Naisjohtajat – miksi heitä ei ole ja mitä siitä? - miesjohtajien ja ei-johtavassa asemassa olevien naisten näkemyksiä case-yritys x:ssä

Joidenkin tutkimusten mukaan naisten vähäinen määrä johdossa voi olla uhka organisaatiolle. Lasikattoilmiöllä tarkoitetaan naisten urakehityksen katkeamista tietylle tasolle ylimmän johdon alapuolelle ikään kuin naisten ja tuon ylimmän tason välissä olisi lasinen, näkymätön katto, sukupuolistereotypioiden muodostama este. Yksi yleinen lasikaton selitysten kolmijako on henkilökohtaiset, organisatoriset ja yhteiskunnalliset tekijät. (Lämsä & Hautala 2004, 252). Hoyt (2007, 270-278) tekee kolmijaon seuraavasti: inhimillinen pääoma, sukupuolierot ja ennakkoluulot. Yritys X:n keskijohdossa työskentelee yksi nainen, ylimmässä johdossa ei yhtäkään. Tutkimuksessa halu-taan selvittää miesjohtajien ja ei-johtavassa asemassa olevien naisten käsitystä siitä, onko yritys x:ssä lasi-kattoa, miksi naisjohtajia on niin vähän ja "mitä siitä" ts. onko mitään ongelmaa olemassakaan. Tässä tutkimuksessa pohditaan diskurssianalyysin keinoin, miten yritys X:ssä puhutaan naisjohtajuusaiheesta, millai-seksi sukupuolen merkitys työelämässä määritellään ja mitä ajatellaan naisten kykenevyydestä johtajiksi. Naturalisoiva diskurssi oli vahva niin miesjohtajien ja ei-johtavassa asemassa olevien naisten puheessa. Sen lisäksi hahmotellaan familistista, empiiristä, humanistista ja historiallista diskurssia naisjohtajuuspuheesta. Diskurssien yhteenkietominen hegemonisoimisstrategiana kuvaa tapaa, jolla palasia muista diskursseista käytetään tukemaan tiettyä toista diskurssia (Jokinen et al. 1993c, 95) Miesjohtajien puheessa naisten keskeiset, ominaisuudet - liiallinen tarkkuus ja huolellisuus yhdistettynä epävarmuuteen - ovat ongelmallisia johtajanuran kannalta. Jos näistä johtajuuden kannalta negatiivisista ominaisuuksista ei jostain syystä kuitenkaan muodostuisi uralla etenemisen estettä, äitiys ja perheellisyys "luonnollisesti" tekee tämän. Aiheet myös kietoutuvat yhteen: äitiys ja vastuu perheestä lisäävät naisten huolellisuutta, tarkkuutta ja epävarmuutta entisestään. Lisäksi äitiyslomat ja työhön käytettävissä oleva aika ja puut-tuva halu käyttää elämästä iso osa uranluomiseen ovat johtajaksi etenemisen esteitä. Miesjohtajien mukaan tämä on jossain määrin ongelma, kun heterogeenisyyttä johtamiseen kuitenkin tarvittaisiin, mutta loppujen lopuksi kuitenkin melko epäkiinnostava ja pieni ongelma; ongelma ei miesten mielestä johdu miesten tai yhteiskunnallisista asenteista, vaan naisista itsestään ja he tarvitsevat uralla edetäkseen tukea, rohkaisua ja henkilöstöpankkeja, joita miesjohtajat voivat tuottaa. Johtaminen ylipäänsä ei ole miesjohtajien mielestä hirveän kiinnostavaa. Jos naiset (kaikesta edellä sanotusta huolimatta) etenevät yritysten johtoon, eivät he tule siellä toimeen keskenään. Kaiken kaikkiaan koko naisjohtajuusaihe ei ole kovin kiinnostava ja naisjohtajuuden vähäisyyden (mahdollisen) ongelman ratkaisee aika uuden, tasa-arvoisemman sukupolven myötä. Naishaastateltujen näkökulmasta sen sijaan naisilla on pyrkyä johtotehtäviin - joskaan ei samassa määrin kuin miehillä. Naishaastateltujen mukaan miehet suosivat toisiaan työelämässä ja naiset kohtaavat asenteita, joita vastaan joutuvat taistelemaan ja tästä syystä johtajien joukossa on niin vähän naisia. Historialliset tekijät pitävät asenteita yllä. Perheellisyys on naisille suurempi uraeste kuin miehille, "luonnollisesti". Naishaastateltujen mielestä naisten vähäisyys johdossa on merkittävä ongelma, koska naisilla on erityislaatuisia ominaisuuksia, joista olisi hyötyä tehtävässä. Naishaastateltujen puheessa miesten ominaisuuksia vastaavasti vähäteltiin. Naisjohtajien vähäisyyden ongelmalle ei naishaastateltujen mielestä kuitenkaan ole tehtävissä paljonkaan: miesten ja yhteiskunnan asenteiden pitäisi muuttua, mutta keinoja tähän ei esitetä, sen sijaan naisten itsensä pitäisi vain "yrittää vielä kovemmin".

