Oppilaan oma uskonto perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelman perusteissa

Vuonna 2003 voimaan tulleen uuden uskonnonvapauslain muutosprosessin yhteydessä tehtiin muutoksia myös uskonnonopetusta määrittäviin lakeihin. Aikaisemmin uskonnonopetusta kuvannut termi ” oppilaan tunnustuksen mukainen” korvattiin käsitteellä ”oppilaan oman uskonnon opetus” (Lukiolaki 455/2003, Perusopetuslaki 454/2003). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaan omaa uskontoa perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelmissa. Analyysi kohdistui kaikille uskontokuntasidonnaisille ryhmille yhteiseen opetussuunnitelman osaan sekä evanekelisluterilaisen, ortodoksisen, islamin ja Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen kirkon uskonnon opetussuunnitelman perusteisiin. Tutkimus toteutettiin sisällön analyysin keinoin. -- Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, miten oma uskonto näyttäytyy opetussuunnitelman kaikille uskontosidonnaisille ryhmille yhteisessä osassa. Oppilaan oma uskonto ei siinä ole opetuksen päämäärää tai lähtökohtia määrittävässä asemassa. Omaan uskontoon tutustuminen määritetään yhdeksi opetuksen tavoitteista, jota ei kuitenkaan korosteta muihin tavoitteisiin nähden. Muita tavoitteita on esimerkiksi tutustuminen muihin uskontoihin ja uskonnon ymmärtäminen kulttuurisen ilmiön tasolla. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin oppilaan oman uskonnon ilmenemistä uskontokohtaisissa opetussuunnitelmissa. Opetussuunnitelmia vertailtaessa huomattiin merkittäviä eroja siinä, millaisessa asemassa oma uskonto on opetussuunnitelman kokonaisuudessa. Vähemmistöuskontojen opetussuunnitelmissa oppilaan omaan uskontoon tutustuminen ilmenee opetuksen päämääränä. Evankelisluterilaisen uskonnon opetussuunnitelmassa sillä on välineellinen arvo pyrittäessä ymmärtämään uskontoa kulttuurisena ilmiönä. Oman uskonnon ilmenemistä opetussuunnitelmissa voi tutkimuksen perusteella hahmottaa juridisesta, kulttuurisesta ja identiteetin näkökulmasta. Merkittävimmät erot löytyivät identiteetin näkökulmasta hahmotetusta oppilaan omasta uskonnosta. Toisissa opetussuunnitelmissa oppilaan uskonnollinen identiteetti määritetään oppilaan juridisen oman uskonnon pohjalta. Toisissa suunnitelmissa oppilaan uskonnollista identiteettiä lähestytään individualisoituneen uskonnollisuuden näkökulmasta ja oppilaan henkilökohtainen uskonnollinen identiteetti jätetään oppilaan oman määrittämisen varaan. Kolmannessa tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, minkä eri ulottuvuuksien kautta omaa uskontoa opetuksessa käsitellään. Aineistosta hahmotettiin viisi ulottuvuutta: instituution, rituaalinen, opillinen, narratiivinen ja eettinen ulottuvuus. Ulottuvuuksien painotuksiin eri uskontojen opetussuunnitelmissa voi nähdä vaikuttavan esimerkiksi uskonnon asema Suomessa ja uskonnon itseymmärrys uskonnon keskeisistä piirteistä sekä se, kuinka tiiviisti koulun uskonnonopetus on yhteydessä uskonnolliseen yhdyskuntaan. -- Tutkimus lisää tietoa uskonnon opetussuunnitelmien perusteista ja eri uskontojen suunnitelmien välisistä eroista. Tutkimuksen perusteella voidaan huomata, että eri opetussuunnitelmissa omalla uskonnolla on hyvin erilainen asema opetuksen lähtökohtia ja sisältöä määritettäessä. Toisissa opetussuunnitelmissa omaan uskontoon tutustuminen näyttäytyy opetuksen päämääränä ja lähtökohtana, mutta toisissa opetussuunnitelmissa opetuksen lähtökohdat kumpuavat uskontotieteellisestä ja individualisoituneen uskonnollisuuden viitekehyksestä. Näin ollen kouluissa annettavaa uskonnonopetusta ei voi pitää luonteeltaan yhdenmukaisena. Myös opetuksen kuvaaminen luonteeltaa ”oppilaan oman uskonnon opetuksena” näyttäytyy ristiriitaisena eri uskontojen opetussuunnitelmien valossa.

Psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapaus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapautta. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Millä perusteilla psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on turvattu ja millä perusteilla sitä rajoitetaan? Miten psykoottinen ja uskonnollinen todellisuudentulkinta eroavat toisistaan? Vaarantaako psykiatriseen todellisuudentulkintaan perustuva hoito potilaan negatiivisen uskonnonvapauden eli oikeuden elää ilman uskontoa? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteet ovat perustusoikeudet, mielenterveyslaki, potilaslaki, YK:n Principles for the protection of persons with mental illness and the improvement of mental health care, Maailman psykiatriyhdistyksen Madridin julistus ja Suomen mielenterveysseuran Mielenterveyspotilaan oikeudet. Uskonnonvapautta tarkastellaan tässä tutkimuksessa kahden eri vapauskäsityksen näkökulmasta: ulkoisena vapautena, joka edellyttää kompetenssia ja autenttisuutta, sekä ulkoisen ja sisäisen vapauden summana, johon kompetenssi ja autenttisuus sisältyvät. Psykoottisella potilaalla on ihmisyytensä ja kansalaisuutensa perusteella lähtökohtaisesti täysi uskonnonvapaus, mutta sitä voidaan rajoittaa. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoiseksi vapaudeksi, rajoittaa psykoottisen potilaan uskonnonvapautta tahdosta riippumattomassa hoidossa hänen terveytensä ja turvallisuutensa suojaaminen. Uskonnonvapauden rajoittaminen voidaan perustella sillä, ettei psykoottinen potilas täytä uskonnonvapauden edellytyksiä eli kompetenssia ja autenttisuutta, sillä, että potilaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet priorisoidaan uskonnonvapauden yläpuolelle sekä sillä, että pyritään terveyshyötyyn. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoisen ja sisäisen vapauden summaksi, on psykoosi uskonnonvapautta rajoittava tekijä, koska se tekee yksilöstä epäautenttisen ja puuttuu hänen kompetenssiinsa. Psykoosin (myös tahdosta riippumaton) hoito voidaan ymmärtää tällöin yritykseksi palauttaa uskonnonvapaus. Rajoittamalla ulkoista uskonnonvapautta pyritään maksimoimaan ulkoisen ja sisäisen uskonnonvapauden summa. Vaikka psykoottisella ja uskonnollisella todellisuudentulkinnalla on yhtäläisyyksiä, niiden toisistaan erottaminen on tärkeää, koska yksilöllä, jonka todellisuudentulkinta määritellään psykoottiseksi, on oikeus saada hoitoa, kun taas yksilön uskonnollista todellisuudentulkintaa suojaa uskonnonvapaus eikä sitä saa hoitaa sairautena. Lähteiden mukaan psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan toisistaan erottaminen diagnostisten kriteerien ja lääketieteellisen tiedon avulla on lääkärin tehtävä. Tutkimuksessani esitän kaksi periaatetta, joiden avulla todellisuudentulkinnat voidaan erottaa toisistaan. Yksinäinen puu ei pala -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli se jaetaan jossain yhteisössä. Hedelmistään puu tunnetaan -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli sen terveydelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat hyvät. Antipsykiatrinen kritiikki väittää psykiatrian olevan uskonto. Jos väite on tosi, puututaan tahdosta riippumattomassa hoidossa yksilön oikeuteen elää ilman uskontoa, sillä ko. hoidossa olevan psykoottisen potilaan on pakko suostua siihen, että häntä hoidetaan psykiatrian arvojen ja todellisuudentulkinnan mukaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos psykiatria määritellään uskonnoksi, uskonnon käsite kärsii inflaation. Koska psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on pohjimmiltaan eettinen kysymys, on tärkeää myöntää psykiatrian arvosidonnaisuus. Tällöin voidaan tehdä tietoisesti moraalisia päätöksiä ja kantaa moraalinen vastuu esimerkiksi diagnoosin määrittelyssä. Psykiatrian voidaan katsoa perustuvan universaaleihin arvoihin samalla tavalla kuin ihmisoikeuksienkin.

Etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleella ja Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteet

Käytännöllisen filosofian historian alaan kuuluva Pro Gradu -tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen, mikä on etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa. Tarkastelen Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteitä ja erityisesti Aristoteleen etiikan egoistisesta perusluonteesta käytyä keskustelua. Tutkimuksessa kyysenalaistan oletuksen, että etiikan teorian funktio Aristoteleella olisi ollut sama kuin mikä se modernissa etiikassa on. Tutkimuksessani totean antiikin etiikan ja modernin moraalikäsityksen erot ja tuon esiin sen, kuinka helposti modernit Aristoteles-kommentaattorit lankeavat anakronismiin. Tämä tulee esiin egoismi-keskustelussa ja siinä, millaisia asioita keskustelun osapuolet vaativat Aristoteleen etiikalta tai olettavat etiikan teorian sisältävän. Keskustelu Aristoteleen etiikan egoismista toimii esimerkkinä, jonka kautta valoitetaan modernien tulkintaperinteiden ongelmia. Tutkimuksessa päädytään kumoamaan ongelmallisena tulkintaperinne, jonka mukaan Aristoteleen eettinen naturalismi voisi tarjota rationaalisen perustan etiikalle. Myös perinteinen käsitys Aristoteleen etiikan teorian funktiosta hylätään ja päädytään esittämään että Aristoteleen etiikka on perusluonteeltaan erottamatonta politiikasta ja antiikin kreikan kaupunkivaltion poliittisesta rakenteesta. Tämän johdosta kyseenalaistetaan vakavasti mahdollisuus soveltaa Aristoteleen etiikkaa moderniin maailmaan. Johtopäätöksenä on, että Nikomakhoksen etiikka on enemmänkin lainsäätäjille/valtiomiehille (tai sellaiseksi aikoville) suunnattua asiantuntijakirjallisuutta kuin yksityiselle ihmiselle hänen omassa elämässään vastauksia tarjoava opas. Etiikan teorian tarkoituksena on näyttää lainsäätäjille kokonaiskuva, mihin suuntaan heidän tulisi lainsäädännöllään kansalaisia ohjata.

