415 resultados para palveluiden tuotteistaminen
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena on kehittää LM-vesiturbiini tuotantoon soveltuvaksi, käytöltään pitkäikäiseksi ja helposti huollettavaksi tuotesarjaksi. Työn ohjaavana runkona on käytetty VDI-Richtlinie 2221: 'Kehitystyön ja konstruoinnin yleinen kulku', mukaista järjestelmää. Lisäksi on käytetty valmistuksellista modulointia tuotteen osien suunnittelussa. Erityisesti on huomioitu tuotteen koko elinkaaren aikaiset kustannukset (LCC) ja sen vaatimukset mitoitukseen. LM-vesiturbiinistaon kehitetty kolmen erikokoisen laitteiston tuotesarja. Tuoteperheen yksittäisistä sylinteriryhmistä voidaan koota joustavasti erikokoisia ja -tehoisia energiantuotantoyksiköitä, jotka soveltuvat käyttöön hyvin pieniinkin virtauksiin ja putouskorkeuksiin. Piensarjatuotantoon hyvin soveltuvat materiaalit on valittu silmälläpitäen mahdollisimman edullista kokonaiskustannusta. Kiertomäntä laitteiston toiminnan kannalta tärkeimpänä ja siten vaativimpana osana on edellyttänyt laserhitsausta ja -leikkausta sekä koekappaleiden valmistusta, joiden perusteellalopulliseen rakenteeseen on päädytty. Mitoitus perustuu perinteisiin lujuuslaskentamenetelmiin, joiden avulla eri osien kestävyys käyttöolosuhteissa on pyrittysaamaan luotettavaksi vähintään 20 vuoden kestoiälle ja väsymiskestävyyteen käytön aikaisissa vaihtelevissa olosuhteissa. Kiertomäntä on ns. kevytrakenne koostuen ohutlevykennorakenteesta ja täytteenä olevasta kompound-materiaalista.
Resumo:
Työssä tutkitaan asiakasarvopohjaisten elinkaaritietoon perustuvien palveluiden kehittämistä. Tavoitteena on löytää asiakasarvo tuulivoimaliiketoiminnassa, selvittää mitä palveluja voidaan tuottaa elinkaaritietoon pohjautuen ja millainen kehitysprosessi palveluille ABB:n ympäristössä voidaan kuvata. Tutkimusongelmaa on tarkasteltuLCB-tutkimusprojektin tulosten ja kirjallisuuden pohjalta. Teoriat voidaan jakaa kolmeen osaan, asiakasarvoon, dataan ja kehitysprosessiin. Ensimmäisessä osassa keskitytään tarjoaman muutokseen, rooleihin liiketoimintaverkostossa ja asiakasarvon laskennalliseen määritykseen. Toisessa osassa keskitytään datan palveluksi jalostamiseen ja kolmannessa palvelun kehitysprosessin tutkimiseen. Tutkimustuloksia on verifioitu case-tutkimuksen avulla ja erästä asiakasta on lähestytty case-tapauksena haastattelun avulla. Asiakas on profiloitu haastattelun perusteella tavoitteena löytää asiakasarvo ja kiinnostus uusia palveluja kohtaan. Uusia palveluita on kehitetty sekä eksplisiittisen että hiljaisen tiedon pohjalta. Näiden pohjalta on luotu toimivia palvelukonsepteja ja ideointivaiheen kehitysprosessi on dokumentoitu. Työstä on tehty kaksi eri versiota, joista tämä on suppeampi.