Biomassan käsittely voimalaitoksissa

Tässä diplomityössä tutkitaan biomassan esikäsittelyä suurissa voimalaitoksissa. Työssä keskitytään puusta saataviin polttoaineisiin. Biomassan esikäsittely on tärkeä osa voimalaitoksen toimintaa. Sillä pyritään saamaan puulle halutut ominaisuudet loppukäyttöä, kuten polttoa tai kaasutusta varten. Puubiomassan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kosteus, palakoko ja tasalaatuisuus. Työ on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa tutkitaan kiinteän biomassan ominaisuuksia ja ongelmia. Toisessa osassa esitellään erilaisia voimalaitoksissa käytettäviä puubiomassoja ja niiden erityisominaisuuksia ja -vaatimuksia. Kolmannessa osassa esitellään biomassan käsittelyä voimalaitoksella. Käsittely jaotellaan vastaanottoon, esikäsittelyyn, varastointiin ja käsittelylaitteistoihin. Kolmannessa osassa tutkitaan myös käsittelyn erityisvaatimuksia ja esitellään esimerkkejä biomassan kokonaiskäsittelystä laitoksella. Työn neljäs osa paneutuu biomassan käsittelyn turvallisuus- ja ympäristöasioihin. Puubiomassan esikäsittely on suunniteltava käytettävien puulaatujen ja -määrien mukaan. Biomassan kosteuden ollessa korkea, on tutkittava onko kuivurien käyttö kannattavaa ja perusteltua. Jos voimalaitokselle tuleva puu on epätasalaatuista tai sisältää epäpuhtauksia, on käytettävä erilaisia puhdistus- ja murskainlaitteistoja. Biomassan käsittelyssä syntyy melua ja päästöjä. Ympäristö- ja terveyshaittojen ehkäisemiseksi käsittelylaitteistoihin on suunniteltava tarpeelliset suojat ja varojärjestelmät.

Operaatio Tonava : Tšekkoslovakian miehitysoperaatio 1968

Tšekkoslovakian miehitys vuonna 1968 oli merkittävä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspoliittisia rakenteita koetellut tapahtuma. Tammikuussa 1968. Tšekkoslovakian valtion politiikan muutettua suuntaansa kommunistisesta järjestelmästä liberaalimpaan suuntaan johti se erimielisyyksiin Neuvostoliiton johtaman Varsovan liiton sisällä. Tšekkoslovakian tilanne pyrittiin ratkaisemaan erilaisin neuvotteluin kevään ja kesän 1968 aikana, mutta ratkaisua ei saatu aikaan. Neuvostoliitto suunnitteli jo tässä vaiheessa miehitysoperaatiota tilanteen ratkaisemiseksi. Ennen miehitysoperaatiota Neuvostoliitto painosti Tšekkoslovakiaa suurien sotaharjoitusten, verhoiltujen uhkausten sekä tiedotusvälineiden avulla. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että Tšekkoslovakian miehittivät viisi sen liittolaismaata 20–21. elokuuta 1968. Miehitysoperaatio oli erityisen kiinnostava sen vuoksi, että se toteutettiin lähes ennennäkemättömällä nopeudella ja erittäin suurella voimalla. Neuvostoliitto onnistui toteuttamaan operaation käytännössä tappioitta, ja operaatio sujui täysin suunnitelmien mukaisesti. Operaatiota onkin jälkeenpäin kutsuttu ”kaappaushyökkäykseksi”. Miehitysoperaation jälkeen Tšekkoslovakiaan jäi pysyvästi neuvostodivisioonia, ja maa palasi takaisin Prahan kevättä edeltäneeseen vanhoilliseen politiikkaan. Niin kutsutun ”normalisoinnin” aikana kaikki uudistukset purettiin vähitellen. Neuvostojoukot olivat maassa aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Miehitysoperaation poliittista puolta ja kriisin yleistapahtumia on tutkittu runsaasti kirjallisuudessa ja lehtiartikkeleissa, mutta itse miehitysoperaation sotilaallista puolta on tutkittu melko vähän. Tutkielmassa tarkastellaan Tšekkoslovakian miehitysoperaatiota 20-21.elokuuta 1968, painopisteenä operaation toteutustapa, siihen käytetyt eri puolustushaarojen ja aselajien joukot sekä niiden suuntautuminen. Itse miehitysoperaation tarkastelun ohella tarkastellaan myös operaation loppuasetelmaa ja jälkiseurauksia. Tutkimustyö on tehty perehtymällä useisiin eri lähteisiin, analysoimalla sekä vertailemalla näiden tarjoamaa informaatiota keskenään. Lopputuloksena on näistä tehty synteesi.