Keskiluokkainen kulutuseetos 1920–1950-luvuilla syntyneiden suomalaisten kulutuskerronnassa

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaista kulutuskulttuuria ja sen muuttumista kulutuskerronnan kautta. Aineisto koostuu 39 iäkkään, 1920–1950-luvuilla syntyneen, suomalaisen kuluttajaelämäkerroista, jotka kerättiin kirjoituskilpailulla. Tutkielmassa analysoidaan informanttien kulutukseen ja rahankäyttöön liittämiä hyveitä sekä sitä, millaisista kulutuseetoksista hyveet kertovat. Elämäkertojen erittelyyn ja tulkintaan on sovellettu lähiluentaa. Analyysin avulla on rakennettu tulkinta keskiluokkaisesta kulutuseetoksesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu kulutuksen normatiivisia merkityksiä, kulutuseetoksia ja keskiluokkaisuutta käsitteleviin tutkimuksiin. Tulkintaa ohjaa lisäksi ymmärrys tutkittavan sukupolven elämänkulusta suomalaisen kulutusyhteiskunnan kehityksen näkökulmasta. Tutkittavan sukupolven elämän aikana kotitalous on kehittynyt agraarisen yhteiskunnan omavaraisesta tuotantoyksiköstä vauraan yhteiskunnan kulutukseen ja sosiaaliseen uusintamiseen keskittyväksi instituutioksi. Palkkatyöläisyys, vapaa-aika ja kulutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet, ja yhteiskuntaa leimaa keskiluokkaistuminen. Elämäkerroista löytyvät säästäväisyyden ja vaatimattomuuden hyveet kertovat talonpoikaisen kulutueetoksen olevan edelleen keskeinen kulutuseetos, mutta niukkuuden hyveellistämisen lisäksi kulutuskerronnasta löytyy myös modernimpia tapoja suhtautua kulutukseen. Tulkitsen kuluttajaelämäkerroista löytyvien järkevyyden, tavallisuuden ja työnteon hyveiden kertovan keskiluokkaisuudesta. Hyveellinen kuluttaminen on keskiluokkaisessa kulutuseetoksessa talonpoikaista kulutuseetosta sallivampaa. Se määrittyy niukan kuluttamisen sijaan kohtuullisen ja tavallisen kuluttamisen hyveellistämiseksi. Keskiluokkaisessa kulutuseetoksessa on hyväksyttävää nauttia kohtuudella ja järkevästi omalla työllä ansaitusta vaurastumisesta. Talonpoikaisesta kulutuseetoksesta poiketen keskiluokkainen kulutuseetos hyväksyy kulutuksesta saatavan nautinnon. Sanonta ”ensin työ, sitten huvi” kuvaa keskiluokkaisen kulutuseetoksen tapaa suhtautua vaurastumisen mukanaan tuomaan kulutuskulttuuriin ja sen nautintoihin.

Paluu paratiisiin : Polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen Martti Lutherin ja Friedrich Nietzschen perinteissä

Tutkimukseni tarkoitus on paikallistaa polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen. Tutkimukseni termit hyvä ja paha määrittyvät moraalisesti. Täten tutkimusaiheeni on ihmisen ja moraalin välinen suhde. Tutkin ihmisen moraalista olotilaa, siinä tapahtuvaa muutosta ja tämän muutoksen ehtoja. Tutkimuksellani on kaksi pääkysymystä: kuinka on mahdollista päästä hyvän ja pahan tuolle puolen ja miksi meidän tulisi siirtyä hyvän ja pahan tuolle puolen. Polut hyvän ja pahan tuolle puolen vievät myös etiikan tuolle puolen. Tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä vikaa etiikassa on ja kuinka on mahdollista perustella toimintaa ilman etiikkaa. Tutkimukseni metodi on systemaattinen analyysi. Johdanto-osassa käsittelen yleisesti moraalia, sen vaikutuspiiriä ja niitä syitä, joiden vuoksi se täytyy hylätä. Tarkastelen myös etiikkaa ja selvitän sitä laajempaa kontekstia mihin se liittyy. Ensimmäisessä luvussa käsittelen Martti Lutherin teologiaa. Lutherilla moraalia edustaa Jumalan laki, jonka alaisuudesta kristitty pääsee vapaaksi kun Jeesus ottaa ristinkuolemassaan ihmisten synnin itselleen ja kärsii Jumalan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen. Uskon yhteydessä Kristukseen kristitty kohoaa lain ulkopuolelle tekemään rakkauden tekoja. Toinen luku on omistettu Søren Kierkegaardin kristilliselle eksistentialismille. Kierkegaardin eksistenssitasojen filosofiassa uskonnollinen olemisen taso paljastuu korkeammaksi kuin eettinen. Tässä nousee tärkeäksi Kierkegaardin kirja Pelko ja vavistus. Kierkegaard tutkii Raamatun kertomusta Aabrahamista, jolle Jumala antaa käskyn uhrata oma poikansa Iisak. Kierkegaardille tarina on esimerkki eettistä korkeammasta ja sitä tilapäisesti vastustavasta olemisen tavasta. Kolmannessa luvussa käsittelen Dietrich Bonhoefferin teologiaa. Bonhoefferin mukaan Jeesus kutsuu ihmisiä seuraamaan häntä. Tämä on kutsu hyvän ja pahan tuolle puolen paratiisin viattomuuteen, joka rikkoo eettisyyden ihmisen ja Jeesuksen välillä. Neljännessä luvussa tarkastelen Friedrich Nietzschen filosofiaa ja pyrin ymmärtämään mitä hänen ohjelmansa hyvän ja pahan tuolle puolen tarkoittaa. Nietzschen vallantahdon filosofiassa moraali on heikkojen keino alistaa vahvat. Tarkastelen Nietzschen käsitystä moraalin synnystä ja sen haitallisuudesta ja pyrin selvittämään kuinka herrat elävät hyvän ja pahan tuolla puolen. Viidennessä luvussa tutkin Jaques Derridan grammatologiaa. Derridan mukaan teksti on suljettu tila, jonka ulkopuolelle on mahdoton päästä. Derrida sanoittaa kuitenkin sanoittamatonta tilattomuutta tekstin tuolla puolen. Tästä ei-paikasta käsin hypereettinen dekonstruktio purkaa perinteistä etiikkaa. Kuudennessa luvussa tarkastelen Mark C. Taylorin epä/teologiaa. Taylorille olotilan muutosta kuvaa termi harhautuminen , joka vie ihmisen lainsuojattomuuteen hyvän ja pahan tuolle puolen. Selvitän mitä harhautuminen tarkoittaa ja miten se liittyy Taylorin Jumalan kuoleman epä/teologiaan. Johtopäätösluvussa tuon esiin tutkimustuloksia, nostan esille joitain pääluvuissa esiintyviä teemoja ja vertaan tutkimuskohteitteni näkemyksiä toisiinsa. Lutherin ja Nietzschen perinteissä on paljon yhteistä, mutta pohjimmiltaan ne sotivat toisiaan vastaan. Hyvän ja pahan tuolle puolen johtaa kaksi polkua. Toinen niistä vie paratiisiin, toinen tuhoon.

