Syvään taisteluun : johdatus Neuvostoliiton maavoimien sotataitoon 1917-1991

Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian opetuksessa on pitkään koettu ongelmana se, että neuvostoliittolaisesta sotataidosta ei ole ollut käytettävissä sellaista suomenkielistä yleisesitystä, jonka avulla lukija voisi nopeasti saada yleiskuvan aiheesta ja joka sisältäisi myös tuoreimman tutkimustiedon. Tämä julkaisu on tarkoitettu täyttämään todettua aukkoa Neuvostoliiton maavoimien osalta. Tarkastelussa keskitytään uhkakuvan, doktriinin, keskeisten yhtymäorganisaatioiden ja sotataidon eri osa-alueiden — strategian, operaatiotaidon ja taktiikan — kehitykseen. Esityksen sivumäärä on pidetty tarkoituksellisesti suppeana, ja tapahtumahistoriaa on otettu mukaan vain sikäli kun se on ollut tarpeellista näiden painopistealueiden ymmärtämiseksi. Aiheesta enemmän kiinnostuneelle kirja antaa perusteita, jotka toivottavasti herättävät kysymyksiä ja kannustavat tietämyksen syventämiseen. Esitys perustuu pääasiassa länsimaisiin teoksiin ja artikkeleihin, joita on täydennetty venäjänkielisillä yleisesityksillä, Maanpuolustuskorkeakoulussa laadituilla tutkielmilla ja muulla aineistolla. Aihepiirin lukuisten tutkijoiden joukosta on erityisesti korostettava yhdysvaltalaisen David Glantzin panosta. Kirjoittaja on voinut tukeutua paljon hänen laajaan tuotantoonsa, jossa on monipuolisesti hyödynnetty myös Neuvostoliitossa ja Venäjällä julkaistua alan kirjallisuutta. Mittavien kokonaisuuksien pelkistämisessä ja sotataidollisten kehityslinjojen havainnollistamisessa on käytetty paljon numerotietoja. Lukuihin on suhtauduttava kriittisesti, sillä niiden luotettavuutta ei ole kaikilta osin ollut mahdollista varmistaa tieteellisen tutkimuksen edellyttämällä tavalla. Tätä ongelmaa ei tekstissä erikseen korosteta, mutta lukijan tulee ottaa se huomioon lukuja käyttäessään.

Järvitaimenen mädin kuoriutuminen ja poikasten selviytyminen ensimmäisestä kasvukaudesta

Juvan, Sulkavan ja Rantasalmen kuntien alueilla sijaitsevalle Uitonvirranreitille toteutettiin Etelä-Savon ELY-keskuksen toimesta kala-taloudellinen kunnostus vuosina 2009-2010. Reitillä on 11 koskialuetta joiden kalataloudellisissa kunnostuksissa keskityttiin erittäin uhanalaisen Vuoksen järvitaimenen kutualueiden ja pienpoikasten elinolosuhteiden parantamiseen. Etelä-Savon ELY-keskuksen hallinnoima Kestävän kalastuksen- ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 – 2014 aloitti vuonna 2012 järvitaimenen mäti- ja pienpoi-kasistutukset Uitonvirranreitillä yhteistyössä vesialueen omistajien kanssa. Sähkökoekalastuksissa vuosina 2012 ja 2013 ei saatu yhtään mäti- tai pienpoikasistutuksista peräisin olevaa 0 + taimenta. Istutuksien epäonnistumisen johdosta päätettiin vuonna 2014 selvittää mahdollisia syitä poikasten heikkoon menestymiseen Uitonvirranreitillä seuraamalla mädin hautoutumista ja poikasten kesä-aikaista menestymistä kahden eri jokireitin neljällä istutuskohteella. Mädin haudontakokeessa todettiin, että järvitaimenen mäti kuoriutui ja poikasia vapautui mätirasioista istutuspaikoille kevään aikana. Taimenenpoikasia saatiin sähkökoekalastuksissa alkukesällä 18.6 kolmesta istutuskohteesta ja loppukesällä 9.9 kahdesta kohteesta. Istutukset tuottivat kahteen kohteeseen järvitaimenen 0+ jokipoikasia ja kahden istutuksen katsottiin epäonnistuneen. Järvitaimenen pienpoikasten heikko selviytyminen ensimmäisestä kasvukaudesta tämän tutkimuksen perusteella johtuu pääasiassa jokiveden korke-asta lämpötilasta ja alhaisesta happipitoisuudesta. Jokiveden korkeat lämpötilat ja siitä johtuva jokiveden vähähappisuus on suuri stressitekijä poikasille. Tutkimuksissa havaitut kriittiset raja-arvot ylittyvät toistuvasti hellejaksojen aikana jo alkukesällä ja erityisesti loppukesällä alhaisemman virtaaman aikana. Lisäksi poikasten menestymiseen vaikuttaa reittien voimakkaat virtaamavaihtelut ja sen aiheuttama poikasten huuhtoutuminen tai siirtyminen koskialueilta hidasvirtaisemmille ja vähemmän suojaa tarjoaville alueille.

