537 resultados para ongelmien käsittely


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkimuksessamme tarkastelemme, miten hämeenlinnalaiset opetusalan ammattilaiset ovat kokeneet kaksi eri muutosta: Hämeenlinnan seudulla tapahtuneen kuntaliitoksen ja perusopetuslain muutoksen. Tarkoituksenamme on tutkia muutosta näiden tapahtumien kautta: miten muutos on koettu ja miten se on viety läpi. Käytimme aineiston keruussa kyselylomaketta ja haastattelua. Kyselyyn vastasi yhteensä 42 erityisluokanopettajaa, laaja-alaista erityisopettajaa ja rehtoria. Heistä 11 henkilöä osallistui tutkimuksemme toiseen vaiheeseen eli haastatteluun. Tutkimukseemme osallistuneiden mukaan kuntaliitos ei ole muuttanut enemmistön työnkuvaa. Muutoksia koettiin tapahtuneen enemmän kunnan reunamilla kuin kanta-kaupungissa. Kuntaliitokseen on jo totuttu ja se koetaan pääosin neutraalina asiana. Lakimuutos koettiin positiivisena asiana, mutta muutos sai osakseen myös kritiikkiä. Vastaajat kokivat, että lakimuutos vietiin läpi liian nopealla aikataululla. Vastaajien mukaan niin kuntaliitoksen kuin lakimuutoksen lopulliset vaikutukset tullaan näkemään tulevaisuudessa, noin 5–10 vuoden päästä. Aineistostamme nousi kolme tyyppiä kuvaamaan muutoksen käsittelyä: aktiivinen, odottava ja kyseenalaistava tyyppi. Nämä löytyivät sekä kyselylomakkeista että haastatteluista. Aineistomme perusteella voimme todeta, että keskeistä muutoksen läpiviennissä on johtajuus, tiedonkulku ja kaikille pakollinen koulutus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Rakennusteollisuuden prosessit ovat vielä usein paperipohjaisia, mikä aiheuttaa työmaiden luonteesta johtuen tiedon hajaantumista, hidastaa tiedon siirtymistä ja vaikeuttaa tiedon käsittelyä. Työmaiden väliaikaisilla konttoreilla tiedon määrä voi nousta hallitsemattoman suureksi, mikä haittaa ja hidastaa työnjohdon päätöksentekoa. Käyttämällä sähköisiä työkaluja tiedon keräämistä, keskittämistä ja siirtoa voidaan tehostaa. Projektin tavoitteeksi otettiin teollisuuden laadunvalvonnan tarkastusprosessin tehostaminen ajallisesti käyttämällä tarkastustyöhön sähköistä tarkastuspöytäkirjaa. Tätä varten suunniteltiin sähköinen tarkastusjärjestelmä, joka koostuu kolmesta erillisestä osasta: Tarkastajan mukana kulkeva mobiililaite, jolle tallennetaan suoraan tarkastuksen laatutietoa, palvelinkone avustamaan tiedonsiirrossa ja –varastoinnissa sekä työpöytäsovellus työnjohdon tarpeisiin. Järjestelmää testattiin sähköalan asennuksia tekevässä yrityksessä osana yrityksen normaalia tarkastustyötä. Verrattuna paperiseen pöytäkirjaan sähköinen tarkastusjärjestelmä nopeutti prosessia moninkertaisesti. Nopeustesteissä havaittiin kuitenkin, että valittu tiedon synkronointikirjasto oli järjestelmän tarpeisiin liian hidas. Järjestelmä saavutti sille asetetut tavoitteet tehostamalla prosessia ajallisesti, mutta järjestelmässä on vielä osa-alueita, jotka tarvitsevat jatkokehittämistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma koskee Kaarinan, Naantalin, Paimion, Paraisten, Raision ja Turun kaupunkien sekä Auran, Liedon, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Ruskon ja Sauvon kuntien aluetta. Tavoitteena on ollut löytää parhaat mahdolliset ratkaisut vedenhankintaan ja jätevesien käsittelyyn. Suunnittelutyön toimeksiantajana ovat olleet edellä mainitut kunnat, Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Varsinais-Suomen liitto. Suunnitelman on laatinut AIRIX Ympäristö Oy. Suunnittelutyön aikana kävi