Amplified fragment length polymorphism analysis to identify the genetic structure of the Gymnocypris przewalskii (Kessler, 1876) population from the Qinghai Basin, China

Amplified fragment length polymorphism (AFLP) was used to analyse the genetic structure of 45 individuals of Gymnocypris przewalskii (Kessler, 1876), an endangered and state-protected rare fish species, from three areas [the Heima (HM), Buha (BH) and Shaliu rivers (SL), all draining into Qinghai Lake]. A total of 563 polymorphic loci were detected. The HM, BH and SL populations have 435, 433 and 391 loci, respectively (Zhu and Wu, 1975), which account for 77.26%, 76.91% and 69.45% of the total number of polymorphic loci of each population, respectively. The Nei indices of genetic diversities (H) of the three populations were calculated to be 0.2869 (HM), 0.2884 (BH) and 0.2663 (SL), respectively. Their Shannon informative indices are 0.4244, 0.4251 and 0.3915, respectively. Research results show that the mean genetic distance between HM and BH is the smallest (0.0511), between BH and SL is the second shortest (0.0608), and between HM and SL is the largest (0.0713), with the mean genetic distance among the three populations being over 0.05. Data mentioned above indicate that the three populations have a certain genetic differentiation. The total genetic diversity (H-t = 0.3045) and the mean value of genetic diversity within the population (H-s = 0.2786) indicate that the variations have mainly come from within the population.

1975 University of Michigan Football Team

American printmaking before 1876 : fact, fiction, and fantasy : papers presented at a symposium held at the Library of Congress, June 12 and 13, 1972.

Sponsored by the Library of Congress.

School of Nursing Class of 1975

Top Row: Kris Aasvved, Phyllis Askew, Stephanie Babboni, Carolyn Backus, Carol Bockeloo, Veronica Banks, Patte Barland, Sally Barling, Rowena Beebe, Ginger Behr, Bobbi Bergmooser, Clary Bestor, Terry A. Bilinski, Debbie Blauer, Kathleen Bly, Lois K. Boer, Aurelia boyer, Polly Bradley, Sue Brenkert, Sherry Brezina

Row 2: Andrea Brown, Phyllis Buchholz, Michele Bujak, Barbara Burcham, Carol Burg, Mary Ann Campbell, Nancy Cartwright, Sally Chin, Kathleen Christmas, Barbara Clark, Marlene Clarkson, Alma Cole, Judy Coltson, Donna Craig, Janet L. Davies, Catherine Davidson, Sandra Detrisac, Toni Doherty, Kathleen Dumas, Deretha Eddings

Row 3: Marcia Ferrand, Karen Finger, Carol Fischer, Susan Fischer, Suzanne M. Fleszar, Barbara Fritz, Lola Garland, Susan Goldstein, Pam Goltz, Diane Gorman, Debby Goudreau, Diane Greenfield, Debbie Gross, Joan Hamman, Cheryl Hauch, Michelle Hays, Betty Henderson, Christena Henson, Constance Hill, Linda Hill

Row 4: Pamela Hill, Marilyn Holland, Patricia Horvath, Lois Huissen, Nance J. Huston, Phyllis Isackson, Angela Janik, Kim Johnson, Marjorie Kelsey, Wanda Kent, Eugenie Kimura, Lesley Kinnard, Kathleen Klute, Peggy Koskela, Linda Ksiazkiewicaz, Barbara Lang, Karen C. Carson, Kathryn Linder, Kathleen Lipinski, Janie Locke

Row 5: Nancy Luth, Denise Lyons, Susan Malkewitz, Diane Mannino, Nancy Marsh, Denise M. McCann, Carol McVannel, Vicky Melancon, Darlene Mikolajczak, Jane Monroe, Pam Morris, Cari Mulholland, Sandra Muller, Jacqueline Murphy, Terri Murtland, Colleen Nash, Debbie Nichols, Nancy Nowacek, Denise D. O'Brien, Sue Olejniczak

