Prognostication of Mortality in Critically Ill Patients With Severe Infections.

BACKGROUND: The purpose of this study was to confirm the prognostic value of pancreatic stone protein (PSP) in patients with severe infections requiring ICU management and to develop and validate a model to enhance mortality prediction by combining severity scores with biomarkers. METHODS: We enrolled prospectively patients with severe sepsis or septic shock in mixed tertiary ICUs in Switzerland (derivation cohort) and Brazil (validation cohort). Severity scores (APACHE [Acute Physiology and Chronic Health Evaluation] II or Simplified Acute Physiology Score [SAPS] II) were combined with biomarkers obtained at the time of diagnosis of sepsis, including C-reactive-protein, procalcitonin (PCT), and PSP. Logistic regression models with the lowest prediction errors were selected to predict in-hospital mortality. RESULTS: Mortality rates of patients with septic shock enrolled in the derivation cohort (103 out of 158) and the validation cohort (53 out of 91) were 37% and 57%, respectively. APACHE II and PSP were significantly higher in dying patients. In the derivation cohort, the models combining either APACHE II, PCT, and PSP (area under the receiver operating characteristic curve [AUC], 0.721; 95% CI, 0.632-0.812) or SAPS II, PCT, and PSP (AUC, 0.710; 95% CI, 0.617-0.802) performed better than each individual biomarker (AUC PCT, 0.534; 95% CI, 0.433-0.636; AUC PSP, 0.665; 95% CI, 0.572-0.758) or severity score (AUC APACHE II, 0.638; 95% CI, 0.543-0.733; AUC SAPS II, 0.598; 95% CI, 0.499-0.698). These models were externally confirmed in the independent validation cohort. CONCLUSIONS: We confirmed the prognostic value of PSP in patients with severe sepsis and septic shock requiring ICU management. A model combining severity scores with PCT and PSP improves mortality prediction in these patients.

De virtute Mahumedis, aquam ex arena vel petra eliciendi

Dedicatio: Jacobus Tengström.

Mazurka

Soitinnus: piano.

Rediscovering profitability in entrepreneurship : evidence from Finnish high-technology start-ups

Denna avhandling utmanar sambandet mellan tillväxt och lönsamhet. Lönsamhet, som borde vara företagens största prioritet har nästan totalt försvunnit från entreprenörskapsfältet. Istället har den blivit ersatt av en fokus på tillväxt och framförallt hög tillväxt. Den nuvarande allmänna normen verkar vara att tillväxt blint prioriteras över lönsamhet. Detta beror på det förvrängda sambandet mellan tillväxt och lönsamhet; antagandet att hög tillväxt förr eller senare kommer att leda till hög lönsamhet. Således ses tillväxt som ett mått på ett företags framgång och som ett mål värt att eftersträva. Det har blivit fokuset i allmän media och entreprenörskapsforskning, något beslutfattarna försöker stöda och uppmuntra, entreprenörerna vill uppnå och finansiärerna vill skapa. Allt detta, oftast på bekostnad av lönsamhet. Denna avhandling strävar efter att få en ändring på detta genom att utmana denna nuvarande norm. Avhandlingens empiriska del fokuserar sig på nya finska högteknologiföretag inom bio- och IT-branschen. Tillväxtfenomenet studeras i tre olika kontexter: forskningen (en analys på 118 artiklar i ledande entreprenörskaps och managementjournaler), praktiken (en finansiell analys på 1039 nya företag) och bland intressenternas perspektiv (23 intervjuer med entreprenörer, beslutsfattare, offentliga finansiärer och riskfinansiärer). Resultaten bekräftar en stark förvrängning av tillväxt och lönsamhet inom de tre studerade kontexterna. Den finansiella analysen bekräftar resultaten av senare forskning och visar att lönsamhet, istället för tillväxt, är förutsättningen för fortsatt lönsam tillväxt. Resultaten stämmer oberoende av företagens ålder. Det visas även att en ändring i strategisk position är osannolik och mycket svår att genomföra. Detta lyfter fram nödvändigheten för startade företag att fokusera sig på rätt saker genast från start; skapandet av en lönsam affärsmodell.