Neuvostoliiton muodostama uhka Ruotsin puolustussuunnittelussa 1950-luvulla

Kylmän sodan alkaminen toisen maailmansodan jälkeen merkitsi Ruotsille turvallisuuspoliittista ongelmaa. Ruotsi katsoi voivansa puolueettomuuspolitiikan ja vahvan puolustuksen avulla parhaiten säilyttää maan itsenäisyyden. Kuitenkin samalla Ruotsissa katsottiin eristäytyneen puolueettomuuden yksistään olevan riittämätöntä takaamaan maan turvallisuus. Kylmän sodan vuosina Ruotsia hallitsi uhkakuva, joka oli heitä vastaan kohdistuva suurhyökkäys, invaasio. Tämän uhkakuvan mukaisesti Ruotsi teki poliittiset linjaukset sellaiseksi, että valtakuntaa oli puolustettava kaikin käytettävissä olevin resurssein. Tutkimuksessa selvitetään millainen oli Neuvostoliiton muodostama uhka Ruotsin puolustussuunnittelussa 1950-luvulla sekä miten Ruotsi tuohon uhkaan varautui. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, jossa käsitellään perinteiseen tapaan aihetta käsittelevää lähdeaineistoa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Neuvostoliiton hyökkäys oli Ruotsin suurin uhkakuva 1950-luvulla ja, että tähän uhkaan varauduttiin Ruotsissa mittavin järjestelyin. Ruotsi oli omassa puolustussuunnittelussaan valmistautunut sen muodostaman uhkakuvan mukaisiin sotatoimiin ja se oli valmis puolustamaan maataan mahdollisen hyökkäyksen tapahduttua.

Turvallisuusjohtaminen osana puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategiaa

Turvallisuus on moniulotteinen käsite ja olotila, jonka tärkeys tiedostetaan viimeistään kun se on uhattuna. Turvallisuus on perustarve ihmiselle, mutta yhä useammin se on perustarve myös eri organisaatioille ja yrityksille. Turvallisuusjohtaminen taas on turvallisuuden hallintaa ja sen jatkuvaa edistämistä. Nykyaikaiselle turvallisuudelle ovat ominaisia monimutkaiset ja nopeasti muuttuvat uhkakuvat. Turvallisuuden hallinnassa korostuukin entisestään uhka – analyysien suunnittelu, sekä organisaation omien virheiden kautta tapahtuva oppiminen. Tutkimuksen aiheena oli tutkia turvallisuutta ja sen johtamista puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategian antamien suuntalinjojen sisällä. Tavoitteena oli aloittaa avaamalla ensin käsitteet turvallisuus ja turvallisuusjohtaminen, joiden avulla oli tarkoitus kartoittaa turvallisuuden eri ilmenemismuotoja sekä puolustusvoimien turvallisuusjohtamisen luonnetta. Turvallisuus käsitettä avattiin käyttämällä puolustusvoimille ominaisia uhkakuvia erottelemaan turvallisuuden eri osa – alueita. Lopuksi koottiin turvallisuusjohtamisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä saadut tulokset ja verrattiin niitä puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategiaan, jotta voitiin tehdä johtopäätöksiä sen ominaispiirteistä. Vertailemalla sitä miten puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategia eroaa yleisistä turvallisuus käsityksistä. Kartoitettiin puolustusvoimille ominaisia turvallisuus näkemyksiä, sekä nostettiin esiin useimmin tekstissä mainittuja käsitteitä. Seuraavaksi määritettiin painopiste turvallisuusjohtamiselle, laskemalla montako kertaa kukin turvallisuusjohtamisen malli tai sen alle menevä asia mainittiin turvallisuustoiminnan strategiassa. Eniten esiinnoussutta mallia voitiin pitää turvallisuusjohtamisen painopisteenä. Tutkimuksessa on havaittu turvallisuuteen vaikuttavat uhat keskeisiksi tekijöiksi puhuttaessa turvallisuudenjohtamisen luonteen ymmärtämisestä. Turvallisuusjohtaminen taas on ensisijaisen tärkeää uhkakuvien kartoittamiseksi, kokonaisuutta voikin siis pitää varsin kompleksisena.

