110 resultados para kehittyvät osakemarkkinat
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia lyhyen aikavälin markkinareaktiota suomalaisten pörssiyhtiöiden irtisanomisilmoituksiin. Lisäksi tutkitaan poikkileikkausmenetelmän avulla, vaikuttavatko erilaiset yrityskohtaiset tekijät siihen miten osakemarkkinat suhtautuvat irtisanomisiin. Kolmantena tutkimuksen kohteena ovat maakohtaiset irtisanomisiin liittyvät tekijät sekä kuinka ekstensiivistä on yritysten tiedottaminen irtisanomisista. Aineisto sisältää 83 julkisesti annettua irtisanomistiedotetta viiden vuodenaikaväliltä (kesäkuu 2000 - kesäkuu 2005). Osakemarkkinoiden keskimääräistä reaktiota sekä kehitettyjä alihypoteeseja tutkittiin hyödyntämällä tapahtumatutkimusmetodia. Empiiriset tulokset osoittavat, että sijoittajat näkevät irtisanomisetkeskimääräisesti negatiivisina uutisina yhtiöiden markkina-arvon kannalta. Irtisanomisilmoituksia edeltävä markkinareaktio on negatiivinen tukien aiempia tutkimustuloksia Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian markkinoilta. Erona aikaisempiin tutkimuksiin on kuitenkin se, että negatiivinen markkinareaktio on täysin hinnoiteltu jo ilmoitusta edeltävänä aikana. Tukea löytyi myös kaikille yrityskohtaisillealihypoteeseille, jotka selittävät sijoittajien reaktiota irtisanomisilmoituksiin: koko pääoman tuotto, suhdannesykli, corporate governance sekä yrityksen ja johdon maine.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella esiintyykö Venäjän osakemarkkinoilla kalenterianomalioita. Tutkimus keskittyy Halloween-, kuukausi-, kuunvaihde-, viikonpäivä- ja juhlapäiväanomalioiden tarkasteluun. Tutkimusaineistona käytetään RTS (Russian Trading System) indeksiä. Tarkasteluaika alkaa 1. syyskuuta 1995 ja loppuu 31. joulukuuta 2005. Havaintojen kokonaismäärä on 2584. Tutkimusmenetelmänä käytetään pienimmän neliösumman menetelmää (OLS). Tutkimustulokset osoittavat, että Venäjän osakemarkkinoilla esiintyy Halloween-, kuunvaihde- ja viikonpäiväanomalioita. Sen sijaan kuukausi- ja juhlapäiväanomalioita ei tulosten mukaanesiinny Venäjän osakemarkkinoilla. Tulokset osoittavat lisäksi, että suurin osaanomalioista on merkittävämpiä nykyään kuin Venäjän osakemarkkinoiden ensimmäisinä vuosina. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että Venäjän osakemarkkinat eivät ole vielä tehokkaat.
Resumo:
Tässä tutkielmassa selvitetään millainen yrityksen ensimmäisen kustannuslaskentajärjestelmän tulisi olla ja rakennetaan se kohdeyritykseen. Tutkimus on kvalitatiivinen casetutkimus, jonka tutkimusote on konstruktiivinen. Tutkielmassa selvitetään millaisia seikkoja on otettava huomioon kustannuslaskentajärjestelmää rakennettaessa. Tarkoituksena on selvittää miten erityisesti liiketoimintamalli (projektiliiketoiminta), yrityskoko (pieni) ja yrityksen ikä (nuori) vaikuttavat järjestelmän konfiguraatioon. Tutkimuksessa kootaan kustannuslaskentajärjestelmän rakentamisessa huomioitavista seikoista viitekehys. Tutkimuksessa selvisi, että kohdeyrityksen ensimmäisen kustannuslaskentajärjestelmän tulisi olla yksinkertainen, tuottaa oikeaa ja riittäväätietoa kustannuksista ja kannattavuuksista sekä projekti- että liiketoimintatasolla. Projektiliiketoiminnan kontekstissa järjestelmän on oltava joustava ja laskentakohteena tulee olla projektit. Nuoren iän ja pienen koon vuoksi talouden ohjauksen käytännöt vasta kehittyvät. Toiminnan kehittyminen ja ajankuluminen generoivat uusia talouden ohjauksen tarpeita.
