1000 resultados para laaja-alainen pedagoginen kelpoisuus
Resumo:
Julkisen sektorin itsensä synnyttämien innovaatioiden ja innovoinnin näkökulma on verrattain tuore innovaatiotutkimuksen tutkimuskohde. Vielä uudempaa lähestymistapaa edustaa käyttäjälähtöinen ja käyttäjää osallistava palveluinnovaatiotutkimus julkisella sektorilla. Käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto lähestymistavasta on vielä kohtuullisen niukkaa. Tämän käyttäjälähtöiseen palvelujen innovointiin keskittyvän väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena on mikrotasolla tunnistaa ja ryhmitellä käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Väitöskirjatutkimuksen alatavoitteena on tutkimuksesta saatavan tiedon avulla muodostaa kysymyslista tukemaan lähestymistavan käyttöönottamista ja toteuttamista julkisen sektorin palveluorganisaatioissa ja -verkostoissa. Julkisen palvelusektorin ohella väitöskirjan tutkimustuloksia voivat soveltuvin osin hyödyntää myös yksityisen ja kolmannen sektorin palveluorganisaatiot ja -verkostot sekä käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan suunnitteluun ja sen jalkauttamiseen osallistuvat tahot. Haasteita lähestytään tutkimuksessa käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan piirteiden kautta ja haasteita tarkastellaan kehittäjäviranomaisten (ryhmätaso) näkökulmasta. Kuntasektori on valittu tutkimukseen edustamaan julkista sektoria. Lähestymistavan piirteiksi tutkimuksessa määritellään käyttäjänäkökulman ohjaava rooli organisaation innovaatiotoiminnan strategisella tasolla ja palvelujen uudistamisprosessien tasoilla, avoimuus (erityisesti käyttäjärajapinta) ja tulkinnallisuus innovaatioprosessien varhaisessa vaiheessa sekä laaja-alainen käsitys innovaatioiden lähteistä käyttäjänäkökulmaa muodostettaessa. Tutkimuksen kohteena on hyvinvointipalveluinnovaatioprosessien varhainen vaihe, jolloin keskeisessä asemassa on uusien ideoiden sekä uuden tiedon ja ymmärryksen hankinta hyödynnettäväksi innovaatioprosessien seuraavissa vaiheissa. Tutkimuksessa rajaudutaan käyttäjälähtöisen palveluinnovoinnin muotoon, jossa käyttäjät intentionaalisesti ja konkreettisesti osallistetaan kehittäjäviranomaisjohtoisiin palveluinnovaatioprosesseihin. Käyttäjiksi tutkimuksessa ymmärretään palvelun loppukäyttäjät palvelujen ”ulkoisina hyödyntäjinä” ja yli sektorialisten palveluprosessien henkilöstö palvelujen ”sisäisinä hyödyntäjinä”. Hyvinvointipalveluista tutkimuksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskusten tarjoamat palvelut. Kuntasektorin innovaatiotoiminnan kenttä ymmärretään tutkimuksessa verkostomaisena kokonaisuutena, joka ylittää kuntien hallinnolliset rajat. Artikkeliväitöskirjana toteutetun väitöskirjatutkimuksen metodologia perustuu usean tapauksen tapaustutkimukseen (multiple case-studies) ja kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen. Työn empiirinen osuus koostuu viidestä artikkelina julkaistusta osatutkimuksesta. Osatutkimuksissa käytetään tapaustutkimuksen eri variaatioita, ja tutkimusaineistot on kerätty kolmesta eri perustutkimusympäristöstä. Osatutkimuksien tapaukset on valittu palvelun käyttäjien ”äänen jatkumon” (the voice of the customer) eri kohdista. Käyttäjän ääntä käytetään tutkimuksessa metodisena ratkaisuna ja metaforana. Lisäksi käyttäjän ääni ymmärretään tutkimuksessa paremminkin kollektiivisena ja laajemmista palvelujen kehittämisnäkökulmista kertovana tekijänä kuin yksittäisten palvelun käyttäjien tarpeista ja toiveista kertovana metaforana. Käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteiksi julkisella sektorilla tutkimuksessa tunnistetaan viisi haastetta. Tiivistetysti haasteena on 1. palvelujen käyttäjien subjektiuteen perustuva käyttäjälähtöisyys palvelujen uudistamisessa 2. tunnistaa palvelun käyttäjät innovaatiotoiminnan voimavarana ja rohkaistua heidän osallistamiseensa 3. sitoutuminen yhteistoiminnallisuuteen käyttäjä- ja muita rajapintoja ylittävissä palvelujen uudistamisprosesseissa ja innovaatiohakuisuus työskentelyssä 4. oivaltaa palvelutoivelistoja ja asiakaspalautteita laajempia kehittämisnäkökulmia 5. synnyttää luottamukseen perustuva hyvä kierre palvelun käyttäjien ja kehittäjien välille. Tutkimustuloksena syntyneet haasteet paikannetaan tutkimuksessa käyttäjän äänen jatkumolle erilaisin painotuksin. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta tehdään kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin palvelun kehittäjätahon sekä palvelun loppukäyttäjien ja palvelujen sisäisten hyödyntäjien väliltä on tunnistettavissa innovaatiopotentiaalia sisältäviä rakenteellisia aukkoja. Toiseksi kehittäjäviranomaistahon valmius ja halu laajentaa tiedonmuodostustaan palvelujen uudistamisessa palvelun käyttäjien kanssa yhteisöllisen tiedonmuodostuksen suuntaan on puutteellinen. Kolmanneksi palvelujen kehittäjätaho ei ole sisäistänyt riittävässä määrin käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan metodologisia perusajatuksia. Tutkimuksessa tunnistetut viisi haastetta osoittavat, että käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan käyttöönotto hyvinvointipalveluorganisaation tai -verkoston palvelujen innovoinnin lähestymistavaksi ei ole mekaaninen toimenpide. Lähestymistavan käyttöönottoa tukeva kysymyslista perustuu tutkimuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Kysymyslista on laadittu siten, että kysymykset liittyvät laajasti julkisten palveluorganisaatioiden ja -verkostojen innovaatiokulttuuriin. Kaksiosaisen kysymyslistan ensimmäisen osan kysymykset käsittelevät innovointia ohjaavia mentaalisia malleja. Ensimmäisessä osassa esitetään esimerkiksi seuraava kysymys: ”Millaista käsitystäpalvelun käyttäjistä (kuntalaisista) sekä käyttäjien ja kehittäjien (viranomaisten) välisestä suhteesta ilmennämme palvelujen innovoinnissa; onko palvelujen käyttäjä (kuntalainen) kohde, jolle kehitetään palveluja, vai onko hän jopa välttämätön kehittämiskumppani?”. Kysymyslistan toisen osan kysymykset liittyvät innovaatiokäytänteisiin ja valmiuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava kaksiosainen kysymys: ”Tukevatko innovaatiokäytänteemme käyttäjärajapinnan ylittäviä innovaatioprosesseja ja sitoudummeko avoimin mielin työskentelyyn palvelun käyttäjien, potentiaalisten käyttäjien tai ei-käyttäjien kanssa? Mitä hyötyjä koemme yhteistoiminnallisuudesta koituvan meille ja käyttäjille sekä innovaation laatuominaisuuksiin?”. Mitä tulee tutkimuksen otsikon alkuosaan ”kuulla vai kuunnella”, vastaus on, että pääpaino on sanalla ”kuulla”. Pohdintaluvussa tuodaan myös esille tarve – tai ainakin kriittisen tarkastelun tarve – käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin käsitteen ja sen luonteen sekä tavoitteiden määrittelemiselle julkisen sektorin ominaispiirteistä käsin vastapainona alkuperältään yksityisen sektorin liiketoimintakontekstista lähtöisin oleville määrittelyille.
Resumo:
Simulaattoreita käytetään erilaisten asioiden harjoitteluun useilla aloilla, joissa varsinaisen laitteen käyttäminen on kallista tai sisältää riskitekijöitä. Simulaation hyödyntäminen harjoittelun tukena on yleistä etenkin lentokoulutuksessa. Ilmavoimissa simulaattoreita hyödynnetään koulutuksen tukena lähes jokaisen konetyypin yhteydessä. Alkeiskoulukone Vinkan simulaattorit uudistettiin vuonna 2009 vastaamaan Ilmavoimien vaatimuksia alkeislentokoulutuksen osalta. Alkeislentosimulaattorin tulee mahdollistaa laaja-alainen perussekä mittarilentämisen harjoittelu. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten uusi simulaattori ja sen ympärille luotu lentokoulutusohjelma toimivat käytännössä. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu alkeislentokoulutuksessa käytettävän Vinkasimulaattorin ympärille. Simulaattoria tarkastellaan Ilmavoimien vaatimusten, Vinkasimulaattoria käyttävien lennonopettajien käyttäjäkokemusten sekä simulaattorikoulutusta käsittelevien teoriapohjaisten mallien valossa. Ilmavoimien vaatimukset alkeislentosimulaattorin osalta koostettiin lentokoulutusohjelmista, aiemmista tutkimuksista sekä koulutusta suunnittelevilta lennonopettajilta. Käyttäjäkokemukset kerättiin haastattelemalla neljää alkeislentokoulutuksen parissa työskentelevää lennonopettajaa. Teoriapohjaiset mallit muodostettiin simulaattorikoulutusta käsittelevistä tutkimuksista sekä kirjallisuudesta aineistopohjaisen sisällönanalyysin avulla. Tutkielma noudattaa laadullisen tutkimuksen periaatteita, koska ne soveltuvat hyvin kokonaisvaltaisen kuvan luomiseen tutkittavasta ilmiöstä. Haastattelujen perusteella lennonopettajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä simulaattoriin ja sen katsotaan soveltuvan alkeislentokoulutuksen tarpeisiin. Suurimmat erot simulaattorin ja oikean koneen välille syntyvät simulaattorin avonaisesta ohjaamoratkaisusta, visuaalijärjestelmästä sekä ohjaintunnosta. Simulaattorikoulutus on suunniteltu tiiviiksi kokonaisuudeksi muun lentokoulutuksen yhteyteen ja simulaattoriharjoitukset vastaavat sisällöiltään pitkälti varsinaisia lentoja. Tutkimustulosten perusteella alkeislentokou lutuksen osana käytettävä simulaattorikoulutus vastaa sille asetettuja vaatimuksia. Simulaattori on rakenteelliselta toteutukseltaan low cost - mallin mukainen ja mahdollistaa laaja-alaisen perus- sekä mittarilentämisen harjoittelun. Simulaattorin käyttö on suunniteltu tiiviiksi osaksi alkeislentokoulutusta. Simulaattorilennot on kuvattu lentokoulutusohjelmiin tarkasti, mutta sisällön päivitystahti voisi olla nykyistä nopeampi. Simulaattorilentojen määrää voisi lisätä kuitenkaan karsimatta oikealla koneella lennettäviä lentoja. Nykyiset simulaattoreille varatut tilat soveltuvat käyttöön melko hyvin, vaikka ne ovat osoittautuneet hieman ahtaiksi. Ohjaussauvan keinotunto ei vastaa oikeaa konetta. Se soveltuu kuitenkin nykytilassaankin lentokoulutusohjelmissa kuvattujen asioiden harjoitteluun.
