Elämää syövän kanssa : Narratiivinen tutkimus henkisen ja hengellisen tuen merkityksestä syöpää sairastavalle

Cancer diseases are considered to be relatively common among the Finnish population, every fourth Finn has been affected by cancer in their lifetime. Around 24,000 new cases of cancer are diagnosed each year in Finland. According to the estimations, about half of all diseased will recover. This research examines cancer patients experiences and needs for mental and spiritual support. This paper answers questions what kind of support cancer patients were given after the diagnosis and how did they felt about it. My research was conducted by thematic interviews (N=7) with cancer patients and letters (N=13). To analyze I used narrative holistic-content analysis and holistic analysis of form. Narrative holistic-content analysis consists of reading the material and writing down common points, themes and deflections. By using holistic analysis of form, I observed changes and turning points in one s story of life. Then I could graphically show the emotional changes in the cancer patients life. By rereading the material, examining and comparing it, I was able to build different categories. After defining these categories (Longing, Supported, Individualists, Believers) I reread the interviews in terms of which category it belonged to. I chose one story from each category to represent the whole group. This so-called central story was complemented by other stories from the same group. Analysis enables to define a type story from each group, they were examples of the various ways of reacting about support that they were giving or not having the support that were needed. The stories reflect the participants feelings about support they were given but some cases feeling rejected.

Normalization and Charter 77 : Violence, Commitment and Resistance in Czechoslovakia

In Czechoslovakia, the occupation of 1968 denoted the beginning of normalization , a political and societal stagnation that lasted two decades. Dissident initiative Charter 77 emerged in 1977, demanding that the leaders of the country respect human rights. The Helsinki process provided a macro-level framework that influenced opposition and dissident activities throughout Eastern Europe. The study contributes a focused empirical analysis of the period of normalization and the dissident movement Charter 77. Dissent in general is seen as an existential attitude; it can be encapsulated as a morally rationalized critical stance as derived from shared experience or interpretation of injustice, which serves as a basis for a shared collective identity comprising oppositional consciousness as one unifying factor. The study suggests that normalization can be understood as a fundamentally violent process and discusses the structural and cultural manifestations of violence with relation to Charter 77. In general, the aim of the system was to passivize the society to such an extent that it would not constitute a potential threat to the hegemonic rule of the regime. Normalization caused societal stagnation and apoliticization, but it also benefited those who accepted the new political reality. The study, however, questions the image of Czechoslovakia s allegedly highly repressive rule by showing that there was also quite considerable tolerance of Charter 77 and consideration before severe repression was brought to bear against dissidents. Furthermore, the study provides understanding of the motives and impetuses behind dissent, the strategic shifts in Charter 77 activities, and the changes in the regime s policies toward Charter 77. The study also adds new perspective on the common image of Charter 77 as a non political initiative and suggests that Charter 77 was, in fact, a political entity, an actively political one in the latter half of the 1980s. Charter 77 was a de facto hybrid of a traditional dissident initiative and an oppositional actor. Charter 77 adopted a two-dimension approach: firstly, it still emphasized its role as a citizens initiative supporting human rights, but, secondly, at the same time, it was a directly political actor supporting and furthering the development of political opposition against the ruling power.

Mitä hyötyä tehohoidosta? : Tehohoitoa sisältäneiden hoitojaksojen vaikuttavuuden arviointi

Intensive care is to be provided to patients benefiting from it, in an ethical, efficient, effective and cost-effective manner. This implies a long-term qualitative and quantitative analysis of intensive care procedures and related resources. The study population consists of 2709 patients treated in the general intensive care unit (ICU) of Helsinki University Hospital. Study sectors investigate intensive care patients mortality, quality of life (QOL), Quality-Adjusted Life-Years (QALY units) and factors related to severity of illness, length of stay (LOS), patient s age, evaluation period as well as experiences and memories connected with the ICU episode. In addition, the study examines the qualities of two QOL measures, the RAND 36 Item Health Survey 1.0 (RAND-36) and the 5 Item EuroQol-5D (EQ-5D) and assesses the correlation of the test results. Patients treated in 1995 responded to the RAND-36 questionnaire in 1996. All patients, treated from 1995-2000, received a QOL questionnaires in 2001, when 1 7 years had lapsed from the intensive treatment. Response rate was 79.5 %. Main Results 1) Of the patients who died within the first year (n = 1047) 66 % died during the intensive care period or within the following month. The non-survivors were more aged than the surviving patients, had generally a higher than average APACHE II and SOFA score depicting the severity of illness, their ICU LOS was longer and hospital stay shorter than of the surviving patients (p < 0.001). Mortality of patients receiving conservative treatment was higher than of those receiving surgical treatment. Patients replying to the QOL survey in 2001 (n = 1099) had recovered well: 97 % of those lived at home. More than half considered their QOL as good or extremely good, 40 % as satisfactory and 7 % as bad. All QOL indexes of those of working-age were considerably lower (p < 0.001) than comparable figures of the age- and gender-adjusted Finnish population. The 5-year monitoring period made evident that mental recovery was slower than physical recovery. 2) The results of RAND-36 and EQ-5D correlated well (p < 0.01). The RAND-36 profile measure distinguished more clearly between the different categories of QOL and their levels. EQ-5D measured well the patient groups general QOL and the sum index was used to calculate QALY units. 3) QALY units were calculated by multiplying the time the patient survived after ICU stay or expected life-years by the EQ-5D sum index. Aging automatically lowers the number of QALY units. Patients under the age of 65 receiving conservative treatment benefited from treatment to a greater extent measured in QALY units than their peers receiving surgical treatment, but in the age group 65 and over patients with surgical treatment received higher QALY ratings than recipients of conservative treatment. 4) The intensive care experience and QOL ratings were connected. The QOL indices were statistically highest for those recipients with memories of intensive care as a positive experience, albeit their illness requiring intensive care treatment was less serious than average. No statistically significant differences were found in the QOL indices of those with negative memories, no memories or those who did not express the quality of their experiences.

