Italian ja Veneton läänin kolmas sektori. Maaraportti maaseutualueiden palvelutuotannon haasteista ja hyvistä käytännöistä.

Tiivistelmä Maaraportin tavoitteena on luoda yleiskatsaus Italian kolmanteen sektoriin ja tutkimus kohdistuu erityisesti Pohjois-Italiassa sijaitsevan Veneton läänin kolmannen sektorin palvelutuotantoon. Raportissa tarkastellaan erityisesti kolmannen sektorin ja julkisen palvelutuotantosektorin sekä julkishallinnon toiminnallisia suhteita. Kolmannen sektorin mahdollisuuksia vastata maaseutualueiden palvelujen tarjonnan haasteisiin on pyritty analysoimaan. Italia on julkishallinnon ja kolmannen sektorin palvelutuotannon kannalta tarkasteltuna nykytilanteessa mielenkiintoinen testilaboratorio koko Euroopan mittakaavassa johtuen maan historiallisista, kulttuuri-sista, kieli- ja maantieteellisistä sekä itse väestöpohjan tarjoamista haasteista. Italiasta ei voida puhua yhden homogeenisen valtiokäsitteen alla, koska maa toimii kulttuurisista perinteistään johtuen kolmella eri nopeudella. Itse valtio käsitettäkin tulkitaan Italiassa monin eri tavoin pohjautuen ”valtiona” nähdyn organisaation käytännön funktioon sitoutuneena alueellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin. Teollinen, dynaaminen yritysten varakas Pohjois-Italia henkilöityneenä Milanoon, hallinnon ja kulttuurin leimaama Keski-Italia kiteytyneenä ikuiseen kaupunkiin Roomaan ja Napolin alapuolinen Etelä-Italia, joka painii ”järjestelmässä sisällä olevan järjestelmänsä” kanssa eivät ole koskaan muodos-taneet oikeasti yhtenäistä Italian valtiota. Italiassa erillisinä itsehallinnollisina alueina toimivat lääneiksi luettavat Sisilia, Trentino Alto-Adige, Val di Aosta, Sardegna ja Friuli-Venezia Giulia, mikä lisää hallinnollista kirjavuutta. Viimeisten vuosien aikana Italian julkishallinto on ollut jatkuvassa transitiotilassa yrittäessään kohdata uudistumisen vaateita globalisoituvassa maailmassa. Italiassa on meneillään hidas siirtyminen liittovaltiomaiseen järjestelmään ja jopa syvempään paikallisuuteen. Massiivinen ja raskas julkishallintokoneisto neljällä eri tasolla (valtio - lääninhallinnolliset alueet - vahvat maakunnat - kunnat) on erittäin hankalasti modernisoitavissa, mutta poliittinen tahtotila on vaihtumassa klassista vahvaa keskushallintoa kannattavasta ajattelutavasta hyväksymään federalistisia, alueellisia hallintoratkaisuja. Italiassa on herätty havaitsemaan, että ongelmien ratkaisu täytyy viedä itse alueille ja niiden ihmisille, koska unilateraalinen keskushallinnointitapa ei enää vastaa monikerroksisiin, moniulotteisiin alueellisiin haasteisiin. Jokaisella alueella on erilaiset lähtökohdat ongelmien ratkaisuihin myös globalisoitumisen asettamissa yhteisissä haasteissa. Kolmannen sektorin asema arvostettuna italialaisten kansalaispalvelujen täydentäjänä ja tuottajana alkaa olla nykypäivää. Kolmannen sektorin elintärkeä osuus uusien palvelutarpeiden tunnistamisessa on jo yleisesti tunnustettu tosiasia Italiassa. Vapaaehtoisjärjestöt toimivat eturivissä kansalaisten arkipäivässä ja pystyvät näin kanavoimaan ensimmäisinä sosiaalista kehityskulkua ja kohottamaan esiin erilaisia marginaalistenkin ryhmien tarpeita sekä vastaamaan niihin. Kolmas sektori laajentaa, tuottaa ja paikkaa paikallista julkista palvelutuotantoa. Ratkaiseva askel lainsäädännölliseltä kannalta on ollut rahoitusvirtojen ohjaaminen kolmannen sektorin ns. ONLUS-organisaatioille ja ONLUS-statuksen perustaminen vuonna 1997. Italiassa on 60 231.214 asukasta (31.7.2009) ja se on hallinnollisesti jakaantuneena 8 100 kuntaan. Suomessa vastaavat luvut ovat 5 350 712 asukasta ja 348 kuntaa (11/2009). Maantieteelliseltä kooltaan Italia ei eroa 301 338 km2:n pinta-alallaan paljonkaan Suomesta (338 424 km2). Väestömäärän erojen vuoksi Italiassa on keskimäärin 199,9 asukasta neliökilometrillä ja Suomessa 17,1. Maiden välinen suora vertailu ei ollut mittakaavaerojen vuoksi järkevää. Kuntien hallinnollinen rooli on Italiassa painotukseltaan erilainen kuin Suomessa. Suomessa kuntien vastuulla oleva sosiaali-, terveydenhuolto- ja koulutoimi eivät ole samassa laajuudessa italialaisten kuntien vastuulla vaan näiden toimialojen vastuulliset tahot ovat läänit terveydenhoitopiireineen sekä maakuntahallinto koulupiirien osalta. Italialaisten kuntien vastuualueet voivat myös vaihdella mittavasti perustuslaissa määriteltyjen perustoimien lisäksi. Tutkimuksen kohteeksi on rajattu Koillis-Italiassa sijaitseva Veneton läänin alue, koska se on väkimäärältään lähes yhtä suuri kuin Suomi, 4 893 309 asukasta (31.3.2009). Kuntien lukumäärä on huimaava 581 kpl. Veneto on maantieteelliseltä alueeltaan pieni ja harvaan asuttua maaseutua on pinta-alasta melko niukasti. Pohjoisen osan vuoristoalueet karuine olosuhteineen muodostavat palvelutuotannollisesti haas-teellisen ympäristön, joka on verrattavissa suomalaisten maaseutualueiden tilanteeseen. Venetossa on omaksuttu Italian mittakaavassa innovatiivisia ratkaisuja julkishallinnon palvelutuotannon ja kolmannen sektorin toiminnan osalta. Veneton alue on luokiteltu maailman pienyritysintensiivisimmäksi alueeksi, mikä heijastuu myös alueen palvelutuotantoratkaisuissa. Raportti esittelee ensin Italian hallintoa, keskushallinnon, paikallishallinnon ja tutkimuksen asettelulle olennaisten kolmannen sektorin toimijoiden osalta. Tämä on välttämätöntä, sillä kolmannen sektorin toiminta on Italiassa hyvin pitkälle lainsäädännöllä ohjattua ja rajattua. Kolmannen sektorin käsitteistöä, toimijoita, järjestäytymistä ja sen toimintaa säätelevää lainsäädäntöä esitellään tarkemmin. Veneton läänin osalta kolmanteen sektoriin perehdytään sekä hallinnon että toimijakentän näkökulmia tulkiten. Raportin lopussa esitellään kolmannen sektorin palvelutuotantoon ja hallinnointiin liittyviä case-esimerkkitapauksia.

