Improving diquat efficacy on grasses by adding adjuvants to the spray solution before use

The effect of five adjuvants (non-ionic surfactant, paraffinic oil, vegetable oil, mixture of fatty acids methyl esters plus surfactant blend, and organosilicone) on diquat efficacy was assessed on poverty brome, sterile oat, and Italian ryegrass in field and pot experiments. All tank mixtures with diquat increased diquat efficacy from 50-54% to 77-98% as for fresh weight reduction, indicating significant enhancement of diquat efficacy on grasses. The increased efficacy was most likely attributed to better droplet retention and diffusion on the leaf surfaces. When combined with non-ionic surfactant, diquat showed slightly more rapid control of grass weeds (i.e. symptoms were visible within a few hours after application).

The supermassive binary black hole system OJ287

Abstract This doctoral thesis concerns the active galactic nucleus (AGN) most often referred to with the catalogue number OJ287. The publications in the thesis present new discoveries of the system in the context of a supermassive binary black hole model. In addition, the introduction discusses general characteristics of the OJ287 system and the physical fundamentals behind these characteristics. The place of OJ287 in the hierarchy of known types of AGN is also discussed. The introduction presents a large selection of fundamental physics required to have a basic understanding of active galactic nuclei, binary black holes, relativistic jets and accretion disks. Particularly the general relativistic nature of the orbits of close binaries of supermassive black holes is explored with some detail. Analytic estimates of some of the general relativistic effects in such a binary are presented, as well as numerical methods to calculate the effects more precisely. It is also shown how these results can be applied to the OJ287 system. The binary orbit model forms the basis for models of the recurring optical outbursts in the OJ287 system. In the introduction, two physical outburst models are presented in some detail and compared. The radiation hydrodynamics of the outbursts are discussed and optical light curve predictions are derived. The precursor outbursts studied in Paper III are also presented, and tied into the model of OJ287. To complete the discussion of the observable features of OJ287, the nature of the relativistic jets in the system, and in active galactic nuclei in general, is discussed. Basic physics of relativistic jets are presented, with additional detail added in the form of helical jet models. The results of Papers II, IV and V concerning the jet of OJ287 are presented, and their relation to other facets of the binary black hole model is discussed. As a whole, the introduction serves as a guide, though terse, for the physics and numerical methods required to successfully understand and simulate a close binary of supermassive black holes. For this purpose, the introduction necessarily combines a large number of both fundamental and specific results from broad disciplines like general relativity and radiation hydrodynamics. With the material included in the introduction, the publications of the thesis, which present new results with a much narrower focus, can be readily understood. Of the publications, Paper I presents newly discovered optical data points for OJ287, detected on archival astronomical plates from the Harvard College Observatory. These data points show the 1900 outburst of OJ287 for the first time. In addition, new data points covering the 1913 outburst allowed the determination of the start of the outburst with more precision than was possible before. These outbursts were then successfully numerically modelled with an N-body simulation of the OJ287 binary and accretion disc. In Paper II, mechanisms for the spin-up of the secondary black hole in OJ287 via interaction with the primary accretion disc and the magnetic fields in the system are discussed. Timescales for spin-up and alignment via both processes are estimated. It is found that the secondary black hole likely has a high spin. Paper III reports a new outburst of OJ287 in March 2013. The outburst was found to be rather similar to the ones reported in 1993 and 2004. All these outbursts happened just before the main outburst season, and are called precursor outbursts. In this paper, a mechanism was proposed for the precursor outbursts, where the secondary black hole collides with a gas cloud in the primary accretion disc corona. From this, estimates of brightness and timescales for the precursor were derived, as well as a prediction of the timing of the next precursor outburst. In Paper IV, observations from the 2004–2006 OJ287 observing program are used to investigate the existence of short periodicities in OJ287. The existence of a _50 day quasiperiodic component is confirmed. In addition, statistically significant 250 day and 3.5 day periods are found. Primary black hole accretion of a spiral density wave in the accretion disc is proposed as the source of the 50 day period, with numerical simulations supporting these results. Lorentz contracted jet re-emission is then proposed as the reason for the 3.5 day timescale. Paper V fits