Resumo:
Tämä diplomityö tutkii turvallisia etäyhteystapoja yritysverkkoihin. Samanaikasesti kuin Internettiin liitetyt langattomat verkot, kuten langattomat lähiverkot ja pakettikytkentäiset matkapuhelinverkot, tulevat yhä yleisemmiksi, mahdollisuus etäyhteksien luomiseen näiden verkkojen kautta tulee yhä suositummaksi. Vaikka tietoverkot kehittyvät, pysyvät niitä uhkaavat yleisluontoiset uhat samoina. IP pohjaiset VPN-verkot ovat sopiva tapa suojata Internetin ylitse tapahtuvia etäyhteksiä. Eri VPN-ratkaisuja on kuitenkin tarjolla laaja valikoima. Oikean tyyppisen VPN-ratkaisun valinta on kriittistä, jotta yrityksen etäyhteystarpeet saadaan täytettyä. Diplomityö esittelee eräänä vaihtoehtona miten Pocket PC 2002 PDA laitetta ja Windows XP Professional käyttöjärjestelmää voidaan käyttää edullisen VPN ratkaisun toteuttamiseen.
Resumo:
Sähkömarkkinauudistukset ovat tuoneet kilpailun sähkön tuotantoon ja myyntiin, mutta samalla vahvistaneet tarvetta valvoa sähkönsiirtoa ja -jakelua, jotka ovat ns. luonnollisia monopolitoimintoja. Monopoleja valvotaan, jotta ne eivät väärinkäytä määräävää markkina-asemaansa. Tässä diplomityössä tarkastellaan sähkönjakeluverkkoliiketoiminnan sääntelyyn yleisesti käytettyjä valvontamalleja sekä niiden soveltamisessa huomioon otettavia seikkoja. Tarkasteltuja valvontamalleja on neljä, joista yleisimpiä ovat hintakattosääntely ja liikevaihdon sääntely. Tuoton sääntely on monesti ollut ensimmäinen keino säännellä alaa. Mittatikkusääntelyllä pyritään selvittämään tarkasteltavien yhtiöiden tehokkuutta. Sitä käytetään yleensä muiden mallien lisänä kannustamaan toiminnan tehostamiseen. Yhä useammin valvotaan myös sähköntoimituksen laatua. Jokainen maa valitsee omaan erityistilanteeseensa parhaiten sopivan valvontamallin. Valvontamallit kehittyvät jatkuvasti, jotta asiakkaiden etujen turvaamiseksi on olemassa toimivat regulatiiviset työkalut ja toisaalta sähkönjakeluyhtiöiden toimintaolosuhteet ovat vakaat ja realistiset. Kansallisen regulaattorin on luotava valvontamallin avulla oikeanlaiset kannustimet yhtiöiden toiminnalle, jotta niiden tekemät investointi- ja toimintapäätökset ovat järkeviä ja takaavat sähkönjakelun jatkuvuuden.
Resumo:
Työn teoriaosassa käsitellään suorituskyvyn osa-alueita, suorituskyvyn mittaamista ja kunnossapitoa. Suorituskyvyn osa-alueiden avulla pyritään osoittamaan, että kunnossapidon kehittäminen kannattaa tuottavuuden kasvamisen ja kannattavuuden paranemisen johdosta. Suorituskyvyn mittaamisella ja sen lähtökohdilla luodaan mittarit, joilla pystytään havaitsemaan muutokset näissä osa-alueissa. Kunnossapidolla haetaan keinot, joilla suorituskyvyn osa-alueet kehittyvät. Käytännön osiossa kuvataan kohdeyrityksessä havaittuja tapahtumia kunnossapidon kehittämisessä ja mittariston käyttöönotossa. Tämän lisäksi tämä empiirinen osa kertoo tehdyistä toimenpiteistä tehtaalla. Empiirisen osion päättää jatkoehdotuslista projektin jatkamisesta tämän tutkimuksen jälkeen.