Modern Societal Impulses and their Nordic Manifestations : On Emancipation and Constraint in Societal Development

The 1980s and the early 1990s have proved to be an important turning point in the history of the Nordic welfare states. After this breaking point, the Nordic social order has been built upon a new foundation. This study shows that the new order is mainly built upon new hierarchies and control mechanisms that have been developed consistently through economic and labour market policy measures. During the post-war period Nordic welfare states to an increasing extent created equality of opportunity and scope for agency among people. Public social services were available for all and the tax-benefit system maintained a level income distribution. During this golden era of Nordic welfare state, the scope for agency was, however, limited by social structures. Public institutions and law tended to categorize people according to their life circumstances ascribing them a predefined role. In the 1980s and 1990s this collectivist social order began to mature and it became subject to political renegotiation. Signs of a new social order in the Nordic countries have included the liberation of the financial markets, the privatizing of public functions and redefining the role of the public sector. It is now possible to reassess the ideological foundations of this new order. As a contrast to widely used political rhetoric, the foundation of the new order has not been the ideas of individual freedom or choice. Instead, the most important aim appears to have been to control and direct people to act in accordance with the rules of the market. The various levels of government and the social security system have been redirected to serve this goal. Instead of being a mechanism for redistributing income, the Nordic social security system has been geared towards creating new hierarchies on the Nordic labour markets. During the past decades, conditions for receiving income support and unemployment benefit have been tightened in all Nordic countries. As a consequence, people have been forced to accept deteriorating terms and conditions on the labour market. Country-specific variations exist, however: in sum Sweden has been most conservative, Denmark most innovative and Finland most radical in reforming labour market policy. The new hierarchies on the labour market have co-incided with slow or non-existent growth of real wages and with a strong growth of the share of capital income. Slow growth of real wages has kept inflation low and thus secured the value of capital. Societal development has thus progressed from equality of opportunity during the age of the welfare states towards a hierarchical social order where the majority of people face increasing constraints and where a fortunate minority enjoys prosperity and security.

Mihin ryhmään itse haluat kuulua? : Kahdessa yläkoulun terveystiedon oppikirjassa rakentuvien terveysdiskurssien ja subjektipositioiden diskurssianalyyttistä tarkastelua

In the study, two upper elementary school health education textbooks were investigated. The purpose of the study was to examine the health discourses and subject- and reader positions constructed in text. Theoretically, the study is based on poststructuralist thought and critical sociology of health promotion. Methodologically, it draws mainly on critical lingvistics and new rhetorics. Textbooks were understood as informative, argumentative and persuasive texts in which different lexical and grammatical methods to secure the readers´ responsiveness were utilized. Also, the relations of the text to wider genres, social situations, structures, institutions and practices were investigated. The interpersonal and ideational dimensions of the texts were analysed with the aim of finding out the kinds of identities for and relations between the speaker and the ideal reader were constructed and the kinds of representations of health and the world around were produced in the textbooks. Multiple discourses of health, and genres and styles characteristic for many kinds of contexts and situations were found. The identities of and the relationships between the speaker and the ideal reader of the text were also multiple and changing. The text echoes both biomedical health discourse emphasizing prevention of illness and holistic discourse emphasizing personal welfare, fulfillment and happiness. Furthermore, traces for example from development psychological, ecological and civilization critical discourses were perceived. Formal scientific genre was found to be mixed with informal chatting imitating close and equal relationship between participants characteristic for advertisements and other persuasive texts, and obliging and ordering expression typical for school context and other situations where the relationship between participants is unequal and distant. The ideal reader of the text can be characterized as adolescent living in the world saturated by advertising and media. He or she is interested in the life of the celebrities, and is interested rather in her or his appearance, image and short-term enjoyment than health and long-term welfare. In the textbooks, healthy way of life is attempted to create a product which appeals to the values and interests of the imaginary public, the ideal reader of the text. Marketing healthy choices tend to reproduce stereotyped ideas of happiness, good life, youth and sex. Furthermore, individualizing approach mixed with wide definition of health legitimizes easily an erraneous impression of health, beauty and success being personal achievements dependent only on attitudes and competences.

