340 resultados para lannan käsittely
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia lämpökynttilän palo-ominaisuuksiin vaikuttavia tekijöitä. Työn taustalla on yhteistyö suomalaisen kynttilävalmistajan kanssa. Kynttilävalmistajan lämpökynttilöissään käyttämän raaka-aineen hinnan noustessa, on valmistaja kiinnostunut käyttämään edullisempia raaka-aineita. Palamisen kriteerit saavuttavan kynttilän valmistaminen markkinoilla olevista uusista raaka-aineista on havaittu olevan haastavaa, ja vaatii edelleen kehitystyötä. Teoriaosassa käytiin läpi kynttilänvalmistusta yleisesti, RAL-laatustandardin asettamat kriteerit lämpökynttilälle, palamiseen vaikuttavia tekijöitä sekä työn kokeellisessa osassa käytettyjen analyysimenetelmien periaatteet. Työn kokeellisessa osassa tutkittiin erilaisten kynttiläraaka-aineiden koostumusta ja ominaisuuksia sekä sydänlankojen rakennetta. Lisäksi tutkittiin, miten sydänlangan sisältämien säikeiden määrä, eri raaka-aineiden seossuhteiden muutos sekä jäähdytyslämpötilan muutos vaikuttavat lämpökynttilän palo-ominaisuuksiin. Työssä myös selvitettiin muutaman markkinoilla olevan kynttilän raaka-ainekoostumus. Tutkimuksissa havaittiin, että vaadittavan liekin korkeuden saavuttamiseksi viskositeetti on yksi raaka-aineen tärkeimmistä ominaisuuksista. Raaka-aineen viskositeetin kasvaessa tarvitaan paksumpi sydänlanka. Raaka-aineen viskositeetin kasvaessa liekin korkeus ei aina pienene, koska liekin korkeuteen vaikuttaa myös langalle tehty kemiallinen käsittely. Mitä korkeampi kynttilän liekki on, sitä suurempi on raaka-aineen kulutus eli palovuo ja tällöin liekin korkeus vaikuttaa myös kynttilän paloaikaan. Kokeissa havaittiin, että liekin korkeuden ollessa vakio, palovuo oli korkein steariinilla. Steariinin jälkeen tulivat palmuvaha ja parafiini. Tällöin parafiinia tarvittiin vähemmän vastaavan paloajan saavuttamiseksi. Nopean jäähdytyksen havaittiin vaikuttavan palmuvahan palovuohon alentavasti, vaikka jäähdytystavalla ei ollut vaikutusta liekin korkeuteen.
Resumo:
Tässä työssä tutkitaan suotoveden käsittelyä käyttämällä sitä kierrätysmateriaaleista valmistetussa tuhkamullassa loppusijoitusalueen päällä kasvatettavan energiapuukasvuston kasteluun. Kyseisen toimintamallin tarkoituksena on haihduttaa suotovettä energiapuiden avulla sekä sitouttaa ravinteita ja haitta-aineita sekä kasvustoon että kasvualustaan. Tavoitteena on selvittää toimintamallin hyödyntämiskelpoisuus ja tehokkuus suotovesien käsittelymenetelmänä sekä kastelun vaikutukset energiapuun kasvuun. Työssä suoritettiin kesän ja syksyn 2014 aikana energiapuun kastelukoe Mustankorkea Oy:n jätteenkäsittelykeskuksen alueella Jyväskylässä. Kokeessa loppusijoitusalueen päälle istutettuja eri kasvuvaiheissa olevia energiapajukasvustoja sekä hybridihaapakasvustoa kasteltiin jätetäytön suotovedellä. Kokeessa käytettiin kasvualustoina tuhkamultaa, joka oli valmistettu tuhkasta, kompostista ja ylijäämämaa- aineksesta, sekä kompostia. Kasteluveden, valumavesien, kasvualustojen ja pajukasvuston ominaisuuksia seurattiin kokeen aikana analyysien avulla. Lisäksi alueen vesitaseen selvittämiseksi suoritettiin lysimetrikokeet, joissa