323 resultados para verkko-opiskelu


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä asiat Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristössä ovat siviiliopiskelijoille merkityksellisiä. Toisena tutkimustehtävänä oli selvittää, muuttuvatko siviiliopiskelijoiden ajatukset merkityksellisistä asioista opintojen edetessä. Tutkimus on ensimmäinen, joka tuo esille sotilasorganisaation ulkopuolisten henkilöiden näkökulmasta, mitä on olla opiskelijana sotilasopetuslaitoksessa. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat neljä erilaisen opiskelu- ja työhistorian omaavaa siviiliopiskelijaa, jotka aloittivat ensimmäisen siviileille suunnatun maisteritutkinnon opinnot syksyllä 2012. Tutkimus on aineistolähtöinen ihmistieteisiin lukeutuva empiirinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa on myös vivahteita kartoittavasta ja kuvailevasta tutkimuksesta. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja aineisto kerättiin haastattelemalla. Haastattelut analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen aineistolähtöisyyden vuoksi tutkimusta ei rakennettu tietyn teorian tai ennakkokäsityksen mukaan. Ensimmäinen haastattelu toteutettiin syksyllä 2012 ja se oli luonteeltaan teemahaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto. Haastattelun tarkoituksena oli löytää tutkimukselle suunta antamalla opiskelijoille mahdollisuus tuoda esille heille merkityksellisiä asioita, joita tutkimuksessa kutsutaan ilmiöiksi. Toinen haastattelukierros toteutettiin teemahaastatteluna puolitoista vuotta opintojen alkamisen jälkeen alkuvuodesta 2014. Teemarunko muodostui ensimmäisessä haastattelussa esille tulleista ilmiöistä. Aineiston analysoinnin perusteella opiskelijoita eniten puhuttaneet ja merkityksellisimmiksi nousseet ilmiöt olivat tukipalvelut, opetus, opetusmenetelmät, palaute, sotilasorganisaatio, perinteet ja ilmapiiri. Ilmiöitä yhdistävä käsite, oppimisympäristö, muodostui tutkimuksen keskeisimmäksi käsitteeksi. Tutkimus tarkastelee Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristöä fyysisenä, henkisenä, sosiaalisena ja psyykkisenä oppimisympäristönä opiskelijoiden esiintuomien ilmiöiden kautta. Opiskelijoiden ajatukset heille merkityksellisistä ilmiöistä muuttuivat osittain opintojen edetessä. Haastatteluaineiston analyysi toi esiin ilmiöihin liittyvää hyväksymistä, ymmärrystä, tottumista sekä tietyiltä osin niiden merkityksellisyyden vähenemistä. Tutkimuksen haastattelutilanteiden, analysoitujen aineistojen ja koko tutkimusprosessin kautta tarkasteltaessa, tutkimuksesta nousee esille yksi tuloksia yhdistävä ilmiö: Siviiliopiskelijat ovat jossakin määrin alkaneet sopeutua Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opiskelijapalautteista on noussut esiin LUT:n opiskelun ja opinto-ohjauksen sähköisten työkalujen kokonaisuuden kehittämistarve. Diplomityössä selvitetään, onko LUT:n opiskelijoiden mielestä nykyinen opiskelun ja ohjauksen sähköisten työkalujen ja palveluiden kokonaisuus toimiva ja tarvitseeko sitä muuttaa jollain tavalla. Työssä kartoitettiin kokonaisuuden nykytila ja tehtiin LUT:n opiskelijoille kyselytutkimus. Opiskelijat kokevat nykyisen kokonaisuuden sekavaksi, vaikka yksittäisten työkalujen ja palveluiden käyttötarkoitukset ovat heille selkeitä. Työkalujen ja palveluiden määrää tulisi vähentää ja niistä tulisi muodostaa selkeämpi kokonaisuus. Sähköisiä työkaluja ja palveluita tulisi kehittää ensisijaisesti kokonaisuutena käyttäjien tarpeet huomioiden. Kokonaisuuden tulisi olla helppokäyttöinen kaikilla päätelaitteilla. Käyttöopastukseen ja työkalujen käytöstä viestimiseen tulisi panostaa nykyistä enemmän.