333 resultados para Kaikille kansoille


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma tarkastelee Vasemmistoliiton ja Suvi-Anne Siimeksen välistä suhdetta Siimeksen seitsemän ja puoli vuotta kestäneen puheenjohtajakauden aikana. Fokuksessa on puoluelehdissä käyty lehdistökeskustelu puolueen ja puheenjohtajan välillä. Suvi-Anne Siimes valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vuonna 1998, kun puolue oli ollut olemassa vain kahdeksan vuotta ja vasta hahmotteli ensimmäistä puolueohjelmaansa. Uuden puheenjohtajan avulla Vasemmistoliitto pyrki kasvattamaan suosiotaan ja muokkaamaan puolueen ideologiaa 2000-luvulle sopivaksi. Siimeksen mediaosaamisen uskottiin tuovan puolueelle lisää suosiota erityisesti naisten ja korkeasti koulutettujen keskuudessa. Vaikka osa aluksi epäilikin Siimeksen kykyjä, oli ihailu lähes varauksetonta hänen tultuaan valituksi puheenjohtajaksi. Siimeksen puheenjohtajuudella tavoiteltiin puolueelle parempaa julkisuuskuvaa, mutta osa vasemmistoliittolaisista tahtoi uudistaa puolueen kokonaan Siimeksen avulla. Alun seesteinen yhteiselo rikkoutui vuonna 2003 Vasemmistoliiton jäätyä eduskuntavaalien jälkeen oppositioon ja poliittisten linjaerojen tultua paremmin esiin. Varsinkin puolueen ammattiyhdistystaustaiset alkoivat haastaa Siimestä puolueen poliittisista linjauksista. Lopullinen välirikko tapahtui maaliskuussa 2006, jolloin Siimes ilmoitti eroavansa Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta kesken kolmannen puheenjohtajakautensa. Tuolloin puolueessa oli vakavia ristiriitoja, jotka ilmenivät julkisena riitelynä ja arvosteluna puolin ja toisin puheenjohtajan ja puolueen eduskuntaryhmän välillä. Siimeksen ero tuli kuitenkin lähes kaikille yllätyksenä. Ristiriidoista huolimatta Siimeksen haluttiin toimivan puolueen keulakuvana vielä yksissä eduskuntavaaleissa. Puheenjohtajan eron aiheuttaman kohun jälkeen Vasemmistoliitto kokosi nopeasti joukkonsa ja uskoi parempaan tulevaisuuteen uuden puheenjohtajan avulla. Ensisijaisena lähdeaineistona käytän lehdistömateriaalia. Päähuomio on Vasemmistoliiton puoluelehdissä käytävässä lehdistökeskustelussa. Puoluelehtien vertailuna on käytetty muuta lehdistömateriaalia. Lehdistömateriaalin tukena on toiminut useiden vasemmistoliittolaisten muistelmat ja omaelämäkerrallisia teokset, jotka valottavat tapahtumia Vasemmistoliitossa Siimeksen puheenjohtajakaudella. Lehdistöaineistoa tukee laaja-alainen valikoima tutkimuskirjallisuutta niin poliittisen historian, valtio-opin, mediatutkimuksen kuin sukupuolentutkimuksenkin alalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Terveydenhuoltokenttä on muuttunut viime aikoina voimakkaasti, ja yksityinen sektori tuottaa jo merkittävän osan Suomessa tarjottavista lääkäripalveluista. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kuluttajien näkemyksiä lääkäripalveluihin liittyvän markkinointiviestinnän eettisyydestä. Tutkimusta lähestyttiin kolmen osaongelman avulla. Ensiksi pyrittiin selvittämään, mitä eettisyys lääkäripalvelujen markkinointiviestinnässä ylipäätään on. Toiseksi vastausta haettiin siihen, mikä aiheuttaa lääkäripalvelujen markkinointiviestintään eettisiä ristiriitoja. Kolmanneksi kartoitettiin, millaisia mielikuvia lääkäripalveluja tarjoavien yritysten markkinointiviestit välittävät. Teoriakatsauksessa perehdyttiin siihen, mitä aiheesta tiedetään aiemman tutkimuksen perusteella. Koska lääkäripalvelut edustavat pitkälle vietyä asiantuntijuutta, aloitettiin teoriakatsaus asiantuntijapalvelujen luonteen ja ominaispiirteiden käsittelyllä. Tämän jälkeen syvennyttiin yleiseen yritysetiikkaan sekä eettisyyteen lääkäripalvelujen markkinoinnissa. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisin menetelmin. Tutkija teki kahdeksalle henkilölle kattavat haastattelut, jotka tarjosivat runsaan aineiston. Haastatteluista ilmeni, että henkilöt pitivät eettisen markkinointiviestinnän ominaispiirteinä luotettavuutta, faktapainotteisuutta ja neutraaliutta. Heidän mielestään eettinen viestintä tarjoaa kuluttajille todellista hyötyä. Tämä toteutuu, kun markkinointiviestein jaetaan terveyteen liittyvää informaatiota ja motivoidaan ihmisiä elämään terveellisesti. Henkilöt näkivät lääkäripalvelujen markkinointiviestinnässä kuitenkin myös eettisiä ristiriitoja, jotka johtuvat osin terveydenhuollon erityisluonteesta – terveydenhuolto kun mielletään asiaksi, joka kuuluu kaikille varallisuustilanteesta riippumatta. Haastateltavat tunsivat huolta myös markkinoinnin ja medikalisaation välisestä yhteydestä sekä siitä, miten viestintää harjoitetaan nykyaikaisissa markkinoinnin kanavissa. Haastatteluista ilmeni, että henkilöt uskoivat viestinnän vaikuttavan merkittävästi yrityksistä syntyviin mielikuviin. Tärkeinä vaikuttajina pidettiin mainonnan lisäksi yritysten yleistä medianäkyvyyttä sekä yrityksistä liikkuvaa word of mouth tietoa. Koska terveydenhuoltoala on suurten muutosten kourissa, kuluttajien asenteet lääkäripalvelujen markkinointiviestintää kohtaan voivat muuttua nopeasti. Tässä tutkielmassa haettiin eräänlaista ensikosketusta aiheeseen, ja onkin toivottavaa, että aiheen tutkimus lisääntyisi tulevaisuudessa

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this research is to discover development points for business processes and sales reporting in the recovered paper sourcing organization. The processes under development are both sales and sourcing processes that were determined by the commissioning company. All of these processes have in common that there are used sales orders to organize the money flows correctly. Although the main objective is to source only recovered paper, the sourcing also brings by-products that cannot be utilized and are thus sold. As the purpose of the sales function is to only support the sourcing strategy, it should be organized as efficiently as possible. Investigating the current status of the processes and finding development points help in building proposals for enhanced process descriptions. In order that sales function could be analyzed, should the sales reporting be accurate and present the needed key figures. The current status of the processes as well as the possible problems and development ideas were researched with the help of interviews. Best practices could also be brought from other business lines in the commissioning company. The theory part was build according to relevant literature and scientific articles. The research indicates, that processes have shaped differently in sourcing organization’s business units. Local infrastructure and legislation sets certain limitations to the sourcing of recovered paper, and these circumstances cannot be changed. Customer-supplier power relations also affect to the formulation of business processes. In order to steer the processes, there has to be more internal controls. Still, the enterprise resource planning system also sets boundaries how the processes can be made more efficient.