Meriturvallisuus Suomessa

Sana meriturvallisuus esiintyy usein lukiessaan merenkulullisia julkaisuja. Monet järjestöt ja viralliset tahot julistavat omaa panostustaan meriturvallisuuden kehittäjänä, mutta mikään niistä ei ole tyhjentävästi pystynyt määrittelemään, mitä meriturvallisuudella oikeastaan tarkoitetaan? Tässä työssä on tarkoitus selvittää meriturvallisuuden kenttää, mitä se tarkoittaa ja mitä se sisältää? Työ on luonteeltaan tulkitseva käsitetutkimus, jossa pyritään pilkkomaan käsite meriturvallisuus osiin ja tarkastelemaan sitä osa-alue kerrallaan. Meriturvallisuudessa pääpaino on sanalla turvallisuus, joka asettaa haasteen käsitteen kokonaisvaltaiselle määrittelylle. Jokainen näkee ja kokee turvallisuuden hieman eri tavalla. Turvallisuuden sanotaan olevan jatkuvasti muuttuva ja laajeneva käsite, jolle on ollut äärimmäisen vaikeaa luoda yksiselitteistä teoriaa. Kiistat siitä, kenen vastuulla turvallisuuden luominen on, millä tasoilla sitä esiintyy, mihin se vaikuttaa ja millä tavalla, ovat jatkuvasti tutkijoiden huomion kohteena. Toinen tärkeä käsite on riski, joka on vahvasti liitoksissa kaikkeen turvallisuuteen. Riskien tunnistamisella ja arvioinnilla on mahdollista todentaa ne tekijät, jotka uhkaavat turvallista merenkulkua. Tällöin on mahdollista myös määrittää meriturvallisuuden luonnetta sen sisältämän riskikentän kautta. Turvallisuuteen liittyy vahvasti ajatus määritelmän tekijän intresseistä. Jokainen taho näkee turvallisuuden omalla tavallaan ja vastuu tulkinnasta jätetään usein tulkitsijalle. Turvallisuus on nykypäivänä suosittu ja paljon käytetty käsite. Se sisältää yleiskielessä pelkästään positiivisia mielikuvia. Turvallisuutta ei voi koskaan olla liikaa. Monesti kuitenkin unohdetaan sen ylikorostamisen haittavaikutukset. Liiallinen turvallisuuden ihannointi saattaa tehdä sokeaksi sen eteen tehtyjen toimien arvioinnille. Organisaatioturvallisuuden määrittelyssä kävi ilmi sen jakautuminen eri osa-alueisiin, jotka voivat olla osittain toistensa kanssa ristiriidassa. Liiallinen turvallisuuden korostaminen tietyllä osa-alueella organisaation sisällä saattaa aiheuttaa turvallisuuden heikkenemistä jollain toisella osa-alueella. Meriturvallisuus voidaan nähdä yhtä monimutkaisena ja laajana käsitteenä kuin turvallisuus. Siihen liittyy samat ongelmat kuin muihinkin turvallisuuden lajeihin ja sen hahmottamiseksi vaaditaan selkeää luokittelua. Meriturvallisuuden määrittely voidaan aloittaa ajatuksesta onnettomuusvapaasta merenkulusta. Sen päätavoitteena on varmistaa häiriötön liikennöinti merellä, mutta sen tulee silti pystyä vastaamaan mahdollisiin onnettomuuksiin sekä muihin häiriöihin. Haaste meriturvallisuudessa ja sen hallinnassa liittyy merellisen ympäristön luomaan riskikenttään. Merenkulussa riskejä on lukematon määrää jakautuneena usealle eri tasolle. Aluksen kunto, miehistön ammattitaito, väylästön turvallisuus, sääolosuhteet, taloudelliset paineet, muut merellä liikkujat ym. muodostavat kaikki riskejä turvalliselle merenkululle. Niiden ehkäisemiseksi on tehtävä työtä monella eri taholla. Suomessa tämä voidaan todentaa pelkästään tarkastelemalla eri toimijoiden lukumäärää. Kukaan toimijoista ei omista meriturvallisuuden käsitettä, mutta ovat osaltaan luomassa sille sisältöä.