Resumo:
Heinäveden reitti kuuluu valtioneuvoston hyväksymään luetteloon valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Näille alueille laaditaan maisemanhoitosuunnitelmia, joiden ohjaamina tunnistettuja maisema-arvoja voidaan eri toimijoiden yhteistyöllä ylläpitää, hoitaa ja palauttaa. Heinäveden reitti kulkee Heinäveden, Savonlinnan, Varkauden ja Enonkosken kuntien alueilla Vuoksen vesistön keskivaiheilla. Se on maisemallisesti monipuolisimpia sisävesiliikenteen reittejä Suomessa ja siihen liittyy monia arvokkaita liikenne- ja teollisuushistoriallisia muistomerkkejä. Reitin merkitys kasvoi erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa, kun Vuoksen vesistön laaja kanavaverkosto toteutettiin. Esisuunnitelman tavoitteena on tunnistaa reitin tärkeät ja sille ominaiset piirteet, kohdentaa ne paikallisesti ja esittää sekä perustella ne alueet, joille yksityiskohtainen maisemanhoitosuunnitelma laaditaan. Reitiltä on selvitetty laajan lähdeaineiston perusteella maisemakokonaisuudet, luontoarvot ja suojelukohteet, asutuksen, teollisuuden ja liikenteen historian piirteet sekä alueen maankäyttö, kaavatilanne, matkailu ja palvelut. Alueen kaavoista tärkein on laaja-alainen Heinäveden reitin rantaosayleiskaava vuodelta 2002. Johtopäätöksinä selvityksistä on todettu reitillä olevan merkittäviä luontoarvoja, jotka jaksottuvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kanavajaksojen ja teollisen historian ympäristöjen kanssa vuorotellen. Reitille ja sen imagolle merkityksellisintä ovat maisemalliset ja toiminnalliset solmukohdat, joita ovat erityisesti kanavat ja niiden ympäristöt. Esisuunnitelmassa on tunnistettu seitsemän kohdealuetta, joille esitetään laadittavaksi tarkemmat maisemanhoitosuunnitelmat. Maisemanhoitosuunnitelmat kohdistetaan alueille, joilla on maisemallisten arvojen rinnalla kulttuuri- ja teollisuushistoriallisia tai muita, yleensä ihmisen käden luomia arvoja. Näiden lisäksi kahdeksanneksi suunnittelukohteeksi on esitetty yleispiirteisempää luonnonmaiseman hoitosuunnitelmaa, jossa tarkastellaan arvokasta vesistömaisemaa kokonaisuutena, metsien merkitystä lähi- ja kaukomaisemassa sekä esitetään metsänhoidon toimenpide-ehdotuksia maisemallisten arvojen ylläpitämiseksi.
Resumo:
Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2015 tavoitteena on: 1) parantaa Lapin nuorten hyvinvointia, tukea nuorten kasvua ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä, 2) luoda kokonaisvaltainen näkemys nuorten monialaisten palvelujen järjestämisestä sekä 3) lisätä nuorten palveluja tuottavien monialaisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Ohjelman lähtökohtana toimii nuorisolaki, joka koskee kaikkia alle 29-vuotiaita lapsia ja nuoria. Kehittämisohjelma sisältää valtakunnallisen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012–2015 sekä nuorisotakuun alueellisia ja paikallisia tavoitteita. Kehittämisohjelma luo yhtenäisen kehikon nuorten hyvinvoinnin edistämiselle ja palveluiden kehittämiselle koko Lapin alueella. Se tarjoaa konkreettisen työvälineen kuntien nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille sekä kaikille nuorten parissa toimiville ammattilaisille, alueviranomaisille ja päättäjille. Toimenpiteiden toteutuessa kehittämisohjelmasta hyötyvät Lapin nuoret, joiden hyvinvointi, elinolot ja palvelut paranevat. Kehittämisohjelma on laadittu maakunnallisena verkostoyhteistyönä, ja se pohjautuu lappilaisten toimijoiden tuottamaan kokemus ja asiantuntijatietoon. Valmisteluun on osallistunut laaja ja monialainen joukko nuorten parissa toimivia käytännön ammattilaisia, järjestö- ja hanketoimijoita, aluehallinnon edustajia, tutkijoita sekä nuoria eri puolilta Lappia. Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 sisältää kolme toimenpidekokonaisuutta: 1) yhteisöllisyys voimavarana, 2) sujuva koulutus- ja työllistymispolku sekä 3) itsenäinen arki. Toimenpidekokonaisuudet sisältävät yhteensä viisi tavoitelinjaa ja kaikkiaan 15 toimenpidettä. Toimenpidekokonaisuuksia toteutetaan alueellisena ja paikallisena monialaisena yhteistyönä huomioiden ohjelman läpäisevät arvot; yhteistyö, välittäminen ja luovuus. Toimenpiteiden toteutumisen visiona vuoteen 2015 on: Turvallisesti tulevaisuuteen tähtäävä nuori, jonka tukena on ennakoiva, nopeasti reagoiva ja yksilölliset tarpeet huomioon ottava laaja-alainen palvelujärjestelmä. Kehittämisohjelma on laadittu Lapin ELY-keskuksen toteuttamassa hankkeessa, joka on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston varoin.