Predictors of violent reconvictions and mortality among impulsive alcoholic violent offenders: A prospective study

Acts of violence lays a great burden on humankind. The negative effects of violence could be relieved by accurate prediction of violent recidivism. However, prediction of violence has been considered an inexact science hampered by scare knowledge of its causes. The study at hand examines risk factors of violent reconvictions and mortality among 242 Finnish male violent offenders exhibiting severe alcoholism and severe externalizing personality disorders. The violent offenders were recruited during a court-ordered 2-month inpatient mental status examination between 1990—1998. Controls were 1210 individuals matched by sex-, age-, and place of birth. After a 9-year non-incarcerated follow-up criminal register and mortality data were obtained from national registers. Risk analyses were applied to estimate odds and relative risk for recidivism and mortality. Risk variables that were included in the analyses were antisocial personality disorder (ASPD), borderline personality disorder (BPD), a comorbidity of ASPD and BPD, childhood adversities, alcohol consumption, age, and monoamine oxidase A (MAOA) genotype. In addition to risk analyses, temperament dimensions (Tridimensional Personality Questionnaire [TPQ]) were assessed. The prevalence of recidivistic acts of violence (32%) and mortality (16%) was high among the offenders. Severe personality disorders and childhood adversities increased the risk for recidivism and mortality both among offenders (OR 2.0–10.4) and in comparison between offenders and controls (RR 4.3–53.0). Offenders having BPD and a history of childhood maltreatment emerged as a group with a particularly poor prognosis. MAOA altered the effects of alcohol consumption and ageing. Alcohol consumption (+2.3%) and age (–7.3%) showed significant effects on the risk for violent reconvictions among the high activity MAOA (MAOA-H) offenders, but not among the low activity MAOA (MAOA-L) offenders. The offenders featured temperament dimensions of high novelty seeking, high harm avoidance, and low reward dependence matching Cloninger’s definition of explosive personality. The fact that the risk for recidivistic acts of violence and mortality accumulated into clearly defined subgroups supports future efforts to provide for evidence based violence prevention and risk assessments among violent offenders.

Ventricular repolarization during cardiovascular autonomic function testing

The autonomic nervous system is an important modulator of ventricular repolarization and arrhythmia vulnerability. This study explored the effects of cardiovascular autonomic function tests on repolarization and its heterogeneity, with a special reference to congenital arrhythmogenic disorders typically associated with stress-induced fatal ventricular arrhythmias. The first part explored the effects of standardized autonomic tests on QT intervals in a 12-lead electrocardiogram and in multichannel magnetocardiography in 10 healthy adults. The second part studied the effects of deep breathing, Valsalva manouvre, mental stress, sustained handgrip and mild exercise on QT intervals in asymptomatic patients with LQT1 subtype of the hereditary long QT syndrome (n=9) and in patients with arrhythmogenic right ventricular dysplasia (ARVD, n=9). Even strong sympathetic activation had no effects on spatial QT interval dispersion in healthy subjects, but deep respiratory efforts and Valsalva influenced it in ways that were opposite in electrocardiographic and magnetocardiographic recordings. LQT1 patients showed blunted QT interval and sinus nodal responses to sympathetic challenge, as well as an exaggerated QT prolongation during the recovery phases. LQT1 patients showed a QT interval recovery overshoot in 2.4 ± 1.7 tests compared with 0.8 ± 0.7 in healthy controls (P = 0.02). Valsalva strain prolonged the T wave peak to T wave end interval only in the LQT1 patients, considered to reflect the arrhythmogenic substrate in this syndrome. ARVD patients showed signs of abnormal repolarization in the right ventricle, modulated by abrupt sympathetic activation. An electrocardiographic marker reflecting interventricular dispersion of repolarization was introduced. It showed that LQT1 patients exhibit a repolarization gradient from the left ventricle towards the right ventricle, significantly larger than in controls. In contrast, ARVD patients showed a repolarization gradient from the right ventricle towards the left. Valsalva strain amplified the repolarization gradient in LQT1 patients whereas it transiently reversed it in patients with ARVD. In conclusion, intrathoracic volume and pressure changes influence regional electrocardiographic and magnetocardiographic QT interval measurements differently. Especially recovery phases of standard cardiovascular autonomic functions tests and Valsalva manoeuvre reveal the abnormal repolarization in asymptomatic LQT1 patients. Both LQT1 and ARVD patients have abnormal interventricular repolarization gradients, modulated by abrupt sympathetic activation. Autonomic testing and in particular the Valsalva manoeuvre are potentially useful in unmasking abnormal repolarization in these syndromes.