optical observations and mm and cm radio observations of OJ287 with a helical jet model. The jet is found to have a spine–sheath structure, with the sheath having a much lower Lorentz gamma factor than the spine. The sheath opening angle and Lorentz factor, as well as the helical wavelength of the jet are reported for the first time. Tiivistelmä Tässä väitöskirjatutkimuksessa on keskitytty tutkimaan aktiivista galaksiydintä OJ287. Väitöskirjan osana olevat tieteelliset julkaisut esittelevät OJ287-systeemistä saatuja uusia tuloksia kaksoismusta-aukkomallin kontekstissa. Väitöskirjan johdannossa käsitellään OJ287:n yleisiä ominaisuuksia ja niitä fysikaalisia perusilmiöitä, jotka näiden ominaisuuksien taustalla vaikuttavat. Johdanto selvittää myös OJ287-järjestelmän sijoittumisen aktiivisten galaksiytimien hierarkiassa. Johdannossa käydään läpi joitakin perusfysiikan tuloksia, jotka ovat tarpeen aktiivisten galaksiydinten, mustien aukkojen binäärien, relativististen suihkujen ja kertymäkiekkojen ymmärtämiseksi. Kahden toisiaan kiertävän mustan aukon keskinäisen radan suhteellisuusteoreettiset perusteet käydään läpi yksityiskohtaisemmin. Johdannossa esitetään joitakin analyyttisiä tuloksia tällaisessa binäärissä havaittavista suhteellisuusteoreettisista ilmiöistä. Myös numeerisia menetelmiä näiden ilmiöiden tarkempaan laskemiseen esitellään. Tuloksia sovelletaan OJ287-systeemiin, ja verrataan havaintoihin. OJ287:n mustien aukkojen ratamalli muodostaa pohjan systeemin toistuvien optisten purkausten malleille. Johdannossa esitellään yksityiskohtaisemmin kaksi fysikaalista purkausmallia, ja vertaillaan niitä. Purkausten säteilyhydrodynamiikka käydään läpi, ja myös ennusteet purkausten valokäyrille johdetaan. Johdannossa esitellään myös Julkaisussa III johdettu prekursoripurkausten malli, ja osoitetaan sen sopivan yhteen OJ287:n binäärimallin kanssa. Johdanto esittelee myös relativististen suihkujen fysiikkaa sekä OJ287- systeemiin liittyen että aktiivisten galaksiydinten kontekstissa yleisesti. Relativististen suihkujen perusfysiikka esitellään, kuten myös malleja kierteisistä suihkuista. Julkaisujen II, IV ja V OJ287-systeemin suihkuja koskevat tulokset esitellään binäärimallin kontekstissa. Kokonaisuutena johdanto palvelee suppeana oppaana, joka esittelee tarvittavan fysiikan ja tarpeelliset numeeriset menetelmät mustien aukkojen binäärijärjestelmän ymmärtämiseen ja simulointiin. Tätä tarkoitusta varten johdanto yhdistää sekä perustuloksia että joitakin syvällisempiä tuloksia laajoilta fysiikan osa-alueilta kuten suhteellisuusteoriasta ja säteilyhydrodynamiikasta. Johdannon sisältämän materiaalin avulla väitöskirjan julkaisut, ja niiden esittämät tulokset, ovat hyvin ymmärrettävissä. Väitöskirjan julkaisuista ensimmäinen esittelee uusia OJ287-systeemistä saatuja havaintopisteitä, jotka on paikallistettu Harvardin yliopiston observatorion arkiston valokuvauslevyiltä. OJ287:n vuonna 1900 tapahtunut purkaus nähdään ensimmäistä kertaa näissä havaintopisteissä. Uudet havaintopisteet mahdollistivat myös vuoden 1913 purkauksen alun ajoittamisen tarkemmin kuin aiemmin oli mahdollista. Havaitut purkaukset mallinnettiin onnistuneesti simuloimalla OJ287-järjestelmän mustien aukkojen paria ja kertymäkiekkoa. Julkaisussa II käsitellään mekanismeja OJ287:n sekundäärisen mustan aukon spinin kasvamiseen vuorovaikutuksessa primäärin kertymäkiekon ja systeemin magneettikenttien kanssa. Julkaisussa arvioidaan maksimispinin saavuttamisen ja spinin suunnan vakiintumisen aikaskaalat kummallakin mekanismilla. Tutkimuksessa havaitaan sekundäärin spinin olevan todennäköisesti suuri. Julkaisu III esittelee OJ287-systeemissä maaliskuussa 2013 tapahtuneen purkauksen. Purkauksen havaittiin muistuttavan vuosina 1993 ja 2004 tapahtuneita purkauksia, joita kutsutaan yhteisnimityksellä prekursoripurkaus (precursor outburst). Julkaisussa esitellään purkauksen synnylle mekanismi, jossa OJ287-systeemin sekundäärinen musta aukko osuu primäärisen mustan aukon kertymäkiekon koronassa olevaan kaasupilveen. Mekanismin avulla johdetaan arviot prekursoripurkausten kirkkaudelle ja aikaskaalalle. Julkaisussa johdetaan myös ennuste seuraavan prekursoripurkauksen ajankohdalle. Julkaisussa IV käytetään vuosina 2004–2006 kerättyjä havaintoja OJ287- systeemistä lyhyiden jaksollisuuksien etsintään. Julkaisussa varmennetaan systeemissä esiintyvä n. 50 päivän kvasiperiodisuus. Lisäksi tilastollisesti merkittävät 250 päivän ja 3,5 päivän jaksollisuudet havaitaan. Julkaisussa esitetään malli, jossa primäärisen mustan aukon kertymäkiekossa oleva spiraalitiheysaalto aiheuttaa 50 päivän jaksollisuuden. Mallista tehty numeerinen simulaatio tukee tulosta. Systeemin relativistisen suihkun emittoima aikadilatoitunut säteily esitetään aiheuttajaksi 3,5 päivän jaksollisuusaikaskaalalle. Julkaisussa V sovitetaan kierresuihkumalli OJ287-systeemistä tehtyihin optisiin havaintoihin ja millimetri- sekä senttimetriaallonpituuden radiohavaintoihin. Suihkun rakenteen havaitaan olevan kaksijakoinen ja koostuvan ytimestä ja kuoresta. Suihkun kuorella on merkittävästi pienempi Lorentzin gamma-tekijä kuin suihkun ytimellä. Kuoren avautumiskulma ja Lorentztekijä sekä suihkun kierteen aallonpituus raportoidaan julkaisussa ensimmäistä kertaa.

Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.

Electro-oscillographic correlation between dorsal raphe nucleus, neocortex and hippocampus during wakefulness before and after serotoninergic inactivation

Theta rhythm in many brain structures characterizes wakefulness and desynchronized sleep in most subprimate mammalian brains. In close relation to behaviors, theta frequency and voltage undergo a fine modulation which may involve mobilization of dorsal raphe nucleus efferent pathways. In the present study we analyzed frequency modulation (through instantaneous frequency variation) of theta waves occurring in three cortical areas, in hippocampal CA1 and in the dorsal raphe nucleus of Wistar rats during normal wakefulness and after injection of the 5-HT1a receptor agonist 8-OH-DPAT into the dorsal raphe. We demonstrated that in attentive states the variation of theta frequency among the above structures is highly congruent, whereas after 8-OH-DPAT injection, although regular signals are present, the variation is much more complex and shows no relation to behaviors. Such functional uncoupling after blockade demonstrates the influence of dorsal raphe nucleus efferent serotoninergic fibers on the organization of alertness, as evaluated by electro-oscillographic analysis.

Daily blood pressure profile in Cushing's syndrome before and after surgery

No significant difference has been demonstrated in the altered circadian blood pressure pattern between the pituitary-dependent and adrenal forms of Cushing's syndrome before surgery. The effect of therapy, however, proved to be different. The mesor was normalized in the pituitary-dependent Cushing's syndrome more conspicuously for systolic than for diastolic blood pressure. In Cushing's syndrome due to adrenal adenoma, systolic and diastolic blood pressure mesors have been even significantly "overnormalized" after treatment, being 11 to 27 and 2 to 13 mmHg (95% confidence) lower than corresponding mesors in controls. There was no difference between forms in the effect of treatment on blood pressure amplitudes, which remained significantly lower than in controls. Finally, acrophase patterns were partly normalized after treatment of the pituitary-dependent form only for diastolic blood pressure, while both systolic and diastolic blood pressure acrophases were normalized in the treated adrenal form. In conclusion, complete normalization of the pattern of daily blood pressure profile has not been achieved in either form of the syndrome. This may be one of the reasons for the reduced long-term survival after surgical cure of hypercortisolism, than expected.