Resumo:
Teollisuusyritysten kunnossapitostrategioiden muuttuessa enemmän ennakoivan kunnossapidon suuntaan, avaase teollisuuspalveluille uusia mahdollisuuksia. Nykyisin yksi menestyvän yrityksen lähtökohdista on kehittää tuotettaan asiakaslähtöisesti. Yrityksen täytyy luoda toimintatapoja, joilla tietoa asiakkaiden tarpeista pystytään keräämään. Työssä käsitellään asiakastarvekartoituksen vaiheet korkeapainehöyryputkiston muutosyön kehittämistä varten. asiakastarvekartoitukseen valitaan menetelmät niin tiedon hankintaa kuin analysointia varten. Asiakastarvekartoituksessa ei huomioida ainoastaan asiakasta, vaan siinä huomioidaan myös yrityksen itsensä sekä muiden osapuolten, kuten viranomaisten, vaikutus tuotteeseen. Asiakastarvekartoituksen avulla saadaan muutostyölle asetettua konkreettisia tavoitteita, sekä kehitettyä ratkaisuja, joiden avulla asiakasta pystytään palvelemaan entistä paremmin.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli tutkia liiketoiminnallisessaympäristössä olevia Web-palvelu -teknologialla toteutettujen integraatioprojektien tietoturvaa. Web-palvelut ovat SOAP-muotoisia HTTP-protokollalla välitettäviä viestejä, joilla voidaan välittää tietoa tietojärjestelmästä toiseen tai suorittaa liiketoiminnan tapahtumia. Työssä käsiteltiin erilaisia tietoturvallisuuteen vaikuttavia osa-alueita ja niiden sopivuutta Web-palveluihin. Tietoturvaa on käsitelty enimmäkseen liiketoiminnallisesta näkökulmasta. Työssä havaittiin tietoturvan koostuvan monesta osa-alueesta. Osa-alueista muodostuutietoturvallinen kokonaisuus, jossa on mukana valitut teknologiat, haluttu tietoturvallisuuden taso, integroitavat tietojärjestelmät sekä näiden yhteenliittäminen ja prosessit. Jokaisen integraatioprojektin ollessa oma kokonaisuutensa, on yleispätevän tietoturvan rakentaminen vaikeaa. Tämän seurauksena tietoturvaa tulee käsitellä jatkuvasti integraatioprojektin eri vaiheissa tietoturvan vaatimusten mukaan.
Resumo:
Aiempien tutkimusten mukaan suorituskyvyn mittauksella on selvä vaikutus henkilöstön työmotivaatioon ja toiminnan tehokkuuteen. Tämän vaikutuksen taustalla ovat tavoitteiden ymmärtäminen, viestinnän onnistuminen, vaikutusmahdollisuudet, palkitseminenja motivointi sekä koulutus ja työympäristö. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalvelun tuotteistamista. Tutkimuksessa perehdytään ensin asiantuntijapalvelun tuotteistamiseen kirjallisuuden perusteella,jonka jälkeen tätä teoriaa testataan käytännössä tuotteistamalla case-tapauksena oleva suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalvelu. Asiantuntijapalvelut ovat kaikkein abstrakteimpia palveluja, joten niiden tuotteistaminen on vaikeaa, mutta myös samalla erityisen tärkeää. Ne ovat monesti täysin asiakaskohtaisesti räätälöityjä, joka tekee muun muassa niiden hinnoittelusta ja myynnistä vaikeaa. Tuotteistamalla saadaan esimerkiksi asiantuntijapalveluiden tuottamisprosessit ja hinnat vakioitua, jolloin niiden kannattava myynti helpottuu. Tutkimuksen empiria-osassa tuotteistettiin case-tapaus ja tuotteistuksessa seurattiin erästä kirjallisuudessa esitettyä tuotteistusprosessimallia. Tutkimuksessa selvisi, että asiantuntijapalvelun tuotteistusprosessi sisältää useita eri vaiheita, joiden käsittelyyn on varattava aikaa. Lisäksi on tärkeää tutustua asiantuntijapalveluiden tuotteistamiseen jo ennen tuotteistamisen aloittamista. Suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalveluiden tuotteistamisessa voidaan hyvin käyttää yleisiä asiantuntijapalvelun tuotteistamisen teorioita. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan käyttää hyväksi suunniteltaessa ja valmisteltaessa asiantuntijapalvelun tuotteistamista ja tutkimus tarjoaa myös neuvoja tuotteistuksen toteutukseen.