Contesting Forests and Power : Dispute, Violence and Negotiations

"Contesting Forests and Power; Dispute, Violence and Negotiations in Central Java" is an ethnographic analysis of an ongoing forest land dispute and its negotiations in an upland forest village in the district of Wonosobo, Central Java. Rather than focusing only on the village site, this ethnography of global connections explores the inequalities of power in different negotiation arenas and how these power relations have had an effect on the dispute and efforts made to settle it. Today, national and transnational connections have an effect on how land disputes develop. This study argues that different cosmological and cultural orientations influence how the dispute and its negotiations have evolved. It draws its theoretical framework from legal and political anthropology by looking at the position of law in society, exploring state formation processes and issues of power. The dispute over state forest land is about a struggle over sovereignty which involves violence on the parts of different parties who maintain that they have a legitimate right to the state forest land. This anthropological study argues that this dispute and its negotiations reflect the plurality of laws in Java and Indonesia in a complex way. It shows that this dispute over forests and land in Java has deep historical roots that were revealed as the conflict emerged. Understanding land disputes in Java is important because of the enormous potential for conflicts over land and other natural resources throughout Indonesia. After the fall of President Suharto in 1998, disputes over access to state forest land emerged as a problem all over upland Java. As the New Order came to an end, forest cover on state forest lands in the Wonosobo district was largely destroyed. Disputes over access to land and forests took another turn after the decentralization effort in 1999, suggesting that decentralization does not necessarily contribute to the protection of forests. The dispute examined here is not unique, but, rather, this study attempts to shed light on forest-related conflicts all around upland Indonesia and on the ways in which differential power relations are reflected in these conflicts and the negotiation processes meant to resolve them.

Kansalaisjärjestöt paikallistason ihmisoikeuspolitiikan määrittelykamppailussa. Tapaustutkimus lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen ohjelman valmistelusta Espoossa.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

Sukupuolen rakentuminen väkivaltakertomuksissa

Tutkielmassa tarkasteltiin sukupuolen sosiaalista rakentumista väkivaltaa käsittelevissä kertomuksissa. Aineistona oli 31 lehti-ilmoituksella kerättyä väkivaltakertomusta, joissa väkivallasta kirjoitettiin sekä väkivallan uhrin että tekijän positiosta käsin. Tarkoituksena oli tutkia, millä tavoin väkivaltaa konstruoidaan kertomuksissa ja miten tämä yhdistyy kirjoittajien sukupuolen suorittamiseen. Analyysimenetelmänä oli diskurssianalyysi, jossa sovellettiin sekä poststrukturalistisen diskurssianalyysin että diskursiivisen psykologian lähestymistapaa. Aineistosta oli löydettävissä yhteensä yhdeksän erilaista väkivaltakonstruktiota. Miehen toiseen mieheen kohdistaman väkivallan kontekstissa väkivaltaa konstruoitiin kolmessa konstruktiossa oikeutetuksi ja kahdessa paheksuttavaksi. Parisuhdeväkivallan ja perheessä lapsiin kohdistuvan väkivallan kontekstissa väkivalta näyttäytyi joko väkivallan tekijään liittyvänä, valta-aseman vahvistamisena tai osapuolten vuorovaikutukseen liittyvänä. Tämän lisäksi kaikissa konteksteissa väkivaltaa konstruoitiin toisinaan väkivallan tekijän ulkoisista syistä aiheutuvaksi. Sukupuolen suorittaminen käsitettiin tutkielmassa asemointipyrkimyksinä sukupuolen mukaisiin subjektipositioihin. Kirjoittajien katsottiin kohtaavan väkivaltaan ja sukupuoleen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja, joita he pyrkivät neuvottelemaan käyttäen erilaisia neuvottelustrategioita. Väkivaltaan ja maskuliinisuuteen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja pyrittiin neuvottelemaan sosiaalisen paheksunnan välttämiseen ja maskuliinisuuden todistamiseen käytetyillä neuvottelustrategioilla. Uhriuteen ja feminiinisyyteen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja neuvoteltiin uhriuden todistamiseen sekä sille vastakohtaisesti uhriuden välttelyyn käytetyillä neuvottelustrategioilla, joiden tulkittiin liittyvän pyrkimyksiin asemoitua vahvan naisen positioon. Keskeisinä neuvottelustrategioina olivat erilaiset eronteot, esimerkiksi oikeutetun ja paheksuttavan väkivallan välille, uhrin ja tekijän välille sekä itsen välille ennen ja nyt. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt lähteet olivat: Burr, Vivien (1995): An Introduction to Social Constructionism; Butler, Judith (1990): Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity; Harré, Rom & van Langenhove, Luk (toim.) (1999): Positioning Theory: Moral Contexts of Intentional Action; Hearn, Jeff (1998): The Violences of Men. How Men Talk about and How Agencies Respond to Men’s Violence to Women; Jokinen, Arto (2000): Panssaroitu maskuliinisuus. Mies, väkivalta ja kulttuuri; Keskinen, Suvi (2005): Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat; Ronkainen, Suvi & Näre, Sari (toim.) (2008): Paljastettu Intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka; Wetherell, Margaret (1998): Positioning and Interpretative Repertoires: Conversation Analysis and Post-Structuralism in Dialogue. Avainsanat – Nyckelord – Keywords sukupuolen rakentuminen, väkivalta, subjektipositiot, diskurssianalyysi, diskurssit

Sukupuoli ja organisaatiot liikkeessä? Gender and Organisations in Flux?

