Panssarijoukkojen taktinen johtaminen jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941

Kesäkuun lopussa vuonna 1941 antoi Saksan Maavoimien Esikunta Päämajalle ehdotuksen Suomen armeijan päähyökkäyksen suuntaamisesta. Tätä tehtävää varten perustettiin Laatokan pohjoispuolelle Karjalan Armeija, jonka tehtävänä oli hyökkäyksellä saavuttaa Syväri. Hyökkäyksen edetessä Tuulosjoelle saakka, perustettiin eversti Ruben Laguksen komentaman 1. Jääkäriprikaatin ympärille Osasto Lagus. Tähän osastoon liitettiin myös Panssaripataljoona. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Osasto Laguksen taisteluosastojen komentajat johtivat heille alistettuja panssariyksiköitä jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Aiemmat kokemukset taisteluista olivat talvisodasta, eikä sen taistelun lopputulos tehnyt oikeutta panssarijoukkojen nykytilalle. Välirauhan aikana olivat joukot keskittyneet omien aselajien koulutuksen kehittämiseen. Yhteistoimintaharjoituksia oli ollut muutamia, mutta niiden varaan ei kannattanut laskea. Hyökkäyksen nopea eteneminen pakotti johtajat omaksumaan käyttöön tulleen hyökkäystaktiikan varsin nopeasti. Sekä joukot, että kalusto joutuivat henkisten, fyysisten ja teknisten ongelmien eteen toteuttaessaan annettuja vaatimuksia ja käskyjä. Lisärasitteena toimivat pitkät johtamisyhteydet, huoltoyhteyksien epävarmuus, sekä tuntematon maasto. Taisteluosastojen komentajat olivat kokeneita sotilaita ja he olivat ehtineet saamaan havainnon vihollisen toimintatavoista jo ennen panssareiden mukaantuloa. Panssarimiehet puolestaan astuivat ensimmäistä kertaa taistelukentälle Tuulosjoen läpimurtohyökkäyksessä. Nyt heillä oli siis mahdollisuus lunastaa paikkansa yhtenä aselajina. Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä ovat Kansallisarkiston arkistot, joista mainittakoon Osasto Laguksen, Panssaripataljoonan, sekä näiden alajohtoportaiden materiaali.