Julkisen henkilön julkinen arkisto. Kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkiston muodostuminen ja eettinen käyttö

Henkilöarkistoja ja yksityisluontoisia asiakirjoja on tutkittu vähän niin Suomessa kuin kansainvälisesti, eikä tutkimuksessa ole huomioitu henkilöarkistoja samoin kuin muita arkistoja. Henkilöarkistojen luonnetta ja käyttöä tutkimuksen lähteenä ei ole juurikaan pohdittu. Tutkielmassa tarkastelen sitä, miten henkilöarkistot eroavat viranomaisarkis-toista, ja kuinka henkilöhistoriallisia ja muita yksityisiä asiakirjoja voi eettisesti käyttää tutkimuksessa. Lähdeaineistona käytän kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkistoa, joka on talletettu Työväen Arkistoon. Lähdeaineistooni kuuluvat myös sellaiset asiakirjat, jotka voidaan katsoa kuuluviksi henkilöarkistoon, mutta ovat päätyneet muualle säilytettäviksi tai hävinneet. Miina Sillanpään henkilöarkisto toimii esimerkkinä, kun tutkin henkilöarkiston muodostumista ja eettistä käyttöä. Henkilöarkiston eettisen käytön pohdinta kohdistuu etenkin päiväkirjoihin, päiväkirjamuistiinpanoihin ja kirjeisiin. Tarkastelen lähdeaineistoa arkistoteorian ja tutkimusetiikan näkökulmasta. Tämän tutkielman esimerkki osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistot eroavat toisistaan monin eri tavoin. Julkisen henkilön arkistonmuodostus kuitenkin läheni viranomaisarkistoja, koska Miina Sillanpää tietoisen tuntuisesti omasta merkityksestään dokumentoi ja arkistoi tarkasti ja järjestelmällisesti asiakirjojaan ja muita aineistojaan. Tutkimus osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistoilla katsotaan olevan eri arvot, joiden pohjalta näitä arkistoja hankitaan, vastaanotetaan ja säilytetään. Viranomaisarkistoilla on etenkin todistuksellista arvoa, kun henkilöarkistojen arvo liittyy niiden luonteeseen: henkilökohtaisuuteen, kerronnallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Sillanpään henkilöarkisto, kuten useat muutkin henkilöarkistot, sisältävät myös muiden kuin arkistonmuodostajan itsensä luomia asiakirjoja. Henkilöarkiston muodostumiseen on osallistunut monia eri toimijoita. Kolmannet osapuolet ja ulkopuoliset yksityiset ihmiset eivät ole voineet päättää asiakirjojensa, tässä tapauksessa kirjeidensä, kohtalosta tai he eivät välttämättä edes tiedä, että heidän yksityisiä ja arkaluonteisia asiakirjojaan on päätynyt julkiseen arkistoon kaikkien saataville. Tutkija voi kunnioittaa näiden henkilöiden yksityisyyttä tekemällä heidät tunnistamattomiksi. Kolmannet osapuolet kaipaisivat lisää huomiota osakseen ja mahdollista eettistä ohjeistusta heidän yksityisten tietojensa käytöstä tutkimuksessa.