Viimeaikainen sukupuolta ja organisaatiota käsittelevä tutkimus ja kirjallisuus on saanut paljon (toisinaan epäsuoria) vaikutteita feminismiä ympäröivistä keskusteluista. Lisäksi naisten aseman ja kokemuksien tunnistaminen organisaatioissa ja johtamisessa on vaikuttanut tutkimukseen. Erilaisten kansainvälisesti tutkittujen aiheiden kirjo on laaja: sukupuolisuhteet organisaatioiden ja johtoryhmien kulttuureissa ja kommunikaatiossa; sukupuolittunut työnjako; sukupuolittuneet hierarkiat, valta, auktoriteetti ja johtajuus organisaatioissa ja johtamisessa; sukupuolittuneet markkinat; sukupuolittuneet kuvat, symbolit ja mainokset; sukupuoli ja IT teknologia; seksuaalisuus, häirintä, kiusaaminen ja väkivalta organisaatioissa; työn ja kodin yhteensovittaminen; ja niin edelleen. Myös akateemiset organisaatiot sekä niiden sukupuolittuneet valtasuhteet ja johtaminen kaipaavat kipeästi huomiota. Useimpia mainituista alueista on tutkittu ainakin jonkin verran mutta paljon työtä on vielä myös jäljellä. Tämä kokoelma esittelee ajankohtaista suomalaista tutkimusta seuraavista teemoista: tasa-arvo organisaatioissa, naisjohtajuus, yrittäjyyden sukupuoli, verkostot, sukupuolen representaatio sekä sukupuoli ja uusi teknologia. Kokoelma on työryhmän yhdessä koostama joten se on ennen kaikkea yhteistyön tulos. Recent research and literature on the gendering of organisations has been strongly influenced, though sometimes indirectly, by debates in and around feminism, and on recognising women and women’s situations, experiences and voices in organisations and management. The range of topics and issues that have been studied internationally is vast: gender relations in organizational and management groups, cultures and communication; gender divisions of labour; gender divisions of hierarchy, power, authority and leadership in organizations and management; gendered markets; gender imagery, symbols and advertising; gender and information technology; sexuality, harassment, bullying and violence in organisations; home-work relations; and so on. There are also key issues of gender power relations in academic organizations and management themselves, which need urgent attention. Though most of these areas have been researched to some extent, much remains to be done. This collection brings together current Finnish research on: Equality in Organisations, Women in Management, Gender and Entrepreneurship, Networks, Representation of Gender, Gender and ICTs. The book has been put together by an editorial team and is thus first and foremost a collective effort.

Uusi työ, vanhat erot? Tutkielma moraalisen työnjaon tuottamisesta

Vuosituhannen vaihteessa on länsimaissa esitetty vahvoja väitteitä työn järjestämisessä tapahtuneista muutoksista. Väitteiden mukaan perinteiset erojen kategoriat, kuten jako miesten ja naisten tehtäviin tai ruumiilliseen ja henkiseen työhön ovat menettäneet perustaansa tilanteessa, jossa kaikesta työstä on tullut enemmän tai vähemmän samaa: palvelusten tuottamista, sosiaalisten suhteiden järjestelyä, vuorovaikutusta ja organisointia, ilman konkreettisia ja materiaalisia tekijän persoonasta erotettavissa olevia työn lopputuotteita. Tutkielmassa työn järjestämistä tarkastellaan diskursiivisesta näkökulmasta. Diskurssit ymmärretään vakiintuneina kielenkäytön tapoina, jotka konstruoivat todellisuutta ja tarjoavat yksilöille vaihtoehtoisia subjektipositioita (Davies & Harré 1990; Burr 1995). Tutkielmassa esitetään, että ”vanhat” työn järjestämisen diskurssit tuottivat henkisen ja ruumiillisen työn välille järjestelmällisen erottelun. ”Uudemmat” diskurssit tarjoavat vaihtoehdon tälle kahtiajaolle yhtäältä määrittelemällä itseohjautuvuuden ja älyllisyyden kaiken työn yhtäläiseksi vaatimukseksi sekä toisaalta edellyttämällä työntekijöiltä ominaisuuksia, jotka eivät ole yksiselitteisen henkisiä eivätkä ruumiillisia. Kielenkäytön tavat ovat kuitenkin riippuvaisia niitä ylläpitävästä toiminnasta. Tutkielmassa empiirisen näytteen työtä järjestävästä toiminnasta tarjoavat Pyhtään kunnan asukkailta vuosina 1982, 1993 ja 2007 kerätyt lomakehaastattelut. Symbolisen interaktionismin (Hughes 1984a–1984e) ja sosiaalisen konstruktionismin (Berger & Luckmann 1994) näkökulmasta tutkielmassa kysytään, miten työtä ja työnjaon erilaisia paikkoja on eri vuosien haastatteluissa määritelty, rajattu ja tehty ymmärrettäväksi. Ovatko vanhat erottelut menettämässä merkitystään työtä ja työnjakoa koskevassa puheessa? Näkökulma poikkeaa tähänastisista työn muutosta tarkastelleista surveytutkimuksista siten, että se ottaa lähtökohdakseen työntekijöiden omat selonteot työnsä vaatimuksista, työtään määrittävistä hyveistä sekä selonteoissa tuotettavan ”moraalisen työnjaon”. 1900-luvun historiassa henkisen ja ruumiillisen työn erottelua on institutionalisoitu esimies–alainen-erottelun lisäksi toimihenkilö–työntekijä-erotteluksi. Työn muutosta koskevasta keskustelusta huolimatta nämä erottelut uusinnettiin myös vuoden 2007 haastatteluissa – jopa johdonmukaisemmin kuin vuosina 1982 ja 1993. Lisäksi henkisen ja ruumiillisen työn kategoriat olivat haastatteluissa säilyneet vahvasti toisensa poissulkevina ja kategorioiden erottelu tavanomaisena työnjaon tuottamisen tapana. Näiden erottelujen ohella työnjakoa tuotettiin haastatteluissa luovan ja suorittavan työn vastakohtaisuutena, joskin nämä jäsennykset olivat vähemmän säännönmukaisia eivätkä uusintaneet edellä mainittuja esimies–alainen- tai työntekijä–toimihenkilö-erotteluja. Vahvan pysyvyyden lisäksi aineisto tarjosi näytteen muutoksesta: Vuosina 1982 ja 1993 henkisen työn paikat olivat haastatteluissa olleet erityisesti miesten paikkoja. Vuonna 2007 myös naiset tekivät haastatteluissa näkyviksi työnsä henkisiä sisältöjä. Työn muutosta koskevan keskustelun lisäksi tutkielma osallistuu metodologiseen keskusteluun lähestyessään lomakehaastattelua toiminnallisena selontekojen tuottamisen kontekstina. Näin tehdessään tutkielma ehdottaa totutulle faktanäkökulmalle (Alasuutari 1999) vaihtoehtoista tapaa tarkastella lomakehaastattelussa tuotettua tietoa.

Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön yksityiskirjastot ja sensuurin kieltämä kirjallisuus niissä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä

Tutkimus luotaa 1800-luvun alkuvuosikymmenten Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön poliittisia asenteita sensuuri-ja painovapauskysymysten valossa. Sadan virkamiehistöön kuuluneen henkilön yksityiskirjastot ja niiden sisältämät mahdolliset sensuurin kieltämät nimikkeet on seulottu Kansalliskirjaston kokoelmissa olevista 1800- luvun kirjahuutokauppaluetteloista vertailemalla niitä Kansallisarkistossa säilytettäviin sensuuriviranomaisten kiellettyjen teosten listoihin. Tutkimuksen keskeisimmiksi teemoiksi nousevat näin poliittis- sekä kirjahistorialliset, kirjallista kulttuuria koskettelevat ulottuvuudet. Virkamiehistön yksityiskirjastot mahdollisine kiellettyine nimikkeineen on esitelty tilastollisen taulukoinnin avulla kirjastojen koon, virkamiehistön hallintoalan, rankiluokan sekä alueellisen identiteetin mukaan jaoteltuina. Vaikka lähdeaineiston perusteella on tämänkaltaisen poliittisväritteisen kirjallisen kulttuurin tavoittaminen osaksi ongelmallista, ovat huutokauppaluettelot systemaattisesta ja säännöllisestä luonteestaan johtuen merkittävää ja satunnaisten inventaarioluetteloiden ohella lähestulkoon ainoaa käsillä olevaa yksityiskirjastoja koskevaa lähdeaineistoa. Suomen 1800-luvun valtiolliseen asemaan liittyviä historiantulkintoja on tutkimuksen edetessä pyritty kuljettamaan rinnakkain; niitä ovat toisaalta suomalaisten käsitykset maansa perustuslaillisesta asemasta ja toisaalta venäläisten viranomaisten tulkinnat Suomen asemasta yleisvaltakunnallisessa viitekehyksessä. Tämän ohella tutkimusaihetta on lähestytty sen ajalliseeen kontekstiin olennaisesti kytkeytyvien yhteiskunta-ja historianfilosofisten teorioiden avulla. Ne ovat olleet myös tutkimuksen kohteena olleille aikalaisille relevantti henkinen ulottuvuus. Tämä on perusteltua, koska filosofista ja valtiotieteellistä kirjallisuutta on ollut kirjastoissa paljon. Etiikasta ja moraalista lähtevä vapauden ongelma on ollut yksi tämänkaltainen yhteiskuntafilosofinen kysymys. Tutkimuksessa aika ajoin esiin nouseva aatteellinen vertailu muiden Euroopan maiden oloihin laajentaa tutkimuksen historiallisen viitekehyksen osaksi 1800-luvun eurooppalaisen henkisen aatemaailman maisemaa. Tutkimuksen varovaiset johtopäätökset juontuvat erilaisista näkökulmista. Kiellettyjä nimikkeitä löytyi hieman yli 30 % kaikista virkamiehistön yksityiskirjastoista, mutta kiellettyjen nimikkeiden määrät osoittautuivat kirjastokohtaisesti laskettuna pienehköiksi. Ilmiön voi näin väittää olleen toisaalta marginaalista, mutta toisaalta konkreettinen osoitus poliittiseen vakaumukseen viittaavasta asennoitumisesta; sensuuria esimerkiksi saatettiin tulkita perustuslaillisuutta ja Aleksanteri I:n antaman hallitsijanvakuutuksen taustaa vasten. Kielletyn kirjallisuuden hankkiminen sensuurilaeista piittaamatta saattoi myös olla kamppailua hyvänä pidetyn yhteiskuntajärjestyksen puolesta järjestelmän epäkohtia vastaan. Keisaria kohtaan tunnettiin lojaalisuutta, mutta hänen hallitsemaansa järjestelmää edustavia sensuuriviranomaisia kohtaan välttämättä ei. Tässä kohdin Suomen tilanteella oli vastaavuutta Saksan oloihin, j o s s a nuorhegeliläiset halusivat muuttaa yhteiskuntaa ideaalimpaan suuntaan. Venäjän keisarikuntaan kuuluminen toi mukanaan maallista hyvää, mutta henkisen kulttuurin puolella orientoiduttiin pääasiassa länteen, ja pitäydyttiin Ruotsin ajan luomassa perinnössä. Yksi keskeinen tästä kummunnut valistusaatteen traditionaalinen arvo oli itsensä vapaa kehittäminen, joten sensuurikysymyksissä ajauduttiin väistämättä törmäyskurssille valtiopoliittisen ja kulttuurisen identiteetin ristipaineessa. Vaikka valtiopoliittinen identiteetti vaihtui vuoden 1809 jälkeen, ei kulttuurisen identiteetin kohdalla näin käynyt. Tätä kautta vahvistuu kokonaiskuva 1700-luvun historian ja Ruotsin ajan perinnön tärkeydestä 1800-luvun henkiselle kehitykselle etenkin kirjallisen kulttuurin saralla.