Variação da densidade mamográfica em usuárias e não-usuárias de terapia de reposição hormonal

Objetivo: comparar, caso a caso, as mudanças de densidades mamográficas segundo a digitalização de imagens, em três avaliações consecutivas, em usuárias ou não de terapia de reposição hormonal (TRH). Métodos: avaliamos 59 mulheres na pós-menopausa, sendo 43 usuárias de terapia de reposição hormonal (estro-progestino cíclico ou contínuo) e 16 não-usuárias. Os critérios de inclusão foram: amenorréia de pelo menos 12 meses e exame mamográfico normal, em duas incidências (médio-lateral e craniocaudal), no início da TRH ou do seguimento clínico para as pacientes sem TRH. Para a avaliação do comportamento da densidade mamária, foram usadas as seguintes variáveis: mudança inicial - diferença entre a primeira mamografia realizada em 12 ± 3 meses após início da TRH e a mamografia pré-TRH e mudança final - diferença entre a segunda mamografia realizada em 24 ± 3 meses após início da TRH e a mamografia pré-TRH. Os testes de Wilcoxon e de chi² foram aplicados para avaliar as diferenças de mudanças de densidades mamográficas. Resultados: nas usuárias de TRH, mais da metade das mulheres (56,3%) com aumento inicial da densidade mamográfica permaneceram com aumento após a avaliação final. Esse achado não foi significativo (p=0,617). Nesse mesmo grupo, a ausência de aumento da densidade na avaliação inicial esteve associada ao não aumento na avaliação final de forma significativa (p=0,017). Dentre as não-usuárias de TRH, todas as mamas, que não eram totalmente substituídas por gordura na avaliação inicial apresentaram diminuição da densidade mamográfica na avaliação final. Conclusões: a maioria das usuárias de TRH que apresentaram aumento da densidade mamográfica em uma primeira avaliação, após aproximadamente um ano de uso, permaneceram com aumento em uma segunda avaliação. Com o passar do tempo, as não-usuárias de TRH apresentaram tendência à diminuição da densidade mamográfica de forma significativa (p=0,003).

Punção Aspirativa por Agulha Fina Orientada por Ultra-Sonografia em Lesões Não-palpáveis

Objetivo: correlacionar os achados citológicos obtidos por punção com agulha fina dirigida pela ultra-sonografia de lesões não-palpáveis da mama, císticas ou sólidas, os aspectos ultra-sonográficos e os respectivos resultados histopatológicos das lesões que foram submetidas a cirurgia. Métodos: foram analisadas 617 lesões não-palpáveis visualizadas ao ultra-som. Realizou-se a punção aspirativa por agulha fina (PAAF) orientada pela ultra-sonografia, com análise citológica do material, diferenciando-as em cistos ou nódulos sólidos. Estes tiveram seu resultado citológico confrontado com o resultado histopatológico, nos casos em que foi realizada a biópsia cirúrgica. Resultados: das 617 lesões não-palpáveis, 471 eram cistos, sendo 451 cistos simples que apresentaram citologia negativa em todos os casos e 20 casos foram considerados cistos complexos. Destes, 3 (15%) tiveram resultado citológico positivo ou suspeito e em 2 casos confirmou-se malignidade. Dos 105 nódulos sólidos, 63 apresentaram citologia negativa, sendo 59 concordantes com a biópsia e houve 4 casos (0,3%) de resultado falso-negativo pela citologia. Todos, porém, apresentavam discordância entre imagem e citologia. Em 14 nódulos sólidos (13%), a citologia foi suspeita e, destes, 5 foram diagnosticados como carcinoma. Em outros 14 (13%), o material foi insatisfatório e 1 era carcinoma. Em 51 casos, o tríplice diagnóstico foi concordante e optou-se por seguimento clínico. Conclusão: a análise citológica do material dos cistos mamários simples é desnecessária, porém quando são complexos, a citologia é imperativa. Nas lesões sólidas não-palpáveis, é fundamental a correlação da citologia com o aspecto ultra-sonográfico e mamográfico; caso sejam discordantes, deve-se sempre prosseguir a investigação da lesão.