Eversti Hannuksela sotilasjohtajana jatkosodassa

Tutkielmassa selvitetään aluksi eversti H. E. Hannukselan henkilöhistoriaa ja sotilaskoulutusta. Seuraavaksi perehdytään Hannukselan toimintaan rauhanajan puolustusvoimissa ja hänen toimiinsa talvisodassa. Sen jälkeen paneudutaan Hannukselan toimintaan jatkosodassa 19. Divisioonan komentajana alkaen divisioonan perustamisvaiheesta ja päättyen sen lakkauttamiseen asemasotavaiheeseen siirryttäessä. Pääpaino kohdistuu hyökkäyskesän 1941 sotatoimien johtamiseen Laatokan Karjalassa. Tutkielmassa selvitetään, millaisiin tapahtumiin eversti Hannuksela joutui rintamakomentajana ja miten hän ratkaisi eri tilanteet. Pääpaino on 19. Divisioonan sotatoimissa jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana ja niistä tehdyissä johtopäätöksissä. Yksityiskohtaisten taistelutapahtumien rinnalla paneudutaan Hannukselan johtamistapaan ja henkilösuhteisiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen oli eversti Hannukselan toimintamalli komentajana 19. Divisioonan hyökätessä jatkosodassa kesällä 1941. Raskaisiin tappiolukuihin johtaneet tapahtumat hyökkäyksen ensimmäisen viikon aikana ovat erityisen tarkastelun kohteena. Tutkimuksen kohteena ovat Hannukselan kommunikointi ylemmän johtoportaan kanssa sekä Hannukselan henkilösuhteet alaisiinsa, erityisesti hänen suhtautumisensa JR 16:n komentajaan, eversti Matti Laurilaan. Hannukselan kaikessa toiminnassa on nähtävissä hänen lojaalisuutensa armeijakunnan komentajaa kohtaan. Huolimatta siitä, miten toteuttamiskelpoisia suunnitelmat olivat, Hannuksela pyrki aina pikkutarkasti noudattamaan ylemmän johtoportaan antamia käskyjä. Pätevyyttä ja kokemusta Hannukselalta ei olisi puuttunut tehdä joskus omavaltaisiakin ratkaisuja hyökkäysten toteuttamiseksi. Hän ei kuitenkaan koskaan kyseenalaistanut saamiaan tehtäviä tai ei ainakaan ilmaissut eriävää mielipidettään. Kenraalimajuri Hägglund pitikin Hannukselaa luottomiehenä, jolle saattoi antaa vaikeita, joskus jopa ylivoimaisia tehtäviä. Hannuksela ei koskaan arvostellut ylempää esikuntaa huonosta asioiden suunnittelusta, vaikka siihen olisi ollut joskus aihettakin. Pätevyyttä ja kokemusta Hannukselalta ei olisi puuttunut tehdä joskus omavaltaisiakin ratkaisuja hyökkäysten toteuttamiseksi. Suhtautumisessaan alaisiinsa Hannukselalla olisi ollut paljon korjaamisen varaa. Hän ei nauttinut varauksetonta luottamusta alaistensa taholta, mikä johti moniin ristiriitoihin. Erityisesti Hannulan henkilösuhteet JR 16:n komentajaan, eversti Laurilaan kärjistyivät niin,että Hannuksela joutui lopulta esittämään Laurilan siirtoa muihin tehtäviin. Hannuksela ei ollut hyvä henkilöjohtaja, joka olisi voinut piiskata miehiään ylivoimaiseltakin tuntuneisiin tehtäviin. Tällaista luottamusta Hannuksela ei missään vaiheessa saavuttanut alaistensa silmissä. Sen sijaan Hannuksela oli tyypillinen sotilasjohtaja siinä, että hän piti ohjenuoranaan käskyjen ja määräysten tinkimätöntä noudattamista. Tällaista käyttäytymistä hän vaati paitsi itseltään, myös alaisiltaan. Tutkimustyö perustuu lukuisiin taistelutapahtumiin, joihin eversti Hannuksela joutui hyökkäyskesän 1941 aikana sekä niistä tehtyihin johtopäätöksiin. Eversti Hannukselan voidaan arvioida onnistuneen varsin kelvollisesti tehtävässään rintamakomentajana. Hannukselan elämäntyö päättyi vuonna 1942 sydänkoht aukseen hänen ollessaan vain 48- vuotias. Päätutkimusmenetelmänä on käytetty vertailevaa asiakirjatutkimusta. Tutkimuksessa on tukeuduttu niihin historiateoksiin ja kirjoituksiin , jotka käsittelevät 19. Divisioonan toimintaa ja erityisesti eversti Hannukselan henkilökuvaa sekä hänen toimintaansa divisioonan komentajana. Lisäksi lähdeaineistona on käytetty 19. Divisioonan sotapäiväkirjoja, eversti Hannukselan operatiivisia käskyjä sekä muita sotilasasiakirjoja.

Suomea rajan takana 1918-1944 : näyttely Venäjän Kansalliskirjastossa lokakuussa 2011

Venäjän Kansalliskirjastossa oli esillä lokakuussa 2011 järjestetyssä näyttelyssä Neuvostoliitto-Karjalassa ja Neuvosto-Venäjällä Suomen sisällissodan jälkeen maailmansotien välillä painettuja suomenkielisiä kirjoja ja lehtiä.

Passiivisesta sähkönkuluttajasta aktiiviseksi energiakansalaiseksi? Aurinkopaneelien yhteistilaus ja -rakentaminen Etelä-Karjalassa

Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ihmiskunnan on siirryttävä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin. Teknologian nopean kehityksen seurauksena myös kotitaloudet voivat investoida pienen kokoluokan uusiutuvaan energiantuotantoon. Energian mikrotuotannon murrokseen kytkeytyy vahvasti käsite energy citizenship, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa energiakansalaisuutta – tai yksilön tasolla energiakansalaista. Energiakansalaisuus kytkeytyy osaksi teoriaa, jossa uudenlainen kuluttamisen ja tietoisuuden kulttuuri nivoutuvat toisiinsa hajasijoitettujen energiaratkaisujen mukana. Investoimalla omaan mikrovoimalaan ihmiset sitoutuvat uusiutuvaan energiaan sekä taloudellisesti että psykologisesti. Etäluettavien mittarien avulla omaa energiantuotantoa ja -kulutusta on mahdollista seurata lähes reaaliajassa. Jatkuvan monitoroinnin ansiosta pientuottajien tietoisuus energiasta oletusarvoisesti kasvaa, kun kontakti energiaan ja sen tuotantoon on luonteeltaan jatkuvaa. Tällä saattaa olla ilmastonmuutoksen kannalta suotuisia sosiopsykologisia, jopa kulutuskäyttäytymistä muovaavia, vaikutuksia. Alkuvuodesta 2013 Etelä-Karjalassa käynnistyi hanke, jossa 21 taloutta tilasi aurinkopaneelit suoraan Saksasta. Yhteistilaus oli kaupallisista toimijoista riippumaton yksityishenkilöiden ideoima hanke, joka pyrki hyödyntämään paikallisia voimavaroja hankkeen edetessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia energiakansalaisuuteen liittyviä vaikutuksia omakohtainen energiainvestointi on aiheuttanut tuoreissa mikrotuottajatalouksissa. Tutkimuksessa tarkastellaan yhteisöllisen energiaprojektin etenemistä ja paikallisen energiayhtiön roolia osana hanketta. Lisäksi tutkimuksessa sivutaan kansallista energia- ja ilmastopolitiikkaa. Menetelmänä on puolistrukturoitu teemahaastattelu, jolla on kartoitettu projektijohdon, paikallisen energiayhtiön ja mikrotuottajien näkemyksiä. Kahdentoista haastattelun aineistoa on analysoitu pääasiallisesti kvalitatiivisella sisällönanalyysillä. Haastatteluaineisto antaa selkeitä viitteitä, että energian mikrotuottajissa on lauennut eriasteisia energiakansalaisuuden impulsseja. Monet ovat alkaneet seurata aktiivisesti kodin energiantuotantoa ja -kulutusta, joka on johtanut tietoisuuden kasvuun. Lisäksi ihmiset ovat alkaneet ajoittaa kodin toimintoja oman energiantuotannon mukaan. Merkittävin löydös on, että aurinkopaneelien hankkiminen on synnyttänyt kipinän kodin energiankäytön laajempaan rationalisointiin. Tutkimuksen perusteella yhteistilaamisen ja -rakentamisen kaltaisilla yhteisöllisillä energiahankkeilla on positiivinen vaikutus paitsi hiilitaseeseen myös kuluttajien energia-asenteisiin. Omakohtaisen investoinnin tekeminen ja itse rakentaminen sitouttavat ihmiset energiaprojektiin, joka puolestaan parantaa energiakansalaisuuden muodostumisen potentiaalia. Aurinkopaneelit eivät yksin ratkaise ilmastonmuutosta, mutta hajasijoitetulla energian mikrotuotannolla on kuitenkin potentiaalia toimia osana ratkaisua, erityisesti sen kuluttaja- tuottajaan ulottuvan vaikutuksen takia. Kahtiajako hajautetun ja keskitetyn energiantuotannon välillä on epätarkoituksenmukainen, sillä molempia tarvitaan. Sen sijaan, että edistäisimme joitakin yksittäisiä uusiutuvan energian muotoja, voisimme luoda otolliset olosuhteet kaikenlaisten energiaratkaisujen ja -kokoonpanojen menestykselle.