lysimetreihin istutettuja pajuja kasteltiin suotovedellä sekä hanavedellä. Tulosten perusteella suotovesikastelu lisäsi sekä pajun että haavan kasvua. Kastelu lisäsi pajun ravinnepitoisuuksia. Se myös heikensi hieman pajun poltto-ominaisuuksia. Kasvualustan ominaisuuksiin kastelulla ei havaittu olevan vaikutuksia. Kastelumäärä, jota voidaan käyttää ilman valumia, on kokeen perusteella n. 100–600 mm/kasvukausi käytetyllä kastelujärjestelmällä. Kastelujärjestelmää kehittämällä on kuitenkin luultavasti mahdollista lisätä haihduntaa ja siten kastelumäärää merkittävästi.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa tehokas sisälogistinen ratkaisu. Työssä tutkitaan varastonhallintaa ja materiaalivirtojen ohjausta sekä näihin kuuluvia prosesseja. Myös toimintaa pyritään tehostamaan. Työssä käytetään konstruktiivista tutkimusotetta, jossa olevassa olevaa ongelmaa lähdetään ratkaisemaan teorian avulla, jonka jälkeen kehitetään ratkaisumalli. Työn aineistona on käytetty aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, tieteellisiä artikkeleita, kohdeyrityksen tietokantoja sekä työntekijöiden kanssa käytyjä keskusteluja. Diplomityön seurauksena yrityksellä on käytössään nykyaikainen ja tehokas sisälogistinen järjestelmä, sekä toiminta on yrityksen tahtotilan mukaisesti läpinäkyvämpää. Varastoon sitoutuva pääoma pienenee sekä materiaalin käsittely tehostuu huomattavasti. Varastotoimintojen odotetaan tehostuvan yli 40 % nykyiseen verrattuna.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kilpailulliset tekijät ovat johtaneet paperin valmistajat miettimään keinoja valmistuskustannusten leikkaamiseksi. Yksi keino on optimoida raaka-aineiden käyttöä, jota on tehty tässä diplomityössä. Työn tarkoitus on selvittää koeajoin mahdollisuudet kalliimpien raaka-aineiden korvaamiseen edullisemmilla, säilyttäen kuitenkin pohjapaperin laadulliset ominaisuudet. Työ on toteutettu UPM Kymmene Oyj:n Jokilaakson tehtailla, Jämsänkosken paperitehtaan Tarrapaperit-osastolla. Työssä on käytetty apuna tietokoneohjelmia mallintamaan ja simuloimaan paperissa ja paperin kustannusrakenteessa tapahtuvia muutoksia, mutta merkittävimmässä asemassa ovat olleet koeajot ja erilaisten näytteiden käsittely. Raaka-aineina käytettävien massojen osuuksien optimoinnilla on saatu aikaiseksi merkittäviä kustannussäästöjä, mutta työn yhteydessä on löydetty myös keinoja säästöjen saavuttamiseksi energiankulutusta järkevöittämällä. Luotu malli auttaa jatkossa kustannusrakenteen seurannassa. Mäntysellun osuuden laskulla ja täyteaineen osuuden nostolla saavutetaan merkittävimmät kustannussäästöt, kemihierteellä vaikutus kustannuksiin on vähäisempi. Sähköenergiaa vievä kuitujen jauhatus on järjestetty paperikone 3:lla uudella tavalla, jolla on paitsi saavutettu säästöä energiassa, parannettu myös paperin lujuutta.
Resumo:
Tässä kandidaatintutkielmassa tutkitaan tilinpäätösstadardiuudistuksen myötä muuttuvaa rahoitusinstrumenttien käsittelyä tilinpäätöksissä. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jolloin vanhan IAS 39 -standardin ja uuden IFRS 9 -standardin eroavaisuuksia tarkasteltiin Aktia Pankki Oyj:n näkökulmasta.
