980 resultados para ISO 9000 certification
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten erilaiset internetin käyttötavat, käytön aktiivisuus sekä palveluntarjoajaan kohdistuva luottamus vaikuttavat alttiuteen kuluttaa sosiaalisessa internetissä. Tarkastelen myös, miten erilaiset sosiodemografiset tekijät vaikuttavat alttiuteen kuluttaa verkossa. Verkkokulutukseen vaikuttavien tekijöiden tarkastelun lisäksi pohdin palveluntarjoajaan kohdistuvan epäluottamuksen muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa käytetään tutkimusaineistona vuonna 2013 kerättyä Special Eurobarometer 398 –aineistoa, jota tarkastellaan ristiintaulukointien ja X²-testien sekä logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksista on pääteltävissä, että internetin käytön tavat ovat erittäin merkittäviä verkkokulutusta ohjaavia tekijöitä. Myös verkkokauppaan kohdistuva epäluottamus, kuluttajan ikä sekä koulutusaste vaikuttivat verkkokulutusaktiivisuuteen, mutta vaikutukset vaihtelivat tutkimusmaiden välillä. Samoin epäluottamuksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät vaihtelivat Suomen ja Iso-Britannian välillä. Tämän tutkimuksen tulokset osaltaan puoltavat aiempaa kirjallisuutta siinä, että hyvätuloisten, korkeasti koulutetun keskiluokan sekä matalasti koulutetun ja alhaisen tulotason sosiaaliluokan välillä on havaittavissa merkittäviä sosiaalisen internetin käyttöön liittyviä eroja, jotka vaikuttavat voimakkaasti yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksien asteeseen, kuten esimerkiksi verkkokulutusmahdollisuuksien jakautumiseen.
Resumo:
Imprimatur: C. R. Lindberg.
Resumo:
Kotoistushankkeen lausunto
Resumo:
Kotoistushankkeen kannanotto, ks. http://www.kotoistus.fi
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena oli tutkia, mikä on laatukäsikirjan merkitys laadunhallintajärjestelmässä, miten laadunhallintajärjestelmä sertifioidaan ja mitä hyötyä Refinec Oy:lle olisi sertifioidusta laadunhallintajärjestelmästä. Refinec Oy:lle laadittiin kandidaatintyössä laatukäsikirja ja siihen kuuluvat liitteet ja toimintaohjeet valmiin laadunhallintajärjestelmän pohjalle. Tavoitteena oli tuottaa Refinec Oy:lle laadunhallintajärjestelmän sertifiointiin tarvittavat dokumentit. Laatukäsikirja laadittiin standardin SFS-EN ISO 9001:2008 mukaisesti. ISO 9001 on kansainvälinen standardi joka käsittelee laadunhallintajärjestelmiä ja niiden vaatimuksia. Laatukäsikirjan liitteeksi laadittiin taulukoita erilaisia tarkastuksia ja raportointeja varten. Lisäksi Refinec Oy:lle laadittiin yhdessä yrityksen johdon kanssa toimintaohjeet, joiden mukaan Refinec Oy toimii. Tutkimus osoitti laatukäsikirjan olevan keskeinen osa laadunhallintajärjestelmää, sillä laadunhallintajärjestelmän auditointi suoritetaan laatukäsikirjan perusteella. Laadunhallintajärjestelmän sertifioinnissa auditoija tarkastaa sen olevan standardin mukainen niin laatukäsikirjassa kuvattuna kuin käytännössäkin. Refinec Oy halusi dokumentit laadunhallintajärjestelmästä ja toimintaohjeista, jotta asiakkaille voitaisiin taata ja todentaa toiminnan laatu ja harkitsee laadunhallintajärjestelmän sertifiointia.
Resumo:
Gestión del conocimiento
Resumo:
Gestión del conocimiento
Resumo:
Certification of the document by which the Honourable James Baby, James Macauley, Grant Powell, George Crookshanks, William Allen and Peter Robinson as Commissioners of forfeited estates sold 80 acres in Lot 11, Concession 7, Grantham Township to Louis Traver. This document was registered on Nov. 11, 1822. The instrument no. is 6185, Jan. 11, 1822. This is a typewritten 5 page copy. The certification took place Oct. 2, 1926.
Resumo:
Tesis (Maestría en Ciencias de la Administración con Especialidad en Producción y Calidad) UANL
Resumo:
Tesis (Maestría en Ciencias de la Administración con Especialidaden Producción y Calidad) UANL
Resumo:
Tesis (Maestría en Ciencias de la Administración con Especialidad en Producción y Calidad) UANL
Resumo:
Tesis (Maestría en Ciencias de la Administración con Especialidad en Producción y Calidad) U.A.N.L. - 1997