The Feminist Transformation of Bioethics : An Analysis of Theoretical Perspectives and Practical Applications in Feminist Bioethics

The purpose of this study is to examine how transformation is defining feminist bioethics and to determine the nature of this transformation. Behind the quest for transformation is core feminism and its political implications, namely, that women and other marginalized groups have been given unequal consideration in society and the sciences and that this situation is unacceptable and should be remedied. The goal of the dissertation is to determine how feminist bioethicists integrate the transformation into their respective fields and how they apply the potential of feminism to bioethical theories and practice. On a theoretical level, feminist bioethicists wish to reveal how current ways of knowing are based on inequality. Feminists pay special attention especially to communal and political contexts and to the power relations endorsed by each community. In addition, feminist bioethicists endorse relational ethics, a relational account of the self in which the interconnectedness of persons is important. On the conceptual level, feminist bioethicists work with beliefs, concepts, and practices that give us our world. As an example, I examine how feminist bioethicists have criticized and redefined the concept of autonomy. Feminist bioethicists emphasize relational autonomy, which is based on the conviction that social relationships shape moral identities and values. On the practical level, I discuss stem cell research as a test case for feminist bioethics and its ability to employ its methodologies. Analyzing these perspectives allowed me first, to compare non-feminist and feminist accounts of stem cell ethics and, second, to analyze feminist perspectives on the novel biotechnology. Along with offering a critical evaluation of the stem cell debate, the study shows that sustainable stem cell policies should be grounded on empirical knowledge about how donors perceive stem cell research and the donation process. The study indicates that feminist bioethics should develop the use of empirical bioethics, which takes the nature of ethics seriously: ethical decisions are provisional and open for further consideration. In addition, the study shows that there is another area of development in feminist bioethics: the understanding of (moral) agency. I argue that agency should be understood to mean that actions create desires.

Etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleella ja Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteet

Käytännöllisen filosofian historian alaan kuuluva Pro Gradu -tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen, mikä on etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa. Tarkastelen Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteitä ja erityisesti Aristoteleen etiikan egoistisesta perusluonteesta käytyä keskustelua. Tutkimuksessa kyysenalaistan oletuksen, että etiikan teorian funktio Aristoteleella olisi ollut sama kuin mikä se modernissa etiikassa on. Tutkimuksessani totean antiikin etiikan ja modernin moraalikäsityksen erot ja tuon esiin sen, kuinka helposti modernit Aristoteles-kommentaattorit lankeavat anakronismiin. Tämä tulee esiin egoismi-keskustelussa ja siinä, millaisia asioita keskustelun osapuolet vaativat Aristoteleen etiikalta tai olettavat etiikan teorian sisältävän. Keskustelu Aristoteleen etiikan egoismista toimii esimerkkinä, jonka kautta valoitetaan modernien tulkintaperinteiden ongelmia. Tutkimuksessa päädytään kumoamaan ongelmallisena tulkintaperinne, jonka mukaan Aristoteleen eettinen naturalismi voisi tarjota rationaalisen perustan etiikalle. Myös perinteinen käsitys Aristoteleen etiikan teorian funktiosta hylätään ja päädytään esittämään että Aristoteleen etiikka on perusluonteeltaan erottamatonta politiikasta ja antiikin kreikan kaupunkivaltion poliittisesta rakenteesta. Tämän johdosta kyseenalaistetaan vakavasti mahdollisuus soveltaa Aristoteleen etiikkaa moderniin maailmaan. Johtopäätöksenä on, että Nikomakhoksen etiikka on enemmänkin lainsäätäjille/valtiomiehille (tai sellaiseksi aikoville) suunnattua asiantuntijakirjallisuutta kuin yksityiselle ihmiselle hänen omassa elämässään vastauksia tarjoava opas. Etiikan teorian tarkoituksena on näyttää lainsäätäjille kokonaiskuva, mihin suuntaan heidän tulisi lainsäädännöllään kansalaisia ohjata.

