Mining in Developing Countries: A Case Study of Sustainability Challenges

Mining has severe impacts on its surrounding. Particularly in the developing countries it has degraded the environment and signigicantly altered the socio-economical dynamics of the hosts. Especially relocation disrupts people from their homes, livelihoods, cultures and social activities. Mining industry has failed to develop the local host and streghten its governance structures; instead it has further degraded the development of mineral rich third world countries, which are among the world poorest ones. Cash flows derived from mining companies have not benefitted the crass-root level that however, bears most of the detrimental impacts. Especially if the governance structure of the host is weak, the sudden wealth is likely to accelerate disparities, corruption and even fuel wars. Environmental degradation, miscommunication, mistrust and disputes over land use have created conflicts between the communities and a mining company in Obuasi, Ghana; a case study of this thesis. The disputes are deeply rooted and further fuelled by unrealistic expectations and broken promises. The relations with artisanal and illegal miners have been especially troublesome. Illegal activities, mainly encroachment of the land and assets of the mine, such as vandalising tailings pipes have resulted in profits losses, environmental degradation and security hazards. All challenges mentioned above have to be addressed locally with site-specific solutions. It is vital to increase two-way communication, initiate collaboration and build capacity of the stakeholders such as local communities, NGOs and governance authorities. The locals must be engaged to create livelihood opportunities that are designed with and for them. Capacity can also be strengthened through education and skills training, such as women’s literacy programs. In order to diminish the overdependence of locals to the mine, the activities have to be self -sufficient and able to survive without external financial and managerial inputs. Additionally adequate and fair compensation practises and dispute resolution methods that are understood and accepted by all parties have to be agreed on as early as possible.

Matkailuselvitys - Pohjanlahden rantatie

elkämeren rannikon matkailutiehankkeen tarkoituksena on länsirannikkoa myötäilevän keskiaikaisperäisen Pohjanlahden Rantatien määrittely valtakunnalliseksi matkailutieksi. Pohjanlahden Rantatie mutkittelee Pohjanlahden rannikolla, Turusta Tornioon. Selkämeren rannikon matkailutiehankkeen matkailuselvitys toteutettiin ajalla 1.10.- 31.12.2009. Matkailuselvityksen tarkoituksena oli selvittää Pohjanlahden Rantatielle sijoittuvaa matkailua sekä tarkastella matkailijoiden kiinnostusta, kokemuksia, toiveita ja odotuksia Pohjanlahden rantatiestä matkailutienä. Vastaavanlaista selvitystä ei ole matkailuteiden osalta tehty eikä matkailijoiden kokemuksia matkailuteistä ei ole aiemmin selvitetty näin laajasti. Matkailuselvitys oli osa Tiehallinnolle keväällä 2009 jätettyä matkailutiehakemusta. Selvityksen tuloksia voidaan myöhemmin käyttää apuna tien markkinoinnissa ja yhteisiä toimintamalleja rakennettaessa eri toimijoiden kesken. Selkämeren rannikon matkailutiehankkeen aikana on tien osalta aiemmin kartoitettu osittain Satakunnan alueen palvelurakennetta ja matkailupalveluja. Matkailuselvityksessä on kaksi osaa: matkailutilastojen tarkastelu ja kyselytulosten analysointi. Selvityksen aineisto koostuu alueen matkailutilastoista, aiemmista Pohjanlahden Rantatietä koskevista selvityksistä, matkailuorganisaatioiden- ja yrittäjien tiedoista sekä matkailijoille tehdystä Internet-kyselystä ja sen tuottamasta aineistosta. Matkailutilastojen pohjalta tarkastellaan reitin eri osien matkailukäyttöastetta sekä tärkeimpiä matkailijaryhmiä. Matkailuselvityksessä myös selvitetään, mitkä mahdolliset ryhmät voivat hyödyntää matkailureittiä ja minkälaisia odotuksia näillä on reittiä ja sen palvelutarjontaa kohtaan. Matkailijoiden tavoittamiseksi selvityksessä käytettiin Internet-kyselyä. Rantatiematkailu-kysely toteutettiin marraskuun 2009 aikana. Kyselyyn saatiin vastauksia 544, kaikkiaan 155 paikkakunnalta aina ulkomaita myöten. Eniten vastauksia saatiin Satakunnasta, pääkaupunkiseudulta, Tampereelta, Turusta ja Oulusta. Rantatiematkailu-kyselyssä kartoitettiin matkailijoiden Pohjanlahden Rantatiehen liittyviä kokemuksia, mielikuvia, odotuksia ja toiveita sekä aiempia kokemuksia muista matkailuteistä. Kysely toteutettiin valtakunnallisena Internet- kyselynä. Suurin osa kyselyyn vastaajista oli työssäkäyviä 50-59-vuotiaita miehiä. Naisista enemmistö oli työssäkäyviä 30-39-vuotiaita. Naisten ja miesten välisiä eroja ei vastauksissa juuri ilmennyt. Eroja tarkasteltiin ristiintaulukoinnin avulla. Kokemukset matkailuteistä olivat sekä myönteisiä että kielteisiä. Matkailijoiden kriittinen ja kielteinen suhtautuminen kohdistui erityisesti sellaisiin matkailuteihin, jotka ovat hankkeiden päättymisen jälkeen jääneet hoitamatta. Matkailijat ovat kiinnostuneita matkailuteistä ja kokevat niiden tarjonnan tärkeäksi. Matkailijat pitivät Pohjanlahden Rantatietä kiinnostavana matkailukohteena, joskin suurin osa vastaajista ei pitänyt matkailutietä itsessään matkailukohteena, vaan sen varrella olevia kulttuuri- ja luontokohteita sekä toimivaa palvelurakennetta. Valtaosa vastaajista koki, että Valtatie kahdeksalta on hyvät mahdollisuudet poiketa ja pysähtyä Pohjanlahden rantatielle. Pohjanlahden Rantatien vetovoimatekijöinä matkailijat pitävät merta, saaristoa, rannikkoa, majakoita, kauniita maisemia, alueelle ominaisia nähtävyyksiä, puutalokaupunkeja, kaksikielisyyttä ja paikallista, omaleimaista kulttuuria. Vastauksissa korostuu matkailijoiden kaipuu omaehtoiseen, ihmisläheiseen ja kiireettömään matkailuun. Kaipuu ihmisläheiseen matkailuun tuli esille erityisesti avoimissa vastauksissa. Lisääntynyt ympäristötietoisuus, kestävä kehitys ja ilmastonmuutos ovat lisänneet matkailijoiden ympäristövastuullisuutta ja muuttaneet suhteutumista ympäristöä kohtaan. Yhä useammin kestävä kehitys ja ilmastonmuutos vaikuttavat myös matkailijoiden valintoihin. Matkailussa on jo havaittavissa suuntaus, jossa matkailijoiden kiinnostus kohdistuu lähialueisiin 1. Erityisesti lyhytlomilla, esimerkiksi muutaman päivän kestävillä viikonloppumatkoilla, valitaan tietoisesti lähialueella sijaitsevia kohteita. 2 Omaehtoinen yksilömatkailu on lisääntymässä, mutta samanaikaisesti myös yhteisöllisyys ja kiinnostus paikallisyhteisöihin ovat lisääntyneet matkailijoiden keskuudessa. Kiinnostus ihmisläheiseen matkailuun näkyy Suomessa jo muun muassa lisääntyneenä kiinnostuksena maaseutumatkailua kohtaan. Matkakohteessa halutaan viettää aikaa, rentoutua, tutustua ympäristöön ja sen asukkaisiin. Matkailijat haluavat aitoja ja kehittäviä elämyksiä.

Vaasan tyttölyseon kirjasto

Vaasan tyttökoulun kirjasto kattaa Vaasan suomalaisen tyttökoulun (1891 – 1951) ja Vaasan tyttölyseon (1951 – 1971) säilyneet kirjakokoelmat, yhteensä noin 1700 nimekettä. Näistä vajaa puolet kuuluu opettajien kirjastoon ja hiukan yli puolet oppilaiden kirjastoon. Opettajien kirjastossa tiedon alueet ovat laajasti edustettuina. Tärkeitä aloja ovat luonnollisesti kouluhallinto ja kasvatus sekä koulun oppiaineet. Eniten kirjoja on historian ja yhteiskuntatieteiden aloilta, mutta myös luonnontieteiden ja humanisten alojen kirjallisuutta on runsaasti. Mukana on lisäksi esimerkiksi 1910-luvun alun väitöskirjoja mm. lääketieteen ja oikeustieteen aloilta. Historiallisesti kiinnostavaa aineistoa ovat mm. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien naistenlehdet, joilla tuettiin naisten aktiivista osallistumista yhteiskunnallisiin toimintoihin. Opettajille hankittua kaunokirjallisuutta on noin 50 teosta. Oppilaiden kirjastossa yli puolet aineistosta on kaunokirjallisuutta. Tämä kokoelma tarjoaa kiinnostavan kuvan eri vuosikymmenien tyttökirjoista, erityisesti 1940-1960-luvuilta. Oppikirjoissa vahvimpana alana on suomen kieli ja suomalainen kirjallisuus. Pieni osa oppikirjoista on tarkoitettu nimenomaan tyttökouluille. Toukokuussa 2010 siirrettiin opettajien lainakirjaston ja oppilaskirjaston aineistot Tritoniaan. Aineisto on luetteloitu Tritonian tietokantaan Triaan. Pohjanmaan liitto on tukenut kokoelman luettelointityöt.

Keille yliopiston portit avautuvat? Tutkimus suomalaisiin yliopistoihin ja eri tieteenaloille valikoitumisesta 2000-luvun alussa

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisiin yliopistoihin valikoitumista 2000-luvun alussa. Tarkastelu pohjautuu yliopistoon hakeneiden, opiskelemaan hyväksyttyjen ja opiskelupaikkaa ilman jääneiden taustojen vertailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu opiskelemaan pääsyssä. Erityistä huomiota kiinnitetään sukupuolten, eri-ikäisten, sosiaalisten ryhmien sekä eri alueella asuvien opiskelijavalinnoissa pärjäämiseen. Lisäksi pohditaan, millaiset taustatekijät ovat yhteydessä opiskelemaan pääsyyn ja miten suomalainen yliopistokenttä on lohkoutunut yliopistoittain ja aloittain hakijoiden ja sisään päässeiden taustojen perusteella. Tutkimuksen pääaineistona on henkilöpohjainen rekisteriaineisto, joka on laadittu valtakunnallisen hakijarekisterin (HAREK) ja Tilastokeskuksen yhteistyönä. Aineisto käsittää 40 %:n satunnaisotoksen vuonna 2003 suomalaisiin yliopistoihin hakeneista (N = 55 790). Aineiston muuttujat kuvaavat hakijoiden taustoja, elämäntilannetta, aiempaa koulutusta ja lapsuudenperheen asemaa. Tutkimuksessa hyödynnetään lisäksi kokonaisjoukosta muodostettua taulukkoaineistoa (N = 139 668). Yliopistoihin hakevat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Vaikka suurin osa hakijoista oli nuoria, oli joukossa myös varttuneempia hakijoita, jotka olivat ehtineet hankkia koulutusta ja muuta elämänkokemusta. Päävalinnat toimivat siten myös aikuishakijoiden hakuväylänä; erillisvalintoja eivät hyödynnä läheskään kaikki, joilla siihen olisi mahdollisuus. Klusterianalyysin avulla hakijoista voitiin erottaa neljä ryhmää: 1) nuoret ylioppilaat, 2) toisen tutkinnon suorittajat, 3) koulutuspääoman kartuttajat sekä 4) aikuiset lisäkouluttautujat. Opiskelemaan pääsyyn vaikuttavia tekijöitä analysoitiin logistisen regressioanalyysin avulla. Analyysin mukaan hakijan iällä oli muista taustatekijöistä riippumaton vaikutus opiskelemaan pääsyyn niin, että todennäköisyys päästä yliopistoon vähenee hakijan iän kohotessa. Parhaiten opiskelemaan pääsivät kaikkein nuorimmat, alle 20-vuotiaat hakijat, jotka siis useimmiten ovat saman kevään ylioppilaita. Vanhemmille hakijoille oli usein kertynyt jo koulutusta, mutta aiemmat tutkinnot paransivat sisäänpääsyn mahdollisuuksia vain, mikäli ne olivat korkea-asteelta. Alemmilla ammatillisilla tutkinnoilla oli pikemminkin opiskelemaan pääsyä heikentävä vaikutus. Myös se, mitä hakija oli tehnyt ennen valintakokeita, vaikutti sisäänpääsyn mahdollisuuksiin. Parhaiten valinnoissa pärjäsivät päätoimiset opiskelijat, heikoiten työttömät hakijat. Vaikka miesten hyväksymisprosentit olivat keskimäärin korkeammat kuin naisten, sukupuoli ei osoittautunut itsenäiseksi opiskelemaan pääsyä selittäväksi tekijäksi. Naisten huonompi pärjääminen valinnoissa selittyykin pitkälti sukupuolten eriytyneillä alavalinnoilla. Naisten suosimat alat kun ovat pääsääntöisesti vaikeapääsyisempiä kuin miesten. Tutkimuksessa selvisi myös, että kaupunkilaisuus lisäsi todennäköisyyttä tulla hyväksytyksi. Toisaalta opiskelemaan pääsy erosi myös asuinmaakunnittain, mikä kertoo lähinnä siitä, että eri yliopistojen sisäänpääsyasteissa on varsin suuria eroja. Yliopistojen lohkoutuminen hakijoiden sosiaalisen taustan mukaan oli paljon selvempää kuin alojen. Kaikki pääkaupunkiseudun yliopistot – lukuun ottamatta Teatterikorkeakoulua – luokittuivat isän asemalla mitaten elitistisiksi. Matalimmista taustoista haettiin Lapin, Joensuun ja Vaasan yliopistoihin. Alojen paikka elitistisyyskansanomaisuus -ulottuvuudella vaihteli suuresti yliopistoittain. Teknillistieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen ja kauppatieteellinen ala sijoittuivat kuitenkin keskimääräistä ylemmäs, kun taas kasvatustiede ja farmasia olivat kansanomaisimpia hakukohteita. Opiskelijaksi valikoitumisen peruselementit toistuivat myös tässä tutkimuksessa: koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset saivat opiskelupaikan useammin kuin muut. Yliopistolaitoksessa vuosikymmenten saatossa toteutetut rakenteelliset muutokset eivät siis ole muuttaneet valikoitumisen peruslinjaa, joskin uutena huomiona nousi maanviljelijöiden jälkeläisten hyvä valinnoissa pärjääminen. Maanviljelijäperheestä tulevien opiskelemaan pääsyn todennäköisyys oli kaikkein suurin.

Biologisen sukupuolen rakentaminen. Ruumis ja sosiaalinen sukupuoli antiikista nykypäivään

Tutkimuksessa tarkastellaan biologisen sukupuolen merkityksellistymistä länsimaisen tieteen ja ajattelun historiassa. Teoksen avainidea on tutkia biologisia käsityksiä osana sosiaalista sukupuolta ja poliittisia konteksteja. Tutkimusmateriaali koostuu lääketieteen, biologian, teologian ja politiikan teorian historioiden biologista sukupuolta käsittelevistä teksteistä. Teoksen monitieteellistä aineistoa analysoidaan intertekstuaalisesti. Tämä tarkoittaa eri tieteenalojen historioiden rinnakkaisvalotusta. Tutkimuksen ajallinen kaari päättyy 1960–2000-lukujen sex- & gender-keskusteluun, jossa vedetään yhteen kirjan tutkimustuloksia biologisen ja sosiaalisen sukupuolen keskustelun näkökulmasta ja toisaalta asetetaan viime vuosikymmenten teoreettinen keskustelu saatujen tutkimustulosten valoon. Varsinaisena metodina tutkimuksessa käytetään foucault’laista genealogista ja arkeologista menetelmää. Arkeologisen menetelmän avulla tutkitaan kahden sukupuolen mallin läpilyönnin yhteiskunnallisia ehtoja (modernia epistemologiaa ja sukupuolieron politiikkaa). Genealogisen metodin avulla taas jäsennetään kronologisesti tutkimusaineistoa. Tutkimuksen teesin mukaan sukupuoli on historiallisesti muokkautuva teoria ruumiin sukupuolittumisen tavoista. Inhimillinen keho määrittyy historiassa yhden, kahden ja useampien biologisten mallien kautta. Tämän vuoksi ruumis (body) on erotettava kolmantena kategoriana tavanomaisen biologisen sukupuolen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (gender) jaottelun ohella. Biologisen sukupuolen historiasta Eurooppalaiset lääkärit ja biologit eivät luoneet ennen valistusta modernin ajattelun mukaista veitsenterävää sukupuolierottelua. Sukupuolia – miestä ja naista – tarkasteltiin 1500-luvulle asti rakenneyhtäläisen mallin kautta. Nainen määrittyi vielä renessanssin aikana epätäydellisenä ja/tai puutteellisena miehenä. Kreikkalainen lääkäri Galenos (129–200 jaa.) ilmaisi yhden sukupuolen mallin idean näin: ”Kääntäkää naisen elimet sisältä ulospäin ja miehen elimet ulkoa sisäänpäin, niin havaitsette, että ne ovat aivan samanlaiset.” Antiikin kirjoittajat pitivät myös sukupuolten ruumiinnesteitä analogisina. Tämä merkitsi ihmisten genitaalisen eriytymättömyyden esittämistä ikään kuin toisessa rekisterissä. Myös naisilla oli penis ja kivekset, myös naiset erittivät spermaa. Samoin miesten katsottiin erittävän kuukautisverta ja maitoa. Yhden sukupuolen malli oli 1500-luvulle asti hallitsevassa asemassa länsimaisessa filosofiassa ja lääketieteessä. Ranskalainen lääkäri André Dulaurens oli ensimmäinen sukupuolielinten galeeniset homologiat virallisesti hylännyt lääkäri Euroopassa. Hän korvasi vanhat käsitykset genitaalien kaksimuotoisuuden käsityksellä vuonna 1595. Lääkärit loivat koko kehon kattaneet sukupuolierot Ranskan vallankumouksen yhteydessä. Tätä ennen kattavilla anatomisilla eroilla ei ollut niin tärkeää yhteiskunnallista merkitystä. Erot myös paikantuivat ennen 1750-lukua lähinnä sukuelimiin ja kehon ulkoisiin muotoihin. Kaikenkattavat biologiset erot olivat ennen kaikkea seurausta epätasa-arvolle etsitystä evidenssistä. Tiedemiehet pyrkivät osoittamaan valistuksen luonnollisten oikeuksien ja tasa-arvon vaatimukset naisten kohdalla turhiksi. Erot liitettiin yhä uusiin kohtiin kehossa kuten hermostoon, suonistoon, hiuksiin, hikoiluun ja luurankoon, kohtuun ja munasarjoihin sekä lantioon ja kaulaan. Samoihin aikoihin piirrettiin myös ensimmäiset yksityiskohtaiset naisluurangot. Tutkimuksen sisältö Luvussa 2 tarkastellaan antiikin ja renessanssin välistä aikaa, yhden sukupuolen mallia ja siitä käytyä keskustelua. Antiikin lääkärit tarkastelivat naisen ja miehen elimiä ja ruumiinnesteitä analogisina. Valittuja teemoja luvussa ovat myös Platonin ideaoppi (Irigaray’n aktivoimana), varhainen teologia ja kristinusko sekä Luther. Luku päättyy renessanssin lääketieteessä käytyihin merkitystaisteluihin, joissa galeeniset homologiat genitaalien vastaavuuksista lopulta hylättiin. Luvussa 3 tutkitaan valistuksen aikana vakiinnutettua kahden sukupuolen mallia ja naisten sitouttamista biologisen sukupuolen tulkintaan. Yhden sukupuolen malli ei korvautunut kahden sukupuolen mallilla, vaan jäi elämään uuden mallin taustalle. Biologinen sukupuoli miellettiin kiinteänä ja essentiaalisena, ja sen kautta voitiin perustella naisten sulkemista ulos poliittisesta sfääristä. Valistuksen aikana ”luonnollisesta” tuli poliittisesti käyttökelpoinen kategoria, ja biologiasta vakaiden, epähistoriallisten ja muuttumattomien sukupuolitotuuksien luoja. Hobbes, Locke ja Rousseau erosivat toisistaan siinä, miten luonnontilan käsitettä ymmärrettiin. Tämän kautta määriteltiin myös sukupuolen merkityksiä. Kahden sukupuolen mallin merkitysjärjestelmä sementoitiin sopimusteoreetikkojen kautta. Tutkimuksessa käydään lisäksi läpi sopimusteoreetikkoja ympäröivän yhteiskunnallisen kontekstin muutosta. Kahden sukupuolen mallin vahvistuttua naisten ja miesten ruumiit kuvattiin luurankoja myöten kokonaan erimuotoisina, ja Rousseaun kasvatusfilosofiassa sukupuolten kaksimuotoisuus vakiinnutettiin myös sosiaalisesti. Luvussa 4 Hegelin ja Snellmanin ajattelu liitetään konservatiiviseen tendenssiin, jossa muiden asioiden myötä (esimerkiksi nationalismin ja sukupuolieron vahvistamisen myötä) restauroitiin ja vahvistettiin traditionaalista yhden sukupuolen mallia. Luku kattaa keskusteluja Ranskan vallankumouksesta suomalaisen nationalismin nousuun, Tayloriin ja Milliin, Freudiin ja Beauvoiriin. Luvussa 5 biologisen sukupuolen rakentamisen keskustelu tuodaan nykypäivään asettamalla viime vuosikymmenten feministisen teoriakeskustelu dialogiin aikaisempien lukujen ja kappaleiden kanssa ja toisaalta esitetään aikaisemmat luvut puheenvuorona nykykeskustelussa. Tässä luvussa otetaan esiin sex/gender-käsiteparin mieltämisen historialliset vaiheet ja vaihtoehdot. Keskustelua kartoitetaan yksityiskohtaisesti ja siihen tuodaan tehdyn tutkimuksen pohjalta oma kontribuutio. Feministisen teoriakeskustelun muassa todetaan biologisen olleen kautta aikojen tulkinnallista ja sosiaalisesti määräytynyttä ja vaihtelevaa. Biologia ei determinoi vaan tulkinnat biologiasta ovat historiallisia. Olisiko siis sex ja gender ymmärrettävä Butlerin tapaan identtisiksi? Vaikka biologisen sukupuolen käsite on sosiaalinen konstruktio, ei käsitteitä silti pitäisi samastaa. Politologinen ja feministis-teoreettinen merkitys Biologia ja sen tulkinnat tulevat olennaisesti politiikan tutkimuksen kentälle. Tutkimukseni onkin siinä mielessä valtio-opillista, että tutkin biologisten erojen rakentamista modernin yhteiskunnan poliittisissa konteksteissa. Ranskan vallankumouksen yhteydessä luotujen biologisten erojen luominen liittyi laajentuneeseen julkiseen sfääriin, jonka asemista ja viroista miehet ja naiset kamppailivat. Olennaista näissä kamppailuissa oli naisten legitiimin edustuksen pohdinta. Valistuksen antaman lupauksen myötä kaikki ihmiset olivat syntyjään tasa-arvoisia ja vapaita. Tämä ei sopinut antifeministeille, joiden mielestä naiset kuuluivat kotitalouden piiriin. Biologisesti itsenäisesti olemassa olevaa naista seurasivat välittömästi vaatimukset naisten poliittisista oikeuksista, pääsystä julkiseen sfääriin sekä lukuisat teoriat naisten erillisestä yhteiskunnallisesta roolista ja valtiollisesta toimijuudesta. Antifeministien ja feministien valtakamppailun tausta muuttui keskeisesti kahden sukupuolen mallin läpilyönnin myötä. Kummatkin tahot perustelivat naisten asemaa perheessä ja valtiossa luontoperustaisin argumentein. Tutkimuksellani on merkitystä myös feministiselle teorialle. Luon tutkimuksessani jaottelun, jossa biologisen sukupuolen merkitysvaihteluiden ja sex- & gender-jaon ohella tutkitaan sitä, miten ruumista sovitetaan erilaisiin biologisen sukupuolen malleihin. Pelkkä biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erottelu ei siis riitä. ”Sex” ja ”gender” saavat seurakseen erillisen ruumiin kategorian, koska biologinen sukupuoli ja keho eivät ole samaa merkitseviä asioita. Tutkimuksessani otetaan kriittistä etäisyyttä Foucault’n episteemin käsitteeseen. Yhden ja kahden sukupuolen mallit eivät ole ajallisesti teräväreunaisia, vaan vanhempi malli jatkaa eloaan uuden mallin rinnalla. Samoin kahden sukupuolen mallin käsitykset alkavat jo renessanssista.

Teoreettisen katseen kritiikkiä

Kirjallisuusarvostelu

Taloustieteen synkkä kritiikki

Kirjallisuusarvostelu

Ruumis objektina ja subjektina. Naisurheilijoiden valokuvat Suomen Urheilulehdessä vuosina 1945–1969

Tutkimuksen kohteena ovat Suomen Urheilulehdessä vuosina 1945–1969 julkaistut naisurheilijakuvat kuvateksteineen. Tutkimuksen tarkoitus on luoda monipuolinen ja historialliseen todellisuuteen sidottu kuva naisurheilijoiden ja urheilumedian välisestä suhteesta. Naisurheilijaa ei tarkastella pelkästään katseen kohteena vaan myös itsenäisenä historiallisena toimijana. Keskeinen tavoite on verrata saatuja tuloksia aikaisempiin, yleensä naistutkimuksen näkökulmasta ja otannalla tehtyihin tutkimuksiin. Lehtiä ilmestyi tutkittavana ajankohtana 2041 kpl ja naisurheilijakuvia niissä 2281 kpl. Tutkin aineistoa sekä määrällisesti että sisältöanalyysin keinoin. Sitoakseni työn aikaisempaan tutkimukseen tuon toisessa luvussa esiin kuvatutkimuksen teoriaa, naisurheilun historiaa ja naistutkimuksen näkökulmia naisten näkymisestä urheilumediassa. Tutkimuksen kolmannessa luvussa pureudun aineistoon määrällisen analyysin keinoin. Aineiston kuvista 9 % oli otettu naisurheilijoista. Muut kuvat esittivät miehiä, lapsia, poliitikkoja ja stadioneita yms. Naisurheilijakuvien osuus kuvastossa oli pienempi kuin suurten urheilujärjestöjen (SVUL ja TUL) harrastajamääristä olisi voinut suoraan päätellä. 1960-luvulla naisurheilijakuvien osuus lehden kuvamateriaalista oli yli 10 %, mikä on kansainvälisestikin tarkasteltuna merkittävän suuri osuus. Kuvatuimpia lajeja olivat uinti, naisvoimistelu ja hiihto. Lajit, joiden katsottiin soveltuvan kaikille naisille, olivat selvästi eniten esillä lehden sivuilla, kun taas naisille sopimattomaksi katsotut lajit häivytettiin lähes täysin kuvastosta. Neljännessä luvussa tutkin aineistoa sisältöanalyysin keinoin ja tarkastelen naisia sekä kuvan objektina että subjektina. Eniten kuvissa haluttiin nähdä menestyneitä suomalaisia, jotka harrastivat naisille sopivaksi katsottua lajia. Nuoret, hymyilevät ja kauniina pidetyt naisurheilijat esiintyivät verrattain usein kuvissa. Naisurheilun tuli näyttää helpolta. Neidit, rouvat ja äidit saivat osakseen erilaista kohtelua kuvateksteissä. Naiset esiintyivät kuvissa aktiivisesti ja passiivisesti. Suomalaiset olivat kuvissa lähes aina passiivisia subjekteja. He esiintyivät kuvissa hillitysti. Aktiivisimpia kuvissa esiintyjiä ja soveliaisuuden rajojen rikkojia olivat ulkomaalaiset taitoluistelijat, tenniksen pelaajat ja alppihiihtäjät, jotka toivat urheilumaailmaan muotia, glamouria, paheita ja aistillisuutta. He hyödynsivät urheilumenestystään ja suosiotaan taloudellisesti ja nostaakseen yhteiskunnallista asemaansa. Vaikka tutkimus tuo esiin paljon numeerista faktaa naisurheilun alisteisesta asemasta urheilumediassa, suhtauduttiin Suomen Urheilulehdessä naisurheiluun silti myönteisesti. Miestoimittajat toivat esiin naisten suorituksista ja ominaisuuksista ajassaan positiivisena pidettyjä piirteitä.

Tasa-arvon laatu työelämässä

Kirjallisuusarvostelu