379 resultados para Hiidenmaa, Pirjo
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Hämeen ELY-keskus julkaisee nyt toisen kerran oman erillisen Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksensa, Toivoa paremmasta? -raportin, jossa on valtakunnalliseen kehitysnäkymät-julkaisuun sisältyvän tekstiosuuden lisäksi sisällytetty Hämeen elinkeinoelämään ja yritystoimintaan, työllisyyteen sekä koulutukseen ja osaamiseen liittyvää ajankohtaista tilastoaineistoa ja sen analysointia. Erityisenä tarkastelun kohteena tällä kertaa on hämäläinen maaseutu. Elinkeinoelämän osalta tarkastellaan aloittaneita ja lopettaneita yrityksiä, kasvuyrityksiä, pienyrityksiä ja maaseutuyrityksiä. Työllisyyttä koskevassa luvussa analysoidaan pitkäaikaistyöttömien, ulkomaalaisten ja nuorten työllisyystilannetta. Tämän jälkeen kerrotaan ammattiluokituksen muutoksista ja esitellään uutta ForeAmmatti-palvelua. Lisäksi tarkastellaan työmarkkinatilannetta maa- ja metsätalousammateissa. Koulutus ja osaaminen -luvussa pohditaan, parantaako työvoimakoulutus työllistymismahdollisuuksia, ja esitellään nuorten aikuisten osaamisohjelmaa. Tarkastelun kohteena ovat myös ammattikorkeakouluista valmistuneiden sijoittuminen sekä luonnonvara- ja ympäristöalan koulutusmahdollisuudet Hämeessä. Kehitysnäkymien tarkastelussa elinkeinoelämän ja yritystoiminnan näkymiä ennakoidaan sekä puolen vuoden että vuoden tähtäyksellä. Kanta-Hämeessä tilanteen arvioidaan pysyvän jokseenkin ennallaan, mutta Päijät-Hämeessä kehityksen arvioidaan edelleen jatkuvan miinusmerkkisenä. Hämeen kummankin maakunnan yritystoimintaa leimaa edelleen selkeä varovaisuus. Toisaalta yritysten kasvunäkymät ovat varsin epäyhtenäisiä: monien yritysten näkymät ovat heikkenemässä, mutta esimerkiksi joidenkin suurempien kansainvälisten metallituote- ja koneenrakennusalan yritysten tilausten kasvu näyttäisi edelleen jatkuvan vahvana. Työllisyystilanteen ei Hämeen ELY-keskuksen alueella uskota vielä vuoden 2015 syksyyn mennessä paranevan nykytilanteeseen verrattuna. Hämäläistä maaseutua esittelevässä luvussa kerrotaan uudistuneesta kaupunki–maaseutu-luokituksesta ja siitä, miten Kanta- ja Päijät-Häme eroavat aluerakenteeltaan toisistaan. Hämäläisen maaseudun tulevaisuudennäkymät pohjautuvat alueelliseen maaseutuohjelmaan Vihreän kasvun Häme.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Volter Kilven romaanin Parsifal (1902) intertekstuaalisia suhteita sen edeltäjiin, keskiajalla ilmestyneisiin Chrétien de Troyesin Perce-valiin (n. 1100) sekä Wolfram von Eschenbachin Parzifaliin (n. 1200), jotka ovat Kilven teoksen subtekstejä. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa hyödynnetään Kiril Taranovskin subtekstianalyysiä, jonka avulla tarkastellaan teosten väliltä löytyviä lainoja. Kilven romaanin symbolistinen konteksti on tutkimuksen lähtökohta, jonka kautta teosten välisiä lainoja tulkitaan. Keskeistä on selvittää, miten symbolistinen estetiikka vaikuttaa keskiaikaisten subtekstien käyttöön ja mitä lainat merkitsevät symbolismin kannalta. Lainoissa ilmeneviä eroja ja vastaavuuksia ja niiden kautta muodostuvia uusia merkityksiä tulkitaan symbolismin merkityssuhteiden kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti Parsifalin henkilöhahmoa ja subtekstien vaikutusta siihen. Teoksissa kuvataan kehitystarinaa, jonka keskiössä on Graalia tavoitteleva, kokematon Parsifal, joka henkisen kasvun kautta saavuttaa lopulta Graalin kuninkuuden. Graalin myytti on universaali kertomus, jolla on pohjansa sekä kristillisessä että pakanallisessa perinteessä. Symbolismin aikakaudella ihannoitiin myyttisiä aiheita ja keskityttiin kuvaamaan ihmisen sisäisyyttä, keskiajalla puolestaan vallalla oli trubaduurilyriikka, johon liittyi ja ritarien ja ristiretkien ihannointi. Keskiaikaisten runoelmien ideaali käsitys puhdassydämisestä ja hyveellisestä ritarista toistuu Kilven Parsifalissa ja antaa hedelmällisen pohjan symbolistiselle tulkinnalle. Niin ikään naisten palvonnalla oli keskiajalla erityinen rooli, heitä pidettiin pyhinä ja jumalallisina. Nainen esitetään myös Kilven Parsifalissa ihanteellisena ja puhtaana, mutta toisaalta myös degeneroituneena ja dekadenttina hahmona, jonka rooli Parsifalin matkan eri vaiheissa on ratkaiseva. Synnin ja puhtauden teemat vuorottelevat teoksis-sa. Tutkimuksessa hyödynnetään erityisesti Pirjo Lyytikäisen käsitystä symbolismista ja dekadenssista saman kolikon kahtena eri puolena. Symbolismiin nivoutui dekadenssi, joka toi melankolian ja kaipuun ideaalin kauneuteen ajalle ominaiseksi ihanteeksi. Symbolismin melankolian ja ideaalin yhteenkietoutumisen taustalla voi havaita Friedrich Nietzchen ja Arthur Schopenhauerin filosofian, joiden periaatteita käytetään tutkimuksessa analyysin tukena. Parsifalin hahmossa on yhtymäkohtia vanhojen mytologioiden hahmoihin, joista tutkimuksessa korostetaan erityisesti Narkissoksen hahmoa sen korostuneen symbolismiin liitetyn kytkennän vuoksi.