Merialueet uhkaympäristönä

Uhka on laaja käsite, jota ei periaatteessa ikinä voi sulkea pois. Uhka on kaikessa toiminnassa jonkinlaisessa muodossa läsnä. Uhkaan liitetään usein käsitteitä, kuten turvallisuus, riski ja haavoittuvuus. Nämä neljä käsitettä kuuluvat turvallisuuden kenttään. Merenkulun turvallisuus tarkoittaa, että saadaan vaara-/riskitekijät hallintaan teknillisillä tai organisatorisilla toimenpiteillä niin, että onnettomuuden riski ei ylitä sille asetettua hyväksyttyä rajaa. Meriturvallisuudella pyritään varmistamaan, ettei alusta, siellä olevia ihmisiä, sen lastia eikä meriympäristöä vaaranneta. Laajimmillaan meriturvallisuuden katsotaan kattavan neljä eri osa-aluetta, jotka ovat alusturvallisuus, väyläturvallisuus, meripelastus ja ympäristöturvallisuus. Koska merialueet ovat Suomelle sekä kaikille merivaltioille hyvin oleellinen osa jokapäiväistä elämää, tulee meidän pystyä turvaamaan meriliikenne merialueilla. Suomen ulkomaankaupan kuljetuksista yli 80 prosenttia tapahtuu meritse, ja nykyaikaisen nopean logistiikkaketjun vaatimukset kohdistuvat pääosin merikuljetuksiin. Lisäksi meri ympäristöineen tarjoaa virkistyskäyttöön loistavat elementit. Tutkimukseni pääkysymyksenä on: Mikä uhkaa merialueilla? Alakysymyksinä tutkimuksessa ovat mitä uhka tarkoittaa ja mitkä ovat siihen liittyvät käsitteet? Miten toimijat merialueillamme näkevät uhan? Suomen merellisillä toimijoilla on omat intressinsä ja omat toiminta-alueensa, mutta kaikilla toimiojilla on kuitenkin yhteinen uhka. Kaikki toimijat näkevät merellisen suuronnettomuuden suurimpana uhkana. Tämä sitoisi kaikki toimijat samaan onnettomuuteen, ja onnettomuudella voisi olla laajat seuraamukset.

Valtatien 25 palvelutasotarkastelu välillä valtatie 1-maantie 132

Tässä esiselvityksessä on palvelutasolähtöisesti tarkasteltu valtatien 25 merkitystä ja suunniteltu valtatien 1 ja maantien 132 välisen tiejakson kehittämistoimenpiteitä pitkämatkaisen liikenteen ja kuljetusten kannalta ottaen myös huomioon paikallisen liikenteen ja maankäytön tarpeet. Tarve selvitykseen on tullut erityisesti Vihdin maankäytön suunnittelusta. Vihti on voimakkaasti kasvava kunta ja Nummela, joka on kasvanut valtatien 25 molemmin puolin, sen päätaajama. Valtatiellä 25 on Vihdin kunnan läpi kulkevaa pitkämatkaista liikennettä noin 3 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vihtiin päättyvää/ Vihdistä alkavaa liikennettä on lännestä noin 6 000 ja idästä noin 1 700 ajoneuvoa vuorokaudessa. Lännestä tulevalla tai sinne menevällä liikenteellä selvästi merkittävin lähtö-/määräpaikka on Lohja. Valtakunnallisten ja alueellisten suunnitelmien perusteella valtatien 25 strategiseksi kehittämistavoitteeksi asetettiin elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaaminen ja toimivien arjen matkojen varmistaminen. Strategisen tavoiteasettelun pohjalta määritettiin kulkumuodoittain ja tiejaksoittain tavoitteet eri palvelutasotekijöiden tasolle ottaen huomioon eri tiejaksoilla painottuvat matka- ja kuljetusvirrat sekä ympäröivä maankäyttö. Palvelutasotekijöistä priorisoitiin korkeimmalle turvallisuus kaikilla kulkumuodoilla sekä kuljetusten matka-aika, ennakoitavuus ja hallittavuus. Palvelutasotavoitteiden saavuttamiseksi valtatien 25 tehokkaimpia parantamistoimenpiteitä ovat ne, jotka palvelevat samalla useamman ongelmallisen palvelutasotekijän, erityisesti liikenneturvallisuuden ja ennakoitavuuden, nostamista tavoiteltavalle palvelutasolle. Suositeltaviksi nousevia toimenpiteitä pitkällä aikavälillä ovat toisen ajoradan rakentaminen valtatien 1 ja 2 välille, keskikaiteellisten ohituskaistojen rakentaminen, liittymien parantaminen ja yksityistiejärjestelyt, selkeiden maankäyttöratkaisujen toteuttaminen ja rinnakkaisteiden/-katujen rakentaminen niiden tueksi sekä kevyen liikenteen alikulkukäytävien toteuttaminen. Näiden lisäksi tarvitaan ongelmallisimmissa pisteissä tai lyhyillä jaksoilla monia pienempiä toimenpiteitä, joissa korostuvat erityisesti liikenneturvallisuusnäkökulmat. Tärkeää on jatkossa maankäytön ja liikenteen suunnittelun yhteistyö, jotta varmistetaan tavoiteltava palvelutaso.

