Kiinteistönvälittäjän vastuu vanhan asunnon kaupassa

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää kiinteistönvälittäjän vastuuta vanhan asunnon kaupassa, kun toisena osapuolena on kuluttajan asemassa oleva yksityishenkilö. Työn perustana on kiinteistönvälittäjän toimintaa ohjaava voimassa oleva lainsäädäntö. Tutkimusaineistona käytettiin lisäksi kirjallisuutta ja viime vuosien oikeuskäytäntöä. Kiinteistönvälittäjän vastuu kaupan osapuolille perustuu joko sopimus- tai vahingonkorvausvastuuseen riippuen siitä, onko vahinkoa kärsinyt toimeksiantaja vai tämän vastapuoli. Vastuu edellyttää virhettä välittäjän toiminnassa, joka on tuottamuksen lisäksi syy-yhteydessä aiheutuneeseen vahinkoon. Välittäjän toimissa on virhe, jos se ei vastaa sovittua tai laissa säädettyä.

Osakeyhtiön tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun rajoittaminen

Tutkielman tarkoituksena on selvittää tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun syntyedellytykset ja mahdolliset rajoittamistarpeet. Tutkimusmenetelmäksi on valittu lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali kattaa lainsäädännön lisäksi lainvalmisteluaineistoa, oikeuskäytäntöä, yhtiö- ja vahingonkorvausoikeudellista oikeuskirjallisuutta aina 1950-luvulta nykypäivään saakka sekä ajankohtaisia asiantuntija-artikkeleita. Asia on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suomessa on vuonna 2006 teetetty tutkimus koskien tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun kehittämistarpeita. Samoin Euroopan Unionin tasolla, on asiaan puututtu ja Euroopan Yhteisöjen Komissio on teettänyt tutkimuksen tilintarkastajan vastuusta. Tutkimuksen pohjalta on järjestetty julkinen kuulemiskierros ja annettu jäsenvaltioille suositus lakisääteisten tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen siviilioikeudellisen vastuun rajoittamisesta. Tutkielmassa on tarkasteltu useita eri menetelmiä vastuun rajoittamiseksi. Johtopäätöksenä on todettavissa, että tilintarkastajan vastuuta sellaisenaan ei tule rajoittaa, sen johtaessa tilanteeseen, joka ei yhtä tehokkaasti kannusta huolelliseen tarkastukseen kuin rajoittamaton vastuu. Tilintarkastajan ja yrityksen johdon välisissä yhteisvastuutilanteissa on sen sijaan nähty paljon problematiikkaa ja epäkohtia, ja niihin tulisi rajoituksin taikka lainsäädännöllä puuttua.

Työturvallisuusrikos – kuka vastaa ja mistä erityisesti häirintää koskevissa rikosasioissa?

Kiusaaminen ja häirintä aiheuttavat haittaa työyhteisölle ja kiusatulle. Työnantaja on velvollinen puuttumaan moitittavaan käytökseen ja puuttumisvelvollisuuden laiminlyönti tai työturvallisuusmääräysten aktiivinen rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen työturvallisuusrikoksesta. Työturvallisuusrikoksen tekijöinä ovat työnantaja tai tämän edustaja asemansa perusteella. Muu taho voi syyllistyä työturvallisuusrikokseen lähinnä avunannon kautta. Tutkielmassa käsitellään häirintäasiaa työturvallisuusrikoksena. Vastuu ei kuitenkaan ole ainoastaan työnantajan vastuuta työntekijän suuntaan, vaan esimerkiksi työntekijän välinpitämätön käytös voi aiheuttaa tuottamusvastuun esimerkiksi toiselle työntekijälle aiheutuneesta vammasta. Vahingonkorvausvastuu on myös mahdollinen häirintäasiassa, onpa kyse sitten rikos- tai riita-asiasta. Työnantaja on pääsääntöisesti vastuussa työntekijän aiheuttamasta vahingosta, jos työntekijä ei ole aiheuttanut vahinkoa tahallaan. Kanavointisäännöstä ei pääsääntöisesti sovelleta tahallisiin tekoihin. Tutkielman ydin on selvittää, kuka vastaa mistäkin häirintää koskevassa asiassa. Erityiskysymyksenä tarkastellaan lyhyesti henkilöstöhallinnon asemaa häirintäasian käsittelyssä ja henkilöstöhallinnon edustajan rikosoikeudellista vastuuta. Henkilöstöhallinnon edustajaa pidetään pääsäännön mukaan työntekijään verrattavassa asemassa. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Aineisto koostuu oikeustieteen lisäksi psykologisesta aineistosta. Psykologinen aineisto on ollut tutkimuksessa käytössä lähinnä taustalla ja apuna esimerkiksi kiusaamisen käsitteen määrittelyssä.