Serum antigliadin antibody levels as a screening criterion before jejunal biopsy indication for celiac disease in a developing country

The objective of the present study was to determine the efficacy of detection of antigliadin immunoglobulins G and A (IgG and IgA) for the diagnosis of celiac disease in a developing country, since other enteropathies might alter the levels of these antibodies. Three groups were studied: 22 patients with celiac disease (mean age: 30.6 months), 61 patients with other enteropathies (mean age: 43.3 months), and 46 patients without enteropathies (mean age: 96.9 months). Antigliadin IgG and IgA ELISA showed sensitivity of 90.9 and 95.5%, respectively. With the hypothetical values of prevalence ranging from 1:500 to 1:2000 liveborns, the positive predictive value varied from 8.5 to 2.3% for IgG and from 4.8 to 1.1% for IgA. Considering the patients without enteropathies, specificity was 97.8 and 95.7% for IgG and IgA, respectively. In patients with other enteropathies, specificity was 82.0 and 84.1%, respectively. When patients with and without other enteropathies were considered as a whole, specificity was 88.8 and 91.6%, respectively. The specificity of positive IgG or IgA was 93.5% in children without enteropathies and 78.7% in the presence of other enteropathies. The negative predictive value for hypothetical prevalences varying from 1:500 to 1:2000 liveborns was 99.9%. Thus, even in developing countries where the prevalence of non-celiac enteropathies is high, the determination of serum antigliadin antibody levels is a useful screening test prior to the jejunal biopsy in the investigation of intestinal malabsorption.

Effect of strenuous maternal exercise before and during pregnancy on rat progeny renal function

The effects of strenuous exercise before and during pregnancy on the renal function and morphological alterations of the progeny were determined in a study on female Wistar rats. This research was done based on a previous study carried out in our laboratory, which showed morphological alterations in rats submitted to this kind of exercise. As the form is related to the function, the physiological relevance of submitting a pregnant female to a high-intensity exercise training regimen could be explained by the fact that morphological alterations can influence kidney function. The animals were assigned to one of two groups: control animals that did not exercise during pregnancy and trained animals that swam for 120 min 5 days a week for 8 weeks before pregnancy and daily for 60 min over a period of 8 weeks starting on the second day of pregnancy. Seven rats of each group were analyzed for morphological alterations and for renal function. The progeny of the rats used for morphological evaluation were born by cesarean section and the progeny of the animals used to evaluate renal function were born normally. The progeny were two months old when renal function was evaluated. Fertility and morbidity were the same for both groups. Strenuous maternal exercise had no significant influence on glomerular filtration rate (GFR) but renal plasma flow was lower in the progeny of the trained group (mean ± SD, 16.65 ± 3.77 ml min-1 kg-1) compared to the progeny of the control group (33.42 ± 2.56 ml min-1 kg-1). Antidiuretic and antinatriuretic effects on the progeny of the trained group were observed, since urine flow as percentage of GFR and the fraction of urinary sodium excretion were lower in this group (1.38 ± 0.10 and 0.60 ± 0.04%, respectively) compared to the progeny of the control group (2.36 ± 0.11 and 1.55 ± 0.20%, respectively). Moreover, in this exercise program, fetuses from trained animals were small-sized (2.45 ± 0.19 vs 4.66 ± 2.45 g for control animals) and showed lower differentiation compared to fetuses from the control group. These effects were probably caused by caloric restriction, hypoxia and reduction of umbilical cord length.

Spectral analysis of the electromyograph of the erector spinae muscle before and after a dynamic manual load-lifting test

The aim of the present study was to assess the spectral behavior of the erector spinae muscle during isometric contractions performed before and after a dynamic manual load-lifting test carried out by the trunk in order to determine the capacity of muscle to perform this task. Nine healthy female students participated in the experiment. Their average age, height, and body mass (± SD) were 20 ± 1 years, 1.6 ± 0.03 m, and 53 ± 4 kg, respectively. The development of muscle fatigue was assessed by spectral analysis (median frequency) and root mean square with time. The test consisted of repeated bending movements from the trunk, starting from a 45º angle of flexion, with the application of approximately 15, 25 and 50% of maximum individual load, to the stand up position. The protocol used proved to be more reliable with loads exceeding 50% of the maximum for the identification of muscle fatigue by electromyography as a function of time. Most of the volunteers showed an increase in root mean square versus time on both the right (N = 7) and the left (N = 6) side, indicating a tendency to become fatigued. With respect to the changes in median frequency of the electromyographic signal, the loads used in this study had no significant effect on either the right or the left side of the erector spinae muscle at this frequency, suggesting that a higher amount and percentage of loads would produce more substantial results in the study of isotonic contractions.