"Ei kansa elä vain leivästä" : Suomen Taideyhdistys ja kuvataiteen kannattajakunnan muotoutuminen Helsingissä 1846-1865.

Tutkielma käsittelee kuvataideyleisön muotoutumista Suomen Taideyhdistyksen piirissä 1800-luvun puolivälissä sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Tärkein lähdemateriaali on Suomen Taideyhdistyksen arkisto, jonka avulla tarkastellaan laajemmin yhdistyksen ideaa, sen jäsenyyttä, maanlaajuista jäsenkartuntaa ja johtokunnan taiteen kannattajiin suuntaamaa missiota toiminnan alkuvuosikymmeninä. Yhdistyksen helsinkiläinen jäsenistö vuosina 1846−1865 on luokiteltu kymmeneen luokkaan jäsenluettelossa annettujen nimikkeiden perusteella. Lähdeaineiston ja sen pohjalta tehdyn luokittelun avulla analysoidaan pääkaupungin jäsenkuntaa ja sen suhdetta koko maan jäsenistöön. Jäsenkunnasta nostetaan esille myös joitakin kiinnostavia yksilöitä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on Sosiologi Everett Rogersin malli innovaatioiden diffuusiosta. Taiteen kannattaminen uutena ideana vertautuu tutkielmassa uuteen keksintöön ja sen leviämiseen. Tutkielmassa osoitetaan, että kuvataiteen saadessa 1800-luvun kuluessa uudenlaisia merkityksiä myös taiteen yleisö määrittyi uudelleen. Vuonna 1846 perustetulla Suomen Taideyhdistyksellä oli tässä ratkaiseva ja aktiivinen rooli. Taiteen kannattajakunnan ydin oli Helsingissä, jossa vaikutti yhdistyksen lähinnä korkeista virkamiehistä ja professoreista koostunut johtokunta. Taideyhdistyksen toiminnan vakiintuessa taiteen kannattamisen idea levisi ja sitä levitettiin yhä useammille paikkakunnille sekä laajempiin kansankerroksiin. Yhdistyksen jäsenkuntaan liittyi lähinnä säätyläistöä, mutta taidenäyttelytoiminta tavoitti myös alempia yhteiskuntaluokkia. Taideyhdistyksen helsinkiläisessä jäsenkunnassa virkamiehistön rooli oli suuri. Alkuvaiheessa liittyneet yhteiskunnalliselta statukseltaan korkeat henkilöt saivat hallitsijan vakuuttumaan toiminnan luotettavuudesta. Taiteen kannattajakunta muodostui kuitenkin kasvavassa määrin alemmasta virkamiehistöstä ja elinkeinojen harjoittajista. Merkittävä osuus oli myös Keisarillisen Aleksanterinyliopiston opettajilla ja siellä tutkinnon suorittaneilla. Tärkein taiteen pääkaupunkilaista kannattajakuntaa yhdistänyt sosiaalinen viitekehys olikin yliopisto. Sen antama koulutus, sivistys ja henkinen pääoma olivat taustalla suurimmalla osalla yhdistykseen Helsingissä liittyneistä. He kuuluivat pääsääntöisesti aktivoituvaan sivistyneistöön, joka syntyi sääty-yhteiskunnan vanhojen rakenteiden hämärtyessä ja yliopistotutkintojen saadessa yhä suurempaa yhteiskunnallista merkitystä.

Fin de millénaire eli maailmanlopun satiiri : Frédéric Beigbederin Au secours pardon, Marie Darrieussecqin Truismes ja Michel Houellebecqin La Possibilité d'une île