Row 6: Susan Panozzo, Marty Parmelee, Nancy Parr, Alexandra Paul, Pam Pennington, Patricia Phelps, Helen Piggush, Jan Pinkham, Molly Power, Janet Primeau, Ilona Proskie, Gretel Quitmeyer, Vicki Jo Ray, Josephine Reed, Ruth Riley, Norine Rowe, Beata Rudnik, Pat Rutowski, Linda Sanders, Patricia Saran

Row 7: Judy Sayles, Janis Schlicker, Janice Schmidt, Janiece Selecky, Deborah Silverman, Susan K. Smith, Theresa Sobanski, Marcia Sosnowski, Joyce Stein, Cathie Stepien, Pam Stoeffler, Sharon Swann, Susan Truchan, Susan Turke, Susan Valentine, Delores Vander Wal, Mary Jane VanLoon, Pamela A. Van Riper, Jeanne M. Wade, Karen Warner

Row 8: Deborah White, Rebecca E. Wildgen, Karen Williams, Sharon Williams, Debra Wilson, KEn Wilson, Nancy Wiltz, Maribeth Wooldridge, Martha Zawacki, JoAnn Zlotnick

Row 9: Julie Sochalski, Norma Shumaker, Kristin Brawner, Susan Archambault, Lauralee Hess, Rita M. Gibes, Barbara Terrien, Laurie Cushman, Mary Markey

Debate on statutory control of the surveying profession in Queensland : 1907 to 1975

This article was written in 1997. After a 2009 review the content was left mostly unchanged - apart from this re-written abstract, restructured headings and a table of contents. The article deals directly with professional registration of surveyors; but it also relates to government procurement of professional services. The issues include public service and professional ethics; setting of professional fees; quality assurance; official corruption; and professional recruitment, education and training. Debate on the Land Surveyors Act 1908 (Qld) and its amendments to 1916 occurred at a time when industrial unrest of the 1890s and common market principles of the new Commonwealth were fresh in peoples’ minds. Industrial issues led to a constitutional crisis in the Queensland’s then bicameral legislature and frustrated a first attempt to pass a Surveyors Bill in 1907. The Bill was re-introduced in 1908 after fresh elections and Kidston’s return as state premier. Co-ordinated immigration and land settlement polices of the colonies were discontinued when the Commonwealth gained power over immigration in 1901. Concerns shifted to protecting jobs from foreign competition. Debate on 1974 amendments to the Act reflected concerns about skill shortages and professional accreditation. However, in times of economic downturn, a so-called ‘chronic shortage of surveyors’ could rapidly degenerate into oversupply and unemployment. Theorists championed a naïve ‘capture theory’ where the professions captured governments to create legislative barriers to entry to the professions. Supposedly, this allowed rent-seeking and monopoly profits through lack of competition. However, historical evidence suggests that governments have been capable of capturing and exploiting surveyors. More enlightened institutional arrangements are needed if the community is to receive benefits commensurate with sizable co-investments of public and private resources in developing human capital.

Didiman: Australian agricultural extension officers in the territory of Papua and New Guinea, 1945-1975

Historically, the development philosophy for the two Territories of Papua and New Guinea (known as TPNG, formerly two territories, Papua and New Guinea) was equated with economic development, with a focus on agricultural development. To achieve the modification or complete change in indigenous farming systems the Australian Government’s Department of External Territories adopted and utilised a programme based on agricultural extension. Prior to World War II, under Australian administration, the economic development of these two territories, as in many colonies of the time, was based on the institution of the plantation. Little was initiated in agriculture development for indigenous people. This changed after World War II to a rationale based on the promotion and advancement of primary industry, but also came to include indigenous farmers. To develop agriculture within a colony it was thought that a modification to, or in some cases the complete transformation of, existing farming systems was necessary to improve the material welfare of the population. It was also seen to be a guarantee for the future national interest of the sovereign state after independence was granted. The Didiman and Didimisis became the frontline, field operatives of this theoretical model of development. This thesis examines the Didiman’s field operations, the structural organisation of agricultural administration and the application of policy in the two territories.