Asiakastietojärjestelmän muutos lakisääteisessä lastensuojelun sosiaalityössä - jännitteistä toimijuutta

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut tavoittaa niitä vaikutuksia, joita tietojärjestelmien käytöllä on sosiaali- ja terveysalalla. Tarkastelu sijoittuu lastensuojelun sosiaalityöhön. Yhden toimintayksikön tapahtumien kuvaus ja analyysi on puheenvuoro, jolla olen pyrkinyt tavoittamaan yhteyksiä tietojärjestelmien käyttöön liittyviin yleisiin ilmiöihin. Tutkielma on tiheä kuvaus lastensuojelun sosiaalityöstä asiakastietojärjestelmän muutosvaiheessa. Tapahtumia on jäsennetty toimijuuden käsitteen kautta (Archer 2003, Heiskala, 2000). Sosiaalityöntekijän toimijuus on ollut keskiössä tutkimussuunnitelman mukaisesti. Asiakastietojärjestelmä työntyi muutosvaiheessa toimijan rooliin vaikuttaen muun muassa lastensuojelun sosiaalityön työprosesseihin. Tietojärjestelmän toimijuus vaikuttaa sosiaalityöntekijään toimijana ja työntekijän toimijan asemaan. Aineistosta nousi teoretisoinnin (Layder, 1998) kautta esille jännitteisyys näiden keskeisten toimijoiden välillä. Jännite jäsentyi kolmelle kentälle. Lainsäädännön kenttä sulkee sisäänsä organisaatiota ja sosiaalityöntekijän perustehtävää kuvaavat kentät. Kenttien sisällöissä havaitsin yhtäläisyyttä Heiskalan (2000) yhteiskunnallisia pakkoja koskevaan jaotteluun. Pakot välittyvät semioottisesti tarkastellen merkkien eli lakimerkkien, rahamerkkien ja rituaalisesti vahvistettujen symbolien välityksellä. Tutkielman aineiston pohjalta on analysoitavaksi noussut kysymys uuden julkisjohtamisen (NPM) (Harvey, 2006, Julkunen, 2006) vaikutuksista lastensuojelun sosiaalityössä. Uuden julkisjohtamisen elementit tuottavat toimintaan jännitteitä edellä kuvatuilla kolmella kentällä. Yhtä toimintayksikköä koskeva aineisto antaa viitteitä siitä, että NPM toimii lastensuojelun sosiaalityössä toimintaa ohjaavana käyttöteoriana. Käyttöteorian (Argyris & Schön, 1996) käsitteellä ymmärretään yksilön tai organisaation todellista toimintaa ohjaavaa teoriaa, mikä voi olla ristiriidassa julkilausuttujen toiminnan teorioiden kanssa. Yksilö tai organisaatio ei välttämättä ole tietoinen käyttöteorian ja julkilausutun teorian välisestä kuilusta, minkä esiin saaminen edellyttäisi reflektiota. Tutkimuskohteena on ollut Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ruotsinkielisiä lastensuojelun palveluja tuottava yksikkö. Tutkimuksen aineisto on kerätty uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönottovaiheessa 1.11.2008–28.2.2009. Menetelmällisesti tutkimus sijoittuu toimintatutkimukselliseen kehykseen (Carr & Kemmis, 1986). Kenttävaiheen aikana yhdistin tutkijan ja toimijan roolit työskennellen sosiaalityöntekijänä tutkimukseni kohteena olleessa yksikössä. Kirjallinen aineisto koostuu järjestelmämuutosta koskevista päätöksistä, tiedotteista ja ohjeista. Järjestelmän muutosvaiheessa kokosin aineistoa osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Aineistossa on mukana myös yksikön työntekijöiden kanssa tuotettua materiaalia muutosvaiheen aikaisten sisältöjen haltuun ottamiseksi, esimerkiksi työn prosessikuvauksia. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä. Analyysin edetessä kävin jäsennyksistäni keskustelua toimintayksikön työntekijöiden kanssa. Tapaamisten jälkeen jatkoin analyysiä ja teoretisointia käyttäen semioottista sosiologiaa metateoriana ja aktanttimallia muutosvaihetta kuvaavien kertomusten koostamisessa. Kertomusten pohjalta jatkoin toimijuuden analyysiä subjektiaseman (Törrönen, 2000) ja toimijan aseman (Alasuutari 2007) käsitteitä käyttäen.

Puhdas varallisuusvahinko elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa

Puhtaat varallisuusvahingot kohdistuvat useimmiten elinkeinonharjoittajiin. Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista sopimuksenulkoisissa suhteissa on kuitenkin rajoitettu. Niiden korvaamisen edellytyksenä on, että vahinko on korvauskelpoinen erityislainsäädännön perusteella, tai että jokin vahingonkorvauslain 5:1:n erityisedellytyksistä täyttyy. Tilanteita, jotka eivät kuulu erityislainsäädännön alaan ovat mm. julkinen arvostelu ja sopimattomat kilpailuteot, joissa on usein kysymys immateriaalioikeusloukkauksia muistuttavista tilanteista. Nämä ovat tutkielmassa tarkastelun kohteena. Yritystoiminta ja varallisuusarvot ovat muuttuneet vuonna 1974 voimaan tulleen vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen. Aineettomien intressien, kuten yrityksen imagon ja yrityksen sisäisen erityisosaamisen merkitys liiketoiminnassa on jatkuvasti kasvanut. Puhtaiden varallisuusvahinkojen ja esinevahinkojen erottelu erilaisin korvausperustein ei näin ollen välttämättä ole enää ajankohtaista ja vahingonkorvauslakiin kohdistuu uudistamispaineita. Tutkielmassa on tarkasteltu puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa silloin kun kysymys on VahL 5:1 :n soveltamisalaan kuuluvista tilanteista. Yleensä korvauskannetta voidaan ajaa VahL 5:1 :n erittäin painavat syyt -kohdan nojalla, mutta koska tämä kohta ei ole yksiselitteinen puutteellisen ja epäselvän lainvalmisteluaineiston vuoksi, eikä erittäin painavien syiden sisältö ole vieläkään muotoutunut oikeuskäytännössä täysin selkeäksi, on vahingonkärsijän usein hankala arvioida mahdollisuutensa saada vahingonkorvauksia kärsimästään puhtaasta varallisuusvahingosta, jolloin oikeusvarmuus kärsii. Useimmiten oikeuskäytännössä on katsottu hyvän tavan vastaisuuden muodostavan erittäin painavat syyt vahingon korvaamiselle, mutta tästä ratkaisulinjasta on poikkeuksia. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko ajatus puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetusta korvattavuudesta vanhentunut ottaen huomioon yritysten muuttuneen toimintaympäristön ja varallisuusarvojen merkityksen kasvamisen. Kysymyksen tarkastelu jakautuu kahteen osaan: Ensinnäkin tutkimuksessa selvitetään puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvaamisen syitä ja käydään keskustelua niiden soveltumisesta yritysten muuttuneeseen toimintaympäristöön. Toiseksi tarkastellaan sellaisia yrityksille ongelmallisia puhtaiden varallisuusvahinkojen aiheutumistilanteita, jotka eivät ole erityislainsäädännön suojan piirissä, ja sitä miten suojan tarve on saattanut kasvaa varallisuusarvojen muutoksen ja teknologian kehittymisen myötä. Median aiheuttamat puhtaat varallisuusvahingot ovat tulleet yhä merkityksellisemmiksi varallisuusarvojen dematerialisoitumisen myötä. Internet mahdollistaa julkaistun viestin leviämisen laajalle joukolle lyhyessä ajassa hyvin helposti, joka saattaa johtaa vahinkojen kertaantumiseen. Tiedonvälitys on myös kaupallistunut entisestään ja tiedon tuottaminen on nykyään hyvin nopeaa, ja se saattaa johtaa virheellisen tiedon julkaisemiseen. Median kohdalla on kuitenkin otettava huomioon sananvapauden vahva asema, arvosteluvapauden laajuus sekä median vallankäytön valvonnan rooli yhteiskunnassa. Toisaalta elinkeinonharjoittajan omaisuuden suoja toimii tilanteissa vastaperiaatteena, jota ei voida sivuuttaa harkittaessa vahingonkorvausvelvollisuutta yksittäistapauksissa. SopMenL on luonteeltaan erityislaki. Yleensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisen kannalta relevantit erityislait sisältävät oman korvaussäännöksensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisesta. SopMenL ei tällaista säännöstä kuitenkaan sisällä, vaikka siinä sääntelyn kohteena onkin joukko sellaisia tilanteita, joissa tyypillisesti aiheutuu puhtaita varallisuusvahinkoja. Suojan taso on siis varsin heikko, sillä vahingonkorvausvelvollisuus tulee arvioitavaksi VahL 5:1 :n perusteella. SopMenL tilanteissa korvaamista hillitsevänä tekijänä on otettava huomioon kilpailuvapauden ja toimintavapauden periaatteet ja se, että kaupankäyntikysymyksissä on perinteisesti korostettu laajaa itsemääräämisoikeutta ja on pidetty olennaisena, että valtion puuttuminen olisi mahdollisimman pieni. Vahingonkorvausta koskevan sääntelyn jättämistä VahL:n varaan on myös perusteltu sillä, että elinkeinonharjoittajat voivat melko tehokkaasti suojautua loukkauksilta sopimuksin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Esimerkiksi liikesalaisuuksien loukkaustilanteissa sekä jäljittelytilanteissa on usein kyse kilpailutilanteesta, jossa sopimuksin suojautuminen ei ole mahdollista. Puhtaiden varallisuusvahinkojen merkitys on kasvanut jatkuvasti ja niiden korvaussääntelyn uudistamistarpeeseen on myös Suomessa kiinnitetty huomiota. Aineettomien intressien suojaa olisi mahdollista parantaa usealla eri tavalla. Vuonna 2002 oikeusministeriö teetti selvityksen VahL 5:1 :n uudistamistarpeesta, mutta selvitys ei kuitenkaan johtanut lain uudistamiseen. Lainsäädäntöä voitaisiin kehittää esimerkiksi uudistamalla VahL 5:1 :n sääntelyä ja säätämällä SopMenL:n oma vahingonkorvaussäännöksensä.

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

Elinikäisen oppimisen ja edunvalvonnan kohtaanto : aikuiskoulutusinformaatio palkansaajakeskusjärjestöjen verkkosivustoilla