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Hämeen nuorisotakuun toimintasuunnitelma on laadittu osana ESR-rahoitteista ”Nuorisotakuu Hämeessä: toimintasuunnitelma & tiedotus” -hanketta. Suunnitelmassa tarkastellaan eri toimijatahojen nuorille tarjoamia palveluja, niiden suhdetta nuorisotakuun toteutumiseen sekä tätä taustaa vasten mietityt keinot nuorisotakuun toteuttamiseksi alueella. Toimintasuunnitelman tarkoituksena on tehostaa nuorten työllistymistä ja siten poistaa työttömyyttä tai ainakin lyhentää työttömyysaikoja. Suunnitelmassa ovat mukana myös erilaiset työpajat ja etsivä nuorisotoiminta sekä nuorten ohjaus niin TE-toimistossa, kunnan nuorisotoimessa kuin oppilaitoksissa, jotka omalta osaltaan pyrkivät auttamaan nuorta löytämään oman paikkansa, olipa kyse työstä tai koulutuksesta. Nuorisotakuu yhdistää kolme osa-aluetta: nuorten yhteiskuntatakuun, koulutustakuun ja nuorten aikuisten osaamisohjelman. Nuorten yhteiskuntatakuun tavoitteena on tarjota jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden sisällä työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta. Yhteiskuntatakuun rinnalla on koulutustakuu, joka takaa jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle jatkokoulutuspaikan lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa tarjotaan ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa oleville 20–29-vuotiaille nuorille mahdollisuus suorittaa tutkinto. Lisäksi etsivä nuorisotyö ja työpajat toimivat kaikkien nuorisotakuun osa-alueiden tukena. Hämeen nuorisotakuun toimintasuunnitelmassa on tavoitteeksi kirjattu se yhteinen tahtotila, jonka suunnassa toimintaa viedään eteenpäin. Yhteisenä päämääränä on mahdollistaa jokaiselle Hämeen ELY-keskuksen alueen nuorelle hänen tarpeittensa mukaisesti nuorisotakuussa määritelty palvelu. Tähän pyritään toimimalla aktiivisesti nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi luomalla yhteisiä toimintamalleja ja tekemällä yhteistyötä yli hallintorajojen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli selvittää jos ja miten kannattavuus eroaa verkko- ja kivijalkakauppojen välillä. Lisäksi pyrittiin selvittämään onko näiden erojen syitä mahdollista selvittää yritysten taloudellisten tunnuslukujen avulla. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja kvantitatiivisesta tutkimuksesta. Kirjallisuuskatsaus antaa yleiskuvan siitä miten verkkokaupan toiminta eroaa kivijalkaliikkeen toiminnasta ja mitkä ovat näistä eroista koituvat hyödyt ja yleisimmät sudenkuopat. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytetään Amadeus tietokannasta kerättyjä taloudellisia tietoja Eurooppalaisista verkko- ja kivijalkakaupoista. Tutkimuksessa löydettiin tilastollisesti merkitseviä eroja verkko- ja kivijalkakauppojen kannattavuudessa. Verkkokauppojen todettiin olevan kivijalkakauppoja kannattavampia, mutta taloudellisten tunnuslukujen tilastollisella analysoinnilla ei kyetty löytämään yksittäisiä selittäviä tekijöitä näille eroille.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opettaja on yksi merkittävimmistä henkilöistä kouluikäisen lapsen ja nuoren elämässä (Gordon 2006, 387) ja koulukokemukset säilyvät muistoissamme hyvin vahvoina läpi elämän (Jantunen & Ojanen 2010, 5). Opettaja toimii ammatissaan omien kokemustensa ja näkemystensä sekä koulutuksessa omaksumiensa taitojen pohjalta. Yliopistotasoinen koulutus tuo mukanaan yhteiskunnallista arvostusta (Välijärvi 2006, 18) mutta myös suuria odotuksia ja paineita profession edustajia kohtaan (Niemi 2006, 81). Opettajien tasokkaasta koulutuksesta huolimatta maastamme löytyy paljon lapsia, jotka ovat vaarassa pudota koulujärjestelmän ulkopuolelle ja esimerkiksi tuoreimmat PISA-tulokset viittaavat koulujen eriarvoistumiseen ja koulun kyvyttömyyteen vastata nuorten todellisuutta vastaaviin ongelmiin (Kupari, Välijärvi, Andersson, Arffman, Nissinen, Puhakka & Vettenranta 2013, 70 – 71). Koulujen ja opettajien toimintaa on siis kyettävä tehostamaan ja kehittämään entistä paremmaksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on antaa puheenvuoro koululaisille ja selvittää koulukotiin sijoitettujen nuorten näkemyksiä hyvästä opettajasta ja hyvän opettajan toiminnasta. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimusjoukkona olivat koulukotiin sijoitetut nuoret ja otokseen valikoitui 21 nuorta neljästä Suomen koulukodista. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin teemoittelemalla. Yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret pystyivät palauttamaan mieliinsä ainakin yhden hyvän opettajan kouluhistoriastaan. Nuoret kuvasivat hyvää opettajaa mukavaksi ja positiiviseksi aikuiseksi, jonka kanssa tuli hyvin toimeen. Hyvä opettaja käytti monipuolisia opetusmenetelmiä, keskusteli paljon ja osasi selittää käsiteltäviä asioita hyvin ja selkeästi. Opettajan tuli olla aidosti innostunut opettamisesta ja opetettavista asioista sekä jaksaa kannustaa oppilaitaan. Erittäin tärkeää oli, että opettaja kunnioitti oppilaita ja hänellä oli aikaa kuunnella ja auttaa sekä kouluun että arkielämään liittyvissä asioissa. Vain aidon läsnäolon kautta opettajan ja oppilaan välille syntyi kunnioittava ja luottamuksellinen suhde, joka koettiin kaiken opetuksen ja yhteistyön perustaksi. Tutkimus osoitti, että nuoret kaipaavat aitoa läsnäoloa ja ymmärrystä, joita ilman myös itse opiskelu käy vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Yhteiskunnan lyhytnäköiset säästö-tavoitteet opetustoimesta pienentävät opettajien mahdollisuutta todelliseen vuorovaikutukseen, oppilaiden aitoon kohtaamiseen ja tasokkaaseen tukeen ja opetukseen. Myös opettajankoulutusta tulee kehittää jatkuvasti todellisia tarpeita

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suosittelumarkkinoinnin uusia mahdollisuuksia verkossa voidaan paremmin hyödyntää KIBS-yrityksissä eli tietointensiivisiä yrityspalveluja myyvissä yrityksissä. Suosittelumarkkinointia on pidetty markkinoinnin yhtenä tehokkaimmista muodoista ja verkossa hyödynnettävien uusien muotojen ja kanavien ansiosta kiinnostus sitä kohtaan on jälleen kasvussa. Tutkimuksen teoriaosuudessa keskeisiä käsitteitä ovat markkinamuutos ja markkinoinnin siirty-minen verkkoon, suosittelumarkkinointi verkossa, vuorovaikutteinen ja yhteisöllinen verkko sekä KIBS-yritysten markkinoinnin erityispiirteet, joiden pohjalta on rakennettu tutkimuksen teoreet-tinen viitekehys. Viitekehys on kytketty osaksi Sipilän asiantuntijapalveluiden markkinoinnin prosessia, jossa suositukset ovat keskeisessä roolissa asiakashankinnassa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, johon kerättiin aineistoa teemahaastatteluilla. Haastatteluissa kysyttiin yleisesti KIBS-yritysten markkinoinnista verkossa, suosittelumarkkinoinnin hyödyntämisestä sekä suosittelumarkkinoinnin uusista mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Haastateltavat asiantuntijat oli valittu edustamaan asiantuntemusta ja käytännön kokemusta suosittelumarkkinoinnista. He olivat joko tutkineet suosittelumarkkinointia yliopistossa tai edustivat KIBS-yrityksiä, jotka sekä käyttivät itse että tarjosivat toisille yrityksille näitä digitaalisen markkinoinnin palveluja. Tutkimuksessa todettiin, että markkinointi on kokonaisuudessaan suuressa murroksessa ja sen perinteisten mallien rinnalle on tulossa kiihtyvällä vauhdilla uusia toimintamalleja, jotka paremmin ottavat huomioon tämän päivän vuorovaikutteisen ja yhteisöllisen verkon ominaispiirteet. Näitä ominaispiirteitä ovat digitaalisuus ja vuorovaikutteisuus, ostajien käyttäytymisen muutos sekä markkinointikanavien pirstaloituminen. Perinteiset suosittelumuodot (referenssit ja