”Ihanan överi ja juhlallinen jakku olisi kyllä kiva lisä vaatekaappiin” – tutkimus kuluttamisesta ja professionalisoitumisesta elämäntyyliblogeissa

Tarkastelen tutkimuksessani muotibloggaajien kulutuspuhetta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista kuluttajuutta muotiblogeissa ilmaistaan ja millainen kehityskaari muotiblogeissa on tapahtunut vuodesta 2007 tämän tutkimuksen tekemiseen asti tutkimusaineiston sekä tekemieni havaintojen perusteella. Tutkimus on toteutettu laadullisia tutkimusmenetelmiä käyttämällä. Olen kerännyt aineistoni kymmenestä naisten kirjoittamasta muotiblogista kahtena eri ajanjaksona vuonna 2009. Lisäksi tutkimuksessa on sekä etnografisen että netnografisen havainnoinnin piirteitä. Aineiston analysoinnin apuna olen käyttänyt teemoittelua sekä tyypittelyä. Tutkimuksesta selvisi, että muotibloggaajien näkeminen identiteettiään etsivänä liittyy oman tyylin etsimiseen ja erottautumisen haluun. Perinteinen näkemys kuluttajasta valitsijana ja passiivisena markkinoilla toimijana on väistymässä, sillä muotibloggaajat näyttäytyvät tutkimuksessa aktiivisina toimijoina ja tuottajina. Muotibloggaajat hakevat myös jatkuvasti uusia kulutuselämyksiä ja kommunikoivat toistensa kanssa välittämällä merkityksiä kuluttamisensa kautta. Muotibloggaajien kulutuspuheet näyttäytyvät tutkimuksessa ekonomistisen kulutuseetoksen ja perinteisen suomalaisen kulutuspuheen mukaisesti järkevinä. Säästäväisyyttä pidetään hyveellisenä ja tuotteiden hinnat vaikuttavat ostopäätösten tekemiseen. Muotibloggaajat osaavat kuitenkin kontrolloidusti nauttia kuluttamisesta. Kulutuspuheet noudattavat myös ekologis-eettisen kulutuseetoksen perinnettä, mikä ilmenee fanaattisuuden välttämisenä sekä perinteisten että sosiaalisen median kirpputorien suosimisena. Lisäksi muotibloggaajien kulutuspuheet käyvät ilmi sosiaalisena pakkona, sillä muotiblogin pitäminen mielenkiintoisena vaatii jatkuvaa himoa uusia kulutustuotteita kohtaan. Tutkimuksen perusteella muotiblogeissa korostuu yhteisöllisyys ja kuluttaminen on hyvin naisellista. Tutkimusaineistosta sekä havainnoista tekemieni päätelmien mukaan muotiblogit ovat muuttumassa elämäntyyliblogeiksi, sillä niissä kerrotaan yhä enemmän myös muista kuin kuluttamiseen liittyvistä aiheista. Samalla muotibloggaajat ovat kehittymässä tavallisesta kuluttajasta kohti asiantuntijuutta eli professionalisoitumassa. Professionalisoitumisen myötä muotibloggaajat toimivat uuden ajan kuluttajavalistajina ja muotiblogeissa syntyy uusia sanoja ja merkityksiä. Lisäksi muotibloggaajille on kehittynyt sellaisia tietoja ja taitoja, joita voi myydä. Muotibloggaajista onkin tulossa muodin ammattilaisia, joille maksetaan tulevaisuudessa bloggaamisesta myös palkkaa.

Looking-Glass Reflections : Norms in translating Lewis Carroll

This thesis in the field of translation studies focusses on the role of norms in the work of a literary translator. Norms are seen as guidelines for the translator; they also reflect the way the target audience either accepts or rejects the translation. Thus they are of an intersubjective nature. The theoretical background of the study is based on the views on norms of Andrew Chesterman and Gideon Toury. The writer makes use of her own editing and publishing experience, as well as her experience in translating Lewis Carroll, considering these in respect to theoretical views of norms and vice versa. The aim is also to bring to light some of the tacit knowledge related to translating, editing and publishing in Finland. The study has three angles. First, the writer introduces the norms of Finnish literary translation as gathered from her own working experience. The sources from which these norms arise and which affect them are briefly described. Six central translation norms emerge; they are described and exemplified through cases of Carroll translation. Secondly, a small-scale questionnaire study is presented. This was carried out in order to sound the normative views of other translators and to limit the role of subjectivity. The views of the informants largely support the set of norms presented by the writer, although the norms of quotability and harmony between translation and illustration do not arise. Instead, the answers give rise to a seventh, ethical norm, which is labelled the norm of integrity. Thirdly, there is a brief presentation of Lewis Carroll, his Alice books and their translation history in Finland. The retranslation hypothesis and the motives of retranslation are considered in the light of the work of Outi Paloposki and Kaisa Koskinen. The final part of the thesis plunges into actual translation work. It includes one and a half chapters of Through the Looking-Glass (Alicen seikkailut peilintakamaassa) as translated into Finnish by the writer. The translation commentary first discusses a number of recurring and general translation points; the running commentary then analyses 77 individual translation solutions and their justifications. The writer uses introspection as a way of reflecting on her own translation process, its decisive points and the role of norms therein. Keywords: Translation studies, Carroll, norms

Toisia todellisuuksia, murtumia kielessä ja subjektissa : Mielen sairaus ja kirjoittaminen terapiana Maria Vaaran omaelämäkerrallisessa tuotannossa