Exercise stress testing before and after successful multivessel percutaneous transluminal coronary angioplasty

Controversy exists regarding the diagnostic accuracy, optimal technique, and timing of exercise testing after percutaneous coronary intervention. The objectives of the present study were to analyze variables and the power of exercise testing to predict restenosis or a new lesion, 6 months after the procedure. Eight-four coronary multi-artery diseased patients with preserved ventricular function were studied (66 males, mean age of all patients: 59 ± 10 years). All underwent coronary angiography and exercise testing with the Bruce protocol, before and 6 months after percutaneous coronary intervention. The following parameters were measured: heart rate, blood pressure, rate-pressure product (heart rate x systolic blood pressure), presence of angina, maximal ST-segment depression, and exercise duration. On average, 2.33 lesions/patient were treated and restenosis or progression of disease occurred in 46 (55%) patients. Significant increases in systolic blood pressure (P = 0.022), rate-pressure product (P = 0.045) and exercise duration (P = 0.003) were detected after the procedure. Twenty-seven (32%) patients presented angina during the exercise test before the procedure and 16 (19%) after the procedure. The exercise test for the detection of restenosis or new lesion presented 61% sensitivity, 63% specificity, 62% accuracy, and 67 and 57% positive and negative predictive values, respectively. In patients without restenosis, the exercise duration after percutaneous coronary intervention was significantly longer (460 ± 154 vs 381 ± 145 s, P = 0.008). Only the exercise duration permitted us to identify patients with and without restenosis or a new lesion.

Tragedian tarina. Nuoren itsemurhaan päättynyt elämä vanhemman kertomana

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisnuorten itsemurhia teon inhimillisen ja sosiaalisen ulottuvuuden näkökulmasta. Tutkimustehtävänä on itsemurhan tehneen lapsen vanhempien subjektiivisten kokemusten tavoittaminen. Tarkoituksena on selvittää (1) millaisia sisältöjä ja merkityksiä nuoren elämä ja itsemurha saavat vanhempien kertomuksissa, (2) millä tavoin vanhemmat ovat ennakoineet nuoren tulevaa itsemurhaa ja millaisiksi varjelevat tekijät muodostuvat vanhempien ennakointien pohjalta sekä (3) miten auttamistyö merkityksellistyy osana ennusmerkkeihin ja varjeleviin tekijöihin liittyviä kertomuksia. Tutkimus on suunnattu edistämään itsemurhien ehkäisyä. Tutkimustyyppinä on narratiivinen laadullinen tutkimus. Pääaineistona on 14 lapsen itsemurhakuoleman kokeneen vanhemman kerronnallista haastattelua. Nuorten kuoliniän vaihteluväli on 15–31 vuotta. Täydentävä aineisto koostuu vanhempien kanssa käydyistä sähköpostikeskusteluista sekä heidän antamasta kirjallisesta lisämateriaalista, johon lukeutuu vanhempien omia muistelmia, heidän itsemurhan tehneiden lasten päiväkirjamerkintöjä ja jäähyväiskirjeitä. Analysointi on väljästi ymmärrettynä aineistolähtöinen. Analyysi perustuu narratiivisuuden ja sisällönanalyysin suomiin mahdollisuuksiin tukeutuen myös elämäkerralliseen näkökulmaan. Elämä ja kuolema ovat toistensa vastakohtia ja tiloja, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Itsensä surmaamisessa merkityksellistyy tavoitteellinen toiminta, jolla on korostuneesti yhteys nuoren sosiaaliseen ympäristöön suhteineen ja tapahtumineen. Ennusmerkit, eli vanhempien jälkikäteen näkemät vihjeet ennen lapsen itsemurhaa, liittyvät useisiin samanaikaisesti tapahtuneisiin prosesseihin, joissa elämään yleisesti liittyvät osa-alueet ovat yhdistyneet toisiinsa ja sekoittuneet keskenään. Varjelevat tekijät rakentuvat ennusmerkkien kääntöpuolina eli sisältöinä, joita vanhemman näkökulmasta nuoren eläessä olisi pitänyt tapahtua. Kyse voi olla myös seikoista, joista vanhempi on jälkeenpäin pohtinut, että tämä jonkun olisi pitänyt ymmärtää tai tehdä toisin. Vanhemmat kritisoivat laajasti auttamistyötä. Kritiikki kohdistui palvelujärjestelmään ja auttamistyötä toteuttaneiden tahojen toimintaan. Vanhempien kriittinen toimijuus tekee näkyväksi yksilön ja yhteiskunnan välisen kompleksisen suhteen. Palvelujärjestelmää on kehitettävä kokemusperäisen tiedon näkökulmasta. Ammattikäytännöissä korostuu psykososiaalisen työn merkitys. Tutkimus osoittaa, että sensitiivisten aiheiden tutkiminen on tärkeää ja laadullisen kulttuurisen kontekstin huomioivain itsemurhatutkimuksen tarve on suuri.