ilmeiseksi, että vedenhankinnan kehittämisen tulee painottua jakeluyhteyksien varmistamiseen. Suunnittelualueelle tullaan rakentamaan useita vedenhankintaa varmistavia yhteyksiä. Lisäksi jo olemassa olevia vedenottamoita ja varalaitoksia saneerataan. Tekopohjavesilaitoksen varalaitokseksi saneerataan Halisten pintavesilaitos. Maskuun, Nousiaisiin ja Mynämäelle rakennetaan suunnitelman mukaan yhteys, joka mahdollistaa osittaisen siirtymisen tekopohjaveden käyttöön. Mynämäelle rakennetaan myös uusi pohjavedenottamo. Paraisten kaupungin keskustaajama ympäristöineen siirtyy kokonaan tekopohjaveden käyttöön, mutta Houtskarin, Korppoon ja Nauvon taajamat jäävät edelleen paikallisten vedenottamoiden varaan. Vesihuollon erityistilanteisiin varautumiseen tullaan panostamaan lisääntyvän yhteistyön avulla. Varautumisessa tullaan kartoittamaan mm. varavoimalaitteiden ja desinfiointivalmiuden yhteistä järjestämistä. Kunnallinen jätevesien puhdistus tulee suunnitelman mukaan siirtymään lähes kokonaan Kakolan jätevedenpuhdistamolle vuoteen 2035 mennessä. Tästä syystä puhdistamoa tullaan myös laajentamaan. Ainoastaan Paraisten kaupungin Houtskarin, Korppoon ja Nauvon taajamien puhdistamot jäävät edelleen käyttöön. Runsaiden vuotovesimäärien vuoksi koko suunnittelualueelle esitetään laajamittaista viemäriverkostojen saneerausta. Myös haja-asutuksen jätevesilietteiden vastaanottoa tullaan kehittämään alueellisesti. Suunnitelmassa esitettyjen hankkeiden rakennuskustannukset ovat vedenhankinnan osalta noin 40 M€ ja jätevesihuollon osalta noin 31 M€ vuoteen 2035 mennessä. Kehittämissuunnitelma sisältää nykyisessä laajuudessaan hankkeiden mitoitusperusteet ja tekniset perusratkaisut sekä alustavat kustannusarviot. Hankkeiden jatkovalmistelu vaatii hankekohtaisen yleis- ja rakennussuunnittelun ennen toteutusta. Samalla on selvitettävä kunnallisen päätöksenteon eteneminen, hankkeiden rahoitus ja kustannusten jako. Alueellisen kehittämissuunnitelman ehdotukset otetaan huomioon myös kunnallisia vesihuollon kehittämissuunnitelmia laadittaessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of the thesis was to study quality management with process approach and to find out how to utilize process management to improve quality. The operating environment of organizations has changed. Organizations are focusing on their core competences and networking with suppliers and customers to ensure more effective and efficient value creation for the end customer. Quality management is moving from inspection of the output to prevention of problems from occurring in the first place and management thinking is changing from functional approach to process approach. In the theoretical part of the thesis, it is studied how to define quality, how to achieve good quality, how to improve quality, and how to make sure the improvement goes on as never ending cycle. A selection of quality tools is introduced. Process approach to quality management is described and compared to functional approach, which is the traditional way to manage operations and quality. The customer focus is also studied, and it is presented, that to ensure long term customer commitment, organization needs to react to changing customer requirements and wishes by constantly improving the processes. In the experimental part the theories are tested in a process improvement business case. It is shown how to execute a process improvement project starting from defining the customer requirements, continuing to defining the process ownership, roles and responsibilities, boundaries, interfaces and the actual process activities. The control points and measures are determined for the process, as well as the feedback and corrective action process, to ensure continual improvement can be achieved and to enable verification that customer requirements are fulfilled.