Resumo:
The AQUAREL project studied the availability and optional utilization methods for fish processing side streams and other aquatic biomaterial in the Republic of Karelia. Additionally processing aquatic biomaterial with manure and sewage sludge was studied. Based on the results, the most feasible option today is to process fish side streams to fish oil and dewatered oil-free residue and to use them for fish or animal feed production. However, it is necessary to highlight, that changes in e.g. economic environment, energy prices and demand may require re-evaluating the results and conclusions made in the project. Producing fish oil from fish processing side streams is an easy and relatively simple production process generating a valuable end product. The functionality of the process was confirmed in a pilot conducted in the project. The oil and solids are separated from the heated fish waste based on gravity. The fish oil separating on top of the separator unit is removed. Fish oil can as such be utilized for heating purposes, fish meal or animal feed production, but it can also be further processed to biodiesel. However, due to currently moderate energy prices in Russia, biodiesel production is not economically profitable. Even if the fish oil production process is not complicated, the operative management of small-scale fish oil production unit requires dedicated resources and separate facilities especially to meet hygiene requirements. Managing the side streams is not a core business for fish farmers. Efficient and economically profitable fish oil production requires a centralized production unit with bigger processing capacity. One fish processing unit needs to be designed to manage side streams collected from several fish farms. The optimum location for the processing unit is in the middle of the fish farms. Based on the transportation cost analysis in the Republic of Karelia, it is not economically efficient to transport bio-wastes for more than 100 km since the transportation costs start increasing substantially. Another issue to be considered is that collection of side streams, including the dead fish, from the fish farms should be organized on a daily basis in order to eliminate the need for storing the side streams at the farms. Based on AQUAREL project studies there are different public funding sources available for supporting and enabling profitable and environmentally sustainable utilization, research or development of fish processing side streams and other aquatic biomaterial. Different funding programmes can be utilized by companies, research organizations, authorities and non-governmental organizations.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Muistitietoa käsittelevä tutkimukseni selvittää sitä, miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta. Tutkin myös sitä, mitä muistojen kertomisella viestitään. Porin kaupunkiin kuuluvassa Lyttylän kylässä on vanha koulukartano, jonka kaikki kyläläiset tuntevat, ja se on paikka, jossa monet muistot elävät vielä nykyäänkin. Tutkimusaineistonani ovat lyttyläläisten henkilöiden teemakirjoitelmat ja – haastattelut. Nämä muistelmat edustavat muistelijoidensa omakohtaisia näkemyksiä ja tulkintoja menneestä. Lyttyläläisten teemakirjoitelmista ja – haastatteluista välittyy se, miten tärkeää heille on kuulua tähän kyläyhteisöön. Käytän tutkimuksessani lähiluvun, teemoittelun ja tyypittelyn menetelmiä, jotka ovat laadullisen aineiston analyysitapoja. Keskityn tutkimusaineistoni analysoinnissa niihin lyttyläläisten kertomuksiin, joissa muistellaan koulunkäyntiin liittyviä asioita. Tutkimuksessani selvitän myös niitä ilmiöitä, jotka liittyvät agraarisen kulttuurin muutokseen 1900-luvulla (oppivelvollisuuden lisääntyminen, kansakoulun perustaminen Lyttylään, koulunkäynnin ja työnteon vaikutus lyttyläläisten arkielämään, köyhyyden ja kurin kokemukset sekä sotavuodet). Siihen, miten lyttyläläiset kertovat muistojaan, on vaikutuksensa sillä, mihin asioihin he haluavat ottaa kantaa, minkälaisessa tilanteessa muistoja kerrotaan, minkälaisia asioita