Sotilasyksikön integraatio – koulutuskulttuurien kohtaaminen ja konfliktit

Tutkimuksen kohteena on yksi sotilasyksikkö, Reserviupseerikoulun Esikunta- ja viestikomppania. Kyseisessä yksikössä koulutetaan reservinupseereita sotilaspo-liisi-, huolto-, johtamisjärjestelmä- ja komentopaikkatehtäviin. Sotilaspoliisilinja ja huoltolinja ovat liittyneet yksikköön vuoden 2014 lopulla. Tämä integraatio on saanut aikaan tiedonintressin koulutuslinjojen kulttuureihin liittyen. Tarkoituksena on selvittää miten linjojen koulutuskulttuurit poikkeavat toisistaan ja mitä kulttuurien integraatiossa tapahtuu. Tutkimuksen tavoitteena on myös antaa suosituksia yksikölle mahdollisten kulttuuriristiriitojen ja konfliktien hallitsemiseksi. Tutkimus on luonteeltaan sosiaaliantropologista kauppatieteellistä kulttuurintutki-musta. Taustatieteinä ovat liiketaloustiede, antropologia, sosiologia ja osittain or-ganisaatiopsykologia. Tutkimusote on laadullinen ja aineiston hankinnan mene-telminä on käytetty yksikön kouluttajien haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimusaineisto on analysoitu teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä käyttäen. Analyysin tavoitteena oli tunnistaa erot integroituvissa koulutuskulttuureissa, ymmärtää eroista johtuvien konfliktien logiikkaa ja tarkastella kulttuurien vuotamisen logiikkaa. Esikunta- ja viestikomppanian koulutuskulttuurien erilaisuutta analysoitiin seuraavien teoriateemojen kautta: oppilaskäsitys, suhtautuminen upseerioppilaisiin, artefaktit (koulutusmenetelmät), arvot, asenteet ja kouluttamisen syväoletukset. Koulutuskulttuurien kohtaamista analysoitiin psykologisen omistajuuden, reviirikäyttäytymisen ja kulttuurin vuotamisen teorioiden kautta. Tutkimustulokset osoittavat, että kulttuurilla todella on merkitystä sotilasorganisaa-tion integraatiotilanteessa. Esikunta- ja viestikomppanian koulutuskulttuureissa on havaittavissa huomattavia eroja, mutta myös samankaltaisuuksia. Kulttuurien erot johtavat ristiriitaisuuksiin, konflikteihin, reviirikäyttäytymiseen ja saavat ihmiset osoittamaan mieltään eri tavoin. Toisaalta kulttuuripiirteillä on myös taipumusta vuotaa ympäristöön nopeuttaen uusien organisaation osien sopeutumista. Johtajan rooli kulttuurien hallinnassa on keskeinen. Johtajan oma kulttuuriorientaatio voi johtaa konflikteihin, mutta toisaalta myös ratkaista niitä. Tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että suuressa sotilasyksikössä kannattaisi laatia strategia eli suunnitelma kulttuurin johtamista varten silloin, kun integraatio on tapahtumassa. Strategian avulla voidaan ottaa kantaa useisiin kulttuurillisiin ristiriitoihin, joita siis Esikunta- ja viestikomppaniankin tapauksessa ilmenee. Koko yksikön henkilöstä kannattaisi sitouttaa ja ottaa mukaan strategian laadintaan. Strategia selventäisi esimerkiksi yksikön arvoja, visiota, missiota, tehtäviä, erilaisten linjojen erityisasemaa ja poikkeuksia, haluttua ja toivottua toimintaa ja asennetta, palkitsemiskäytäntöjä, toisin sanoen kulttuurin eri tekijöitä. Strategia ei ole vain liiketaloudellinen tulosyksikön pitkän tähtäimen pakollinen työkalu, vaan myös sotilasorganisaation kulttuurin johtamisen väline.