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lapin alueellinen jätesuunnitelma on laadittu Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa. Suunnitteluprosessissa on sovellettu SOVA-lain eli viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) mukaista ympäristöarviointia. Lapin jätesuunnitelmassa tarkastellaan maakunnan jätehuollon nykytilaa ja kehittämistarpeita, määritetään tavoitteita vuodelle 2020 sekä esitetään suunnittelun painopistealueille tarpeellisia jätehuollon kehittämistoimia. Painopistealueet on valittu suunni-telman valmisteluvaiheessa saatujen viranomaislausuntojen ja yleisen kuulemispalautteen perusteella. Suunnittelukaudella keskitytään yhdyskuntien biohajoavan jätteen ja energiajätteen ohjaamiseen pois kaatopaikoilta, jätehuollon palvelutason parantamiseen sekä tiettyjen elinkeinotoimintojen jätehuollon kehittämiseen. Jätehuollon palvelutason parantamiseen on sisällytetty roskaantumisen torjunta. Elinkeinotoimintojen osalta on tarkasteltu suurten matkailukeskusten sekä maaseutue¬linkeinojen (maa-, poro- ja kalatalous) jäteasioita. Lisäksi on selvitetty energiantuotannossa muodostuvien tuhkien käsittelyä ja hyödyntämismahdollisuuksia. Suunnitelman painopistealueille on esitetty yhteensä lähes viisikymmentä jätehuollon kehittämistoimea. Tuotannossa ja kulu-tuksessa muodostuvan jätteen määrää pyritään vähentämään kiinnittämällä jäteneuvonnan, tiedotuksen ja koulutuksen avulla kansalaisten huomiota jokaisen yksilön vaikutusmahdollisuuksiin jätteen synnyn ehkäisemisessä niin yrityksissä kuin kotitalouk-sissakin. Kaatopaikalle päätyvien sekajätepussien määrään ja sisältöön pyritään vaikuttamaan mm. edistämällä kiinteistökohtaista kompostointia, kohentamalla tuottajavastuun alaisten jätteiden lajittelu- ja keräysmahdollisuuksia sekä laajentamalla biojätteen erilliskeräystä. Eloperäisten jätteiden hyödyntämistä edistetään mm. käsittelemällä niitä biokaasu- ja kompostointilaitoksissa. Energiahyödyntämiseen ohjataan jätehierarkian periaatteen mukaisesti jätteitä, joita ei voida kohtuullisin kustannuksin ja ekote-hokkaasti kierrättää materiaalina. Jätesuunnitelman tavoitteiden toteutumista ja kehittämistoimien etenemistä seurataan määrällisten ja laadullisten indikaattorien avulla. Väliraportti laaditaan vuonna 2016, jolloin sitä voidaan tarvittaessa hyödyntää myös valtakunnallista jätesuunnitelmaa tarkistettaessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Många förbränningsanläggningar som bränner utmanande bränslen såsom restfraktioner och avfall råkar ut för problem med ökad korrosion på överhettare och/eller vattenväggar pga. komponenter i bränslena som är korrosiva. För att minimera problemen i avfallseldade pannor hålls ångparametrarna på en relativt låg nivå, vilket drastiskt minskar energiproduktionen. Beläggningarna i avfallseldade pannor består till största delen av element som är förknippade med högtemperaturkorrosion: Cl, S, alkalimetaller, främst K och Na, och tungmetaller som Pb och Zn, och det finns också indikationer av Br-förekomst. Det låga ångtrycket i avfallseldade pannor påverkar också stålrörens temperatur i pannväggarna