Resumo:
Alueen ominaispiirteet tunnistavan, Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntien yhteisen ilmasto-ohjelman tavoitteena on hillitä Savon kasvihuonekaasupäästöjä, tehostaa ilmastonmuutokseen sopeutumista ja tunnistaa ilmasto- ja energia-asioihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia. Näitä kolmea läpileikkaavaa teemaa on tarkasteltu viiden näkökulman kautta: energiantuotanto, elinkeinojen ekotehokkuus, yhdyskunnat, luonnonvarat sekä viestintä ja elämäntapa. Savon ilmasto-ohjelman linjauksilla ja toimenpiteillä pyritään täyttämään kansalliset tavoitteet kasvihuonekaasujen vähentämisessä, energiatehokkuuden parantamisessa ja uusiutuvan energian hyödyntämisessä, mutta eri osa-alueille ei tässä ohjelmassa aseteta erillisiä tavoiteprosentteja. Savossa on meneillään lukuisia ilmasto- ja energia-asioihin liittyviä tutkimus-, opetus-, ja tuotekehityshankkeita. Hankkeet ovat usein oppilaitos- tai yritysvetoisia, jolloin ne toimivat itsenäisinä ja projektien välinen yhteistyö ja saatujen tulosten hyödyntäminen on ollut varsin rajallista. Jatkossa hankkeiden välistä yhteistyötä olisi pystyttävä vahvistamaan. Savon ilmasto-ohjelman lähtötiedoiksi laskettiin Etelä- ja Pohjois-Savon maakunnille sekä yksittäisille kunnille kasvihuonekaasutaseet vuoden 2010 lähtötiedoilla. Valtaosa Savon kasvihuonekaasupäästöistä syntyy energian tuotannosta, liikenteestä ja maataloudesta, joihin kärkihankkeiden alle kootut toimenpiteet pyrkivät löytämään ilmastonmuutosta hillitseviä ja samalla aluetaloutta edistäviä ratkaisuja. Kasvihuonekaasutaselaskennan lisäksi hankkeessa haastateltiin eri alojen asiantuntijoita, järjestettiin kolme yleisöseminaaria, pyydettiin lausuntoja sidosryhmiltä sekä toteutettiin kaksi asukaskyselyä. Savon ilmasto-ohjelma 2025 on laadittu Etelä- ja Pohjois-Savon ELY-keskusten ja Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntaliittojen EU-osarahoitteisena (EAKR) yhteistyöhankkeena vuosina 2011–2012. Kahden maakunnan yhteisesti laatima ilmasto-ohjelma on kansallisesti ainutlaatuinen. Savon ilmasto-ohjelman hankeorganisaatioon kuuluivat: EU-hankkeen ohjausryhmä, käytännön toteutuksesta vastannut projektipäällikkö ja suunnitteluryhmä sekä valmistelutyötä linjannut laaja-alainen neuvottelukunta. Tässä yhteenvetoraportissa on esitetty ne keskeisimmät toimenpiteet, jotka käynnistämällä, Savo tuo oman panoksensa mukaan ilmastotalkoisiin. Savon ilmasto-ohjelma 2025 tavoitteiden toteutumista seuraa erillinen hankeosapuolista koottu seurantaryhmä. Seurantaryhmä tekee seurantakausittain tarvittavia muutoksia ohjelman sisältöön tavoitteiden ajantasaisuuden ja parhaan vaikuttavuuden aikaansaamiseksi.
Resumo:
Tutkielma käsittelee subprime-lainausta ja subprime-kriisiin johtaneita syitä. Lisäksi tutkielmassa käsitellään pankin luottoriskin hallintaa eri näkökulmista. Luottoriski on keskeisin luottolaitostoimintaan liittyvistä riskeistä ja siksi pankkien luottoriskin hallintaa tulee jatkuvasti parantaa. Luottotappiot ja niihin johtaneet syyt ovat keskeisesti tarkastelun alaisina, kun syitä subprime-kriisiin haetaan. Tutkielma perustuu kirjallisuuteen ja siinä pyritään tuomaan esiin eri tekijöitä, jotka vaikuttivat vuonna 2007 alkaneeseen subrime-kriisiin. Työ sisältää lyhyen pankkitoiminnan luonteen ja alan rakennemuutoksen, esittelen aluksi lyhyesti pankkitoiminnan perusperiaatteita ja yleistä toimintaa sekä kuvaan lyhyesti rahoitusmarkkinoiden kehitystä viime vuosikymmenten aikana. Seuraavana esittelen laajemmin luottoriskin roolia subprime-kriisissä sekä sen epäonnistunutta hallintaa osasyynä kriisiä. Tarkemmin käsittelen Value at Risk -mallia luottoriskin mittaamiskeinona ja credit scoring -luottopisteytysmenetelmän osana luottoriskin hallintaa. Toinen tutkimuksen pääaihe on subrime-lainaus. Subrime-kriisin syntyyn vaikuttaneena olennaisena tekijänä pidetään Yhdysvaltojen asuntomarkkinoita ja erityisesti subprime-asuntolainoja, jotka olivat luottoluokitukseltaan heikkoja. Näiden heikkojen lainojen yleistyessä koko rahoitusmarkkinoiden pohja heikkeni. Rahoitusjärjestelmän suurien ongelmien taustalla vaikuttivat osaltaan arvopaperistaminen ja sen avulla muodostetut sijoitusinstrumentit, yli-innokas lainaaminen markkinoilla tarjolla olleen runsaan likviditeetin seurauksena, huolimaton sijoittaminen, riskinottoa liian voimakkaasti painottavat kannustinjärjestelmät, laaja-alainen epäonnistuminen luottoriskinhallinnassa ja sääntelyssä. Näitä tekijöistä tutkielmassa tarkastellaan tarkemmin arvopaperistamista ja kasvanutta lainaamista subrime-kriisin syntymisen osatekijöinä.