Resumo:
Työn tavoitteena on luoda ehdotus toimintamalliksi, jolla Polarmatic Oy:n valmistaman Turbomatic-energialaitoksen kunnossapitotoimintaa voitaisiin suorittaa. Kunnossapito on yrityksessä mielenkiinnon kohteena, koska asiakkaiden suunnalta on asiaa kohtaan ollut kiinnostusta. Toimintamallia on tarkoitus muuttaa vikoja ehkäiseväksi ja suunnitelmallisemmaksi. Nykyinen käyttö vikaantumiseen asti aiheuttaa ennakoimatonta korjaustarvetta. Työssä tutustutaan kunnossapitopalvelun tuotteistamiseen ja tuotteistamisprosessiin. Palvelun tuotteistaminen on prosessi, jossa asiakkaalle tarjottava palvelumääritellään, suunnitellaan ja kuvataan. Asiantuntijapalvelun, tässä tapauksessa kunnossapitopalvelun, tarjoaminen lähtee aina tuotteen syvällisestä tuntemuksesta. Turbomaticin kunnossapidon suunnittelua varten työssä käydään läpi energialaitoksen tekninen kuvaus, huoltokohteet ja vikaantuminen. Tiedot on kerätty Polarmaticin henkilökunnan haastatteluista. Kunnossapidon teoriaan ja palvelun tuotteistamiseen tutustutaan kirjallisuuden ja ajankohtaisen lähdemateriaalin avulla. Lisäksi työssä perehdytään muiden yritysten tarjoamiin kunnossapitopalveluihin internetsivuilta. Tulokseksi työstä saadaan toimintaehdotus kunnossapidon järjestämisestä. Vuosihuollon suorittamista varten on työssä liitteenä vuosihuollon tarkastuspöytäkirja. Lisäksi vuosihuoltotarjousten tekoa varten on tehty laskentaohjelma.
Resumo:
Sähkömarkkinoiden vapautumisen ja pörssimuotoisen kaupankäynnin myötäyhä useampi toimija on siirtynyt perinteisistä kiinteähintaisista sopimuksista salkkumuotoiseen sähkönhankintaan. Aktiivisen salkunhallinnan myötä kanava markkinoille pysyy jatkuvasti avoimena ja ostopäätös voidaan jakaa pidemmälle ajanjaksolle, jolloin riippuvaisuus vain yhden hetken hintatasosta pienenee. Sähkön hankintahinnan suojaamiseen käytettävien finanssituotteiden määrä pörssissä ja OTC-markkinalla on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tämän seurauksena myös käytettävien instrumenttien valinta ja perustelu asiakkaalle vaatii entistä tarkempaa huomiota. Työssä käsiteltävän tuotteistuksen tavoitteena oli luoda salkunhallinnan perustapauksille yksinkertaiset rungot, joita voidaan täydentää erilaisillalisäominaisuuksilla. Tuotteistuksella pyritään myös selkeyttämään asiakkaalle muodostuvaa mielikuvaa tarjolla olevista vaihtoehdoista sekä edesauttamaan markkinointia. Diplomityön toisena tavoitteena oli kehittää salkunhallinnan menestyksen seurantaa varten mittarit, joiden avulla sekä asiakas että salkunhoitaja pystyvät seuraamaan salkunhallinnan onnistumista. Mittarit toteutettiin Excel-ympäristössä ja testattavat salkut koostuivat pääasiassa lopullisista tuotteistettaviksi valituista salkuista. Työn pohjalta on määrä toteuttaa olemassa olevan internet-pohjaisen salkunhallintapalvelun osaksi sovellus, joka mahdollistaa salkunhallinnan menestyksen jatkuvan seurannan.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on kuvata tiettyjen kunnallisten palvelujen rakenne ja prosessikuvaukset. Rakenne kuvataan OWL-mallinnuskielellä ja palvelun käyttäjien suorittamat toiminnot BPML-mallinnuskielen avulla. Työssä on tarkoituksena esittää, kuinka sekä rakenne että toiminnot pystytään kuvaamaan XML-pohjaisen esitystavan avulla, joita nämä OWL- ja BPML-mallinnuskielet ovat. Ensin esitellään työssä käytetyt mallinnuskielet ja ne ominaisuudet, jotka liittyvät tähän tutkimukseen. Tämän jälkeen esitellään työtä varten tehdyt työnkulkukaaviot ja rakennekaaviot,sekä näiden jalostus lopulliseen OWL-muotoon ja BPMN-muotoon . Työ jakautuu kahteen eri osavaiheeseen, joissa ensimmäisessä kerrotaan kuinka kunnallisen palvelun käsitemalli esitetään UML -luokkakaavioiden avulla ja kuinka tämä jalostetaan lopulliseen OWL-muotoon. Toinen osa työstä keskittyy palvelun prosessien mallintamiseen UML-työnkulkukaavioilla ja näiden kaavioiden muokkaamiseen BPMN-muotoon eli liiketoimintaprosessidiagrammeiksi. Kunnallisista palveluista valittiin tähän diplomityöhän tilanvaraus, jonka toimintaa on tarkasteltu haastattelemalla kuntien toimijoita, jotka ovat työssään tekemisissä tilanvaraustoimintojen kanssa. Tilanvarauksen osalta haastattelutiedot olivat valmiiksi saatavilla projektin avulla Päijät-Hämeen osalta, tosin tietojatäydennettiin haastattelemalla Kouvolan tilanvarauksesta huolehtivia henkilöitä.