i eldstaden. I dagens läge hålls temperaturen normalt vid 300-400 °C. Alkalikloridorsakad (KCl, NaCl) högtemperaturkorrosion har inte rapporterats vara relevant vid såpass låga temperaturer, men närvaro av Zn- och Pb-komponenter i beläggningarna har påvisats förorsaka ökad korrosion redan vid 300-400 °C. Vid förbränning kan Zn och Pb reagera med S och Cl och bilda klorider och sulfater i rökgaserna. Dessa tungmetallföreningar är speciellt problematiska pga. de bildar lågsmältande saltblandningar. Dessa lågsmältande gasformiga eller fasta föreningar följer rökgasen och kan sedan fastna eller kondensera på kallare ytor på pannväggar eller överhettare för att sedan bilda aggressiva beläggningar. Tungmetallrika (Pb, Zn) klorider och sulfater ökar risken för korrosion, och effekten förstärks ytterligare vid närvaro av smälta. Motivet med den här studien var att få en bättre insikt i högtemperaturkorrosion förorsakad av Zn och Pb, samt att undersöka och prediktera beteendet och motståndskraften hos några stålkvaliteter som används i överhettare och pannväggar i tungmetallrika förhållanden och höga materialtemperaturer. Omfattande laboratorie-, småskale- och fullskaletest utfördes. Resultaten kan direkt utnyttjas i praktiska applikationer, t.ex. vid materialval, eller vid utveckling av korrosionsmotverkande verktyg för att hitta initierande faktorer och förstå deras effekt på högtemperaturkorrosion.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä kandidaatintyössä on tavoitteena tarkastella aurinkovoiman hyödyntämistä sähköntuotannossa ja tutkimuskäytössä osana Lappeenrannan teknillisen yliopiston Green Campus järjestelmää. Työn sisältöön kuuluu mikroverkko- ja aurinkovoimalajärjestelmän tarkastelu sekä lyhyt katsaus PV-aurinkovoimalatekniikan soveltuvuuteen Suomen olosuhteissa. Tämän työn pääpaino on aurinkovoimalan liittämisen mikroverkkojärjestelmään, sekä siihen sisältyvien haasteiden ja niiden ratkaisujen käsittelyssä. Työn aluksi esitellään PV-aurinkovoimalan toimintaperiaate ja järjestelmään kuuluvat osat. Sitä seuraa mikroverkkojärjestelmän tarkastelu yleisellä tasolla, jota seuraa käsittely aurinkovoimalan liittämisestä Green Campuksen sähköjärjestelmään. Työn päätteeksi tultiin tulokseen, että pieni- ja keskikokoiset aurinkovoimalat soveltuvat erinomaisesti tutkimuskäyttöön sekä tavalliseen asuinrakentamisen yhteyteen. Nykypäivänä aurinkovoimalajärjestelmillä on erittäin laajat soveltamisen mahdollisuudet ja käyttöönotto on suhteellisen vaivatonta, sillä voimalan tarvitsemat komponentit tarjoavat jo itsessään suuren osan huomioitavista näkökulmista. Esimerkiksi laitteiden suojaus on pääosin turvattu jo laitestandardeissa ja laitteiden ominaisuuksia laajennetaan yhä monipuolisempiin tarkoituksiin, kuten mikroverkko- ja saarekekäyttöihin. Tällainen suunnittelu mahdollistaa helposti lähestyttävän perusteen harkita aurinkovoimaloiden käyttöönottoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa, kuinka toimintolaskenta toimii Es-poon kaupungin konsernipalveluissa. Tarkoituksena on selvittää, mitä eri-tyispiirteitä julkishallinnon organisaatiossa on sekä mitä hyötyjä toiminto-laskennalla on saavutettu ja millaisia ongelmia sen parissa on kohdattu. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu julkaisuista, jotka käsittelevät toimintolaskentaa sekä yksityisen sektorin että julkisen sektorin näkökul-masta. Tutkielman empiirinen osa koostuu havainnoinnista sekä avain-henkilöiden haastatteluista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että toiminto-laskennan todellista merkitystä ei ole täysin ymmärretty konsernipalveluis-sa. Tästä johtuen sen hyödyntäminen on ollut suhteellisen suppeaa siihen nähden, mitä mahdollisuuksia se voisi tarjota oikein ymmärrettynä. Näin ollen myös menetelmän käytöstä saadut hyödyt ovat jääneet potentiaalisia hyötyjä vähäisemmiksi. Hyötyjen osuus on kuitenkin suurempi kuin havait-tujen ongelmien osuus. Toimintolaskentaa on käytetty konsernipalveluissa apuvälineenä lähinnä palvelujen kustannusperusteisten hintojen laskemi-sessa. Tutkimuksen perusteella laskennan luotettavuus yleiskustannusten kohdistamisessa voidaan kyseenalaistaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn aiheena oli tehdä muotoiltavissa oleva rasvankestävä pakkauskartonki. Polymeeridispersiopäällystettyjä pakkauskartonkeja käytetään kertakäyttöisissä tuotteissa kuten vuoissa, kupeissa ja lautasissa. Tuotteiden on kestettävä rasvaa niiden lopputarkoituksen mukaisesti. Pakkausala jatkaa vuosittaista kasvuaan vauhdilla. Uusia kierrätettäviä biopohjaisia ja luonnolle ystävällisempiä pakkaustuotteita on kehitettävä kasvun tyydyttämiseksi. Biopohjaiset pakkaustuotteet ovat mahdollisia ratkaisuja ympäristöön kohdistuvien ongelmien vähentämiseksi ja öljypohjaisten raaka-aineiden korvaajiksi. Diplomityön teoriaosuudessa keskityttiin dispersiopäällystyksessä käytettyihin biopolymeereihin ja niiden toimivuuteen suojaavina kalvoina. Teoriaosuudessa käsiteltiin myös rasvankestoa ja rasvankestävien tuotteiden materiaaliominaisuuksia. Kirjallisuuden perusteella havaittiin luonnonpolymeerien alhaisen kuiva-ainepitoisuuden ja korkean päällystemäärätarpeen muodostamat haasteet dispersiopäällystyksessä. Pohjakartongin karheudella ja tiiveydellä sekä suojaavan polymeerin kalvon rakenteella huomattiin olevan suuri merkitys rasvankeston saavuttamiseksi. Kokeellinen osa jakautui kolmeen osakokonaisuuteen: laboratoriokokeisiin, esipilotointiin ja varsinaiseen pilot-koeajoon. Esikokeiden perusteella suojaavat kalvot, joiden raaka-aineena käytettiin biopohjaisia dispersiopolymeerejä, antoivat riittäviä rasvankesto-ominaisuuksia, mutta eivät kestäneet konvertointia. Pienellä synteettisten polymeerien lisäyksellä pystyttiin parantamaan päällystettyjen kartonkien rasvankestoa sekä konvertoitavuutta. Pilot-koeajonäytteiden testaustulokset tukivat esikokeissa tehtyjä havaintoja. Tämän työn perusteella kohtuullinen lisäysmäärä synteettistä polymeeriä voi parantaa merkittävästi biopohjaisen suojaavan kalvon antamaa rasvankestoa sekä päällystetyn kartongin konvertoitavuutta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus kohdistuu Eurojärjestelmän vakuuksien tarkasteluun teoreetti-sesta näkökulmasta. Tutkimus perustuu Eurojärjestelmän sääntelyyn ja kansalliseen lainsäädäntöön, joiden yhteensovittaminen Euroalueella on luonut omanlaisensa järjestelmän. Eurojärjestelmän vakuushallinnan kehikko on monipuolinen tarkastelun kohde ja tutkimuksen mukaan kotimaisen markkinan yhteensovittaminen sekä arvostaminen ovat onnistuneet toistaiseksi, mutta tulevaisuudessa on näkyvissä haasteita. Toisaalta tutkimuksen mukaan käynnissä oleva taloudellinen tilanne on ajanut Eurojärjestelmän uusien ongelmien eteen, joiden keskuksessa ovat Eurojärjestelmän saatavien turvaaminen jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Tämä on haaste jonka Eurojärjestelmä on ottanut huomioon teoriassa ja vakuushallinnan riskienhallintakehikko kehittyy