Resumo:
Verkottuneessa ja globaalissa maailmassa ei pelkkään kineettiseen vaikuttamiseen perustuva sodankäynti ole tuottanut enää toivottuja tuloksia ja siksi sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat ovatkin kääntäneet katseensa muihin keinoihin. Vaikuttaminen on siirtymässä maa-likeskeisyydestä mielikeskeisyyteen, jossa maaleina ovat kohteen arvot, asenteet, ajatukset ja lopulta identiteetti. Näihin vaikuttamalla halutaan muuttaa kohteen käyttäytymistä omalta kannalta suotuisaan suuntaan. Teknologiset vallankumoukset ovat lisänneet informaation määrää eksponentiaalisesti ja tä-hän globaaliin informaatioon on alati kasvavalla joukolla pääsy lähes milloin ja mistä tahan-sa. Jokainen informaatioon käsiksi pääsevä voi myös ryhtyä tuottamaan informaatiota mui-den saataville, ja tämä viestinnällinen mullistus on vaikuttanut radikaalisti myös länsimaiseen sotataitoon informaation noustessa yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi nykyajan ja tulevaisuuden konflikteissa. Tapahtumista, joista vielä sata vuotta sitten kuultiin vasta päiviä tai viikkoja niiden jälkeen, saadaan tänä päivänä nähdä reaaliaikaista kuvavirtaa mobiilipäätelaitteen vä-lityksellä. Tämä mullistus on pakottanut niin valtiolliset kuin ei-valtiollisetkin toimijat kiin-nittämään entistä enemmän huomiota taisteluun informaatiosta informaatioympäristössä sekä yleisön mielikuvista ja mielipiteistä. Fyysisestä kontaktista voittajana selvinnyt osapuoli voi jäädä häviäjän rooliin, mikäli taistelu informaatiorintamalla hävitään. Totuus on toisarvoista, mielikuvat ratkaisevat. Jotta taistelu mielikuvista, ajatuksista ja asenteista olisi mahdollisimman tehokasta, täytyy kunkin osapuo-len organisoida omat ponnistuksensa resurssien käytön optimoimiseksi karsien päällekkäi-syydet ja ristiriidat omista sanomistaan. Kaikkien eri tahojen täytyy siis sovittaa omat vies-tinsä palvelemaan ylemmän tahon tavoitteita päätyen aina politiikan määrittämään tavoittee- seen. Tätä kutsutaan strategiseksi kommunikaatioksi, jota voidaan pitää ajattelua ohjaavana mallina tai jopa eräänlaisena sotataidollisena paradigmana. Tässä työssä tutkittiin Israelin suorittamaa sotilaallista operaatiota Gazan kaistaleella vuosien 2008 – 2009 vaihteessa. Operaatiosta käytetään yleisesti länsimaissa nimeä Cast Lead. Ope-raation tarkoituksena oli iskeä Gazassa toimivaa, länsimaiden terroristijärjestöksi katsomaa Hamas-järjestöä vastaan ja lopettaa sen tekemät raketti- ja kranaatti-iskut Israeliin. Tutki-muksen tarkoituksena oli selvittää, miten strateginen kommunikaatio oli järjestetty ja toteu-tettu Israelissa operaatioon liittyen. Työ on jatkoa tutkijan esiupseerikurssilla 64 laatimalle työlle ”Psykologinen vaikuttaminen CAST LEAD -operaatiossa”. Lähdemateriaalin avulla muodostettiin strategisen kommunikaation viitekehys, jota käytettiin analyysirunkona teoriaohjaavalle sisällön analyysille. Tutkittavaa operaatiota käsittelevästä avoimista lähteistä kerättyä aineistoa analysoitiin strategisen kommunikaation viitekehyksen kautta keräten havaintoja viitekehyksen eri osa-alueiden esiintymisestä. Tällä tavalla kyettiin muodostamaan kuva Israelin strategisen kommunikaation organisoinnista, eri toimijoista se-kä niiden vastuista ja eri tavoista, joilla viestejä välitettiin millekin kohdeyleisölle. Samalla pyrittiin hahmottelemaan Israelin narratiivia tutkittavaan operaatioon. Työ jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa luvuissa yksi ja kaksi käsitellään tutki-muksen teoreettiset taustat, menetelmät ja metodit sekä määritellään keskeisimmät käsitteet. Luvussa kolme käsitellään strategisen kommunikaation osatekijät käsiteanalyysin kautta. Toisessa osassa luvuissa neljä ja viisi käsitellään operaation kulku ja tausta pääpiirteittäin se-kä jaotellaan strategisen kommunikaation viitekehyksen avulla tehdyt havainnot kuvaamaan strategisen kommunikaation toteutumista operaatiossa. Kolmannessa osassa luvussa kuusi käsitellään johtopäätökset sekä arvioidaan tutkimuksen toteutumista sekä jatkotutkimustarpeita. Strategisen kommunikaation viitekehys muodostettiin ulkomaisten ja suomalaisten lähdete-osten avulla. Strategisen kommunikaation käsiteanalyysissä käsiteltiin strategiaa, kommuni-kaatiota sekä näiden taustalla olevia teorioita eri lähteiden avulla ja siten pyrittiin muodosta-maan laaja-alainen kuva siitä, mitä strateginen kommunikaatio on ja miten se toimii. Tutki-muksen aineisto koottiin avoimista lähteistä internetin eri mediatalojen sivuilta ja sitä täy-dennettiin virallisten ja epävirallisten tahojen sivustojen tarjoamalla informaatiolla. Aineiston perusteella kyettiin muodostamaan kuva Israelin strategisen kommunikaation or- ganisoinnista vastuineen sekä hahmottelemaan viestejä, teemoja ja narratiivia. Strategisen kommunikaation vaikuttavuutta tässä operaatiossa on mahdotonta mitata aukottomasti, koska tapaustutkimukselle luonteenomaisesti käsiteltävänä oli ainutlaatuinen tosielämän tapahtuma ja siten suoraa vertailukohtaa ei ole. Verrokkina voidaan kuitenkin käyttää aiempia Israelin sotilaallisia toimia, joissa informaatioympäristöön ei oltu kiinnitetty yhtä paljon huomiota. Näin ollen voidaan vetää johtopäätöksiä operaation vaikuttavuudesta vertailemalla esimer-kiksi näiden ajallisesti läheisten operaatioiden aiheuttamia reaktioita maailmalla.