Vilppulan Keskuskatu, Mänttä-Vilppula : Esisuunnitelma

Esisuunnitelmatyössä on ideoitu vaihtoehtoisia liikenneteknisiä ja katuarkkitehtonisia ratkaisuja, joilla Vilppulan pääkatua, Keskuskatua (mt 14336), kehitetään nykyisestä ylileveästä maantiestä keskustan eläväksi ja kaupunkimaiseksi pääkaduksi. Suunnittelualue on Mänttä-Vilppulan kaupungissa, Vilppulan taajamassa sijaitseva 570 metriä pitkä maantie 14336, Keskuskatu. Se liittyy etelässä maantiehen 347 (Mäntäntie) ja päättyy pohjoisessa Vilppulan rautatieasemalle. Suunnittelun painopisteenä on ollut kevyen liikenteen järjestelyjen ja yhteyksien parantaminen ja yhdistyminen muuhun kevyen liikenteen verkostoon. Esteettömyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Nykyinen maantie on tarkoitus luovuttaa kaupungille kaduksi, kun tien luonnetta on kehitetty katumaisemmaksi. Alustavia kehittämissuunnitelmia esiteltiin työn aikana yleisölle, jonka jälkeen ideoiduista kehittämisvaihtoehdoista jatkojalostettiin esisuunnitelma, johon yhdistettiin parhaaksi nähtyjä osia eri vaihtoehdoista. Keskeisiä valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat tärkeäksi koettu kadunvarsipysäköintipaikkojen säilyminen ja autoliikenteen sujuvuus, kevyen liikenteen esteettömyys ja turvallisuus sekä katuympäristön viihtyisyyden paraneminen. Esisuunnitelmatyön aikana käynnistettiin myös Keskuskadun pohjoispäässä sijaitsevan Vilppulan rautatieasema-aukion ideasuunnitelman laadinta, joka on raportoitu osana tätä raporttia.

Safety and outcome of coronary interventions with special reference to anticoagulation and stent type

University of Turku, Faculty of Medicine, Department of Cardiology and Cardiovascular Medicine, Doctoral Programme of Clinical Investigation, Heart Center, Turku University Hospital, Turku, Finland Division of Internal Medicine, Department of Cardiology, Seinäjoki Central Hospital, Seinäjoki, Finland Heart Center, Satakunta Central Hospital, Pori, Finland Annales Universitatis Turkuensis Painosalama Oy, Turku, Finland 2015 Antithrombotic therapy during and after coronary procedures always entails the challenging establishment of a balance between bleeding and thrombotic complications. It has been generally recommended to patients on long-term warfarin therapy to discontinue warfarin a few days prior to elective coronary angiography or intervention to prevent bleeding complications. Bridging therapy with heparin is recommended for patients at an increased risk of thromboembolism who require the interruption of anticoagulation for elective surgery or an invasive procedure. In study I, consecutive patients on warfarin therapy referred for diagnostic coronary angiography were compared to control patients with a similar disease presentation without warfarin. The strategy of performing coronary angiography during uninterrupted therapeutic warfarin anticoagulation appeared to be a relatively safe alternative to bridging therapy, if the international normalized ratio level was not on a supratherapeutic level. In-stent restenosis remains an important reason for failure of long-term success after a percutaneous coronary intervention (PCI). Drug-eluting stents (DES) reduce the problem of restenosis inherent to bare metal stents (BMS). However, a longer delay in arterial healing may extend the risk of stent thrombosis (ST) far beyond 30 days after the DES implantation. Early discontinuation of antiplatelet therapy has been the most important predisposing factor for ST. In study II, patients on long-term oral anticoagulant (OAC) underwent DES or BMS stenting with a median of 3.5 years’follow-up. The selective use of DESs with a short triple therapy seemed to be safe in OAC patients, since late STs were rare even without long clopidogrel treatment. Major bleeding and cardiac events were common in this patient group irrespective of stent type. In order to help to predict the bleeding risk in patients on OAC, several different bleeding risk scorings have been developed. Risk scoring systems have also been used also in the setting of patients undergoing a PCI. In study III, the predictive value of an outpatient bleeding risk index (OBRI) to identify patients at high risk of bleeding was analysed. The bleeding risk seemed not to modify periprocedural or long-term treatment choices in patients on OAC after a percutaneous coronary intervention. Patients with a high OBRI often had major bleeding episodes, and the OBRI may be suitable for risk evaluation in this patient group. Optical coherence tomography (OCT) is a novel technology for imaging intravascular coronary arteries. OCT is a light-based imaging modality that enables a 12–18 µm tissue axial resolution to visualize plaques in the vessel, possible dissections and thrombi as well as, stent strut appositions and coverage, and to measure the vessel lumen and lesions. In study IV, 30 days after titanium-nitride-oxide (TITANOX)-coated stent implantation, the binary stent strut coverage was satisfactory and the prevalence of malapposed struts was low as evaluated by OCT. Long-term clinical events in patients treated with (TITANOX)-coated bio-active stents (BAS) and paclitaxel-eluting stents (PES) in routine clinical practice were examined in study V. At the 3-year follow-up, BAS resulted in better long-term outcome when compared with PES with an infrequent need for target vessel revascularization. Keywords: anticoagulation, restenosis, thrombosis, bleeding, optical coherence tomography, titanium