jatkuvasti. Kotimaisten velkainstrumenttien kohdalla ei ole vastaanvanlaista monipuolisuutta, kuin muualla Eurojärjestelmässä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Rajavartiolaitoksen monipuolinen tehtäväkenttä sekä koko valtakunnan alueelle ulottuva haastava toimintaympäristö yhdistettynä laajaan henkilöstörakenteeseen edellyttävät palvelussuhteen ehdoilta paljon. Rajavartiolaitoksessa työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välistä vuorovaikutussuhdetta ja sen lopputuotteena syntyviä virastokohtaisia palvelussuhteen ehtoja on avoimesti kritisoitu. Vuorovaikutussuhteen kehittäminen on kuitenkin koettu tärkeäksi ja ratkaisua ongelmiin on haettu viraston ulkopuolisellakin avulla. Yhdeksi keinoksi neuvottelu- ja sopimustoiminnan kehittämiseksi on usein mainittu jatkuvan neuvottelun periaate. Jatkuvan neuvottelun periaate on käsitteenä epäselvä, eikä sitä ole aikaisemmin määritetty tarkkarajaisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää fenomenografisen tutkimusmetodin avulla Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolten käsitykset paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen: miten jatkuvan neuvottelun periaate ymmärretään Rajavartiolaitoksessa? Tukemaan ilmiön selvittämistä tutkimuksessa muodostetaan paikallisen sopimisen teoreettinen viitekehys. Tärkeimpänä tutkimusaineiston hankintamenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimuksen mukaan Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolet ymmärtävät jatkuvan neuvottelun periaatteen osapuolten välisenä aktiivisena vuorovaikutussuhteena, jonka painopiste on varsinaisten virkaehtosopimusneuvotteluiden ulkopuolella. Periaatteen avulla valmistaudutaan varsinaisiin virkaehtosopimusneuvotteluihin sekä parannetaan virkaehtosopimuksiin liittyvää soveltamis- ja tulkintamenettelyä. Tutkimus osoittaa, että käsitykset jatkuvan neuvottelun periaatteen taustalla olevasta paikallisen sopimisen kokonaisuudesta vaihtelevat. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että neuvotteluosapuolilla on tällä hetkellä käsissään kaikki elementit jatkuvan neuvottelun periaatteen toteuttamiseen, mutta jostain syystä vuorovaikutussuhdetta ei ole saatu toimimaan osapuolia tyydyttävällä tavalla. Tutkimuksessa esille tulleet erot käsityksissä paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta ovat todennäköisesti osasyynä tähän. Tutkimuksessa muodostunut kokonaisuus jatkuvan neuvottelun periaatteesta antaa kuitenkin hyvän lähtökohdan vuorovaikutussuhteen kehittämiselle. Tutkimuksen muodostama kokonaisuus ja tutkimuksen aikana hankittu laaja haastatteluaineisto luo pohjan neuvotteluosapuolten välisessä vuorovaikutussuhteessa olevien ongelmien kartoittamiselle ja vuorovaikutussuhteen kehittämiselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Toiminnan tuloksellisuuden ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden takaamiseksi on tärkeää, että Rajavartiolaitos tunnistaa rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat ja pystyy määrittämään niiden todennäköisyyden sekä vaikuttavuuden. Toisin sanoen Rajavartiolaitoksen on kyettävä hallitsemaan rajaturvallisuusriskejä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten rajaturvallisuutta määrittävä normisto määrittelee rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat sekä sitä, miten rajaturvallisuusriski voidaan määritellä käsitteenä ja miten rajaturvallisuusriskin määrittely hyödyntää rajaturvallisuuden ylläpitoa. Rajaturvallisuusriskin