Resumo:
Internet -palvelunhallinnan rooli kasvaa tulevaisuudessa ja sen kehittäminen on yhä tärkeämpää. Palvelut kehittyvät monipuolisemmiksi, niiden laatu paranee ja käyttömäärät kasvavat. Erityisesti palveluiden sisällönhallinnan rooli kasvaa ja palveluiden laadusta tulee merkittävä kilpailutekijä. Kokonaisvaltaisen palvelunhallinnan on pystyttävä vastaamaan joustavasti palveluntarjoajien uusiin tarpeisiin, jolloin sen on kehityttävä samaan suuntaan kuin palvelunhallinnan perinteisen telemaailman puolella. Palvelunhallinnan on tuettava kaikkia OSS -järjestelmien (Operating Support System) osa-alueita, jolloin sen laajamittaiseen toteuttamiseen tarvitaan siihen liittyvien erilaisten hallintarajapintojen standardointia. Palvelunhallintajärjestelmät on toteutettava mahdollisimman joustaviksi, jotta niiden piiriin saadaan uusien komponenttien lisäksi jo olemassa olevat komponentit. Mahdollinen palvelunhallinnan toteutustapa voi olla Javan ja CORBA:n (Common Object Request Broker Architecture) yhteiskäyttö, sillä ne takaavat järjestelmään tarvittavan joustavuuden muuttuvissa olosuhteissa kuten Internetissä.
Resumo:
Kaksifaasivirtauksen kuvaamiseen käytettävät mallit, ja menetelmät kaksifaasivirtauksen painehäviön määrittämiseksi kehittyvät yhä monimutkaisimmiksi. Höyrystinputkissa tapahtuvien painehäviöiden arvioinnin vaatiman laskennan suorittamiseksi tietokoneohjelman kehittäminen on välttämätöntä. Tässä työssä on kehitetty itsenäinen PC-ohjelma painehäviöiden arvioimiseksi pakotetulle konvektiovirtaukselle pystysuorissa höyrykattilan höyrystinputkissa. Veden ja vesihöyryn aineominaisuuksien laskentaan käytetään IAPWS-IF97 –yhtälökokoelmaa sekä muita tarvittavia IAPWS:n suosittelemia yhtälöitä. Höyrystinputkessa kulloinkin vallitsevan virtausmuodon määrittämiseen käytetään sovelluskelpoisia virtausmuotojen välisiä rajoja kuvaavia yhtälöitä. Ohjelmassa käytetään painehäviön määritykseen kirjallisuudessa julkaistuja yhtälöitä, virtausmuodosta riippuen, alijäähtyneelle virtaukselle, kupla-, tulppa- ja rengasvirtaukselle sekä tulistetun höyryn virtaukselle. Ohjelman laskemia painehäviöarvioita verrattiin kirjallisuudesta valittuihin mittaustuloksiin. Laskettujen painehäviöiden virhe vaihteli välillä –19.5 ja +23.9 %. Virheiden itseisarvojen keskiarvo oli 12.8 %.
