968 resultados para Eräsaari, Leena
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tehdä leikki-ikäisten lasten hoitotyöhön soveltuva opetusvideo Lastenklinikan osastojen käyttöön. Tavoitteenamme on, että videon näyttäminen lapselle ennaltaehkäisisi ja lievittäisi hänen sairaalapelkojaan sekä auttaisi häntä niiden käsittelyssä. Opinnäytetyömme on osa viisivuotista tutkimus- ja kehittämishanketta Musiikki- ja draama lapsen pelon ja kivun lievittäjänä. Sen tavoitteena on kehittää 2
Resumo:
Yritysten toimintaympäristössä on tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia ja niitä tapahtuu tulevaisuudessakin yhä nopeammassa tahdissa. Yritysten on kehitettävä suorituskykyään, jotta sidosryhmien tarpeet kyetään tyydyttämään. Suorituskyvyn kehittäminen perustuu mittaustuloksiin ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin. Hävikin mittaaminen ja analysointi on osa yrityksen suorituskykyä. Mittarit, joita käytetään suorituskyvyn mittaamiseen, tulee olla luotettavia. Mittaustuloksia tulee pystyä hyödyntämään tehokkaasti. Makeisteollisuudessa hävikkimärät ovat jatkuvasti kasvaneet. Tämä oli heräte tälle tutkimukselle yrittää löytää paras tapa mitata hävikkiä. Toinen tavoite oli selvittää, kuinka olisi mahdollista vähentää hävikin syntymistä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaati selvitystä, kuinka hävikkiä mitataan tänä päivänä, mistä hävikki syntyy ja kuinka siihen reagoidaan. Tutkimuksessa mukana olevassa yrityksessä on laaja valikoima erilaisia makeistuotteita, sokerimakeisia ja suklaatuotteita. Tähän tutkimukseen valittiin saman tyyppiset valmistuslinjat jokaiselta tehtaalta. Näiltä linjoilta valittiin tutkittavaksi kaksi erilaista tuotetta. Tämän tutkimuksen tulos oli, että hävikkiä käsitellään jamitataan hyvin eri tavalla jokaisella tehtaalla. Hävikkiä mitataan juuri, kutenkirjallisuudessa on mainittu verraten myyntiin tai valmistettuihin kiloihin. Näin ollen ei ollut tarvetta muuttaa mittausmenetelmää, joka oli tutkimuksen päätavoite. Tärkeintä oli löytää kohdat, joissa hävikkiä syntyy. Ajan puutteen vuoksiei ollut mahdollista selvittää kaikkia hävikin syntyyn vaikuttavia syitä tai paikkoja, joissa hävikkiä syntyy. Suurin syy hävikkiin on huono laatu. Tähän syynäon osaamisen ja koulutuksen puute. Syynä hävikin syntyyn voi olla myös raaka-aineissa tai resepteissä. Tässä tutkimuksessa käytettiin Bill Crosbyn kirjaa 'Laatu on ilmaista'. Kirjassa käsitellään -14 kohdan ohjelmaa', joka voisi olla hyvä ohjelma nostaa tuotteiden laatutasoa myös tutkimuksessa mukana olevassa yrityksessä.On tärkeää tarkentaa säännöt, kuinka kirjataan hävikkiä, tarkistaa reseptit ja koulutuksen avulla nostaa osaamisen tasoa. Tällaiselle projektille täytyy olla koko organisaation ja ylimmän johdon tuki. Kaikki ne miljoonat eurot, jotka heitetään pois, voisivat olla tuloksessa. Se ei tapahdu yhdessä yössä, vaan vaatiijatkuvaa työtä tavoitteen saavuttamiseen.