Tutkielmassa käsitellään Maria Vaaran (1931 1992) omaelämäkerrallista teossarjaa sekä Vaaran kirjoittamisen terapeuttisia funktioita. Teoksissaan Vaara kuvaa parantumistaan skitsofreniaksi luokitellusta psyykkisestä sairaudesta ja masennuksesta luovan kirjoittamisen sekä psykoterapian avulla. Vaaran kirjoitus lähestyy psykoanalyyttisia teorioita kirjoittamisen terapeuttisista vaikutuksista, mutta myös jälkistrukturalistisia näkemyksiä tekstistä prosessinalaisena, kumouksellisena käytäntönä. Tutkielman keskeiset teoriat tulevat psykoanalyytikko, kielitieteilijä Julia Kristevalta sekä psykoanalyyttisesta ja jälkistrukturalistisesta perinteestä, ja näiden teoreettisten lähestymistapojen avulla tarkastellaan omaelämäkerrallisen kirjoittamisen, subjektiuden sekä kielen ja kirjoittamisen toisiinsa limittyviä teemoja Vaaran tuotannossa. Vaaran omaelämäkerrallinen kirjoittaminen paljastuu tutkielmassa yhtäaikaisesti subjektiutta eheyttäväksi ja hajottavaksi toiminnaksi. Vaaran teokset osoittavat, miten minuus rakentuu erilaisten samastumisten ja erottautumisten kautta, psykoottisten kuvitelmien, hallusinaatioiden ja paranoidien kuvitelmien täyttäessä tekstin. Kirjoittaminen kohtaa ongelman merkityksen epäyhtenevyydestä: siitä, ettei sanoilla koskaan voida täysin tavoittaa omia psykofyysisia kokemuksia tai välittää niitä toisille ihmisille. Kuitenkin Vaaran teosten Maria kirjoittaa kaiken aikaa ja luo kokemuksellisia suhteita toisiin. Mielikuvitus, kirjallisuus ja kirjoittaminen muodostavat avoimen psyykkisen tilan, jossa minuutta voidaan rakentaa. Kirjoittaminen osoittautuu lopulta käytännöksi, jossa esteettinen, terapeuttinen ja eettinen nivoutuvat yhteen. Vaaran teosten Marian harjoittama minuuden analyysi tarjoaa mahdollisuuksia käsitellä vierauden ja toiseuden ilmenemistä omassa itsessä ilmiö, joka Julia Kristevan mukaan mahdollistaa myös niiden todellisten toisten ymmärtämisen, joiden parissa elämme. Vaaran teokset kyseenalaistavat jaottelun terveisiin ja sairaisiin , ne rikkovat toden ja fiktion välisiä rajoja ja käsitystä minuudesta yhtenä ja eheänä. Vaaran tuotanto ei olekaan ainoastaan kuvaus skitsofreniasta ja sen kielestä, vaan siitä, miten minuus ja ilmaisu ylipäänsä rakentuvat suhteessa toisiin ja miten psyykkinen elämä on riippuvaista avoimuudesta erilaisille katkoksille ja murtumille.

"Säästän ja tuhlaan, mutta en osta mitään turhaa tai ylimääräistä" : helsinkiläislasten oma raha ja sen käyttö

Nykylapsuudesta on tullut varsin kulutuskeskeistä. Tämän päivän lapset kasvavat valtaisan tavara- ja elämysmaailman ympäröimänä ja he osallistuvat myös kuluttajina yhteiskuntaan. He ovat huomispäivän aikuiskouluttajia, joiden arvot ja asenteet kuluttamista kohtaan muotoutuvat osin jo lapsuudessa. Lapset ovat myös markkinoinnille kiinnostava kohderyhmä ja yhä nuoremmat tunnistavat mainoksista tuttuja brändejä. Tässä tutkimuksessa käsitellään helsinkiläislasten omaa rahaa heidän omasta näkökulmastaan. Useimmiten tämä oma raha on joko viikkorahaa tai kuukausirahaa. Näkökulma tutkimukseen on kulutussosiologinen. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Viviana Zelizerin teoriaa rahan luokittelusta ja korvamerkitsemisestä. Kiinnostuksen kohteena ovat myös olleet lasten rahaan ja sen käyttöön liittyvät arvot. Tutkitut lapset ovat iältään 9.-13.- vuotiaita. Tutkimuksen pohjana on valmis aineisto, joka on kerätty Survey-tutkimuksena keväällä 2008. Aineiston analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja sisällönanalyysiä. Vaikka lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään usein huoli holtittomasta kulutuksesta ja materialistisista arvoista, aineiston pohjalta voi väittää, että huoli on ainakin osittain aiheeton. Tutkimuksesta käy ilmi, että 9- 13-vuotiaiden helsinkiläislasten kulutustavat ovat yleisesti ottaen säästäväisyyttä ihannoivat, joskin myös materialistisia asenteita tulee ilmi. Helsinkiläislapset ovat omaksuneet aikuisyhteiskunnan luomat ja ylläpitämät asenteet "järkevästä" rahankäytöstä. Rahankäytössään lapset eivät näe minkäänlaista ristiriitaa, vaan sekä kuluttaminen, että säästäminen on lapsille hyvin luontevaa. Lapset, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet mainoksiin ja markkinointiin suhtautuvat rahankäyttöön mutkattomasti ja järkevästi. Tutkimuksessa ei noussut missään vaiheessa ilmi, että lapset ihannoisivat kerskakulutusta tai ylenpalttista rahankäyttöä, vaan säästäväisyyden normi heijastui myös lasten retoriikassa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma lasten suhteesta rahaan oli hyvin realistinen. He myös näyttivät ymmärtävän rahan arvon ja olivat valmiita säästämään päästäkseen tavoitteeseensa. Alueellisesti Helsinki näyttäytyy hyvin homogeenisena, eikä mittavia eroja lasten oman rahan määrässä esiinny.