testimoniaalit) ovat jo hyvin KIBS-yrityksissä verkossa esillä, mutta muita suosittelun muotoja ei pääsääntöisesti jaeta B2B-ympäristössä avoimesti kaikille tiedoksi, vaan niitä vaihdetaan kahdenkeskisesti ja vasta-vuoroisesti. Keskeinen johtopäätös onkin, että suosittelumarkkinoinnissa tulee jatkossa paremmin huomioida yritysten välisen markkinoinnin omat reunaehdot, joita ovat kollektiivisuus, luottamuk-sellisuus ja vastavuoroisuus, jotta suosittelumarkkinointi yritysten välillä saadaan lisääntymään verkossa. Erityisesti kohdennetuissa ja suljetuissa verkkoyhteisöpalveluissa (kuten LinkedIn) laadukasta sisältöä tuottamalla ja jakamalla yrityksellä on hyvät mahdollisuudet vastata näihin reunaehtoihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata psykiatrisessa hoitotyössä toimivien hoitajien subjektiivisia kokemuksia verkkokurssista, joka käsitteli levottomien ja aggressiivisten potilaiden hoitoa. Tavoitteena oli kuvata hoitajien oppimiskokemuksia verkko-kurssilla, verkkokurssin hyödyntämistä omassa työssä kurssin aikana sekä kehittämisehdotuksia omasta työyksiköstään kurssin jälkeen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat psykiatriset hoitajat (N=213), jotka olivat osallistuneet levottomien ja aggressiivisten potilaiden hoitoon suuntautuneeseen verkkokurssiin. Tutkimusaineisto koostui hoitajien verkkokurssilla tekemistä reflektiivisistä kirjoitelmista, joissa he kuvaavat oppimistaan, verkkokurssin hyödyntämistä omassa työssään sekä kehittämisajatuksiaan omasta työyksiköstä. Kirjoitelmat (n=177) analysoitiin induktiivisen sisällön analyysin avulla. Hoitajien oppimiskokemukset verkkokurssilla ilmenivät psykiatrisen osaamisen sekä yleisten tietoteknisten valmiuksien kehittymisenä. Psykiatrisen osaamisen kehittyminen muodostui hoitajan tiedon lisääntymisestä, oman toiminnan syvällisemmästä pohdinnasta sekä toiminnan kehittymisestä aggressiotilanteen aikana sekä sen jälkeen. Hoitajat kokivat hyödyntäneensä verkkokurssia omassa toiminnassaan potilaan kanssa sekä ja-kamalla kurssin sisältöä muille. Kehittämisajatuksia hoitajat toivat esille liittyen lisä-resurssien kohdentamiseen työympäristöön sekä henkilökuntaan, toiminnan kehittämiseen aggressiotilanteissa sekä potilaiden ja omaisten tarpeiden parempaan huomioimiseen. Osalle hoitajista verkkokurssi ei tuonut minkäänlaisia oppimiskokemuksia eivätkä he kokeneet kurssia hyödylliseksi oman työnsä kannalta. Tutkimustulokset osoittavat, että hoitajat kokevat verkkokurssin erittäin monipuolisena täydennyskoulutusmuotona oppimisen, työssä hyödyntämisen ja kehittämisajatusten osalta. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa ennen kaikkea hyödyntämisnäkökulmaan, sillä hoitajat kokivat pystyvänsä hyödyntämään verkkokurssia kurssin aikana sen sisällön sekä oman oppimisen kautta. He jakoivat tietoa ja materiaalia muille hoitajille ja opiskelijoille, jolloin koko työyhteisö hyötyi verkkokurssista ja sen sisällöstä. Tutkimuksessa ilmeni kuitenkin myös se, etteivät kaikki hoitajat koe verkkokurssia parhaana mahdollisena kouluttautumismuotona. Tämän tutkimuksen tietoja voidaan käyttää hyväksi suunniteltaessa verkkokursseja hoitajille täydennyskoulutuksessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin muotibloggaamisen ammattimaistumista; onko se totta, ja jos on, miten se ilmenee. Asian selvittääkseni tutustun kahteen suomalaiseen muotiblogiin ja haastattelen näiden blogien kirjoittajia. (Muoti)bloggaamisen ammattimaistumiseen viittaavia seikkoja näkyy mediassa ja jopa kauppojen lehtihyllyillä päivittäin. Muotilehdet kirjoittavat juttuja ammatikseen bloggaavista nuorista naisista ja heidän näkemyksiään vaate- ja kaunestrendeistä kuunnellaan. Jos bloggaajilla on tänä päivänä käytössään tällaisia näkyvyyden