Resumo:
The aim of this master’s thesis is to research and analyze how purchase invoice processing can be automated and streamlined in a system renewal project. The impacts of workflow automation on invoice handling are studied by means of time, cost and quality aspects. Purchase invoice processing has a lot of potential for automation because of its labor-intensive and repetitive nature. As a case study combining both qualitative and quantitative methods, the topic is approached from a business process management point of view. The current process was first explored through interviews and workshop meetings to create a holistic understanding of the process at hand. Requirements for process streamlining were then researched focusing on specified vendors and their purchase invoices, which helped to identify the critical factors for successful invoice automation. To optimize the flow from invoice receipt to approval for payment, the invoice receiving process was outsourced and the automation functionalities of the new system utilized in invoice handling. The quality of invoice data and the need of simple structured purchase order (PO) invoices were emphasized in the system testing phase. Hence, consolidated invoices containing references to multiple PO or blanket release numbers should be simplified in order to use automated PO matching. With non-PO invoices, it is important to receive the buyer reference details in an applicable invoice data field so that automation rules could be created to route invoices to a review and approval flow. In the beginning of the project, invoice processing was seen ineffective both time- and cost-wise, and it required a lot of manual labor to carry out all tasks. In accordance with testing results, it was estimated that over half of the invoices could be automated within a year after system implementation. Processing times could be reduced remarkably, which would then result savings up to 40 % in annual processing costs. Due to several advancements in the purchase invoice process, business process quality could also be perceived as improved.
Resumo:
Pikamallinnustekniikat ovat kehittyneet viime vuosina nopeasti. Tämä antaa jo lähes rajat-tomat mahdollisuudet tuottaa 3D-tulostamalla erilaisia tuotteita. 3D-tulostuksen hyödyntä-minen on yleistynyt erityisesti teollisuuden ja teknologian aloilla. Tässä työssä tutkittiin miten 3D-tulostamista voidaan hyödyntää diagnostisten pikatestien tuotekehityksessä. Immunologinen lateral flow-testi on vasta-aineisiin perustuva, nopea ja helppokäyttöinen mittausmenetelmä pienten ainemäärien havaitsemiseen. Tässä työssä kehitettiin lateral flow-testikotelo, jonka suunnitteluun ja rakenteen mallintamiseen käytettiin 3D-tulostustekniikkaa. Testikotelon toimivuus lateral flow- testissä varmistettiin kehittämällä testikoteloon sopiva pikatesti, jonka suorituskykyä analysoitiin sekä visuaalisesti että Actim 1ngeni-lukulaitteella. Työ aloitettiin tutkimalla eri pikavalmistustekniikoita, joista testikotelon tulostamiseen valittiin SLA-tekniikka sen tulostustarkkuuden ja tuotteen pinnan laadun perusteella. Testikotelon suunnittelu aloitettiin määrittämällä millaisia ominaisuuksia testikotelolta haluttiin. Näitä ominaisuuksia olivat lateral flow-testin suojaaminen sekä testissä kulkevan näytteen virtauksen varmistamien. Lateral flow- testin kehityksessä hyödynnettiin osin aiemmin kehitetystä pikatestistä saatuja tietoja. Lateral flow- kasettitestin valmistusprosessi koostui seitsemästä eri prosessivaiheesta jotka olivat: Vasta-aineen/kontrollireagenssin konjugointi, näytetyynyn käsittely, konjugointityynyn käsittely, konjugointityynylle annostelu, membraanille annostelu, tikkujen laminointi ja leikkaus sekä kasettitestin kokoonpano. Kehitetyn lateral flow- kasettitestin toimivuus varmistettiin tutkimalla testin reaktiokinetiikkaa ja analyyttistä herkkyyttä sekä visuaalisesti että lukulaitteen avulla. Tutkimustulosten perusteella 3D-tulostus on erittäin hyödyllinen menetelmä pikatestien tuotekehityksessä suunniteltaessa testikotelorakenteita, näytteen annosteluvälineitä ja näiden yhdistelmiä.