Automatisoitu datan kerääminen mobiiliapplikaatioissa

Internetin suosion myötä tiedonkeruusta on tullut osa jokapäiväistä elämäämme. Siitä huolimatta moni internetin käyttäjä ei ole tietoinen kuinka paljon ja mitä heidän tietojaan kerätään. Tutkimusryhmämme tehtävänä Turun Yliopistossa oli kehittää automaattinen tiedonkeruujärjestelmä Number Navigation Game -nimiseen opetuspeliin. Pelaajien pelisuorituksesta kerätään tietoa, joka lähetetään palvelimellemme tutkimustarkoituksia varten. Tässä tutkielmassa esitetään monia testejä, joita voidaan toteuttaa automaattisen tiedonkeruun avulla, kuten pelimekaniikka-, pelinetenemis-, grafiikka – sekä musiikkitestejä. Puhumme myös tiedonkeruusta liiketoimintana, sekä käymme läpi kuinka yleistä se on. Tiedonkeruun eettinen puoli voi usein olla epäselvä ja käyttäjien on hyvä tietää kuinka laaja ilmiö tiedonkeruu nykyään on. Iso osa tätä työtä pohjautuu Number Navigation Game -pelin datankeruusysteemien parissa tehtyyn tutkimukseen Turun Yliopistosa 2015-2016. Peliin, ja sen parissa tehtyihin testauksiin, viitataan useaan otteeseen tutkimuksen aikana. Esitämme myös tiedonkeruun avulla kerättyä tutkimusdataan teorioiden tueksi.

Monikanavaisuus designhuonekalualalla yrityksen ja asiakkaan näkökulmasta

Designhuonekaluala on suuressa digitalisaation aikaansaamassa murroksessa, ja myös kuluttajakäyttäytyminen muuttuu sen myötä. Yritysten on muotoiltava kuluttajakäyttäytymisen muutoksen huomioivia monikanavaisuusstrategioita ja toimittava useilla kanavilla. Tutkimus keskittyy designhuonekalujen kuluttajamarkkinoihin. Laadullinen tutkimus toteutettiin teemahaastatteluin, joissa haastateltiin sekä yritysten henkilöstöä, että myymälässä asioivia asiakkaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella monikanavaisuutta designhuonekalualalla yrityksen ja asiakkaan näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoitus jaettiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Mitä on monikanavainen vähittäiskauppa? 2. Mitä on hybridikuluttaminen ja millainen on hybridiasiakas? 3. Miten designhuonekalualan yritys ja sen asiakas hyötyvät monikanavaisuudesta ja mitä haasteita se aiheuttaa? Vähittäiskaupan monikanavaisuus tarkoittaa sitä, että yritys käyttää integroidusti online- ja offline-kanavia. Monikanavainen yritys pyrkii tarjoamaan asiakkailleen saumattoman, brändin mukaisen kulutuskokemuksen asiakkaan haluamassa kanavassa, lisäämään sitä kautta asiakkaiden tyytyväisyyttä ja asiakasuskollisuutta yritystä kohtaan ja luomaan kilpailuetua. Monikanavaisuus mahdollistaa asiakkaalle hybridikuluttamisen, eli eri ostoprosessien vaiheiden suorittamisen eri kanavissa. Hybridikuluttajat on jatkuvasti kasvava segmentti ja se kasvaa sitä mukaan kun kuluttajien Internetin käyttö monipuolistuu. Kuluttajat eivät etsi pelkästään tuotteita, joiden käyttö aiheuttaa mielihyvää, vaan myös nautinnollista ostokokemusta. Designtuotteiden kuluttaminen liittyy käytännöllisten ja esteettisten tarpeiden toteuttamiseen, sekä kuluttamisen elämyksellisyyteen. Hybridikuluttajat arvostavat kuluttamisen joustavuutta ja mahdollisuutta valita sopiva kanava kuhunkin ostoprosessin vaiheeseen. Sosiaalisessa mediassa asiakkaat voivat kommunikoida yritykseen liittyvistä asioista niin yrityksen kuin muiden asiakkaiden kanssa. Suurimpana huolenaiheena on henkilökohtaisten tietojen joutuminen vääriin tarkoituksiin, mikä vähentää verkossa ostamista. Designhuonekalualan yritykselle aito monikanavaisuus mahdollistaa paremman asiakassuhteiden hallinnan, kun asiakkaista voidaan kerätä tietoa läpi kanavien. Tiedon perusteella asiakkaita voidaan paremmin segmentoida ja tarjota kohdistetumpaa markkinointia ja palvella asiakkaita yksilöllisemmin. Informaatioteknologiset tekijät aiheuttavat haasteita, koska näiden järjestelmien rakentaminen ja ylläpito vaatii paljon henkilöresursseja ja on kallista, sekä saattaa aiheuttaa sisäisiä konflikteja. Onnistuessaan monikanavaisuusstrategia avaa maailmanlaajuiset markkinat, ja lisää yrityksen kilpailukykyä, ja siksi siihen kannattaa panostaa.