Naton identiteetti : Afganistan-diskurssit analyysissa

Tutkimuksessa perehdyttiin siihen, kuinka Naton pääsihteerit ovat Afganistanin operaatioon liittyvissä diskursseissa rakentaneet Naton identiteettiä. Tässä tutkimuksessa diskurssit koostuvat Naton pääsihteerien puheista. Identiteetin rakentamisella on ollut tärkeä osa operaatiota käsittelevissä diskursseissa. Operaatio on tuottanut Natolle vaatimuksia toimintaympäristödiskurssissa. Toimintaympäristön muutosta käsittelevä diskurssi yhdistää yhteistyö-, turvallisuus- ja arvodiskurssin. Näiden diskurssien operaatiolle antamat merkitykset ovat rakentaneet Natolle globaalin identiteetin yhteistyön generoijana, turvallisuustoimijana ja arvoyhteisönä. Tutkimus perustuu wendtiläisen sosiaalisen konstruktivismin pohjalta muodostettuun käsitykseen kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin analyyttista diskurssianalyysia. Primääriaineiston muodostivat Naton pääsihteerien puheet ajalta 11.9.2001 – 31.12.2014. Yhteistyödiskurssin tärkeimmäksi merkitykseksi muodostui aineiston perusteella yhteistyö sinänsä. Turvallisuusdiskurssissa olennaisinta oli taistelu terrorismia vastaan, ja arvodiskurssissa operaation vahvimmaksi funktioksi konstituoitiin arvojen puolustaminen ja edistäminen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös merkitysten tuottamista eli sitä, miten retorisia keinoja käytettiin. Yhteistyödiskurssissa hyödynnettiin runsaasti me-retoriikkaa ja vaihtoehdottomuuspuhetta, turvallisuusdiskurssissa esiintyi vaihtoehdottomuuspuheen lisäksi Afganistanista luotuja esimerkkejä. Arvodiskurssissa narratiivi kertoi arvoyhteisöstä, jonka toiminnassa Afganistanin operaatio oli luonnollinen jatkumo. Lisäksi arvopuheessa identiteettiä rakennettiin kategorisoinnilla. Pääsihteerien puheista ilmenneen Naton identiteetin rakentamisen voi kiteyttää seuraavasti: Afganistan on esimerkki toimintaympäristöstä, jossa kukaan ei selviä yksin. Näin ollen, meidän täytyy yhdessä suojella ja edistää turvallisuuttamme sekä universaaleja arvoja. Nato on ainutlaatuinen turvallisuus- ja arvoyhteisö, jonka ensisijainen rooli on luoda yhteistyötä ja tuottaa turvallisuutta. Afganistanin operaatioon liittyvissä diskursseissa Natosta muodostettiin poliittinen toimija ja monialaisen turvallisuuden tuottaja, joka toimii tarvittaessa kaikkialla maailmassa. Naton ja yhteistyökumppaneiden muodostaman, kollektiivisen identiteetin omaksuneiden, toimijoiden joukon laajuus riippuu diskurssista. Puheissa rakennettuun turvallisuusyhteisöön kuuluminen ei vaadi yhteistä identiteettiä arvojen tasolla. Näin ollen Naton ja kumppaneiden muodostama turvallisuusyhteisö ei täytä konstruktivistisen käsityksen mukaista määritelmää turvallisuusyhteisöstä. Tutkimuksen perusteella identiteetin muodostaminen diskurssissa vaatii kaikilla identiteetin tasoilla ”toisen”. Jatkotutkimus esimerkiksi Naton tai EU:n identiteetin rakentumisesta edesauttaisi ymmärtämään kansainvälisen järjestelmän muutosta ja toimijoiden kehittymistä.