Resumo:
Saimaan alueella torjunta käynnistyy aina alueellisen pelastuslaitoksen toimesta ja tarpeen vaatiessa muut pelastuslaitokset, SYKE ja muut viranomaiset osallistuvat torjuntaan. Hälyttäminen tapahtuu hätäkeskuksen, meripelastuskeskuksen tai VTS-keskuksen kautta. Torjuntakalusto koostuu pääosin pelastuslaitosten ja valtion kalustosta. Vapaaehtoisia järjestöjä, sekä satamien ja laitosten henkilöstöä ja kalustoa voidaan käyttää apuna torjunnassa ja vahingon jälkitorjunnassa. Kunnalla on myös vastuu jälkitorjunnasta. Torjuntaa johtaa sen alueen pelastuslaitos, jonka alueella vahinko tapahtui. Syke voi ottaa torjunnan johtovastuun laajoissa ja usean pelastustoimen alueelle ulottuvissa vahingoissa. Torjuntatöiden johtaja voi joustavasti käyttää koko alueen kalustoa torjuntatoimiin. Kalustoa voidaan siirtää maitse tai vesitse. Saimaalla suurin alusöljyvahinkoskenaario perustuu laivojen polttoainesäiliöiden tilavuuteen ja on 300 tonnia. Alueella on paljon eri perustein rajattuja suojelualueita ja raakaveden käyttöä. Lisäksi rannat ovat lähellä. Saimaalla on myös varauduttava maalta veteen onnettomuuksiin ja mahdollisiin biopolttoaineiden kuljetuksiin. Vahingoittuneiden eläinten, lähinnä lintujen, käsittelyyn Syken päivystäjä voi hälyttää asiantuntijoita ja WWF:n lintupuhdistuskoordinaattorin. Mikäli vahinko uhkaa saimaannorppia, otetaan yhteys myös Metsähallituksen Itä-Suomen luontopalveluun. Öljyvahinkojätteen käsittely tapahtuu pelastuslaitosten torjuntasuunnitelmien mukaisesti. ELY-keskukset järjestävät toimialueillaan vahingon ympäristövaikutusten tutkimukset yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Tarpeen vaatiessa SYKEn tutkimusalus Muikkua voidaan käyttää apuna. Vahinkoihin varautuminen edellyttää harjoituksia ja koulutusta, jota pelastuslaitokset järjestävät suunnitelmiensa mukaisesti yhteistyössä Syken ja ELY-keskusten kanssa.
Resumo:
Ravinteiden kierrätys yhä enemmän luonnonvaroja kuluttavassa yhteiskunnassa on noussut tärkeäksi. Hyötykäyttämällä luonnollisesti syntyvät orgaaniset virrat yhteiskunnasta voidaan kierrättää pellolta nostetut ravinteet takaisin. Tässä diplomityössä on tarkasteltu Helsingin seudun ympäristöpalveluiden toteuttamaa mädätetyn puhdistamolietteen käsittelyä ja pohdittu sen käsittelymahdollisuuksia erityisesti Ämmässuon käsittelykeskuksessa. Tarkastelussa on keskitytty kahteen yleisimpään kompostointimenetelmään, eli auma- ja tunnelikompostointiin. Kompostointimenetelmien tarkastelussa on pyritty löytämään optimaalinen tukiaine sekä prosessiaika käsiteltävälle lietteelle Ämmässuolla olemassa olleilla resursseilla. Tutkimuksessa toteutettiin käytännön pilot -kokeita sekä toteutettiin teoreettista prosessin parametrien laskentaa mukaan lukien kustannukset ja resurssit. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kyseisen tyyppisellä käsittelyalueella tunneli-kompostointi on näillä parametreilla testattuna paras vaihtoehto. Menetelmällä voidaan saavuttaa nopeampi käsittelyaika sekä vähentää kompostoinnista aiheutuvia hajuhaittoja ympäristöön. Tukiaineseoksessa voidaan korvata yleisestikin käytetty turve vastaanotettavalla lehti-puru viherjäteseoksella sekä risuhakkeella ja prosessiaika on noin 12 -16 viikkoa. Käsittelyn kustannukset verrattuna tämän hetkiseen käsittelyyn Metsäpirtissä eivät olleet merkittävästi suuremmat ja ympäristövaikutusarvioinnin perusteella syntypaikkaa lähellä oleva käsittelyalue sekä prosessin pienemmät vaikutukset tuovat ympäristöedun käsittelylle Ämmässuolla.