Bellum iustum : Ciceron käsitys oikeudenmukaisesta sodasta

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen Marcus Tullius Ciceron käsitystä oikeuden­mukaisesta sodasta (bellum iustum). Analysoin hänen filosofisia ja valtio-opillisia teoksiaan, puheitaan sekä kirjeitään tämän asian selvittämiseksi. Aiemmassa tutkimusperinteessä nykytutkijat ovat joko asettuneet puolusta­maan Theodor Mommsenin teoriaa, jonka mukaan roomalaisten sotatoimet mää­ri­teltiin puolus­tavaksi imperialismiksi tai asettuneen sitä vastaan. Tämän toisen kä­sityk­sen merkittävä edustaja on William V. Harris, jonka mukaan rooma­laisilla ei ollut mitään vastaavaa käsitystä varhaisena aikana. Vasta tultuaan osal­liseksi kreikka­laisesta maailmasta, he alkoivat perustella käsityksiään kreikkalai­selle ylei­sölle. Sen jälkeenkään ei käsityksellä välttämättä ollut mitään käytännön vai­ku­tusta roo­malais­ten päätöksentekoon sotaan ja rauhaan liittyvissä asioissa. Tutkimuksessa osoitettiin, että Cicero oli ensimmäinen ajattelija, joka mainitsi eksplisiittisesti bellum iustum-käsitteen. Hänen käsityksensä perustuu roomalai­seen fetiaalioikeuteen ja kreikkalaiseen filosofiaan. Ciceron käsitys oikeudenmu­kaisesta sodasta ei ollut pelkästään formalistinen, vaan hänellä oli selvä eettinen käsitys siitä, että sodan tulee olla oikeudenmukainen. Tämä käsitys ulottuu toimiin niin sotaan lähtiessä, sodan aikana ja sen jälkeen. Cicerolle oli erittäin tärkeää, että sodalla tuli olla pätevä syy (causa). Sotaan tuli lähteä ainoastaan aikomuksena puolustaa Roomaa tai sen liittolaisia. Tämä to­teu­tui Ciceron aikana käytännössä roomalaisten puolustaessa kreikka­laisia liit­to­laisiaan Mithridateen hyökkäystä vastaan tai Caesarin puolustaessa heeduja Galli­assa. Tällä tavalla roomalaiset ylläpitivät luottamussuhdetta (fides) liittolais­tensa kanssa. Cicero ymmärtää tämän laajemmin si­ten, että puolustami­seen kuului se, että Rooma saattoi ennaltaehkäisevästi käydä sotaa sellaista vihollista vas­taan, joka saat­taisi tu­levaisuudessa uhata heitä vakavasti. Ciceron käsitys oikeudenmukaisesta sodasta ei ollut pelkkä teoreettinen käsi­tys, vaan hän aidosti uskoi roomalaisilla olevan käsitys oikeudenmukaisesta so­dasta ja myös käyvän niitä. Näin oli ainakin ennen hänen aikaisiaan si­sällissotia. Hän niin ikään toivoi roomalaisten toimivan oikeudenmukaisesti sodassa.

Ikääntyneen voimavaraistumista tukeva potilasohjaus päivystysosastolla kotiutumisen yhteydessä

Lisääntyvä ikääntyneiden määrä asettaa vaatimuksia terveydenhuollon järjestämiselle niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Ikääntyneiden monialaiset ongelmat yhdessä perussairauksien kanssa muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, joka voi johtaa avun hakemiseen päivystyksestä. Ikääntyneiden hoidossa esiintyvät erityispiirteet, hoidettavien kognitiivisen toimintakyvyn heikkeneminen, lyhentyneet hoitoajat ja hoidon painopisteen siirtyminen kotiin vaativat hoitohenkilökuntaa yhä enenevässä määrin kiinnittämään huomiota potilasohjaukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ja sairaanhoitajien välisten ohjauskeskusteluiden rakennetta ja sisältöä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitä voimavaraistumista tukevia piirteitä ja tiedon osa-alueita esiintyy ohjauskeskusteluissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin ei-osallistuvalla havainnoinnilla videoimalla päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ohjaustilanteita (n=22) syksyllä 2015. Osallistuneiden potilaiden keski-ikä oli 79 vuotta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Ohjauskeskustelun rakenteesta etsittiin voimavaraistumista tukevia piirteitä ja sisältöä analysoitiin kuuden voimavaraistumista tukevan tiedon osa-alueen pohjalta (biofysiologinen, toiminnallinen, kokemuksellinen, sosiaalinen, eettinen ja taloudellinen). Ohjauskeskustelujen alussa ei asetettu ohjauksen tavoitteita tai arvioitu ikääntyneiden aikaisemman tiedon tasoa. Ohjauskeskustelut etenivät pääosin hoitajien määrittäminä. Ikääntyneet kysyivät vähemmän kysymyksiä ja heidän yksisanaisten puheenvuorojensa määrä oli suurempi kuin hoitajilla. Ikääntyneiden osallistumista ohjauskeskusteluun ei myöskään tuettu. Kysymyksen esitettyään hoitajat antoivat ikääntyneille mahdollisuuden vastata, mutta eivät varmistaneet, olivatko nämä ymmärtäneet ohjauksen. Ohjauskeskusteluiden sisältöä tarkasteltaessa tietoa ikääntyneille välitettiin pääasiassa biofysiologisen tiedon osa-alueelta (tietoa hoidosta ja oireista). Toiseksi eniten tietoa välitettiin ikääntyneille toiminnallisen tiedon osa-alueelta (liikkuminen ja kotona selviytyminen) ja sosiaalisen tiedon osa-alueelta (omaisten osallistuminen hoitoon). Taloudellisen tiedon osa-alue jäi aineistossa pieneksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat tarvetta kiinnittää huomiota ohjauskeskusteluiden rakenteeseen ja sisältöön etenkin hoidettaessa ikääntyneitä, joilla on monitahoisia terveysongelmia. Tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja toteuttaessa ikääntyneiden potilasohjausta päivystyksessä sekä suunniteltaessa sairaanhoitajien potilasohjauskoulutusta.