Vastuullisuuden huomioiminen yritysostojen ja fuusioiden due diligence -tarkasteluissa: Yritysvastuu instituutiona suomalaisissa pörssiyrityksissä

Suomalaisten yritysten vastuullisuudella on pitkät perinteet, mutta vasta viime vuosina se on kehittynyt monialaiseksi ja kattavaksi osaksi yritysten kaikkea toimintaa. Ihannetilanteessa vastuullisuus on osa myös yritysten kasvun tavoittelua erilaisissa laajenemisstrategioissa kuten yritysostoissa ja fuusioissa. Yritysten kasvua koskevat teoriat yleisesti ennustavat yritysostojen ja fuusioiden tuovan synergioita, mutta silti suurin osa yritysten sulautumisista epäonnistuu. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan kvantitatiivisin menetelmin, voisiko vastuullisuuden huomiotta jättäminen due diligence -tarkasteluissa, ja täten mahdolliset yhteensopimattomuudet yritysvastuun hoidossa ja tasossa, olla syy yritysostojen ja fuusioiden epäonnistumisiin. Tutkielman tarkoituksena on myös muodostaa käsitys vastuullisuudesta suomalaisena instituutiona. Tutkimusongelmat johdettiin institutionaalista talousmaantiedettä, vastuullista liiketoimintaa sekä yritysostoja ja fuusioita tarkastelevien tieteenalojen teorioista ja aiemmasta tutkimuksesta. Aineisto kerättiin 18.3.–27.3.2015 sähköpostitse lähetetyllä Webropol-kyselyllä suomalaisten pörssiyhtiöiden yritysvastuun asiantuntijoilta. Vastausprosentiksi muodostui 24,6 %. Tämän vuoksi saatu aineisto analysoitiin pääasiassa kuvailevin menetelmin SPSS-tilasto-ohjelmalla sekä Excel-taulukkolaskentaohjelmalla. Tutkimus antoi suuntaa-antavan käsityksen siitä, miten due diligence -tarkasteluita ja etenkin vastuullisuusasioita hoidetaan tällä hetkellä suomalaisissa pörssiyrityksissä. Selkeitä tuloksia siitä, että vastuullisuuden osa-alueiden huomiotta jättäminen due diligence -tarkasteluissa johtaisi yritysoston tai fuusion epäonnistumiseen, ei vielä tällä tutkimuksella saatu. Yllättävintä tuloksissa oli, että kaikkien vastanneiden yrityksissä olivat yritysostot ja fuusiot sujuneet tilastojen vastaisesti hyvin. Onkin kiinnostavaa, että vastuullisuuden osa-alueiden vastattiin olevan jo nyt osa due diligence -tarkasteluita osassa yrityksiä, ja kaikkien vastaajien mielestä näin pitäisi aina olla. Tulosten perusteella vastuullisuus onkin yksi suomalaisiin pörssiyrityksiin vaikuttavista instituutioista. Tämä tukee institutionalisoitumisen tutkimuksen koulukuntaa, jonka mukaan käytännöt ja arvot voivat kehittyä säännönmukaisuuksiksi agenttien toimesta. Vastaajien yhtenevien mielipiteiden vuoksi voidaankin olettaa, että vastuullisuuden huomiointi yritysostojen ja fuusioiden yhteydessä yleistyy tulevaisuudessa. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan tämän tutkimuksen tulosten varmistamiseksi ja yleistettävyyden selvittämiseksi.

Julkaise ja tuhoudu?