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli suunnitella ja rakentaa vaihtokenttämagnetometri, jolla voidaan tutkia näytteen magneettisia ominaisuuksia eri lämpötiloissa ja eri taajuuksilla. Menetelmänä käytettiin keskinäisinduktiotekniikkaa, joka on hyvin yleinen tapa tutkia aineen magneettista suskeptibiliteettiä. Magnetometriä ohjataan LabVIEW:lla tehdyllä käyttöliittymällä, joka suunniteltiin yksinkertaiseksi ja helpoksi käyttää. Ohjelma sisältää ohjeet, jotka auttavat parametrien ja toimintojen valinnoissa. LabVIEW:lla ohjataan askelmoottoria, näytteen lämmitintä, lämpötilan mittausta ja lukitusvahvistinta, jolta mittaustulokset saadaan. Laitteen testauksessa käytettiin korkean lämpötilan suprajohdetta YBa2Cu3O6+x, koska sillä saadaan aikaan suurisignaali. Mittaukset tehtiin nestemäisen typen lämpötilassa kahdella eri taajuuden arvolla. Laite antoi oikeanlaisen signaalin ulos eli todettiin laitteen toimivan. Laite toimii hyvin korkeammilla taajuuksilla. Mentäessä hyvin matalille taajuuksille, lukitusvahvistin ei pystynyt lukittumaan, eikä siis siten antanut oikeanlaisia tuloksia.
Resumo:
Diplomityössä tutkittiin silikarunkoisen, pyridyyliryhmän sisältävän erotusmateriaalin kykyä erottaa selektiivisesti kuparia, nikkeliä, kobolttia ja kadmiumia sinkkisulfaattiliuoksista. Erotuskykyä verrattiin kolonnikokein toiseen kaupalliseen polystyreenidivinyylibentseenirunkoiseen (PS-DVB) erotusmate-riaaliin, jonka funktionaalinen ryhmä on samantyyppinen. Silikarunkoisen erotusmateriaalin happo-emäsominaisuuksia selvitettiin titrauksin. Metallien sitoutumisen kinetiikkaa ja eluointia verrattiin PS-DVB-runkoisen erotus-materiaalin kirjallisuudessa esitettyihin tuloksiin. Lisäksi määritettiin kummankin erotusmateriaalin partikkelikokojakaumat. Silikarunkoisen materiaalin havaittiin turpoavan noin 4 % muutettaessa se vapaastaemäsmuodosta happomuotoon. Turpoaminen oli huomattavasti vähäisempää kuin PS-DVB-runkoisella materiaalilla. Silikarunkoisen erotus-materiaalin titrauksen tuloksena voitiin todeta, että se oli heikosti emäksinen. Titrauskäyrä muistutti PS-DVB-runkoisen erotusmateriaalin titrauskäyrää, vaikka erotusmateriaalien protonoitumisalueet olivat hieman erilaiset. Tämä johtuu siitä, että silikarunkoisen materiaalin funktionaaliset ryhmät poikkeavat rakenteeltaan hieman PS-DVB-runkoisesta materiaalista. Tasapainokokeet osoittivat, että silikarunkoinen erotusmateriaali adsorboi tutkituista metalleista eniten kuparia ja nikkeliä ja vähiten sinkkiä. Kaikkien tutkittujen metallien eluointi silikarunkoisesta erotusmateriaalista onnistui rikkihapolla toisin kuin PS-DVB-runkoisesta erotusmateriaalista, jonka regenerointiin tarvitaan rikkihappoa tai ammoniumhydroksidia riippuen siitä, mitä metalleja siihen on ladattu.