Effects of pentoxifylline treatment before freezing on motility, viability and acrosome status of poor quality human spermatozoa cryopreserved by the liquid nitrogen vapor method

The objective of the present study was to investigate the effects of the direct addition of pentoxifylline (PF) to the ejaculates of men with poor sperm quality before freezing on post-thaw sperm motility, viability, acrosome integrity, and agonist-induced acrosome reaction. Semen specimens from 16 infertile men with impaired sperm count and motility (oligoasthenozoospermia) were divided into two equal aliquots: one received no treatment (control) while the other was incubated with 5 mM PF (treated). Both aliquots were cryopreserved by the liquid nitrogen vapor method. Motility was assessed according to WHO criteria. Acrosome integrity and spontaneous and calcium ionophore-induced acrosome reactions were assessed with fluorescein isothiocyanate-conjugated peanut agglutinin combined with a supra-vital dye (Hoechst-33258). Cryopreservation impaired sperm motility (percentage reduction: 87.4 (interquartile range, IQ: 70.3-92.9) vs 89.1 (IQ: 72.7-96.0%)), viability (25.9 (IQ: 22.2-29.7) vs 25.6 (IQ: 19.7-40.3%)) and acrosome integrity (18.9 (IQ: 5.4-38.9) vs 26.8 (IQ: 0.0-45.2%)) to the same extent in both treated and control aliquots. However, PF treatment before freezing improved the acrosome reaction to ionophore challenge test scores in cryopreserved spermatozoa (9.7 (IQ: 6.6-19.7) vs 4.8 (IQ: 0.5-6.8%); P = 0.002). These data show that pre-freeze treatment of poor quality human sperm with pentoxifylline did not improve post-thaw motility or viability nor did it prevent acrosomal loss during the freeze-thaw process. However, PF, as used, improved the ability of thawed spermatozoa to undergo the acrosome reaction in response to calcium ionophore. The present data indicate that treatment of poor quality human sperm with PF may enhance post-thaw sperm fertilizing ability.

EEG spike source localization before and after surgery for temporal lobe epilepsy: a BOLD EEG-fMRI and independent component analysis study

Simultaneous measurements of EEG-functional magnetic resonance imaging (fMRI) combine the high temporal resolution of EEG with the distinctive spatial resolution of fMRI. The purpose of this EEG-fMRI study was to search for hemodynamic responses (blood oxygen level-dependent - BOLD responses) associated with interictal activity in a case of right mesial temporal lobe epilepsy before and after a successful selective amygdalohippocampectomy. Therefore, the study found the epileptogenic source by this noninvasive imaging technique and compared the results after removing the atrophied hippocampus. Additionally, the present study investigated the effectiveness of two different ways of localizing epileptiform spike sources, i.e., BOLD contrast and independent component analysis dipole model, by comparing their respective outcomes to the resected epileptogenic region. Our findings suggested a right hippocampus induction of the large interictal activity in the left hemisphere. Although almost a quarter of the dipoles were found near the right hippocampus region, dipole modeling resulted in a widespread distribution, making EEG analysis too weak to precisely determine by itself the source localization even by a sophisticated method of analysis such as independent component analysis. On the other hand, the combined EEG-fMRI technique made it possible to highlight the epileptogenic foci quite efficiently.