Pro gradu -työni käsittelee ranskalaisen nykykirjallisuuden yhteiskunnallista suuntausta, jota kirjallisuudentutkija Ruth Cruickshank kutsuu fin de millénaire -kirjallisuudeksi. Tutkimani teokset ovat Frédéric Beigbederin Au secours pardon (2007), Marie Darrieussecqin Truismes (1996) ja Michel Houellebecqin La Possibilité d'une île (2005). Pohdin, millaisena ja millaisin keinoin teokset kuvaavat seksuaalisuutta ja sen tulevaisuudennäkymiä kulutusyhteiskunnassa, ja millaisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin niiden havainnot perustuvat. Hahmottelen reittejä, joita pitkin globaalin mittakaavan yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat ihmisten intiimeihin tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Seksuaalisuuden tarkastelun avulla osoitan, että ranskalaisessa nykykirjallisuudessa ilmenee varsin yhteneviä näkemyksiä ja uhkakuvia aikamme sosiaalisesta todellisuudesta. Tällä tavoin tarkennan ja vankennan vielä hajanaista fin de millénaire -käsitettä. Fin de millénaire -kirjallisuuden oma lajityyppi on massakulttuurin, esimerkiksi viihteen ja mainosten, kielestä vaikutteita ammentava dystopian ja satiirin liitto. Kuten Cruickshank kirjoittaa, fin de millénaire -kirjallisuus heijastaa Ranskassa vuosituhannen vaihteessa korostunutta tunnetta käännekohtaan saapumisesta. Dystopian ohella voidaankin puhua myös apokalyptisesta tekstistä, etenkin siksi, että teokset tarjoavat niukasti ratkaisuja kuvaamiinsa ongelmiin. Eritoten Houellebecqin ja Beigbederin teokset käsittelevät tarpeiden luomista kuluttajille seksuaalivietin ja seksuaalisen kilpailun avulla. Kutsun tätä järjestelmää halutaloudeksi, ja käytän sen toiminnan analysoimisessa apuna Michel Foucault'n käsityksiä vallasta ja Jean Baudrillardin käsityksiä kulutusyhteiskunnasta. Halutalouden sosiaalisia seurauksia ovat vieraantuminen, seksuaalisten hierarkioiden jyrkentyminen ja valinnanvapauden kaventuminen. Teosten kuvaamassa yhteiskunnassa erilaiset esimerkiksi sukupuolen, iän ja ulkonäön perusteella rakentuvat seksuaaliset hierarkiat käyvät yhä merkittävämmiksi. Au secours pardon ja La Possibilité d'une île kuvaavat tapahtumaketjua, jossa etenkin heteromiehistä yhä useampi luisuu seksuaaliseen kurjuuteen muun muassa naisten emansipaation sekä yleisen nuoruuden ja kauneuden palvonnan myötä. Truismesissa taas kuvitellaan yhteiskunta, johon feminismi ei ole päässyt vaikuttamaan mutta pornoistuminen on; naisten ruumiista on tullut miesten yhteistä omaisuutta ja seksuaalinen väkivalta on arkipäivää. Sen maailmassa viehättävä ulkonäkö on naisille miltei elinehto. Yleistäen Houellebecqin ja Beigbederin teokset edustavat miesnäkökulmaa ja Darrieussecqin teos naisnäkökulmaa. Teosten näkemyksiä naisten ja miesten välisistä valtasuhteista pohdin naisten seksuaalisesta vallasta kirjoittaneen Henry Laasasen käyttökelpoisten käsitteiden avulla. Kolmea teosta yhdistävät kuvaukset kulttuurista, jossa ihmissuhteet ovat kaupankäyntiä ja seksuaalinen viehätysvoima määrittelee ihmisen arvon. Darrieussecqin teos on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Beigbederin ja Houellebecqin kuvaama arvoliberalismia ja taloudellista liberalismia yhdistävä kulttuuri on vaihtunut uuskonservatiiviseen ja kaksinaismoralistiseen, naisia räikeästi sortavaan yhteiskuntaan. Teoksen kertoja vähättelee itseensä kohdistuvia koskemattomuuden loukkauksia ja pahoittelee kertomuksensa käänteiden säädyttömyyttä varsinkin kuvatessaan omaa haluaan ja seksuaalista subjektiuttaan. Katson teoksen kritisoivan kirjallisuudentutkija Shirley Ann Jordanin termein poliittisen korrektiuden tyranniaa ja peräänkuuluttavan suoraa puhetta pornografiasta ja naisen halusta. Seksuaalisuus toimii tutkimuksessani lähtökohtana, jonka avulla teoksista nousee esiin julma ja rakkaudeton, säälimättömän kilpailun ja väkivallan täyttämä yhteiskunta. Viime kädessä teosten kuvaama maailmanloppu on se, että rakkaus katoaa ihmisten välisistä suhteista, koska rakkaudessa ei ole voiton tavoittelun kannalta mitään järkeä. Satiirin keinojen, kuten päättymättömän ja monikerroksisen ironian, yhdistyminen dystopiaan pelastaa teokset osoittelevalta moralisoinnilta ja tekee niistä toimivaa yhteiskunnallista kirjallisuutta.

Suomalainen sotilasidentiteetti yhteiskunnan muutoksessa toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan päättyminen vuonna 1945 ja sitä seurannut Suomen poliittinen uudelleenasemointi asettivat myös suomalaisen identiteettipolitiikan uudelleenarvioitavaksi. Erityisesti puolustusvoimissa ja ylipäätään suomalaisen sotilaan identiteetin kohdalla muutos oli suuri, sillä toista maailmansotaa edeltänyt kansalaissotilaan luominen oli perustunut pitkälti Neuvostoliiton ja Venäjän uhkaan. Sotaa muita kuin itäistä naapuria vastaan ei pidetty uskottavana. Tilanteen muututtua pohjaa maanpuolustustahdolle, isänmaalle ja ylipäätään sotilaalliselle varautumiselle oli haettava muista lähteistä. Tutkielma käsittelee suomalaisen sotilasidentiteetin tilaa 1960-luvun alussa (1960-1965). Asiaa tarkastellaan puolustusvoimien ja sen piirissä toimineiden henkilöiden näkövinkkelistä. Tarkoituksena on selvittää, miten he näkivät tilanteen, sen kehityksen ja mitä toimenpiteitä kenties tarvittiin identiteetin ohjaamiseksi oikeaan suuntaan. Alkuperäislähteinä työssä on käytetty pääasiassa puolustusvoimain vaikutuspiirissä julkaistuja sanoma- ja aikakauslehtiä tutkimusjaksolta. Aikaisempaa historiantutkimusta aiheesta ko. tutkimusjaksolta on julkaistu vähän. Tutkimus peilaa vahvasti Juha Mälkin väitöstutkimukseen (2008), jossa tutkittiin suomalaisen kansalaissotilaan luomistyötä 1920- ja 1930-luvuilla. Mälkin tutkimus toimii työssä monin paikoin vertailukohtana sotaa edeltäneeseen tilanteeseen. Toisena tärkeänä metodologisena lähtökohtana tutkielmalle on Vilho Harlen ja Sami Moision (2000) käsitys suomalaisesta identiteettiprojektista ja suomalaisen identiteetin rakentamisesta “toiseutta” vastaan. Tutkielma selvittää suomalaisen sotilasidentiteetin rakentumista kolmella tasolla. Ensimmäisellä tasolla selvitetään, millaisena suomalainen sotilas nähtiin luonteensa valossa ja millaisia piirteitä yhdistettiin hänen persoonaansa yleisellä tasolla. Samalla selvitetään, miten nämä piirteet vaikuttivat sotilaalliseen kurinpitoon ja johtamiseen. Toinen taso kartoittaa, miten poliittisen johdon valitsema puolueettomuuspolitiikka vaikutti identiteetin perustaan, siihen miten isänmaallisuus haluttiin määritellä sekä niihin käytännön toimiin, joita valittu linja vaati. Kolmas taso keskittyy asevelvollisiässä olleeseen nuorisoon ja siihen, miten heidät nähtiin muun muassa 1960-luvun nuorisoradikalismin ja rauhanaatteiden valossa. Tutkielman loppupäätelmä on, että suomalainen oli kansallisten ominaispiirteidensä puolesta pitkälti hyväksytty “aikuinen” kansalainen. Myös sotilaille kielteiset piirteet, kuten vaikkapa “purnaaminen” oli otettu osaksi suomalaisen sotilaan kuvaa. Samalla puolustusvoimain piirissä oltiin kuitenkin huolestuneita kansalaisten sitoutumisesta isänmaahan ja maanpuolustukseen henkisellä tasolla. Esimerkiksi nuorison radikaalit aatteet nähtiin uhkana oikeanlaiselle identiteetille. Edellytyksenä hyväksyttävälle sotilasidentiteetille nähtiin poliittisen johdon valitseman puolueettomuusasenteen laaja ja ehdoton hyväksyminen. Tältä osin kaikkien suomalaisten olisi ajateltava samalla tavoin.