Resumo:
Ohjelmistoprojektin läpivienti vaatii suunnittelua ja yhteisiä tapaamisia toimittajan ja asiakkaan kesken. Ohjelmistotuotannon prosessit ovat määrittely, suunnittelu, toteutus, testaus ja käyttöönotto. Tärkeimmät dokumentit ovat projektisuunnitelma, toiminnallinen määrittely ja tekninen määrittely. Ongelmia projektin läpiviennissä voi tulla silloin, jos toimittaja ja asiakas eivät ymmärrä toisiaan. Tässä työssä tehdään SMSviestejä käsittelevä mobiilisovellus ja siihen liittyvät projektisuunnitelma sekä määrittelydokumentit. Mobiilisovellus ohjelmoidaan J2ME:llä, joka on sulautettujen järjestelmien ohjelmointiin suunniteltu Java-kieli. Sovellus tukee toisen asteen opiskelijoille suunnattuja mobiiliohjelmointi opintoja. Opintojakso kuuluu Pohjois- Karjalan ammattiopiston järjestämään turvallisuusalan koulutukseen. Sovelluksella voidaan lähettää ohjausviestejä OUMAN EH-60 -ohjaus- ja valvontayksikköön. Yksikön avulla voi ohjata ja valvoa esimerkiksi kiinteistön lämmönsäätöä, vesivahinkoja, oven lukitusta jne. Tässä työssä tehtävällä sovelluksella demonstroidaan kesämökin ohjausta. Langaton tiedonsiirto tulee tulevaisuudessa lisääntymään kiinteistöjen ohjaus- ja valvontajärjestelmänä. Hätä- ja valvontaviestit lähetetään automaattisesti kiinteistön omistajalle, hoivapalveluyrittäjälle, talohuoltoon tai hätäkeskukseen. Kiinteistön omistaja voi omalla matkapuhelimellaan ajasta ja paikasta riippumattavalvoa ja ohjata kiinteistöään reaaliaikaisesti. Pohjois-Karjalan ammattiopisto haluaa olla kehittämässä ja toteuttamassa turvallisuusalan koulutusta nyt ja tulevaisuudessa.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tietojohtamista organisaation inhimillisen pääoman (human capital) näkökulmasta. Erityisesti tässä työssä tarkasteltiin johtajien osaamista, motivaatiota ja motivointia, sitoutumista ja sitouttamista sekä johtajien vuorovaikutustaitoja ja edellä mainittujen aiheiden merkitystä organisaatiolle pääomien kasvattamisen näkökulmasta. Tutkimuksen empiirisessä osassa käytettiin kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusotetta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin SPSS for Windows (12.0.1.) -tilasto-ohjelmaa sekä puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Tutkimus osoitti selkeästi inhimillisen pääoman (osaamisen, motivaation ja sitoutumisen) tärkeyden ja merkityksen organisaatiolle. Tulevaisuuden kilpailukyky rakentuu paljolti juuri inhimillisen pääoman varaan. Kilpailukyvyn kannalta juuri inhimillisen pääoman merkityksen tunnistaminen ja hyödyntäminen on tärkeää. Johtajilla on oma merkityksensä organisaation kehitykselle, kuitenkin organisaation koostuu kaikista siinä vaikuttavista ihmisistä.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään ja arvioidaan Etelä-Karjalan ammattiopiston yhdistymisten toteuttamista ja henkilöstön sitouttamista organisaatio-muutokseen. Muutosprosessissa on keskitytty ensisijaisesti tavoitteisiin, johtamiseen, viestintään ja henkilöstön sitouttamiseen. Sitouttamista on tarkasteltu sekä oppilaitoksen johdon että opettajien kokemusten näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin laadullisena teemahaastatteluna. Haastateltavina olivat kuntayhtymän (hallinnon), oppilaitoksen johdon ja opettajien edustajat. Muutoksen tavoitteet on oltava kaikilleorganisaation jäsenille selvät ja oman työn kannalta merkittävät, jotta muutokseen voi lähteä mukaan. Tämä on mahdollista, jos viestintä on mukana muutoksen jokaisessa vaiheessa vuorovaikutteisena ja luottamusta kasvattavana prosessina. Muutokseen sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat lisäksi työtyytyväisyys, palaute ja johtajuus. Hyvä muutosjohtaja on aidosti kiinnostunut alaistensa työstä, kuuntelee alaisiaan ja on läsnä työntekijän arjessa.