Resumo:
Tutkielma on kvalitatiivinen haastattelututkimus, jonka tavoitteena on tarkastella HR-asiantuntijapalveluiden;konsultoinnin, ulkoistamisen ja vuokrajohtajuuden käyttöä sekä mahdollisuuksia PK-sektorilla. Tutkimuksessa perehdytään myös työn toimeksiantajan, case-yritys Virvon liiketoimintaan HR-asiantuntijapalveluiden markkinoilla ja siihen, miten Virvo pystyy vastaamaan näihin haasteisiin. HR-asiantuntijapalveluiden markkinoiden selvittämiseksi on haastateltu neljää HR-asiantuntijaa. Tämän pohjalta on tehty 15 PK-yrityksen toimitusjohtajan haastattelua HR-asiantuntijapalveluiden käytön selvittämiseksi. Tehdyt haastattelut ovat olleet puolistrukturoituja, jolloin on käytetty valmiita kysymyspohjia. Tutkimuksessa on selvinnyt, että HR-asiantuntijamarkkinat ovat vasta muotoutumassa ja että ala on varsin uusi. PK-yritysten HR-toimintojen haasteisiin pystytään parhaiten vastaamaan HR-asiantuntijapalveluilla, jotka ovat selkeitä kokonaisuuksia ja järkevästi hinnoiteltuja. Tärkeinä asioina on nähty esimerkiksi käytännön toteutus sekä lisäajan saaminen varsinaisen liiketoiminnan hoitamiseen. Palveluiden käyttö korostuu erityisesti erilaisissa muutostilanteissa kuten esimerkiksi yrityksen kasvuvaiheessa. Voidaan todeta myös, että liiketoiminnan tila vaikuttaa HR-asiantuntijapalveluiden käyttöön.
Resumo:
Tämä osatutkimus on VALSSI- tutkimusprojektin (Value Added Logistical Support Service) neljäs osavaihe. VALSSI- tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää logistiikkapalveluiden vaatimuksia business-to-business (B2B) ympäristössä ja määrittää logistiikkapalveluiden palvelukonsepti, jossa perinteiset logistiikkapalvelut on laajennettu tuotannollisilla ja lisäarvoa tuottavilla palveluilla. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut tuottaa ulkoistamista helpottavaa materiaalia erityisesti varastoinnin ja kuljetusten osalta. Edellisistä osavaiheista on saatavilla tutkimusraportit yliopiston Internet-sivuilta(www.lut.fi/tutkimus/valore). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Suomessa toimivien logistiikkapalveluyritysten palvelutarjonta. Tutkimus on keskittynyt palveluntarjoajiin, jotka tarjoavat erikoistunutta logistiikkaa (mm. tuotannollisia palveluita, hankintoja ja pakkauspalveluita) asiakkailleen. Tutkimukseen osallistuneet yritykset olivat suomalaisia ja kansainvälisiä sekä kuljetuspalveluita tarjoavia että logistiikkapalveluyrityksiä sekä alihankkijoina/tukkureina toimivia palveluntarjoajia. Huomionarvoista onkin, että moni yrityksistä käytti markkinoilta saatavia kuljetuspalveluita eikä toiminut itse kuljetusoperaattorina. Logistiikkapalveluyrityksissä huomattiin eroavaisuuksia asiakaspalvelun laajuudessa, ICT strategioissa, hankintojen ja kotiinkutsujen organisoinnissa, tuotannollisissa palveluissa sekä paluulogistiikassa. Varsinaiset varastointipalvelut ovat homogeenisia ja varastointiin liittyvät pakkaamispalvelut ovat pääasiassasamankaltaisia. Markkinoilla toimivien tukkukauppiaiden logistiikkaprosessit eroavat perinteisistä palveluntarjoajista. Tukkurit hoitavat laajasti mm. asiakaspalvelua, teknistä tukea sekä erikoistuneita tuotannollisia palveluita. Nykypäivänä asiakkaat asettavat enemmän vaatimuksia logistiikkapalveluyrityksen prosesseille ja prosessien johtamiselle. Tulevaisuudessa Suomessa ja maailmalla toimivat logistiikkapalveluyritykset tulevat toimimaan yhteistyöverkoissa Itä- Euroopan maat ovat entistä suuremmassa roolissa uusia jakelukanavia ja palveluita mietittäessä. Jo nyt on huomattavissa, että asiakkaat vaativat logistiikan palvelutarjoajia tarjoamaan entistä monipuolisempia ja tuotteistetumpia palveluita.