Työriitalain mukaisen ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti ja oikeus vahingonkorvaukseen

Tutkielman tarkoituksena on selvittää työriitalaissa säänneltävään ennakkoilmoitusvelvollisuuteen liittyviä ongelmakohtia. Aluksi selvennetään, mistä ennakkoilmoitus on ylipäänsä tehtävä, sillä velvollisuus ei liity kaikkiin työtaistelutoimenpiteisiin tai niiden laajentamiseen. Tämän lisäksi tarkastellaan, kenelle ennakkoilmoitus on osoitettava ja kenen on kyseinen velvollisuus täytettävä. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta niin työntekijä- kuin työnantajapuolen näkökulmasta. Ennakkoilmoitusvelvollisuus koskee molempia työmarkkinaosapuolia, vaikka työtaisteluoikeus yhdistetäänkin helpommin palkansaajapuolen oikeudeksi. Tutkimuksessa kuitenkin tarkastellaan työriitalakiin liittyviä ongelmakohtia enenevissä määrin työntekijäpuolen näkökulmasta. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta ensisijaisesti yksityisen sektorin näkökulmasta. Keskeisimpinä tutkimuskysymyksinäni on selvittää, mitä oikeusvaikutuksia ennakkoilmoituksen tekemisellä on ja mitä ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi ilmoitusvelvolliselle työmarkkinaosapuolelle seurata. Samalla arvioin nykysääntelylle asetettujen tavoitteiden legimiteettiä. Laiminlyönnin seuraamusten osalta keskityn erityisesti arvioimaan vahingonkorvausvelvollisuuden mahdollisuutta. Merkittävänä lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty erityisesti kotimaista oikeuskirjallisuutta ja jossain määrin myös ulkomaalaista oikeuskirjallisuutta on hyödynnetty tarkasteltaessa vahingonkorvausvastuun mahdollisuutta muualla Euroopassa. Käytetystä oikeuskirjallisuudesta mainittakoon erityisesti Kari-Pekka Tiitisen ja Ilkka Ruposen teos Työriitojen sovittelu, joka on ainut laajempi kirjoitus työriitalaista sekä Seppo Koskisen artikkelit Työriitalain rikkominen ja vahingonkorvaus ja Työriitalain 7 §:n rikkomisesta: kuka rikkoo ja mitä? Vahingonkorvausvastuu soveltumisen osalta tarkastellaan tuoretta käräjäoikeuden ratkaisua, joka on tähän asti ainoa aihetta käsittelevä tuomioistuinratkaisu. Vahingonkorvausvastuun poissulkemiselle ei ole löydettävissä hyväksyttäviä perusteita. Rikkomalla työriitalain ennakkoilmoitusvelvollisuutta laiminlyödään työnseisaukselle asetettu ennakkoedellytys, minkä johdosta laiminlyöjä syyllistyy kriminalisoituun tekoon. Korvausvastuu tulee tällöin arvioitavaksi vahingonkorvauslain nojalla, koska sen soveltumista ei ole työriitalaissa suljettu pois. Korvausvastuun soveltuminen on omiaan vahventamaan työriitalain mukaista sovittelua ja antaa laittoman työnseisauksen kohteeksi joutuneelle tehokkaan oikeussuojakeinon.

Automatisoitujen ajoneuvojen käytön vahingonkorvausvastuusta

Tutkielmassa tarkastellaan automatisoitujen ajoneuvojen tieliikenteessä käyttämisestä aiheutuvien liikennevahinkojen korvaamista. Liikennevahingot korvataan liikennevakuutus- (279/1959), työtapaturma- ja ammattitauti- (495/2015) sekä tuotevastuulain (649/1990) perusteella, mutta lainsäädäntö on muutostilassa. Toteutuneiden ja ehdotettujen muutosten myötä vakuutuslaitoksien mahdollisuudet kohdistaa maksamiensa korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus tuotevastuulain perusteella ajoneuvon valmistajaa kohtaan lisääntyvät, mikäli liikennevahingot johtuvat ajoneuvon puutteellisesta turvallisuudesta. Tutkielmassa esitän, että tieliikennelaki mahdollistaa sellaisten ajoneuvojen käyttämisen, jotka liikkuvat ilman kuljettajan ohjausta. Kuljettajan on kuitenkin jatkuvasti tarkkailtava ajoneuvon toimintaa ja ympäristöä. Tällöin haasteena on kuljettajan tarkkaavaisuuden heikentyminen, jonka myötä jotkut liikennevahingot voidaan katsoa aiheutuneen kuljettajan törkeästä tuottamuksesta. Liikennevahinkoja korvaavien vakuutusjärjestelmien näkökulmasta ajoneuvojen liikkuminen ilman kuljettajan ohjausta ei ole ongelma vahinkojen korvaamiselle. Automatisoinnin tason nouseminen nykyisin sallittua korkeammaksi voisi vähentää vakuutuslaitosten mahdollisuuksia kohdistaa maksettujen korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus ajoneuvon kuljettajaan, jolloin tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu jää usein ainoaksi takaisinsaannin vaihtoehdoksi. Tuotevastuulain mukaisen turvallisuuspuutteen arviointikriteereistä seuraa, että automatisoitujen ajoneuvojen toiminnalle voidaan asettaa hyvinkin korkeita vaatimuksia, liikennesääntöjen mukaisen toiminnan muodostaessa vähimmäistason. Kuitenkaan kaikki automatisoitujen ajoneuvojen aiheuttamat vahingot eivät välttämättä johda tuotevastuusubjektin korvausvastuuseen. Tutkielmassa hyödynnetään kansainvälisesti käytettyä automatisoitujen ajoneuvojen luokittelua. Luokittelun avulla teoreettisesti mallinnetaan myös niitä ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla. Tutkielma on ensisijaisesti lainopillinen, mutta myös ehdotettujen lainsäädäntöuudistusten vaikutuksia on arvioitu liikennevahinkojen korvaamista tutkittaessa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan automatisoituja ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla ja laki ei salli niiden käyttämistä. Tältä osin tutkimus tuottaa tietoa mahdollisista vahingonkorvausoikeudellisista haasteista, mikäli tällaisia ajoneuvoja olisi ja niiden käyttäminen sallittaisiin. Kansallisten lähteiden lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä saksalaista ja ruotsalaista lähdeaineistoa.