Tutkielma käsittelee koulutusviestintää. Johtoajatuksena on ollut nostaa esille uusi näkökulma perinteisestä koulutus- ja viestintäpoliittisesta verkostosta. Tutkielmassa eritellään ja analysoidaan palkansaajakeskusjärjestöjen – Akava, SAK ja STTK – kotisivuillaan jakamaa aikuiskoulutusinformaatiota. Teeman voi katsoa liittyvän paitsi makrotason yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen myös työmarkkinajärjestöjen toiminnan prioriteetteihin huolehtia jäsenistönsä opinto-, ammatti- ja työurista. Suomessa on pitkä historia ns. kolmikannalle. Se on tuonut työntekijä- ja työnantajaosapuolet valtion rinnalle koulutuspolitiikan valmisteluun, päätöksentekoon ja toimeenpanoon. Tästä johtuen tutkielma taustoittuu palkansaajakeskusjärjestöjen koulutusintressien kehitykseen. Toisaalla huomioidaan se, että nykyinen lainsäädäntö, hallitusohjelma ja elinikäisen oppimisen tavoitteet ovat moninaisen yhteistyöverkoston aikaansaannos, johon osapuolet ovat vaikuttaneet globaalisti ja etenkin Euroopan unionissa. Em. linjausten mukaisesta aikuiskoulutusinformaation jakamisesta ja ohjauspalveluista vastaavat pääsääntöisesti koulutuksen järjestäjät ja te-toimistot. Tämän lisäksi työmarkkinakeskusjärjestöillä on mahdollisuus edesauttaa tiedon ja neuvonnan välittämisessä paitsi jäsenjärjestöilleen ja jäsenistölleen myös kansalaisille. Tieto- ja viestintäteknologia on avannut organisaatioille uusia kanavia sekä mahdollisuuden saattaa kansalaiset ja päätöksentekijät demokraattisempaan vuorovaikutukseen. Tutkielmassa tunnistetaan, dokumentoidaan ja analysoidaan kolmiosaisen [1–3] sisällönanalyysin keinoin sitä, millaisin toteutuksin nämä mahdollisuudet on hyödynnetty järjestöjen kotisivujen koulutusviestinnässä 2010. Analyysien perusteella palkansaajakeskusjärjestöjen välillä on yhteneväisyyksiä, mutta samalla viitteitä sekä määrällisistä että laadullisista eroista. Yleiskatsaus [1] toi esille, että aikuiskoulutusteeman tuominen järjestöjen verkkopalvelujen etusivulle oli varsin maltillista ja epäsuoraa. SAK:n saattoi kuitenkin erottaa tässä analyysissä aikuiskoululutusinformaatiota monipuolisimmin jakavaksi järjestöksi. Asiasanahaussa [2] tehtiin luokitteleva haku asiasanoilla: yleissivistävä aikuiskoulutus, ammatillinen aikuiskoulutus, oppisopimuskoulutus, henkilöstökoulutus, työvoimapoliittinen koulutus, lisä- ja täydennyskoulutus sekä ay-koulutus. Akavan ja STTK:n määrällisesti painottunut ay-koulutuskategoria sisälsi uutisia ja linjauksia. SAK tiedotti ensisijaisesti non-formaalista järjestökoulutuksestaan. Jakauma muuttui formaalin koulutuksen käsitteillä (ts. ilman ay-koulusta). Tällöin Akava painotti työvoimapoliittista koulutusta. SAK viestitti tasaisesti eri koulutusmuodoista. STTK:n painopiste oli henkilöstökoulutuksessa, jota seurasivat oppisopimus- ja työvoimapoliittinen koulutus. STTK erottui muista keskusjärjestöistä osumien määrän ja sisältöjen laajuuden osalta. Tuloksista voi karkeasti hahmottaa, että Akava ja SAK tulivat esille asiasanapohjaisen aikuiskoulutusviestinnän kautta keskimäärin kerran kuukaudessa, kun STTK:n frekvenssi oli kaksinkertainen. Sisältö [3] analyysi profiloi Akavan linjausten/julkaisujen esittäjäksi. SAK painotus oli ay-koulutuksessa. Järjestö huomioi myös muut koulutusmuodot ja pyrki teemoissaan asiakaslähtöiseen palveluun. STTK oli järjestöistä ainoa, jonka kotisivuilla oli selvästi yleistä koulutusinformaatiota jakava ja aikuiskoulutukseen painottunut navigaatiokeskittymä. STTK:n toteutus ja sisällöllinen anti olivat tältä osin ja tässä tutkimuksessa etenkin Akavaan, mutta myös SAK:hon verrattuna, määrällisesti ja laadullisesti ylivoimaisia. Arvioin palkansaajakeskusjärjestöjen tulleen elinikäisen oppimisen käytänteiden myötä sekä non- ja informaalin oppimisen toimintamalleja kehittäessään hienokseltaan lähemmäksi formaalia koulutusjärjestelmää. Vaikka elinikäisen oppimisen ja edunvalvonnan kohtaanto päätynee sivustokokonaisuudessa edunvalvonnan voitoksi, antaa elinikäinen oppiminen omassa kategoriassaan tässä vaiheessa hyvän ja kehittävän vastuksen. Työmarkkinakeskusjärjestöjä koskeva tutkimus on vähäistä huomioiden niiden kansallisen ja kansainvälisen merkityksen. Saatavilla oleva aikuiskoulutusta, työmarkkinakeskusjärjestöjä ja verkkoviestintää yhdistävä tutkimus on lähinnä 1990-luvun alun pohdintaa siitä, miten tieto- ja viestintäteknologian läpimurto vaikuttaa edunvalvontaan ja yhteisöllisyyteen. Tekijälleen työ on tästä haasteesta huolimatta antanut erinomaisen mahdollisuuden toimintaympäristön luotaukseen ja koulutustarkastajan työhön liittyvän asiantuntemuksen syventämiseen.

Kohti yksilöllistyvää perhettä? Perhe, sukupuoli ja seksuaalisuus suomalaisessa lainsäädäntökeskustelussa 2000-luvulla