Russian wheat aphids (Diuraphis noxia) in China : native range expansion or recent introduction?

In this study, we explore the population genetics of the Russian wheat aphid (RWA) (Diuraphis noxia), one of the world’s most invasive agricultural pests, in north-western China. We have analysed the data of 10 microsatellite loci and mitochondrial sequences from 27 populations sampled over 2 years in China. The results confirm that the RWAs are holocyclic in China with high genetic diversity indicating widespread sexual reproduction. Distinct differences in microsatellite genetic diversity and distribution revealed clear geographic isolation between RWA populations in northern and southern Xinjiang, China, with gene flow interrupted across extensive desert regions. Despite frequent grain transportation from north to south in this region, little evidence for RWA translocation as a result of human agricultural activities was found. Consequently, frequent gene flow among northern populations most likely resulted from natural dispersal, potentially facilitated by wind currents. We also found evidence for the longterm existence and expansion of RWAs in China, despite local opinion that it is an exotic species only present in China since 1975. Our estimated date of RWA expansion throughout China coincides with the debut of wheat domestication and cultivation practices in western Asia in the Holocene. We conclude that western China represents the limit of the far eastern native range of this species. This study is the most comprehensive molecular genetic investigation of the RWA in its native range undertaken to date and provides valuable insights into the history of the association of this aphid with domesticated cereals and wild grasses.

Engaging the metaphorical city : Brisbane male fiction 1975-2007

Brisbane writers and writing are increasingly represented as important to the city’s identity as a site of urban cool, at least in marketing and public relations paradigms. It is therefore remarkable that recent Brisbane fiction clings strongly to a particular relationship to the climatic and built environment that is often located in the past and which seemingly turns away, or at least elides, the ‘new’ technologically-driven Brisbane. Literary Brisbane is often depicted in the context of nostalgia for the Brisbane that once was—a tropical, timbered, luxuriant city in which sex is associated with heat, and, in particular, sweat. In this writing sweat can produced by adrenaline or heat, but in particular, in Brisbane novels, it is the sweat of sex that characterises the literary city. Given that Brisbane is in fact a subtropical city, it is interesting that metaphors of a tropical climate and vegetation occur so frequently in Brisbane stories (and narratives set in other parts of the state) that writer Thea Astley was prompted at one point to remark that Queensland writing was in danger of developing into a tropical cliché.

Origins of Australian Football: Victoria's Early History. Volume 1 Amateur Heroes and the Rise of the Clubs, 1858 to 1876

This is volume 1 in a series of four volumes about the origins of Australian football as it evolved in Victoria between 1858 and 1896. This volume addresses its very beginnings as an amateur sport and the rise of the first clubs. Invented by a group of Melbourne cricketers and sports enthusiasts, Australian Rules football was developed through games played on Melbourne's park lands and was originally known as "Melbourne Football Club Rules". This formative period of the game saw the birth of the first 'amateur heroes' of the game. Players such as T.W. Wills, H.C.A. Harrison, Jack Conway, George O'Mullane and Robert Murray Smith emerged as warriors engaged in individual rugby-type scrimmages. The introduction of Challenge Cups was an important spur for this burgeoning sport. Intense competition and growing rivalries between clubs such as Melbourne, South Yarra, Royal Park, and Geelong began to flourish and the game developed as a result. By the 1870s the game "Victorian Rules" had become the most popular outdoor winter sport across the state. In subsequent decades, rapid growth in club football occurred and the game attracted increasing media attention.