Resumo:
Aiempien tutkimusten mukaan suorituskyvyn mittauksella on selvä vaikutus henkilöstön työmotivaatioon ja toiminnan tehokkuuteen. Tämän vaikutuksen taustalla ovat tavoitteiden ymmärtäminen, viestinnän onnistuminen, vaikutusmahdollisuudet, palkitseminen ja motivointi sekä koulutus ja työympäristö. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalvelun tuotteistamista. Tutkimuksessa perehdytään ensin asiantuntijapalvelun tuotteistamiseen kirjallisuuden perusteella, jonka jälkeen tätä teoriaa testataan käytännössä tuotteistamalla case-tapauksena oleva suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalvelu. Asiantuntijapalvelut ovat kaikkein abstrakteimpia palveluja, joten niiden tuotteistaminen on vaikeaa, mutta myös samalla erityisen tärkeää. Ne ovat monestitäysin asiakaskohtaisesti räätälöityjä, joka tekee muun muassa niiden hinnoittelusta ja myynnistä vaikeaa. Tuotteistamalla saadaan esimerkiksi asiantuntijapalveluiden tuottamisprosessit ja hinnat vakioitua, jolloin niiden kannattava myynti helpottuu. Tutkimuksen empiria-osassa tuotteistettiin case-tapaus ja tuotteistuksessa seurattiin erästä kirjallisuudessa esitettyä tuotteistusprosessimallia. Tutkimuksessa selvisi, että asiantuntijapalvelun tuotteistusprosessi sisältää useita eri vaiheita, joiden käsittelyyn on varattava aikaa. Lisäksi on tärkeää tutustua asiantuntijapalveluiden tuotteistamiseen jo ennen tuotteistamisen aloittamista. Suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalveluiden tuotteistamisessa voidaanhyvin käyttää yleisiä asiantuntijapalvelun tuotteistamisen teorioita. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan käyttää hyväksi suunniteltaessa ja valmisteltaessa asiantuntijapalvelun tuotteistamista ja tutkimus tarjoaa myösneuvoja tuotteistuksen toteutukseen.