käsiteanalyysi tehdään Wilsonin kahdeksanportaisen analyysimallin avulla. Analyysin neljä ensimmäistä vaihetta määrittelevät rajaturvallisuusriskin teoreettisia sidoksia ja käsitteen ominaispiirteitä. Neljä viimeistä vaihetta painottuvat puolestaan rajaturvallisuusriskin empiiriseen merkitykseen. Rajaturvallisuusriskiä tarkastellaan rajaturvallisuuden ylläpidon näkökulmasta. Rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat määritellään sisäasiainministeriön ja Rajavartiolaitoksen toimintaa ohjaavien normien kautta. Riskienhallinnan ja turvallisuuden tutkimuksessa on nähtävissä kaksi suuntausta siinä, miten riskien analysoinnin mahdollisuuksiin suhtaudutaan. Toisaalla ilmiöiden mekaaninen käsittely ja matemaattinen mallintaminen tuntuisi olevan mahdollista myös vaikeiden sosiologisten ilmiöiden osalta. Toinen ääripää näyttäisi uskovan riskien analysoinnin olevan jokseenkin turhaa, koska kukaan ei koskaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tämän tutkielman tuloksena voidaan hyvän käytännön todeta olevan näiden ääripäiden välillä. Riskianalyysi on kiinteä osa päätöksentekoa, toiminnan kohdentamista, resurssien allokointia ja tuloksellisuuden raportointia. Analyytikon on kuitenkin pystyttävä esittämään tekemänsä analyysituotteen rajoitukset tuotteen käyttäjälle. Toimintaympäristön kompleksisuus on tunnustettava myös rajaturvallisuusriskin osalta. Rajaturvallisuusriskiä ei voida määritellä kattavasti siten, että määritelmä itsessään käsittäisi kaikki rajaturvallisuuteen kohdistuvat riskit. Rajaturvallisuusriskin käytettävyys terminä muodostuu rajaturvallisuuden määrittelemisen kautta. Rajaturvallisuus määritellään tässä tutkielmassa tilaksi, jossa suvereenin valtion alueellista koskemattomuutta ei loukata. Rajojen ylitys tapahtuu säännösten mukaisesti ja määrättyjen rajanylityspaikkojen kautta. Rajat ylittävästä rikollisuudesta tai muusta rajoihin ja niiden lähialueisiin liittyvästä toiminnasta ei aiheudu vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle eikä kansanterveydelle. Tämän määritelmän pohjalta rajaturvallisuusriski määritellään käsitteenä rajaturvallisuuteen kohdistuvaksi uhkaksi, jonka todennäköisyys ja vaikuttavuus voidaan määritellä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This master's thesis examines scenarios, which can lead to a reactivity excursion due to boron dilution events in Loviisa nuclear power plant. This thesis also describes how the boron diluted slugs are modelled in the Probabilistic Risk Assessment (PRA) model. At the current model, the valuation of the reactivity risk due to boron dilution has been very conservative, and therefore the reactivity risk during an outage is as much as 9 % of Core Damage Frequency (CDF) and Large Release Frequency (LRF). The main objective of the thesis is to decrease the annual core damage and Large Release Frequency by reducing conservative assumptions in the probabilistic modelling of boron dilution events. The core behavior during boron dilution events was modelled and reported in 2011 by Fortum using three-dimensional core model of Apros. The results of these analyses were reported same year by Fortum. According to the reported results and the analyses made by StarNode visualization program, it seems that some changes could be made in the boron dilution fault trees of the PRA model. As a result, the reactivity risk was decreased to 0.7 % of the annual CDF. In the other words, the total annual CDF and LRF were decreased 8.5 % due to the changes made in the PRA model. However the analyses made by Apros include some uncertainty. The accuracy of the analyses should be validated before making these changes in the official PRA model.