Resumo:
Reaaliaikaisten käyttöjärjestelmien käyttö sulautetuissa järjestelmissä on kasvamassa koko ajan. Sulautettuja tietokoneita käytetään yhä useammassa kohteessa kuten sähkökäyttöjen ohjauksessa. Sähkökäyttöjen ohjaus hoidetaan nykyisin yleensä nopealla digitaalisella signaaliprosessorilla (DSP), jolloin ohjelmointi ja päivittäminen on hidasta ja vaikeaa johtuen käytettävästä matalan tason Assembler-kielestä. Ratkaisuna yleiskäyttöisten prosessorien ja reaaliaikakäyttöjärjestelmien käyttö. Kaupalliset reaaliaikakäyttöjärjestelmät ovat kalliita ja lähdekoodin saaminen omaan käyttöön jopa mahdotonta. Linux on ei-kaupallinen avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä, joten sen käyttö on ilmaista ja sitä voi muokata vapaasti. Linux:iin on saatavana useita laajennuksia, jotka tekevät siitä reaaliaikaisen käyttöjärjestelmän. Vaihtoehtoina joko kova (hard) tai pehmeä (soft) reaaliaikaisuus. Linux:iin on olemassa valmiita kehitysympäristöjä mutta ne kaipaavat parannusta ennen kuin niitä voidaan käyttää suuressa mittakaavassa teollisuudessa. Reaaliaika Linux ei sovellus nopeisiin ohjauslooppeihin (<100 ms) koska nopeus ei riitä vielä mutta nopeus kasvaa samalla kun prosessorit kehittyvät. Linux soveltuu hyvin rajapinnaksi nopean ohjauksen ja käyttäjän välille ja hitaampaan ohjaukseen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli analysoida tunnuslukuihin ja tuottohistoriaan perustuvien sijoitusstrategioiden toimivuutta ja sykliriippuvuutta HEX:iin listatuista yrityksistä koostuvalla aineistolla. Tutkitut sijoitusstrategiat perustuivat arvostuskertoimien, betan ja menneiden tuottojen käyttöön analysointivälineinä käytettyjen kvintiiliportfolioiden muodostamiskriteereinä. Kontribuutiota tutkimukseen pyrittiin luomaan tarkastelemalla ensimmäistä kertaa suhdannesyklin vaikutuksia edellä mainittujen sijoitusstrategioiden toimivuuteen tutkimusaineistolla, joka kattoi useita suhdannesyklejä (pisimmillään vuodet 1991 - 2002). Suhdannesyklien käänteiden määrittämiseen käytettiin ostopäälliköiden indeksiä (PMI-indeksi), jonka on todettu toimivan hyvin esimerkiksi pörssikurssien kehitystä ennakoivana indikaattorina. Tulokset osoittivat P/E-, P/B-, EV/EBIT-, EV/EBITDA-, beta- ja momentumanomalioiden esiintyneen myös suomalaisilla osakemarkkinoilla vuosina 1991 – 2002. Tutkimuksessa saatiin näyttöä myös tuottohistoriaan pohjautuvien momentum-strategian ja winner-loser –strategian toimivuudesta. Näistä etenkin jälkimmäinen oli voimakkaasti sykliriippuvaista. Näiden tulosten mukaan suomalaiset osakemarkkinat eivät olisi käytetyillä tarkasteluperiodilla olleet edes heikosti tehokkaat, ts. osakemarkkinoiden keskimääräinen tuottotaso olisi ollut mahdollista ylittää pelkkään kurssihistoriaan perustuvien sijoitusstrategioiden avulla.
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena on selvittää, miten osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuva uusmerkintäilmoitus ja suunnattu osakeanti-ilmoitus vaikuttavat osakekursseihin julkistamispäivän ympäristössä. Tutkimusmetodiikka on lähinnä nomoteettinen, vaikkakin tutkimus sisältää myös komparatiivisen tutkimuksen tunnusmerkkejä. Tutkielman empiriaosuudessa tutkitaan merkintäoikeusantien ja suunnattujen osakeantien informaatiovaikutuksia Helsingin Arvopaperipörssissä vuosina 1993 – 2002. Epänormaalit tuotot laskettiin ajanjaksolta t=-15 ja t=15 käyttämällä keskiarvokorjattua mallia ja markkinakorjattua mallia. Merkintäoikeusantien osalta havaittiin positiivisia kumulatiivisia epänormaaleja tuottoja, kun laskentamenetelmänä käytettiin markkinakorjattua mallia. Nämä positiiviset kumulatiiviset epänormaalit tuotot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. Tutkimuksessa todettiin myös se, että osakemarkkinat eivät reagoi tilastollisesti merkittävästi merkintäoikeusanti-ilmoituspäivänä. Suunnattujen osakeantien osalta havaittiin tilastollisesti merkitseviä (10 % merkitsevyystasolla) negatiivisia kumulatiivisia epänormaaleja tuottoja. Lisäksi todettiin, että osakemarkkinat eivät reagoi tilastollisesti merkittävästi suunnattuna osakeanti-ilmoituspäivänä. Suunnattujen osakeantien osalta havaittiin myös informaation vuotamista markkinoille 11 päivää ennen suunnattua osakeanti-ilmoitusta.