Resumo:
Tämä osatutkimus on VALSSI- tutkimusprojektin (Value Added Logistical Support Service) neljäs osavaihe. VALSSI- tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää logistiikkapalveluiden vaatimuksia business-to-business (B2B) ympäristössä ja määrittää logistiikkapalveluiden palvelukonsepti, jossa perinteiset logistiikkapalvelut on laajennettu tuotannollisilla ja lisäarvoa tuottavilla palveluilla. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut tuottaa ulkoistamista helpottavaa materiaalia erityisesti varastoinnin ja kuljetusten osalta. Edellisistä osavaiheista on saatavilla tutkimusraportit yliopiston Internet-sivuilta(www.lut.fi/tutkimus/valore). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Suomessa toimivien logistiikkapalveluyritysten palvelutarjonta. Tutkimus on keskittynyt palveluntarjoajiin, jotka tarjoavat erikoistunutta logistiikkaa (mm. tuotannollisia palveluita, hankintoja ja pakkauspalveluita) asiakkailleen. Tutkimukseen osallistuneet yritykset olivat suomalaisia ja kansainvälisiä sekä kuljetuspalveluita tarjoavia että logistiikkapalveluyrityksiä sekä alihankkijoina/tukkureina toimivia palveluntarjoajia. Huomionarvoista onkin, että moni yrityksistä käytti markkinoilta saatavia kuljetuspalveluita eikä toiminut itse kuljetusoperaattorina. Logistiikkapalveluyrityksissä huomattiin eroavaisuuksia asiakaspalvelun laajuudessa, ICT strategioissa, hankintojen ja kotiinkutsujen organisoinnissa, tuotannollisissa palveluissa sekä paluulogistiikassa. Varsinaiset varastointipalvelut ovat homogeenisia ja varastointiin liittyvät pakkaamispalvelut ovat pääasiassasamankaltaisia. Markkinoilla toimivien tukkukauppiaiden logistiikkaprosessit eroavat perinteisistä palveluntarjoajista. Tukkurit hoitavat laajasti mm. asiakaspalvelua, teknistä tukea sekä erikoistuneita tuotannollisia palveluita. Nykypäivänä asiakkaat asettavat enemmän vaatimuksia logistiikkapalveluyrityksen prosesseille ja prosessien johtamiselle. Tulevaisuudessa Suomessa ja maailmalla toimivat logistiikkapalveluyritykset tulevat toimimaan yhteistyöverkoissa Itä- Euroopan maat ovat entistä suuremmassa roolissa uusia jakelukanavia ja palveluita mietittäessä. Jo nyt on huomattavissa, että asiakkaat vaativat logistiikan palvelutarjoajia tarjoamaan entistä monipuolisempia ja tuotteistetumpia palveluita.
Resumo:
Soodakattila on osa selluloosatehdasta. Selluloosatehtaan tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden ratkaisevin tekijä ovat työntekijät. Puutteellisten ja vanhentuneiden ohjeiden avulla tehtaan operaattorit eivät pysty kehittämään omaa osaamistaan ja edelleen tehostamaan laitoksen toimintaa. Työntekijöiden toiminnan tukeminen päivittäisissä työtehtävissä onkin tehokas tapa parantaa niin soodakattilan kuin koko selluloosatehtaan energia- ja ympäristötaloutta. Työssä on tarkasteltu nykyistä soodakattilan käyttöohjeistoa ja selvitetty dokumentaation käyttäjäryhmät sekä näiden pohjalta laadittu uudistetun ohjeen sisältövaihtoehdot ja tekotavat. Työn tuloksena on havaittu, että ohjeen uudistaminen on helpointa toteuttaa ohjausjärjestelmään yhdistettyinä intranet-sivustona. Sivuston käyttöönotolla on saatavissa kustannussäästöjä, jotka seuraavat toiminnan tehostumisesta, ympäristöhaittojen vähenemisestä, laitoksen ylläpidon helpottumisesta, käyttövarmuuden parantumisesta ja nopeammasta käyttöönotosta. Työssä on esitetty ehdotus Andritz Oy:n sähköiseksi dokumentointitavaksi sekä listattu siihen liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.
Resumo:
Tässä työssä kuvataan erilaisia malleja palveluiden hinnoitteluun. Työn tavoitteena on saada kokonaiskuva erilaisista palveluiden hinnoittelumalleista. Lähtökohtana ovat palveluiden, hinnan, hinnoittelun ja kustannusten määritelmät. Malleista kuvataan hinnoittelun peruste, yleisiä käyttökohteita sekä vahvuuksia ja heikkouksia. Eri mallit on jaettu kahteen osaan. Yrityskohtaiset mallit kuvaavat laajasti hinnoitteluprosessia. Yksityiskohtaisemmat palvelukohtaiset mallit on jaettu resurssi-, tuotos-, käyttöoikeus- ja käyttöperusteisiin, sekä hyöty- ja arvoperusteisiin menetelmiin. Täydellistä kaikille palveluille sopivaa hinnoittelumenetelmää ei ole. Jokaisessa mallissa on heikkouksia ja vahvuuksia. Eri menetelmät soveltuvat erilaisiin tilanteisiin ja niitä käytetään yrityksissä usein rinnakkain niin sanottuina hybridimalleina. Lisäksi palveluiden hinnoitteluun liittyy yllättävän paljon intuitiota ja kokemuksellista tietoa.