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyviä käsityksiä perheestä, keskittyen erityisesti siihen miten perheen, sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä määriteltiin ja tuotettiin diskursiivisesti eduskunnan lainsäädäntökeskusteluissa 2000-luvun kuluessa. Tutkimusongelmaa lähestytään eduskunnassa vuonna 2000 ja 2001 käytyjen parisuhdelaki- ja vuonna 2005 käytyjen hedelmöityshoitolakikeskustelujen sekä vuonna 2009 parisuhdelain 9§:n muutoksesta käytyjen keskusteluiden kautta. Keskusteluja analysoidaan diskurssianalyysin avulla siitä lähtökohdasta käsin, että eduskunnassa käytyjen keskustelujen kautta osallistutaan yhteiskunnallisen todellisuuden rakentamiseen ja määrittelyyn. Eduskunnassa käydyillä keskusteluilla ja itse lainsäädännöllä voidaankin näin ollen katsoa olevan huomattavia ideologisia vaikutuksia yhteiskunnalle, liittyen esimerkiksi erilaisten perhemallien arvostukseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Tutkimuksen perusteella voidaan lakiesitysten vastustajien ja puolustajien puheiden nähdä muodostavan varsin johdonmukaiset ja yhtenäiset, toisilleen vastakkaiset diskursiiviset kokonaisuudet. Puheesta löydettyjen diskurssien perusteella tutkielmassa on erotettu toisistaan konservatiivis-normatiiviseksi ja liberaalis-individualistiseksi nimitetyt diskursiiviset kokonaisuudet. Konservatiivis-normatiivisen diskursiivisen kokonaisuuden kautta ainoastaan heteroseksuaaliseen avioliittoon pohjaava ydinperhe nähtiin oikeana ja hyväksyttävänä perheenä. Tällaista perhettä pidettiin luonnollisena ja ehdottomana. Sen nähtiin perustuvan ulkopuoliseen kontrolliin sekä perinteestä johdettuihin sääntöihin ja varmuuksiin. Sukupuoli ymmärrettiin olemukselliseksi ja biologiaan perustuvaksi tilaksi. Sukupuoli jaettiin lisäksi puheessa kahtia ja sukupuolet nähtiin merkittävällä tavalla toisistaan eroaviksi. Lisäksi puheessa ylläpidettiin heteronormia erottamalla normaali ja luonnollinen heteroseksuaalisuus epänormaalista, epäluonnollisesta ja epäterveestä homoseksuaalisuudesta. Liberaalis-individualistisessa diskursiivisessa kokonaisuudessa perhemuodot nähtiin sitä vastoin moninaisina ja erilaiset perhemallit yhtä hyväksyttävinä ja tuettavina. Perheen katsottiin pohjaavan vapaaehtoisuuteen sekä yksilöiden väliseen tunnesiteeseen ja rakkauteen. Sukupuolia ei määritelty toisistaan eroaviksi eikä sukupuolta pidetty merkityksellisenä perheen tai vanhemmuuden käsitteiden kannalta. Sukupuoli nähtiin biologian sijaan sosiaalisesti ja performatiivisesti tuotetuksi. Puheessa pyrittiin lisäksi purkamaan heteronormia korostamalla hetero- ja homoseksuaalisuuden yhdenvertaisuutta ja samanlaisuutta. Lakiesityksen vastustajien näkemysten ja käsitysten voidaankin nähdä edustavan yhteiskunnan perinteisiksi miellettyjä, jo kauan vallalla olleita arvoja ja näkökulmia. Puolustajien puhe taas heijastaa uusia arvoja ja näkemyksiä, jotka mahdollisesti ovat valtaamassa paikkaansa vanhemmilta näkemyksiltä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kelan asumistukitilasto 2010

Kelan asumistukitilasto 2010 sisältää keskeiset tiedot Kelan maksamista eläkkeensaajan asumistuista, yleisistä asumistuista sekä opintotuen asumislisistä. Julkaisu tarjoaa tilastoja näiden etuuksien saajista, asumisolosuhteista sekä maksetuista euromääristä. Eläkkeensaajan asumistuki, yleinen asumistuki ja opintotuen asumislisä ovat yksin asuville ja perheille myönnettäviä, suoraan asumismenoja pienentäviä asumistukia, joiden toimeenpano kuuluu Kelalle. Kela maksaa asumisen tukemiseen myös sotilasavustuksen asumisavustusta, mutta toimeentulotuen tyyppinen asumisavustus ei sisälly julkaisun tilastotaulukoihin.

Maatalousyrittäjien osaamista tukevat koulutukset. Tapaustutkimus Pirkanmaan sähköiset tukilomakekoulutukset

Suomen ja Euroopan maatalouspolitiikan tukijärjestelmästä on muotoutunut vuosien saatossa monimutkainen kokonaisuus ja Euroopan Komissio on pyrkinyt yksinkertaistamaan lainsäädäntöä. Maatalouskomissaari Ciolos on huomioinut ongelman ja ottanut yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisen ja ymmärrettävyyden yhdeksi tärkeimmäksi painopistealueeksi vuoden 2013 jälkeiselle ajalle. Tukijärjestelmän monimutkaisuus aiheuttaa maatalousyrittäjille ongelmia. Jotta maatalousyrittäjät oppisivat itse täyttämään tukilomakkeensa sähköisesti, järjestettiin Pirkanmaalla pilottihankkeen avulla tietokoneluokissa tukilomakekoulutusta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin näiden koulutusten tuloksia. Tutkimuksessa kartoitettiin maatalousyrittäjien näkemyksiä siitä, minkälainen vaikutus oppimisympäristöllä ja opettajalla oli maatalousyrittäjien oppimiseen. Tutkimuksessa selvitettiin myös, että kokivatko kurssilaiset Flow-ilmiön ja pystyttiinkö Pirkanmaan sähköisen tukihaun kursseilla käyttämään aktivoivaa opetusmenetelmää. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli avata vuoropuhelua yrittäjyyden ja kasvatustieteen välillä ja toimia eräänlaisena työkaluna suunniteltaessa ja toteutettaessa maatalousyrittäjien koulutuksia. Työn teoreettisena viitekehyksenä oli Päivi Tynjälän oppimisen kokonaismalli. Teorian rakennetta käytettiin oppimisen ongelmakohtien jäsentämiseen ja toimenpide-ehdotusten kartoittamiseen. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että sähköisiä tukilomakekoulutuksia tulee jatkossakin järjestää. Maatalousyrittäjien oppimista tukilomaketilaisuuksissa edisti eniten opettajan luoma positiivinen oppimisilmapiiri ja opettajan käyttämät esimerkit. Positiivinen opettaja-oppilassuhde todettiin erääksi oppimisen kulmakiveksi. Kurssin alkuvaiheessa opettajan tuki koettiin tärkeäksi. Oppija saavutti tavoitteensa, jos hän pystyi muodostamaan opittavista asioista kokonaisuuksia. Pirkanmaan sähköisissä tukilomakekoulutuksissa koettiin ahaa-elämyksiä ja aika kului nopeasti uutta mielenkiintoista asiaa opetellessa. Tutkimuksen tuloksista voitiin päätellä, että maatalousyrittäjäkoulutusten opetussuunnitelmat tulee laatia niin, että ne aktivoivat oppimista ja koulutustapahtumien aihepiirit tulee ryhmitellä selkeästi. Opetusohjelmaan tulee pyrkiä lisäämään vuorovaikutteisuutta oppijoiden aktiivisuutta lisäävinä elementteinä. Oppimisprosessi tulee rakentaa niin, että oppijalle tulee tunne, että oppiminen on hyödyllistä, tarpeellista ja mielekästä. Tuloksista myös nähtiin, että koulutukset tulee järjestää mahdollisimman lähellä toiminnan oikeata ympäristöä, sillä oppimisympäristö heijastuu oppimiseen. Yhteenvetona voidaan todeta, että maatalousyrittäjien opettajan tulee toimia yrittäjämäisellä otteella ja olla aihealueen vuorovaikutustaitoinen asiantuntija ja kehittäjä. Hänen tulee reflektoida opetustyötään ja seurata tieteen tuloksia oppimisesta. Opettaja tarvitsee ohjausta ja opetusta voidakseen auttaa ja innostaa oppijoita oppimaan. Opettajan tärkein tehtävä on rakentaa oppimistilanne vuorovaikutteiseksi ja aktivoivaksi, mikä auttaa, vahvistaa ja kannustaa oppijoita oppimaan.

Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista - Lain valmistelu ja yleisen edun käsite

Lokakuussa 2002 voimaan astunut laki yksityisistä turvallisuuspalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi uudisti yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön Suomessa. Tämän työn tarkoitus on avata kyseisen lakiuudistuksen valmistelua ja taustaa. Tarkastelun painopiste on ‘yleisen edun’ käsitteen käytössä. Tutkimuskysymyksiä ovat muun muassa kuka yleisen edun käsitettä käytti, mitä sillä perusteltiin ja mitä merkityksiä sille annettiin. Alkuperäislähteinä on käytetty lain valmistelun yhteydessä syntyneitä muistioita, mietintöjä, pöytäkirjoja ja lausuntoja. Tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat lakia valmistelleelle hallintovaliokunnalle jätetyt niin kutsutut ‘asiantuntijalausunnot’. Näissä lausunnoissa kattava joukko turvallisuusalaan vaikuttavia organisaatioita työmarkkinajärjestöistä viranomaisiin esitti näkemyksensä lakiesitykseen. Asiantuntijalausuntojen ryhmittelyssä on käytetty apuna Jorma Hakalan kansainväliseen vertailuun perustuvaa, yksityisen turvallisuusalan säätelyn perustelujen jaottelua. Aineiston esittelyn, ryhmittelyn, tarkastelun ja havaintojen pohtimisen tuloksena työn keskeisimmät väitteet ovat seuraavat: 1) Lain valmistelu oli kaikkiaan kymmenen vuotta kestänyt prosessi, ja suhtautuminen yksityisen turvallisuusalan säätelyn kiristämiseen jakoi alan yrityksiä. Pienet yritykset ja maaseudulla toimivat yritykset vastustivat lakiehdotusta. Suurimmat toimijat ajoivat mahdollisimman tiukkaa säätelyä. Säätelyn kiristämisellä on merkittävä vaikutus alan kilpailutilanteeseen. 2) Asiantuntijalausuntojen antajat perustelevat mitä erinäisimpiä, jopa keskenään ristiriitaisia näkemyksiä yleisellä edulla. Lausuntoja voikin tarkastella kilpailutilanteena, jossa eri yleisen edun määritelmät kamppailevat käsitteen sisällöstä. 3) Yleinen etu - yksityinen etu vastakkainasettelu purkautuu lain voimaan astuessa lisääntyvänä julkisen ja yksityisen turvallisuussektorin yhteistyönä. 4) Laki on eräänlainen vedenjakaja, joka ilmentää turvallisuuden tuottamisen muutosta Suomessa. Lain myötä yksityinen turvallisuusala siirtyi osin asetuspohjaisesta säätelystä lakiperusteisen, systemaattisemman viranomaisvalvonnan alle. Laki havainnollistaa yksityisen turvallisuusalan kasvanutta yhteiskunnallista merkitystä ja Suomessa tapahtuvaa kehitystä kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista, jossa yksityinen sektori on poliisin kumppani, ei nuorempi apulainen. Yksityinen turvallisuusala on huomattavan vanha palveluliiketoiminnan muoto. Yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön kehittymiseen Suomessa on vaikuttanut muun muassa turvallisuusalan nopea kasvu ja palveluiden siirtyminen yksityisistä tiloista julkisiin tiloihin. Kehitys kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista pakottaa määrittämään yksityisen turvallisuusalan aseman suhteessa julkiseen valtaan ja kansalaisten perusoikeuksiin.

"Ei rahaa, vaan elämää varten" : vapaaehtoisia eläkevakuutuksia koskenut poliittinen keskustelu 1995 - 2005.