Resumo:
Tulevaisuudessa taistelijoiden lukumäärä taistelukentällä pienenee. Taistelijat ovat kuitenkin aiempaa paremmin varustettuja ja yksittäisen taistelijan varustus on entistä uudenaikaisempi. Lähtökohtaisesti jokainen partio on varustettu radiolla, jonka takia voidaan luoda reaaliaikaisempi tilannekuva verrattuna aiempaan. Tämä mahdollistaa entistä tehokkaamman johtamisen. Yksittäinen taistelija nähdään sensorina, josta saadaan tarvittaessa paikkatietoa, ja johon saadaan uuden verkkoratkaisun myötä yhteys aina tarvittaessa. Tutkimusongelmana oli selvittää vaatimuksia taistelijanradiolle siten, että se sopeutuisi uuden taistelutavan mukaiseen käyttöön. Tutkimuksessa vertailtiin neljää eri valmistajan taistelijanradiota, jotka ovat Puolustusvoimien koekäytössä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kirjallisuusselvitystä, kenttäkokeita ja haastatteluita. Tutkimuksen pohjana on laaja-alainen tutustuminen lähdeaineistoon sekä haastattelut ja testit Riihimäellä Viestirykmentissä. Taistelijanradiota arvioidaan sen suorituskyvyn, käytettävyyden ja taistelunkestävyyden perusteella. Verkostokeskeinen sodankäynti nähdään tulevaisuuden taistelukentän mallina. Verkottumista pidetään kokonaiskuvan hallitsemisen edellytyksenä ja välttämättömyytenä. Elektroninen sodankäynti lisääntyy ja sen merkitys kasvaa osana sodankäynnin kokonaiskuvaa. Taistelijanradion osalta elektroninen sodankäynti näkyy häirintänä ja radioiden sijainnin tiedustelulla. Nämä uhat pitää tiedostaa ja niihin tulee kyetä varautumaan. Taistelijat tulevat kommunikoimaan jatkossakin pääasiassa puheella. Puheen tulee olla salattua. Puhetta välitetään omalle partiolle ja tarvittaessa seuraavalle portaalle ylöspäin. Näille vaihtoehdoille on radiossa oltava omat kanavapankkinsa. Tutkimuksen mukaan vaatimuksiin parhaiten vastasi Thalesin AN/PRC-148. Sen etuina muihin nähden oli muun muassa laajin taajuusalue ja suuri vaihteluväli eri tehoalueiden välillä. Sitä muokkaamalla se pystynee vastaamaan Puolustusvoimien asettamiin tarpeisiin uudeksi taistelijanradioksi.
Resumo:
Haastattelututkimus on menetelmä, jolla voidaan kerätä yrityksen asiakaskunnalta asiakas-palaute ja tulokseksi saadaan yrityksen laatujohtamiseen kuuluva tieto asiakastyytyväisyy-destä. Asiakastyytyväisyystutkimus on yrityksen päätöksentekoa tukeva työkalu. Rejlers Oy:n tavoitteena oli selvittää mahdollisuus yritystoiminnan tehostamiseen yrityksen Itä-Suomen kone- ja laitesuunnittelun osastolla. Työssä tavoite pyrittiin saavuttamaan haastattelun kysymyksenasettelujen kohdistuessa niin yrityksen nykyiseen toimintaan kuin asiakaskunnassa mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin. Kirjallisuuden perusteella selvitettiin asiakastyytyväisyystutkimuksen peruskäsitteitä, joita käytettiin työn suorittamisessa. Työn haastattelut suoritettiin Rejlers Oy:n asiakaskunnasta suunnittelupalvelujen volyymiin perustuen valittujen asiakkaiden luona. Haastatteluvastausten tietokoneavusteisesta analyysistä muodostettiin työssä tutkimuksen tulos. Tutkimustuloksesta todetaan, että Rejlers Oy:n nykyiseen toimintaan ei asiakaskunnassa nähdä tarvetta muutoksiin. Palvelutarpeiden mahdollisesti muuttuessa, nousi tutkimustu-loksessa merkittävimmäksi asiakaskuntaa kiinnostavaksi kehitettäväksi palveluksi cleantech-teknologian laaja-alainen osaaminen. Työssä on luotu lähtökohta Rejlers Oy:n käyttöön soveltuvalle asiakastyytyväisyystutki-mukselle. Haastattelututkimuksena suoritettavan asiakastyytyväisyystutkimuksen kehittä-misellä pyritään tehostamaan Rejlers Oy:n yritystoimintaa.
Resumo:
Varsinais-Suomen ELY-keskus on laaja-alainen kehittämis- ja palvelukeskus. Tavoitteena on vahvistaa kestävää hyvinvointia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Toiminnan lähtökohtana on verkostomaisella yhteistyöllä varmistaa kestävä hyvinvointi, vireä elinkeinoelämä, vetovoimaiset maakunnat ja ympäristö sekä tyytyväiset asukkaat.