Kirjallisuusarvostelu

Tasa-arvotyö ja tasa-arvo

Kirjallisuusarvostelu

Toimittajien suorituskykymittariston suunnittelu ja toteutus

Tämän diplomityön tarkoituksena oli kehittää teollisuusyrityksen toimittajahallintaa suorituskykymittauksen avulla. Työssä suunnitellaan ja toteutetaan toimittajien suorituskykymittaristo teoriatiedon avulla. Projektin lopputuloksena case-yrityksellä on käytössään kokonaisvaltainen toimittajien suorituskykymittaristo ja kehittyneet toimittajahallinnan prosessit. Työn teoriaosuudessa syvennytään erilaisiin suorituskykymittariston kehittämisen viitekehyksiin. Lisäksi teoriaosuudessa käsitellään hyvän suorituskykymittariston vaatimuksia ja suositeltuja mittauksen seuranta-alueita. Työn empiriaosuudessa rakennetaan suorituskykymittaristo vaihe vaiheelta perustuen tapaustutkimukseen. Kehitettyä suorituskykymittaristoa testattiin simulaatiovaiheen aikana case-yrityksen kolmella tehtaalla. Käyttäjäpalautteen perusteella mittaristo täytti teoriaosuudessa löydetyt tärkeimmät vaatimukset suorituskykymittaristolle. Mittaristo on helppokäyttöinen, visuaalinen ja sen raportoinnista saa arvokasta informaatiota toimittajien arviointiin. Diplomityön konkreettisia hyötyjä case-yritykselle ovat olleet laatupoikkeamien kehittynyt havaitseminen ja toimittajan hintakilpailukyvyn parantunut arviointi. Kaikkein merkittävin hyöty case-yritykselle on kuitenkin ollut systemaattinen toimittaja-arviointiprosessi, minkä suorituskykymittaristo mahdollistaa.

Kulttuurikasvatus peruskoulun opetussuunnitelmien perusteissa. Tarkastelussa opetussuunnitelmat vuosilta 2004 ja 2014.

Tutkimuksen aiheena oli kulttuurikasvatus peruskoulun opetussuunnitelmien perusteissa. Tutkimuksessa vertailtiin vuosina 2004 ja 2014 ilmestyneitä opetussuunnitelmia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten kulttuurikasvatus näyttäytyy opetussuunnitelmissa: millaiset arvot ohjaavat kulttuurikasvatuksen suunnittelua, ja millaisiin sisältöalueisiin se jakautuu. Voimassaolevaa ja pian käyttöönotettavaa opetussuunnitelmaa vertailemalla pyrittiin tuomaan esiin, minkälaisia muutoksia peruskoulun kulttuurikasvatuksessa on tapahtumassa. Tutkimuskysymykset olivat: Miten kulttuurikasvatuksen tehtävät painottuvat opetussuunnitelmissa, millaisia muutoksia opetussuunnitelmien kulttuurikasvatuksessa on tapahtunut, sekä mitä hyötyä koulun kulttuurikasvatuksesta ajatellaan olevan yksilölle ja yhteisölle. Tutkimus oli laadullinen ja tutkimusmetodina käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimusaineistona käytettiin Opetushallituksen julkaisemia virallisia peruskoulun opetussuunnitelman perusteita. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin kulttuuri-identiteetin rakentumista koskevaa kirjallisuutta. Kulttuurikasvatusta ei ole tutkimuskirjallisuudessa määritelty selkeästi. Tässä tutkimuksessa kulttuurikasvatuksen tehtäviksi määriteltiin perinteiden ja tapojen siirto, moninaisuuskasvatus, sekä eettinen ja esteettinen kasvatus. Tutkimustulokset osoittivat että kulttuurikasvatus on opetussuunnitelmissa nähty ikäkausittain etenevänä tavoitteellisena toimintana. Kulttuurikasvatuksen tehtäviä esiintyy sekä opetussuunnitelmien yleisissä osioissa että oppiainejakoisissa osioissa läpäisyperiaatteella. Perinteiden ja tapojen siirto sekä moninaisuuskasvatus painottuvat kieli- ja viestintäopintoihin, yhteiskunnallisiin aineisiin ja taide- ja taitoaineisiin. Eettinen ja esteettinen kasvatus painottuvat taide- ja taitoaineisiin sekä matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin. Keskeisimmät muutokset tarkasteltavien opetussuunnitelmien välillä olivat media- ja teknologiakasvatuksen, kestävään tulevaisuuteen tähtäävän toiminnan ja eettisen moninaisuuskasvatuksen painotusten lisääntyminen uudessa opetussuunnitelmassa. Uusi opetussuunnitelma sekä peilaa yhteiskunnan arvoja että pyrkii uudistamaan niitä. Opetussuunnitelman kulttuurikasvatuksella tuetaan sekä yksilöllisen että yhteisöllisen kulttuuri-identiteetin rakentumista.