Resumo:
Kandidaatintyön tavoitteena on tutkia EU:n 27 jäsenvaltion elintasojen eroja. Tutkielma on suoritettu käyttäen apuna viimeisempiä tilastollisia tietoja jäsenvaltioiden taloudellisten tilanteiden kehittymisestä. Jäsenvaltiot on jaettu työssä kahteen pääryhmään: EU-15 maihin, eli vanhoihin jäsenvaltioihin sekä uusiin jäsenvaltioihin, joita on tällä hetkellä 12. Elintasoerojen tutkimiseen työssä on käytetty mm. ostovoimakorjattua bruttokansantuloa, valtion velan osuutta BKT:stä, kuluttajahintojen inflaatiota, työntuottavuuden muutoslukuja, työttömyysastetta sekä suhteellisen hintatason muutosta jäsenvaltioissa. Tutkielmassa analysoidaan eri elintasomittareilla koottuja taulukoita sekä pyritään selvittämään niiden avulla jäsenvaltioiden todellisia elintasoeroja. Lisäksi työssä tutkitaan syitä elintasoerojen taustalla sekä niiden vaikutusta Euroopan unionintoimintaan. EU:n jäsenvaltioiden välillä on suuria elintasoeroja, jotka johtuvat esim. sosiaalisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta. EU-15 maiden talouskasvu on hidastunut, mutta maiden elintaso on silti korkea. Uusien jäsenvaltioiden elintaso on vielä selvästi alhaisempi, mutta niiden siirtymätaloudet kasvavat voimakkaasti. EU pyrkii aluepolitiikan avulla kaventamaan elintasokuilua jäsenvaltioiden välillä.
Resumo:
In the electrical industry the 50 Hz electric and magnetic fields are often higher than in the average working environment. The electric and magnetic fields can be studied by measuring or by calculatingthe fields in the environment. For example, the electric field under a 400 kV power line is 1 to 10 kV/m, and the magnetic flux density is 1 to 15 µT. Electricand magnetic fields of a power line induce a weak electric field and electric currents in the exposed body. The average current density in a human being standing under a 400 kV line is 1 to 2 mA/m2. The aim of this study is to find out thepossible effects of short term exposure to electric and magnetic fields of electricity power transmission on workers' health, in particular the cardiovascular effects. The study consists of two parts; Experiment I: influence on extrasystoles, and Experiment II: influence on heart rate. In Experiment I two groups, 26 voluntary men (Group 1) and 27 transmission-line workers (Group 2), were measured. Their electrocardiogram (ECG) was recorded with an ambulatory recorder both in and outside the field. In Group 1 the fields were 1.7 to 4.9 kV/m and 1.1 to 7.1 pT; in Group 2 they were 0.1 to 10.2 kV/m and 1.0 to 15.4 pT. In the ECG analysis the only significant observation was a decrease in the heart rate after field exposure (Group 1). The drop cannot be explained with the first measuring method. Therefore Experiment II was carried out. In Experiment II two groups were used; Group 1 (26 male volunteers) were measured in real field exposure, Group 2 (15 male volunteers) in "sham" fields. The subjects of Group 1 spent 1 h outside the field, then 1 h in the field under a 400 kV transmission line, and then again 1 h outside the field. Under the 400 kV linethe field strength varied from 3.5 to 4.3 kV/m, and from 1.4 to 6.6 pT. Group 2spent the entire test period (3 h) in a 33 kV outdoor testing station in a "sham" field. ECG, blood pressure, and electroencephalogram (EEG) were measured by ambulatory methods. Before and after the field exposure, the subjects performed some cardiovascular autonomic function tests. The analysis of the results (Experiments I and II) showed that extrasystoles or arrythmias were as frequent in the field (below 4 kV/m and 4 pT) as outside it. In Experiment II there was no decrease detected in the heart rate, and the systolic and diastolic blood pressure stayed nearly the same. No health effects were found in this study.