Resumo:
Tutkimuksen tavoite on selvittää käsitteen meriturvallisuus käyttöä Rajavartiolaitoksen julkaisuissa. Meriturvallisuus on käsite, jota ei ole yleispätevästi määritelty, mutta joka esiintyy useissa eri yhteyksissä niin Rajavartiolaitoksen sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Tutkimuksen tarkoitus on Rajavartiolaitoksen julkaisuja analysoimalla luoda tieto siitä käytetäänkö käsitettä julkaisuissa johdonmukaisesti. Tutkimukseni pääkysymys on: Miten meriturvallisuuden käsite ilmenee rajavartiolaitoksen julkaisuissa ja onko käyttö johdonmukaista? Pääkysymystä tukevia alakysymyksiä ovat miten meriturvallisuuden käsitteen käyttö eroaa kansainvälisesti ja kansallisesti? ja millaisissa yhteyksissä käsitettä käytetään Rajavartiolaitoksen julkaisuissa? Rajavartiolaitoksen julkaisujen osalta lähdeaineisto on haettu Rajavartiolaitoksen sisäisestä verkosta. Lähdeaineisto on kokonaisuudessaan julkista. Muu aineisto on kerätty eri internetlähteistä. Tutkimuksen päätutkimusmenetelmä on perinteinen käsiteanalyysi. Tässä tutkimuksessa käsiteanalyysin tarkoituksena on luoda ymmärrys käsitteelle annettavista tarkoitteista ja merkityksistä. Tutkimuksen teoreettinen pohja luodaan luvussa kaksi tutustumalla Rajavartiolaitoksen ulkopuolisiin lähteisiin ja siihen, miten meriturvallisuus niissä ilmenee. Luvussa kolme analysoidaan tutkittavan käsitteen ilmenemistä Rajavartiolaitoksen julkaisuissa. Tutkimuksessa havaitaan meriturvallisuutta käytettävän käsitteenä laaja-alaisesti niin englanninkielisissä kuin suomenkielisissäkin lähteissä, eikä yleisesti hyväksyttyä määritelmää löydetty. Rajavartiolaitoksen julkaisuissa meriturvallisuuden käsitteen käytön havaitaan jakautuvan karkeasti kolmeen kategoriaan. Nämä käyttötavat ovat: 1. meriturvallisuus osana Rajavartiolaitoksen omaa toimintaa, 2. meriturvallisuus suurempana kokonaisuutena, jossa Rajavartiolaitos yhtenä toimijana ja 3. meriturvallisuus nimistössä. Sisällöllisesti meriturvallisuutta käsittelevissä asiakirjoissa löydettiin yhteneväisyyksiä, mutta yhtenäistä määritelmää ei Rajavartiolaitoksen julkaisuistakaan löytynyt. Tutkimuksessa todetaan, että vaikka meriturvallisuuden käsitteen käyttö ei ole yhtenäistä kaikissa Rajavartiolaitoksen julkaisuissa, ei tämä juuri poikkea Rajavartiolaitoksen ulkopuolisista julkaisuista. Meriturvallisuuden havaitaan olevan laaja-alainen käsite, jonka merkitys määrittyy tapauskohtaisesti muun sisällön perusteella.
Resumo:
Suomalaisen yhteiskunnan kriisivalmius perustuu yhteistyöhön – elintärkeät toiminnot turvataan toimimalla verkostoissa niin julkishallinnon, elinkeinoelämän kuin vapaaehtoistoimijoidenkin kanssa. Toiminnan sujuvuus edellyttää etukäteissuunnittelun lisäksi aktiivista harjoittelua. Näiden valmiusharjoitusten avulla kriisivalmiutta kyetään kehittämään entisestään ja vastaamaan jopa sellaisiin uhkakuviin, jotka vielä tänä päivänä näyttäisivät epätodennäköisiltä. Valmiusharjoittelun tavoitteena on yhteensovittaa valmiussuunnittelua, kehittää yhteistoimintaa ja parantaa yhteiskunnan valmiutta turvata elintärkeät toiminnot niin normaaliolojen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa valmiusharjoitusten onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä osallistujien näkökulmasta. Onnistuneella valmiusharjoituksella tarkoitettiin tässä tutkimuksessa sitä, että osallistujat kokivat harjoituksesta olleen hyötyä varautumisen ja yhteistoiminnan kehittymisen näkökulmasta tai osallistuminen koettiin muutoin positiivisena. Tutkimukseen valittujen valmiusharjoitusten toteutuksesta vastasivat aluehallintovirastot yhdessä Pelastusopiston kanssa. Tutkimusaineisto koostui vuonna 2012 eri puolilla Suomea järjestettyjen alueellisten valmiusharjoitusten palauteyhteenvedoista, joista tarkasteltiin sanallisia palauteosioita. Harjoituksiin osallistui yhteensä noin 1400 henkilöä, joista jokaisella oli mahdollisuus osallistua verkkokyselyyn. Kaikkiaan palautekyselyihin vastasi 690 henkilöä, joista sanalliseen palauteosioon kirjoitti lähes puolet. Nämä 342 sanallista palautetta analysoitiin sisällönanalyysillä. Luokittelun jälkeen tutkimusaineistoa täydennettiin neljällä asiantuntijahaastattelulla. Asiantuntijoiksi valittiin henkilöitä, joilla on laaja-alainen kokemus sekä alueellisten että valtakunnallisten valmiusharjoitusten järjestämisestä. Keskeisinä onnistumiseen vaikuttavina tekijöinä löydettiin viisi vahvasti toisiinsa kietoutunutta kokonaisuutta. Osallistujien sekä asiantuntijoiden mielestä valmiusharjoitusten onnistumiseen vaikuttivat konkreettiset tavoitteet ja niiden perusteella oikein valittu harjoitusmuoto, tilannekuvausten realistisuus ja ajankohtaisuus, johtaminen ja mentorointi, osanottajien edustavuus ja yhteistoiminta sekä harjoituksen toimintaympäristö ja järjestelyt. Voidaankin todeta, että näiden edellä mainittujen tekijöiden huomioiminen sekä suunnittelu että toteutusvaiheessa luo edellytyksiä valmiusharjoituksen onnistumiselle.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä ohjekirja Touwenin testistä. Touwenin testin avulla voidaan tehdä laaja-alainen ja yksityiskohtainen neurologinen tutkimus lapselle. Tutkimus kohdistuu erityisesti lieviin neurologisiin poikkeavuuksiin (Minor Neurological Dysfunctions, MND). Tulosten avulla lapset jaotellaan neurologisesti normaaleihin, lievästi poikkeaviin (Simple MND), merkittävästi poikkeaviin (Complex MND) ja CP-vammaa sairastaviin lapsiin. Tutkittavia osa-alueita ovat asento ja lihasjänteys, refleksit, tahattomat liikkeet, koordinaatio ja tasapaino, hienomotoriikka, liitännäisliikkeet, tuntoaisti ja aivohermojen toiminta. Lasten hermosto on nopeasti kehittyvä ja laadullisesti erilainen kuin aikuisilla, sillä lapsen neurologinen kehitys on vielä kesken. Tämä täytyy huomioida lapsen neurologisessa tutkimuksessa ja tulosten tulkinnassa. Touwenin testi on suunnattu erityisesti 4-13-vuotiaille lapsille. Motoriset vaikeudet voivat vaikuttaa fyysiseen ja sosiaaliseen aktiivisuuteen sekä mielenterveyteen. Monesti niillä on yhteys myös oppimis- ja käytöshäiriöihin. Motorisen kehityksen merkittävät häiriöt olisi tärkeä löytää mahdollisimman varhain, jotta näiden lasten kehitystä voitaisiin tukea. Motorisia toimintahäiriöitä on huomattavasti enemmän lapsilla, jotka ovat syntyneet ennen raskausviikkoa 32 ja joiden syntymäpaino on alhainen. Tämän vuoksi keskosten neurologisen kehityksen seuranta on erityisen tärkeää.