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tarkasteltiin hulevesien ravinnekuormituksen muodostumista ja kuormituksen vähentämismahdollisuuksia rakennetussa ympäristössä esimerkkialueena Sunisenlahden valuma-alue. Työn tavoitteena oli löytää ns. hotspot- alueet ja esittää valuma-alueelle osa-alueittain käsittelymenetelmä, joka soveltuu kyseisen alueen hulevesien käsittelyyn, huomioi alueen maankäytön, maastoprofiilin, maanomistuksesta ja maaperästä johtuvat rajoitukset. Sunisenlahden valuma-alue on kokonaisuudessaan rakennettua, jakautuen 24 osavaluma-alueeseen, joiden pinta-alat ja maankäyttö poikkeavat toisistaan. Alueella on kauttaaltaan sadevesiverkosto, jonka purku tapahtuu pääosin Sunisenlahdelle. Osa valuma-alueista on keskustamaisia, osa väljästi rakennettua pientaloaluetta. Joillakin valuma-alueilla on myös toimintoja, joiden hulevesien käsittely edellyttää myös haitta-aineiden poistamista. Valuma-alueella tutkittiin ravinnekuormituksen muodostumista näyttein 12 näytepisteellä. Typpikuormituksesta hulevesien osuus on noin 48 % ja fosforikuormituksesta hulevesien osuus on noin 36 %.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaisten maanpuolustustahto on viimeisimpien tutkimustulosten mukaan kokonaisuutena korkealla, mutta varusmiespalvelusta aloittamattoman ikäluokan vastaukset ovat muita matalammalla. Tämän oletetaan johtuvan siitä, että kyseinen ikäluokka ei ole suorittanut varusmiespalvelusta ja heidän orientaatioperustansa maanpuolustukseen liittyvistä asioista on huono. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, onko PVMoodle verkko-oppimisalustaa mahdollista käyttää asevelvollisten orientointiin ja maanpuolustustahdon kehittämiseen. PVMoodlen käyttöönotto tapahtui vuoden 2012 alussa, ja sitä käsitellään yleisten verkkooppimiseen ja -opetukseen liittyvien teorioiden avulla. Verkko-opetusta on pohdittu oppimisympäristöjen toteutuksen sekä sosiaalisen konstruktivismin kautta. Engeströmin tietoisen oppimisen kehämallissa keskeisellä sijalla on opiskelijan ongelman tiedostaminen ja siihen orientoituminen. Orientoitumisella tarkoitetaan opiskelijan muodostamaa ennakkokuvaa opittavien asioiden rakenteista ja sisällöllisistä suhteista, ja se helpottaa käytännön ongelmien ratkaisussa. Tutkimusongelmiin haettiin vastausta teemahaastatteluilla. Haastateltaviksi valittiin kaksi puolustusvoimien sosiaalisen median työryhmän jäsentä ja yksi PVMoodle-järjestelmän tekninen asiantuntija. Haastatteluaineistolle toteutetun sisällönanalyysin tuloksena tarve asevelvollisten orientoinnille ennen varusmiespalveluksen alkua sai vahvaa tukea. Asevelvolliselta PVMoodlen käyttö edellyttää aktiivista roolia ja osallistumista, ja se mahdollistaa oikean ja ajantasaisen tiedon löytämisen helposti samasta paikasta. Puolustusvoimille PVMoodle tarjoaa mahdollisuuden orientoivan materiaalin jakamiseen, koko ikäluokan tavoittamiseen verkon välityksellä ja yhteisöllisen oppimisen menetelmien käyttöön. Näin voidaan vaikuttaa myös toimintakyvyn ja maanpuolustustahdon kehittymiseen. Tällä hetkellä PVMoodlea käytetään oppilaitosympäristössä, eikä sen käyttöä asevelvollisten orientoimiseen ole suunniteltu. Tarve asevelvollisten orientoimiselle ennen varusmiespalvelusta on kuitenkin olemassa, ja yksi keino