”JAAKKIMAN SOTA” : armeijakunnan talvisotaharjoitus maaliskuussa 1937

Suomen armeijan koulutusjärjestelmä keskittyi 1930-luvulla järjestelmälliseen joukkojen kertausharjoittamiseen. Kertausharjoitukset nostivatkin yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Ylin sodanjohto oli kuitenkin huolissaan johtajiemme operaatiotaidosta sekä kyvystä käsitellä suurempia joukkoja. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Harjoitusperusteita laadittiin Armeijakunnan esikunnassa todella kireällä aikataululla. Suunnittelu pohjautui vuonna 1928 Kymenlaaksossa järjestetyn suuren harjoituksen kokemuksiin sekä Ruotsissa vuonna 1935 järjestetyn n. 20 000 hengen sotaharjoituksen havaintoihin. Ruotsissa tehdyt havainnot toivat mukanaan moderneja ajatuksia harjoituskehykseen ja harjoitusdokumenttien laadintaan. Harjoituksen järjestämisajankohtana Laatokan Karjalan puolustussuunnitelmia kehitettiin aktiivisesti. Harjoitus tarjosi hyvän tilaisuuden uudenlaisten, aikaisempaa puolustuksellisempien suunnitelmien operaatioajatuksen testaamiseen. Harjoitus järjestettiin erittäin haastavissa sääolosuhteissa maaliskuussa 1937. Ankarat olosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Jälkipyykki esitutkintoineen kesti pitkään harjoituksen jälkeen. Harjoitus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet. Ongelmista huolimatta harjoitus toi mahdollisimman sodanmukaista kokemusta laajalle joukolle suomalaista upseeristoa. Harjoituskokemusten analysointiin käytettiin erittäin paljon aikaa. Kokemuksilla olikin vaikutusta talvitaisteluun ja sotaharjoituksiin liittyvän ohjesäännöstön kehityksessä.

Kolmen hyvinvointiaseman toimintakustannusten määritys Etelä-Karjalassa

Työn tavoitteena oli tutkia, millä tavalla perusterveydenhuollon perinteisestä terveysasemamallista hyvinvointiasemamalliin siirtyminen vaikuttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjonnan kustannuksiin, mikäli vaikutus on havaittavissa. Toisaalta tavoitteena oli kartoittaa, millä keinoilla hyvinvointiasemien kustannustehokkuutta voitaisiin parantaa tulevaisuudessa ja mitä kustannushyötyjä tiiviimmällä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyöllä on mahdollista saavuttaa. Tutkimuksessa käsiteltiin terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen roolin merkitystä perusterveydenhuollossa, sähköistä asiointipalveluja ja terveydenhuollon ammattiryhmien välistä työnjakoa sekä edelleen, miten näillä voidaan vaikuttaa tuottavuuteen ja vaikuttavuuteen. Havaittiin, että sähköisellä asioinnilla ja työnjaolla on selkeä yhteys kustannuksiin. Työn empiirisessä osassa tarkasteltiin kolmea hyvinvointiasemamallin pilottihankkeessa mukana olevaa asemaa Lauritsalassa, Lemillä ja Ruokolahdella. Kustannusten tarkastelu keskittyi henkilöstö- ja tilakustannuksiin. Tutkittiin myös, miten sähköinen asiointi ja Eksoten alueen puhelinpalvelujen keskittäminen vaikuttaa edellä mainittuihin kustannuseriin. Tutkimuksen tuloksina havaittiin, että hyvinvointiasemamallin pilotointi ei ole tutkittavilla asemilla merkittävästi vaikuttanut kustannuksiin henkilöstön osalta; tilakustannukset olivat pienentyneet Lemillä ja Ruokolahdella. Laskelmien perusteella muodostettujen tavoitteiden mukaisesti on hyvinvointiasemilla kuitenkin pyrittävä vähintään noin 14 % tai enintään 32 % säästöön henkilöstö- ja tilakustannuksissa pilottivaiheen kustannuksiin verrattuna. Tulevaisuudessa olennaiseksi kustannusten hallinnan edellytykseksi havaittiin työnjaon muuttaminen hoitajavetoisemmaksi ja sähköisten asiointipalvelujen lisääntyvä tarjonta. Sähköisten asioinnin lisääntyvällä käytöllä on mahdollista vähentää hoitohenkilöstön tarvetta kokonaisuudessaan. Sekä sähköisen asioinnin käytön lisäämisellä että puhelinpalvelujen keskittämisellä tulevaisuudessa havaittiin olevan huomattava vaikutus henkilöstöresurssien käyttöön ja edelleen kustannustehokkuuteen.