Kanta- ja Päijät-Hämeen ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuonna 2014

Ilmanlaatua on Kanta- ja Päijät-Hämeen seudulla seurattu bioindikaattorien avulla 1980-luvulta lähtien. Ilmanlaadun bioindikaattoreina käytettiin männyn runkojäkäliä, männyn elinvoimaisuutta sekä männyn neulasten, sammalen ja humuksen alkuainepitoisuuksia ja kemiallisia ominaisuuksia. Vuonna 2014 bioindikaattoriseuranta toteutettiin ensimmäistä kertaa alueiden yhteisenä seurantana. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset bioindikaattoreihin olivat voimakkaimmin kuormitetuilla alueilla selvästi havaittavissa, hajakuormitetuilla alueilla vaikutukset olivat lieviä. Tutkituista muuttujista jäkälämuuttujat kuvasivat eri ilman epäpuhtauksien (rikkidioksidi, typen oksidit, hiukkaset) yhteisvaikutusta. Männyn neulaskato kuvasi osin luontaisia tekijöitä, osin ilman epäpuhtauksien vaikutuksia. Neulasista mitatut alkuainepitoisuudet, mukaan lukien rikkipitoisuudet, kuvasivat pääasiassa metsikön kasvuolosuhteita. Humuksen ja erityisesti sammalen metallipitoisuudet kuvasivat ilman kautta leviävien epäpuhtauksien kuormitusvaikutusta hyvin. Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittävimmät raportoitujen ilman epäpuhtauksien päästölähteet ovat liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Lisäksi alueella on merkittäviä jätteenkäsittelytoimintojen keskittymiä. Myös jätevedenpuhdistamoiden läheisyys näkyy ilmanlaadun indikaattorilajeissa. Näiden toimintojen läheisyys sekä päästömäärät vaikuttavat jäkälälajiston koostumukseen ja kuntoon siten, että laitosten läheisyydessä lajiston kunto on huonompi ja lajisto köyhtyneempää kuin tausta-alueilla. Samoin sammalen ja humuksen metallipitoisuudet ovat suurempia päästölähteiden läheisyydessä kuin kauempana niistä. Myös suuret päästömäärät lisäävät epäpuhtauksien kertymistä sammaliin ja humukseen sekä kasvattavat jäkälälajiston vaurioita ja köyhdyttävät lajistoa. Alueen ilmoitusvelvollisten laitosten rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet 2000-luvun alkuun verrattuna. Päästövähennykset eivät kuitenkaan näy lineaarisesti tutkituissa indikaattorilajeissa. Kanta-Hämeen osalta tilastollisesti merkitseviä eroja jäkälämuuttujissa oli mm. sormipaisukarpeen vaurioasteessa, joka oli keskimäärin kasvanut vuoteen 2002 verrattuna sekä levän yleisyydessä, joka oli vähentynyt vuoteen 2002 verrattuna. Sammalen ja humuksen metallipitoisuuksista ainoastaan kuparin pitoisuudet olivat kasvaneet. Sammalen elohopea- ja vanadiinipitoisuudet sekä humuksen kadmium- ja lyijypitoisuudet olivat laskeneet, muissa pitoisuuksissa ei ollut tapahtunut muutoksia. Jäkälämuuttujien osalta selviä muutoksia havaittiin Lahden, Forssan ja Heinolan keskustojen tuntumassa sekä Kärkölän Lappilassa. Luonnontilaisimmat alueet sijaitsivat Lopen eteläosissa, Orimattilan pohjoisosissa sekä Kärkölän itäpuolella. Jäkälätunnukset olivat keskimäärin samaa tasoa kuin muualla Suomessa. Korkeita metallipitoisuuksia havaittiin erityisesti Heinolan Myllyojan tutkimusalalla sekä Riihimäellä. Sammalesta mitatut lyijy- ja kromipitoisuudet olivat alueella suurempia kuin vertailuaineistoissa muualla Suomessa, humuksen osalta puolestaan vertailuaineistoja korkeampia keskimääräisiä pitoisuuksia havaittiin kromilla, kuparilla, lyijyllä, vanadiinilla ja nikkelillä. Taajama- ja tausta-alojen keskinäisessä vertailussa jäkälätunnukset olivat jäkälien peittävyyksiä lukuun ottamatta paremmassa kunnossa tausta-aloilla kuin taajama-aloilla. Neulasten ravinnepitoisuuksissa ja humuksen raskasmetallipitoisuuksissa havaittiin myös eroja; taajama-aloilla pitoisuudet olivat keskimäärin korkeampia kuin taustaaloilla. Lyhyemmän aikavälin kertymistä kuvaavat sammalten raskasmetallipitoisuuksien mukaan taajama-aloilla ei havaittu eroa tausta-alueisiin.

TYÖILMOITUS TYÖNANTAJALUPAUKSIEN JA TYÖARVOJEN VIESTIJÄNÄ Tarkastelussa menestyneitä Great Place to Work -työnantajia

Työilmoitus voi jäädä työnhakijan ja työnantajan välillä ainoaksi viestinnän mahdollisuudeksi, jolloin ratkaisevaa on, kuinka houkuttelevaksi työnantaja työilmoituksensa laatii kilpaillessaan halutuista osaajista. Samalla työilmoitus antaa lupauksia tulevasta työstä ja työyhteisöstä. Tämän tutkimuksen perimmäinen tarkoitus on tutkia, näkyykö työsuhteen kahdenvälinen transaktioluonne työilmoitusten tasolla eli kerrotaanko ilmoituksissa työnantajan osaajatarpeiden lisäksi, mitkä olisivat työntekijän työllistymisellä saavutetut hyödyt. Tarkemmiksi tarkastelun kohteiksi on valittu kaksi työnhakijan päätöksenteon kannalta mielenkiintoista näkökulmaa: viestityt työarvot ja työnantajalupaukset. Teoreettiselta taustaltaan tämä tutkimus liittyy rekrytoinnin kokonaisuuteen, mutta se sivuaa useita muita aihealueita, kuten yksilön ja yrityksen yhteensopivuutta, työnantajamielikuvaa, psykologista sopimusta, informaation prosessointia, suostuttelua ja työnhakupäätöksen syntymekanismin tutkimusta. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kolmena peräkkäisenä vuonna (2013−2015) Suomen parhaimmiksi työnantajiksi tituleerattujen yritysten julkaisemista työilmoituksista. Näiden oletettiin olevan kiinnostuneita työnantajakuvastaan ja rekrytoinnistaan keskimääräistä enemmän. Kerätyistä 19 työilmoituksesta tulkittiin arvoilmaisuja ja annettuja esilupauksia kahden teoreettisen luokituksen yhdistelmänä muodostetun analyysirungon avulla. Aineiston lauseita eriteltiin analyysirungon teemojen alle ja niiden vakuuttamiskeinoja analysoitiin retorisella diskurssianalyysillä. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että työnteon puitteista, palkkatiedoista, määräysvallasta ja työn merkityksellisyydestä mainittiin verrattain vähän työilmoituksissa. Sen sijaan aineiston työilmoituksista löytyi runsaasti ilmaisuja, joista työnhakija voi tehdä päätelmiä työilmapiiristä tai potentiaalisten kollegoiden asiantuntijuuden tasosta. Yrittäjähenkisyys- ja suorituspainepuheiden läpi heijastui puolestaan kovemmat arvot. Arvojen ilmaisu tapahtui usein epäsuorasti kuin selkeinä arvolistoina. Konkreettisia lupauksia työnantajalta työnhakijalle tehtiin vähän tai ne olivat ylimalkaisia. Tutkimus antaa aihetta laajemmille kartoituksille. Mitkä ovat syyt tiettyä kaavaa toistavien työilmoitusten taustalla ja mitkä tekijät työilmoituksissa eri kohdeyleisöjä aidosti vaikuttavat?

Tuotanto- ja tuottavuusarvioiden riippuvuus tuotantofunktiovalinnasta

Tuotantofunktio on tärkeä osa taloustieteellistä analyysia, mutta sen valinta tehdään usein ilman lähempää tarkastelua. Yleisimmin käytetty tuotantofunktiomuoto on Cobb–Douglas-tuotantofunktio. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata edellä mainittua tuotantofunktiota joustavampaan kiinteän substituutiojouston tuotantofunktioon eli CES-tuotantofunktioon. Vertailu suoritetaan estimoimalla tuotantofunktioille parametrit aineiston avulla. Tuotantofunktiovalinnan vaikutusta kokonaistuottavuusarvioihin tarkastellaan hyödyntämällä estimaatteja. Tuotantofunktiovalinnan vaikutuksia arvioidaan lisäksi kokonaistuottavuuden kasvua selittävissä regressioissa. Tuotantofunktioiden parametrien estimoinnissa hyödynnetään lineaarista ja epälineaarista pienimmän neliösumman menetelmää. Tutkimuksessa arvioidaan kokonaistuottavuutta bruttokansantuotteen ja tuotantofunktion välisenä erotuksena. Kokonaistuottavuuden kasvua käsittelevissä regressioissa käytetään paneeliaineistolle soveltuvia menetelmiä. Tuotantofunktioestimoinnin tuloksena saadaan substituutiojouston arvoksi 0,8. Tulosten perusteella kokonaistuottavuuden muutokset ovat maltillisempia ja kokonaistuottavuuden estimaatti kehittyy vakaammin, kun tuotantorakenteen oletetaan seuraavan CES-tuotantofunktiota. Kokonaistuottavuuden muutoksia selittävissä regressioissa yleisesti käytettyjen selittäjien vaikutukset pienenevät ja joidenkin selittäjien tilastollinen merkitsevyys laskee, kun kokonaistuottavuuden laskemiseen käytetään CES-tuotantofunktiota Cobb–Douglas-tuotantofunktion sijaan Tulokset tukevat substituutiojouston arvoa 0,8 ja näin ollen CES-tuotantofunktion käyttämistä Cobb–Douglas-tuotantofunktion sijaan. Kokonaistuottavuutta arvioitaessa tuotantofunktiovalinta vaikuttaa arvion heilahteluiden voimakkuuteen. Toivottava ominaisuus kokonaistuottavuusarviolle on sen tasainen kehittyminen ajassa ilman suuria heilahteluja. Kokonaistuottavuuden muutoksia selittävissä regressioissa tulee tuotantofunktion valintaan kiinnittää huomiota. Tutkimuksen perusteella tulokset, kokonaistuottavuuden kasvua selittävissä regressioissa riippuvat käytetystä tuotantofunktiomuodosta.