Benzodiazepines and Cognitive Functioning in Older Adults. With Emphasis on Long-Term Use and Withdrawal

Benzodiazepines (BZD) and benzodiazepine related drugs (RD) are the most commonly used psychotropics among the aged. The use of other psychotropics taken concomitantly with BZD/ RD or their cognitive effects with BZD/RD have not been studied frequently. The aim of this academic thesis was to describe and analyse relationships between the use of BZD/RD alone or concomitantly with antipsychotics, antidepressants, opioids, antiepileptics, opioids and anticholinergics in the aged and their health. Especially, the relationships between long-term use of BZD/RD and cognitive decline were studied. Additionally, the effect of melatonin on BZD/RD withdrawal and the cognitive effects of BZD/RD withdrawal were studied. This study used multiple data sets: the first study (I) was based on clinical data containing aged patients (≥65 years; N=164) admitted to Pori City Hospital due to acute disease. The second data set (Studies II and III) was based on population-based data from the Lieto Study, a clinico-epidemiological longitudinal study carried out among the aged (≥65 years) in the municipality of Lieto. Follow-up data was formed by combining the cohort data collected in 1990-1991 (N=1283) and in 1998-1999 (N=1596) from those who participated in both cohorts (N=617). The third data set (Studies IV and V) was based on the Satauni Study’s data. This study was performed in the City of Pori in 2009-2010. In the RCT part of the Satauni Study, ninety-two long-term users of BZD/RD were withdrawn from their drugs using melatonin against placebo. The change of their cognitive abilities was measured during and after BZD/ RD withdrawal. BZD/RD use was related to worse cognitive and functional abilities, and their use may predict worse cognitive outcomes compared with BZD/RD non-users. Hypnotic use of BZD/RD could be withdrawn with psychosocial support in motivated participants, but melatonin did not improve the withdrawal results compared to those with placebo. Cognitive abilities in psychomotor tests did not show, or showed only modest, improvements for up to six months after BZD/RD withdrawal. This suggests that the cognitive effects of BZD/RD may be longlasting or permanent.

Kuivajätehuollon hiilijalanjälki ja kustannukset sekä kuljetusten kilpailutus – Etelä-Karjalan aluekeräyspisteverkoston päivitys

Tutkimuksen tavoitteena oli yhtenäistää Etelä-Karjalan alueen erilaisia tapoja toimia alueke-räyksen suhteen. Aluekeräyksellä tarkoitetaan jätteiden keräystä pisteiltä, joihin kotitaloudet, jotka eivät kuulu kiinteistökohtaiseen keräykseen, voivat tuoda syntypaikkalajitellun kuiva- eli sekajätteensä. Tavoitteena oli myös saada tietoa siitä, minkälaiset ovat eri kuivajätehuoltovaihtoehtojen ilmastonmuutos- ja kustannusvaikutukset. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten ympäristönäkökohdat voidaan ottaa huomioon kuljetuskilpailutuksissa. Tutkimuksessa kerättiin tietoa internetistä, opinnäytetöistä ja tieteellisistä artikkeleista sekä yritysten edustajilta. Kasvihuonekaasupäästöjen laskennassa hyödynnettiin GaBi 6.0 -elinkaariarviointiohjelmaa. Tutkimuksen perusteella aluekeräyspisteet kannattaa sijoittaa reiteille, joita asukkaat käyttävät vähintään kerran viikossa ja mitkä ovat optimaalisesti myös kuljetusurakoitsijan kannalta. Taajama-alueelle ei nähty suositeltavaksi sijoittaa aluekeräyspisteitä. Suositeltavina astioina aluekeräyspisteille nähtiin syväkeräyssäiliöt, joiden tyhjennys onnistuu samalla keräyskalustolla kuin kiinteistöjen jäteastioiden, kun ajoneuvo on varustettu puominosturilla. Suositeltavaksi nähtiin myös harventaa jäteastioiden talvityhjennystiheyksiä, jos tyhjennystiheys on vakio ympäri vuoden, sillä pääosa aluekeräyspisteiden käyttäjistä on loma-asukkaita. Tyhjennystiheyksien harvennuksella olisi mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä. Tutkimuksessa laskettiin kuivajätteen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä kuivajätteen keräyksestä loppusijoitukseen ja energiahyötykäyttöön. Energiahyötykäyttökohteiksi valittiin Riihimäen, Kotkan sekä Leppävirran (suunnitteilla) jätteenpolttolaitokset. Tulosten pohjalta kuivajätteen energiahyötykäyttö oli loppusijoitusta selkeästi parempi vaihtoehto. Kuivajätteen keräys- ja kuljetuspäästöjen vaikutus oli pieni. Kuivajätteen kuljetusmatkan pituus jätteenpolttolaitokselle ei ole siis ratkaisevassa roolissa kokonaiskasvihuonekaasupäästöjä tarkasteltaessa. Etäisyyttä suurempi vaikutus onkin kuivajätteen koostumuksella, polttolaitosten vuosihyötysuhteilla ja korvattavilla polttoaineilla. Jatkossa suositellaan selvittämään vielä vaihtoehtoisia käsittelytapoja kuivajätteen sisältämälle sekamuovijakeelle, jonka poltosta aiheutuu merkittävä osuus (noin 74 %) kuivajätteen polton kasvihuonekaasupäästöistä. Ajankohtaisia kuljetuskilpailutuksia varten tarkasteltiin vielä tarkemmin keräys- ja kuljetuspäästöjä. Tulosten pohjalta havaittiin, että keräys- ja kuljetuspäästöjä on mahdollista vähentää reilusti (46–74 %) siirtymällä dieselistä biopolttoaineiden käyttöön. Tuloksiin vaikuttaa kuitenkin merkittävästi, minkälaisista raaka-aineista biopolttoaineet on valmistettu. Kuivajätteen keräyspäästöjä on mahdollista pienentää myös päivittämällä aluekeräyspisteverkostoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin kustannuksia aluekeräyspisteiden astioiden uusinnasta tai korjauksesta kuivajätteen loppusijoitukseen tai energiahyötykäyttöön asti. Merkittävimmät kustannukset aiheutuivat kuivajätteen loppusijoituksesta, energiahyötykäytöstä sekä keräyksestä. Kustannusten näkökulmasta keräyksen rooli oli siis suurempi. Työn lopussa annettiin vielä vinkkejä, joiden avulla jätehuoltoyritykset voivat tehdä jätekuljetushankintoja ympäristönäkökohdat huomioiden. Usein selkein tapa huomioida ympäristönäkökohdat kuljetuskilpailutuksissa on asettaa riittävän tiukkoja pakollisia vaatimuksia, jolloin voi valita hinnaltaan halvimman vaihtoehdon. Kuljetuspalvelun hankinnassa tulee huomioida ainakin energiankulutus, hiilidioksidi-, typenoksidi-, hiilivety- ja hiukkaspäästöt. Lainsäädäntö ei määrää vähimmäistasoja, vaan hankintaa tehdessä kannattaa kartoittaa markkinatilanne, jotta vaatimukset osaa asettaa oikealle tasolle. Markkinoille kannattaa myös tiedottaa tulevaisuuden tarpeista ja suunnitelmista. Suuria hankintakokonaisuuksia suositellaan pilkottavan pienempiin osiin, jotta pienet ja keskisuuret yritykset pystyvät myös osallistumaan tarjouskilpailuihin. Kannustus innovaatioiden huomioimiseen hankinnoissa on lisääntynyt myös jätehuollon alalla. Selvitettyjen kasvihuonekaasupäästöjen perusteella oli merkille pantavaa, miten suuri vaikutus polttolaitoksen valinnalla oli kasvihuonekaasupäästöihin. Oleellista onkin huomioida ympäristönäkökohdat myös energiahyötykäyttökohdetta valittaessa.

Combined effects of diethylpropion and alcohol on locomotor activity of mice: participation of the dopaminergic and opioid systems

The widespread consumption of anorectics and combined anorectic + alcohol misuse are problems in Brazil. In order to better understand the interactive effects of ethanol (EtOH) and diethylpropion (DEP) we examined the locomotion-activating effects of these drugs given alone or in combination in mice. We also determined whether this response was affected by dopamine (DA) or opioid receptor antagonists. A total of 160 male Swiss mice weighing approximately 30 g were divided into groups of 8 animals per group. The animals were treated daily for 7 consecutive days with combined EtOH + DEP (1.2 g/kg and 5.0 mg/kg, ip), EtOH (1.2 g/kg, ip), DEP (5.0 mg/kg, ip) or the control solution coadministered with the DA antagonist haloperidol (HAL, 0.075 mg/kg, ip), the opioid antagonist naloxone (NAL, 1.0 mg/kg, ip), or vehicle. On days 1, 7 and 10 after the injections, mice were assessed in activity cages at different times (15, 30, 45 and 60 min) for 5 min. The acute combination of EtOH plus DEP induced a significantly higher increase in locomotor activity (day 1: 369.5 ± 34.41) when compared to either drug alone (day 1: EtOH = 232.5 ± 23.79 and DEP = 276.0 ± 12.85) and to control solution (day 1: 153.12 ± 7.64). However, the repeated administration of EtOH (day 7: 314.63 ± 26.79 and day 10: 257.62 ± 29.91) or DEP (day 7: 309.5 ± 31.65 and day 10: 321.12 ± 39.24) alone or in combination (day 7: 459.75 ± 41.28 and day 10: 427.87 ± 33.0) failed to induce a progressive increase in the locomotor response. These data demonstrate greater locomotion-activating effects of the EtOH + DEP combination, probably involving DA and/or opioid receptor stimulation, since the daily pretreatment with HAL (day 1: EtOH + DEP = 395.62 ± 11.92 and EtOH + DEP + HAL = 371.5 ± 6.76; day 7: EtOH + DEP = 502.5 ± 42.27 and EtOH + DEP + HAL = 281.12 ± 16.08; day 10: EtOH + DEP = 445.75 ± 16.64 and EtOH + DEP + HAL = 376.75 ± 16.4) and NAL (day 1: EtOH + DEP = 553.62 ± 38.15 and EtOH + DEP + NAL = 445.12 ± 55.67; day 7: EtOH + DEP = 617.5 ± 38.89 and EtOH + DEP + NAL = 418.25 ± 61.18; day 10: EtOH + DEP = 541.37 ± 32.86 and EtOH + DEP + NAL = 427.12 ± 51.6) reduced the locomotor response induced by combined administration of EtOH + DEP. These findings also suggest that a major determinant of combined anorectic-alcohol misuse may be the increased stimulating effects produced by the combination.