edistämiskeinoja, on blogosfääri todella muuttunut muutamassa vuodessa paljon. Tutkimuksessani käy ilmi tämän muutoksen luonne. Kuten tutkimuksessani tulee selville, voi tänä päivänä muotibloggaaminen olla ihmisen ammatti ja toimeentulon lähde. Vaikka bloggaajan ammattimaisuus voi lukijan silmissä näyttää itsestäänselvältä pelkästään blogia lukemalla, ei tämä tosiasiassa kerro koko totuutta siitä, onko bloggaaja ammattilainen. Bloggaaja voi kokea, ettei ole ammattilainen, vaikka hän toimisi ammattimaisella tavalla esimerkiksi yritysten kanssa tekemissään kampanjoissa. Ammattimaisen bloggaamisen kokemus lähtee aina bloggaajasta itsestään, eikä kukaan ulkopuolinen voi määrittää bloggaajan ammattimaisuutta. Jatkotutkimusaiheena laajempi bloggaamisen ammattimaistumista käsittelevä tutkimus on mielestäni paikallaan. Tutkimus voisi koostua useamman muotibloggaajan haastatteluista ja blogien tutkimisesta sekä laajemmalle bloggaajajoukolle tehdystä (verkko)kyselystä. Bloggaamisen ammattimaistumista pitää mielestäni tutkia edelleen, koska aihe on uusi ja innostava. (Muoti)bloggaamisen ammattimaistumisen edetessä myös uusia, tällä hetkellä pimennossa olevia teemoja noussee esiin. Bloggaamisen ammattimaistuminen on hyvin laaja käsite, ja tämä pro gradu -tutkimukseni jäi melko lailla vain pintaraapaisuksi. Lisäksi keskityn tutkimuksessani vain muotiblogeihin, vaikka ammattimaisten blogien tyylit vaihtelevat ruokablogeista poliittisiin ja tietoteknisiin blogeihin. Vaikka kaikkien aihealuiden ammattimaisten blogien tutkiminen lienee mahdotonta, voi ammattimaistumisesta varmasti erottaa joitakin yleisoletuksia, jotka näkyvät kaikissa ammattiblogeissa alasta huolimatta. Voisin kuvitella, että tällainen yleisoletus olisi ainakin bloggaajan ammattimainen yhteistyö yritysten kanssa eri kampanjoissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee Kadettien opiskelun kuormittavuutta työssä jaksamisen näkökulmasta. Työssä jaksamisella tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat työ, ihminen ja ympäristö. Tutkimus on rajattu käsittämään kaksi nuorinta kadettikurssia, ja heidän opintonsa Maanpuolustuskorkeakoululla. Tutkimus on sotilaspedagogiikan alaan liittyvä kvantitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuskysymyksinä olivat: ”Mitkä asiat opiskelija kokee kuormittaviksi omissa opinnoissaan?” ”Mitkä asiat koulun rakenteissa tuntuvat opiskelijan mielestä kuormittavilta?” ”Millä lailla opiskelun kuormittavuus näkyy opiskelujen ulkopuolisessa elämässä?” ”Millä lailla kadetin elämäntilanne vaikuttaa eri osaalueiden kuormittavaksi tuntemiseen?” Lähteinä käytettiin päääasiassa työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja sekä siviilioppilaitoksissa tehtyjä vastaavankaltaisia tutkimuksia. Tutkimuksessa ei käytetty ulkomaisia lähteitä. Tutkimuksessa ilmeni, että kadettien opiskelu on varsin monimuotoista ja kadettien tuntema kuormitus on monisäikeistä ja riippuvaista useista eri seikoista. Kadettien osalta tärkeimmiksi kuormitusta alentaviksi osoittautuivat toimivat ihmissuhteet ja itse valittu asumismuoto. Suurimmiksi kuormitusta lisääviksi tekijöiksi nousivat oppilaitoksen ja siviilimaailman ristiriidat sekä työn järjestelyissä ja niihin vaikuttamisessa ilmenneet epäkohdat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Selvitys on julkaistu myös Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen vaikuttavuusselvitystyöryhmän raportin liitteenä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia käsityön aineenopettajaksi opiskelevien käsityksiä opettajuuteen kasvusta itseohjautuvan käsityöprosessin avulla. Itseohjautuva oppiminen tapahtuu tutkijoiden laatiman puukontuottamisoppimateriaalin avulla omatoimisena opiskeluna. Teoriassa määritellään opettajuuden kehittämisessä