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena on tilintarkastuksen historiallinen kehittyminen Suomessa runsaan sadan vuoden aikana. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida osakeyhtiön tilintarkastuksen kehitystä ja yhdistää vuosisadan kehityspiirteet tilintarkastuksen kokonaiskuvaksi. Tutkittava periodi alkaa 1800-luvun lopulta ja päättyy 2000-luvun taitteeseen. Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaista tilintarkastusinstituutiota, joka jaetaan kolmeen osaan: tilintarkastusta säätelevään normistoon (normit), tilintarkastajajärjestelmään (toimijat) ja tilintarkastuksen sisältöön (tehtävät). Tutkimuksessa tavoitellaan vastauksia kysymyksiin: mitä tarkastettiin, milloin tarkastettiin, kuka tarkasti ja miten tarkastettiin eri aikakausina? Tutkimus perustuu historialliseen lähdeaineistoon, jonka muodostavat tutkimusajanjakson lainsäädäntö, lainvalmisteluasiakirjat, viranomaisten ohjeet ja päätökset, alan järjestöjen suositukset, ammattilehtien artikkelit sekä laskentatoimen ja tilintarkastuksen ammattikirjallisuus. Metodologisesti tutkimus on teoreettinen, kvalitatiivinen historiantutkimus, jossa lähdeaineistoa käsitellään lähdekriittisesti ja osittain sisältöanalyysin keinoin. Tilintarkastusta säätelevässä normistossa keskeisiä lakeja ovat olleet osakeyhtiölaki, kirjanpitolaki ja tilintarkastuslaki. Lakisääteinen tilintarkastus alkoi vuoden 1895 osakeyhtiölaista, joka uudistui vuonna 1978 ja jälleen vuonna 1997. Kirjanpitolainsäädäntö on uudistunut viidesti: 1925 ja 1928, 1945, 1973, 1993 sekä 1997. Vuoden 1994 tilintarkastuslakiin koottiin tilintarkastuksen säädökset useista laeista. Muita normistoja ovat olleet EY:n direktiivit, Kilan ohjeet, KHT-yhdistyksen suositukset, Keskuskauppakamarin säännökset ja viimeisimpinä IAS- ja ISA-standardit. Ammattimainen tilintarkastajajärjestelmä saatiin maahamme kauppiaskokousten ansiosta. Ammattimaisena tilintarkastuksen toimijana aloitti Suomen Tilintarkastajainyhdistys vuonna 1911, ja sen toimintaa jatkoi KHT-yhdistys vuodesta 1925 alkaen. Tilintarkastajien auktorisointi siirtyi Keskuskauppakamarille vuonna 1924. HTM-tilintarkastajat ovat olleet alalla vuodesta 1950 lähtien. Kauppakamarijärjestö on toiminut hyväksyttyjen tilintarkastajien valvojana koko ammattimaisen tilintarkastustoiminnan ajan. Valtion valvontaa suorittaa VALA (Valtion tilintarkastuslautakunta). Koko tutkittavan periodin ajan auktorisoitujen tilintarkastajien rinnalla osakeyhtiöiden tarkastajina ovat toimineet myös maallikot.Tilintarkastuksen tehtäviin kuului vuoden 1895 osakeyhtiölain mukaan hallinnon ja tilien tarkastus. Myöhemmin sisältö täsmentyi tilinpäätöksen, kirjanpidon ja hallinnon tarkastukseksi. Tutkimusajanjakson alussa tilintarkastus oli manuaalista kaikkien tositteiden prikkausta ja virheiden etsimistä. Myöhemmin tarkastus muuttui pistokokeiksi. Kertatarkastuksesta siirryttiin jatkuvaan valvontatarkastukseen 1900-luvun alkupuolella. Dokumentoinnista ja työpapereista alkaa olla havaintoja 1930-luvulta lähtien. Atk-tarkastus yleistyi 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin myös riskianalyyseihin alettiin kiinnittää huomiota. Hallinnon tarkastuksen merkitys on kasvanut kaiken aikaa. Tilintarkastuskertomukset olivat