Lithics after Stone Age in East Africa : Wadh Lang'o case study

Tutkielmassa käsitellään kiviesineiden käytön jatkumista kivikauden jälkeen Itä-Afrikassa. Rautakauden alku Itä- ja Etelä-Afrikassa liitetään perinteisesti bantuheimojen migraatioon näille alueille. Tämä vallitseva teoria otettiin tässä tutkimuksessa lähtökohdaksi. Afrikasta tunnetaan runsaasti sekä etnografisia että arkeologisia esimerkkejä kiviteknologian säilymisestä paikoin 1900-luvun loppupuolelle. Nämä liittyvät usein perimätiedon perusteella "kivikautisten" metsästäjä-keräilijöiden ja rautakautisten maanviljelijä- ja karjanhoitajayhteisöjen rinnakkaiseloon. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä julkaistun että primääriaineiston kautta. Alussa esitellään kirjallisuudesta löytyviä esimerkkejä myöhäisestä kiviesineiden käytöstä, minkä jälkeen käydään tarkemmin läpi Malawin alueelta julkaistu aiheeseen liitettävissä oleva arkeologinen aineisto. Tätä käytetään vertailuaineistona tutkimuksen pääasiallista tapaustutkimusta käsiteltäessä. Pääasiallisena tapaustutkimuksena toimii Viktoria-järven läheisyydessä sijaitsevan Wadh Lang'o:n asuinpaikan kiviesineistön analyysi. Wadh Lang'o:sta tunnetaan pitkä kulttuurisekvenssi, joka kattaa alueen myöhäiskivikautiset ja rautakautiset kulttuurivaiheet. Stratigrafisen aineiston perusteella kiviesineet ovat säilyneet asuinpaikalla käytössä ainakin keskisen rautakauden alkuun. Varhaisimmassa vaiheessa asuinpaikkaa on asuttanut Oltome-kulttuuriin kuuluva väestö. Suurimmat muutokset materiaalisessa kulttuurissa analyysin kattamana aikana ovat aiheutuneet seuraavan kulttuurivaiheen, Elmenteitan-kulttuurin, myötä. Kiviesineistön perusteella Elmenteitan-keramiikan ilmaantuminen asuinpaikalle on liitettävissä idästäpäin Itä-Afrikan hautavajoaman suunnalta tapahtuneeseen migraatioon. Jatkuvuuden puolesta puhuvat esimerkiksi tehdyt kiviraaka-aine valinnat. Vaikuttaa, että edeltänyt Oltome-keraaminen väestö on säilyttänyt vaikutuksensa asuinpaikalla vielä tänäkin aikana. Varhaisrautakautisen Urewe-keramiikan ilmestymiseen asuinpaikalle ei näyttäisi olevan liitettävissä mitään suurisuuntaista migraatiota, toisin kuin vallalla oleva teoria bantumigraatiosta antaisi olettaa. Mahdollisesti uusi keramiikka on omaksuttu spesialistien, esimerkiksi seppien, muuton myötä tai vaeltavien kauppiaiden vaikutuksesta. Kiviesineistö osoittaa jatkuvuutta esimerkiksi mikroliittien morfologisten piirteiden ja käytettyjen raaka-aineiden perusteella. Mahdollisesti Elmenteitan-kulttuurin karjanhoitoa harjoittanut väestö on kyennyt estämään bantusiirtolaisten muuton alueelleen. Rauta ei vaikuta olleen asuinpaikalla missään vaiheessa erityisen yleistä, eikä paikalta tunneta merkkejä raudanvalmistuksesta. Tutkielman lopussa esitellään kaksi vaihtoehtoista mallia, joiden pohjalta myöhäinen kiviesineiden käyttö voisi selittyä. Niistä ensimmäinen perustuu konventinaaliseen käsitykseen, jossa rautakauden alku nähdään bantumigraation seurauksena. Toinen malli perustuu varhaisrautakautisten kulttuuripiirteiden leviämiseen diffuusion avulla. Wadh Lang'o:n tapaustutkimus näyttäisi puhuvan diffuusion puolesta, mutta toisilla alueilla, esimerkiksi Malawissa, migraatio vaikuttaa olevan todennäköisin selitysmalli. Avainsanat: arkeologia, kiviteknologia, Itä-Afrikka, Oltome, Elmenteitan, Urewe, bantumigraatio, myöhäiskivikausi, rautakausi

Kaksi perspektiiviä Etykiin: Viro suomalaisten ja ruotsinvirolaisten lehtien silmin 1973-1975

Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.