Resumo:
Julkinen terveydenhuolto on muutoksen ja monien haasteiden edessä, kun palveluiden kysyntä ja laatuvaatimukset kasvavat. Julkisen sektorin taloudellinen tilanne aiheuttaa paineita kustannusten pienentämiseksi ja toimintojen keskittämiseen. Muutoksista huolimatta terveydenhuollon henkilökunnalla tulee olla mahdollisimman helppo ja nopea pääsy potilasta koskeviin ajantasaisiin ja olennaisiin tietoihin. Tämä diplomityö tarkastelee tietojärjestelmän käyttöönottoprosessia, paperisten potilasasiakirjojen digitalisointia ja niiden hyödyntämistä hoitoprosessissa. Tutkimuksessa esitellään paperilähetteiden käsittely, skannausratkaisun käyttöönotto ja integrointi HUS:n XDS-yleisarkistoon. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu käyttöönottoprosessista ja siihen liittyvistä haasteista, onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä onnistumiseen mittaamiseen käytettävissä olevista malleista ja mittareista. Tietojärjestelmän käyttöönoton onnistumiseen vaikutti erityisesti ennakkosuunnittelu ja muutosvastarinnan ymmärtäminen. Tietojärjestelmän käyttöönotossa havaittiin, että muutos hyväksytään käyttäjien osalta, kun se vastaa käyttäjien todelliseen tarpeeseen. Erityisesti lähetteiden käsittely sähköisessä muodossa koettiin hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, koska tämä mahdollisti potilastietojen saatavuuden paikasta ja ajasta riippumatta ja tuki potilaan hoitoprosessia. Käyttöönotossa havaittiin, että skannausprosessi ei voi olla samanlainen kaikkialla, koska eri yksiköissä tapahtuva skannaus voi olla potilaskeskeistä tai asiakirjatyyppien mukaan tai kompeksista ja suuriin määriin perustuvaa.
Resumo:
Hajoaminen kaatopaikalla tapahtuu fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten prosessien avulla. Nämä prosessit voivat kestää vuosista jopa vuosikymmeniin. Näiden prosessien kehittymistä ajan saatossa kuvataan jätetäytön eri hajoamisvaiheiden avulla. Kaatopaikan eri toiminnoista syntyvät vesivirrat ovat laadultaan ja määrältään hyvin erilaisia. Suotovesi syntyy jätetäytön läpi suotautuvasta vedestä ja on yleisesti ottaen suurin kaatopaikkavesien kuormituksen aiheuttaja. Suotoveden sisältämien pitoisuuksien tiedetään laskevan kun jätteen loppusijoitus on lopetettu ja kun jätetäyttö on suljettu pintarakentein. Mitä pidemmälle jätetäytön hajoaminen on edennyt, sitä pienemmät suotoveden pitoisuudet ovat. Hyvä käytäntö on erottaa erityyppiset kaatopaikkavedet toisistaan ja käsitellä ne niiden vaatimalla tavalla. Diplomityön tarkoitus on löytää ympäristöystävällisin ja taloudellisin keino suljetun jätetäytön suotovesien sekä muiden vähintään yhtä laimeiden kaatopaikkavesien käsittelemiseksi. Vertailtavia käsittelymenetelmiä ovat kunnallisella jätevedenpuhdistamolla ja juurakkopuhdistamolla käsittely. Työn tulos on, että eri tyyppisillä juurakkopuhdistamoilla voidaan tehokkaasti käsitellä kaatopaikkavesiä. Empiirisen osan tarkastelu osoittaa, että hyvin pienien haitta-aine- ja ravinnepitoisuuksien käsittelyssä juurakkopuhdistamo on ympäristöystävällisempi sekä taloudellisempi kunnalliseen jätevedenpuhdistamoon verrattuna.