Standing before a sentence : Moore’s paradox and a perspective from within language

Med avstamp i ett satsbegrepp som inspirerats av Ludwig Wittgenstein, där sats och kontext betraktas som internt förbundna och där den verkliga användningen av en sats är central för dess mening, visar avhandlingen hur filosofers olika uppfattning om den filosofiska terminologins roll och möjligheter har följder för deras sätt att uppfatta och behandla filosofiska frågeställningar. Moores paradox fungerar som testfall. Denna kända filosofiska frågeställning har diskuterats sedan 1940-talet och kretsar kring hävdandet av satsen ”Jag tror att det regnar och det regnar inte”. Problemet är att det vore märkligt för en talare att hävda satsen om sig själv: det verkar finnas ett logiskt hinder för att hävda en sats även om den är välformad, kunde vara sann och inte på ett entydigt sätt innehåller en kontradiktion. Moores paradox behandlas genom att granska några lösningsförslag (framförda av bl.a. G.E. Moore, J. L. Austin, J. Searle) och de uppfattningar om språket som de förutsätter. Genom att kontrastera dessa med ett användarperspektiv där språkets användning i meningsfulla sammanhang förväntas spela en central roll i behandlingen av paradoxen visar författaren hur också den intellektuella kontext inom vilken en filosof betraktar paradoxen spelar en avgörande roll för vilka mått som krävs för att upplösa den. Istället för att föreslå en egen lösning presenteras en behandling av paradoxen genom en diskussion och utredning av de grundvillkor som leder till att den uppstår. Här intar satsbegreppet en central plats. Avhandlingen är författad inom traditionen efter den senare Wittgenstein (närmare bestämt den gren som ansluter sig till en s.k. terapeutisk filosofisyn) men går i dialog med filosofiskt arbete som ligger utanför traditionen. Författaren strävar både till att medla mellan, sammanföra och särskilja olika temata som behandlats på ett sätt inom traditionen och på andra sätt utanför den och använder sig här av metaforen att filosofera inifrån i kontrast till utanför språket. Avhandlingens huvudsakliga bidrag är till metafilosofin genom dess fokus på filosofins metod. ------------------------------------------------------------ Mooren paradoksi on tunnettu filosofinen ongelma, josta on keskusteltu 1940-luvulta alkaen. Paradoksin keskeisenä osana esiintyy väitelause ”Uskon, että ulkona sataa, mutta ulkona ei sada”. Ongelman lähtökohta on, että olisi merkillistä jos puhuja esittäisi lauseen itseään koskevana väitteenä: väite näyttää olevan loogisesti mahdoton esittää, vaikka se on hyvinmuodostettu, mahdollisesti tosi, eikä yksiselitteisellä tavalla sisällä kontradiktiota. Tässä väitöskirjassa Mooren paradoksi esiintyy esimerkkinä filosofisesta ongelmasta, jossa mm. lausekäsitteellä on keskeinen rooli ja jonka avulla voidaan muodostella ns. kielensisäinen filosofinen näkökulma. Mooren paradoksia käsitellään tarkastelemalla muutamia ratkaisuehdotuksia (mm. G.E. Mooren, J.L. Austinin, J. Searlen esittämät) ja niitä kielikäsityksiä joita nämä ratkaisuehdotukset edellyttävät. Asettamalla vastakkain ratkaisuehdotukset ja käyttäjänäkymä, jossa kielenkäyttö mielekkäissä konteksteissa asetetaan keskeiseen asemaan paradoksin käsittelyssä, kirjoittaja osoittaa miten myös paradoksin filosofisen tarkastelun intellektuaalinen konteksti on hyväksyttävien toimenpiteiden löytämisen kannalta ratkaisevaa. Uuden ratkaisun sijaan kirjoittaja ehdottaa paradoksin terapeuttista käsittelyä: keskustelua ja selontekoa niistä perusehdoista, jotka johtavat sen syntyyn. Tässä käsittelyssä lausekäsite on keskipisteenä – erityisesti Ludwig Wittgensteinin inspiroima lausekäsitys, jossa lauseen mielekkyyden kannalta sen todellinen käyttö mielekkäässä kontekstissa on ratkaiseva tekijä. Väitöskirja liittyy myöhäisiwittgensteinilaiseen perinteeseen, johon kuuluu ns. terapeuttinen filosofiankäsitys, mutta teos keskustelee myös tradition ulkopuolisten ajattelijoiden kanssa yrittäen yhdistää, sovitella ja myös eritellä teemoja, joita käsitellään yhdellä tavalla tradition sisällä ja toisella tavalla sen ulkopuolella. Väitöskirjan pääasiallinen panos sijoittuu metafilosofiaan, koska sen mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti filosofian menetelmät.