olevan kyse aineenhallinnan parantamisesta sekä pedagogisen ajattelun kehittämisestä. Tutkimukseen osallistuvat Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitoksen käsityön aineenopettajaksi opiskelevia eri vuosikursseilta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja suoritettiin fenomenografisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja se analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksen informantit kokivat opettajuuden eri osa-alueiden kehittyneen puukontuottamisprosessin aikana. Itseohjautuva opiskelu lisäsi opiskelijoiden aineenhallintaa. Sen lisäksi prosessinhallintataitojen ohella opettajien pedagoginen ajattelu kehittyi. Tutkimustulokset osoittivat, että käsityönopettajaksi kasvaminen pohjautuu vahvaan aineenhallintaan. Toistuvien käsityöprosessien avulla saatu kokemus auttaa opiskelijoita rakentamaan omaa opettajuuttaan pedagogisen ajattelun kehittyessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa selvitettiin sotatieteiden maisterikurssi 4 johtamisen opiskelijoiden käsityksiä johtamisen syventävien opintojen opiskelusta. Ilmiötä tarkasteltiin vakituiseen upseerin virkaan opiskelevien oppilasupseerien näkökulmasta. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli kuvata miten opinnot tukevat johtajana kehittymistä sekä tuoda esille niitä opintojaksoilla käytettyjä oppimismenetelmiä, jotka opiskelijat näkevät tehokkaimmiksi oppimisen ja johtajana kehittymisen kannalta. Lisäksi kuvattiin opiskelijoiden käsityksiä siitä, miten opinnot vastaavat työelämän tarpeita. Työn tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden käsityksiin perustuvia havaintoja ja tuottaa kehitysideoita johtamisen opinnoista. Tutkimuksen pääkysymyksenä oli: Millaisia ovat maisteriopiskelijoiden käsitykset johtamisen pääaineopinnoista? Pääkysymykseen haettiin vastausta seuraavien alatutkimuskysymysten avulla: 1) Miten opinnot tukevat johtajana kehittymistä? 2) Millaiset oppimismenetelmät opiskelijat näkevät tehokkaimmiksi? 3) Kuinka opiskelijat kokevat opintojen vastaavan työelämän tarpeita? Tutkimus koostui empiirisestä kyselytutkimuksesta sekä sitä tukevasta teoreettisesta osasta. Teoreettisessa osuudessa tarkasteltiin johtamisen ja oppimisen takana vaikuttavia teorioita sekä johtamisen syventävien opintojen teoreettista oppimisympäristöä. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa tarkasteltiin aihetta johtamisen opiskelijoiden käsitysten kautta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena fenomenografisella tutkimusotteella. Aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella. Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat johtamisen syventäviä opintoja suorittavat sotatieteiden maisterikurssin 4 maasotalinjan oppilasupseerit. Kyselyllä kerätyn aineiston analysointi toteutettiin fenomenografisen analyysimallin mukaisesti. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että johtamisen opiskelu kehittää opiskelijoiden asiantuntijavalmiuksia sekä asiantuntijatehtävissä vaadittavia tiedonkäsittelytaitoja. Johtamisen opintojen sisältö ja rakenne ovat pääsääntöisesti asiaankuuluvia, sekä opinnoissa käytettävät opetus- ja oppimismenetelmät nykyaikaisia ja oppimista tukevia. Myös johtamisen oppimisympäristöä voidaan sanoa avoimeksi ja oppimista tukevaksi. Johtajana kehittymisen kannalta opinnoilla on varsin vähäinen merkitys. Opintojen suurimmat heikkoudet ovat niiden teoriapainotteisuus ja käytännön etäisyys.