Resumo:
Pro gradu –tutkielman ensisijaisena tavoitteena on selvittää miksi kiinteistön omista-minen on perusteltua järjestää konsernissa kiinteistöyhtiön välityksellä. Tutkielman aiheen käsittely on rajattu koskemaan vain kotimaista lainsäädäntöä. Tutkimuson-gelman perusteella tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan emoyhtiön näkökulmas-ta siihen kohdistuvia tuloverovaikutuksia, kun se omistaa kiinteistöyhtiön. Tutkielmas-sa on tutkimusmetodina sovellettu lainoppia ja tutkimus kuuluu vero-oikeuden alaan. Koska vero-oikeutta tulkitaan lain sanamuodon mukaisesti, tutkimuksessa annetaan runsaasti painoarvoa voimassa olevalle lainsäädännölle. Kuitenkin tulkinnanvaraisis-sa kysymyksissä tutkielmassa on myös hyödynnetty korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä sekä vero-oikeudellista kirjallisuutta. Tutkielmassa selvitettyjen seikkojen perusteella voidaan todeta, että yksiselitteisen tulkintasuosituksen antaminen tutkimusongelman ratkaisemiseksi on haastavaa, kos-ka jokaisen yrityksen tarpeet kiinteistön omistamiseen vaihtelevat liiketoiminnan olo-suhteiden mukaisesti. Toisaalta konsernirakenteen synnyttämistä emoyhtiön ja kiin-teistöyhtiön välille voidaan perustella esimerkiksi osinkotulon verotehokkaalla kana-voimiselle kiinteistöyhtiön tasolta emoyhtiölle sekä konsernin efektiivisen veroasteen pienentämisellä konserniyhtiöiden välisen lainan avulla. Lisäksi kiinteistöyhtiön luovu-tustilanteessa verotuksen tulolähdejaon merkitys korostuu, kun ratkaistaan voidaanko myyntiin soveltaa elinkeinoverolain mukaista käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksen verovapaussäännöksiä, ja toisaalta, miten mahdollisia kiinteistöyhtiön myynnistä johtuvia luovutustappioita käsitellään emoyhtiön tuloverotuksen näkökulmasta.
Resumo:
The goal of the thesis was to investigate how much after-sales profits a crane sale generates over the life cycle of the crane and the effects of these after-sales profits on the overall profitability of the crane. The thesis utilizes theories about life cycle costing from an equipment and service supplier’s point of view. However, instead of costs, the thesis is focused on the life cycle after-sales profits from maintenance services and spare parts provided for the sold crane. The case study approach was chosen and a total of five cranes from three different segments were investigated. An eight-step life cycle profit calculation model was developed in order to analyze the chosen cases’ life cycle profits systematically. The results of the investigation suggest that the life cycle after-sales profits are significant in value. In the case analyses they accounted for between 20% and 44% of the overall life cycle profits of the case cranes. The after-sales profits should be taken into account already in the pricing when offering a crane to a customer.
Resumo:
Landsväg 741 är en regionväg som går genom byarna Sisbacka och Lillby. Vägen startar i Lappajärvi och går via Kortesjärvi till Bennäs och Jakobstad. Vägens trafikmängd (GDT) är i byarna ca 1500 fordon/dygn. Invånarna upplever att största problemet är bristen på gång- och cykelvägar. I byarna finns bebyggelse och några nya hus byggs årligen i jämn takt. Vägen är smal och delvis krokig, således är fotgängarens och cyklistens ställning inte trygg. Dessutom finns anslutningar med dålig sikt och på avsnittet mellan byarna saknas belysning på en ca 2 km lång sträcka. Vägnätsplanens målsättning är att reda ut vägavsnittets trafikmässiga förbättringsbehov och ge förslag till åtgärdsprogram. Utredningen är även en trafikmässig bakgrundsutredning för områdets