Laittomasti Schengen-alueella olevien muuttovirrat ja niiden hallinta

Muuttovirtojen hallinta on osa kokonaisavaltaista maahanmuuton hallintaa, jossa Euroopan unionilla on lainsäädännöllisesti jaettutoimivalta jäsenvaltioiden kanssa. Maahanmuuton hallinta on osa kokonaisvaltaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa lainsäädännön kanssa. Näin ollen muuttovirtojen hallinta voidaan nähdä useita politiikanaloja läpäisevänä maahanmuuttopolitiikkana, jolla pyritään turvamaan jäsenvaltioiden edut, estämään laitonta maahanmuuttoa ja tarjoamaan suojaa sitä tarvitseville. Tämä politiikka jalkautuu lopulta kansallisella tasolla suoritettaviin viranomaistoimenpiteisiin, joilla pyritään varmistamaan Euroopan unionin poliittiset periaatteet, vapaus, oikeudenmukaisuus ja turvallisuus. Maahanmuuttopolitiikkaa tarkastellaan työssä rajaturvallisuusmallin mukaisesti ja se sidotaan osaksi sisäistä turvallisuutta. Kyseessä on oikeustieteellisiä menetelmiä hyödyntävä johtamisen tutkimus, jolla pyrittiin vastaamaan tutkimusongelmaan: Miten Suomessa pyritään hallitsemaan laittomasti Schengen-alueella olevien henkilöiden muuttovirtoja? Tutkimus kysymykseen vastattiin selvittämällä muuttovirtojen hallinnan kokonaisuutta, määrittelemällä käsitettä laittomasti Schengen-alueella oleva henkilö sekä selvittämällä niitä keinoja, joilla Suomen viranomaiset voivat vaikuttaa laittomasti Schengen-alueella olevien muuttovirtoihin. Suomen kannalta laittomasti Schengen alueella olevien henkilöiden muuttovirtojen hallinnassa korostuu Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikkaan vaikuttaminen ja sen jalkauttaminen viranomaistoimenpiteiksi. Suomen tehokkaan ulkorajavalvonnan ansiosta suurin laittoman maahanmuuton paine kohdistuu juuri valtakunnan sisärajoihin. Laittoman oleskelun estämiseksi ja paljastamiseksi korostuvat sisämaassa suoritettavat viranomaistoimenpiteet.

Sosiaalisen ilmapiirin yhteys työturvallisuuteen perusopetuksen käsityön opetuksessa

Tutkimuksen tarkoituksena on saada uutta tietoa sosiaalisen ilmapiirin yhteydestä käsityöoppiaineen ja erityisesti sen teknisen työn sisältöalueiden työturvallisuu- teen, jotta käsityön opetusta voidaan kehittää työturvallisuusnäkökulmasta parem- paan suuntaan. Tutkimusongelmanamme onkin, miten perusopetuksen käsityön teknisen työn sisältöalueisten oppituntien aikana vallitseva sosiaalinen ilmapiiri on yhteydessä työturvallisuuteen? Tutkimusongelmaan etsimme ratkaisua haastatte- lemalla viittä käsityön teknisen työn sisältöalueita yläkoulussa opettavaa opettajaa ja havainnoimalla heidän oppituntejaan. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyk- sessä esitellään tutkimuksen aiheen kannalta keskeisimmät käsitteet, joita ovat työturvallisuus, turvallisuuskulttuuri, turvallisuuskasvatus, käsityön oppimisympä- ristöjen turvallisuus, käsityön oppimista koskeva työturvallisuusnormisto, sosiaali- nen ilmapiiri, ryhmädynamiikka, opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus sekä ryhmän roolit. Koska tutkimuksemme uusi tieto pohjautuu pääosin opettajien kokemuksiin, hei- dän työuransa aikana tekemään havainnointiin ja tutkijoiden omaan havainnointiin, toteutettiin tutkimus fenomenologisen tutkimusstrategian mukaisesti kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin. Aineisto kerättiin teemahaastattelun, sekä osallistumattoman havainnoinnin keinoin. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, johon havainnointiaineistoa suhteutettiin. Tutkimustuloksista käy ilmi, että selkeä ja suora yhteys sosiaalisen ilmapiirin ja työturvallisuuden välillä jää puuttumaan tai on melko harvinainen. Kaikista tutki- musongelmamme kannalta tärkeistä käsitteistä (ryhmädynamiikka, ryhmän roolit, opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus ja sosiaalinen ilmapiiri) löytyi yhteyk- siä ja yhtymäkohtia työturvallisuuteen, mutta aineistosta voimakkaimmin ja luku- määräisesti eniten nousi esille opettajan ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen yhteys työturvallisuuteen. Vuorovaikutustilanteet voivat tutkimustulostemme perus- teella toimia käsityön opetuksessa suoraan työturvallisuutta rakentaen. Vuorovai- kutus ilmenee myös työturvallisuutta ylläpitävässä ja kehittävässä toiminnassa, kuten esimerkiksi opettajan ja oppilaiden välisen luottamuksen rakentamisessa oppilaantuntemuksen kautta, sekä turvallisuuskulttuurin kehittämisessä. Asiasanat: työturvallisuus, sosiaalinen ilmapiiri, turvallisuuskulttuuri, vuorovaikutus, ryhmän roolit, ryhmädynamiikka, käsityön opetus