Effect of intracerebroventricularly injected insulin on urinary sodium excretion by cerebroventricular streptozotocin-treated rats

Recent evidence suggests that insulin may influence many brain functions. It is known that intracerebroventricular (icv) injection of nondiabetogenic doses of streptozotocin (STZ) can damage insulin receptor signal transduction. In the present study, we examined the functional damage to the brain insulin receptors on central mechanisms regulating glomerular filtration rate and urinary sodium excretion, over four periods of 30 min, in response to 3 µl insulin or 0.15 NaCl (vehicle) injected icv in STZ-treated freely moving Wistar-Hannover rats (250-300 g). The icv cannula site was visually confirmed by 2% Evans blue infusion. Centrally administered insulin (42.0 ng/µl) increased the urinary output of sodium (from 855.6 ± 85.1 to 2055 ± 310.6 delta%/min; N = 11) and potassium (from 460.4 ± 100 to 669 ± 60.8 delta%/min; N = 11). The urinary sodium excretion response to icv insulin microinjection was markedly attenuated by previous central STZ (100 µg/3 µl) administration (from 628 ± 45.8 to 617 ± 87.6 delta%/min; N = 5) or by icv injection of a dopamine antagonist, haloperidol (4 µg/3 µl) (from 498 ± 39.4 to 517 ± 73.2 delta%/min; N = 5). Additionally, insulin-induced natriuresis occurred by increased post-proximal tubule sodium rejection, despite an unchanged glomerular filtration rate. Excluding the possibility of a direct action of STZ on central insulin receptor-carrying neurons, the current data suggest that the insulin-sensitive response may be processed through dopaminergic D1 receptors containing neuronal pathways.

Uso da acidez titulável no controle de qualidade do leite humano ordenhado

O perfil físico-químico do leite humano ordenhado cru (LHOc) com acidez titulável acima de 7ºD após 15 dias de congelamento, teores de creme, gordura total e valor energético, foram avaliados. Na etapa controle, os valores absolutos de creme, gordura total e valor energético (n=3887) foram determinados pelo método do crematócrito e a acidez titulável (n=4204) do LHOc por um método titulimétrico adaptado de leite de vaca. Na etapa teste, determinou-se o teor de creme, gordura total e valor energético de amostras (n=66) com acidez acima de 7ºD armazenadas entre -10º e -18ºC por 15 dias. A acidez titulável variou de 0,5 a 21ºD (3,52 ± 2,45ºD) e os teores de creme, gordura total e valor energético foram, respectivamente, 4,90 ± 0,25 %, 4,49 ± 0,26 % e 617,47 ± 17,37 Kcal/Litro. Houve redução significante nos teores de creme (6,45 ± 2,28% para 5,79 ± 2,57%), gordura total (4,0 ± 1,81% para 3,49 ± 1,76%) e valor energético (716,27 ± 176,59 Kcal/Litro para 666,82 ± 171,90 Kcal/Litro), com p<0,05. O uso do teste da acidez titulável constitui uma ferramenta importante no controle de qualidade do LHOc.