Resumo:
Tämä tutkielma tarkastelee Vasemmistoliiton ja Suvi-Anne Siimeksen välistä suhdetta Siimeksen seitsemän ja puoli vuotta kestäneen puheenjohtajakauden aikana. Fokuksessa on puoluelehdissä käyty lehdistökeskustelu puolueen ja puheenjohtajan välillä. Suvi-Anne Siimes valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vuonna 1998, kun puolue oli ollut olemassa vain kahdeksan vuotta ja vasta hahmotteli ensimmäistä puolueohjelmaansa. Uuden puheenjohtajan avulla Vasemmistoliitto pyrki kasvattamaan suosiotaan ja muokkaamaan puolueen ideologiaa 2000-luvulle sopivaksi. Siimeksen mediaosaamisen uskottiin tuovan puolueelle lisää suosiota erityisesti naisten ja korkeasti koulutettujen keskuudessa. Vaikka osa aluksi epäilikin Siimeksen kykyjä, oli ihailu lähes varauksetonta hänen tultuaan valituksi puheenjohtajaksi. Siimeksen puheenjohtajuudella tavoiteltiin puolueelle parempaa julkisuuskuvaa, mutta osa vasemmistoliittolaisista tahtoi uudistaa puolueen kokonaan Siimeksen avulla. Alun seesteinen yhteiselo rikkoutui vuonna 2003 Vasemmistoliiton jäätyä eduskuntavaalien jälkeen oppositioon ja poliittisten linjaerojen tultua paremmin esiin. Varsinkin puolueen ammattiyhdistystaustaiset alkoivat haastaa Siimestä puolueen poliittisista linjauksista. Lopullinen välirikko tapahtui maaliskuussa 2006, jolloin Siimes ilmoitti eroavansa Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta kesken kolmannen puheenjohtajakautensa. Tuolloin puolueessa oli vakavia ristiriitoja, jotka ilmenivät julkisena riitelynä ja arvosteluna puolin ja toisin puheenjohtajan ja puolueen eduskuntaryhmän välillä. Siimeksen ero tuli kuitenkin lähes kaikille yllätyksenä. Ristiriidoista huolimatta Siimeksen haluttiin toimivan puolueen keulakuvana vielä yksissä eduskuntavaaleissa. Puheenjohtajan eron aiheuttaman kohun jälkeen Vasemmistoliitto kokosi nopeasti joukkonsa ja uskoi parempaan tulevaisuuteen uuden puheenjohtajan avulla. Ensisijaisena lähdeaineistona käytän lehdistömateriaalia. Päähuomio on Vasemmistoliiton puoluelehdissä käytävässä lehdistökeskustelussa. Puoluelehtien vertailuna on käytetty muuta lehdistömateriaalia. Lehdistömateriaalin tukena on toiminut useiden vasemmistoliittolaisten muistelmat ja omaelämäkerrallisia teokset, jotka valottavat tapahtumia Vasemmistoliitossa Siimeksen puheenjohtajakaudella. Lehdistöaineistoa tukee laaja-alainen valikoima tutkimuskirjallisuutta niin poliittisen historian, valtio-opin, mediatutkimuksen kuin sukupuolentutkimuksenkin alalta.
Resumo:
Stress is a phenomenon that on some level affects everyone’s lives on a daily basis. The autonomic nervous system controls the varying levels of stress at any given time. The responses of the autonomic nervous system adjust the body to cope with changing external and internal conditions. During high-stress situations the body is forced into a state of heightened alertness, which passes when the stressor is removed. The stressor can be any external or internal event that causes the body to respond. Stress is a very versatile phenomenon that can be both a cause and an indicator of other medical conditions, for example cardiovascular disease. Stress detection can therefore be helpful in identifying these conditions and monitoring the overall emotional state of a person. Electrodermal activity (EDA) is one of the most easily implemented ways to monitor the activity of the autonomic nervous system. EDA describes changes occurring in the various electrical properties of the skin, including skin conductivity and resistance. Increased emotional sweating has been proven to be one possible indication of stress. On the surface of the skin, increased sweating translates to increased skin conductivity, which can be observed through EDA measurements. This makes electrodermal activity a very useful tool in a wide range of applications where it is desirable to observe changes in a person’s stress level. EDA can be recorded by using specialized body sensors placed on specific locations on the body. Most commonly used recording sites are the palms of the hands due to the high sweat gland density on those areas. Measurement is done using at least two electrodes attached to the skin, and recording the electrical conductance between them. This thesis implements a prototype of a wireless EDA measurement system. The feasibility of the prototype is also verified with a small group of test subjects. EDA was recorded from the subjects while they were playing a game of Tetris. The goal was to observe variations in the measured EDA that would indicate changes in the subjects’ stress levels during the game. The analysis of the obtained measurement results confirmed the connection between stress and recorded EDA. During the game, random occurrences of lowered skin resistance were clearly observable, which indicates points in the game where the player felt more anxious. A wireless measurement system has the potential of offering more flexible and comfortable long-term measuring of EDA, and could be utilized in a wide range of applications.