Muistelmia matkalta Venäjän Karjalassa kesällä 1879

Erip. sanomalehdestä Pohjois-Suomi.

Talvitaktiikan ja talvikoulutuksen ilmeneminen Rukajärven suunnalla 1941-1942

Kun jatkosota syttyi kesällä vuonna 1941, 14. Divisioona lähti hyökkäykseen kohti itää Rukajärven suuntaan Kuhmon tasalta. Divisioona eteni vaativien taisteluiden jälkeen Rukajär-ven tasalle, josta se 11.9.1941 valmistautui jatkamaan hyökkäystä edelleen itään päin. Suo-men ulkopoliittisen painostuksen takia 14. Divisioonan hyökkäyksen jatkaminen kiellettiin ja se ryhmittyi noin 200 kilometrin mittaiselle puolustuslohkolle, jossa puolustus toteutettiin kenttävartiolinjoilla ja niiden välisillä yhteyspartioilla. Talvella vihollisen alueelle lähetettiin tiedustelupartioita, joiden tehtävänä oli selvittää vihollisen vahvuus, ryhmitys ja varustus. Partiointia suoritettiin partion, ryhmän, joukkueen ja pataljoonan vahvuisilla osastoilla. Partiointitehtävät muodostuivat usein väkivaltaisen tiedustelun luonteiseksi. Rintamalle tuotiin henkilötäydennyskeskuksista uusia asevelvollisia, jotka piti kouluttaa vallitsevan taisteluti-lanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Talvikoulutusta annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä rintamalla. Taisteluista irti olevien joukkojen suorituskykyä pyrittiin ylläpitämään koulutuksella, koska kuri oli selvästi laskenut taisteluiden muututtua passiivisemmiksi. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen asiakirjatutkimus. Tutkimuksessa on käytetty pääaineistoina suomalaisia arkistoasiakirjoja, aikakauteen liittyviä tutkimuksia ja kirjallisuutta. Arkistoasiakirjoista tärkeimmiksi osoittautuivat 14. Divisioonan sotapäiväkirjat, koulutustoimisto x:n asiakirjat, 10. Prikaatin asiakirjat sekä kotijoukkojen esikunnan koulutustoimiston asiakirjat. Tutkimuksen keskeisimpiä kysymyksiä ovat, miten talvitaktiikka ja talvikoulutus ilmenivät Rukajärven suunnalla 1941–1942, mikä oli jalkaväen talvikoulutuksen päämäärä 1920 ja 1930 -luvuilla sekä miten talvisota vaikutti jalkaväen talvikoulutukseen välirauhan aikana. Rukajärven suunnan talvitaktiikan ja talvikoulutuksen tutkimisessa perehdyttiin 14. Divisioonan jalkaväkijoukkojen toimintaan talvella. Toimintaa verrattiin 1920 ja 1930 -lukujen talvikoulutukseen sekä talvikoulutusta käsitteleviin oppaisiin, jolloin voitiin vastata asetettuihin kysymyksiin. Tutkimustyötä haittasi se, ettei talvikoulutusta näin laajasti ollut aikaisemmin tutkittu. Tutkimuksessa ilmeni, että 1920-luvulla talvikoulutuksen tavoitteita ei ollut määritelty erikseen, mutta 1930-luvulla jalkaväen talvikoulutukselle määritettiin selkeät päämäärät. Talvikoulutukselle ei välirauhan aikana määritetty erillistä talvikoulutusohjetta, joka olisi ollut yhtenäinen kaikissa koulutusyksiköissä. Jatkosodan aikana jalkaväen koulutuskeskuksissa olivat käytössä yhteiset talvikoulutusohjeet. Rukajärven suunnalla taisteluista irti oleville joukoille annettiin omat talvikoulutusohjeet. Talvitaktiikassa ilmeni useita talvikoulutusohjeiden mukaisesti ja vastaisesti suoritettuja toimenpiteitä. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten aikaisemmin annettu talvikoulutus ilmeni taistelukentällä sekä millaista talvikoulutusta jatkosodan aikana annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä taisteluista irti oleville joukoille rintamalla 1941–1942.

Kylmää sotaa ja systeemianalyysiä

Kirjallisuusarvostelu