaget och sammanträdesprotokoll från Sveriges Lärarförbund.Nyheter som Lgr 80 innebar var bland annat en revidering av betygssystemet, decentraliserad skola och ett nytt tillvalssystem. Sveriges Lärarförbund kunde påverka arbetet med läroplanen både genom sin medverkan i arbetsgrupperna samt genom sitt remissyttrande.
Resumo:
Undersökningens avsikt var att vinna kunskap om hur gymnasielärare förhåller sig till lanseringen av begreppet entreprenörskap i skolan. Uppsatsen klarlägger och systematiserar hur lärare beskriver innehållet i begreppen entreprenörskap och entreprenöriellt lärande och fördjupar sig även i hur lärarna ser på upprinnelsen till begreppens lansering i den svenska skolan. Undersökningen gör även en analys av möjliga entreprenöriella undervisningsmetoder samt de olika undervisningsrelaterade problem som lärarna anser att dessa metoder kan ge upphov till. Åtta kvalitativa intervjuer genomförda på en gymnasieskola i norra Sverige utgör basen för undersökningen. Studien nyttjar en abduktiv förståelseansats vilket betyder att analysen av det empiriska materialet kännetecknades av en pendelrörelse mellan en induktiv ansats och en deduktiv ansats. I arbetets resultatdel slås bland annat fast att begreppet entreprenöriellt lärande av lärarna ses som ett verktyg för undervisning i entreprenörskap. Det framgår även som tydligt att entreprenörskap främst sätts i samband med företagande och/eller kreativitet. Begreppet entreprenöriellt lärande uppfattas i sin tur som mer diffust och mindre värdeladdat än begreppet entreprenörskap. De undervisningsmetoder som lärarna ansåg vara förknippade med entreprenörskap betonade främst antingen undervisningsstrategier/undervisningsinnehåll eller undervisningsstruktur/undervisningsform. Med utgångspunkt i intervjupersonernas svar var det möjligt att klargöra att entreprenörskap, utifrån ett skolperspektiv, inte bör ses som något nytt. Samtliga lärare i undersökning utgick från redan befintliga tillvägagångssätt när de beskrev metoder för entreprenöriell undervisning. I och med att lärarna uppfattade att svagare elever, som av olika anledningar ofta kan ha svårare att finna kreativitet och initiativförmåga, som de elever som har svårast med den typ av undervisning som lärarna sätter i samband med entreprenörskap, klargör uppsatsen även att det är svagare elever som får störst problem med entreprenörskapsundervisning. De problem som lärarna ansåg att entreprenöriell undervisning kan resultera i sträckte sig sammantaget från elevorienterade problem till lärar- och skolorienterade problem. Allt som allt uppfattar lärarna att det är partipolitiska beslut och en övergripande samhällsutveckling som legat till grund för lanserandet av entreprenörskap i den svenska skolan. Denna slutsats sätter uppsatsen i samband med övergripande samhällsteoretiska uppslag av Manuel Castells och Richard Florida.