tutkimusajanjakson alussa vapaamuotoisia ja sisällöltään ilmaisurikkaita ja kuvailevia. Kertomus muuttui julkiseksi vuoden 1978 osakeyhtiölain myötä. Myöhemmin KHT-yhdistyksen vakiokertomusmallit yhdenmukaistivat ja pelkistivät raportointia. Tutkimuksen perusteella tilintarkastuksen historia voidaan jakaa kolmeen kauteen, jotka ovat tilintarkastusinstituution rakentumisen kausi (1895 - 1950), vakiintumisen kausi (1951 - 1985) ja kansainvälistymisen ja julkisuuden kausi (1986 alkaen). Tutkimusajanjakson jokaisella vuosikymmenellä keskusteltiin jatkuvasti tilintarkastajien riittävyydestä, alalle pääsyn ja tutkintojen vaikeudesta, tilintarkastajien ammattitaidon tasosta,hallinnon tarkastuksen sisällöstä, tilintarkastuskertomuksesta sekä maallikkotarkastajien asemasta. 1990-luvun keskeisimmät keskusteluaiheet olivat konsultointi, riippumattomuus, odotuskuilu sekä tilintarkastuksen taso ja laadunvalvonta. Analysoitaessa tilintarkastuksen muutoksia runsaan sadan vuoden ajalta voidaan todeta, että tilintarkastuksen ydintehtävät eivät juurikaan ole muuttuneet vuosikymmenien kuluessa. Osakeyhtiön tilintarkastus on edelleenkin laillisuustarkastusta. Sen tarkoituksena on yhä kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tarkastus. Tilintarkastajat valvovat osakkeenomistajien etua ja raportoivat heille tarkastuksen tuloksista. Tilintarkastuksen ulkoinen maailma sen sijaan on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kansainvälistyminen on lisännyt säännösten määrää, odotuksia ja vaatimuksia on nykyisin enemmän, uusi tekniikka mahdollistaa nopean tiedonkulun ja valvonta on lisääntynyt nykypäivää kohti tultaessa. Tilintarkastajan pätevyys perustuu nykyään tietotekniikan, tietojärjestelmien ja yrityksen toimialantuntemukseen. Runsaan sadan vuoden takaisen lain vaarinpitovaatimuksesta on tultu virtuaaliaikaiseen maailmaan!
Resumo:
This thesis studies gray-level distance transforms, particularly the Distance Transform on Curved Space (DTOCS). The transform is produced by calculating distances on a gray-level surface. The DTOCS is improved by definingmore accurate local distances, and developing a faster transformation algorithm. The Optimal DTOCS enhances the locally Euclidean Weighted DTOCS (WDTOCS) with local distance coefficients, which minimize the maximum error from the Euclideandistance in the image plane, and produce more accurate global distance values.Convergence properties of the traditional mask operation, or sequential localtransformation, and the ordered propagation approach are analyzed, and compared to the new efficient priority pixel queue algorithm. The Route DTOCS algorithmdeveloped in this work can be used to find and visualize shortest routes between two points, or two point sets, along a varying height surface. In a digital image, there can be several paths sharing the same minimal length, and the Route DTOCS visualizes them all. A single optimal path can be extracted from the route set using a simple backtracking algorithm. A new extension of the priority pixel queue algorithm produces the nearest neighbor transform, or Voronoi or Dirichlet tessellation, simultaneously with the distance map. The transformation divides the image into regions so that each pixel belongs to the region surrounding the reference point, which is nearest according to the distance definition used. Applications and application ideas for the DTOCS and its extensions are presented, including obstacle avoidance, image compression and surface roughness evaluation.