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä haastateltiin Turun yliopiston Fysiikan laitoksen Fysiikka 1 -kurssille syksyllä 2014 osallistuneita opiskelijoita ja analysoitiin kurssin ViLLE-esitehtäviä. Haastatteluissa kartoitettiin opiskelijoiden mielipiteitä ja kokemuksia kurssin esitehtävistä ja siitä, kuinka hyödyllisinä he näkivät nämä tehtävät oman oppimisensa kannalta. Erityisesti haluttiin saada selville, kuinka hyödyllisiä esitehtävät olivat opiskelijoiden mielestä verrattuna esimerkiksi luentoihin tai laskuharjoituksiin ja miksi. Opiskelijoiden vastauksia verrattiin esitehtävistä tehtyyn analyysiin kontekstin luomiseksi. Tutkimuksessa saatiin selville, että valtaosa opiskelijoista näkee esitehtävät hyödyllisenä lisänä luento-opetusta, mutta ne ovat selkeästi vähemmän hyödyllisiä kuin luennot, itsenäinen opiskelu ja laskuharjoitukset. Saatiin viitteitä siitä, että hyvin suunnitellut esitehtävät toimivat opetuksen esijäsentäjänä ja auttavat siten monia kurssilaisia ymmärtämään luentojen sisältöjä paremmin. Toisaalta kävi ilmi, että pääasiallinen motivaatio sille, miksi opiskelijat tekevät esitehtäviä, on niistä saatavat pistehyvitykset. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa fysiikan ja muiden tieteenalojen yliopisto-opetuksen kehittämisessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimusta korkeakoulutetuista maahanmuuttajista Suomessa on tehty vielä vähän suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin. Korkeakoulutetut maahanmuuttajat muodostavat kuitenkin pienen, mutta koko ajan kasvavan joukon, joka eroaa paljon muista maahanmuuttajaryhmistä. He ovat myös se ryhmä maahanmuuttajia, joita usein toivottaisiin muuttavan Suomeen. Tulevaisuudessa Suomi tarvitsee kaikenlaisia maahanmuuttajia muun muassa korjaamaan kasvavaa huoltosuhdetta sekä ylläpitämään Suomen kilpailukykyä. Tämä tutkimus tuo oman panoksensa aikamaantieteelliseen muuttoliiketutkimukseen, jota on tehty vielä suhteellisen vähän. Aikamaantiede on usein keskittynyt tarkastelemaan arkipäivän liikkumista pienen mittakaavan sisällä. Sen sijaan tässä tutkimuksessa tarkastellaan korkeakoulutettujen maahanmuuttajien muuttoreittejä maailmalla ennen Suomeen saapumista. Muutto nähdään prosessina, johon sisältyvät muuton suunnittelu, itse muutto sekä sopeutuminen tulomaahan. Kun muuttoprosesseja ymmärretään paremmin, maahanmuuttopolitiikkaa pystytään muokkaamaan paremmin kaikkien tarpeita vastaavaksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, keitä Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat, heidän muuttoprosessejaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan. Aineisto on kerätty kyselyn sekä kymmenen teemahaastattelun avulla kevään 2015 aikana. Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat heterogeeninen ryhmä kotimaansa ja Suomeen muuttosyyn perusteella. Tärkeimpiä syitä Suomeen muutolle ovat opiskelu ja perhesyyt, vaikkakin yhtä syytä muutolle on vaikeaa määrittää. Moni on päätynyt muuttamaan Turkuun henkilökohtaisista syistä ja sattuman kautta. Suurimmalle osalle Suomi on ensimmäinen maa, jossa he asuvat yli neljän kuukauden ajanjakson kotimaansa lisäksi, mikä osaltaan johtuu kyselyyn vastanneiden alhaisesta Suomeen muuttoiästä. Muuttoprosessin sujuvuuteen vaikuttavat muun muassa muuttosyy, lähtömaa, sosiaaliset verkostot ja maahanmuuttopolitiikka. Tutkimuksen kohderyhmänä olleet maahanmuuttajat ovat valmiiksi koulutettua ja työikäisenä Suomeen tulleita, joten he ovat tänne muuttaessaan heti potentiaalista työvoimaa. Oman alan töiden saaminen koetaan kuitenkin erityisen vaikeana, joten moni suorittaa Suomessa toisen tutkinnon. Suomen kielen taidon puuttuminen nähdään suurimpana esteenä työmarkkinoille siirtymisessä ja töiden saamisen haastavuus onkin pääsyy, jonka takia Suomesta muutetaan pois. Sosiaaliset suhteet ja perheen perustaminen ovat taas tekijöitä, jotka vähentävät Suomesta poismuuttoa. Yleisesti ottaen Turku ja Suomi koetaan turvallisena ja hyvänä paikkana asua, mistä ei muutettaisi pois, jos oman alan töitä olisi tarjolla.