Resumo:
Tutkielmassa analysoitiin yhteensä 73:n teknisen analyysin menetelmävariaation ja samalta ajanjaksolta lasketun osta ja pidä -strategian tuottojen eroja aineistolla, joka koostui 43 Helsingin Arvopaperipörssin päälistalla vuodesta 1991 vuoteen 1998 noteeratun yhtiön osakkeiden päivän päätöskursseista. Empiiriset testit toteutettiin tutkielmaa varten laadituilla Pascal-ohjelmilla, joilla simuloitiin eri teknisen analyysin menetelmien mukaista päivittäistä kaupankäyntiä. Tulokset osoittivat, ettei teknisen analyysin menetelmien avulla olisi tarkasteluperiodilla päässyt osta ja pidä -strategian tuottotasolle, sillä ainoastaan yksi strategioista ylitti osta ja pidä -strategian tuottotason. Negatiivinen korrelaatio kunkin teknisen analyysin menetelmän tuottamien kauppojen lukumäärän ja strategian kannattavuuden välillä oli erittäin vahva; mitä suurempi signaaliherkkyys, sitä heikompi oli kyseisen strategian tulos. Tutkimustulokset tukivat siten markkinatehokkuuden heikkojen ehtojen hypoteesia, jonka mukaan mennyt hintainformaatio ei ole monetäärisesti hyödynnettävissä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tarkastella telekommunikaatiolaitevalmistajien liiketoimintamalleja. Tutkielma jakaantuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettinen osa keskittyy lähinnä liiketoimintamallin käsitteen määrittelyyn. Olemassa olevien määritelmien, sekä liiketoimintamallin käsitteeseen läheisesti liittyvien termien, pohjalta luotiin liiketoimintamallille uusi malli. Tutkielman empiirinen osa keskittyy case-yritys Cisco Systemsin liiketoimintamallin määrittelyyn ja kehityksen kuvaamiseen. Liiketoimintamallin kehitystä seurattiin kahden vuoden ajalta perehtymällä lähinnä yrityksen lehdistötiedotteisiin, artikkeleihin ja muuhun julkiseen materiaaliin. Ciscon lisäksi empiirisessä osassa tutkittiin kahdeksan muun laitevalmistajan liiketoimintamallien kehitystä. Empiirisen osan päätavoitteena oli selvittää, miten telekommunikaatiolaitevalmistajien liiketoimintamallit kehittyvät nyt ja tulevaisuudessa.
Resumo:
Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, millaiset liiketoimintamallit soveltuvat mobiilin internet-liiketoiminnan harjoittamiseen kehittyvillä markkinoilla. Tavoitteena oli myös selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat mobiilin internetin diffuusioon. Tutkimus tehtiin käyttäen sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Klusterianalyysin avulla 40 Euroopan maasta muodostettiin sisäisesti homogeenisiä maaklustereita. Näiden klustereiden avulla oli mahdollista suunnitella erityyppisille markkinoille soveltuvat liiketoimintamallit. Haastatteluissa selvitettiin asiantuntijoiden näkemyksiä tekijöistä, jotka vaikuttavat mobiilin internetin diffuusioon kehittyvillä markkinoilla. Tutkimuksessa saatiin selville, että tärkeimmät liiketoimintamallin elementit kehittyvillä markkinoilla ovat hinnoittelu, arvotarjooma ja arvoverkko. Puutteellisen kiinteän verkon todettiin olevan yksi tärkeimmistä mobiilin internetin diffuusiota edistävistä tekijöistä kehittyvillä markkinoilla.