Vapaaehtoinen eläkesäästäminen on yleistynyt voimakkaasti 1990- ja 2000-luvulla. Yksityishenkilöiden huoli omasta taloudesta demografisten haasteiden edessä on voimistunut. Säästämisen syyt ovat moninaiset: suurin osa haluaa varautua vanhuuden päiviin, osa haluaa hyötyä veroedusta ja osa kokee vakuutuksen sijoitusmuotona muiden joukossa. Yksityisen henkilön eläkesäästäminen poikkeaa kuitenkin muista säästämismuodoista poliittisen luonteensa vuoksi. Eläkesäästämisen poikkeavalla verokohtelulla on pyritty kannustamaan ihmisiä paikkaamaan tulevaisuuden lakisääteisten eläkkeiden pienuutta sekä samalla pyritty ohjaamaan eläkkeelle jäämisen ikää. Tutkimusaiheena on vapaaehtoinen eläkesäästäminen ja sen verokohtelussa tapahtuneet muutokset lamavuosien jälkeisestä ajasta, vuodesta 1995 aina vuoden 2005 työeläkelainsäädännön kokonaisuudistukseen asti, jolloin uudistettiin myös vapaaehtoista eläkesäästämistä koskeva lainsäädäntö. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten poliittisessa keskustelussa on perusteltu vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeuksellista tukemista. Työn keskeinen aineisto käsittää tutkimuskirjallisuuden lisäksi valtiopäiväasiakirjoja aikaväliltä 1995- 2005 sekä valiokuntien ja työryhmien mietintöjä ja raportteja. Lisäksi työssä on tutkittu sanomalehdistöä sekä vakuutusalan vaikutusta keskusteluun haastattelujen avulla. Aineiston lukutapana on löyhästi käytetty poliittisen retoriikan tutkimusta. Työn keskeinen tutkimustulos on hyvinvointivaltion kehityksen ja eläkepolitiikan liittyminen toisiinsa vakuutuksen välityksellä. Demografiset paineet ja julkinen keskustelu ovat lisänneet kansalaisten huolta omasta eläkeajan toimeentulosta. Kun hyvinvointivaltion rahoitusmahdollisuuksiin ei enää luoteta, on tarve omiin ratkaisuihin lisääntynyt. Perustelut koskien vapaaehtoisen eläkesäästämisen poikkeavaa verokohtelua ovat olleet sekä poliittisia että taloudellisia. Poliittisesta keskustelusta on erotettavissa kolme selkeää perusteluryhmää. Ensimmäinen argumentaatioryhmä korostaa demografisia haasteita, toinen sijoitustuotteiden tasa-arvoistamista ja kolmas eläkevakuutuksen täydentävää roolia lakisääteisen eläkkeen rinnalla.

Hallinnonalariippumattoman palvelumallin jäljillä. Yhteispalvelun näkökulma toimivaltaan, asiakkuuteen ja hallinnon kehittämiseen.

Tutkielman tutkimusongelmana on hallinnonalariippumattoman palvelumallin toteuttaminen julkisessa hallinnossa. Hallinnonalariippumattomalle palvelumallille määritellään tutkielmassa kolme teoreettista lähtökohtaa, jotka ovat toimivalta, asiakkuus ja hallinnon kehittäminen. Tutkimusongelmaan vastataan ottamalla suomalainen yhteispalvelumalli empiirisen ja aineistolähtöisen tutkimuksen kohteeksi ja peilaamalla siitä saatuja kokemuksia määriteltyihin teoreettisiin lähtökohtiin. Samassa yhteydessä tutkimuksen kohteena oleva suomalainen yhteispalvelumalli asettuu osaksi laajempaa hallinnon tutkimuksen viitekehystä ja teoreettista keskustelua. Tutkielman teoreettisia lähtökohtia koskien aineistona on tutkielmassa tarkemman tarkastelun kohteiksi valittuja käsitteitä käsittelevä hallinto- ja organisaatlotieteellinen kirjallisuus. Empiirinen tutkimuskohde, yhteispalvelu, määritellään hallinnon tuottamia virallisasiakirjoja ja voimassa olevaa lainsäädäntöä aineistona käyttäen. Tutkimuskohteen empiirisen analyysin edellyttämän aineiston keräämisen metodina on sovellettu teemahaastattelua. Haastatteluja on tehty yhteensä kuusi tutkimuskohteena olevan aiheen asiantuntijoille, ja haastatellut edustavat kuntakenttää sekä valtion keskus- ja paikallishallintoa. Empiirisen aineiston analyysissa sovelletaan aineistolähtöisen kuvan muodostamiseksi grounded theorya. Tutkielman johtopäätökset muodostuvat tarkasteltaessa tutkimusongelman teoreettisia lähtökohtia yhteispalvelusta aineistolähtöisesti ja ilman teoriaohjautuvuutta muodostuneen kuvan valossa. Toimivaltaa koskien keskeinen johtopäätös on, että kun tavoitellaan kokonaisvaltaista ja laajasti sovellettavaa hallinnonalariippumatonta palvelumallia, ei toimivallan kysymystä voida jättää huomiotta. Yhtenä ratkaisumahdollisuutena on määritellä perinteisen asiallisen toimivallan ohella hallinnonalariippumattomalle palvelujen tarjoamisen menetelmälle toimivaltainen ja keskitetty omistaja- ja vastuutaho. Asiakkuutta koskien hallinnonalariippumaton palvelumalli edellyttää kokonaisvaltaista Citizen Relationship Management -käsitteen kaltaista ymmärrystä asiakkuuksista ja asiakaslähtöisyydestä. Näin ollen New Public Managementin mukainen kulttuurinen siirtymä pois perinteisestä julkisen hallinnon paradigmasta ei ole riittävä, vaan asiakkuuden suhteen olisi huomioitava myös organisaatio-, teknologia- ja prosessinäkökulmat. Hallinnon kehittämisestä voidaan todeta sen sisältyvän implisiittisesti ajatukseen hallinnonalariippumattomasta palvelumallista. Tämä koskee erityisesti eGovemment -käsitteen mukaista informaatioteknologian hyödyntämistä. Vasta informaatioteknologian kehitys on mahdollistanut hallinnonalariippumattoman palvelumallin visioimisen ja tavoittelemisen käytännössä. Samalla hallinnon kehittäminen kohtaa toimintana kuitenkin monia haasteita, joista hallinnonalariippumattoman palvelumallin tapauksessa erityisen relevantteja ovat yhteispalvelusta saatujen kokemusten perusteella rakenteelliset, kulttuuriset ja toiminnalliset haasteet.