Murtuma mieheydessä. Aikuisiän selkäydinvamma ja maskuliinisuuden rakentuminen.

Tutkimukseni tavoitteena oli ensinnäkin selvittää, miten aikuisiällä tapahtunut vammautuminen uhkaa maskuliinista identiteettiä. Olin kiinnostunut niistä vammaisuuteen liittyvistä sosiaalisista prosesseista, joiden takia maskuliinisuus joutuu vammautumisen myötä koetukselle. Toiseksi halusin selvittää, miten haastattelemani selkäydinvammaiset miehet rakentavat maskuliinista identiteettiään. Tutkimukseni teoreettisena taustana toimi yhtäältä vammaistutkimuksen piirissä tehty, vammaisten elettyä kokemusta tarkasteleva tutkimus, toisaalta kriittinen miestutkimus, josta erityisesti R.W. Connellin teoria hegemonisesta maskuliinisuudesta. Tämän laadullisen tutkimuksen kohdejoukkona oli kahdeksan 23–68-vuotiasta miestä, joiden selkäydin oli vaurioitunut aikuisiällä tapahtuneen tapaturman seurauksena. Teemahaastattelut toteutettiin vuoden 2010 kevään ja syksyn aikana ja ne käsittelivät vammautumisen kokemusta ja sen seurauksia muun muassa miesten toimintakykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, seksuaalisuuteen ja maskuliinisuuteen. Analyysivaiheessa tukeuduin grounded theoryn aineistolähtöiseen teemoitteluun. Haastatteluiden lisäksi tein lyhyen ekskursion pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa kiertelin pyörätuolissa istuen. Hyödynsin tekemiäni havaintoja esteettömyydestä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta analyysissäni. Tutkimuksessa kävi selväksi, että vammautuminen oli uhannut haastateltujen maskuliinisuutta eri tavoin. Miehet olivat pelänneet menettäneensä itsenäisyytensä, toimintakykynsä, ihmissuhteensa ja näiden myötä myös mieheytensä. Kotiuduttuaan heille olikin ollut tärkeää todistaa sekä itselleen että läheisilleen olevansa edelleen itsenäisesti pärjääviä miehiä. Useimmille miehille vammautuminen oli myös johtanut ajoittaiseen yksityisyyden menettämiseen. Miehet kertoivat, että pyörätuoli herättää huomiota ja johtaa tungetteleviin katseisiin, kysymyksiin ja kosketuksiin. Totesin, että tällainen avulias tungettelu kuluttaa maskuliinista identiteettiä, koska se rikkoo kulttuurista käsitystä, jonka mukaan miehen kuuluu pärjätä ilman toisten apua. Toisaalta osa miehistä myös koki, että näkyvän vammansa takia heitä ajoittain myös vältellään. Arkisissa kohtaamisissa haastatellut pyrkivät rikkomaan vammaisuutta koskevia stereotypioita korostamalla maskuliinisia piirteitään. Haastateltavat liittivät kulttuurisesti arvostettuun maskuliinisuuteen käsityksiä itsenäisestä pärjäämisestä, urheilullisuudesta, teknisestä taitavuudesta, emotionaalisesta järkkymättömyydestä ja seksuaalisesta suorituskyvystä. Miehet kokivat, että vammaisuuden takia heidän maskuliinisuutensa voidaan nähdä viallisena tai puutteellisena. Tämän takia he pyrkivät maskuliinisuuden performatiiveissaan minimoimaan oman heikkouden ja riippuvaisuuden julkitulemista ja sen sijaan korostivat hegemonisen maskuliinisuuden mukaisia piirteitä. Tarkastelin tätä maskuliinisuuden tekemistä erityisesti parisuhteen, työn ja esteellisen tilan konteksteissa. Haastateltavat kertoivat, että vammautumisesta seurannut fyysinen ja henkinen rasitus oli asettanut heidän parisuhteensa koetukselle. Kotitöiden tekemisen kautta miehet neuvottelivat vastuullisuudestaan ja pärjäämisestään. Kaikkien miesten maskuliininen identiteetti näytti nojaavan työn tekemiseen ja sen tuomaan statukseen. Miesten suhdetta esteelliseen tilaan väritti jatkuva rajankäynti avun tarpeen ja miehisen kunnian välillä.