yhteisö pitää muistamisen ja kertomisen arvoisina sekä minkälaisia kertomisen tapoja he ovat oppineet. Myös lyttyläläisten muistojen keräämisen, tallentamisen ja tuottamisen prosessit vaikuttavat siihen, miten kansakouluun liittyvistä muistoista kerrotaan. Lyttyläläiset kertovat muistojaan siksi, että he haluavat palata hetkeksi menneeseen, muistella muistoja yhdessä toisten kanssa sekä vertailla menneisyyttä ja nykyhetkeä. He haluavat jakaa nuoremmille sukupolville tietoa siitä, millaista koulunkäynti heidän lapsuudessaan on ollut. Lyttyläläisten muistelukerronta välittää henkilökohtaisten menneisyyden tulkintojen lisäksi tietoa siitä, millaisia sosiaalisia ja kollektiivisia ulottuvuuksia muistitiedolla on. Pirjo Korkiakankaan sanoin henkilökohtainen historiamme muodostuu sekä yksilöllisistä että kollektiivisista kokemuksista, joita säilytämme muistoissamme. Kertominen on sosiaalisen vuorovaikutuksen väline. Tämä pitää paikkansa myös lyttyläläisten muistelukerronnassa.
Resumo:
Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämisstrategian 2014–2020 vision mukaan vuonna 2020 Kaakkois-Suomi tuottaa puhtaita ja alkuperältään tunnettuja elintarvikkeita sekä toimii elintarvikkeiden porttina itään. Suotuisan toimintaympäristön vuoksi maaseudulle kehittyy monipuolista ja kilpailukykyistä matkailu- ja muuta yrittäjyyttä. Alueella hyödynnetään laajasti uusiutuvia energiavaroja kestävän kehityksen mukaisesti. Kaakkois-Suomen vahvuutena ovat puhdas luonto ja luonnonvarat, jotka ovat tärkeitä niin maataloudelle kuin matkailulle. Tilakoon kasvun, tilojen erikoistumisen ja muun yritystoiminnan kautta tilojen elinkelpoisuus ja maatalouden jatkuvuus alueella voidaan turvata. Kaakkois-Suomen sijainti Pietarin ja pääkaupunkiseudun välissä, alueen historia ja kulttuuri sekä ihmisten vieraanvaraisuus, luovat hyvät edellytykset erityisesti matkailun kehittämiselle. Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa tarvitaan uudenlaista yritystoimintaa, koska metsäteollisuuden rakennemuutos on vienyt alueelta runsaasti työpaikkoja. Metsän merkitys Kaakkois-Suomelle on kuitenkin edelleen suuri. Alueella on mittavat metsävarat ja korkeatasoista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kaakkois-Suomella on hyvät mahdollisuudet toimia kehittyvän biotalouden raaka-aineen tuottajana ja hyödyntäjänä. Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelma ohjelmakaudella 2014–2020 ohjaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toteutusta Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueella. Kehittämissuunnitelma sisältää alueiden keskeisten toimijoiden yhteisen näkemyksen siitä, mitkä ovat tärkeimmät painopisteet ja toimenpiteet alueen maaseudun kehittämisessä. Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelman strategisina painopisteitä ovat toimiva elintarvikeketju, metsätalous ja bioenergia, matkailu, paikallistalous ja yhteisöt sekä vapaa-ajan asuminen, luonnonvarat vahvuutena, maaseudun infrastruktuuri ja yrittäjyyden vahvistaminen. Lisäksi kaikessa kehittämistoiminnassa otetaan huomioon rajan läheisyyden tarjoamat mahdollisuudet sekä kestävä kehitys ja ympäristöasiat. Suunnitelman tavoitteita edistetään kehittämishankkeiden ja yrityskohtaisten hankkeiden avulla. Kehittämishankkeilla vahvistetaan yrittäjien ammattitaitoa, kehitetään yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja yhteistyötä, lisätään maaseutuväestön hyvinvointia ja parannetaan ympäristön tilaa. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson toimijoita kannustetaan etsimään innovatiivisia ratkaisuja mm. maaseudun palveluiden järjestämiseen, biotalouden vauhdittamiseen ja matkailun kehittämiseen. Kehittämistyössä on tärkeää yhteistyö yli toimiala- ja sektorirajojen. Maaseudun yritystuen avulla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja kannustetaan yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa. Tavoitteena on vahvistaa elintarvikeketjun kilpailukykyä, monipuolistaa maaseudun elinkeinorakennetta ja luoda maaseudulle uusia työpaikkoja.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu