355 resultados para Maalaisliitto. - nuoret
Resumo:
Sipoon liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu Sipoon kunnan, Uudenmaan ELY-keskuksen, Liikenneturvan ja poliisin yhteistyönä. Suunnitelma sisältää katsauksen Sipoon liikenneturvallisuustilanteeseen, Sipooseen määritellyt liikenneturvallisuustavoitteet, liikenneturvallisuustyön organisoinnin kunnassa sekä poikkihallinnollisen kehittämissuunnitelman liikenneturvallisuustilanteen parantamiseksi. Liikenneturvallisuustyön päätavoite on onnettomuuksien määrän vähentäminen ja että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Lisäksi on esitetty liikenneturvallisuustyön eri muotoja tarkentavia tavoitteita, kuten elinympäristön parantaminen ja osaamisen kehittäminen. Työn yksi merkittävimpiä tavoitteita ja saavutuksia oli vuonna 2011 toimintansa käynnistäneen Sipoon liikenneturvallisuustyöryhmän toiminnan suunnittelu ja työskentelyn vakiinnuttaminen. Kunnan eri toimialojen edustajista koostuva ryhmä koordinoi ja ideoi liikenneturvallisuutta parantavia toimia sekä edistää ja seuraa tämän suunnitelman sisällön toteutumista. Kunnan edustajien lisäksi myös Liikenneturva ja Poliisi osallistuvat ryhmän työskentelyyn. Työryhmän toiminta kattaa kaikki merkittävät ikä- ja liikkujaryhmät (lapset, nuoret, iäkkäät, vammaiset jne.), liikenteen ja maankäytön suunnittelun sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmat. Tärkeää on myös kunnan johdon ja luottamuselinten tiedottaminen liikenneturvallisuustilanteesta ja sitouttaminen liikenneturvallisuustavoitteisiin. Työn aikana laadittiin työryhmälle alustava toimintasuunnitelma ensivaiheen toimenpiteistä. Sipoon kunnan alueella tapahtui tarkasteluvuosina 2006–2010 yhteensä 580 poliisin tilastoimaa liikenneonnettomuutta (keskimäärin 116 vuodessa), mikä on Porvoon jälkeen toiseksi eniten Itä-Uudenmaan alueella. Henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia tapahtui 155 (27 % kaikista onnettomuuksista). Onnettomuuksissa menehtyi 10 henkilöä. Eniten tapahtui yksittäis- ja hirvieläinonnettomuuksia. Suurin riskiryhmä Sipoossa on 18–30-vuotiaat, joille on tapahtunut asukaslukuun suhteutettuna eniten onnettomuuksia. Vaikka kevyen liikenteen onnettomuusmäärät ovat melko pieniä, on mopo-onnettomuuksia tapahtunut paljon. Onnettomuuksista aiheutui laskennallisesti noin 19,2 miljoonan euron kustannukset vuositasolla (kunnan osuus noin 3,4 miljoonaa euroa). Asukkaille suunnatun avoimen Internet-kyselyn perusteella kuntalaiset pitävät Sipoon liikenneturvallisuustilannetta tyydyttävänä. Turvattomimpina liikkujaryhminä pidettiin lapsia ja liikkumisrajoitteisia. Turvattomin kulkutapa oli vastaajien mielestä pyöräily ja kävely, mikä näkyi myös lukuisia kevyen liikenteen väylätoiveina. Suurimmat kehittämistarpeet suuntautuvat jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien, joukkoliikenteen toimintaedellytysten, teiden ja katujen kunnossapidon ja liikennekäyttäytymisen parantamiseen. Yksittäisiksi merkittävimmiksi parantamiskohteiksi mainittiin kevyen liikenteen väyläpuutteet (Eriksnäsintien, Nikkilä-Söderkulla-väli, Korso-Nikkilä-väli), heikko joukkoliikenteen vuorotarjonta ja turvattomat pääteiden liittymät (Öljytie/Brobölentie, Uusi Porvoontie / Amiraalintie). Myös alakoulujen oppilaille toteutettiin avoin Internet-kysely liikenneturvallisuustilanteeseen liittyen. Kouluissa annettavaa liikennekasvatusta oppilaat pitävät riittävänä, samoin vanhempien kanssa on turvallisesta liikkumisesta puhuttu. Koulutien turvallisuutta olisi hyvä käsitellä muulloinkin kuin kouluvuoden käynnistyessä. Pyöräilykypärän käytön väheneminen iän myötä on suurimpia haasteita lasten ja nuorten liikenneturvallisuustyössä, ja siinä tarvitaan myös aikuisten esimerkkiä.
Resumo:
Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2015 tavoitteena on: 1) parantaa Lapin nuorten hyvinvointia, tukea nuorten kasvua ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä, 2) luoda kokonaisvaltainen näkemys nuorten monialaisten palvelujen järjestämisestä sekä 3) lisätä nuorten palveluja tuottavien monialaisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Ohjelman lähtökohtana toimii nuorisolaki, joka koskee kaikkia alle 29-vuotiaita lapsia ja nuoria. Kehittämisohjelma sisältää valtakunnallisen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012–2015 sekä nuorisotakuun alueellisia ja paikallisia tavoitteita. Kehittämisohjelma luo yhtenäisen kehikon nuorten hyvinvoinnin edistämiselle ja palveluiden kehittämiselle koko Lapin alueella. Se tarjoaa konkreettisen työvälineen kuntien nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille sekä kaikille nuorten parissa toimiville ammattilaisille, alueviranomaisille ja päättäjille. Toimenpiteiden toteutuessa kehittämisohjelmasta hyötyvät Lapin nuoret, joiden hyvinvointi, elinolot ja palvelut paranevat. Kehittämisohjelma on laadittu maakunnallisena verkostoyhteistyönä, ja se pohjautuu lappilaisten toimijoiden tuottamaan kokemus ja asiantuntijatietoon. Valmisteluun on osallistunut laaja ja monialainen joukko nuorten parissa toimivia käytännön ammattilaisia, järjestö- ja hanketoimijoita, aluehallinnon edustajia, tutkijoita sekä nuoria eri puolilta Lappia. Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 sisältää kolme toimenpidekokonaisuutta: 1) yhteisöllisyys voimavarana, 2) sujuva koulutus- ja työllistymispolku sekä 3) itsenäinen arki. Toimenpidekokonaisuudet sisältävät yhteensä viisi tavoitelinjaa ja kaikkiaan 15 toimenpidettä. Toimenpidekokonaisuuksia toteutetaan alueellisena ja paikallisena monialaisena yhteistyönä huomioiden ohjelman läpäisevät arvot; yhteistyö, välittäminen ja luovuus. Toimenpiteiden toteutumisen visiona vuoteen 2015 on: Turvallisesti tulevaisuuteen tähtäävä nuori, jonka tukena on ennakoiva, nopeasti reagoiva ja yksilölliset tarpeet huomioon ottava laaja-alainen palvelujärjestelmä. Kehittämisohjelma on laadittu Lapin ELY-keskuksen toteuttamassa hankkeessa, joka on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston varoin.
Resumo:
12 x 18 cm
Resumo:
Rajoitetoimet, erityisesti sitominen, nuorisopsykiatrisessa hoitotyössä Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja syventää tietoa rajoitetoimien, erityisesti sitomisen, käytöstä nuorisopsykiatrisessa vastentahtoisessa osastohoidossa. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata hoitajien, lääkäreiden ja potilaiden asenteita eri rajoittamiskeinoja kohtaan nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa, kerätä tietoa yhden vuoden aikana tapahtuneiden sitomisten määrästä ja luonteesta sekä kuvata potilaiden kokemuksia sitomisesta nuorisopsykiatrisen osastohoidon aikana. Tutkimus tuottaa arvokasta tietoa korkeatasoisten sitomiskäytäntöjen kehittämiseen nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa, sekä sitomisten määrää vähentämällä että sitomistapoja kehittämällä. Tavoitteena on parantaa sidottujen potilaiden kliinistä hoitoa. Tutkimusaineisto kerättiin suomalaisilla, pääkaupunkiseudulle sijoittuvilla, nuorisopsykiatrisilla osastoilla neljässä vaiheessa lokakuun 2009 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) nuorisopsykiatrian erikoisalan seitsemän suljetun osaston hoitohenkilökunta sekä lääkärit suhtautuivat myönteisesti rajoittamistoimenpiteisiin. Nuorisopsykiatriset potilaat suhtautuivat rajoittamistoimenpiteisiin kriittisemmin kuin henkilökunta. Nuoret suhtautuivat myönteisimmin tarvittaessa annettavaan lääkitykseen, ajoittaiseen tarkkailuun ja kulun rajoittamiseen. Vähiten hyväksytty menetelmä oli verkkosänky. Nuoret arvioivat sitomisen kolmen vähiten hyväksytyn menetelmän joukkoon. Sitomisen esiintyvyys ja pitkien sitomisten määrä olivat korkeita tutkimukseen valituissa yksiköissä. Useimmat sidotut nuoret tiesivät syyn sitomiseensa, suhtautuivat siihen ambivalentisti nähden siinä sekä hyötyä että haittaa, pitäen sitä kuitenkin rangaistuksena. Huolimatta tästä, suurin osa haastatelluista nuorista koki, että joissain tilanteissa sitomista tarvitaan nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa. Nuorilla oli monia ehdotuksia, kuinka parantaa sitomista käytännön osastohoidossa. Tämä väitöskirja tuottaa uutta tietoa eri rajoittamistoimenpiteiden ja sitomisen toteuttamisesta nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa. Käytännön hoitotyön parantamiseksi nuorisopsykiatrisilla osastoilla tarvitaan laaja-alaista ja syvälle luotaavaa koulutusta, jotta rajoittamis-toimenpiteiden määrää voidaan vähentää. Myös kriisitilanteiden hallintaan tarvitaan uusia keinoja. Tietoa, kuvausta toimenpiteistä ja tilanteiden käsittelyä jälkikäteen tulee tarjota ala-ikäiselle potilaalle hänen kehitystasonsa huomioiden. Sitomisten määrää tulee vähentää ja niiden kestoa lyhentää. Nuorten tulee olla aktiivisesti mukana kehittämässä aggression hallintamenetelmiä suomalaisessa nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten antamia merkityksiä elämykseksi nimetylle kokemukselle ja tunteelle. Tavoitteena on ollut selvittää elämysten kokemista nuorten näkökulmasta ja suhteuttaa nuorten kokemuksilleen antamia merkityksiä laajemmin nuoruutta ja elämyksien kokemista käsittelevään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Elämysten merkityksellistämistä analysoidaan suhteessa identiteetin muodostukseen. Yksilöllisesti koetut elämykset saavat merkityksensä diskursiivisesti rakentuneen todellisuuden ympäröimänä. Tutkimus paikantuu sosiologisen nuorisotutkimuksen ja tunteiden tutkimuksen alaan sekä metodologisesti fenomenologis-konstruktivistisen tutkimuksen alaan. Tutkimuksen taustalla on elämyshakuisuutta käsittelevä teoria. Elämyshakuisuuden tulkinta fenomenologisesta viitekehyksestä tuo käsitteen ymmärtämiseen uuden ulottuvuuden. Elämyshakuisuus kuvaa asennoitumistapaa eli sitä, miten yksilö orientoituu ympäröivään maailmaan. Tällöin ei edellytetä intentionaalisten tekojen tietoista luonnetta. Toiminnalliset prosessit muovautuvat vuorovaikutuksen myötä samaan tapaan kuin ihminen ruumiillisena subjektina muovautuu. Tutkimuksen aineisto koostuu lukion ensimmäisen luokan oppilaiden kirjoituksista (519 kpl), lastensuojeluinstituutioissa ja kuntoutuskeskuksissa asuvien nuorten yksilöteemahaastatteluista (16 nuorta) sekä seikkailualan asiantuntijoiden teemahaastatteluista (20 aikuista). Nuorten kirjoitukset on kerätty vuosina 1996–1997 ja 2002–2003. Aineiston analyysi on aineistolähtöinen. Erilaiset osa-aineistot työssäni avaavat erilaisia näkökulmia elämysten kokemiseen. Aineistojen analyysi ja tutkimukset teoreettiset lähtökohdat ovat rakentuneet analyysin edetessä ja vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Nuorten elämyksiä käsittelevä kerronta on moninaista ja elämyksiä koetaan erilaisissa tilanteissa. Elämykselle ei ole yhtä määritelmää, kokemisen paikkaan tai kokemisen syytä vaan kokemuksen merkitys rakentuu tilanteisesti. Elämys kuitenkin erottuu muista kokemuksista sen muistettavuuden, ainutlaatuisuuden, uutuuden ja intensiivisyyden perusteella. Nuorten elämyksellisissä hetkissä korostuvat harrastusten yhteydessä koetut uudet, erilaiset, yhteisöllisesti jaetut, mutta myös maailmaa nuorille avaavat itsenäisyyden tunnetta ja hallintaa tuottavat kokemukset. Yksi merkittävä uusia elämyksiä ja tietoa tuottava asia nuorten elämässä on seurustelu. Myös matkailu, erilaiset retket ja leirit olivat nuorille elämyksiä tuottavia tilanteita. Kaikilla nuorilla ei kuitenkaan ole sellaisia harrastuksia, joihin he olisivat sitoutuneita tai joissa he pääsisivät ilmaisemaan itseään ja kokemaan onnistumista. Nuorten elämyksiä käsittelevissä hetkissä nuorten vapaa-ajan toiminta, ympäristö ja sosiaaliset suhteet ovat keskeisessä asemassa. Nuoret eivät ensisijaisesti ajatelleet itse etsivänsä tai toisten nuorten etsivän elämyksiä viihdeteollisuuden tuottamista asioista. Elämyksissä arvostettiin aitoutta ja koettu tunne määritti sitä, oliko jokin koettu elämyksenä vai ei. Toisaalta erilaisten päihteiden todettiin mahdollisesti tuottavan elämyksiä, mutta niidenkin yhteydessä korostettiin usein muita asioita kokemusta rakentavina. Nuorten elämyskokemuksissa toisten nuorten merkitys, luottamus, läheisyyteen ja hyväksyntään liittyvät kokemukset korostuvat. Myös aikuisten asiantuntijoiden omaa nuoruutta käsittelevät elämykset olivat emotionaaliselta merkitykseltään hyvin samanlaisia kuin tämän päivän nuorten esittämät. Elämyksiksi miellettyjä kokemuksia pidettiin arvokkaina. Niiden uskottiin suuntaavan yksilön toimintaa.
Resumo:
Asevelvollisuus kansalaisoikeutena – kuka kasvattaa, kuka kouluttaa? -seminaari järjestettiin Maanpuolustuskorkeakoulussa 12.10.2012. Arvoseminaarien sarja on saanut alkunsa vuonna 2002 ja ensimmäinen Nuoret, arvot ja maanpuolustus - hankkeen arvoseminaari toteutettiin vuonna 2009. Tällä kertaa seminaari pureutui syksyllä aktiivisesti mediassakin käytyyn keskusteluun nuorten syrjäytymisestä. Tämä julkaisu koostuu neljästä osasta. Ensimmäisestä osasta löytyvät Kadettikunnan puheenjohtaja, prikaatikenraali Jukka Ojalan ja Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Sakari Honkamaan aloituspuheenvuorot sekä Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mika Hannulan tuomat tasavallan presidentti Sauli Niinistön terveiset seminaariväelle. Julkaisun toisessa osassa ovat Jari Sinkkosen, Juha Tuomisen sekä Leena-Maija Karttusen, Riikka Kuoppasalmen ja Päivi Granön seminaariesityksistään kirjoittamat artikkelit. Kolmanteen osaan saimme mielenkiintoisia kommenttiartikkeleita seminaariin osallistuneilta Aki-Mauri Huhtiselta, Juha Mälkiltä, Mikael Salolta, Janne Aallolta ja Sami Isoniemeltä. Neljännen osan muodostavat Sakari Nurmelan, Risto Sinkon sekä Antti-Tuomas Pulkan ja Johanna Anttosen arvotutkimuksista kokoamat artikkelit.
Resumo:
Nuorisotakuu astui voimaan vuoden 2013 alusta. Nuorisotakuu tarjoaa kaikille alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen sisältyy myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. Nyt tehty raportti toimii nuorisotakuun taustamateriaalina sekä myöhemmin myös toteutumisen seurannan välineenä. Pääosin raportin tiedot koskevat nuorten työllisyyttä ja työttömyyttä sekä omaehtoista koulutusta. Lisäksi raportissa käsitellään lyhyesti myös työpajatoimintaa ja etsivää nuorisotyötä. Erilaisista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä indikaattoreista saa lisätietoa esimerkiksi SOTKAnet-indikaattoripankista. Rakenteellisesti tilannetta käsitellään maakunnittain. Myös seutukunta- ja kuntataso on otettu mukaan niistä tilastoista, joista se on saatavilla. Tilastovuodet vaihtelevat melko paljon, sillä mukaan on otettu aina viimeisin saatavilla oleva tieto. Suomenniemen kunta liittyi vuoden 2013 alusta Mikkeliin. Tämän raportin tilastoissa Suomenniemi on mukana muissa paitsi työ- ja elinkeinoministeriön tilastoissa.
Resumo:
Liikenneturvallisuus syntyy monen tekijän summana. Liikenneympäristö mahdollistaa turvallisen liikkumisen, mutta käyttäjien asenteet ja valinnat ratkaisevat eniten. Liikenneturvallisuudelle on asetettu tavoitteeksi 0-visio, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Käytännössä tavoite merkitsee liikennekuolemien määrän puolittamista ja loukkaantuneiden merkittävää vähentämistä vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on nykytilanteeseen nähden haasteellinen edel-lyttäen kaikkien toimijoiden sitoutumista liikenneturvallisuudelle asetettujen tavoitteiden määrätietoiseen edistämiseen. Keski-Pohjanmaan maakunnan liikenneturvallisuustavoite on vielä astetta tiukempi: ei yhtään liikennekuolemaa vuoteen 2020 mennessä. Etelä-Pohjanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma ohjaa liikenneturvallisuustyötä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Etelä-Pohjanmaan ELY-alueen liikenneturvallisuuden visio, tavoitteet ja toimenpiteet on muodostettu suunnittelualueen nykytila-analyysien, valtakunnallisen liikenneturvallisuussuunnitelman ja alueen sidosryhmien kanssa käydyn vuorovaikutuksen perusteella. Toimenpideohjelma sisältää neljä painopistealuetta, joita ovat: liikenneturvallisuustyön organisointi, riskikäyttäytymisen vähentäminen, kestävien kulkutapojen lisääminen ja turvallisuusnäkemyksen ohjaavuus toiminnassa. Liikenneturvallisuuden erityisiä riskiryhmiä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat nuoret (15–25-vuotiaat) ja ikääntyneet (yli 65-vuotiaat). Riskikäyttäytymisen ongelmia suunnittelualueella ovat ylinopeudet, turvalaitteiden käyttämättömyys, alkoholin ja heikentyneen ajokyvyn aiheuttamat riskit. Vaikutustarkastelu osoittaa, että fyysisen liikenneympäristön parantamista tarvitaan, mutta se ei riitä turvallisuustavoitteen saavuttamiseen. Liikenneturvallisuustyön selkeä organisointi luo mah-dollisuuden saavuttaa kaikki liikkujat ja vaikuttaa riskikäyttäytymiseen, mikä on avain turvallisuustavoitteen saavuttamiseen. Omassa toiminnassaan ELY-keskus sitoutuu asettamaan liikenneturvallisuuden keskeiseksi toimintaa ohjaavaksi tavoitteeksi, haastaen muut sidosryhmät mukaan. Turvallisuustavoitteen saavuttamisessa tarvitaan useiden eri hallinnonalojen ja sidosryhmien aktiivista toimintaa ja sitoutumista toimenpiteiden edistämiseen ja toteuttamiseen.
Resumo:
Tutkimuksen aiheena olivat peruskoulun viimeistä luokkaa käyvät oppilaat Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaiden suunnitelmia peruskoulun jälkeen, kuinka paljon aikaa oppilaat käyttävät vanhempiensa kanssa läksyihin tai keskusteluun tärkeistä asioista, koulukokemuksia ja millaisia toiveammatteja oppilailla oli suhteessa vanhempiensa ammatteihin. Kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 2597 oppilasta. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto on osa Turun Yliopiston Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Nuoret luupin alla -hanketta. Aineistoa analysoitiin SPSS tilasto-ohjelmalla t-testillä, yksisuuntaisella varianssianalyysillä, Wilcoxonin testillä, pääkomponenttianalyysillä, ristiintaulukoimalla ja X2-testillä. Tutkimuksen tulosten mukaan suurin osa oppilaista on suuntaamassa lukioon peruskoulun päätyttyä. Vanhempien koulutustaso ja ammattiasema vaikuttaa tilastollisesti erittäin merkitsevästi nuoren koulutusvalintaan. Korkea-asteen käyneiden vanhempien lapset suuntaavat lukioon ja perusasteen vanhempien lapset ammattikouluun. Vanhempien ammattiasema vaikuttaa nuoren toiveammatin tasoon ja suurin osa vastaajista tavoittelee korkeampaa ammattiasemaa missä heidän vanhempansa tällä hetkellä toimivat. Vanhempien kanssa yhdessä vietetty aika koostui enimmäkseen syömisestä ja TV:n katselusta, vähiten aikaa yhdessä vietettiin läksyjä tehden. Tärkeistä asioistakin keskusteltiin vain joitakin kertoja kuukaudessa. Koulukokemukset olivat oppilaista pääosin positiivisia. Suurimman osan mielestä oppilaiden ja opettajien välinen vuorovaikutus ja koulun yleinen ilmapiiri oli hyvä. Kuitenkin vastanneista 23 % raportoi koulussa tapahtuneesta koulukiusaamisesta.
Resumo:
Kilpailu osaavasta ja kyvykkäästä työvoimasta oli kiivasta läpi 90-luvun ja osaavien työntekijöiden tavoittelu jatkuu edelleen 2000-luvulla. Työelämä on samalla kokenut muutoksia ja yleisenä suuntauksena ovat määräaikaiset ja projektiluonteiset työt. Perinteiset pitkäaikaiset ja vakituiset työsuhteet ovat katoavaa vähemmistöä nykypäivän työelämässä. Nuoria ihmisiä, jotka tekevät suunnitelmia ja päätöksiä ammatinvalinnan suhteen tavoitellaan vaihtelevin menetelmin eri tiedotuskanavia pitkin. Rajavartiolaitos on yhtenä työnantajana mukana kiivaassa työvoiman hankintakilpailussa. Rajavartijoiden rekrytointia ei ole aikaisemmin tutkittu miltään osa-alueelta. Tutkimus on täten alustava tutkimus, joka antaa perustietoa aiheesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nuorten rajavartijoiden mielipiteitä ja näkemyksiä rekrytointiprosessista, työnantajastaan ja heidän tulevasta työmotivaatiostaan. Lisäksi tutkimuksessa haettiin tietoa rajavartiolaitoksen tehokkaimmista keinoista tavoittaa kohderyhmä ja tutkittiin ulkoisten tekijöiden vaikutusta rajavartijaksi hakeutumisessa. Tutkimuksessa haettiin vastausta seuraaviin kysymyksiin: Mikä ulkoinen tekijä saa nuoren hakeutumaan rajavartijaksi? Mikä on rajavartiolaitoksen tehokkain keino tavoittaa nuoret työnhakijat? Ovatko nuoret rajavartijat tyytyväisiä rajavartiolaitokseen työnantajana? Ovatko nuoret rajavartijat motivoituneita tulevaan työtehtäväänsä? Rajavartijat ovat rajavartiolaitoksen suurin henkilöstöryhmä, joten aiheen tutkiminen on nähtävä tärkeäksi. Tutkimuksella pyrittiin löytämään jatkotutkimusaiheita, joiden avulla kyettäisiin jatkossa kehittämään rajavartiolaitoksen rekrytointia. Tutkimus on kvantitatiivinen survey-tutkimus, jossa empiirinen aineisto kerättiin kyselyn avulla. Tutkimuksen kohdejoukkona toimi rajavartijan peruskurssi 12. Tutkimus toi esille, että peruskurssilta valmistuvat rajavartijat ovat pääosin tyytyväisiä työnantajaansa ja motivoituneita tuleviin työtehtäviinsä. Lisäksi tutkimuksella saatiin tietoa rajavartiolaitoksen heikkouksista ja vahvuuksista rekrytoinnin eri osa-alueilta.
Resumo:
Sotilasopetuslaitoksista valmistuvat nuoret upseerit kohtaavat perusyksikön varapäällikön vaativat tehtävät usein jo uransa alkuvaiheessa. Tämä asettaa heille suuria haasteita. Varapäälliköt ovat perusyksikön hierarkiassa toisena heti yksikön päällikön jälkeen. Varapäällikkö toimii perusyksikön kouluttajakunnan esimiehenä johtaen huomattavasti itseään kokeneempia kouluttajia. Lisäksi perusyksikön varapäällikön tehtäviin kuuluu suunnitella muun muassa koulutuskausisuunnitelmia, viikko – ohjelmia sekä henkilöstön käyttöä. Tutkimuksella pyrittiin kartoittamaan yksikön varapäällikön tärkeimpiä ammatillisia valmiuksia, perusyksikön sosiaalista ympäristöä sekä sosiaalisen aseman muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Sosiaalista asemaa tutkittaessa näkökulmana oli yksilön vaikuttamismahdollisuudet sosiaalisessa ympäristössä. Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat seuraavat: Pääkysymys: Miten nuoren upseerin ammatilliset valmiudet vaikuttavat sosiaalisen aseman muodostumiseen perusyksikössä? Alakysymykset: Mitkä ovat varapäällikkönä toimivan nuoren upseerin olennaiset ammatilliset valmiudet ja miten ne ilmenevät? Mistä eri elementeistä sosiaalinen asema muodostuu ja mitkä ovat sen ulottuvuudet perusyksikössä? Mistä elementeistä perusyksikön sosiaalinen ympäristö muodostuu? Tutkimuksen aineisto kerättiin Karjalan Prikaatiin, Porin Prikaatiin ja Pioneerirykmenttiin lähetetyllä postikyselyllä. Kyselystä saatu aineisto analysoitiin käyttäen laadullisen tutkimuksen aineistolähtöistä sisällön analyysia. Tutkimukseen osallistui kaksi perusyksikköä kustakin joukko – osastosta. Tutkimuksen otos oli yhteensä 23 henkilöä. Kyetäkseen toimimaan menestyksellisesti tehtävässään varapäälliköllä tulee olla erittäin laajat tiedot ja taidot tehtävässään. Ammattitaitoisen varapäällikön tulee omata ammatillisia valmiuksia niin henkilökohtaisten tietojen ja taitojen kuin perusyksikön toiminnan suunnittelun ja johtamisen aloilta. Kun varapäällikkö onnistuu osoittamaan ammattitaitonsa onnistuneilla käytännön suorituksilla, on hänen mahdollista vahvistaa sosiaalista asemaansa perusyksikön sosiaalisessa ympäristössä siten, että hän kykenee vaikuttamaan työyhteisössään virallisen aseman tuoman asemavallan lisäksi myös persoonallisella vallalla.
Resumo:
Vanhojen koulutusmallien toimimattomuus tai heikko vastauskyky nopeasti muuttuviin työelämän vaatimuksiin on pakottanut opettajat ja koulutuksen suunnittelijat luomaan uusia koulutuskäytäntöjä. Näitä ovat verkkotuettu monimuoto-opetus luokkaopetuksen sijaan, muutokset oppimisympäristöissä ja verkostoituminen sekä työelämään että ympäröivään maailmaan. Raja- ja merivartiokoulun pyrkimyksenä on saada verkkotuettu monimuoto-opetus osaksi kaikkea perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta. Tämä asettaa haasteita niin kouluttajille kuin koko koulutusjärjestelmälle. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata monimuoto-opetuksen nykytilaa Raja- ja merivartiokoululla ja selvittää Raja- ja merivartiokoulun kouluttajien käsitysten perusteella, miten opetuksen monimuotoistamista Raja- ja merivartiokoululla tulisi kehittää. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirisen osan tutkimusongelmiksi muodostuivat: - Millaisia käsityksiä kouluttajilla on oppimisesta ja opettajuudesta? -Millaisia käsityksiä kouluttajilla on opiskelijoiden valmiuksista monimuoto-opiskeluun? -Miten kouluttajien käsitysten mukaan koulutuksen monimuotoistamista tulisi kehittää? Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tarkastelen monimuoto-opetuksen nykytilaa Raja- ja merivartiokoululla, oppimista, aikuista opiskelijana ja opettajuutta sekä monimuoto- opetusta. Empiirisessä osuudessa tarkastelen aihetta Raja- ja merivartiokoulun kouluttajien käsitysten kautta. Suoritin tutkimuksen aineiston keruun teemahaastatteluna ja keräämäni tekstiaineiston analysoin fenomenografisella tutkimusotteella. Esitin tulokset fenomenografisesti jäsennettyinä ja ryhmiteltyinä merkityskategorioihin, jotka edustivat kouluttajien käsityksiä oppimisesta, opettajuudesta, opiskelijoiden valmiuksista, oh- jaamisesta sekä oppimisympäristöjen ja koulutuksen kehittämisestä. Kouluttajien käsitykset oppimisesta ja opettajuudesta olivat suhteellisen nykyaikaisia. Kouluttajat näkivät oppimisen tiedon ymmärtämisenä, rakentumisena ja aikaisempien käsitysten muokkaamisena. Käsityksissä tulivat esille myös opiskelijan oman motivaation merkitys ja osallistuminen omaan oppimisprosessiin. Opettaja kuvataan ohjaajaksi, joka luo oppimistilanteen ja johdattelee opetusta. Tärkeäksi koettu opetuksen sitominen työelämään edellyttää opettajalta vankkaa ajan tasalla olevaa ammatillista osaamista. Opiskelijoiden valmiudet monimuoto-opiskeluun nähtiin hyvinä. Käsitysten mukaan osalla opiskelijoista oli vaikeuksia tekstin tuottamisessa. Monimuoto-opetus on saattanut tulla monelle opiskelijalle yllätyksenä tai ainakin uutena tapana opiskella. Kouluttajien mielestä monimuoto-opiskelun ohjaukseen tulisi panostaan kurssin aloitusvaiheessa. Käsitysten mukaan nuoret haluavat selkeitä malleja selviytyäkseen työelämässä, kun taas vanhemmilla, jo pidempään työelämässä olleilla, opiskelijoilla on paremmat valmiudet niin monimuoto-opiskeluun kuin työssä oppimiseenkin. Käsityksissä koulutuksen kehittämisestä esille nousivat fyysisten ja sosiaalisten oppimisympäristöjen kehittäminen. Kehityksen esteiksi koetaan näkemyserot koulutuksen toteuttamisesta, jotka heijastuvat muun muassa kouluttajaresursseihin, opetusryhmien kokoihin ja mahdollisuuksiin valita erilaisia opetusmenetelmiä.