planläggningsbehov. Förbättringsåtgärderna har delats in i tre olika prioritetsklasser. I det första skedet sänks körhastigheten i båda byarna och små säkerhetsåtgärder görs för att understöda hastighetssänkningen. Även de farligaste anslutningarna förbättras och gång- och cykelleden i Lillby förlängs med ca 400 meter. I det andra skedet anläggs en gång- och cykelled i byn Sisbacka och tätortsportar anläggs på båda sidorna av tätortsgränserna. I Lillby förlängs gång- och cykelleden söderut 1,1 km och den befintliga leden i centrum repareras. I det tredje skedet förnyas gångbron som korsar ån i Lillby och en ny gång- och cykelled anläggs till det planerade bostadsområdet i Yttre Härmälä. Vägavsnittet mellan byarna förses med vägbelysning. Genom åtgärderna förbättras speciellt säkerheten för den lätta trafiken både i vägens riktning men också i den korsande riktningen. En brist kvarstår dock i åtgärdsprogrammet. I programmet ingår inte byggande av en gång- och cykelled längs hela vägsträckan mellan byarna. Åtgärderna har ingen stor inverkan på naturmiljön eller kulturmiljön. Purmo kyrka i Sisbacka är ett objekt med värde, i vars närhet gång- och cykellederna placeras. På basen av planeutkastet bevaras kyrkans murar och hanteringen av området mellan muren och leden löses i den noggrannare planeringen. Förverkligande av gång- och cykellederna i Sisbacka förutsätter ändringar i detaljplanen. Maantie 741 on seututie, joka kulkee Sisbackan ja Lillbyn kylien läpi. Tie lähtee Lappajärvelä ja Tulee Kortesjärven kautta Pännäisiin ja Pietarsaareen. Tien liikennemäärä (KVL) on kylien kohdalla n. 1500 ajon/vrk. Isoimpana ongelmana asukkaat kokevat kevyen liikenteen väylän puuttumisen. Kylissä on asutusta ja uusia taloja rakennetaan tasaisesti muutaman talon vuosivauhtia. Tie on kapea ja osittain mutkainen, joten jalankulkijan ja pyöräilijän asema ei ole turvallinen. On myös liittymiä, joissa on huono näkemä ja kylien väliltä puuttuu n. 2 km valaistusta. Tieverkkosuunnitelman tavoitteena on selvittää tiekäytävän liikenteelliset parantamistarpeet ja tehdä esitys parantamisen toimenpideohjelmaksi. Selvitys on myös liikenteellinen taustaselvitys alueen kaavoitustarpeita varten. Parantamistoimenpiteet on jaettu kolmeen kiireellisyysluokkaan. Ensimmäisessä vaiheessa alennetaan molempien kylien ajonopeuksia ja tehdään nopeuden alentamista tukevia pieniä turvallisuustoimenpiteitä. Myös vaarallisimpia liittymiä parannetaan ja Lillbyn kevyen liikenteen väylää jatketaan etelään vajaat. 400 m. Toisessa vaiheessa rakennetaan Sisbackan kylään kevyen liikenteen väylä ja taajamaportit taajaman molemmille reunoille. Lilbyssä jatketaan kevyen liienteen väylää etelään 1,1 km lisää ja kunnostetaan nykyistä väylää keskustan kohdalla. Kolmannessa vaiheessa uusitaan Lillbyssä joen ylittävä kevyen liikenteen silta ja rakentaan kevyen liikenteen väylä suunnitellulle uudelle asuinalueelle Yttre Härmälään. Kylien välinen tieosuus valaistaan. Toimenpiteillä parannetaan erityisesti kevyen liikenteen liikenneturvallisuutta sekä tien suunnassa että tien poikki kuljettaessa. Puutteeksi jää edelleen se, että toimenpideohjelmaan ei mahtunut kevyen liikenteen väylää koko kylien väliselle osuudelle. Toimenpiteillä ei ole suuria vaikutuksia luonnonympäristön tai kulttuuriympäristöön. Purmon kirkko Sisbackassa on arvokohde, jonka läheisyyteen kevyen liikenteen väylät sijoittuvat. Suunnitelmaluonnoksen perusteella kirkon muurit säilyvät ja muurin ja väylän välisen alueen käsittely ratkaistaan tarkemmassa suunnittelussa. Kevyen liikenteen väylien toteuttaminen Sisbackassa edellyttää asemakaavan muuttamista.